Tämä on kyllä mahtavan teeskentelemätön kanava. Pisteitä myös siitä, että teet erilaista aineistoa ja että käytät kalaa ruoaksi. Minua sylettää nykykalastus, joka monille on enemmän välineillä fiilistelyä kuin kalastusta. Hienoa, että joku näyttää esimerkkiä vähempiarvoisten kalojen kuten lahnan ja hauen hyödyntämisestä ja keskittyy kalastukseen eikä välineisiin. Mitä tulee tuollaiseen yleisvaakaan, en usko lainkaan sen kykyyn näyttää tarkkaa painoa. Suuremmilla grammamäärillä heitolla ei ole merkitystä, koska viisi tai 10 grammaa sinne tai tänne ei mitään merkitse, mutta suolan kanssa puljatessa käyttäisin jotain muuta ratkaisua. Jos ei halua maksaa tarkkuusvaa'asta, niin voisi ottaa selville, mitä teelusikallinen tietynlaista suolaa oikeasti painaa ja sen jälkeen mitata teelusikalla, sellaisella mitalla eikä oikealla lusikalla. Kiitos kanavasta.
Komppaan ja suosittelen tuohon mittailuun teräksistä mittalusikkasettiä. Tulee aina oikeat määrät ja välineet kestää vaikka hautaan asti. Seteissä yleensä teelusikka (5ml) ja sitten pari muuta pienempään/isompaan tarpeeseen. Näitä saa melkein mistä vaan muutamalla eurolla.
@@LaFleur8989 tämä. Käy oikeastaan kaikille kaloille. Siialle suomustus ja paloittelu. Ahvenelle nahoitus ja paloittelu. Hauelta lisäksi kylkiruodot pois ja paloittelu. Pienet kalat vain puhkaistaan ja huuhdellessa lähtee suomut pois. Sitten suolaan yön yli, jauhotus ja voita pannuun.
Asiallista toimintaa. Ruisjauhoissa pyörittely ja voissa paistaminen onnistuu mainiosti reissun päälläkin - kananmunaa ei tosiaan välttämättä tarvita, ja ruisjauhot voi ottaa matkaan isossa minigrip -pussissa. Heittää vaan filepalat sinne pussiin sekaan, pyörittelee ja lopulta paistaa trangialla tai vastaavalla. Currymausteen lisäksi vinkki - heittää leivitteen sekaan fajitamausteseosta niin ai että. Kaupasta saa valmista seosta tahi googlettelee maailmalta reseptiä jos tykkää sekoitella itse. Fajita -hauki on täydellistä kamaa kalatacoihin tai -wräppeihin, kunhan ei unohda valkosipulimajoneesia.
Oma lempiresepti: 1kg haukifilettä 200g pekonirouhetta (voi myös laittaa tuoretta pekonia lihamyllyn läpi) 1 kananmuna 1dl kermaa Valkosipulia oman maun mukaan 1 pussi tacomaustetta 1 pussi ranskalainen sipulikeitto 1 purkki kermaviiliä Sopivasti korppujauhoja kiinteyttämään taikinaa Fileet lihamyllyn läpi. Imeytä sipulikeitto kermaviiliin. Sitten vaan sotketaan sekaan edellämainitut ainekset. Kun taikina on valmis, itse tykkään leivittää pihvit. Tähän laitan itse sekoituksen ruisjauhoa, vehnäjauhoa, korppujauhoa ja tacomaustetta. Olen itse laittanut sopivan määrän enkä mittaillut sen kummemmin. Paisto paksussa voissa. Päälle voi sirotella hieman sitruunapippuria
Itselläni on tarve teroittaa veitseä. Halpakin hahloteroitin kelpaa, pyyhkäisee veitseen uuden terän. Esim se edullinen Fiskars hahloteroitin kelpaa siihen tarpeeseen kesken saaliin käsittelyn. En ole oppinut käyttämään puikkoteroitinta. Varsinkin pilikkiahvenista haluaa kaiken irti, niin teroituspyyhkäisy jo kahden kalan välein. Laadukas veitsi voisi auttaa, mutta käytän nyt edullisia.
Itsekin nykyään alkanu ottamaan haukia kun ei tarvi miettiä että viittiikö ottaa, yleensä hyvän kokoisia kaikki mitä saan kun nousevat koskeen syömään pikkukalaa, suurin osa sivusaaliina mutta kala on kala
Kannattaa välttää nahkan liman osumista fileeseen varsinkin ran tahauelle. Ja fileen käsittely puhtaalla pöydällä Paranee maku. Nahkaliman vaikutus makuun on sama kun teurastais lampaan sillee et lihat osuu villaa .
Ihan miten vaan, ei se niin tarkkaa olekaan sellaisilla jotka tykkää hauen ominaismausta. Itekkin teen pullia ja pihvejä joihin saa laittaa mausteita, ja omaan käyttöön en ole niin tarkka fileroimaan ruotoja pois. jos haluaa tarjota lapsille ja haukikammoisille kannattaa tehdä viimesen päälle. Mielestäni hauki on maukkaampi kala kuin kuha muttei pärjää ahvelle. Itte oon haukee syöny pienrestä pitäen nahkoineen suomut kaltattuna mut jossain vaiheessa kun alko tulla noita filettejä tuli hokattua et nahka pn helpompi ottaa pois kokonaan ja maku parani huomattavasti. Pihvimassakin tulee kivemman näköseksi ku ottaa nahkan pois.
Swibo on hyvä veitsi. Ittelläni on Victorinox. Sama valmistaja, erivärinen kahva [2 kpl 15 cm ja normaali21, lyhyempi on myös hiton hyvä lihaveitti hirvihommissa. Sanellia ois kiva päässä kokeilemaan. Kyllähän fileerata voi vaikka morapuukolla jos se on terävä. Hyvä filetti on helppo teroittaa ja pysyy session terävänä. Noissa sveitsiläisissä on sopiva metalliseos jonka saa teräväksi ilman erikois timanttiviiloja.
Pakko kysyä ja ymmärrän jos et halua vastata, mutta onko sulla vauva sielä jossain taustalla? Itsellä on ja piti monessa kohtaa kelata taaksepäin että kuuluiko ääni täältä vai videolta :D Hyvä idea toi karrimauste. Mitenkähän kalaa voisi grillata?
halsteri tehty sitä varten, tai on enempi loimuttamista, joskus v62 8vuotiaana aloittelin kalastajien mökillä , appurat vaan halsteriin sopivasti suolattuna ja katajan oksa välissä takan loimuun, oli tietty puhkastu, mutta ei suomustettu, pari poikaa hänellä
Niih ku niitä kaloja ei tarvii pyöritellä limassa. Sen takia monet ei pidä hauesta. Ihan ekana jätetään verestämättä ja makuutetaan se 2-3h veneen pohjalla. Sit kotona fileroidaan nii pyöritellää limaisilla käsillä ja limaisella alustalla lihoja. Nii kyllähän se on järkyttävän makuista.
Tämä on kyllä mahtavan teeskentelemätön kanava. Pisteitä myös siitä, että teet erilaista aineistoa ja että käytät kalaa ruoaksi. Minua sylettää nykykalastus, joka monille on enemmän välineillä fiilistelyä kuin kalastusta. Hienoa, että joku näyttää esimerkkiä vähempiarvoisten kalojen kuten lahnan ja hauen hyödyntämisestä ja keskittyy kalastukseen eikä välineisiin.
Mitä tulee tuollaiseen yleisvaakaan, en usko lainkaan sen kykyyn näyttää tarkkaa painoa. Suuremmilla grammamäärillä heitolla ei ole merkitystä, koska viisi tai 10 grammaa sinne tai tänne ei mitään merkitse, mutta suolan kanssa puljatessa käyttäisin jotain muuta ratkaisua. Jos ei halua maksaa tarkkuusvaa'asta, niin voisi ottaa selville, mitä teelusikallinen tietynlaista suolaa oikeasti painaa ja sen jälkeen mitata teelusikalla, sellaisella mitalla eikä oikealla lusikalla.
Kiitos kanavasta.
Komppaan ja suosittelen tuohon mittailuun teräksistä mittalusikkasettiä. Tulee aina oikeat määrät ja välineet kestää vaikka hautaan asti. Seteissä yleensä teelusikka (5ml) ja sitten pari muuta pienempään/isompaan tarpeeseen. Näitä saa melkein mistä vaan muutamalla eurolla.
Hauki on kyllä loistava ruokakala, kun opettelee fileroimaan ruodottamaksi👍
Ja jos ei jaksa näpertää ja jos haluaa vielä enemmän syötävää niin selkäruodot pois ja loput ajaa pari kertaa myllyllä ja kalapihveiksi/pulliksi.
@@LaFleur8989 tämä. Käy oikeastaan kaikille kaloille. Siialle suomustus ja paloittelu. Ahvenelle nahoitus ja paloittelu. Hauelta lisäksi kylkiruodot pois ja paloittelu. Pienet kalat vain puhkaistaan ja huuhdellessa lähtee suomut pois. Sitten suolaan yön yli, jauhotus ja voita pannuun.
Y-ruodot on helppo nyppiä lautasella ihan paistetusta fileestä. Hauki on hyvä kala vaikka kokonaisena uunikalana ilman ruotojen poistamista.
Asiallista toimintaa. Ruisjauhoissa pyörittely ja voissa paistaminen onnistuu mainiosti reissun päälläkin - kananmunaa ei tosiaan välttämättä tarvita, ja ruisjauhot voi ottaa matkaan isossa minigrip -pussissa. Heittää vaan filepalat sinne pussiin sekaan, pyörittelee ja lopulta paistaa trangialla tai vastaavalla.
Currymausteen lisäksi vinkki - heittää leivitteen sekaan fajitamausteseosta niin ai että. Kaupasta saa valmista seosta tahi googlettelee maailmalta reseptiä jos tykkää sekoitella itse. Fajita -hauki on täydellistä kamaa kalatacoihin tai -wräppeihin, kunhan ei unohda valkosipulimajoneesia.
Hauesta tuli makoisan näköistä, kiitos ohjeesta. Vakuumikone on jo omasta takaa niin nyt ei oo tarvetta. Pätevän oloinen kampe kuitennii 👍😊
Olipa hyvä video.. Kiitos.. Hauki on kala ... (vieläkin)...
Oma lempiresepti:
1kg haukifilettä
200g pekonirouhetta (voi myös laittaa tuoretta pekonia lihamyllyn läpi)
1 kananmuna
1dl kermaa
Valkosipulia oman maun mukaan
1 pussi tacomaustetta
1 pussi ranskalainen sipulikeitto
1 purkki kermaviiliä
Sopivasti korppujauhoja kiinteyttämään taikinaa
Fileet lihamyllyn läpi. Imeytä sipulikeitto kermaviiliin. Sitten vaan sotketaan sekaan edellämainitut ainekset.
Kun taikina on valmis, itse tykkään leivittää pihvit.
Tähän laitan itse sekoituksen ruisjauhoa, vehnäjauhoa, korppujauhoa ja tacomaustetta. Olen itse laittanut sopivan määrän enkä mittaillut sen kummemmin. Paisto paksussa voissa.
Päälle voi sirotella hieman sitruunapippuria
Näyttää hyvälle! Loistavia videoita sulla☺️
Itselläni on tarve teroittaa veitseä. Halpakin hahloteroitin kelpaa, pyyhkäisee veitseen uuden terän. Esim se edullinen Fiskars hahloteroitin kelpaa siihen tarpeeseen kesken saaliin käsittelyn. En ole oppinut käyttämään puikkoteroitinta. Varsinkin pilikkiahvenista haluaa kaiken irti, niin teroituspyyhkäisy jo kahden kalan välein. Laadukas veitsi voisi auttaa, mutta käytän nyt edullisia.
Juu hienoo matskua taas👍 kyllä hauki kelepaa
Hienoa tekemistä, kalamies osaa kalan käsittelyt. Taidat syödä kalaa melkein joka päivä?
Itsekin nykyään alkanu ottamaan haukia kun ei tarvi miettiä että viittiikö ottaa, yleensä hyvän kokoisia kaikki mitä saan kun nousevat koskeen syömään pikkukalaa, suurin osa sivusaaliina mutta kala on kala
Onko sitruuna jo mainittu? Hauen palojen päälle puristaa sitruunan mehua, antaa olla kymmenkunta minuuttia ja tekee niin aivan huima tuote tuleepi.
kokeilehan tehdä joskus currylla maustettuja hauki hodareita. Saksalainen herkku currywursti oululaisittain, vois olla meleko hyvä!
Kannattaa välttää nahkan liman osumista fileeseen varsinkin ran tahauelle. Ja fileen käsittely puhtaalla pöydällä Paranee maku. Nahkaliman vaikutus makuun on sama kun teurastais lampaan sillee et lihat osuu villaa .
Höpöhöpö, hyvää tulee vaikka pyörittäis mullassa kuhan lisää vähän voita
@@theeatyourself9097 Hauesta tuu hyvää vaikka kuinka lisää voita. Mielummin syön särkeä se kasvattaa järkeä.
Ihan miten vaan, ei se niin tarkkaa olekaan sellaisilla jotka tykkää hauen ominaismausta. Itekkin teen pullia ja pihvejä joihin saa laittaa mausteita, ja omaan käyttöön en ole niin tarkka fileroimaan ruotoja pois. jos haluaa tarjota lapsille ja haukikammoisille kannattaa tehdä viimesen päälle. Mielestäni hauki on maukkaampi kala kuin kuha muttei pärjää ahvelle.
Itte oon haukee syöny pienrestä pitäen nahkoineen suomut kaltattuna mut jossain vaiheessa kun alko tulla noita filettejä tuli hokattua et nahka pn helpompi ottaa pois kokonaan ja maku parani huomattavasti. Pihvimassakin tulee kivemman näköseksi ku ottaa nahkan pois.
Ei oo mitään vaikutusta liman osumisella fileeseen kun fileet huuhdotaan hyvin puhtaalla vedellä käsittelyn jälkeen.
Tuleeko 40k spesiaalia olemaan?🤔
Ite oon tykänny laittaa hauen kans kookoskermaa ja punasta currytahnaa ja siihen kyytipojaks vähän chiliä ja valkosipulia. On muuten hyvvöö!
Kokeilisitko joskus kalastaa sillee et sul on avokela ja siiman päässä jigin koukku ja siihen pujottaisit madon niin ku mato-ongella
Voisiko joku kertoa missä olisi hyvä rantakalastus paikka lähellä Hollolaan/lahtea
Tuleeko tälle syksyä enään tuulastusta?
Hyvä video oisko seuraavaksi teet oman jigin
Niitä on jo aika monta.
Mukavaa katsottavaa, mutta oletko harkinnut hommaavasi uuden fileointiveitsen?
Miks sen pitäis hommata uus veitsi tuo on hyvä filetti
Swibo on hyvä veitsi. Ittelläni on Victorinox. Sama valmistaja, erivärinen kahva [2 kpl 15 cm ja normaali21, lyhyempi on myös hiton hyvä lihaveitti hirvihommissa. Sanellia ois kiva päässä kokeilemaan. Kyllähän fileerata voi vaikka morapuukolla jos se on terävä. Hyvä filetti on helppo teroittaa ja pysyy session terävänä. Noissa sveitsiläisissä on sopiva metalliseos jonka saa teräväksi ilman erikois timanttiviiloja.
terotin on kätevä
Ei ikinä lihapuolta fileestä limaselle alustalle . Maku kärsii. Tai ainakin mulle opetti eräs kalaherkkuihin erikoistunut kokki.
Pakko kysyä ja ymmärrän jos et halua vastata, mutta onko sulla vauva sielä jossain taustalla? Itsellä on ja piti monessa kohtaa kelata taaksepäin että kuuluiko ääni täältä vai videolta :D Hyvä idea toi karrimauste. Mitenkähän kalaa voisi grillata?
varmaan jossain foliokipossa
halsteri tehty sitä varten, tai on enempi loimuttamista, joskus v62 8vuotiaana aloittelin kalastajien mökillä , appurat vaan halsteriin sopivasti suolattuna ja katajan oksa välissä takan loimuun, oli tietty puhkastu, mutta ei suomustettu, pari poikaa hänellä
Mää en oikein koskaan ota nahkaa pois koska se lähtee nätisti raaputtamalla paistaessa mutta jotkut tykkäävät
Tuossa kyllä säästää kauppa laskussa kun on kalaa pakastimessa
Mites säilyvyys?
ei meillä oikein säily kum tulee käytettyy, noin 4kk riippuu määrästä
tee se sama siika verkko video niiku 11 kuukautta sitte jossa laitoit sen kahlaten sen verkon.
kauanko säilyy pakkasessa osaako joku sanoo
Triggeröi tuo ketsuppi riisissä. Muuten oiva video! 👍
Koska tuulastus videoa
kyllä itekki söisin paljon kalaa jos sitä joskus saisi
haukee en syö oikee lima kala. ei eees koira kaan syö.. mä kun saan hauen hirtän ne puuhun ja jätän linnun ruuaks. 👍. kova kyl ooot kun syöt sitä🤣🥳
Et vaan osaa tehä sitä oikein😉
Juuri siksi hauki kannattaa fileroida maltilla ettei nahkan liman tympee maku tartu.
Niih ku niitä kaloja ei tarvii pyöritellä limassa. Sen takia monet ei pidä hauesta. Ihan ekana jätetään verestämättä ja makuutetaan se 2-3h veneen pohjalla. Sit kotona fileroidaan nii pyöritellää limaisilla käsillä ja limaisella alustalla lihoja. Nii kyllähän se on järkyttävän makuista.
Joo en muistanu mainita et hauki nimenomas pitää verestää heti kun nostaa ylös....
syöhän hänen poikansakin , näky peukku