@@joukotammi6936 Niin siis niillä ei o merkitystä, kun hyvänä päivänä sillä hypyllö finaaliin ois päässyt. Edelleen katsokaa tilastoja tarkoittaa, että kauteen nähden hyvä sarja, mutta tänään ei riittänyt.
Juusela teki työnsä vähän ehkä nollat lasissa mutta primadonna Evilä korottaa panoksia ihan turhaan. Saattoi olla verensokerit alhaalla? Evilälle plussa kun pyyti käytöstänsä anteeksi siinä noin pari viikkoa myöhemmin.
Evilä sanoi jossain kisoissa kun ei tullu tulosta . '' Ei näin aamutuimaan hyppy kulje'' Muilla kulki aamutuimasta huolimatta. Yks saakelin selittäjä koko ''ukko''
Evilän käytös ei ole parhaasta päästä, mutta ihmettelen, kenellä on varaa mollata hänen saavutuksiaan: "vain yksi MM-pronssi". Ei noita MM-mitaleita niin hirveästi ole viime aikoina sadellut, että olisi varaa väheksyä. Sitä paitsi E. pelasti kotikisat täydelliseltä pannukakulta. Sitä paitsi pituushyppy on maailmalla harrastetuimpia yu-lajeja.
"Tommi tietysti Kalevankisojen jälkeen itselläsikin oli sellanen tuntuma, että täällä voisi kulkea vieläkin paremmin. Miten sä olit realistisesti ajatellut tämän karsinnan?" Mitä vittua se tosta alkaa kimpoilemaa ?
Seppo Räty löis tätä kitisiää turpaan. Joskus vuonna 2003- 2005 ei hyppy kulkenu. Vastas ylen toimittajalle näin suurinpiirtein.. ''ei se näin aamutuimaan lähde''. Täys pelle jätkä pikinine tukkineen mun mielestä:D
Kalle Ojatalo tokihan sitä kultaa vois ottaa mutta kun kolmelle vikalle hyppykoerroksellekin pääsy oli hilkulla ja suuri onnistuminen niin en tiedä mistä valittaa. Myönnän toki ettei Evilä ihmisenä vaikuta kovin mukavalta tässä eikä muissakaan esiintymisissään.
Tälläset juntit jotka ei seuraa urheilua ja heittelee tällästä paskaa saa kyllä ihmisen miele sekasi. Evilä voitti kuitenki hei MM pronssia Helsingissä. valoja ny tauluu:D
hohhoo lisää tämmöstä, eikä aina sitä pahuksen saissee "Parhaamme yritettiin, nöyrästi lähdettiin, puolustuksen kautta lähdettiin, 110 prosenttia annettiin.." Kieltämättä äijää on turha lähettää koko karnevaaleihin, jos tuloksien pohjilta ei ole realistista odottaa menestystä! Urheilijoita turhempi ammattikunta on sitten vielä kuitenkin urheilutoimittajat
@joosebbi evilä kyykytti haastatteliaa.. ei sen urheilu suorituksilla oo mitää tekemistä sen kanssa ja tietäähä se itekki olevansa yliarvostettu ja sano sen myös tässä videolla..
@seetukka Oon melkeinpä täysin samaa mieltä. Evilällä nyt mitenkään "Sana ollut hallussa". Mitä Juuselan olis pitänyt sanoa? Se sano, että lähellä oli, ja jos siitä alkaa itkemään, että "lähellä on nyt toimittajan mielipide" niin aika selvää vittuilua toi vaan on. Sama itkeminen tossa lopussa, ei Juusela yhtään mitään sanonut väärin. Hienoa nähdä tunteita, joita kuuluu urheilussa olla, ja kyllä ton ymmärtää, mut ei saatana mitä kommentteja Evilältä. "Vähän ammattitaitoa" yms.
Taaspa nähtiin Suomen Paskalehtien taso tämänkin asian uutisoinnissa. Mikä tässä nyt oli niin dramaattista? Taitaa se draama olla siellä iltalehden / sanomien toimituksessa, missä tehdään raportteja kohutietokoneella ja samalla siemaillaan kohukahvia, jotta saataisiin aivoihin uusia kohu-uutisia.
Jos kaveri hyppää yhden kauden parhaista hypyistään miten se voi olla epäonnistumista? Jos on ollut jo ennakkoon tiedoissa että Evilä ei ole mikään ennakkosuosikki niin miten helvetissä toi on ylimielistä? Melkein sama asia jos Norjan jääkiekkomaajoukkue pelais Kanadaa vastaan ja porukka haukkuis Norjaa paskaks kun se hävisi, ei hän se oo mitenkään epäonnistunutta jos suoriutuu niin hyvin kuin pystyy, jos Evilä olisi saanut mitalin sehän olisi ollut ihme eikä mikään "perus kisa" niinkuin tämä.
Kyllä tosta Evilästä huomaa että tuskanen on olo, ja miksei olisi kun ihan hyvällä hypyllä jäi niukasti ulos loppupaikasta ja se ensimmäinen hyppykin oli pienestä kiinni.
No, olipa pahasti sanottu, voi apua.... mitä lehdissä pauhattiin asiasta luulin että Evilä oli käynyt oikein käsiksi toimittajaan, mutta pitihän se arvata että kärpäsestä tehtiin härkänen taas median toimesta. Ja antakaa nyt urheilijoiden olla. Tietty niilläkin napsahtaa välillä kun joku tulee heti piikittelemään kysymyksillä pettymyksen jälkeen....
Niin. Kun siinä arvokisakarsinnassa pitäisi hypätä se kauden paras tulos, ja finaalissa parantaa sitä. Mutta eihän heikkotasoisten kotikisojen mittavirheellä tuuripronssia napannut manselaispelle sitä ole koskaan sisäistänyt. Onneksi Suomen pituushypyllä on jo nyt 2-3 potentiaalisempaa nimeä menemään arvokisafinaaliin jo tänä syksynä. Evilä ei varmaan saa edes B-rajaa rikki.
Ja taas ulkona finaalista. Evilässä on loistavana finaalikisaajana kyllä potentiaalia, mutta nämä tarpeettomat karsiutumiset syövät sekä miestä itseään että yleisöä. Pidän miesten pituushyppyä kuitenkin edelleen (heti keihäänheiton jälkeen Suomen toisena) arvokisojen mitalitoivolajina. Tämä lämpiäminen toimittajalle on tosin aivan turhaa.
on sellanen asia kun geenit. et esimerkiksi valkosena miehenä pysty ikinä voittamaan usain boltin aikaa 100m vaikka olisit omistanut koko elämäsi siihen ja rahaa olis käytössä rajaton määrä. sitte joku tulee nurisee että oisit juossu kovempaa. kuulostaa järkevältä eikö
Kyllä näkee, että miestä vituttaa karsiutuminen ja varsinkin niin pienellä marginaalilla. Itseasiassa miehellä pysyy analyysit tuohon tunnekuohuun nähden hyvin kasassa. Olihan tää siihen Isinbajevan itkuun verrattuna ihan ookoo avautuminen. Pettymyksen voi purkaa monella tavalla ja tässä yksi. Tästä sais hyvän "THIS IS WRONG"- sketsin...
Ei ollu eka kerta kun Juusela esittää täysin epäasiallisia kysymyksiä. Tosissaan kauden 3 paras tulos niin ei se ihan päin persettä ole. Mutta MM -taso on niin mielettömän kova että ei sillä Evilän 3 parhaalla vielä hirmu korkealla olla.
Ei tuossa ollutkaan mutta sehän oli toiselle toimittajalle sanonut että oli sentin päässä ettei Juusela saanut turpaan. Siellä uhattiin väkivallalla ei tässä.
No jos ens kerralla ei ole ennen kisoja saanut tulosta jolla olisi 12 sakissa niin miksi edes lähtee sinne, jos kerran tilastot kertovat kaiken. Olis muuten Karjalaisenkin kohdalla kannattanut luottaa tilastoihin :)
Hyvä Evila!!! Iltalehdet yms roskatoimittajalehdet kirjoittelevat kaikenmoista paskaa kun niiden toimittajia vähänkin joku näpäyttää. Pidä vaan pintasi Tommi!!!
Juurikin näin. Pitäs olla huolestunu sillo jos ei ketuttas jätkää tollasen häviön jälkee. Miltähä mahtas porukasta tuntua, jos vaikka myöhästyisitte junasta alle minuutilla, ja joku tulis sit kyselee heti et "No, miltä nyt tuntuu?" Itehä vetelisin kyselijää pannuu siinä vaiheesa.
ei siinä ole mitään ihmeellistä että taas vuoden työ ja treeni takana mm kisoihin ja sitten ei odotuksista huolimatta pääse jatkoon. siinä on kenen tahansa hermo kireellä ja sitten jos toimittaja vielä rupee siitä aukoon että mikä ei toimi niin ei siinä mitään ihmeellistä ole jos asteet nousee.
Kyllähän se varmasti vituttaa jos ei mene niinkuin ois varmasti potentiaalia..Evila on onnistunut aiemmin ja kuitenkin paras Suomen pituushyppääjistä... Enempi typerää käytöstä haastattelijalta,jos olisin itse kilpaurheilija joka oikiasti haluaa pärjätä,niin tuollaisen kysymyksen jälkeen voisi sanoa että T.Evilä hillitsi itsensä hyvin. levottomampi kaveri olisi tehnyt jotain muuta kun sanonu ilkeästi.
Öm. Tuotako on siun mielestä ammattitaito et aletaan vittuilemaan et ois pitäny paremminkin mennä jos tyyppi hyppää kauden kolmanneksparhaansa? Toivon tosiaan ettet itse ole alalla :)
Siis hä, missä on se uhkailu? Tämäkö on uhoamista? Kiukuttelua? Jo on aikoihin eletty. Ainakaan tuossa haastattelussa ei pitäis olla mitään anteekspyydeltävää kenelläkään. Älytöntä.
Jos jatkossa mies ei edes itse usko parempaan mitä tilastot, niin turha lähettää kisoihin. Toimittaja esitti hyviä kysymyksiä ja hänellä oli realistinen käsitys Tommin menestysmahdollisuuksista.
Keskinkertainen hyppääjä hyppää keskinkertaisen tuloksen ja sijoittuu keskinkertaisesti. Keskinkertainen toimittaja saa kaupanpäälle keskinkertaiset hermot realistisesti repeämään. Evilä on pelkkä keskinkertaisuus, ei enempää.
Siis mistä tässä nyt koetetaan kohua nostaa? Haastatellaan taas tuttuun tapaan monella kysymyksellä samasta aiheesta urheilijaa, joka on pettynyt lopputulokseen mutta tehnyt kauden tasoon nähden hyvän tuloksen... eikö siitä nyt saisi jotain jo sanoa? Ihminenhän hänkin on, ja parhaansa varmasti tekee/teki. Katse vaan seuraavaan kilpailuun, tämä on nähty.
Tommille pisteet tästä...Ei tossa nyt mitään asiatonta ollu, myönsi ettei ollu tänään paras päivä, mutta kun Suomessa ladataan karmeet odotukset jokaselle vähänki menestyvämmälle urheilijalle, niin ei se oo mukavaa mennä haastatteluun, kun Juusela siellä höpäjää vähän mitä sattuu... Jos keihäsmiehet ei kaikki oo finaalissa top4, ni eiköhä sillonki Juusela vetele: "Mikä nyt on ku kolme kaveria päästit edelle?"
Heh, Vaihteeks jotain muuta kun se urheilijoiden peruskommentti "No mä yritin parhaani ja tein minkä pystyin mut se ei nyt tällä kertaa riittäny, silti ihan hyvä fiilis on" ja lässyn lässyn blah blah.
mä oon ainaki saanu tommista (tiedotusvälineiden kautta) kuvan hyvätahtosena ihmisenä. tässä haastattelussa kuuluu läpi suuri pettymys. ja miks ei ny si sano suoraan jos on sitä mieltä että hänelle on ladattu liian suuret odotukset tuloksiin nähden...
Kuka urheilija oikeesti edes kyttää jotain tilastoja etukäteen? Arvokisoihin pitäis lähteä kilpailimaan eikä urheilemaan tilastojen mukaan. Ja näyttää todellakin siltä, että urheilija ei ollut tyytyväinen kauden kolmanneksi parasta sivuavaan tulokseen. Ei ole varmaan syytäkään. Joskus aiemmin muistaakseni sama kaveri on hypännyt kauden parhaansa sekä karsinnassa, että finaalissa.
Mun mielestä Evilä kuulee väärin, toimittaja kysyy realistista arviointia ja Evilä puhuu reisille menemisestä. Silti aika yllättävä hyökkäys Evilältä toimittajaa kohtaan.
No piruakos kansalla nyt on vaatia Evilältä? Ei se meitä tai sinua varten hyppää, vaikka suomen puolesta hyppääkin. Se vois yhtälailla vaatia sua olemaan hiljaa.
ensinnäki.. jengit jotka puhuu paskaa et "hyppäät huonosti" menkääs ite pomppii paremmi, ja jos jätkä hyppää kauden kolmanneks parhaan hypyn ni se on hyvä tulos kisan sijotuksesta riippumatta. asiallinen jätkä joka sanoo mitä ajattelee!! mult ainaki irtoo arvostust
Ei tuo mitään itke. Suoraa puhettahan tuo on. Toimittaja hoiti hommansa ja Evilä olis voinu olla hieman asiallisempi, mut ei se tossa alkanu mitää perus ympäripyöreet jargonii puhumaa. Kerranki urheilija sanoo suoraan, että oli keskinkertanen veto eikä sil sit pääse jatkaan. Ja vielä et ois onnee tarvittu. Ja sit kansa alkaa valittamaan et hirveetä selittelyy. HERÄTKÄÄ
Njoo-o. Pitää teidän ihmisten ymmärtää myös se että urheilalla on sponsoreita ja he myös edutavat niitä. Jos urheilia yleensäkkään pääsee median haastateltavaksi pitäis kyllä olla enemmän itsehillintää ja antaa itsestään paljon parempi kuva. Tuo näyttää mikä hän on miehiään. Säälittävää.
Laahustaja Mm-pronssi, kovempi juttu ku lätkän mm-kulta, kun ottaa huomioon kuinka paljon enemmän pituushyppyä harrastetaan verrattuna jääkiekkoon (eurooppa, p-amerikka)
Hienoa että nykyään uskalletaan sanoa jotain vastaakin medialle. Evilä hyppäsi yli 8m:ä ja sitten kysytään miten meni näin huonosti,huh huh! Kävis itteäkin ottamaan pannuun tommonen viisatelu toimittajalta, jos maailmantilastotkin osoittavat että olis hieno juttu edes päästä finaaliin.
"Vähän ammattitaitoa sieltä mikin toiseltakin puolelta..." Eiköhän Evilä hoideta ensin oma ammattitaito kuntoon ja miestellään sitten vasta. "Jos mä hyppään 801 ja mä oon tällä kaudella se on mun kolmanneksi paras tulos ni, mitenkä tää ny menee niinku reisille tai siis jos..." Evilähän on enemmän pöhnässä kuin J Ahonen. Ja Ahonen sentään menestyi.
Jooku88 sanoi juuri mitä itsekkin mietin. Itseään täynnä oleva. Olin vaan iloinen kun jäi karsintaan, sillä en pidä ihmisistä, jotka ovat näin itseään täynnä. Toimittaja ei sanonut mitään väärin. Odotusarvo oli mnulla kyllä siinä että ei pääse finaaliin. Yllätys Helsingin MM-pronssi oli kova suoritus, mutta tämä on lähempänä sitä tavallista Evilää.
Jos olisin ollu Evilän paikalla niin olisin sanonut samat sanat! Ihan asiallista kommenttia jos ajattelee vitutustam, niinkuin Spirri jo asian ilmaitsi. Tsemppiä Tommille!
kyllä tavoitteiden äänen sanominen mielestäni onkin ihan suotavaa, mutta ylenpalttinen uhoaminen, joka mediassa, itsensä jumala-asemaan nostamien ja muutenkin täysi itsekeskeinen spedeily, mitä evilä on Helsingin jälkeen esittänyt, ei ainakaan edesauta mitään. Ja toimittajan uhkailu ei mielestäni kuulu "huippu-urheilijan" käytökseen...
Ensinnäkin Juusela ei ole tässä hommassa selostajana vaan toimii nimenomaan toimittajana, ja sanot että on pilannut 4 kertaa lätkän mm-kisat sönkkäämisellään.. Omasta mielestäni ei ole edes ollut näin monissa lätkän mm-kisoissa mukana.. Ja onhan Juusela nyt paljon parempi kuin Jussi Saarinen.. "Tseneral mänizer Jari Kurri" voi jumalauta.. Miinusta en anna, vaikka niin helvetisti tekis mielikin..
"Näköjää ku nimi on Evilä, nii odotusarvo on korkeella tilastoista huolimatta." Itehä sillä aina se odotusarvo on liian korkeella....
0:26 "Tilastoilla tosiaan ei nyt kyllä oo mitään merkitystä..."
1:40 "Edelleen, kattokaa tilastoja!"
😂
@@joukotammi6936 Niin siis niillä ei o merkitystä, kun hyvänä päivänä sillä hypyllö finaaliin ois päässyt. Edelleen katsokaa tilastoja tarkoittaa, että kauteen nähden hyvä sarja, mutta tänään ei riittänyt.
YLE voisi hyllyttää Juuselan ja pistää tilalle Jussi "what do you think about Finnish icehockey players" Saarisen. Siinä vasta olisikin kestämistä.
Juusela teki työnsä vähän ehkä nollat lasissa mutta primadonna Evilä korottaa panoksia ihan turhaan. Saattoi olla verensokerit alhaalla?
Evilälle plussa kun pyyti käytöstänsä anteeksi siinä noin pari viikkoa myöhemmin.
"Kun nimi on Evilä, on odotukset hiukan korkeammalla..." Mistähän johtuu? Jätkä luulee olevansa maailman paras, miksei hypännyt paremmin? =D
älä viitsi olla pelle
Kuka kyykyttää ja ketä? Suomen yliarvostetuin urheilija... Tommi Evilä!
Kun nimi on Evilä, niin odotukset on sellaiset, että hyppy ei kulje ja tampereen murteella puhutaan pehmoisia päälle.
Tommi Evilä jatkaa kuuluisaa tamperelaisten julkkisjunttien linjaa.
Evilä sanoi jossain kisoissa kun ei tullu tulosta . '' Ei näin aamutuimaan hyppy kulje'' Muilla kulki aamutuimasta huolimatta. Yks saakelin selittäjä koko ''ukko''
Mitä sellaseen sitten pitäis sanoa? Jos ei onnistu tai vaan kulje,nii mitä pitäis vastata jonkun toimittajan kysyessä syytä?
Evilän käytös ei ole parhaasta päästä, mutta ihmettelen, kenellä on varaa mollata hänen saavutuksiaan: "vain yksi MM-pronssi". Ei noita MM-mitaleita niin hirveästi ole viime aikoina sadellut, että olisi varaa väheksyä. Sitä paitsi E. pelasti kotikisat täydelliseltä pannukakulta. Sitä paitsi pituushyppy on maailmalla harrastetuimpia yu-lajeja.
"Tommi tietysti Kalevankisojen jälkeen itselläsikin oli sellanen tuntuma, että täällä voisi kulkea vieläkin paremmin. Miten sä olit realistisesti ajatellut tämän karsinnan?" Mitä vittua se tosta alkaa kimpoilemaa ?
Jos Evilä harmaantuu, hän tulee näyttämään Twin Peaks sarjan tappaja Bobilta.
Nauran vieläki tälle kaikkie näitte vuosie jälkee. Tää on klassikko
Seppo Räty löis tätä kitisiää turpaan. Joskus vuonna 2003- 2005 ei hyppy kulkenu. Vastas ylen toimittajalle näin suurinpiirtein.. ''ei se näin aamutuimaan lähde''. Täys pelle jätkä pikinine tukkineen mun mielestä:D
@@jokujussi5902itke
Evilälle maksetaan että se läpäsis karsinnan ja Juuselalle maksetaan haastattelemisesta. Juusela tekee työnsä, Evilä ei
Tommi ei sitten koskaan maailmalla onnistunut. Ei yllatys.
Paskatasoisesta Helsingin finaalista.
Jos mm pronssi kotikisoista ainoana mitalistina ei kelpaa niin mikä helvetti sulle kelpais ja mikä oikein luulet olevas.
Eetu Marsu No ainahan parempi kelpaa ja jos sul on mahis saaha kulta nii otakko pronssin😂😂 MUTTA TÄMÄ ON VANHA JUTTU
Kalle Ojatalo tokihan sitä kultaa vois ottaa mutta kun kolmelle vikalle hyppykoerroksellekin pääsy oli hilkulla ja suuri onnistuminen niin en tiedä mistä valittaa. Myönnän toki ettei Evilä ihmisenä vaikuta kovin mukavalta tässä eikä muissakaan esiintymisissään.
Tälläset juntit jotka ei seuraa urheilua ja heittelee tällästä paskaa saa kyllä ihmisen miele sekasi. Evilä voitti kuitenki hei MM pronssia Helsingissä. valoja ny tauluu:D
Normi Evilä meininkiä, joko astuu kaikki yli tai jäätyy muuten vaan.
Tietenkin se oli toimittajan vika ku ei päässy jatkoon.
@pyllywaltteri. Unohtuuko kuudessa vuodessa Helsingin MM? Vai etkö ollut vielä syntynyt?
Omasta mielestä Tommi on kyllä asian ytimessä.
evilä on ainut urheilija suomessa joka ei selittele huonoja tuloksia vaan sanoo suoraan
hohhoo lisää tämmöstä, eikä aina sitä pahuksen saissee "Parhaamme yritettiin, nöyrästi lähdettiin, puolustuksen kautta lähdettiin, 110 prosenttia annettiin.."
Kieltämättä äijää on turha lähettää koko karnevaaleihin, jos tuloksien pohjilta ei ole realistista odottaa menestystä!
Urheilijoita turhempi ammattikunta on sitten vielä kuitenkin urheilutoimittajat
tää haastateltava on iha vastakohta Seppo Rädylle :DD
Kattokaapa peiliin ku koette vuoden suurimman pettymyksen että oletteko maailman kohteliaimpia ihmisiä...
@annasakkoa yleis urheilija? Joku uus laji?
@MiikesSamsung Huippu-urheilija. Mikä sä oot?
@joosebbi evilä kyykytti haastatteliaa.. ei sen urheilu suorituksilla oo mitää tekemistä sen kanssa ja tietäähä se itekki olevansa yliarvostettu ja sano sen myös tässä videolla..
Kun nimi on Evilä. voi voi.
turha evilän puolustella, ei sen tavoitteet varmaankaan nyt 15 sakkiin tähdänny... jos ei kulje, niin turisiks pääsee aurinkomatkojenkin kautta stana.
@seetukka
Oon melkeinpä täysin samaa mieltä. Evilällä nyt mitenkään "Sana ollut hallussa". Mitä Juuselan olis pitänyt sanoa? Se sano, että lähellä oli, ja jos siitä alkaa itkemään, että "lähellä on nyt toimittajan mielipide" niin aika selvää vittuilua toi vaan on. Sama itkeminen tossa lopussa, ei Juusela yhtään mitään sanonut väärin. Hienoa nähdä tunteita, joita kuuluu urheilussa olla, ja kyllä ton ymmärtää, mut ei saatana mitä kommentteja Evilältä. "Vähän ammattitaitoa" yms.
Taaspa nähtiin Suomen Paskalehtien taso tämänkin asian uutisoinnissa. Mikä tässä nyt oli niin dramaattista?
Taitaa se draama olla siellä iltalehden / sanomien toimituksessa, missä tehdään raportteja kohutietokoneella ja samalla siemaillaan kohukahvia, jotta saataisiin aivoihin uusia kohu-uutisia.
Jos kaveri hyppää yhden kauden parhaista hypyistään miten se voi olla epäonnistumista? Jos on ollut jo ennakkoon tiedoissa että Evilä ei ole mikään ennakkosuosikki niin miten helvetissä toi on ylimielistä?
Melkein sama asia jos Norjan jääkiekkomaajoukkue pelais Kanadaa vastaan ja porukka haukkuis Norjaa paskaks kun se hävisi, ei hän se oo mitenkään epäonnistunutta jos suoriutuu niin hyvin kuin pystyy, jos Evilä olisi saanut mitalin sehän olisi ollut ihme eikä mikään "perus kisa" niinkuin tämä.
Kyllä tosta Evilästä huomaa että tuskanen on olo, ja miksei olisi kun ihan hyvällä hypyllä jäi niukasti ulos loppupaikasta ja se ensimmäinen hyppykin oli pienestä kiinni.
No, olipa pahasti sanottu, voi apua.... mitä lehdissä pauhattiin asiasta luulin että Evilä oli käynyt oikein käsiksi toimittajaan, mutta pitihän se arvata että kärpäsestä tehtiin härkänen taas median toimesta. Ja antakaa nyt urheilijoiden olla. Tietty niilläkin napsahtaa välillä kun joku tulee heti piikittelemään kysymyksillä pettymyksen jälkeen....
Joo, ei se Seppo Rätykään aina ollut kovin nöyrää poikaa toimittajien edessä. Tyyli vain on Evilällä jotenkin toinen vai mitä?
Niin. Kun siinä arvokisakarsinnassa pitäisi hypätä se kauden paras tulos, ja finaalissa parantaa sitä. Mutta eihän heikkotasoisten kotikisojen mittavirheellä tuuripronssia napannut manselaispelle sitä ole koskaan sisäistänyt. Onneksi Suomen pituushypyllä on jo nyt 2-3 potentiaalisempaa nimeä menemään arvokisafinaaliin jo tänä syksynä. Evilä ei varmaan saa edes B-rajaa rikki.
"kun nimi on Evilä...." joo täyttä paskaa, ja aika ylimielisest sanottu. Mikä mulkku
Tunteisiin
lisätietoja tästä ?
oikeeta puhetta!
Juusela kuuluu lastentarhaan. Ei tämän takia vaan kaiken muun
kyllä MM-mitalistilla on varaa ollaki vähä nokka pystys
Ja taas ulkona finaalista. Evilässä on loistavana finaalikisaajana kyllä potentiaalia, mutta nämä tarpeettomat karsiutumiset syövät sekä miestä itseään että yleisöä. Pidän miesten pituushyppyä kuitenkin edelleen (heti keihäänheiton jälkeen Suomen toisena) arvokisojen mitalitoivolajina.
Tämä lämpiäminen toimittajalle on tosin aivan turhaa.
"Suomen ylivoimaisesti kovin pituushyppääjä kautta aikojen"
Onnea vaan, enään tarvitsisi päästä siihen maailman kovimpien luokkaan.
on sellanen asia kun geenit. et esimerkiksi valkosena miehenä pysty ikinä voittamaan usain boltin aikaa 100m vaikka olisit omistanut koko elämäsi siihen ja rahaa olis käytössä rajaton määrä. sitte joku tulee nurisee että oisit juossu kovempaa. kuulostaa järkevältä eikö
Kyllä se Evilä ihan asiaa puhui.
Muotoilit juuri minunkin mielipiteeni. Aivan samaa mieltä tästä. Todella turhaa tää kusipääksi leimaaminen tälläisen pätkän perusteella.
Mites ne sun urheilusuoritukset ?
Kyllä vituttaisi itseänikin kun samalla tuloksella toinen urheilija meni finaaliin. On se kiva nähdä urheilussa tunteita, mutta uhkailu on mautonta.
Mitä helevettiä tuo pitkätukkahippi horisee?
Missä vaiheessa toimittaja kritisoi tuloksia?
Evilä sanoi kaiken ihan oikein. En ymmärrä näiden mini-Pravdojen paisuttamaa 'hermoromahdusta'. 803 on ihan ok suomalaiselta. Evilä ei ole Powell
No olipa vakavaa...Heti kun suomalainen purkaa tunteitaan nii se on ISO juttu. Se on eri asia jos olis käyny kiinni.
Kyllä näkee, että miestä vituttaa karsiutuminen ja varsinkin niin pienellä marginaalilla. Itseasiassa miehellä pysyy analyysit tuohon tunnekuohuun nähden hyvin kasassa. Olihan tää siihen Isinbajevan itkuun verrattuna ihan ookoo avautuminen. Pettymyksen voi purkaa monella tavalla ja tässä yksi. Tästä sais hyvän "THIS IS WRONG"- sketsin...
Juusela on OKSETTAVA‼️
a alander miks?
Mitä pahaa tässä nyt oli? Jos vituttaa niin vituttaa! Varmaan olisin itse antanut kuonoon.
Ei ollu eka kerta kun Juusela esittää täysin epäasiallisia kysymyksiä. Tosissaan kauden 3 paras tulos niin ei se ihan päin persettä ole. Mutta MM -taso on niin mielettömän kova että ei sillä Evilän 3 parhaalla vielä hirmu korkealla olla.
Niin ja hemmetti vuoden tärkein kisa, omaa ennätystä pitää lähtee jahtaan ja odottaan...miksei?
"Kyllä se harmittavan lähelle kertakaikkiaan jäi" olisi vissiin pitänyt muotoilla "miten meni noin niinku omasta mielestä?"
Toimittaja teki työtään, mutta oli ehkä vähän turhan hyökkäävä asenne.
Ei tuossa ollutkaan mutta sehän oli toiselle toimittajalle sanonut että oli sentin päässä ettei Juusela saanut turpaan. Siellä uhattiin väkivallalla ei tässä.
No jos ens kerralla ei ole ennen kisoja saanut tulosta jolla olisi 12 sakissa niin miksi edes lähtee sinne, jos kerran tilastot kertovat kaiken.
Olis muuten Karjalaisenkin kohdalla kannattanut luottaa tilastoihin :)
Hyvä Evila!!! Iltalehdet yms roskatoimittajalehdet kirjoittelevat kaikenmoista paskaa kun niiden toimittajia vähänkin joku näpäyttää. Pidä vaan pintasi Tommi!!!
Juurikin näin. Pitäs olla huolestunu sillo jos ei ketuttas jätkää tollasen häviön jälkee. Miltähä mahtas porukasta tuntua, jos vaikka myöhästyisitte junasta alle minuutilla, ja joku tulis sit kyselee heti et "No, miltä nyt tuntuu?" Itehä vetelisin kyselijää pannuu siinä vaiheesa.
Onko ossi _vieläkään_ vedellyt mitään muuta ku hanskaan? Hä?
On ihan totta että Juusela ei oo ammattitaitonen. Kattokaa vaikka Isinbajevan tai Teppo Nummisen haastattelut.
Todellakin piristävää käytöstä, hyvä Evilä.
ei siinä ole mitään ihmeellistä että taas vuoden työ ja treeni takana mm kisoihin ja sitten ei odotuksista huolimatta pääse jatkoon. siinä on kenen tahansa hermo kireellä ja sitten jos toimittaja vielä rupee siitä aukoon että mikä ei toimi niin ei siinä mitään ihmeellistä ole jos asteet nousee.
Kyllähän se varmasti vituttaa jos ei mene niinkuin ois varmasti potentiaalia..Evila on onnistunut aiemmin ja kuitenkin paras Suomen pituushyppääjistä... Enempi typerää käytöstä haastattelijalta,jos olisin itse kilpaurheilija joka oikiasti haluaa pärjätä,niin tuollaisen kysymyksen jälkeen voisi sanoa että T.Evilä hillitsi itsensä hyvin. levottomampi kaveri olisi tehnyt jotain muuta kun sanonu ilkeästi.
Öm. Tuotako on siun mielestä ammattitaito et aletaan vittuilemaan et ois pitäny paremminkin mennä jos tyyppi hyppää kauden kolmanneksparhaansa? Toivon tosiaan ettet itse ole alalla :)
Siis hä, missä on se uhkailu? Tämäkö on uhoamista? Kiukuttelua?
Jo on aikoihin eletty. Ainakaan tuossa haastattelussa ei pitäis olla mitään anteekspyydeltävää kenelläkään. Älytöntä.
Jos jatkossa mies ei edes itse usko parempaan mitä tilastot, niin turha lähettää kisoihin.
Toimittaja esitti hyviä kysymyksiä ja hänellä oli realistinen käsitys Tommin menestysmahdollisuuksista.
Pyysihän Evilä sitten anteeksi joissain muissa kisoissa Juuselalta, en nyt muista missä.
Keskinkertainen hyppääjä hyppää keskinkertaisen tuloksen ja sijoittuu keskinkertaisesti. Keskinkertainen toimittaja saa kaupanpäälle keskinkertaiset hermot realistisesti repeämään. Evilä on pelkkä keskinkertaisuus, ei enempää.
Siis mistä tässä nyt koetetaan kohua nostaa? Haastatellaan taas tuttuun tapaan monella kysymyksellä samasta aiheesta urheilijaa, joka on pettynyt lopputulokseen mutta tehnyt kauden tasoon nähden hyvän tuloksen... eikö siitä nyt saisi jotain jo sanoa? Ihminenhän hänkin on, ja parhaansa varmasti tekee/teki. Katse vaan seuraavaan kilpailuun, tämä on nähty.
Tommille pisteet tästä...Ei tossa nyt mitään asiatonta ollu, myönsi ettei ollu tänään paras päivä, mutta kun Suomessa ladataan karmeet odotukset jokaselle vähänki menestyvämmälle urheilijalle, niin ei se oo mukavaa mennä haastatteluun, kun Juusela siellä höpäjää vähän mitä sattuu...
Jos keihäsmiehet ei kaikki oo finaalissa top4, ni eiköhä sillonki Juusela vetele: "Mikä nyt on ku kolme kaveria päästit edelle?"
Evilä on perseestä. Ihan perus urheilija...pummi.
Harmi kun ei Tommi päässyt jatkoon Eduskunnassa.
Heh,
Vaihteeks jotain muuta kun se urheilijoiden peruskommentti "No mä yritin parhaani ja tein minkä pystyin mut se ei nyt tällä kertaa riittäny, silti ihan hyvä fiilis on" ja lässyn lässyn blah blah.
mä oon ainaki saanu tommista (tiedotusvälineiden kautta) kuvan hyvätahtosena ihmisenä. tässä haastattelussa kuuluu läpi suuri pettymys. ja miks ei ny si sano suoraan jos on sitä mieltä että hänelle on ladattu liian suuret odotukset tuloksiin nähden...
Kuka urheilija oikeesti edes kyttää jotain tilastoja etukäteen? Arvokisoihin pitäis lähteä kilpailimaan eikä urheilemaan tilastojen mukaan. Ja näyttää todellakin siltä, että urheilija ei ollut tyytyväinen kauden kolmanneksi parasta sivuavaan tulokseen. Ei ole varmaan syytäkään. Joskus aiemmin muistaakseni sama kaveri on hypännyt kauden parhaansa sekä karsinnassa, että finaalissa.
@raponpaskaa siis mitä toi tarkoittaa? suomen "eniten kikkeli " yleisurheilija, ihan outo kommentti =)
Mun mielestä Evilä kuulee väärin, toimittaja kysyy realistista arviointia ja Evilä puhuu reisille menemisestä. Silti aika yllättävä hyökkäys Evilältä toimittajaa kohtaan.
olipas vakavia nuo evilän sanat:D kyllä tossa vaihees on tunteet on pinnassa ja suusta saattaa päästä mitä vaa...
No piruakos kansalla nyt on vaatia Evilältä? Ei se meitä tai sinua varten hyppää, vaikka suomen puolesta hyppääkin. Se vois yhtälailla vaatia sua olemaan hiljaa.
ensinnäki.. jengit jotka puhuu paskaa et "hyppäät huonosti" menkääs ite pomppii paremmi, ja jos jätkä hyppää kauden kolmanneks parhaan hypyn ni se on hyvä tulos kisan sijotuksesta riippumatta. asiallinen jätkä joka sanoo mitä ajattelee!! mult ainaki irtoo arvostust
Täh ? Mitä ylimielistä tossa nyt oli ?
Ei tuo mitään itke. Suoraa puhettahan tuo on. Toimittaja hoiti hommansa ja Evilä olis voinu olla hieman asiallisempi, mut ei se tossa alkanu mitää perus ympäripyöreet jargonii puhumaa.
Kerranki urheilija sanoo suoraan, että oli keskinkertanen veto eikä sil sit pääse jatkaan. Ja vielä et ois onnee tarvittu. Ja sit kansa alkaa valittamaan et hirveetä selittelyy.
HERÄTKÄÄ
Juuselasta en tiedä, mutta Evilä on aina ärsyttänyt olemuksellaan.
Njoo-o. Pitää teidän ihmisten ymmärtää myös se että urheilalla on sponsoreita ja he myös edutavat niitä. Jos urheilia yleensäkkään pääsee median haastateltavaksi pitäis kyllä olla enemmän itsehillintää ja antaa itsestään paljon parempi kuva. Tuo näyttää mikä hän on miehiään. Säälittävää.
Joillekin sopii mikä aika tahansa.
Joka ei ole koskaan urheillut.
Niin kannattaa kokeilla. Niin ymmärrät.
Urheijaa paremmin.
Mitäs Tommi Evilä on koskaa voittanu? Ei se oo muuta tehny ku persettä nuollu
Laahustaja Mm-pronssi, kovempi juttu ku lätkän mm-kulta, kun ottaa huomioon kuinka paljon enemmän pituushyppyä harrastetaan verrattuna jääkiekkoon (eurooppa, p-amerikka)
Laahustaja montako mm- tai olympiamitalistia Suomella on pituushypyssä? Siis Evilä lisäksi.
Hienoa että nykyään uskalletaan sanoa jotain vastaakin medialle. Evilä hyppäsi yli 8m:ä ja sitten kysytään miten meni näin huonosti,huh huh! Kävis itteäkin ottamaan pannuun tommonen viisatelu toimittajalta, jos maailmantilastotkin osoittavat että olis hieno juttu edes päästä finaaliin.
"Vähän ammattitaitoa sieltä mikin toiseltakin puolelta..." Eiköhän Evilä hoideta ensin oma ammattitaito kuntoon ja miestellään sitten vasta.
"Jos mä hyppään 801 ja mä oon tällä kaudella se on mun kolmanneksi paras tulos ni, mitenkä tää ny menee niinku reisille tai siis jos..." Evilähän on enemmän pöhnässä kuin J Ahonen. Ja Ahonen sentään menestyi.
muuten ei kommentoinu ylimielisesti paitsi viimesen nimi-evilä jutun
ei tää nyt oo mikään sen kummallisempi haastattelu, suomen media vaan paskoo aina housuunsa kun joku osaa sanoa suoraan.. huhhuh.
silti silläki on yks mm pronssi enemmä mitä meil muil😂😂
Pelle Evilä... :D urheiluhan on vain leikkiä... tukkaa vaan paremmaksi :D
Kokeileppa hypätä ihte pidemmälle
Jooku88 sanoi juuri mitä itsekkin mietin. Itseään täynnä oleva. Olin vaan iloinen kun jäi karsintaan, sillä en pidä ihmisistä, jotka ovat näin itseään täynnä. Toimittaja ei sanonut mitään väärin.
Odotusarvo oli mnulla kyllä siinä että ei pääse finaaliin. Yllätys Helsingin MM-pronssi oli kova suoritus, mutta tämä on lähempänä sitä tavallista Evilää.
Helvetin takia tästä uutisoidaan ja touhotetaan näin?
Tais olla aika sokerii toi toimittaja jos se noin kesyist 'kyykytyksistä' otti nokkiinsa...
Iltalehti sai tämmösestäki pikkusesta jutusta väännettyä uutisen :D, uutiskynnys näyttää korkealta.
Joo, tilastoilla palkintopallille.
Jos olisin ollu Evilän paikalla niin olisin sanonut samat sanat! Ihan asiallista kommenttia jos ajattelee vitutustam, niinkuin Spirri jo asian ilmaitsi. Tsemppiä Tommille!
kyllä tavoitteiden äänen sanominen mielestäni onkin ihan suotavaa, mutta ylenpalttinen uhoaminen, joka mediassa, itsensä jumala-asemaan nostamien ja muutenkin täysi itsekeskeinen spedeily, mitä evilä on Helsingin jälkeen esittänyt, ei ainakaan edesauta mitään. Ja toimittajan uhkailu ei mielestäni kuulu "huippu-urheilijan" käytökseen...
Ensinnäkin Juusela ei ole tässä hommassa selostajana vaan toimii nimenomaan toimittajana, ja sanot että on pilannut 4 kertaa lätkän mm-kisat sönkkäämisellään.. Omasta mielestäni ei ole edes ollut näin monissa lätkän mm-kisoissa mukana.. Ja onhan Juusela nyt paljon parempi kuin Jussi Saarinen.. "Tseneral mänizer Jari Kurri" voi jumalauta.. Miinusta en anna, vaikka niin helvetisti tekis mielikin..
Tulee kyllä vähä mieleen ulkonäöstä sekä luonteesta ibrahimovic italian liigassa