Australiassa työnantajat maksavat palkan päälle vähintään 12% valitsemallesi eläketilille ja saat itse sijoittaa rahat miten haluat. Ihan henkilökohtaista kokemusta tästä ja oli hyvä systeemi.
Mr P. Hyva aihe ja koskettaa meita kaikkia. Esittaisin vaihtoehtoisen etenemismallin missa jokaisen pitaa ottaa omasta toiminnastaan vastuuta. Jokainen, iso tai pienituloinen maksaa/rahastoi tasmalleen saman summman = minimi elake. Ja siten jokaisen elake on tulevaisuudessa sama. Jos haluaa isomman siivun saa rahastoida omatoimisesti suoraan palkastaan summan elake rahastoon, osakkeisiin, sijoituksen riskitaso voisi olla rajoitettu. Taman sijoituksen voi ottaa kayttoon sitten kun haluaa 55 ikavuoden jalkeen. Jos saastaa enemman voi aloittaa elakkeen aikaisemmin. Valtion hallinnoiman ''minimi'' elakkeen saa kayttoon vasta normi elake iassa. Tama kaikki varmaan vaatii siirtymajan, mutta kuorma ainakin pienenisi. Olen seurannut sinua jo pidemman aikaa ja huomaan etta ainoa tapa saada muutos aikaan kay naiden podien kautta. Kotimaassa demokratia on muuttunut sosialidemokratiaksi. Talla tarkoitan sita etta kun saadaan 30% kansasta erillaisten tukien piiriin, vaaleista tulee tukien jakamisen tori. Kilpaillaan siita kuka saa ja mita, ei siita miten saadaan nostettua kansakunta uudelleen kasvun ladulle. Se ei onnistu ainoastaan porkkanalla. Toivottavasti nuori polvi muuttaa asiat...
Nuori polvi muuttaa asiat ainoastaan, jos ymmärtää miten markkinatalous toimii ja kuinka hyödyllinen ja tehokas se on sosialismiin verrattuna. Kouluissa opetetaan tällä hetkellä vain vaihtelevan muotoista taloussosialismia, ympäristösosialismia, kulttuurisosialismia ja identiteettisosialismia. Markkinatalouden täytyisi olla mukana opetuksessa ala-asteelta alkaen, teorian lisäksi käytännöllisessä muodossa, esim. ylä-asteella miten pyöritetään koulun yhteydessä pientä opetuksellista sekatavarakauppaa. Oikeistolaiset ovat jättäneet myös median ja kulttuurin suurimmalta osin vasemmistolaisten mellastuskentäksi, edes ainuttakaan Thomas Sowellin kirjaa ei ole suomennettu, Basic Economics, Applied Economics, The Quest for Cosmic Justice, A Conflict of Visions, jne.
Eläkesäästötili jolle velvoitetaan maksamaan 10-15% nettoansiosta jonka sisällä saa itte päättää miten sijoittaa. Täysin verovapaasti eläkeikään asti. Kun alat nostaa makselet siitä verot. Kun kuolet ni perinnölliset voivat siirtää verovapaasti jäljelle jääneet omiin eläkesäästötileihinsä. Tällä saataisiin suurin osa suomalaisista vaurastumaan!
No, mikä tässä on se oleellinen ero? Jos nyt unohdetaan ero maksun määrässä, joka sinun ehdottamanasi on pienempi nuin mitä nyt menee. Maksat osan tuloistasi (eli ne eivät ole käytössäsi, etkä maksa niistä veroa ja saat niitä myöhemmin käyttöösi, jolloin maksat niistä verot. Täsmälleen kuten nytkin. Ainoa ero on, että sinun mallissasi ihmiset sijoittavat itse, sen sijaan, että sen tekisivät ammattilaiset tarkan säätelyn mukaan. Entä jos sinun sijoituksesi meneekin persiilleen, eikä sinulla ole tuolla tilillä enää mitään, mistä nostaa?
@@johannesvaasalainen7075 Tässä on se oleellinen ero, että nykyjärjestelmä on ponzi-huijaus. Nykyiset työntekijät maksavat nykyisten eläkeläisten eläkkeet. vain murto-osa eläkemaksuista rahastoidaan ja valtaosa ovat suoria tulonsiirtoja eläkeläisille.
@@k0zzu21 Paitsi ettei ole mikään ponzi-huijaus (tai muukaan huijaus). Ne eläkeläiset, jota sinun mukaasi saavat suoria tulonsiirtoja ovat aikanaan myös itse maksaneet niitä eläkemaksuja. Ja ne, jotka nyt maksavat, saavat aikanaan eläkkeensä. Ei tämä sen vaikeanpaa ole.
Siitä puheenollen ruotsalaisten keskimääräinen varallisuus per aikuinen on $ 250000-350000 kieppeillä ja Suomessa vähän päälle $ 100000 (jolla ei saa puolikastakaan perheasuntoa Hesassa), vaikka hyvällä valtion johtamisella, mitä Suomella ei ole ollut kohta puoleen vuosisataan, oltaisiin vähintäänkin samalla tasolla kuin Ruotsi. Mediaanivertailussa ero on pienempi. Pointti on kuitenkin se, että sellainen valtio jonka kansalaisilla on omaisuutta seisoo paljon terveemmällä pohjalla ja niin itse kansakin. Nyt perhana syntymättömillekin on syydetty kymmeniä tuhansia euroja valtion (&EU:n) verotettavia velkataakkoja jo ennen syntymäänsä.
Hei Ivan!! Voitko tehdä haastattelua jonkun kehä 3 ulkopuolella toimivan yrittäjän kanssa, kuinka päin helvettiä yrityspuolella menee asiat tämän hallituksen takia. Tiedän että koronasta alkaen on kaatunu vähintää satoja yrityksiä, varsinkin maatalous ja logistiikka-alalla ja tätä asiaa pitäisi saada julki. Marinilta tuli Maanantaina 05.09. Twiitti kuinka hän "kiittää" suomalaisia yrittäjiä näin yrittäjien päivänä. Joko se oli sillkaa vettuilua tai hän ei ymmärrä, kuinka tuhoisa hänen hallitus on ollut yritysmaailmaa kohtaan. Olisi hienoa saada keskustelutuokiota tämmösestä aiheesta 😌 www.satakunnankansa.fi/satakunta/art-2000008673202.html www.kuljetusliikekalevihuhtala.fi/palvelut/
8 vuotta Piilaakossa takana. Täällä on kaksi eläkejärjestelmää. Liittovaltion pakollinen järjestämä. Itse maksaa noin 7% palkasta. Työnantaja maksaa saman verran. Yhteensä siis 14%. Tämä malli on jakojärjestelmä jossa työssäkäyvät maksavat eläkkeillä olevien eläkkeet. Siis ei mitään rahastointia. Tämän lisäksi on vapaehtoisia järjestelmiä, joissa säästetään omille tileille ja voi itse hallita miten rahat sijoitetaan. Saa itse päättä kuinka paljon maksaa. Itse olen maksanut 12% bruttopalkasta ennen veroja. Työnantaja lisää tähän noin 1/4. Siis yhteensä eläkemaksuihin menee noin 27% eli saman kuin Suomessa. Ero vaan on että toi rahastoiva järjestelmä tuottaa paljon paremmin kuin Suomen vastaava ja eläkeikäisenä pääoma tilillä on melko suuri. Kuoleman jälkeen tilillä jäljellä olevat rahat siirtyvät vaimolle ja/tai lapsille.
Miten ne maksetut (7+7) 14% jaetaan muille? Esim. saavatko jotkut enemmän kuin toiset vai maksetaanko kaikille (eläkeläisille, sairaseläkeläisille ym:lle?) siitä saman suuruinen siivu jota adjustoidaan suhdanteiden ja muun mukaan?
@@franknada8235 Siinä on kaava, joka ottaa huomioon myös sen kuinka paljon on maksanut työssaoloaikana. Siis jos on maksanut työssaikana enemmän saa myös enemmän. Tosin siinä on joku katto joka on noin 3500 dollaria per kuukausi. Vastaavasti hyvin pienilläkin tuloilla eläkkeeksi tulee helposti 1000 dollaria per kuukausi. Joten hyvien tienaavat kustantavat vähemmän tienaavien eläkkeitä. Vuotuisella eläkemaksulla on myös katto. Kun on tienannut yli 135 000 dollaria vuodessa niin ei tarvitse enään maksaa tota 7+7 maksua. Mun mielestä toi on aika oikeudenmukainen systeemi. Sitä voi sitten lisätä tolla vapaaehtoisella, jossa kaikkin sun maksut menee sun omaan pottiin ja voit itse valita sijoutusten riskitason ja hyötyä korkoa korolle ilmiöstä. Meillä on töissä yksi 60:n jolla on 3,5 miljoonaa tolla tilillä. Siitä tulee vuosituotoiksi yli 200 000.Kelpaa olla eläkepäivillä. Aika monella yli 50:llä ohjelmoijalla on ainakin miljoona eläketilillä.
Eli ymmärränkö oikein, että tuon pakollisen maksu lisäksi mahdollisesti maksettavasta vapaaehtoisestakin maksusta työnantaja maksaa osan? Mihin perustat väitteesi, että tuottaa paremmin. Suomen elärahastojen sijoitustuotot on melko helposti tarkistettavissa, mutta mistä löytäisin laskelmia sikäläisen järjestelmän tuotoista? Tuo, että rahar siirtyvät perikunnalle on tietysti olennainen ero Suomeen verrattuna, mutta onko se sitten hyvä vai huono lienee hieman haastavavaa selvittää. Ja on varmaan myös mielipidekysymys.
Uudistuksen voisi aloittaa portaittain, aloitetaan siitä että kun olet maksanut nykyisellä järjestelmällä eläkemaksuja takuueläkesumman edestä, niin kaikki siitä eteenpäin saat päättää itse mihin käytät. Tällöin vaikka törsäisit kaiken tai sijoitukset epäonnistuisi, olet maksanut takuueläkkeen verran jolla tulet juuri ja juuri toimeen ollessasi itse eläkkeellä, tällöin et tarvitse tulonsiirtoja valtiolta.
Iloisia mainoksia,että luulisit vakuutusyhtiösi olevan ystävällinen,avulias ja asiakaslähtöinen vakuutusyhtiö.Vakuutusyhtiöiden tehtävä on ansaita rahaa ja Paljon .
Eläkerahastoja ei saa käyttää valtion budjettiin, ne on tarkoitettu eläkemaksuihin! Firmojen johtajalta pitää poistaa lisäeläkkeet joka tulee heidän työeläkkeensä päälle!
kuka maksaa sen firman riskin jos jokin menee pieleen siinä firmassa ja joutuu erottamaan kaikki työntekijät? firma ja sen pomo maksaa sen kun konkurssi tulee. joten firmojen johtajalta ei voi ottaa heille myönnettyä hyötyä kun hänellä menee hyvin.
Kaiken lähetyksessä esitetyn lisäksi Suomen eläkekassan (n.225mrd. e) menot nousi v.2013 (Lähde: Veronmaksajain keskusliitto) samaan tulojen kanssa. Sen jälkeen menojen osuus on hitaasti, mutta varmasti ylittänyt tuotot. Tänä vero vuonna taisi olla ensimmäinen kerta, kun tuotot vielä tippui aikaisemmista vuosista. Noin 4% tuotto on muutenkin naurettava, kun inflaatio jo ennen räjähdystään pyöri samoissa lukemissa ja nyt se on tuplana tuo tuotto. Se talouskasvukin on jäänyt perinteisesti 1,5-2%, vaikka aina ennustellaann.3,5%, jotka kummatkin on EU alueen ylivoimaisesti huonoimpia. Tähän, kun lisää valtion holtittoman lainanoton, mille tuo eläkekassa on vakuutena niin aikamoisten ahneiden pässien kanssa tässä ollaan tekemisissä, eikä kohta ole sitä kassaakaan, mitä vastaan lainailla. ..ja lisää pitäisi saada. 🤔🙂
Suomen eläkejärjestelmän tarkoitus ei ole tuottaa mahdollisimman paljon, koska silloin riskit kasvaisivat. Ruotsin järjestelmä taas toimii käsittääkseni niin, että ihmisiltä verotetaan osa eläkemaksuista puskurirahastoihin, joista osa ottaa isoakin riskiä. Tuototkin ovat silloin ihan eri luokkaa - kunhan menee hyvin. Tänä vuonna ei ole mennyt hyvin ja ensi vuonna ruotsalaisilla on paljon vähemmän rahaa puskureissaan. (Sulla on muuten sama nimimerkki, kun yhdellä MV-lehden vastemielisellä Venäjä-trollilla.)
Jokin tässä mättää...eläkeyhtiöiden taseet ovat kasvaneet 8000% viimeisen 20 vuoden aikana, mutta eläkepotti 200 miljardista n. 300 miljardiin. Jos tuo ylimääräinen 100 miljardia jaettaisiin nykyeläkeläisille saisimme kaikki yli 7000 eur per kuukausi, vuoden ajan. Mutta yrittäjä maksaa sisään 24 % oletetusta eläkkeestään, eikä sitä haluta kertoa, mitä saat ulos. Väitetään ettei voi tietää ennekuin tulee eläkepäätös. No kun päätös tuli paljastuikin ettet saa sitä summaa mihin tähtäsit, vaan saat vain 60% siiitä. Toisin sanoen sun pitää elää 200 vuotiaaksi että saat edes omat rahasi ulos.
Tanskassa oli aikoinaan samanmoinen eläkevarojen keruu.. Se purettiin ja kaikki rahat siirrettiin eläkkeiden maksuun.. Tanskassa ehkä maailman parhaat eläkkeet..
Olen nyt eläkkeellä ja saan verojen jälkeen n.1580€/kk Maksoin YEL eläkemaksuja 45v.ja olen saanut eläkettä nyt 15v.Olin palkansaajana 11v.että yhteensä eläke on ed.mainittu,alussa eläkettä ei kertynyt vaikka olin töissä muistaakseni 2v.delta,YEL.ää oltiin perustamassa,enkä saa kansaneläkettä koska YEL eläke on liian iso,vaikka palkastani perittiin kansaneläkemaksu!Ei tämä nyt ihan pyramidihuijaus ole 😊
Täytyisi olla kuitenkin joku varmuus mikä koskee toki nykyistäkin järjestelmää että jos tiimari/talvivaara ja ehkä fortum sulaa tai jopa kaatuu nin pääoma haihtuu myös. Mutta tuo koskee myös nykyistä rahastointi järjestelmää
siis oikeesti te ette vo0i käsittää sitä summaa mitä on todelista tuottoa tullut eläke sijoituksilla mutta missä ja kuka ne voitot vie kun ei ne ainakaan kansan hyväksi palaa eikä siis myöskään valtion kassaan sairasta kun se on miljardeja per vuosi pelkästään voittoina tässä on suurin POMMI mistä ei puhuta ja kukaan ei todellakaan tiedä missä ne miljardit tai BILJOONAT on???
Sieltähän sulaa joka vuosi tähtitieteellinen summa pois ku siel nuuskamuikkunen ja Muumipeikko sijoittamassa niitä kaikenlaisiin huuhaa viherhössötyksiin...
@@thehelsinkired Sulaa, mistä sulaa? Onko sinulla tiedossasi, että tähän mennessä, yhtä poikkeusta lukuunottamatta, joka vuosi eläkejäårjestelmään on mennyt enemmän rahaa kuin sieltä on maksettu eläkkeitä ulos? Eli eläkevaranto on kasvanut maksettujen eläkkeiden ja rahaston tuoton ansioista joka lähes joka vuosi, siitåäkin huolimatta, että ns suuret ikäluokatkin ovat jo pitkään olleet eläkkeellä?
@@oplkfdhgk Juu, eihän siinä muuta mutta se vähän vaikeuttaa lukemista ja minunlaisia se vähän harmittaa näköjään Mää taas päätin vuosia sitten korvata textissä kaikki ks:sät äxällä, sekin monia kyrsii..
Minne katosi Kimmo Kiljunen ja taitettu indeksi.. Torpattiin koska palkat alkoi nousta eikä haluttu että eläkkeet seuraisi palkkojen nousua... Taitettu indeksi seuraa osin palkkojen kehitystä ja Pirkka maitolitran hintaa..
Kiljunen taisi viimeksi raivota Alkon kassalla kun ei tutulle myyty alkoholia.Kyllähän sen juttuja kuuntelee.Alfa tv,eellä piti jotain vanhusten nurkkausta,Senioriseisake ohjelma.Eero Lehti ehdotti että valtio ottaisi velkaa 50 miljardia 100 vuodeks.ja sijoittaisi sen hajaututesti maailmalle,pärjättäis tuotoilla.
Käsittääkseni Ruotsissa ongelma on ratkaistu niin, että ihmiset saavat sijoittaa 2,5 % tuloistaan itse valitsemaansa eläkerahastoon ja valtiolle mene 16 %, josta maksetaan nykyisiä eläkkeitä. USA:n systeemi, kuten arvata saattaa, on sekasotku, jonka tuottavuus on ollut usein heikko.
Vois kuvitella että näiden tyyppien eläkeinvestoinnit alkaen yli 40 vuotta sitten olis keränny tarpeeks rahaa tähän päivään...näköjään ei. Riittävä todiste siitä että koko systeemi on pyramidihuijais ja pelkkää ihmisten omaisuuden varastamista.
Työkyvyttömyys eläkkeelle ei alle 60v yrittäjä pääse. Valituksetkaan eivät auta,koska jos jollain 'valituskierroksella' menisi läpi,he joutuisivat takautuvasti maksamaan eläkemaksut. Tämän virkailijat myönsivät. No nyt kun just täytin sen 60v niin työkyky verratataan aikaisempaan ammattiin. 59v olisi vielä ollut velvoite kouluttautua uuteen ammattiin. 😂😂😂 ai vattu. Jos työkyky pakottaa myymään oman yrityksen niin nämä kelalääkärit papereista katsoo sun työkykysi,että jtn muuta voisit tehdä. Jos on päiviä ettei kynäkään kädessä pysy. Totuus on ikä. Alle 60 v papereita tuskin käsittelevät ,ellei ole mielenterveyspotilas. Voisit Ivan tehdä tuostakin jutun mutta eihän ne kela ja muut vakuutuslääkärit mtään myönnä.😂 Mutta erittäin hyvä pitää yllä puhetta pienyrittäjien eläketurvasta/maksuista. Kiitos 🌝
Noh, kadee sit muuttaa Australiaan🤣ei voi verrata muihin maihin kun me suomalaiset asutaan Suomessa😮joku aikasempi kommentti; ”eläkejärjestelmä on täyttä ryöstöä” tän päivän hallitus ( jo vuodesta 1918) ryöstää suomen kansalaisia kaikin tavoin, jokainen tietää sen, ei ku äänestämään🤣
6 vuoden työrupeama ulkomailla ja eläkerahat siitä rahastoihin … jo ennen varsinaista eläkeikää voi alkaa kk nostot ja kaikki tämä verottomana koska omaa pääomaahan siinä nostetaan! Vain tallettaessa 2% vero. Ei saa nostaa koko pääomaa ja perilliset saa loppusaldon kun se aika tulee ja jos saldoa riittää. Suomeen jos asettautuu ottaa verottaja 30% suojelurahaa.
En ymmärrä että miksi näissä keskusteluissa ei ikinä nosteta sitä vaihtoehtoa että eläkeläiset jotka ovat nuorina olleet ylläpitämässä tätä huijausta eivät menettäisi eläkettään. Kun he olisivat myyneet kaiken omaisuutensa ja eläneet varoillaan niin pitkään kuin mahdollista he voisivat hakea toimeentulotukea.
Palkansaajan palkasta menee kyllä kaikkiaan se noin 25 % Tyel maksua, mutta siitä palkansaajalta itseltään pidätetään 7.15 %, (Ei siis 25%) joka taas otetaan huomioon verotuksessa. Työnantaja maksaa sitten loput siitä eläkemaksusta, eli lähes 18 %. Lisäksi tietysti työnantaja maksaa myös sen oman eläkkeensä. Joten kyllä se on työnantaja, jota tässä kupataan!
Sillä ei käytännössä juuri ole merkitystä, kummalta elämaksut otetaan, työnantajalta vai työntekijältä. Palkkauksen kokonaiskustannukset työnantajalle ja työntekijän nettopalkka eivät siitä juuri muutu, olivat prosentit miten päin tahansa. Ne hakeutuvat markkinatalouden sääntöjen mukaisesti samaan tasapainoon kuitenkin. Oikeasti noita maksuja on piilotettu työnantajan taakse vain siksi, että tavan kansa olisi onnellisen tietämätön, miten paljon tämä umpisurkea järjestelmä syö heidän rahojaan.
Työnantajaa ei tässä kupata yhtään sen enenpää kuin siten, että joo, joutuu maksamaan palkkaa. Solläkummalle osapuolelle nimellisesti jokin vero määrätään ei ole mitään merkitystä.
@@johannesvaasalainen7075 sillä just on suurikin merkitys, kuka sen eläkemaksun maksaa. Jos se kaikki 25 % otettaisiin palkansaajalta ja sitten muut verot vielä päälle, aika pieni summa jäisi käteen, eikö totta? Jos kaikki otettaisiin palkansaajalta, olisi se sen noin 18 % työnantajalle edullisempaa, koska TA:n ei sitten tarvisisi sitä maksaakaan. Nythän TA maksaa sen 18 % palkan PÄÄLLE (ja myös muitakin maksuja) jota palkansaaja ei tajua. Olen toiminut yli 40 vuotta yrittäjänä ja tilitoimistotyössä. Juuri tuosta luulosta, että ei ole väliä kummalta puolelta tuo TyEL maksetaan, johtuu usein se, että jos palkansaaja ryhtyy yrittäjäksi, hän ei lainkaan tajua, mitä kaikkea hän joutuu maksamaan. Surullisena olen sen joutunut toteamaan.
@@ullaberg9209 En minä mitään luule, minä tiedän. Sinä vain et ihan ymmärrä asiaa (mistä juuro kertoo tuo "palkan PÄÄLLE"). No, yritän esimerkillä valaista asiaa: Oletetaan, että työntekijän ns. bruttopalkka olisi 10 000 euroa. Tästä summasta työntekijä maksaa verot ja muut veroluonteiset maksut, kuten eläkemaksun. En jaksa tarkistaa oikeita lukuja, mutta oletetaan että eläkemaksu on 5 % tuosta, eli 500 euroa. Työantaja maksaa tuon 10 000 euron johdosta ns. sivukuluja sanotaan 35 % josta eläkemaksun osuus olkoon 25 % (jälleen luvut vain suuntaa antavia). Nyt siis annetuilla luvuilla työnantaja maksaa työntekijän työpanoksesta 13 500. Korostettakoon varmuuden vuoksi, että tämä on siis se todellinen kustannus, joka työntekijästä työnantajalle on. Tämä summa sisältää seka työntekijän maksaman osuuden, että työantajan maksaman osuuden 3000 euroa yhteensä. On aivan samantekevää, miten tuo 3000 euroa jaetaan nimellisesti osapuolten kesken. työntekijälle ei tuosta 13 500 jää yhtään sen enempää tai vähempää käteen, eikä työantaja maksa yhtään sen enenpää tai vähempää kuin tuon 13 500 työntekijän työpanoksesta. .
Mikäs ihmeen ekonomisti toi oli, ei ainakaan nykyisestä eläkejärjestelmästä ymmärtäny Puopoloo enempää. Koko videon idea meni pieleen jo alussa pyramidi vertaukseen. Nykyinen eläkejärjestelmä perustuu siihen, että työntekijä maksaa oman eläkkeensä, se otetaan palkasta pakkosäästöön. Nykyiset eläkeläiset on maksaneet omat eläkkeensä ja se alko silloin kertymään vasta muistaakseni 25vuotiaasta eteenpäin, nykyään kesätöistä lähtien kertyy eläke. Rautalangasta väännettynä: jos siirryttäis tollaseen omaan säästötiliin, niin ei tarvis maksaa mitään kaksinkertaisia eläkkeitä, koska nykyiset ja tulevat eläkeläiset ovat jo maksaneet eläkkeensä. Nykyinen järjestelmähän on jo melkein samanlainen, et vaan voi itse päättää sijoituksista vaan eläkerahastot sijoittaa ne. Isoin uhka on inflaatio, tänään ku laitat tonnin tilille ni 30 vuoden päästä saat sillä hernekeiton ja pannarin, mutta ilman mansikkahilloo ja kermavaahtoo. Nykyään noilla eläkerahastoilla tehdään sijoituksia jotta inflaatio pystyttäis kuittaamaan, siis virallisen teorian mukaan, käytännössähän se menee niin, että eläkevakuutusyhtiöt pelaa palkansaajien rahoilla ja ottaa voitot liiveihinsä. Ärsyttää aina ku joku ekonomisti tai muu puhuu sijoituksista ja korkeemman riskin sijotuksista ratkaisuna rikastumiseen, vaikka keskuspankki rahaa tyhjästä painaakin, niin kyllä sijotuksissa on aina häviäjiäkin, sen takia on aika riskipeliä, että eläkerahastoilla pelataan uhkapeliä, ei aina voiteta, joskus voi rysähtää kerralla ja lujaa, kuten suomalaisen eläkevakuutusyhtiön kävi saksan pelikentillä joskus 2000 luvun alkupuolella.
Me maksoimme vanhempiemme eläkkeet, koulutuksen teille nuoremille, vasta vuoroisesti te nyt ansaitsevat voitte maksaa meidän eläkkeet ja taas teidän lapset maksaa teille eläkkeet. Eläkerahastoista voi ottaa nyt käyttöön osan nykyisiin eläkkeisiin!
Tämä ei korjaa valuvikaa systeemissä. Jos kuolet viikkoa ennen eläkettä, kaikki mitä olet elämäsi aikana systeemiin maksanut häviää toisten taskuun, siksi vaikka Australian tai vastaava malli käyttöön niin saadaan loppumaan suomen historian suurin varkaus.
Tilanne on se että ei sinne hautaan saa kukaan mitään mukaansa, väliäkö sillä sitten on! Eläkkeistä maksetaan paljon sellaisillekin jotka siipeilee koko elämänsä toisten siivellä, hyvä että edes kuollessa sinne jää niille siipeilijöille jotain.
@@pike9513 ei hautaan mukaan saa, mutta ne rahat on ollut osa meidän palkkaa, siksi se voisi jäädä vaikka lapsille. Työnantaja on minun puolesta ne systeemiin toimittanut mutta työtuntien mukaan ne on ansaittu. Älä varasta.
Kumpa ne eläkkeet olisivat sillä tasolla mitä ne ovat olleet vanhemmillanne, mutta käsittääkseni eivät ole. Ei, en tarkoita, että kaikilla olisi eläkkeet ylitse tarpeen, mutta ihmiset saavat eläkkeitä huimia summia versus työntekijöiden enemmistö. Toiset taas eivät käytännössä saa eläkettä muuta, kuin miniimin. Koko järjestelmä on päin seiniä, ja pitäisi korjata kohtuulliseksi kaikille.
ua-cam.com/video/-8sFX8zjZlE/v-deo.html professori ei puhu paljoakaan genderideologiasta joita hän 2 aiemmassa käsittelee tässä hän syventyy muihin asioihin
Pitöisi heti ensinnä laskea systeemi joka nostaa rahastoivaa osuutta ja laskee jako-osuutta, Ja eläketili ja sille ainakin hallinnointipääsy. Nii että toinen muuttu laskevasti ja toinen nousevasti. Lisäksi voisi olla joku laskennallinen katto jonka täytyttyä saat itse päättää sen rahastoivan/omahallintaosuuden määrän tai lopettaa sen kokonaan.
Ihan mielenkiintoinen jakso, ja pistinkin tuon korkoa korolle laskuriin tuon 5000 euroa mistä puhuttiin, niin kyllä se 6,5% korolla reilusti yli 200 000 on 60 vuoden päästä, mutta tosiaan paljonko inflaatio syö sitten siitä ostovoimaa pois. Ja semmosta rupesin miettimään, että minkälaista yhteistyötä eläkevakuutusyhtiöt tekevät keskenään, kun itse olen suurimman osan eläkemaksuista maksanut Varmaan ja nyt saan Elolta kuntoutusrahaa eli eläkettä ammatilliseen kuntoutukseen. Ja Eloon en ole montaa vuotta maksanut eläkemaksuja. Lähinnä sitä ajan takaa, että miksi niitä eläkeyhtiöitä on useita, jos sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä mihin ne maksut ovat menneet, siinä vaiheessa kun eläkettä ruvetaan maksamaan takaisin päin.
Kokeilin tuotakin. Laitoin postisäästöpankin tilille 2 viikon urakkapalkan, n 8000 sen aikasta rahaa.. Nyt tilillä on rahan arvon toipumisesta johtuen kokonaista 14 euroa kun on tullut korkoa korolle yli 50 vuotta. Ts. Ei toimi, Wahlroos sai ne säästöt kun möi pankin Tanskalaisille, 15 miljoonaa puhtaana käteen.
Riski juttuja amerikassa ja täällä olisi pätevin porukka sitä hoitaan! Kuka määrää rahastosta!? Ja koska ne rahaston rahat jaetaan takas Ehtiikö ne jotka sitä maksaa nauttiin siittä vaiko0 vaan silloiset virkamiesjohtajat jotka ei ymmärrä ja tekevät huonoja sijoituksia niinkuin 90 luvulla?
Tärkee aihe, vois Tiihosen pyytää kans jutskailee tästä kun hänelläki oli ratkaisu eläkejärjestelmään. 👍😁 Sit toine aihe että saisko videota piensijoittamisesta ja infoa osakesäästötilistä ja arvo-osuustilistä. 📉😀
Australiassa työnantajat maksavat palkan päälle vähintään 12% valitsemallesi eläketilille ja saat itse sijoittaa rahat miten haluat. Ihan henkilökohtaista kokemusta tästä ja oli hyvä systeemi.
Milloin kuolit?
@@htwt Tälläisen kommentin jälkeen voi kuolla myötähäpeään.
Ivanilla on aina hyviä argumentteja, ja tää on tosi tärkeä kaikille.
Kiitos🍓Todella tärkeä aihe ja ulostulo! Meiltä paljon peukkuja Sinulle....😘
Mr P. Hyva aihe ja koskettaa meita kaikkia. Esittaisin vaihtoehtoisen etenemismallin missa jokaisen pitaa ottaa omasta toiminnastaan vastuuta. Jokainen, iso tai pienituloinen maksaa/rahastoi tasmalleen saman summman = minimi elake. Ja siten jokaisen elake on tulevaisuudessa sama. Jos haluaa isomman siivun saa rahastoida omatoimisesti suoraan palkastaan summan elake rahastoon, osakkeisiin, sijoituksen riskitaso voisi olla rajoitettu. Taman sijoituksen voi ottaa kayttoon sitten kun haluaa 55 ikavuoden jalkeen. Jos saastaa enemman voi aloittaa elakkeen aikaisemmin. Valtion hallinnoiman ''minimi'' elakkeen saa kayttoon vasta normi elake iassa. Tama kaikki varmaan vaatii siirtymajan, mutta kuorma ainakin pienenisi. Olen seurannut sinua jo pidemman aikaa ja huomaan etta ainoa tapa saada muutos aikaan kay naiden podien kautta. Kotimaassa demokratia on muuttunut sosialidemokratiaksi. Talla tarkoitan sita etta kun saadaan 30% kansasta erillaisten tukien piiriin, vaaleista tulee tukien jakamisen tori. Kilpaillaan siita kuka saa ja mita, ei siita miten saadaan nostettua kansakunta uudelleen kasvun ladulle. Se ei onnistu ainoastaan porkkanalla. Toivottavasti nuori polvi muuttaa asiat...
Nuori polvi muuttaa asiat ainoastaan, jos ymmärtää miten markkinatalous toimii ja kuinka hyödyllinen ja tehokas se on sosialismiin verrattuna. Kouluissa opetetaan tällä hetkellä vain vaihtelevan muotoista taloussosialismia, ympäristösosialismia, kulttuurisosialismia ja identiteettisosialismia. Markkinatalouden täytyisi olla mukana opetuksessa ala-asteelta alkaen, teorian lisäksi käytännöllisessä muodossa, esim. ylä-asteella miten pyöritetään koulun yhteydessä pientä opetuksellista sekatavarakauppaa. Oikeistolaiset ovat jättäneet myös median ja kulttuurin suurimmalta osin vasemmistolaisten mellastuskentäksi, edes ainuttakaan Thomas Sowellin kirjaa ei ole suomennettu, Basic Economics, Applied Economics, The Quest for Cosmic Justice, A Conflict of Visions, jne.
Eläkesäästötili jolle velvoitetaan maksamaan 10-15% nettoansiosta jonka sisällä saa itte päättää miten sijoittaa. Täysin verovapaasti eläkeikään asti. Kun alat nostaa makselet siitä verot. Kun kuolet ni perinnölliset voivat siirtää verovapaasti jäljelle jääneet omiin eläkesäästötileihinsä. Tällä saataisiin suurin osa suomalaisista vaurastumaan!
No, mikä tässä on se oleellinen ero? Jos nyt unohdetaan ero maksun määrässä, joka sinun ehdottamanasi on pienempi nuin mitä nyt menee. Maksat osan tuloistasi (eli ne eivät ole käytössäsi, etkä maksa niistä veroa ja saat niitä myöhemmin käyttöösi, jolloin maksat niistä verot. Täsmälleen kuten nytkin. Ainoa ero on, että sinun mallissasi ihmiset sijoittavat itse, sen sijaan, että sen tekisivät ammattilaiset tarkan säätelyn mukaan. Entä jos sinun sijoituksesi meneekin persiilleen, eikä sinulla ole tuolla tilillä enää mitään, mistä nostaa?
@@johannesvaasalainen7075 Tässä on se oleellinen ero, että nykyjärjestelmä on ponzi-huijaus. Nykyiset työntekijät maksavat nykyisten eläkeläisten eläkkeet. vain murto-osa eläkemaksuista rahastoidaan ja valtaosa ovat suoria tulonsiirtoja eläkeläisille.
@@k0zzu21 Paitsi ettei ole mikään ponzi-huijaus (tai muukaan huijaus). Ne eläkeläiset, jota sinun mukaasi saavat suoria tulonsiirtoja ovat aikanaan myös itse maksaneet niitä eläkemaksuja. Ja ne, jotka nyt maksavat, saavat aikanaan eläkkeensä. Ei tämä sen vaikeanpaa ole.
Siitä puheenollen ruotsalaisten keskimääräinen varallisuus per aikuinen on $ 250000-350000 kieppeillä ja Suomessa vähän päälle $ 100000 (jolla ei saa puolikastakaan perheasuntoa Hesassa), vaikka hyvällä valtion johtamisella, mitä Suomella ei ole ollut kohta puoleen vuosisataan, oltaisiin vähintäänkin samalla tasolla kuin Ruotsi.
Mediaanivertailussa ero on pienempi.
Pointti on kuitenkin se, että sellainen valtio jonka kansalaisilla on omaisuutta seisoo paljon terveemmällä pohjalla ja niin itse kansakin.
Nyt perhana syntymättömillekin on syydetty kymmeniä tuhansia euroja valtion (&EU:n) verotettavia velkataakkoja jo ennen syntymäänsä.
@@johannesvaasalainen7075 Kuvailet tuossa juuri ponzi-huijausta. Homma loppuu kun uusia maksajia ei tule. Järjestelmä on täysin kestämätön.
Hei Ivan!!
Voitko tehdä haastattelua jonkun kehä 3 ulkopuolella toimivan yrittäjän kanssa, kuinka päin helvettiä yrityspuolella menee asiat tämän hallituksen takia. Tiedän että koronasta alkaen on kaatunu vähintää satoja yrityksiä, varsinkin maatalous ja logistiikka-alalla ja tätä asiaa pitäisi saada julki.
Marinilta tuli Maanantaina 05.09. Twiitti kuinka hän "kiittää" suomalaisia yrittäjiä näin yrittäjien päivänä. Joko se oli sillkaa vettuilua tai hän ei ymmärrä, kuinka tuhoisa hänen hallitus on ollut yritysmaailmaa kohtaan.
Olisi hienoa saada keskustelutuokiota tämmösestä aiheesta 😌
www.satakunnankansa.fi/satakunta/art-2000008673202.html
www.kuljetusliikekalevihuhtala.fi/palvelut/
Juttu maksumuurin takana, saisitko sitä PDF:nä tms. vaikka meiliin: puopolotube@gmail.com
Kiitos!
Mutta paras oli se kun Antti Rinne lähti yrittäjiä kiittämään suklaalevyllä 😂😂😂
@@ivan_puopolo Panin sulle mailia.
@@katsu1251 Enemmän sekin on kuin twiitti Marinilta 😂
Kiitos Ivan, näistä sinun videoistasi 🙏
Kiitos sinulle 😊👍
8 vuotta Piilaakossa takana. Täällä on kaksi eläkejärjestelmää. Liittovaltion pakollinen järjestämä. Itse maksaa noin 7% palkasta. Työnantaja maksaa saman verran. Yhteensä siis 14%. Tämä malli on jakojärjestelmä jossa työssäkäyvät maksavat eläkkeillä olevien eläkkeet. Siis ei mitään rahastointia. Tämän lisäksi on vapaehtoisia järjestelmiä, joissa säästetään omille tileille ja voi itse hallita miten rahat sijoitetaan. Saa itse päättä kuinka paljon maksaa. Itse olen maksanut 12% bruttopalkasta ennen veroja. Työnantaja lisää tähän noin 1/4. Siis yhteensä eläkemaksuihin menee noin 27% eli saman kuin Suomessa. Ero vaan on että toi rahastoiva järjestelmä tuottaa paljon paremmin kuin Suomen vastaava ja eläkeikäisenä pääoma tilillä on melko suuri.
Kuoleman jälkeen tilillä jäljellä olevat rahat siirtyvät vaimolle ja/tai lapsille.
Eikös sielläkin eläkerahat ole häipyneet taivaan tuuliin joillakin ihmisillä? Joku siellä myös niilläkin rahoilla pelailee?
Miten ne maksetut (7+7) 14% jaetaan muille? Esim. saavatko jotkut enemmän kuin toiset vai maksetaanko kaikille (eläkeläisille, sairaseläkeläisille ym:lle?) siitä saman suuruinen siivu jota adjustoidaan suhdanteiden ja muun mukaan?
@@franknada8235 Siinä on kaava, joka ottaa huomioon myös sen kuinka paljon on maksanut työssaoloaikana. Siis jos on maksanut työssaikana enemmän saa myös enemmän. Tosin siinä on joku katto joka on noin 3500 dollaria per kuukausi. Vastaavasti hyvin pienilläkin tuloilla eläkkeeksi tulee helposti 1000 dollaria per kuukausi. Joten hyvien tienaavat kustantavat vähemmän tienaavien eläkkeitä. Vuotuisella eläkemaksulla on myös katto. Kun on tienannut yli 135 000 dollaria vuodessa niin ei tarvitse enään maksaa tota 7+7 maksua. Mun mielestä toi on aika oikeudenmukainen systeemi. Sitä voi sitten lisätä tolla vapaaehtoisella, jossa kaikkin sun maksut menee sun omaan pottiin ja voit itse valita sijoutusten riskitason ja hyötyä korkoa korolle ilmiöstä. Meillä on töissä yksi 60:n jolla on 3,5 miljoonaa tolla tilillä. Siitä tulee vuosituotoiksi yli 200 000.Kelpaa olla eläkepäivillä. Aika monella yli 50:llä ohjelmoijalla on ainakin miljoona eläketilillä.
@@jaska145 Hienoa kun jaksoit selittää. Kiitos siitä 👍
Eli ymmärränkö oikein, että tuon pakollisen maksu lisäksi mahdollisesti maksettavasta vapaaehtoisestakin maksusta työnantaja maksaa osan?
Mihin perustat väitteesi, että tuottaa paremmin. Suomen elärahastojen sijoitustuotot on melko helposti tarkistettavissa, mutta mistä löytäisin laskelmia sikäläisen järjestelmän tuotoista? Tuo, että rahar siirtyvät perikunnalle on tietysti olennainen ero Suomeen verrattuna, mutta onko se sitten hyvä vai huono lienee hieman haastavavaa selvittää. Ja on varmaan myös mielipidekysymys.
Uudistuksen voisi aloittaa portaittain, aloitetaan siitä että kun olet maksanut nykyisellä järjestelmällä eläkemaksuja takuueläkesumman edestä, niin kaikki siitä eteenpäin saat päättää itse mihin käytät. Tällöin vaikka törsäisit kaiken tai sijoitukset epäonnistuisi, olet maksanut takuueläkkeen verran jolla tulet juuri ja juuri toimeen ollessasi itse eläkkeellä, tällöin et tarvitse tulonsiirtoja valtiolta.
Tarkoitus on, ettei eläkettä pääse nostamaan. Systeemi suosii epähumaania johtamista. Parempi systeemi olisi rahasto, mikä siirtyisi perillisille.
Kyllä, nykyinen järjestelmä on täysi ponzi.
Iloisia mainoksia,että luulisit vakuutusyhtiösi olevan ystävällinen,avulias ja asiakaslähtöinen vakuutusyhtiö.Vakuutusyhtiöiden tehtävä on ansaita rahaa ja Paljon .
Eläkerahastoja ei saa käyttää valtion budjettiin, ne on tarkoitettu eläkemaksuihin! Firmojen johtajalta pitää poistaa lisäeläkkeet joka tulee heidän työeläkkeensä päälle!
kuka maksaa sen firman riskin jos jokin menee pieleen siinä firmassa ja joutuu erottamaan kaikki työntekijät? firma ja sen pomo maksaa sen kun konkurssi tulee. joten firmojen johtajalta ei voi ottaa heille myönnettyä hyötyä kun hänellä menee hyvin.
Kaiken lähetyksessä esitetyn lisäksi Suomen eläkekassan (n.225mrd. e) menot nousi v.2013 (Lähde: Veronmaksajain keskusliitto) samaan tulojen kanssa. Sen jälkeen menojen osuus on hitaasti, mutta varmasti ylittänyt tuotot.
Tänä vero vuonna taisi olla ensimmäinen kerta, kun tuotot vielä tippui aikaisemmista vuosista.
Noin 4% tuotto on muutenkin naurettava, kun inflaatio jo ennen räjähdystään pyöri samoissa lukemissa ja nyt se on tuplana tuo tuotto. Se talouskasvukin on jäänyt perinteisesti 1,5-2%, vaikka aina ennustellaann.3,5%, jotka kummatkin on EU alueen ylivoimaisesti huonoimpia.
Tähän, kun lisää valtion holtittoman lainanoton, mille tuo eläkekassa on vakuutena niin aikamoisten ahneiden pässien kanssa tässä ollaan tekemisissä, eikä kohta ole sitä kassaakaan, mitä vastaan lainailla.
..ja lisää pitäisi saada. 🤔🙂
Suomen eläkejärjestelmän tarkoitus ei ole tuottaa mahdollisimman paljon, koska silloin riskit kasvaisivat. Ruotsin järjestelmä taas toimii käsittääkseni niin, että ihmisiltä verotetaan osa eläkemaksuista puskurirahastoihin, joista osa ottaa isoakin riskiä. Tuototkin ovat silloin ihan eri luokkaa - kunhan menee hyvin. Tänä vuonna ei ole mennyt hyvin ja ensi vuonna ruotsalaisilla on paljon vähemmän rahaa puskureissaan. (Sulla on muuten sama nimimerkki, kun yhdellä MV-lehden vastemielisellä Venäjä-trollilla.)
Eläke järjestelmä on täyttä ryöstöä.... Ihan kuin vaihtaisi euroja sentteihin.
Jokin tässä mättää...eläkeyhtiöiden taseet ovat kasvaneet 8000% viimeisen 20 vuoden aikana, mutta eläkepotti 200 miljardista n. 300 miljardiin. Jos tuo ylimääräinen 100 miljardia jaettaisiin nykyeläkeläisille saisimme kaikki yli 7000 eur per kuukausi, vuoden ajan. Mutta yrittäjä maksaa sisään 24 % oletetusta eläkkeestään, eikä sitä haluta kertoa, mitä saat ulos. Väitetään ettei voi tietää ennekuin tulee eläkepäätös. No kun päätös tuli paljastuikin ettet saa sitä summaa mihin tähtäsit, vaan saat vain 60% siiitä. Toisin sanoen sun pitää elää 200 vuotiaaksi että saat edes omat rahasi ulos.
Tanskassa oli aikoinaan samanmoinen eläkevarojen keruu.. Se purettiin ja kaikki rahat siirrettiin eläkkeiden maksuun.. Tanskassa ehkä maailman parhaat eläkkeet..
Hallitus vaihtoon ja suomi ensiksi päättäjät tilalle problem solved.
ÖÖÖ mitenköhän eläkejärjestelmä on nykyhallituksen vika?
Hyvä diili nykyisille nuorille maksaa omaa eläkettä rahastoon ja nykyisten eläkeläisten eläkkeet suoraan niille. Kuulostaa reilulta.
Olen nyt eläkkeellä ja saan verojen jälkeen n.1580€/kk Maksoin YEL eläkemaksuja 45v.ja olen saanut eläkettä nyt 15v.Olin palkansaajana 11v.että yhteensä eläke on ed.mainittu,alussa eläkettä ei kertynyt vaikka olin töissä muistaakseni 2v.delta,YEL.ää oltiin perustamassa,enkä saa kansaneläkettä koska YEL eläke on liian iso,vaikka palkastani perittiin kansaneläkemaksu!Ei tämä nyt ihan pyramidihuijaus ole 😊
Täytyisi olla kuitenkin joku varmuus mikä koskee toki nykyistäkin järjestelmää että jos tiimari/talvivaara ja ehkä fortum sulaa tai jopa kaatuu nin pääoma haihtuu myös. Mutta tuo koskee myös nykyistä rahastointi järjestelmää
Miten joku joka maksaa 12% veroja, ja saa suunnilleen kaikki loput rahat tililleen, maksaa 25% eläkemaksuja?
Pitäisi eläkkeen riittää nytkin. Ettei tarvitse kaikenlaisia tukia hakea. Asumistuki. Pidentään ihmiset pihdeissä ja köyhänä.
Jos siihen omaisuuteen pääsisi käsiksi koska vaan ei monella olisi eläkettä kun olisi eläkeiässä!😢
siis oikeesti te ette vo0i käsittää sitä summaa mitä on todelista tuottoa tullut eläke sijoituksilla mutta missä ja kuka ne voitot vie kun ei ne ainakaan kansan hyväksi palaa eikä siis myöskään valtion kassaan sairasta kun se on miljardeja per vuosi pelkästään voittoina tässä on suurin POMMI mistä ei puhuta ja kukaan ei todellakaan tiedä missä ne miljardit tai BILJOONAT on???
Sieltähän sulaa joka vuosi tähtitieteellinen summa pois ku siel nuuskamuikkunen ja Muumipeikko sijoittamassa niitä kaikenlaisiin huuhaa viherhössötyksiin...
@@thehelsinkired Sulaa, mistä sulaa? Onko sinulla tiedossasi, että tähän mennessä, yhtä poikkeusta lukuunottamatta, joka vuosi eläkejäårjestelmään on mennyt enemmän rahaa kuin sieltä on maksettu eläkkeitä ulos? Eli eläkevaranto on kasvanut maksettujen eläkkeiden ja rahaston tuoton ansioista joka lähes joka vuosi, siitåäkin huolimatta, että ns suuret ikäluokatkin ovat jo pitkään olleet eläkkeellä?
tärkeä aihe.hyvä että teet videoita tästä. :)
Virkkeet aloitetaan isolla kirjaimella. Pisteen ja pilkun jälkeen tulee välilyönti, kuten olet lopussa tehnytkin ;- )
@@JukkaX Juu tiedän vaikken välttämättä kirjoitakkaan niin. Uskon että ihmiset ymmärtävät mitä kirjoitan vaikka en kirjoittaisikaan täydellisesti. 🙂
@@oplkfdhgk Juu, eihän siinä muuta mutta se vähän vaikeuttaa lukemista ja minunlaisia se vähän harmittaa näköjään Mää taas päätin vuosia sitten korvata textissä kaikki ks:sät äxällä, sekin monia kyrsii..
@@JukkaX Okei. No mutta joka tapauksessa mukavaa päivää sinulle. 🙂
@@oplkfdhgk Samma där.
Minne katosi Kimmo Kiljunen ja taitettu indeksi.. Torpattiin koska palkat alkoi nousta eikä haluttu että eläkkeet seuraisi palkkojen nousua... Taitettu indeksi seuraa osin palkkojen kehitystä ja Pirkka maitolitran hintaa..
Kiljunen taisi viimeksi raivota Alkon kassalla kun ei tutulle myyty alkoholia.Kyllähän sen juttuja kuuntelee.Alfa tv,eellä piti jotain vanhusten nurkkausta,Senioriseisake ohjelma.Eero Lehti ehdotti että valtio ottaisi velkaa 50 miljardia 100 vuodeks.ja sijoittaisi sen hajaututesti maailmalle,pärjättäis tuotoilla.
Kaikki suomessa eivät tarvitse eläkettä. On niin rikkaita että loppuelämässä on aikaa elää omillaan kuluttaen suuria säästöjä.
Eli heidän ei tarvitsisi maksaa myöskään eläkemaksujakaan. Varmaan se heillä käy oikein hyvin.
Ruotsissa on hyva elake jarjestelma, premiepansion voit siirtaa puolet muihin yhtioihin.
..vakuutusyhtiöt ymmärtävät kun ihmisten laskut kasaantuvat ja he ovat taloudellisten paineiden alla ,he tyytyvät vähempään korvaukseen.
Käsittääkseni Ruotsissa ongelma on ratkaistu niin, että ihmiset saavat sijoittaa 2,5 % tuloistaan itse valitsemaansa eläkerahastoon ja valtiolle mene 16 %, josta maksetaan nykyisiä eläkkeitä. USA:n systeemi, kuten arvata saattaa, on sekasotku, jonka tuottavuus on ollut usein heikko.
Ei meidän vuonna 2022 tarvitse säästää eläkkeitä vuoden 2060 ihmisille!
Vois kuvitella että näiden tyyppien eläkeinvestoinnit alkaen yli 40 vuotta sitten olis keränny tarpeeks rahaa tähän päivään...näköjään ei. Riittävä todiste siitä että koko systeemi on pyramidihuijais ja pelkkää ihmisten omaisuuden varastamista.
Työkyvyttömyys eläkkeelle ei alle 60v yrittäjä pääse. Valituksetkaan eivät auta,koska jos jollain 'valituskierroksella' menisi läpi,he joutuisivat takautuvasti maksamaan eläkemaksut. Tämän virkailijat myönsivät. No nyt kun just täytin sen 60v niin työkyky verratataan aikaisempaan ammattiin. 59v olisi vielä ollut velvoite kouluttautua uuteen ammattiin. 😂😂😂 ai vattu. Jos työkyky pakottaa myymään oman yrityksen niin nämä kelalääkärit papereista katsoo sun työkykysi,että jtn muuta voisit tehdä. Jos on päiviä ettei kynäkään kädessä pysy. Totuus on ikä. Alle 60 v papereita tuskin käsittelevät ,ellei ole mielenterveyspotilas. Voisit Ivan tehdä tuostakin jutun mutta eihän ne kela ja muut vakuutuslääkärit mtään myönnä.😂 Mutta erittäin hyvä pitää yllä puhetta pienyrittäjien eläketurvasta/maksuista. Kiitos 🌝
Noh, kadee sit muuttaa Australiaan🤣ei voi verrata muihin maihin kun me suomalaiset asutaan Suomessa😮joku aikasempi kommentti; ”eläkejärjestelmä on täyttä ryöstöä” tän päivän hallitus ( jo vuodesta 1918) ryöstää suomen kansalaisia kaikin tavoin, jokainen tietää sen, ei ku äänestämään🤣
Olen ollut pitkään työkyvyttömyyseläkkeellä ja välillä tuntuu että Kelaan ei voi enää luottaa kovinkaan paljon
6 vuoden työrupeama ulkomailla ja eläkerahat siitä rahastoihin … jo ennen varsinaista eläkeikää voi alkaa kk nostot ja kaikki tämä verottomana koska omaa pääomaahan siinä nostetaan! Vain tallettaessa 2% vero. Ei saa nostaa koko pääomaa ja perilliset saa loppusaldon kun se aika tulee ja jos saldoa riittää. Suomeen jos asettautuu ottaa verottaja 30% suojelurahaa.
En ymmärrä että miksi näissä keskusteluissa ei ikinä nosteta sitä vaihtoehtoa että eläkeläiset jotka ovat nuorina olleet ylläpitämässä tätä huijausta eivät menettäisi eläkettään. Kun he olisivat myyneet kaiken omaisuutensa ja eläneet varoillaan niin pitkään kuin mahdollista he voisivat hakea toimeentulotukea.
..tehokkain tapa suojata oikeuksiasi on pyytää asianajajaa tarkistamaan tapauksesi ennen sovinnon hyväksymistä vakuutusyhtiösi kanssa.
Ihan turhia nuo Yelit ja Myelit.Myel,iä maksoin muutaman vuoden ja vaikutus eläkkeeseen 0 euroa.😅
Palkansaajan palkasta menee kyllä kaikkiaan se noin 25 % Tyel maksua, mutta siitä palkansaajalta itseltään pidätetään 7.15 %, (Ei siis 25%) joka taas otetaan huomioon verotuksessa. Työnantaja maksaa sitten loput siitä eläkemaksusta, eli lähes 18 %.
Lisäksi tietysti työnantaja maksaa myös sen oman eläkkeensä. Joten kyllä se on työnantaja, jota tässä kupataan!
Sillä ei käytännössä juuri ole merkitystä, kummalta elämaksut otetaan, työnantajalta vai työntekijältä. Palkkauksen kokonaiskustannukset työnantajalle ja työntekijän nettopalkka eivät siitä juuri muutu, olivat prosentit miten päin tahansa. Ne hakeutuvat markkinatalouden sääntöjen mukaisesti samaan tasapainoon kuitenkin. Oikeasti noita maksuja on piilotettu työnantajan taakse vain siksi, että tavan kansa olisi onnellisen tietämätön, miten paljon tämä umpisurkea järjestelmä syö heidän rahojaan.
Työnantajaa ei tässä kupata yhtään sen enenpää kuin siten, että joo, joutuu maksamaan palkkaa. Solläkummalle osapuolelle nimellisesti jokin vero määrätään ei ole mitään merkitystä.
@@johannesvaasalainen7075 sillä just on suurikin merkitys, kuka sen eläkemaksun maksaa. Jos se kaikki 25 % otettaisiin palkansaajalta ja sitten muut verot vielä päälle, aika pieni summa jäisi käteen, eikö totta? Jos kaikki otettaisiin palkansaajalta, olisi se sen noin 18 % työnantajalle edullisempaa, koska TA:n ei sitten tarvisisi sitä maksaakaan. Nythän TA maksaa sen 18 % palkan PÄÄLLE (ja myös muitakin maksuja) jota palkansaaja ei tajua. Olen toiminut yli 40 vuotta yrittäjänä ja tilitoimistotyössä. Juuri tuosta luulosta, että ei ole väliä kummalta puolelta tuo TyEL maksetaan, johtuu usein se, että jos palkansaaja ryhtyy yrittäjäksi, hän ei lainkaan tajua, mitä kaikkea hän joutuu maksamaan. Surullisena olen sen joutunut toteamaan.
@@ullaberg9209 En minä mitään luule, minä tiedän. Sinä vain et ihan ymmärrä asiaa (mistä juuro kertoo tuo "palkan PÄÄLLE"). No, yritän esimerkillä valaista asiaa:
Oletetaan, että työntekijän ns. bruttopalkka olisi 10 000 euroa. Tästä summasta työntekijä maksaa verot ja muut veroluonteiset maksut, kuten eläkemaksun. En jaksa tarkistaa oikeita lukuja, mutta oletetaan että eläkemaksu on 5 % tuosta, eli 500 euroa.
Työantaja maksaa tuon 10 000 euron johdosta ns. sivukuluja sanotaan 35 % josta eläkemaksun osuus olkoon 25 % (jälleen luvut vain suuntaa antavia). Nyt siis annetuilla luvuilla työnantaja maksaa työntekijän työpanoksesta 13 500. Korostettakoon varmuuden vuoksi, että tämä on siis se todellinen kustannus, joka työntekijästä työnantajalle on. Tämä summa sisältää seka työntekijän maksaman osuuden, että työantajan maksaman osuuden 3000 euroa yhteensä. On aivan samantekevää, miten tuo 3000 euroa jaetaan nimellisesti osapuolten kesken. työntekijälle ei tuosta 13 500 jää yhtään sen enempää tai vähempää käteen, eikä työantaja maksa yhtään sen enenpää tai vähempää kuin tuon 13 500 työntekijän työpanoksesta.
.
Saisko sellasen patreon tilauksen jolla voi kattoa pelkkiä mainoksia? Ne oli tän videon paras osa. (Vitsi vitsi ihan asiaa oli.)
Mikäs ihmeen ekonomisti toi oli, ei ainakaan nykyisestä eläkejärjestelmästä ymmärtäny Puopoloo enempää. Koko videon idea meni pieleen jo alussa pyramidi vertaukseen. Nykyinen eläkejärjestelmä perustuu siihen, että työntekijä maksaa oman eläkkeensä, se otetaan palkasta pakkosäästöön. Nykyiset eläkeläiset on maksaneet omat eläkkeensä ja se alko silloin kertymään vasta muistaakseni 25vuotiaasta eteenpäin, nykyään kesätöistä lähtien kertyy eläke. Rautalangasta väännettynä: jos siirryttäis tollaseen omaan säästötiliin, niin ei tarvis maksaa mitään kaksinkertaisia eläkkeitä, koska nykyiset ja tulevat eläkeläiset ovat jo maksaneet eläkkeensä. Nykyinen järjestelmähän on jo melkein samanlainen, et vaan voi itse päättää sijoituksista vaan eläkerahastot sijoittaa ne. Isoin uhka on inflaatio, tänään ku laitat tonnin tilille ni 30 vuoden päästä saat sillä hernekeiton ja pannarin, mutta ilman mansikkahilloo ja kermavaahtoo. Nykyään noilla eläkerahastoilla tehdään sijoituksia jotta inflaatio pystyttäis kuittaamaan, siis virallisen teorian mukaan, käytännössähän se menee niin, että eläkevakuutusyhtiöt pelaa palkansaajien rahoilla ja ottaa voitot liiveihinsä. Ärsyttää aina ku joku ekonomisti tai muu puhuu sijoituksista ja korkeemman riskin sijotuksista ratkaisuna rikastumiseen, vaikka keskuspankki rahaa tyhjästä painaakin, niin kyllä sijotuksissa on aina häviäjiäkin, sen takia on aika riskipeliä, että eläkerahastoilla pelataan uhkapeliä, ei aina voiteta, joskus voi rysähtää kerralla ja lujaa, kuten suomalaisen eläkevakuutusyhtiön kävi saksan pelikentillä joskus 2000 luvun alkupuolella.
Sorry boys, elinian kestava tuotto ei ole taattua millaan prosenttiluvulla...
Me maksoimme vanhempiemme eläkkeet, koulutuksen teille nuoremille, vasta vuoroisesti te nyt ansaitsevat voitte maksaa meidän eläkkeet ja taas teidän lapset maksaa teille eläkkeet. Eläkerahastoista voi ottaa nyt käyttöön osan nykyisiin eläkkeisiin!
Tämä ei korjaa valuvikaa systeemissä. Jos kuolet viikkoa ennen eläkettä, kaikki mitä olet elämäsi aikana systeemiin maksanut häviää toisten taskuun, siksi vaikka Australian tai vastaava malli käyttöön niin saadaan loppumaan suomen historian suurin varkaus.
Tilanne on se että ei sinne hautaan saa kukaan mitään mukaansa, väliäkö sillä sitten on! Eläkkeistä maksetaan paljon sellaisillekin jotka siipeilee koko elämänsä toisten siivellä, hyvä että edes kuollessa sinne jää niille siipeilijöille jotain.
@@pike9513 ei hautaan mukaan saa, mutta ne rahat on ollut osa meidän palkkaa, siksi se voisi jäädä vaikka lapsille. Työnantaja on minun puolesta ne systeemiin toimittanut mutta työtuntien mukaan ne on ansaittu. Älä varasta.
Peter ihan sama, minulla ei ole lapsia, ne lapset perii sun omaisuutes hoitakoon kukin oman elämänsä!
Kumpa ne eläkkeet olisivat sillä tasolla mitä ne ovat olleet vanhemmillanne, mutta käsittääkseni eivät ole. Ei, en tarkoita, että kaikilla olisi eläkkeet ylitse tarpeen, mutta ihmiset saavat eläkkeitä huimia summia versus työntekijöiden enemmistö. Toiset taas eivät käytännössä saa eläkettä muuta, kuin miniimin. Koko järjestelmä on päin seiniä, ja pitäisi korjata kohtuulliseksi kaikille.
ua-cam.com/video/-8sFX8zjZlE/v-deo.html professori ei puhu paljoakaan genderideologiasta joita hän 2 aiemmassa käsittelee tässä hän syventyy muihin asioihin
Pitöisi heti ensinnä laskea systeemi joka nostaa rahastoivaa osuutta ja laskee jako-osuutta,
Ja eläketili ja sille ainakin hallinnointipääsy.
Nii että toinen muuttu laskevasti ja toinen nousevasti.
Lisäksi voisi olla joku laskennallinen katto jonka täytyttyä saat itse päättää sen rahastoivan/omahallintaosuuden määrän tai lopettaa sen kokonaan.
Työläkejärjestelmän varat ovat n. 258 000 000 000 € ja vuosituotto n. 35 000 000 000 €. Noilla rahoitettaisiin aika pitkälle siirtymäajan kulut.....😀
Ivan, oletko ajatellut pitää Sananvapautta-Perkele luentoa, johon myisit tietenkin lippuja?
Ihan mielenkiintoinen jakso, ja pistinkin tuon korkoa korolle laskuriin tuon 5000 euroa mistä puhuttiin, niin kyllä se 6,5% korolla reilusti yli 200 000 on 60 vuoden päästä, mutta tosiaan paljonko inflaatio syö sitten siitä ostovoimaa pois. Ja semmosta rupesin miettimään, että minkälaista yhteistyötä eläkevakuutusyhtiöt tekevät keskenään, kun itse olen suurimman osan eläkemaksuista maksanut Varmaan ja nyt saan Elolta kuntoutusrahaa eli eläkettä ammatilliseen kuntoutukseen. Ja Eloon en ole montaa vuotta maksanut eläkemaksuja. Lähinnä sitä ajan takaa, että miksi niitä eläkeyhtiöitä on useita, jos sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä mihin ne maksut ovat menneet, siinä vaiheessa kun eläkettä ruvetaan maksamaan takaisin päin.
Kokeilin tuotakin. Laitoin postisäästöpankin tilille 2 viikon urakkapalkan, n 8000 sen aikasta rahaa.. Nyt tilillä on rahan arvon toipumisesta johtuen kokonaista 14 euroa kun on tullut korkoa korolle yli 50 vuotta. Ts. Ei toimi, Wahlroos sai ne säästöt kun möi pankin Tanskalaisille, 15 miljoonaa puhtaana käteen.
Sijoittaa eläkerahat bitcoiniin noin keskimäärin 140% vuosi tuotto niin ei tarvitse muuta, saa maksettua vaikka kolmet eläkkeet
On sahannut ylös alas pitkissä vuorissa ja laaksoissa aikalailla eikä tasaseen. Tänä vuonna arvo laskenut roimat -57%
Leveempi katuja vaatii jos kaikki eläkelläiset ostaisi sähkörullatuolit kaupunki reissujaan varten!
Riski juttuja amerikassa ja täällä olisi pätevin porukka sitä hoitaan! Kuka määrää rahastosta!? Ja koska ne rahaston rahat jaetaan takas Ehtiikö ne jotka sitä maksaa nauttiin siittä vaiko0 vaan silloiset virkamiesjohtajat jotka ei ymmärrä ja tekevät huonoja sijoituksia niinkuin 90 luvulla?
Pyhä savu mikä - holy smoke wadda
Tärkee aihe, vois Tiihosen pyytää kans jutskailee tästä kun hänelläki oli ratkaisu eläkejärjestelmään. 👍😁
Sit toine aihe että saisko videota piensijoittamisesta ja infoa osakesäästötilistä ja arvo-osuustilistä. 📉😀
Joo, minäkin kuulisin mielelläni mitä Ossi Tiihosella onkaan mielessä kun kerran on nostanut asian päällimmäiseksi.