Video oli Ihanan terapeuttinen. Uskallat avoimesti käsitellä menneisyyttä kaikkine iloineen ja suruineen. Tämä on hyvää muistutusta meille tähän hektiseen elämään jossa pitäisi pystyä selviämään lähes täydellisenä suorittajana, jotta olisi muiden silmin ja yhteiskunnassa ns. hyväksytty. Niin lohduttavaa oli videon viesti että on ihan ok elää oman näköistä elämää ja elämä kantaa Jumalan siunauksen johdatuksessa yli niiden heikompienkin hetkien. Kiitos vielä kerran 😊
Kiitos muisteluista Tallu! Kiva oli kuunnella ja jonkunverranhan osas ajoittaakin tarinoitasi sekä ennen että jälkeen tutustumiseemme. Jäiköhän jottain välliin, kun siellä perunakuopalla oli jo niin umpeenkasvanutta, ettei sitä tarinaa mitä siellä oli tapahtunu ainaskaan miun korviin kuulunu muuta kuin että mullat rapis kun pottuja ja porkkanoita kävit hakemassa. Se on hieno asia kun pijit elämäs perusassiit esilä tässä spesiaalissakkii, kiitos siitäkii et ossaat olla oma ittes. Siin ois monella taas oppimista koulujennii alakamisen aikoina...
Kiitti Lesi! Siinä perunakuopalla käynnissä tapahtui jotain… etsin väärästä paikasta ja siks en löytäny sitä aukkoo. Se peltokaistale sotki kaiken ja muisti lähes 50 vuoden taa ei yltänyt.. elämän tärkeintä ja kallisarvoisinta asiaa pidän esillä, toki! Kiitos kommentistasi ja siunattua loppukesää ja alkavaa syksyä!
Onnea isosiskolle 4000 seuraajasta! Niin monta muistoa liittyy tuohon pihapiiriin ja ainoastaan kiitollinen mieli kaikesta. Elämässä kannattaa muistaa, "mihin keskityt, se vahvistuu", siksi kannattaa aina valita positiivisuus. Jos meillä lapsuudessa oli puutetta, ja vaikeuksia voitettavana, luulen, että se on tehnyt meistä paljon vahvempia elämän kolhuja kestämään. Eikä elämä nykypäivänä välttämättä ole sen helpompaa, kuin silloin. Köyhyyttä ja koulukiusaamista on vieläkin aivan liikaa. Tuossa pihapiirissä oli vielä 70 -luvun alussa hirsinavetta ja sarani. Itä-Suomen yksi pahimmista myrskyistä oli 8.7.1972 ns Puumalan myrsky, mikä repi navetan katon. Tämän jälkeen navetta purettiin polttopuiksi ja ainoastaan sarani jätettiin. Tuo autotalli on myöhemmin rakennettu saranin purkulaudoista.
Se sanontahan on mikä ei tapa niin se vahvistaa. Kiitos paljon noista lisätiedoista ja ihanasta kommentistasi!Niitä en muistanutkaan. Silloin kun oli se Puumalan myrsky niin en ollut edes kotona. Istuin pikkutyttönä edesmenneen anoppini vieressä navetan eteisessä missä säilytettiin jauhoja. Ukkonen jyski ja myrskysi mutta anoppi vain rauhoitteli ettei meillä ole mitään hätää, enkelit varjelee meitä.
Ihana jakso, muistelot ja myös tuo hengellinen puoli, todella hyvä kuunnella tässä ajassa, kun hengelliset asiat, oikeat hengelliset (ei new age) , ovat aika harvinaista kuultavaa.
Kiitos kauniista ja liikuttavasta kertomuksesta lapsuutesi ajoilta. Ei varmasti aina ollut helppoa välillä köyhissäkin olosuhteissa. Ihailen isäsi vakaata ja rohkeaa uskoa. Mutta olen huomannut , että lapset, jotka ovat kasvaneet puutteelisissa olosuhteissa( minun mieheni oli köyhästä, 9- lapsisesta perheestä), eivät kuitenkaan tunne katkeruutta asiasta. Kaikki 9 ovat kookkaita, hyvinvoivia aikuisia. Kiitos, kun jaoit näitä asioita kanssamme! Jeesus sinua ja perhettäsi siunatkoon!❤🙏
Ihana esittelyvideo. On todella hyvissä käsissä. Turaukko pitää hyvää huolta paikasta, on kohentanut paikkoja. Aivan ihana paikka on ja kissat saavat myös Turaukon kanssa nauttia elämästä. Sinulle myös muistoja lapsuudesta. Jumala on kuitenkin ollut mukana koko elämäsi alusta asti. Sinä todella saat olla juuri sellainen, miksi sinut on luotu. Vaikka sairauksia ja kipuja elämässäsi, kuitenkin saat nyt nauttia kauniista kodista ja voitte Turaukin kanssa tehdä näitä ihania reissuja. Kun on lähtöisin tiukasta rahallisesta elämästä, pienistä tiloista, osaa antaa arvoa sille mitä nyt on. Minulla myös köyhä koti ollut. Usko Jumalaan on aina ollut mukana. Mutta Jeesukselle luovutin elämäni ohjat v. 1978. En pysynyt laskuissa kuinka monta autoa isälläsi oli? Paljon oli. Oli konemies.
Sepä juuri niinkuin kirjoitit, kun on lähtöisin tiukista oloista ja puutteesta osaa arvostaa ja olla kiitollinen siitä mitä nyt on. Kaikki on suurta lahjaa. Turaukki on parasta mitä miulle on tapahtunut, jumala johti meidän yhteen jo hyvin nuorena. Tästä mennään vaan eteenpäin hetki kerrallaan ja ollaan kiitollisia elämän lahjasta. Isällä autoja oli yli 20 ja lisäksi muut koneet. Kiitos❣️
ONNEA 4000.....Ja kiitos nostalgisesta matkasta lapsuutesi ympyröihin.Arvostan myös suuresti entisajan elämän tyyliä....Niitä aikoja muistelee ja ihmettelee nykyajan elämänmenoa ja kyllä sieltä jotain nostalgiaa nappaisi tähänkin päivään,kun vaan keksisi miten se onnistuu tässä ajassa.Hienoa,että paikkaa asutaan ja pidetään hyvää huolta ja kissatkin niin hyvin voivan näköisiä ja ne saunan eteisen puupinot esimerkillisen suoria.Minulle lapsena kotona opetettiin tekemään suora tukeva puupino ja se olikin hauskaa puuhaa olla puuranttehella.Monesti mietin,että ne ihmiset,jotka eivät ole nähneet nuota aikoja,jotka ovat synyneet tähän kulutus yhteiskuntaan,kuinka paljon heiltä on jäänyt kokematta hienoja asioita......Kiitos Ihanasta ....aidosta videosta.....❣
Olin tähän saakka mielessäni kuvitellut, että millaista mahtoi elämänne tässä talossa olla. Nyt valkeni tämän seikkaperäisen muistelun perusteella, miten elitte. Mielenkiintoista todella. Kiitos sinulle, kun jaoit elämänvaiheesi meillekin. Siunausta Jeesuksessa toivotan sinulle ja koko perheellesi. 🙏💖🌷🌷🌺🌸
Voi niitä muistoja❤️ ja nuo vanhojen talojen pihat, niissä on ihan oma tunnelma.❤️ ja mukava että taloa asustaa turaukko. On ihan toista asua tuolla kun kerrostalossa.. kaikkea hyvää ja ihanaa kesän viimeisiä viikkoja ja syksyn alkua. ❤
Olipa ihana elämäntarina sinulla. ❣ Kiitos Turamummi kun jaoit sen meille. 🙏 Paljon tuli tuttuja asioita lapsuutesi pärjäämisestä, niukkuudesta ja ahtaasti asumisesta. Mutta sitä vaan pärjättiin.. Nyt minä ymmärrän miten sinusta tuli matkisreissaaja, kun jo lapsena asuntovaunussa asuitte. 😂 No, huumoria oli tuo viimeinen lause..
Kun oppi elämään puutteessa ei oikein osannut kaivata muuta. Kyllä se lapsuuden kiertolaiselämä on oikeasti vaikuttanut minnuun kun tykkään reissata matkailuautolla 😂 Kiitos Vuokko❣️
Paljon kiitoksia mukavasta muisteluvideosta!❤ Voin kuvitella, kuinka on ollu luksusta, kun pääsitte oikeen taloon asumaan.🥰👍Kun minun äiti oli lapsi, niin asuvat ison perheen kanssa yhden huoneen mökissä, jonka vinttihuoneessa osa isommista lapsista nukku kesällä.Muulloin nukkuvat kaikki alhaalla tuvassa seinältä laskettavalla laverilla, niinku "sillit suolassa".Myöhemmin pääsivät asumaan ihan oikeeseen taloon, jossa oli yläkerrassa 2 makuuhuonetta ja makuualkovi.Siinä vintin käytävälläki nukku osa äitin susaruksista.Siinä vaiheessa niitä oli vielä kotona kymmenkunta lasta.Silti johonki soppeen mahuttiin meki nukkumaan, ku käytiin mummolassa. Siihen maaliman aikaan 70- 80-luvulla ihmiset oli paljon vähempään tyytyväisiä, ku nykyihmiset! 😊
Kiitos kivasta kommentistasi ja omista muistoistasi Katriina ❤️ Se oli sellaista aikaa se johon nykyään ei enää ihmiset tyydy mutta paljon hyviä muistoja 🥰 Mukavaa ja aurinkoista päivää sinulle ❤️
Moi olipa kertomus tuli nöyrä olo. Ei ole ollut niitä helpoimpia lapsuus aikoja. Se osoittaa miten henkisesti vahva sie olet. Nostan hattua sinulle sielun sisko.❤❤❤
❤Onnittelut 40😅00 tilaajasta, se on todella hieno saavutus👍. Oli todella 🤗mukava kun saimme kurkata lapsuuteesi ja nuoruuteesi, eihän se meidän ikäluokan ihmisillä lapsuus niin ruusuista ollut kun puutetta oli, mutta hyvin sitä pärjättiin kun ei turhista valittanut ja sopu säilyi. Olet todella taitava näiden videoiden teossa 👍 kiitos sinulle ja kaikkea hyvää 🙏❤❤
Onnea Turamummi ,nyt se 4000 on täynnä 👍.Kiva nähdä sinun lapsuuskotisi,mukavia muistoja😊Rakennusten historia myös, minäbtiloina ollut ennen.Kiitos spesiaalivideosta ja mukavaa sunnuntaita Turamummi 😊.
Onnittelut 4000 tilaajasta sinun kanavalla, ja henkilökohtaisesti itse haluan onnitella sinua suurenmoisesta ja huikeasta saavutuksestasi 🌹 jota me kaikki olemme saaneet ilolla ja kunnialla seurata ja olla mukana kanavallasi seuraamassa näitä sinun ja myös Turaukin arkisia ja mielenkiintoisia puuhasteluja videoiden parissa😊 ja mikä parasta oli tähän specialiin niin tämä kertomasi elämäsi tarina jonka juuri itsekin katsoin sinun videolta,niin oli todella huikea ja mielenkiintoinen tarina kaikin puolin ja tykkäsin todella paljon ❤ja jatkossakin seuraan kanavasi videoita Oikein lämmintä ja mukavaa kesän jatkoa 🌹☀️❤😊
ONNEA 4000.sta! Olen huomannut, että sinusta on on tullut vapaamielinen ja vapautunut ihminen. Jatka samaan malliin. Voi jos Turaukkokin voisi kertoa salaisuudet, elämä olisi paljon helpompaa. En minä ihmettele, jos isäsi vaihtoi aina autoa, sinne kaine rahat meni.?! Itse vaan ajattelen, kun melkein samanlainen lapsuus, olen sinua vanhempi mummo. Meitä oli 7 pentua. Isä oli catepillarikuski ja äiti hoiti lehmiä, sikoja, kanoja ym. Kyllä me lapset jouduttiin osallistumaan kaikkeen maatilan töihin, perunan-nostoon, marjassa piti käydä ja kaikissa hommissa piti auttaa äitiä ja mummia, kun isä oli viikot poissa.😊
Kiitos kiitos❣️Olen toipunut vaikeasta masennuksesta ja nyt elämä tuntuu elämisen arvoiselta. Se on suurta lahjaa kaikki. Autoihinhan ne rahat meni mutta minkäs teet, konemies on aina konemies.. Sinullakin suuri sisarusparvi niin kaikille tekemistä riittämiin mutta se hyväpuoli että on opittu tekemään töitä. Eteenpäin elävän mieli..☺️
Kiitos videosta ❤. Oli tosi mielenkiintoista nähdä ja kuulla kotipaikastasi. Onnittelut 4000 seuraajasta 💖👍. Olen katsonut alusta saakka videoitasi, sinulla on hyviä ja monipuolisia juttuja , osaat kertoa elämästä niin ihmisläheisesti 💖. Oikein hyvää jatkoa sinulle videoiden teossa.💖💖
Kiitos turamummi.tarinasi oli todella koskettava ja ei ole ollut helppo nuoruus ja elämä.mutta Rakkaus vanhempiin ja sisaruksiin tuo voimaa.kiitos tarinastasi🌸🥰
🙏❤ Kiitos. Löydän paljon yhteistä. Palataan. Olen miettinyt mikä tuon Turaukon koti/talon toisen ulko-oven ja ns.katoslipan tarina on. Nyt se selkeni 🥰 💞💞💞💞💞💞💞💞💞
On kyllä "lottovoitto" jos lapsuuskoti on tallessa ja siellä voi käydä muistelemassa. Ei kyllä monella ole tuohon mahdollisuutta. Kiva video. Onnittelut "kaimalle" 4K tilaajista. 🎉❤❤
Paljon kiitoksia todella vaikuttavasta spesiaalista. Kyllähän oli upea esitys, ihan piti silmäkulmia pyyhkäistä. Ja millä ammattitaidolla vedit koko setin. Oli kyllä hieno katsoa video. Samalla pystyi itsekin mukautumaan tarinaan, kun itselläkin oli paljon samanlaista lapsuudessa. Ei ole ollut helppoa sinunkaan lapsuudessa, mutta on teillä ollut hyvä perhe, joka kultaa muistot. Tämä oli kyllä tämän viikonlopun kohokohta, kiitos paljon videosta. Teehän jatkossakin yhtä hyviä juttuja. Terveyttä ja hyvää loppukesää teille kaikille.
Sylin täydeltä onnea iloa ,4 tuhannen tilaajan johdosta hyvä lapsuuden ja nuoruutesi Kotitalo ja Pihapiiri esittely kaikkien Muistojen kanssa on ollut se se siunatut vanhemmat siunaus rikkaita hetkiä joka päivälle äidille terveisiä❣
Kiitos ihanasta spesiaalista! 🥰❤ Ja huimasti onnea neljästä tuhannesta tilaajasta ❣🤗 Oli mielettömän hienoa kuulla nyt kunnolla lapsuudestasi ja nuoruudestasi 😍💗
Eipä ole ollut helppo lapsuus.Onneksi nyt on hyvä elämä sinulla.Oli kyllä mielenkiintoista kuunneltavaa.Hyvää jatkoa elämääsi ja läheisillesi.Varmaan nuo maitopänikät seinällä on sun entisestä maalaiskodista.❤
Kiitos❤️ Turaukko toi sieltä maapaikalta ne maitotonkat. Aikoinaan kun olimme viljelijöitä niin tonkat oli käytössä ainakin alkuaikoina ennenkuin tuli tilatankki.
Kiitos .ja Onnittelut 4 tuhannen katsojan tilaajasta .Niin sitä monenlaista lapsuutta ja nuoruutta on eletty ,80vuotta taaksepäin oli järestään köyhää eläjää ,oli pareja jotka elämää aloittvat ei ollut ei veistä eikä lusikkaa ,mutta sieltä ne ovat ponnistaneet uurautellaan ja sitkeydellään ja yhteisymmärryksellään eteenpäin.Mutta onhan yhteiskunta muuttunut joka on tuonut mahdollisuuden vaurastuakin ,mutta ,mutta en tiedä eteen päin ei hyvältä näytä ,eikä kuulu.?Se näkee kuka elää.Terveyttä ja voimia elämääsi.🍀🍀
Ja vielä tuosta kun ihmettelit että miten olet saanut 4tuhatts seuraajaa. Minä en ihmettele. Nämä ovat niin elämänmakuisia ja aikaa seuraavia videoita. Minä monesti kattelen sun vanhoja videoita ja fiilistelen. Mun suosikkeja on esim viime syksyn ja joulunajan videot. Ja moni muu❤️ elä ikinä lopeta ja elä lopeta olemasta oma itsesi. ❤️
Mukava muistelu sulla❤ Sama meilläkin oli pienet tilat. Mun veli 77v.,sisko 74v.,ja minä 65v. Pitkä ikäero varsinkin veljeen ja siskoon. Siskon kans välit poikki,veljen kans olen tekemisissä. Saanko kysyä minkä ikäiset sun sisarukset ovat?
Tonnit vaan vilisee, ei hitaammat seuraajat perässä pysy, paljon Onnea näin jälkikäteen! Laulaisitko joskus sellaisen laulun kun Taivas on uskoni määrä, ainakin Seppo Ruohosen esittämänä löytyy UA-camsta, jos sinulle on vieras! Minun alttoäänellä ei pääse niin korkealle, kun siinä yhdessä kohti menee!
❤Kyllä on tutut maisemat,äitin ja sisarusten kanssa tuolla on yövytty en muista oliko isä mukana?😢Turamummin äiti oli miun äitin sisko.Äiti kuoli -2022.Paljon tuolta lapsuuden muistoja ❤Kiitos Tarja muistoista!❤
Onnea 4000 tilaajasta🥳🌹 Eikös se maakellari oo siinä pellon toisella puolen metsän vieressä, mikäli oikein muistan Turaukon videoita seuranneena🤔 Koska vanhempasi osti sen paikan? Puhuit koko ajan vaan vuokralla olosta🤔 Mun syntymäkoti on nykyisen työpaikan melkein naapurissa, lapsena ollessa siinä (työpaikalla) oli heinäpelto, missä leikittiin serkun kanssa. Olin n. 4v. kun muutettiin pois, mut serkku asu naapuris ja kävin siellä aina kylässä ja mummula oli ehkä n. kilsan päässä.
Kiitos❣️ Joo, kellaria etsin väärästä paikasta, 45v kun en ole käyny siellä ja se peltokaistale sotki miut 😂 Siinä mökissä oltiin aina vuokralla, vasta noin 4v sitten sisaruksista 2 ostivat mökin omiin nimiinsä ☺️
Aivan mahtava video. Onnittelut 4000 seuraajasta. Hienosti kerrottu tarina ja hieno historia kerronta menneestä ajoista.
Kiitos kiitos!
Video oli Ihanan terapeuttinen. Uskallat avoimesti käsitellä menneisyyttä kaikkine iloineen ja suruineen. Tämä on hyvää muistutusta meille tähän hektiseen elämään jossa pitäisi pystyä selviämään lähes täydellisenä suorittajana, jotta olisi muiden silmin ja yhteiskunnassa ns. hyväksytty. Niin lohduttavaa oli videon viesti että on ihan ok elää oman näköistä elämää ja elämä kantaa Jumalan siunauksen johdatuksessa yli niiden heikompienkin hetkien. Kiitos vielä kerran 😊
Meistä pidetään huolta juuri tällaisenaan 🙏 Kiitos ❤️
Olipa haùsķa spesial ,iso kiitos❤
❤️
Kiitos erittäin hyvästä videosta, herkkiä, kauniita, rehellisiä muistoja kerrot❤😊
Kiitos kiitos ❤️
Olipa ilo kuulla että usko Jeesukseen on kantava voima elämässä. ❤
Kiitos hyvästä videosta.
Kiitos, ihanasti kerrottu video. ❤
Ihana video ❤ ihana että uskon asioista kerrot näin avoimesti, arvostan suuresti 😊
Kiitos ❤️
Ihana muistojen tarina, kiitos ihana turamummi ❤
❤️
Kiitos koskettavasta videosta ja siunausta elämääsi ❤
🙏❤️
ONNEA, SINULLA ON LEVOLLINEN ÄÄNI. ONNEA TULEVAAN! ❤❤❤❤
Kiitos ❤️
Kiitos muisteluista Tallu! Kiva oli kuunnella ja jonkunverranhan osas ajoittaakin tarinoitasi sekä ennen että jälkeen tutustumiseemme. Jäiköhän jottain välliin, kun siellä perunakuopalla oli jo niin umpeenkasvanutta, ettei sitä tarinaa mitä siellä oli tapahtunu ainaskaan miun korviin kuulunu muuta kuin että mullat rapis kun pottuja ja porkkanoita kävit hakemassa. Se on hieno asia kun pijit elämäs perusassiit esilä tässä spesiaalissakkii, kiitos siitäkii et ossaat olla oma ittes. Siin ois monella taas oppimista koulujennii alakamisen aikoina...
Kiitti Lesi! Siinä perunakuopalla käynnissä tapahtui jotain… etsin väärästä paikasta ja siks en löytäny sitä aukkoo. Se peltokaistale sotki kaiken ja muisti lähes 50 vuoden taa ei yltänyt.. elämän tärkeintä ja kallisarvoisinta asiaa pidän esillä, toki! Kiitos kommentistasi ja siunattua loppukesää ja alkavaa syksyä!
@@Turamummi Samoin teille kaikille!
Kiitos! Ihan mahtava video!❤
Kiitos kun avasit lapsuuttasi.❤
Onnea isosiskolle 4000 seuraajasta!
Niin monta muistoa liittyy tuohon pihapiiriin ja ainoastaan kiitollinen mieli kaikesta.
Elämässä kannattaa muistaa, "mihin keskityt, se vahvistuu", siksi kannattaa aina valita positiivisuus. Jos meillä lapsuudessa oli puutetta, ja vaikeuksia voitettavana, luulen, että se on tehnyt meistä paljon vahvempia elämän kolhuja kestämään.
Eikä elämä nykypäivänä välttämättä ole sen helpompaa, kuin silloin. Köyhyyttä ja koulukiusaamista on vieläkin aivan liikaa.
Tuossa pihapiirissä oli vielä 70 -luvun alussa hirsinavetta ja sarani. Itä-Suomen yksi pahimmista myrskyistä oli 8.7.1972 ns Puumalan myrsky, mikä repi navetan katon. Tämän jälkeen navetta purettiin polttopuiksi ja ainoastaan sarani jätettiin. Tuo autotalli on myöhemmin rakennettu saranin purkulaudoista.
Se sanontahan on mikä ei tapa niin se vahvistaa. Kiitos paljon noista lisätiedoista ja ihanasta kommentistasi!Niitä en muistanutkaan. Silloin kun oli se Puumalan myrsky niin en ollut edes kotona. Istuin pikkutyttönä edesmenneen anoppini vieressä navetan eteisessä missä säilytettiin jauhoja. Ukkonen jyski ja myrskysi mutta anoppi vain rauhoitteli ettei meillä ole mitään hätää, enkelit varjelee meitä.
Kiitos hyvästä videosta.
Hyvää kesän jatkoa ja kaikkea hyvää elämääsi ja koko perheelle ! 😍
Kiitos 🥰
Kiitos videosta!
Ihana jakso, muistelot ja myös tuo hengellinen puoli, todella hyvä kuunnella tässä ajassa, kun hengelliset asiat, oikeat hengelliset (ei new age) , ovat aika harvinaista kuultavaa.
Kiitos! Kyllä jeesus elää tänäänkin ja pitää meistä omistaan huolta.
@@Turamummi amen
Ihana kissa❤
Onmittelut, kiva kuulla meneissyydestä❤
Kiva kuulla tarinata lapsuudesta. Paljon samanlainen lapsuus pienessä talossa, 7 lasta. Isän työllä eletiin äiti oli kotiäiti. Kiitos vidosta,onnea❤
Kiitos ❤️
Kiitos kauniista ja liikuttavasta kertomuksesta lapsuutesi ajoilta. Ei varmasti aina ollut helppoa välillä köyhissäkin olosuhteissa. Ihailen isäsi vakaata ja rohkeaa uskoa. Mutta olen huomannut , että lapset, jotka ovat kasvaneet puutteelisissa olosuhteissa( minun mieheni oli köyhästä, 9- lapsisesta perheestä), eivät kuitenkaan tunne katkeruutta asiasta. Kaikki 9 ovat kookkaita, hyvinvoivia aikuisia. Kiitos, kun jaoit näitä asioita kanssamme! Jeesus sinua ja perhettäsi siunatkoon!❤🙏
Kiitos ❤️ Jeesus vierellämme ja turvanamme, nyt ja aina 🙏❤️
Kiitos muisteluistasi . ❤
Ihana esittelyvideo. On todella hyvissä käsissä. Turaukko pitää hyvää huolta paikasta, on kohentanut paikkoja. Aivan ihana paikka on ja kissat saavat myös Turaukon kanssa nauttia elämästä. Sinulle myös muistoja lapsuudesta. Jumala on kuitenkin ollut mukana koko elämäsi alusta asti. Sinä todella saat olla juuri sellainen, miksi sinut on luotu. Vaikka sairauksia ja kipuja elämässäsi, kuitenkin saat nyt nauttia kauniista kodista ja voitte Turaukin kanssa tehdä näitä ihania reissuja. Kun on lähtöisin tiukasta rahallisesta elämästä, pienistä tiloista, osaa antaa arvoa sille mitä nyt on. Minulla myös köyhä koti ollut. Usko Jumalaan on aina ollut mukana. Mutta Jeesukselle luovutin elämäni ohjat v. 1978.
En pysynyt laskuissa kuinka monta autoa isälläsi oli? Paljon oli. Oli konemies.
Sepä juuri niinkuin kirjoitit, kun on lähtöisin tiukista oloista ja puutteesta osaa arvostaa ja olla kiitollinen siitä mitä nyt on. Kaikki on suurta lahjaa. Turaukki on parasta mitä miulle on tapahtunut, jumala johti meidän yhteen jo hyvin nuorena. Tästä mennään vaan eteenpäin hetki kerrallaan ja ollaan kiitollisia elämän lahjasta. Isällä autoja oli yli 20 ja lisäksi muut koneet. Kiitos❣️
ONNEA 4000.....Ja kiitos nostalgisesta matkasta lapsuutesi ympyröihin.Arvostan myös suuresti entisajan elämän tyyliä....Niitä aikoja muistelee ja ihmettelee nykyajan elämänmenoa ja kyllä sieltä jotain nostalgiaa nappaisi tähänkin päivään,kun vaan keksisi miten se onnistuu tässä ajassa.Hienoa,että paikkaa asutaan ja pidetään hyvää huolta ja kissatkin niin hyvin voivan näköisiä ja ne saunan eteisen puupinot esimerkillisen suoria.Minulle lapsena kotona opetettiin tekemään suora tukeva puupino ja se olikin hauskaa puuhaa olla puuranttehella.Monesti mietin,että ne ihmiset,jotka eivät ole nähneet nuota aikoja,jotka ovat synyneet tähän kulutus yhteiskuntaan,kuinka paljon heiltä on jäänyt kokematta hienoja asioita......Kiitos Ihanasta ....aidosta videosta.....❣
Niin ja pienestä olet jo päässyt "puska"leiritymisenkin maailmaan,joten liekö ihme,että se on nykyäänkin verissä.....😄😄
Kiitos❣️
Kyllä se into puskailuun lähtee lapsuudesta. Oikein oivalsit 😀
Ihana Ihana Tarja Ystäväni ❤ voi olla turhamainen/höppänä 😂😂 se ei haittaa
Niinhän myö naiset monesti ollaan 😂❤️
Olin tähän saakka mielessäni kuvitellut, että millaista mahtoi elämänne tässä talossa olla. Nyt valkeni tämän seikkaperäisen muistelun perusteella, miten elitte. Mielenkiintoista todella. Kiitos sinulle, kun jaoit elämänvaiheesi meillekin. Siunausta Jeesuksessa toivotan sinulle ja koko perheellesi. 🙏💖🌷🌷🌺🌸
Kiitos Marjatta ❤️ Kyllä Taivaan Isä auttaa meitä ja hyvässä, hellässä hoidossa olemme isän kämmenellä 🙏
Pienestä sitä on lähdetty. Kiitos videosta ja onnea 4000.
Kyllä näin 😏 kiitos❤️
Olet niin kultainen persoona Turamummi😊
Upea kertomus ja hyvin kerrottu ja kuvattu❤️👍
Kiitos❣️
Voi niitä muistoja❤️ ja nuo vanhojen talojen pihat, niissä on ihan oma tunnelma.❤️ ja mukava että taloa asustaa turaukko. On ihan toista asua tuolla kun kerrostalossa.. kaikkea hyvää ja ihanaa kesän viimeisiä viikkoja ja syksyn alkua. ❤
Niin paljon muistoja joita kukaan ei vie pois ❤️ Ihanan rauhallinen pihapiiri. Kiitos ❤️
Kiitos muistojen täyteisestä videosta❤
kiitos ihana
Onnea 4000. Kiva kertomus sun elämän mökeistä.❤
Kiitos ❤️
Onnittelut 4000000 eiku neljän tuhannen tilaajan saavuttamisesta T:Annika&Hekku ❤️🥰
Kiitos paljon ❤️
Hieno 4 tuhannen jakso 💐. Kiinnostavaa kuulla👍. Hyvää viikon alkua 🦋🤗
🙏❤️
Nyt mie näin tään ja voin peräti kommentoida😃 toivottavasti jatkossakin😍😍
Oli muutes hyvä juttu🤗🤗
Hienoa 🥰 kiva kuulla❣️ Kiitos ❤️
Kannatettinko teillä Maaseudun puoluetta?
Ei kannatettu
Olipa ihana elämäntarina sinulla. ❣ Kiitos Turamummi kun jaoit sen meille. 🙏 Paljon tuli tuttuja asioita lapsuutesi pärjäämisestä, niukkuudesta ja ahtaasti asumisesta. Mutta sitä vaan pärjättiin.. Nyt minä ymmärrän miten sinusta tuli matkisreissaaja, kun jo lapsena asuntovaunussa asuitte. 😂 No, huumoria oli tuo viimeinen lause..
Kun oppi elämään puutteessa ei oikein osannut kaivata muuta. Kyllä se lapsuuden kiertolaiselämä on oikeasti vaikuttanut minnuun kun tykkään reissata matkailuautolla 😂 Kiitos Vuokko❣️
Ihana ja koskettava video❤
Paljon kiitoksia mukavasta muisteluvideosta!❤ Voin kuvitella, kuinka on ollu luksusta, kun pääsitte oikeen taloon asumaan.🥰👍Kun minun äiti oli lapsi, niin asuvat ison perheen kanssa yhden huoneen mökissä, jonka vinttihuoneessa osa isommista lapsista nukku kesällä.Muulloin nukkuvat kaikki alhaalla tuvassa seinältä laskettavalla laverilla, niinku "sillit suolassa".Myöhemmin pääsivät asumaan ihan oikeeseen taloon, jossa oli yläkerrassa 2 makuuhuonetta ja makuualkovi.Siinä vintin käytävälläki nukku osa äitin susaruksista.Siinä vaiheessa niitä oli vielä kotona kymmenkunta lasta.Silti johonki soppeen mahuttiin meki nukkumaan, ku käytiin mummolassa.
Siihen maaliman aikaan 70- 80-luvulla ihmiset oli paljon vähempään tyytyväisiä, ku nykyihmiset! 😊
Kiitos kivasta kommentistasi ja omista muistoistasi Katriina ❤️ Se oli sellaista aikaa se johon nykyään ei enää ihmiset tyydy mutta paljon hyviä muistoja 🥰
Mukavaa ja aurinkoista päivää sinulle ❤️
@@Turamummi Niinpä...Kiitos!❤️Ihanaa kesän ja syksyn jatkoa sinulle! 🌞❤️
Moi olipa kertomus tuli nöyrä olo. Ei ole ollut niitä helpoimpia lapsuus aikoja. Se osoittaa miten henkisesti vahva sie olet. Nostan hattua sinulle sielun sisko.❤❤❤
Kyllä myö ollaan 😍 Kiitos sieluni sisko kun olet ❤️
Olipa sinulla tarinat hyvät muistot lahjat❤️🙏🙏
Kiitos!
Onnittelut hänelle
saavutetusta seuraa
jalta.🎉
❤Onnittelut 40😅00 tilaajasta, se on todella hieno saavutus👍. Oli todella 🤗mukava kun saimme kurkata lapsuuteesi ja nuoruuteesi, eihän se meidän ikäluokan ihmisillä lapsuus niin ruusuista ollut kun puutetta oli, mutta hyvin sitä pärjättiin kun ei turhista valittanut ja sopu säilyi. Olet todella taitava näiden videoiden teossa 👍 kiitos sinulle ja kaikkea hyvää 🙏❤❤
Juuri näin, ei neidän ikäpolvissa valitettu, eteenpäin vaan. Kiitos Aino 🙏❤️
Onnea sinulle turamummi 4000 🌹, on ihana ollut katella sinun videoita ja nyt ihana mielenkiintoinen video 🏡❤️ kiitos sinulle 💕🌺🌸
Kiitos kiitos 😍❤️
Onnea Turamummi ,nyt se 4000 on täynnä 👍.Kiva nähdä sinun lapsuuskotisi,mukavia muistoja😊Rakennusten historia myös, minäbtiloina ollut ennen.Kiitos spesiaalivideosta ja mukavaa sunnuntaita Turamummi 😊.
Kiitos ❤️
Kerro vielä Turaukin ja sinun tarina. Onnea 4000:sta videosta. Kiitos.
Kiitos Anja! Täytyy jossain vaiheessa kertoa.
Paljon onnea 4 tuhannesta tilaajasta 🤗🌹kiitos kun kerroit lapsuuden ajan elämästäsi❤️Kiitos ihana turamummi ❤️🌺🌻
Kiitos ihanainen 🙄
Onnittelut 4000 tilaajasta! Kiitos hienosta ja puhuttelevasta videosta❤
Kiitos kiitos ❤️
Tuli niin omat lapsuusmuistot. Meitä on kolme ja minä olen nuorin. Muistan myös meidän perheen " kesä" autot. 😂❤
Myö muisteltiin yhdessä sisarusten kanssa kun isällä oli paljon niitä konneita 😅
Kiitos kattavasta lapsuus muisteloista👍☀️
Onnittelut neljäntonnin merkki paalusta💐
Hieno juttu että talo on asuinkäytössä🏡
Kiitos Sinikka❣️🙋🏻♀️
Onnittelut 4000 tilaajasta sinun kanavalla, ja henkilökohtaisesti itse haluan onnitella sinua suurenmoisesta ja huikeasta saavutuksestasi 🌹 jota me kaikki olemme saaneet ilolla ja kunnialla seurata ja olla mukana kanavallasi seuraamassa näitä sinun ja myös Turaukin arkisia ja mielenkiintoisia puuhasteluja videoiden parissa😊 ja mikä parasta oli tähän specialiin niin tämä kertomasi elämäsi tarina jonka juuri itsekin katsoin sinun videolta,niin oli todella huikea ja mielenkiintoinen tarina kaikin puolin ja tykkäsin todella paljon ❤ja jatkossakin seuraan kanavasi videoita
Oikein lämmintä ja mukavaa kesän jatkoa 🌹☀️❤😊
Lämmin kiitos❣️🙏
ONNEA 4000.sta! Olen huomannut, että sinusta on on tullut vapaamielinen ja vapautunut ihminen. Jatka samaan malliin. Voi jos Turaukkokin voisi kertoa salaisuudet, elämä olisi paljon helpompaa. En minä ihmettele, jos isäsi vaihtoi aina autoa, sinne kaine rahat meni.?!
Itse vaan ajattelen, kun melkein samanlainen lapsuus, olen sinua vanhempi mummo. Meitä oli 7 pentua. Isä oli catepillarikuski ja äiti hoiti lehmiä, sikoja, kanoja ym. Kyllä me lapset jouduttiin osallistumaan kaikkeen maatilan töihin, perunan-nostoon, marjassa piti käydä ja kaikissa hommissa piti auttaa äitiä ja mummia, kun isä oli viikot poissa.😊
Kiitos kiitos❣️Olen toipunut vaikeasta masennuksesta ja nyt elämä tuntuu elämisen arvoiselta. Se on suurta lahjaa kaikki.
Autoihinhan ne rahat meni mutta minkäs teet, konemies on aina konemies..
Sinullakin suuri sisarusparvi niin kaikille tekemistä riittämiin mutta se hyväpuoli että on opittu tekemään töitä.
Eteenpäin elävän mieli..☺️
Kiitos muisteloista, niin kiva oli kuunnella ja katsella.
Tämmöiset aidot tarinat viehättää kovin.Arvostan noita elämä arvoja.😊❤️🐔🐕🐅🏡🚜
Kiitos 🙏❤️
Onnittelut 4000 💐😍👍
Kiitos❣️
Olipas ❤llinen video sinulta turamummi, kivasti kerroit lapsuudestasi ja perheestäsi , KIITOS ❤️🏡❤️ monta autoa teille ollut🚗🛻🚙
🙏❤️
Kylla myo siut pystys pietaan 💪😉 oli tilanne mika vua 🙏
❤️👍
Kiitos videosta ❤. Oli tosi mielenkiintoista nähdä ja kuulla kotipaikastasi. Onnittelut 4000 seuraajasta 💖👍. Olen katsonut alusta saakka videoitasi, sinulla on hyviä ja monipuolisia juttuja , osaat kertoa elämästä niin ihmisläheisesti 💖. Oikein hyvää jatkoa sinulle videoiden teossa.💖💖
Lämmin kiitos ❤️
Olipa kiinnostava juhlavideo🌷♥️ oot ansainnut sen ihana turamummi💗💗 jatka edelleen videoitten tekoa👌 kyllä myö täällä innokkaana ootellaan😅oot paras...kohta 5000 juhlimisen aika💃❤
Kiitos ihanainen 🙏❤️
Onnea 4000 tilaajasta! 🎉❤❤
Kiitos!
Onnea 4000 viddeosta.Jatka samaan mallin. Kiva on seurata.🫐🫐🤩❤️
Kiitos ❤️
Kiitos turamummi.tarinasi oli todella koskettava ja ei ole ollut helppo nuoruus ja elämä.mutta Rakkaus vanhempiin ja sisaruksiin tuo voimaa.kiitos tarinastasi🌸🥰
Kiitos ❤️ Elämä kantaa ❤️
Paljon onnea hienosta tilaaja määrästä mukava oli katsella video taas.
Kiitos Jukka!
🙏❤
Kiitos.
Löydän paljon yhteistä. Palataan.
Olen miettinyt mikä tuon Turaukon koti/talon toisen ulko-oven ja ns.katoslipan tarina on. Nyt se selkeni 🥰
💞💞💞💞💞💞💞💞💞
❤️
Elämä ei aina ole mennyt eikä mene helpoimman kautta mutta hetki kerrallaan eteenpäin ❤️
Milloin ostitte tään talon?
Mentiin vuokralle tuohon mökkiin 1970
@@Turamummi veljesikö osti tään talon?
@@Tuiskut juu
Onnea turamummi neljän tonnin tilaajista 🌹
Kiitos❤️
Tuhannesti onnea tilaajista🌹☕🍰
🙏❤️
Autoista olisi kiva kuvat !❤😮😊🎉
Kuvia autoista ei ollut enempää mutta ne pari löytyi jotka oli videon lopussa ☺️
Puumalan hupsuiksi kutsuttiin minun nuoruudessa punkaharjulla mutta ei sulkavalaisia pidetty niin pahana.
Korkeimman siunausta teille kaikille
On kyllä "lottovoitto" jos lapsuuskoti on tallessa ja siellä voi käydä muistelemassa. Ei kyllä monella ole tuohon mahdollisuutta. Kiva video. Onnittelut "kaimalle" 4K tilaajista. 🎉❤❤
Kiitos siulle ihana ❤️
👍❤
❤️
Iso kiitos ja onnea 4000.sta❤
Kiitos kiitos❣️
Paljon kiitoksia todella vaikuttavasta spesiaalista. Kyllähän oli upea esitys, ihan piti silmäkulmia pyyhkäistä. Ja millä ammattitaidolla vedit koko setin. Oli kyllä hieno katsoa video. Samalla pystyi itsekin mukautumaan tarinaan, kun itselläkin oli paljon samanlaista lapsuudessa. Ei ole ollut helppoa sinunkaan lapsuudessa, mutta on teillä ollut hyvä perhe, joka kultaa muistot.
Tämä oli kyllä tämän viikonlopun kohokohta, kiitos paljon videosta. Teehän jatkossakin yhtä hyviä juttuja. Terveyttä ja hyvää loppukesää teille kaikille.
Kiitos! Siihen pyrin että tulisi elämän makuisia videoita jatkossakin.
Kiitos vielä aivan ihanasta muistelusta. Oli kyllä paras spesiaali aikoihin🥳
🙏❤️
Sylin täydeltä onnea iloa ,4 tuhannen tilaajan johdosta hyvä lapsuuden ja nuoruutesi Kotitalo ja Pihapiiri esittely kaikkien Muistojen kanssa on ollut se se siunatut vanhemmat siunaus rikkaita hetkiä joka päivälle äidille terveisiä❣
Kiitos ❤️
Kiitos ihanasta spesiaalista! 🥰❤ Ja huimasti onnea neljästä tuhannesta tilaajasta ❣🤗 Oli mielettömän hienoa kuulla nyt kunnolla lapsuudestasi ja nuoruudestasi 😍💗
Näin, kiitos ❤️
@@Turamummi ❤
Hieno 4 tuhannen jakso🙏
🙏❤️
Eipä ole ollut helppo lapsuus.Onneksi nyt on hyvä elämä sinulla.Oli kyllä mielenkiintoista kuunneltavaa.Hyvää jatkoa elämääsi ja läheisillesi.Varmaan nuo maitopänikät seinällä on sun entisestä maalaiskodista.❤
Kiitos❤️ Turaukko toi sieltä maapaikalta ne maitotonkat. Aikoinaan kun olimme viljelijöitä niin tonkat oli käytössä ainakin alkuaikoina ennenkuin tuli tilatankki.
Kiitos .ja Onnittelut 4 tuhannen katsojan tilaajasta .Niin sitä monenlaista lapsuutta ja nuoruutta on eletty ,80vuotta taaksepäin oli järestään köyhää eläjää ,oli pareja jotka elämää aloittvat ei ollut ei veistä eikä lusikkaa ,mutta sieltä ne ovat ponnistaneet uurautellaan ja sitkeydellään ja yhteisymmärryksellään eteenpäin.Mutta onhan yhteiskunta muuttunut joka on tuonut mahdollisuuden vaurastuakin ,mutta ,mutta en tiedä eteen päin ei hyvältä näytä ,eikä kuulu.?Se näkee kuka elää.Terveyttä ja voimia elämääsi.🍀🍀
Kiitos kiitos❣️ Positiivisin mielin eteenpäin.
Onnea 4000 ja kiitos mielenkiintoisesta videosta 👍💜
Ja vielä tuosta kun ihmettelit että miten olet saanut 4tuhatts seuraajaa. Minä en ihmettele. Nämä ovat niin elämänmakuisia ja aikaa seuraavia videoita. Minä monesti kattelen sun vanhoja videoita ja fiilistelen. Mun suosikkeja on esim viime syksyn ja joulunajan videot. Ja moni muu❤️ elä ikinä lopeta ja elä lopeta olemasta oma itsesi. ❤️
Hienosti sanoit, kiitos ❤️
Mukava muistelu sulla❤
Sama meilläkin oli pienet tilat. Mun veli 77v.,sisko 74v.,ja minä 65v. Pitkä ikäero varsinkin veljeen ja siskoon. Siskon kans välit poikki,veljen kans olen tekemisissä.
Saanko kysyä minkä ikäiset sun sisarukset ovat?
Ennen oli kaikki niin erilaista mutta kaikesta on selvitty.Mie vanhin eli 62 seuraava veli 60, sisko 56 ja pikkuveli 48v Kiitos 🩷
@@Turamummisulla on niin nuori pikkuveli❤
@raijalehtonen6450 niin on. Turaukolla ja miun pikkuveljellä on vaan 4v ikäeroa ❤️
@@Turamummi❤
Tonnit vaan vilisee, ei hitaammat seuraajat perässä pysy, paljon Onnea näin jälkikäteen! Laulaisitko joskus sellaisen laulun kun Taivas on uskoni määrä, ainakin Seppo Ruohosen esittämänä löytyy UA-camsta, jos sinulle on vieras! Minun alttoäänellä ei pääse niin korkealle, kun siinä yhdessä kohti menee!
Lämmin kiitos! Miepä laitan tuohon listalle. Laulu on hyvin tuttu miulle lapsuudesta ja nuoruudesta.
@@Turamummi Kiitos paljon, on yksi minun lempilauluista!
Asuitteko appivanhempien kanssa samaa taloutta, vai muuttivatko he muualle, kun miniä tuli taloon?
Asuttiin yhdessä muutama vuosi.
Isäsi usko/ ei hyväksynyt kaikkia hoitajia?
Ei hyväksynyt mutta löytyi hoitajat jotka hyväksyivät ❤️ Ajattelivat samoin ❤️
onnea 4000 tilaajasta ja olipa kiva video ja sai kuulla sinun lapsuudesta kiitos
ja taivaan isän siunausta 🙂😇😇🙏🙏
Kiitos Jari 🙏❤️
Kiitos olipa hyvä video,turaukko pitää hyvää huolta nyt ....
❤Kyllä on tutut maisemat,äitin ja sisarusten kanssa tuolla on yövytty en muista oliko isä mukana?😢Turamummin äiti oli miun äitin sisko.Äiti kuoli -2022.Paljon tuolta lapsuuden muistoja ❤Kiitos Tarja muistoista!❤
Pirjo, elämä on 🙏❤️ Halauksia ❤️
❤@@Turamummi
Mahtava kertomus, kiitos turamummi, ja onnea 4000❤
@@maijavaisanen4742 kiitos ❤️
Oikein paljon onnea 4000 tilaajasta ❤🎉 ihanat lapsuusmuisitelut ja video 🥰 oot ❤ja ihana oma itsesi ❤️ ihanaa sunnuntaita teille kaikille ❤️
Kiitos ❤️
Saanko uteliaisuuttani kysyä että mitä kasikkea olet tehnyt työksesi?😀
Yrittäjänä noin 45 v ensin maataloden puolella ja myöhemmin taksi/bussiala.
Onnea 4000 tilaajasta🥳🌹 Eikös se maakellari oo siinä pellon toisella puolen metsän vieressä, mikäli oikein muistan Turaukon videoita seuranneena🤔 Koska vanhempasi osti sen paikan? Puhuit koko ajan vaan vuokralla olosta🤔 Mun syntymäkoti on nykyisen työpaikan melkein naapurissa, lapsena ollessa siinä (työpaikalla) oli heinäpelto, missä leikittiin serkun kanssa. Olin n. 4v. kun muutettiin pois, mut serkku asu naapuris ja kävin siellä aina kylässä ja mummula oli ehkä n. kilsan päässä.
Kiitos❣️ Joo, kellaria etsin väärästä paikasta, 45v kun en ole käyny siellä ja se peltokaistale sotki miut 😂 Siinä mökissä oltiin aina vuokralla, vasta noin 4v sitten sisaruksista 2 ostivat mökin omiin nimiinsä ☺️
Onnea 4000:sta...olipa koskettava video💕
❤️
Hyvää sunnuntai iltaa ja alkavaa viikkoa. Onnea 4th tilaajasta. Hyvä video jälleen kerran
Kiitos!
Onnittelut 4000 tilaajasta. Tykkäsin juhlavideostasi, kerroit ja esittelit paikat mielenkiintoisesti.
Kiitos❣️
Isosti Onnea❤
Kiitos!
Onnea 4000 ja kiitos hyvästä videostasi. 🤗
Kiitos Maarit 🤗
Oi että olipa kiva tarina sinun lapsuudesta. Tiesin että tämä on jossain vaiheessa tulossa ja olenkin kovasti odottanut, nyt tämä vihdoin tuli 😊
Onnittelut neljästä tuhannesta seuraajasta täältä Pohjanmaalta😃
Kiitos❣️ Terkkuja sinne Pohjanmaalle ☺️
Ihan huippuvideo 🙂 Onnea 4000:sta seuraajasta. 👍
🙏❤️ kiitos ❣️