Paranehan pikaisesti! Hyvä, että tiedostat nuo vaikeat asiat. Eräs tuttuni on ollut aina erittäin stressiherkkä/syyllistää itseään ja sen johdosta hän on sairastunut loppuiäkseen fyysisiin sairauksiin. Ei ole parannuskeinoja, mutta hieman elämää helpottavia rohtoja kuitenkin on saanut. Itse olen täysin erilainen ja olen yrittänyt ymmärtää, että miksi joku tekee itselleen noin. On ollut vaikea antaa neuvoja, lohduttaa tms. kun ei löydä oikeita sanoja ettei tule tunnetta, että hän kokee syyllistämistä. Toivon, että pääset reissuun ja nauttimaan Lapista. 🙏
@@maaritkelo1979 minä luulen, että meidän yhteiskunta on rakentunut sellaiseksi, jossa kaikkien pitäisi olla tietynlaisia. Täällä ei ole juurikaan tilaa erilaisuudelle. Ja minusta tuntuu, ettei kyse useinkaan ole siitä, että jotain tällaista tekee tekemällä itselleen. On vain tunne, ettei sovi tämän yhteiskunnan muottiin vaikka kuinka yrittäisi ja se on jo omiaan tuomaan ajatuksia, jossa syyllistää itseään siitä, että miksi en voi olla samanlainen kuin muut ja "minun pitäisi pystyä parempaan". 🤔 Minä luulen, että paras tapa kohdata tämmöinen ihminen, on antaa hänen olla juuri sellainen kuin on, hyväksyä se, että hän on erilainen. Kenties kysyä, että mikä sinua auttaisi juuri tässä tilanteessa parhaiten? Se nimittäin on kysymys, joka on varsin syvälle iskevä, monesti tällainen ihminen ei ole pystynyt muodostamaan vastausta siihen mielessään, joten se auttaa, jos joku ulkopuolinen kysyy sen. Silloin sitä tulee oikeasti ajatelleeksi, että niin, mikäs minua oikeasti auttaisi juuri nyt? Tai näin arvelisin, olen itse opetellut kysymään tuota kysymystä itseltäni ja se on johtanut mielenkiintoisille aivo-poluille😁
Kiitos hyvästä videosta, oli taas mielenkiintoinen näköala mielen syvyyksiin. Piti pari kertaa jo kelata taaksepäin kun putosin kärryiltä😅 Voimia Satu ja parantele ittesi rauhassa❤ kaikkea ehtii ajallaan❤
Tuli tänään vastaan teksti: ”Et vihaa itseäsi, vaan sitä, kuka et oikeasti ole”. Tuli mieleen tuosta maskaaminen -> miellyttäminen -> itsekriittisyys (pahimmillaan itseinho). Oisko siinä kyse tuosta: aletaan ikäänkuin inhota ja syyttää itseä, koska ei ihan osata olla oma itsensä ja itsensä puolella, koska pitää maskata ja miellyttää. Saikohan tästä kiinni. 😂
@@hennaeveliina.luovavoima sai ja pitää varmasti paikkaansa myös tuo, koska jos ei oo oma itsensä, niin ei sitä tunne oloaan hyväksi omissa nahoissaan🤔
Kiitos tästä pohdinnasta, ajatuksiisi on aina niin helppo samaistua❤ Kiitos myös kohtaamisesta Ilon Valkeilla, valoa loppusyksyyn🎃
@@Kati9175 se on todella mukavaa huomata, että todella monet on samoissa mietteissä samaan aikaan, niin ei tosiaan tarvitse yksin pohtia😁✨
Paranehan pikaisesti! Hyvä, että tiedostat nuo vaikeat asiat. Eräs tuttuni on ollut aina erittäin stressiherkkä/syyllistää itseään ja sen johdosta hän on sairastunut loppuiäkseen fyysisiin sairauksiin. Ei ole parannuskeinoja, mutta hieman elämää helpottavia rohtoja kuitenkin on saanut. Itse olen täysin erilainen ja olen yrittänyt ymmärtää, että miksi joku tekee itselleen noin. On ollut vaikea antaa neuvoja, lohduttaa tms. kun ei löydä oikeita sanoja ettei tule tunnetta, että hän kokee syyllistämistä. Toivon, että pääset reissuun ja nauttimaan Lapista. 🙏
@@maaritkelo1979 minä luulen, että meidän yhteiskunta on rakentunut sellaiseksi, jossa kaikkien pitäisi olla tietynlaisia. Täällä ei ole juurikaan tilaa erilaisuudelle. Ja minusta tuntuu, ettei kyse useinkaan ole siitä, että jotain tällaista tekee tekemällä itselleen. On vain tunne, ettei sovi tämän yhteiskunnan muottiin vaikka kuinka yrittäisi ja se on jo omiaan tuomaan ajatuksia, jossa syyllistää itseään siitä, että miksi en voi olla samanlainen kuin muut ja "minun pitäisi pystyä parempaan". 🤔 Minä luulen, että paras tapa kohdata tämmöinen ihminen, on antaa hänen olla juuri sellainen kuin on, hyväksyä se, että hän on erilainen. Kenties kysyä, että mikä sinua auttaisi juuri tässä tilanteessa parhaiten? Se nimittäin on kysymys, joka on varsin syvälle iskevä, monesti tällainen ihminen ei ole pystynyt muodostamaan vastausta siihen mielessään, joten se auttaa, jos joku ulkopuolinen kysyy sen. Silloin sitä tulee oikeasti ajatelleeksi, että niin, mikäs minua oikeasti auttaisi juuri nyt? Tai näin arvelisin, olen itse opetellut kysymään tuota kysymystä itseltäni ja se on johtanut mielenkiintoisille aivo-poluille😁
Kiitos hyvästä videosta, oli taas mielenkiintoinen näköala mielen syvyyksiin. Piti pari kertaa jo kelata taaksepäin kun putosin kärryiltä😅
Voimia Satu ja parantele ittesi rauhassa❤ kaikkea ehtii ajallaan❤
@@raijajantunen8419 Satun keittiö -psykologia saattaa välillä olla varsin lennokasta😂😂 kiitos!
Oli viisasta puhetta! 😊
@@inkerimoisio3464 🫶
Yritä tervehtyä. Hyvää viikkoa
@@TuomasKoste kiitos!
Sinä ja me ansaitsemme hyviä asioita, terveyttä, runsautta ja kaikkea ihanaa🎉❤.
@@Puutpuhuu kyllä✨
Ashwagandha on oikea ihmeyrtti, mutta maistuu pahalle, menee parhaiten itsellä jugurtin seassa.
@@ClaudsiEmppu joo on vähän semmoinen multava maku kieltämättä 😂