Itse en usko itsemurhaan, koska kuka ottaa kuolettavan annoksen heroiinia, ampuu itseään haulikolla päähän, pyyhkii aseesta sormenjäljet sen jälkeen, ja eikö se itsemurha viestikin ollut kahdella käsialalla kirjoitettu? 🤔
jep, ei vaikuta kovin vakuuttavalta toisaalta aina ei kuole vaik ampuu itteää päähä eli h otettu ehkä sen jälkee mut ei kyl käy järkee että siin ehtis viel puhistaa ja järjestellä ko.välineet
Oletko nähnyt aseen? se on niin pitkä että ainut tapa miten hän olisi voinut käyttää sitä itseensä oli jos olisi käyttänyt varpaita ampumiseen. Hän kuoli kengät jalassa. En usko että onnistuisi edes selvin päin.
Samaa mieltä nykyään, vaikka en jotenkin oo ikinä uskonut murha teoriaan. Mut joitain päiviä sitten katoin dokkarin jossa kerrottiin että veressä oli jopa 70x tappava määrä heroiinia, silloin on aika mahdotonta ampua itseään..(mitä sitä joskus ite kokeillut niin.. tuskin pysys tykki kädessä), ja käsialatuntijoiden mukaan 5 viimeistä lausetta itsemurha kirjeessä eivät olleet Kurtin itsensä kirjoittamia. Ja ne olivat ainoat kohdat jossa siinä itsarisya puhuttiin. Lisäksi samassa dokkarissa Courtney loven isä sanoi että hän on varma että hänen tyttärellään on jotakin tekemistä murhan kanssa. Lisäksi Courtney erään huhun mukaan tarjosi eräälle muusikolle 50k$ Kurtin tappamisesta. Mutta luulen ettemme saa lopullista totuutta koskaan tietää.
Kiitos videosta! Mulle nirvana on eka lempibändi ja syy sille miks rakastan punkia ja grungea viel tänäkin päivänä. Ja joo toi nyky festaritarjonta on ihan kauhee
Olin 15 ikäinen, aamulla Kuopion Puijonsarven ylä-asteen käytävällä ennen ruotsinkielen tuntia klo 8 kaikki kohisi että Nirvanan Kurt Cobain on kuollut - muistan sen kollektiivisen atmoksen vieläkin kuin olisi hetki sitten tapahtunut - ja sivulauseena aloin tosissani inspiroitua musiikista ja eritoten rummuista ja raskaasta groovesta THE BLEACHin kuultuani - kuuntelen sitä albumia tämän tästä vieläkin vuonna 2023 ihan kuin ekaa kertaa kuulisin sen. Kiitos, NIRVANA.
Todella hyvä video tykkäsin aiheesta. Voisitko tehdä videot Pink Floydista ja sen keulahahmo Syd Barretista? Syy miksi ehdotan tälläistä tänä vuonna tuli 50 vuotta kuluneeksi Darkside Of The Moon albumista ja pink floyd kuuluu mun suosikkeihin johtuen heidän erikoisesta musiikista ja taiteellisista levykansista.
Ihan tärkein bändi ikinä itselleni 👍 jo sieltä 90 luvulta. Olihan se kyllä kova paikka kuulla 15v iässä että Cobain on kuollut. Melvins ja Mudhoney oli ja ovat edelleen omia Seattle suosikkeja ja niistäkinhän rumpaleja oli lainassa 👍 Hieno video ja kanava tilattu nyt 👍 Pitääpä laittaa Nirvana vinyylit soimaan 👍
Olin 15 ikäinen, aamulla Kuopion Puijonsarven ylä-asteen käytävällä ennen ruotsinkielen tuntia klo 8 kaikki kohisi että Nirvanan Kurt Cobain on kuollut - muistan sen kollektiivisen atmoksen vieläkin kuin olisi hetki sitten tapahtunut - ja sivulauseena aloin tosissani inspiroitua musiikista ja eritoten rummuista ja raskaasta groovesta THE BLEACHin kuultuani - kuuntelen sitä albumia tämän tästä vieläkin vuonna 2023 ihan kuin ekaa kertaa kuulisin sen. Kiitos, NIRVANA.
Siitä asti kun oon ollut nirvana fani, niin oon tehny joka vuosi 5.4 muistoeditin kurt cobainista, ja just tänään, eilen ja toissapäivänä oon suunnitellut että minkälaisen editin teen hänestä huomenna.❤
Kiitos petteri!! Ps.muutenkin musa aiheet on aina kovaa settiä sulta.. Esim john lennonin ampuma tapaus. Pink floyd sit joskus joskus ajan kaa, teet sellasen tieto pläjäyksen et ei keskity pelkästään diskografiaan. Doors - the end oli nostalginen hetki club 27 videos ✌️😇
Voitko tehä videon miten Simo ja Katriina häyhä kuoli, ainakin itse kun mietittiin veljen kanssa, kummatkin on kuollut 1 huhtikuuta 2002 niin haluttiin tietää kuolin syy mutta kaikki oli vaan siitä miten Simo Häyhä oli melkein kuollut kun häntä ammuttiin leukaan, ei tarvii kuitenkaa PS: jos joku tietää nii voisko kertoo
Se, mikä Petterin videoissa on yksi parhaimmista asioista, on niiden monipuolisuus ja asiantuntevuus.Joka videosta oppii jotain uutta. Nirvanaa sain juuri viime viikolla kuulla koulussa oppilaiden levyraadissa. Annoin täydet pisteet!😊
5.4.2024 tulee 30 vuotta kuluneeksi Kurt Cobainin kuolemasta, luulen että tätä muistopäivää sen aikaiset fanit ja nykyiset viettävät tätä in memoriam päivää todella näkyvästi ympäri maailmaa. Itse aion 5 päivä huhtikuuta viettää nirvana päivän kuunnellen Nirvanan LP levyjä ja katsoen bändin musiikkivideoita sekä ottaa in memoriam maljan kurtin muistoa kunnioittaen.
Nää sun videot aina mahtavia! 👍 MTV unplugged ja VH1 storytellers on mahtavaa katsottavaa. Niissä kun artistit pääsevät hyvin esiintymään. Mites olis video esim. Bruno Marsista tai Madonnasta? Tai jokin vanhempikin muu tunnettu. Itse kuuntelen paljon Bruce Springsteeniä, kenestä saisi myös aika kattavan videon...
On mielenkiintoista, miten tälläistä videota tehdessä saa bändin nimen väärin, varsinkin kun Soundgardenin nimen garden on ihan aktuaalinen englanninkielen sana (puutarha suomeksi) toisin kuin gardem. Mutta Petterin englannintaito ei tosin kaikista vahvin olekaan.
Sama mieltä olen. Esim. Porissa aikoinaan esiintyi isoja nimiä. Iron maiden ja kerran Metallica esiintyi kans. Nykyään ei ole enää noi kovii nimi esiintyys. Ehkä ainut viimeisin minkä tiedän oli Twisted sisters.
Nyt mua vähän häiritsee mutta jos puhutaan ullakkohuoneesta niin eikö se talon ylhäällä? Voin olla ymmärtänyt väärin mutta eikö se sähköasentaja nähnyt kobainen ruumiin jostakin ikkunasta/tai vastaavasta. Mutta jos olen väärässä niin myönnän kyllä virheeni.
@@pmikkonen okei. Sitten oon toki vähän ymmärtänyt itsekkin väärin,kun mulla oli sellainen käsitys että se asentaja ois nähnyt sen jo jotenkin siis oven viereisestä ikkunasta tai jotenkin vastavaa....mutta video oli hyvä ja kiitos tästä petteri ja jatka samalla tavalla.
En oo vielä kattonu loppuun,mut tiiän,että Gurt veti heroiinista tahallisen yliannostuksen.mutta outouksia on tässä casessa.nimittäin jos heroiinista saa yliannostuksen,ei varmana sen jälkee pysty,eikä ehdi ampua itseään.
Todellakin saisi festareilla olla muitakin kun uusia nykysiä bändejä ja laulajia. Harvoin näkee nykysin yhtään missään muualla kun baareissa niitä oikeasti hyvia vanhempia laulajia😔. T. Nykynuori😂😅
Semmosia bändejä ei ole eikä tule enää. Ja vanhan tyylin matkiminen on vanhan tyylin matkimista, suurin osa haluaa luoda uutta, eikä halua olla "taantuneita". Tietokone helpottaa paikkaamaan "tyhjiä" kohtia kappaleesta. Sille on paljon muitakin selityksiä. Esim. Al Di Meola kertoi yhessä haastattelussa jotenkin näin: "ideat, miten jatkan kappaletta tai sointukulkua syntyi kotimatkalla, nykyään kun on spotifyt ja muut, ideoita ei noin vain synny tyhjästä". 13:14 Volvo 240 havaittu autokatoksessa!!! Onko toi Kurtin talo? Ja mahdollisesti auto.
Myyvä punk on vitsi. Yhteiskuntakriittisyys ei ole sovinnaisuutta. Olen ikäluokkaa jolta tuo meni ohi silloin mutta nyt poliittisesti kirkastuneena, tuossa erottuu sävyjä joita ymmärrän. Yritys elää niin kuin uskoo koitui noiden artistien tuhoksi. Onni ei riitä välttämään sarjatyönä tuotettuja loukkuja. "Paska on hyvää kukkien kasvualustaa".
7:29 tommonen musiikki on parasta. böndit jotka tekee musiikkia joka ei sovi kauhean hyvin radiosoittoon, nirvana on tärkeä mulle, samoin Alice in chains, Tool, smashing pumpkins yms. tämmöset bändit on oikeesti hyviä ku poikkeea massasta
Ei todellakaan tule enää kunnon bändejä Suomeen mitä viittii kuunnella... hinnoiteltu Suomen mittakaavassa ulos. Nirvana sai keikasta just ennen Kurtin kuolemaa 7 miljoonaa dollaria ja Kurt vihas stadioneja ja raha ei kiinnostanut...
Nykyään mennyt sellainen videoiden "suola", koska ei julkaista mitään "ahdistava" tai "häiritsevää" materiaalia. Tekee videoista laimeita. Tarkoitus ei ollut v*tutuilla, vaan antaa rakentavaa kritiikkiä.
Mistä ihmeen ullakkohuoneesta? Kannattaa katsoa pari eri juttua tuosta kuolemasta. Ei tietenkään tapahtunutta tapahtumattomaksi saa,mutta paljon omituisia yksityiskohtia. esim ns itsemurhakirje ,jonka loppuosa ei ollut Kurtin käsialaa edes ja juuri videolla mainitsemasi heroiinia veressä niin paljon ,ettei olisi pystynyt ampumaan itseään.. Siitä täytyy sanoa sen verran että toleranssit kasvaa käyttäjällä. Mutta mielenkiintoista sitä pähkäillä tietysti eri asioita. Ei sitä absoluuttista totuutta varmaan koskaan saada selville ja antaa sen näin olla sitten. Iso musiikillinen vaikuttaja ollut itselle kyllä lapsena.
Itse en usko itsemurhaan, koska kuka ottaa kuolettavan annoksen heroiinia, ampuu itseään haulikolla päähän, pyyhkii aseesta sormenjäljet sen jälkeen, ja eikö se itsemurha viestikin ollut kahdella käsialalla kirjoitettu? 🤔
Lovella on jotaa tekemistä kuoleman kanssa
jep, ei vaikuta kovin vakuuttavalta
toisaalta aina ei kuole vaik ampuu itteää päähä eli h otettu ehkä sen jälkee
mut ei kyl käy järkee että siin ehtis viel puhistaa ja järjestellä ko.välineet
Oletko nähnyt aseen? se on niin pitkä että ainut tapa miten hän olisi voinut käyttää sitä itseensä oli jos olisi käyttänyt varpaita ampumiseen. Hän kuoli kengät jalassa. En usko että onnistuisi edes selvin päin.
Samaa mieltä nykyään, vaikka en jotenkin oo ikinä uskonut murha teoriaan.
Mut joitain päiviä sitten katoin dokkarin jossa kerrottiin että veressä oli jopa 70x tappava määrä heroiinia, silloin on aika mahdotonta ampua itseään..(mitä sitä joskus ite kokeillut niin.. tuskin pysys tykki kädessä), ja käsialatuntijoiden mukaan 5 viimeistä lausetta itsemurha kirjeessä eivät olleet Kurtin itsensä kirjoittamia. Ja ne olivat ainoat kohdat jossa siinä itsarisya puhuttiin.
Lisäksi samassa dokkarissa Courtney loven isä sanoi että hän on varma että hänen tyttärellään on jotakin tekemistä murhan kanssa. Lisäksi Courtney erään huhun mukaan tarjosi eräälle muusikolle 50k$ Kurtin tappamisesta.
Mutta luulen ettemme saa lopullista totuutta koskaan tietää.
👍👍👍
Kiitos videosta! Mulle nirvana on eka lempibändi ja syy sille miks rakastan punkia ja grungea viel tänäkin päivänä. Ja joo toi nyky festaritarjonta on ihan kauhee
Olin 15 ikäinen, aamulla Kuopion Puijonsarven ylä-asteen käytävällä ennen ruotsinkielen tuntia klo 8 kaikki kohisi että Nirvanan Kurt Cobain on kuollut - muistan sen kollektiivisen atmoksen vieläkin kuin olisi hetki sitten tapahtunut - ja sivulauseena aloin tosissani inspiroitua musiikista ja eritoten rummuista ja raskaasta groovesta THE BLEACHin kuultuani - kuuntelen sitä albumia tämän tästä vieläkin vuonna 2023 ihan kuin ekaa kertaa kuulisin sen. Kiitos, NIRVANA.
Hyvä video ja itseäkin kiinnostava aihe! Olis kiva nähä Layne Staleystakin video👍
Voi Kurt kunpa vuonna 2023 saisimme tietää todellisen kohtalosi...
Saisi kaunis sielusikin viimein rauhan...
Kiitos erittäin paljon videosta!!😁👍Oot paras tubettaja!!! 😄😁😊
Kiitos tästä, hyvä video❤️
netflixistä näkee dokumentin kurtin elämästä, "montage of heck", kannattaa kattoo jos kiinnostaa.
Hyvä aihe, ja tottakai mielenkiintoinen. Go Petteri! 😍
Kiitos videosta. RIP Cobain.
Just pistin Nevermindin soimaan
Hieno kanava & loistavia videoita 💪
Todella hyvä video tykkäsin aiheesta. Voisitko tehdä videot Pink Floydista ja sen keulahahmo Syd Barretista? Syy miksi ehdotan tälläistä tänä vuonna tuli 50 vuotta kuluneeksi Darkside Of The Moon albumista ja pink floyd kuuluu mun suosikkeihin johtuen heidän erikoisesta musiikista ja taiteellisista levykansista.
Ihan tärkein bändi ikinä itselleni 👍 jo sieltä 90 luvulta. Olihan se kyllä kova paikka kuulla 15v iässä että Cobain on kuollut. Melvins ja Mudhoney oli ja ovat edelleen omia Seattle suosikkeja ja niistäkinhän rumpaleja oli lainassa 👍
Hieno video ja kanava tilattu nyt 👍
Pitääpä laittaa Nirvana vinyylit soimaan 👍
Olin 15 ikäinen, aamulla Kuopion Puijonsarven ylä-asteen käytävällä ennen ruotsinkielen tuntia klo 8 kaikki kohisi että Nirvanan Kurt Cobain on kuollut - muistan sen kollektiivisen atmoksen vieläkin kuin olisi hetki sitten tapahtunut - ja sivulauseena aloin tosissani inspiroitua musiikista ja eritoten rummuista ja raskaasta groovesta THE BLEACHin kuultuani - kuuntelen sitä albumia tämän tästä vieläkin vuonna 2023 ihan kuin ekaa kertaa kuulisin sen. Kiitos, NIRVANA.
@@mikakettunen7939 koulussa kuulin itsekkin uutisen silloin. Bleach kuullostaa tosiaan yhtä tuoreelta edelleen 👍
Todellakin kiitos Nirvana 👍
Piirsin tänään Kurtin:)... en ollu edes syntynyt sillon kun Kurt kuoli mutta oon ollut jo kauan todella iso fani❤
Eipä mennyt kauan kun teit kurtista videon. Mutta todella mukava nähdä sun versio aiheessta😚
Kurt eli miten eli ja teki mitä teki. Kova vaikutus kaverilla oli minunkin elämään. 🤘
Sama, kokeilin huumeita ekaa kertaa tämän kaverin ansiosta
😂😂 @@kikkihiiri5076
@@kikkihiiri5076hihhiihhii
Hyvä video taas Petteri!
kurt ❤
Layne Staley kuoli 8 vuotta myöhemmin samana päivänä, molemmat kovia muusikoita ja bändejä.
Mahtava video❤
Kiitos videosta. Olet ihana. ❤
Siitä asti kun oon ollut nirvana fani, niin oon tehny joka vuosi 5.4 muistoeditin kurt cobainista, ja just tänään, eilen ja toissapäivänä oon suunnitellut että minkälaisen editin teen hänestä huomenna.❤
Kudos - NIRVANA aina sielussani - mutta ihan kuriositeettina / epäsivistyneenä vanhuksena - mitä siis tarkoitat "muistoeditillä"?
@@mikakettunen7939 veikkaisin että liittää nirvanasta valokuvia ja vidoita ja laittaa siihen taustalle jonkun biisin
JeP! festareilla on vaa nykyään jvg,gasellit ja teflon brothers yms!
Varmaan taas todella hyvä video👍👍👍
Hyvä video petteri! Olisi hienoa jos voisit tehdä videon myös esimerkiksi Chris Cornellista tai Layne Staleysta
Kiitos petteri!!
Ps.muutenkin musa aiheet on aina kovaa settiä sulta.. Esim john lennonin ampuma tapaus. Pink floyd sit joskus joskus ajan kaa, teet sellasen tieto pläjäyksen et ei keskity pelkästään diskografiaan. Doors - the end oli nostalginen hetki club 27 videos ✌️😇
Olis kiinnostavaa jos kertoisit muista kasareiden rock bändeistä!
Sun pitäs tehä Metallican bussi onnettomuudesta video
hyvä video, todella vaan yliarvostettu muusikko..
Nyt ollaan hienolla aihepiirillä. Seuraavaksi mother love bone / pearl jam !
13:20 Kahdes päivä? Ei se mitää hyvä video ja Nirvana myös meikäläisen suosikkibändejä👌
Voitko tehä videon miten Simo ja Katriina häyhä kuoli, ainakin itse kun mietittiin veljen kanssa, kummatkin on kuollut 1 huhtikuuta 2002 niin haluttiin tietää kuolin syy mutta kaikki oli vaan siitä miten Simo Häyhä oli melkein kuollut kun häntä ammuttiin leukaan, ei tarvii kuitenkaa
PS: jos joku tietää nii voisko kertoo
Se, mikä Petterin videoissa on yksi parhaimmista asioista, on niiden monipuolisuus ja asiantuntevuus.Joka videosta oppii jotain uutta. Nirvanaa sain juuri viime viikolla kuulla koulussa oppilaiden levyraadissa. Annoin täydet pisteet!😊
Eli suosit yhtä oppilasta sen takia että tykkäät itse siitä kyseisestä musiikista. Hyvä opettaja👍
5.4.2024 tulee 30 vuotta kuluneeksi Kurt Cobainin kuolemasta, luulen että tätä muistopäivää sen aikaiset fanit ja nykyiset viettävät tätä in memoriam päivää todella näkyvästi ympäri maailmaa. Itse aion 5 päivä huhtikuuta viettää nirvana päivän kuunnellen Nirvanan LP levyjä ja katsoen bändin musiikkivideoita sekä ottaa in memoriam maljan kurtin muistoa kunnioittaen.
Mies puskee niin paljon sisältöö ulos, ettei meinaa mukana pysyä 😀
Nää sun videot aina mahtavia! 👍
MTV unplugged ja VH1 storytellers on mahtavaa katsottavaa. Niissä kun artistit pääsevät hyvin esiintymään. Mites olis video esim. Bruno Marsista tai Madonnasta? Tai jokin vanhempikin muu tunnettu. Itse kuuntelen paljon Bruce Springsteeniä, kenestä saisi myös aika kattavan videon...
Ei muutakun tekeen vaan
Oisko myös Layne Staleysta ja Chris Cornellista videota?
Jotenkin tuntuu, et tuosta kuolemasta ei olisi kulunut kuin vain muutamia vuosia...
On mielenkiintoista, miten tälläistä videota tehdessä saa bändin nimen väärin, varsinkin kun Soundgardenin nimen garden on ihan aktuaalinen englanninkielen sana (puutarha suomeksi) toisin kuin gardem. Mutta Petterin englannintaito ei tosin kaikista vahvin olekaan.
Oletko koskaan kuullut kirjoitusvirheestä :) Niitä jää aina.
@@pmikkonen Joillekin jää, joillekin ei. Jotkut käy materiaalin läpi vielä kertaalleen ennen videon lopullista julkaisua.
@@Skerrry Näin se on! Kannattaa varmaan siirtyä sitten katseleen sellasta materiaalia, jossa virheet ei ota päähän! Mun kanavalta et sellasta löydä!
@@pmikkonen Niin täytyy tehdä :)
kurt oli hieno mies
Voisitko tehdä Children Of Bodomista/Alexi Laihosta samanlaisen videon?
Sama mieltä olen. Esim. Porissa aikoinaan esiintyi isoja nimiä. Iron maiden ja kerran Metallica esiintyi kans. Nykyään ei ole enää noi kovii nimi esiintyys. Ehkä ainut viimeisin minkä tiedän oli Twisted sisters.
Hinnat on noussut ei suomalaisilla festari järjestäjillä ole enään varaa ykköskorin bändeihin samalla tavalla kuin ennen
Nyt mua vähän häiritsee mutta jos puhutaan ullakkohuoneesta niin eikö se talon ylhäällä? Voin olla ymmärtänyt väärin mutta eikö se sähköasentaja nähnyt kobainen ruumiin jostakin ikkunasta/tai vastaavasta. Mutta jos olen väärässä niin myönnän kyllä virheeni.
Joo ehkä ullakkohuone on väärä termi. Käsittääkseni se huone oli kuitenkin jotenkin sen talon yläosassa.
@@pmikkonen okei. Sitten oon toki vähän ymmärtänyt itsekkin väärin,kun mulla oli sellainen käsitys että se asentaja ois nähnyt sen jo jotenkin siis oven viereisestä ikkunasta tai jotenkin vastavaa....mutta video oli hyvä ja kiitos tästä petteri ja jatka samalla tavalla.
Tee video Sentencistä...kovin Suomaisbändi ikinä!!
Missä päin tämä "Siitle" sijaitsee?
Alice in chainsin laulaja Layne Staleysta vois saaha hyvän videon kasaan. Hän kuoli 8-vuotta myöhemmin samana päivänä kun Kurt Cobain
Hyviä rock/hevi/punk festareita on Nummirock, Hässäkkä-Päivät ja North Of Hell
Petteri, se on soundgarden! Ei soundgardem😅
Kirjotinko väärin :) Kyl mä nyt tän tiän sentään :D
@@pmikkonen joo, väärin kirjoitettu😅
Nirvana was a blast.
Voisitko tehdä Back roomsseista koska sisällä on paljon leveleitä eikä kolmea joten pls Backrooms videooo
On jo
En oo vielä kattonu loppuun,mut tiiän,että Gurt veti heroiinista tahallisen yliannostuksen.mutta outouksia on tässä casessa.nimittäin jos heroiinista saa yliannostuksen,ei varmana sen jälkee pysty,eikä ehdi ampua itseään.
Kurt*
Nirvanan Ruisrockin keikka muuten löytyy Tuben syövereistä
Äiti tuli huutamaan:"Milena syömään! Makaroonilaatikkoa ja se sun lempimuusikko ampui itseään päähän!"
Todellakin saisi festareilla olla muitakin kun uusia nykysiä bändejä ja laulajia. Harvoin näkee nykysin yhtään missään muualla kun baareissa niitä oikeasti hyvia vanhempia laulajia😔. T. Nykynuori😂😅
Mikä on sun lempi biisi Nevermindilt?
Semmosia bändejä ei ole eikä tule enää. Ja vanhan tyylin matkiminen on vanhan tyylin matkimista, suurin osa haluaa luoda uutta, eikä halua olla "taantuneita". Tietokone helpottaa paikkaamaan "tyhjiä" kohtia kappaleesta. Sille on paljon muitakin selityksiä. Esim. Al Di Meola kertoi yhessä haastattelussa jotenkin näin: "ideat, miten jatkan kappaletta tai sointukulkua syntyi kotimatkalla, nykyään kun on spotifyt ja muut, ideoita ei noin vain synny tyhjästä".
13:14 Volvo 240 havaittu autokatoksessa!!! Onko toi Kurtin talo? Ja mahdollisesti auto.
Voitko tehä Jimi Hendrixistä?
6:03 Soundgarden
Myyvä punk on vitsi. Yhteiskuntakriittisyys ei ole sovinnaisuutta. Olen ikäluokkaa jolta tuo meni ohi silloin mutta nyt poliittisesti kirkastuneena, tuossa erottuu sävyjä joita ymmärrän. Yritys elää niin kuin uskoo koitui noiden artistien tuhoksi. Onni ei riitä välttämään sarjatyönä tuotettuja loukkuja. "Paska on hyvää kukkien kasvualustaa".
Ostaa lyijyhaulikon 12.46 kohassa
Love kills 😅
Anton laVeystä sais kovan videon.
Tee video William Wallace olisi erittäin kiva
Näin Nirvanan vuonna 1992 Ruisrockissa
7:29 tommonen musiikki on parasta. böndit jotka tekee musiikkia joka ei sovi kauhean hyvin radiosoittoon, nirvana on tärkeä mulle, samoin Alice in chains, Tool, smashing pumpkins yms. tämmöset bändit on oikeesti hyviä ku poikkeea massasta
Videoidea Metallican tai Megadethin tarina
Videon nimi lupaa enemmän kuin sisältö toimittaa. 😄
Nirvana on kova bändi ja Kurt Cobain on legenda
Voitko tehdä videon venäjän T panssarivaunuista (t26-14armata
Pakko kommentoida erikseen et toivottavasti näät tän....
Whitney Houstonin ja sen tyttären kuolemassa on mielenkiintosia yksityiskohtia kans.
Jep!! Varsinkin sen tyttären kuolema on erittäin epäilyttävä
Ei todellakaan tule enää kunnon bändejä Suomeen mitä viittii kuunnella... hinnoiteltu Suomen mittakaavassa ulos. Nirvana sai keikasta just ennen Kurtin kuolemaa 7 miljoonaa dollaria ja Kurt vihas stadioneja ja raha ei kiinnostanut...
Tee video sieni pandemiasta.
Ite en usko ainakaan siihen et courtney liittyy mitenkää kurtin kuolemaan niiku jotkut koittaa väittää 🙄
Hendrix ois kiinnostava..
Saiskohan Rammsteinista jonkinlaista videota kasattua?
Näin Nirvanan 92 ruisrockis... Sori
Nykyään mennyt sellainen videoiden "suola", koska ei julkaista mitään "ahdistava" tai "häiritsevää" materiaalia.
Tekee videoista laimeita.
Tarkoitus ei ollut v*tutuilla, vaan antaa rakentavaa kritiikkiä.
🤔
kurtil oli biiffii axelin kaa koska kurt oli feministi ja axel naistenhakkaaja
Moi
No moikka!
Mistä ihmeen ullakkohuoneesta? Kannattaa katsoa pari eri juttua tuosta kuolemasta. Ei tietenkään tapahtunutta tapahtumattomaksi saa,mutta paljon omituisia yksityiskohtia. esim ns itsemurhakirje ,jonka loppuosa ei ollut Kurtin käsialaa edes ja juuri videolla mainitsemasi heroiinia veressä niin paljon ,ettei olisi pystynyt ampumaan itseään.. Siitä täytyy sanoa sen verran että toleranssit kasvaa käyttäjällä. Mutta mielenkiintoista sitä pähkäillä tietysti eri asioita. Ei sitä absoluuttista totuutta varmaan koskaan saada selville ja antaa sen näin olla sitten. Iso musiikillinen vaikuttaja ollut itselle kyllä lapsena.
Metallica soittaa Helsingissä 7.6. ja 9.6.2024!! Lämppäreinä mm. Five Finger Death Punch ✊
Oisko seuraavaks jotai bodom ista taikka metallicasta
eka
TOLLO mikä TOLLO
eka
TOLLO