Sanon tän kaikella rakkaudella ja vanhana robinin superfanina, mutta ei pliis laiteta tätä. Oli kyllä tosi suuri pettymys ja aivan liian tasapaksu ja laimea biisi. Nyt ihmiset sitten järkeä päähän sen äänestämisen kanssa. Tunnettu artisti ei pelasta huonoa kappaletta...
Tämä! On Robinilta tullu iha hyvi biisejä viime vuosina niiku Hard to Love mut tää biisi ei yllä niiden levelille. Keiran ja Benjamin olisivat parempia valintoja euroviisuihin
Kyllä! Tämä juuri, pidän todella paljon Robin Packalenin biiseistä ja niissä on aivan mahtava meininki. Odotin oikeasti räjäyttävää kertosäettä, jossa näen lavashown nousevan pilviin. Valitettavasti jotenkin jäi todella tasaiseksi tällä kertaa ja niinkuin Anni sanoi, niin vähän laimea. Tuli mieleen brittien viisubiisit. Ja kuten sanottua, biisi ei todellakaan ole huono, mutta tosiaan odotin sitä räjähtävää askelta kertsissä koko biisin ajan, mutta sitä ei tapahtunut. Mietin josko edes korkeus nousisi tai soolo tai edes tähtisädetikkuja. Toki showlla tehdään paljon ja toivon, että se pelastaa.
Lovely Finnish people, PLEASE vote on the best song this year, not on the artist who is most popular or has the biggest fanbase. A good song is what should matter most in Eurovision!
You are so right. I was rooting for Robin but the song is what really matters and this, unfortunately, left me hanging. I sat face deep in my palms when "we" chose Rasmus last year 🥺 ...and I will never forget the feeling of hearing the three awful Darude songs 😭 so far Benjamin is my number one 🔥
@@RATCHARGEABLE Robin is a very talented artist and he has a lot of great songs. I'm not really feeling this UMK entry (so far). So far I'm rooting for Benjamin as well, purely based on the song itself. It would be so refreshing to finally have a Finnish song at Eurovision! Keira is also a good option. But there are still 4 songs left!
@@markuserikssen He really is! This just didn't rise to the level of his usual material. I would really love an entry in Finnish as well, really looking forward to the remaining 4 ✨
tämä oli todella iso pettymys. Toivon, että Suomi ei tätä valitse, sillä sitten tuhlataan todella kovia biiseja esimerkiksi Keiran ja Benjaminin biisit, vaikka Robin onkin tunnettu.
@@taavits8675 ei läheskää. Keiran biisi yhtä basic popbiisi, mutta vaan huonommalla soundilla ja osiolla joka on kopioitu suoraan Ukrainan voittobiisistä. Sillä lapsella ei myöskään ole lainkaan kokemusta ja tuskin saa edes liveshowta aikaseks, varsinkaa sitte viisuissa ei onnistuis ja ei menis varmaan ees finaaliin
Villipuoli jäi nyt näkemättä😅 ihan kuin joku mainoslaulu by HM Summer kampanja.. voi olla parhaiten tuotettu kun parhaimmastaan Robin puhu.. mut mitä ihmettä.. 🧐🧐
the fact that perfectly listenable safe pop song like this is considered bad only proves how far UMK has come... in some other NFs this would be the best song in the selection lol. That being said, I expected much more too, but it's in no way a bad song
I have to say, what you wrote "perfectly listenable safe pop song" makes me think the same. Hard to disagree actually, but what "can we do?" I like this song and the I guess what it seems or how like Robin seems to be kinda, cool, whatever that means. Then again I read your words. Who knows, what eventually happens in the contest, though, hopefully nobody knows beforehand. Cheers...
Yes it is bad. Made by "top songmakers of usa" and still sounds like this. This is one of those songs where the songmakers were like "we have this list of things we have to put in the song" and they put all the things. chorus like bts' dynamite, ahoos, those fast "take a chance..." things. All of this so seen and heard before. Nothing new and interesting. Yes, good song to make money but bad song to put on eurovision and listen.
@@whiteapplepie3904ome songs are just better than others. This song was so boring to listen even from a musicians pov. The other two in the other hand were fire, even though I don’t like pop that much.
@@makeFI I think this is a good song. It’s nor my winner at the moment, but this is definitely not bad. Especially when we look at what other nf’s have…
Pelkään että tän vuoden UMK:ssa tulee voittamaan VAIN artisti ja kappaleella ei ole mitään pirunkaan väliä josta kertoo jo se että useamman gallupin mukaan Robin on jo ennakkosuosikki. Kappale ei ole millään tapaan huono mutta en kyllä löydä tästä mitään sellaista että lähettäisin tämän viisuihin. 3/5
Tämäpä. Benjaminin biisi heittämällä parempi. Keiralla kaikuu ehkä vähän liikaa 2000-luvun itä-eurooppa, mutta lähettäisin hänetkin viisuihin mieluummin kuin Robinin.
Ei tää huono vaihtoehto ole. Keira on ainoo joka pitäs vaa heittää pois jo, älköö äänestäkö sitä pikkulasta. Biisi huono ja sen lisäks ei oo kokemusta eikä se oo laulanu ison yleisön edessä, se on sen eka biisiki, miten sen lapsen pitäs mennä viisuihin nyt. Yrittäkööt 10v pääst uudestaan. Keiraa ei siis mukaan, muuten ei oikeen väliä
Damn, kertsi ei ihan yllä muun biisin tasolle ainakaan ensikuulemalta! 🥲 Ei ihan pankkia räjäyttänyt, mutta ihan ok kokonaisuus tämä biisi on kuitenkin.
This is not bad, it's fine song, but not for Eurovision. This should not be popularity contest and the best song needs to win, not the most popular performer. Finland has already better options for Eurovision.
Pliis ihmiset älkää äänestäkö Robinia nyt vaan sen takii et se on Robin 💀 Pitää myös olla tarpeeks hyvä biisi joka erottuu ja tää ei nyt kyllä sitä ollu.
Ei mitään vihaa Robinia kohtaan, mutta meillä on tänä vuonna vaan niin paljon menevämpiä ja mielenkiintoisempia kappaleita että ottaa aika raskaasti päähän jos tämä tekee Rasmukset ja saa ääniä vain artistin tunnettavuuden takia...
it's actually a nice and fun song ! I just hope that his popularity won't make the contest unfair it's always a risky move to have known names in national finals but still good luck to him ! You're doing great UMK !
It was okay, but that energy that was needed was left on hanging. I still think this will be selected because of Robin's fanbase in Finland but we will see how he will perform live.
@@turtel65 The Rasmus was authentic finnish pop though. They weren‘t successful so this will either flop or will be a successful song that has nothing to do with finland.
Ehdottomasti heikoin tähän mennessä julkaistuista kappaleista. Olen yrittänyt tätä biisiä päivän mittaan kuunnella, jos se siitä lähtisi, mutta ei. Viiden kuuntelukerran jälkeen en edes muista, miten kertosäe menee. Toivottavasti me suomalaiset ollaan vihdoin opittu jotain ja äänestetään artistin sijasta kappaletta.
ehkä mulla oli liikaa nostalgialasit päässä ja odotukset korkealla mut tuntui vähän geneeriselle, on kyl hyvä biisi ja tälleen, tykkäsin joistain melodioista siel tosi tosi paljon mut vähän varmaan hukkuis joukkoon jos viisuihin tällä lähettäis :D en myöskään ihan nää visiota lavashowsta yhtä hyvin ku kahessa ekassa, mut toisaalta se saattaa yllättääkki positiivisesti sit ku päästään niitä näkeen !
Kyl tää Robinin biisi on hyvä vaihtoehto ja varmasti se saa lavashown aikaan, sitä hommaa se on kuitenki yli 10 vuotta tehny. Keira pitäs olla se joka heti suljetaan pois, biisi ei ollu mikään hyvä, lisäks se on pikkulapsi jolla ei oo lainkaa kokemusta. Sen eka biisi onbse jolla sen pitäs viisuihin mennä, tuskin saa ees showta aikaseks. Ei se oo laulanu ison yleisönkään edessä. Ehkä 10 vuoden pääst se voi yrittää uudestaan, mut äänestetään ny jotaki joka edes tietää mitä tekee.
En täysin ymmärrä miks kaikki antaa tälle laululle kritiikkiä. Mun mielestä oli aika hyvä, mutta laulusta varmaan puuttuu se tunne. Sanat oli ihan hyvät ja mä rakastan Robinin lauluääntä. Tämä biisi ei ehkä pärjää kilpailussa, mutta mun mielestä meidän pitää antaa Robinin olla tyytyväinen tähän biisiin. Olen jo pikkutytöstä asti kuunnellut Robinin biisejä ja aina tykkään hänen seuraavasta laulusta. Pysy vahvana ja jatka laulamista, Robin Packalen! Olet minulle suuri inspiraatio! ❤️💖
Menevä tanssibiisi, mitä Robinin englanninkielisellä uralla on kyllä nähty aikaisemminkin😉🔥Eikä edes siis paras biisi Robinin englannin kielisestä tuotannosta (esim. Magic paljon parempi)🫠 Mutta kai tää nyt menee ja Robinin entisenä fanina haluisin että tää menestyis viisuissa, mutta ilman huimaisevaa lavashowta, en tiiä🤔🫣 Ei jää niin hyvin mieleen kuin esim. Keiran kappale😁❣️
Ei nappaa. Veikkauksena tulee voittamaan UMK:n koska Robin hän on… Ei vaan ollenkaan hyvä biisi, aivan liian löysä ja kaipaisi hieman lisää räväkkyyttä ja jotain säväyttävää🙂
Robin is a great artist and this song is good, I could listen it while I'm chilling with my friends. This just isn't enough for Eurovision, I have to say.
@@giovanniscg8540 I agree with that. I like the other two more, but compared to every other national final, this song still has better production than the vast majority
As A Finn, a huge disappointment. This has nothing to do with what is successful in Eurovision, just a nice song which gives me absolutely nothing. Elevator music. And the worst part is that because it's Robin, he will win UMK because of his fans, like The Rasmus did last year. This is such a non-qualifier in ESC.
As a Finn, this was a huge disappointment. I’m happy to see that most of the other Finns in the comments agree, so maybe we’ve finally learned our lesson.
Tykkään Robinista kovasti, mut ekalla kuuntelulla.. sopisi kepeäksi hissi - tai odotusmusiikiksi puhelimeen. Ei climaxia, tasapaksua, chillailuun. Erittäin mukavaa ja helppoa kuunneltavaa korville kuten sanottua sopisi odotus/jonotusmusiikiksi tai vaikka shoppailu taustamusaksi tavarataloon, mutta ei herättänyt muuta mielenkiintoa. Katsotaan muuttaako uudemmat kuuntelukerran asiaa.
Robin doesn't deserve all this hate. He's an excellent singer and the song is good. We don't have the official results yet so focus on your favourites and stop spreading hate.
There is no hate. He is the biggest name in the line-up and was begged to take part in ESC. Instead preparing something what will be on every oned mouths, he decides to go for non-competitive tune. I know he is a darling of the Finnish public but he should not be immune to critcism. If he wants to really go to Eurovision, he can try again next year.
I don't know if comments were removed or something, but 1 month later and I haven't seen a single hateful comment. There is a lot of criticism to the song, which is generic and boring, and probably not as good as other Robin's songs, like other people have said. I don't listen to Robin, and only song I remember from him is Frontside Ollie, which I like about 10x more than this. Robin used to get a lot of hate about the time Frontside Ollie came out, and I think that was the typical situation, where all young girls had a crush on him, and boys got jealous and hated him for it, and you know the gist, girls like something and the public opinion of it goes really sour for totally not misogynistic reasons. Same happened with Justin Bieber btw. Now, I see people mostly not liking the song, which is fair. I think it's an ok song, not bad, but just boring and generic. That's not hate, nothing close to the actual hate towards Robin himself that I remember from years ago.
exactly. but as a fin I can tell it's just a kind of mass negativity/blame theyre spreading here in the comments. I don't listen too much to pop and don't know bout robins carreer but can say that this is an excelent happy pop song, with a nice funky guitar, dont get all the comparement, why dont those go to their favorites comments to tell they hope him to win instead of actually giving more views to robin 😂😂
Hyvä biisi, hienoa työtä ja juuri Robinin biisi! Mutta en näkisi tätä biisiä viisu mielessä, joten en tätä itse äänestäisi. Umk taso on niin korkealla tänä vuonna, että saadaan parempikin biisi lähetettyä Suomesta.
Katotaan nyt. Tää on hyvä biisi jolla on hyvät matskut pärjätä viisuissa. Benjamin on toinen, jolla on hyvät matksut pärjätä. Keiran pitäs olla, jota kukaan ei äänestä. Se ei tuu pärjää, saa vaan hävetä silmät päästä jos Suomi lähettää kokemattoman lapsen sinne, saapi Suomen osuudet aina skipatakkin. Mutta katotaan ny mitä tässä vielä tulee
@@munkayttaja6913 mutta Keira on kyllä tosi lahjakas että siinä mielessä ei mua ainakaan haittais vaikka Keira päätyis viisuihin ja se olis aika hyvä uran alotus Keiralle🔥
@@munkayttaja6913 mutta onhnan euroviisuissa ennenkin ollut Keiran ikäisiä artisteja ja ihan hyvin on pärjänny. Kreikka oli kymmenes vuonna 2021 17-vuotiaalla artistilla
Not a bad song, I think I was waiting for something hard-hitting like Hard to Love or Drop Dead. Remember that we still have to wait and see how the live versions feel like. Girls Like You is pretty nice and chill, but might not be the best from the selection. Hyvä biisi silti 🎶 Tää on oikeesti menevä! Varmasti tämänkin live tulee toimimaan.
UMK really is taking things seriously and I can’t stress that enough lol! Even though this is my 3rd place at the moment, it’s still way better than whole NFs from other countries lol!.. A solid 8/10! 🤩
Tällä mennään! Kerrassaan mainio kappale, ja korkea aika saada Robin Euroviisulavalle. // This is it! Such a fabulous song, and it's high time to introduce Europe to our golden boy Robin.
Nice song, not bad but didn’t expect him to be the worst out of all 3 released songs, cause I’m afraid history will repeat itself and the most well-known will again win the public vote, so I expected him to give us one of the best songs in the selection. Well, probably this is not going to be one of the best.
Sikäli sääli, että Robinilla on tuotantoa kuten Boom Kah ja Frontside Ollie, missä oli särmää ja kovuutta. Eikä nämä englannin kieliset tuotannot yllä samoihin lukemiin. Yksikään UMK-kappale ei ole säväyttänyt.
Minun mielestä on hienoa, et robin itsekin tietää et biisi ei ehkä oo se mitä monet odotti , mutta hienoa on se et se teki tän biisin koska seon osa häntä. Seon robin! Ja seon itsestä kiinni mitä sä odotat, tottakai menee odotuksien yli jos odottaa jtn suurta pommii! Minä tykkään tästä biisistä❤️ i like !
Banger after banger, serving after serving, Finland isn't fucking around. 12 Points. PS I'm so excited for what Lxandra has to bring into the table tomorrow
I'm begging the Finnish people to not send him to the competition just because he's fairly famous. It never works for us and this song is very mediocre. It will not help that he is a little known abroad
Lets hope finnish people vote an actual good song to the competition and not just based on the artist like last year.......waiting this one with horror. Hoping it will be at least decent.
@@scareowl9075 they really had a good song, but I don't think it was the best of the selection. Their Popularity definitely helped them, I hope this isn't gonna be the case with Robin this year
I'm not saying Rasmus was bad, it just wasn't the best one to choose from the selection of songs. The point I was making I hope people won't choose a band over a song. Listened this one now and the first two are better than this by far, but it won't stop the Robin fans giving this multiple votes just because it's Robin.
The other two songs are at a higher level to go to Eurovision. And I would like to see Finland at last in Eurovision in Finnish! And i think that being a very famous artist, we expected something bigger. It's not bad, but it's not quite what we expected. There are better options for Finland this year! But anyway LOVE you Robin 🫶 and kisses from Spain 🇪🇦❤️🔥😘
Oon aika pettynyt tähän biisiin.. Toivoin enemmän tältä😕 Oltaispa saatu sama energia mikä esim. Boom kah biisissä on. Siinä on hyvä sanoma, eikä kerro ihastumisesta niiku 90% muista biiseistä, tarttuva rytmi, mukana feattaamassa useampi ääni ja mikä parasta hyvä meininki. Sellasta kaipais Suomelta edustamaa.
Perus diipadaapaa... Ei tällasilla pärjää vaan on yks muurahainen muiden joukossa. Ei biisillä ole varmaan mitään väliä vaan täytyy olla erityinen ja erottua muista. Näinhän Lordikin voitti, oli täysin erilainen kuin muut, ja samoin on muutki tehneet, erottuneet edes jollain tavalla muista.
I really like this! Don't really get the comments :D Maybe people had expectations so high that they got disappointed? Out of the three song out my favorites are this and Benjamin. I would listen to this song more in "real life" :) Edit: And I LOVE THIS YEAR UMK! It's turning out to be my favorite season ever. All first 3 songs are amazing!
I think all three are really good, but nothing like super wow. All are very generic dance/pop. Also they still have to be able to actually perform with live singing and that has failed many, even more experienced artists
The song doesnt even have a hook, it’s not catchy or memorable, something which you would expect from an uptempo song. The previous two songs were way better than this.
It is not about expectation. It is about the type of this song. Whenever, I hear that some song has a "feel-good" vibe, I sense that it is an euphemism for saying "non-eventful, elevator filler music". My intuition wasn't wrong. It is exactly that case.
This has kinda that Maroon 5 vibe, I still like Benjamin's song better so far. But definitely not bad song, will play in radio a lot for sure. Just not really something I would send to ESC.
Wow, so much negativity. I did not expect that since I think this is a bop and I love it. Maybe I'm biased because Robin is my fave artist right now (outside of like, KEiiNO), but I think it's fun, easy to listen to and I fully expect him to have amazing staging to go along with it.
Sanon tän kaikella rakkaudella ja vanhana robinin superfanina, mutta ei pliis laiteta tätä. Oli kyllä tosi suuri pettymys ja aivan liian tasapaksu ja laimea biisi. Nyt ihmiset sitten järkeä päähän sen äänestämisen kanssa. Tunnettu artisti ei pelasta huonoa kappaletta...
Tämä! On Robinilta tullu iha hyvi biisejä viime vuosina niiku Hard to Love mut tää biisi ei yllä niiden levelille. Keiran ja Benjamin olisivat parempia valintoja euroviisuihin
Tää nii paljon!
@@ianvenfian7692 mutta eivät pääse kun robinin faneja on ympäri suomea
Harmi kyllä ku tällänen biisi tuli robinilta :| jotenkin niin vaisu.
Kyllä! Tämä juuri, pidän todella paljon Robin Packalenin biiseistä ja niissä on aivan mahtava meininki. Odotin oikeasti räjäyttävää kertosäettä, jossa näen lavashown nousevan pilviin. Valitettavasti jotenkin jäi todella tasaiseksi tällä kertaa ja niinkuin Anni sanoi, niin vähän laimea. Tuli mieleen brittien viisubiisit. Ja kuten sanottua, biisi ei todellakaan ole huono, mutta tosiaan odotin sitä räjähtävää askelta kertsissä koko biisin ajan, mutta sitä ei tapahtunut. Mietin josko edes korkeus nousisi tai soolo tai edes tähtisädetikkuja. Toki showlla tehdään paljon ja toivon, että se pelastaa.
Lovely Finnish people, PLEASE vote on the best song this year, not on the artist who is most popular or has the biggest fanbase. A good song is what should matter most in Eurovision!
You are so right. I was rooting for Robin but the song is what really matters and this, unfortunately, left me hanging. I sat face deep in my palms when "we" chose Rasmus last year 🥺 ...and I will never forget the feeling of hearing the three awful Darude songs 😭 so far Benjamin is my number one 🔥
@@RATCHARGEABLE Robin is a very talented artist and he has a lot of great songs. I'm not really feeling this UMK entry (so far). So far I'm rooting for Benjamin as well, purely based on the song itself. It would be so refreshing to finally have a Finnish song at Eurovision! Keira is also a good option. But there are still 4 songs left!
@@markuserikssen He really is! This just didn't rise to the level of his usual material. I would really love an entry in Finnish as well, really looking forward to the remaining 4 ✨
That’s right! Doesn’t matter how popular that artist is, it matters what it soud like.
This
tämä oli todella iso pettymys. Toivon, että Suomi ei tätä valitse, sillä sitten tuhlataan todella kovia biiseja esimerkiksi Keiran ja Benjaminin biisit, vaikka Robin onkin tunnettu.
Juurikin näin
Tusina biisi 😒. Hyvä ääni Robinilla, mutta näitä kappaleita kuulee radiossa joka päivä.
En tiedä mitä odotit, jos tämä oli pettymys
Näistä kolmesta joko Keira tai Robin viisuihin! Katsotaan miten järjestys muuttuu, kun muita biisejä julkaistaan.
@@vemma007 Taitavalta laulajalta paljon laadukkaampaa biisiä
Odotukset oli liian korkealla😢 ei tämmönen perusvarma rallatus menesty viisuissa, pitää olla sitä jotain mikä jää mieleen mut tässä sitä ei kyllä ole
Kyllä on
Jep, itsekin toivoin tosi hyvää biisiä, mutta tällä ei kyllä pärjäisi viisuissa
Keiran biisi on mielestäni parempi
@@taavits8675 ei läheskää. Keiran biisi yhtä basic popbiisi, mutta vaan huonommalla soundilla ja osiolla joka on kopioitu suoraan Ukrainan voittobiisistä. Sillä lapsella ei myöskään ole lainkaan kokemusta ja tuskin saa edes liveshowta aikaseks, varsinkaa sitte viisuissa ei onnistuis ja ei menis varmaan ees finaaliin
No ei toi viime vuoden UKn biisi mitenkään joukosta eronnut. Just radio poppii
Tää hukkuu massaan. Ei jatkoon.
Villipuoli jäi nyt näkemättä😅 ihan kuin joku mainoslaulu by HM Summer kampanja.. voi olla parhaiten tuotettu kun parhaimmastaan Robin puhu.. mut mitä ihmettä.. 🧐🧐
the fact that perfectly listenable safe pop song like this is considered bad only proves how far UMK has come... in some other NFs this would be the best song in the selection lol. That being said, I expected much more too, but it's in no way a bad song
Not bad but we are not winning with this.
@@pistemutaagio aka: a bad song 😂
I have to say, what you wrote "perfectly listenable safe pop song" makes me think the same. Hard to disagree actually, but what "can we do?" I like this song and the I guess what it seems or how like Robin seems to be kinda, cool, whatever that means. Then again I read your words. Who knows, what eventually happens in the contest, though, hopefully nobody knows beforehand. Cheers...
Absolutely! It's actually a hit imo, just not the one for Eurovision
Yes it is bad. Made by "top songmakers of usa" and still sounds like this. This is one of those songs where the songmakers were like "we have this list of things we have to put in the song" and they put all the things. chorus like bts' dynamite, ahoos, those fast "take a chance..." things. All of this so seen and heard before. Nothing new and interesting. Yes, good song to make money but bad song to put on eurovision and listen.
Dear Finnish people,
Please vote for the best song this year! This one's not it!
… In your opinion
@@whiteapplepie3904 is this a good song????
@@whiteapplepie3904ome songs are just better than others. This song was so boring to listen even from a musicians pov. The other two in the other hand were fire, even though I don’t like pop that much.
@@makeFI I think this is a good song. It’s nor my winner at the moment, but this is definitely not bad. Especially when we look at what other nf’s have…
This!! I hope that Benjamin is gonna win, but Im afraid for the worst and little girls are gonna vote this just because its Robin.
Well produced as expected from UMK, good voice... but the hook is missing. Safe pop for school disco.
Pelkään että tän vuoden UMK:ssa tulee voittamaan VAIN artisti ja kappaleella ei ole mitään pirunkaan väliä josta kertoo jo se että useamman gallupin mukaan Robin on jo ennakkosuosikki. Kappale ei ole millään tapaan huono mutta en kyllä löydä tästä mitään sellaista että lähettäisin tämän viisuihin. 3/5
Tämäpä. Benjaminin biisi heittämällä parempi. Keiralla kaikuu ehkä vähän liikaa 2000-luvun itä-eurooppa, mutta lähettäisin hänetkin viisuihin mieluummin kuin Robinin.
@@rumaristo129 niin on! Benkun biisissä oli räminää ja säpinää, tässä ei mitään, menee toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.
Eli samalla tavalla ku viime vuoden voittaja valittiin 😂
Ei tää huono vaihtoehto ole. Keira on ainoo joka pitäs vaa heittää pois jo, älköö äänestäkö sitä pikkulasta. Biisi huono ja sen lisäks ei oo kokemusta eikä se oo laulanu ison yleisön edessä, se on sen eka biisiki, miten sen lapsen pitäs mennä viisuihin nyt. Yrittäkööt 10v pääst uudestaan. Keiraa ei siis mukaan, muuten ei oikeen väliä
@@1tsellie98 my thoughts exactly 🫠
Damn, kertsi ei ihan yllä muun biisin tasolle ainakaan ensikuulemalta! 🥲 Ei ihan pankkia räjäyttänyt, mutta ihan ok kokonaisuus tämä biisi on kuitenkin.
This is not bad, it's fine song, but not for Eurovision. This should not be popularity contest and the best song needs to win, not the most popular performer. Finland has already better options for Eurovision.
Ehm... I'm sorry Finland if you chose him just for his name you ain't going anywhere.
This song is so cringe please...
Childish I should say.
Älkää äänestäkö vaan sen takii et on Robin, artistilla ei voiteta vaan biisillä ja tämä biisi hukkuu
*Aivan liian yksinkertanen Euroviisuihin. Kuulostaa about kaikilta biiseiltä mitä radiossa soitetaan. Pliis äänestäkää laulua, älkää artistia!!*
joo ei missää nimessä tätä euroviisuihi :D aikasemmat oli nii vahvoja että tää on vaa perusmössöä niihi verrattuna
My expectations were too high.
Juuri kun luulin, että biisi olisi lähtenyt nousuun, niin se loppui.
Biisin lopetus oli vähän outo tosiaan 😅
Tämä. Luulin että tullaan vielä takaisin räjähtävällä kertsillä mutta se loppuikin seinään
Finland… don’t even think about it
Pliis ihmiset älkää äänestäkö Robinia nyt vaan sen takii et se on Robin 💀 Pitää myös olla tarpeeks hyvä biisi joka erottuu ja tää ei nyt kyllä sitä ollu.
Oikeasti. Ei lähetetä tätä. Tää biisi ei riitä yhtään mihinkään. Kappale edellä euroviisuihin, pliis.
Robinin Hard to Love olis ollut täydellinen viisubiisi. Sitä energiaa olisin kaivannu tähänkin vetoon 😢
^^tämä
So booooooring..
Kyllä. Jos se olisi tämän sijasta ehdokkaana, äänestäisin.
Ei mitään vihaa Robinia kohtaan, mutta meillä on tänä vuonna vaan niin paljon menevämpiä ja mielenkiintoisempia kappaleita että ottaa aika raskaasti päähän jos tämä tekee Rasmukset ja saa ääniä vain artistin tunnettavuuden takia...
Definition of tusinapoppi
To be honest, this is quite mediocre compared to Benjamin. Robin has many better songs.
Word
it's actually a nice and fun song ! I just hope that his popularity won't make the contest unfair it's always a risky move to have known names in national finals but still good luck to him ! You're doing great UMK !
Benjamin Ingrosso 2.0...Finnish people , don't vote the artist , vote the song !!
No, that is WRONG!! Artist is primary. The song is secondary.
@@casperix3741 didn’t work last year
@@amarinamishuki4596 Yes it did!!!
@@casperix3741 no, that song barely got points and wasn’t played even in finland
@@amarinamishuki4596 How can you say that?? The Rasmus worked hard and they are loved by everyone!! You don't mean what you're saying
wish that every country would take eurovision this seriously, all 3 songs out now are really good 👍
Ihan turhaa hehkutusta. Ei tämmösellä geneerisellä humpalla kilpailla missään.
It was okay, but that energy that was needed was left on hanging. I still think this will be selected because of Robin's fanbase in Finland but we will see how he will perform live.
Yeah. Lots of autotune and very international. This is not finnish pop music imo.
is it on the same level of obvious as it was with the rasmus? I definitely hope not, because I'm not even sure if this is a qualifier
@@turtel65 The Rasmus was authentic finnish pop though. They weren‘t successful so this will either flop or will be a successful song that has nothing to do with finland.
Ehdottomasti heikoin tähän mennessä julkaistuista kappaleista. Olen yrittänyt tätä biisiä päivän mittaan kuunnella, jos se siitä lähtisi, mutta ei. Viiden kuuntelukerran jälkeen en edes muista, miten kertosäe menee. Toivottavasti me suomalaiset ollaan vihdoin opittu jotain ja äänestetään artistin sijasta kappaletta.
Joo tota… Toivottavasti tää ei voita
ehkä mulla oli liikaa nostalgialasit päässä ja odotukset korkealla mut tuntui vähän geneeriselle, on kyl hyvä biisi ja tälleen, tykkäsin joistain melodioista siel tosi tosi paljon mut vähän varmaan hukkuis joukkoon jos viisuihin tällä lähettäis :D en myöskään ihan nää visiota lavashowsta yhtä hyvin ku kahessa ekassa, mut toisaalta se saattaa yllättääkki positiivisesti sit ku päästään niitä näkeen !
Kyl tää Robinin biisi on hyvä vaihtoehto ja varmasti se saa lavashown aikaan, sitä hommaa se on kuitenki yli 10 vuotta tehny. Keira pitäs olla se joka heti suljetaan pois, biisi ei ollu mikään hyvä, lisäks se on pikkulapsi jolla ei oo lainkaa kokemusta. Sen eka biisi onbse jolla sen pitäs viisuihin mennä, tuskin saa ees showta aikaseks. Ei se oo laulanu ison yleisönkään edessä. Ehkä 10 vuoden pääst se voi yrittää uudestaan, mut äänestetään ny jotaki joka edes tietää mitä tekee.
@@munkayttaja6913 ainut miten tää pääsee viisuihi on et robin fanit äänestää tän sinne……
@@munkayttaja6913tällä laululla ei edes finaaliin pääse. Kyllä sanosin että Keira olisi parempi vaihtoetho kuin Robin koska hänen laulu on parempi.
@@kuutio3730 ootappa ny live-esityksiä. Täl hetkellä joko Benjamin tai Robin edustajaksi, mut täs on viel monta lauluu jäljellä
En täysin ymmärrä miks kaikki antaa tälle laululle kritiikkiä. Mun mielestä oli aika hyvä, mutta laulusta varmaan puuttuu se tunne. Sanat oli ihan hyvät ja mä rakastan Robinin lauluääntä. Tämä biisi ei ehkä pärjää kilpailussa, mutta mun mielestä meidän pitää antaa Robinin olla tyytyväinen tähän biisiin. Olen jo pikkutytöstä asti kuunnellut Robinin biisejä ja aina tykkään hänen seuraavasta laulusta. Pysy vahvana ja jatka laulamista, Robin Packalen! Olet minulle suuri inspiraatio! ❤️💖
Taitaa käydä tänä vuonna niin että paras live ratkaisee!
Niin pitääkin. Kiinnostaa kovasti ovatko loputkin biisit poppia, jolloin raati on etukäteen päättänyt että tällä genrellä nyt mennään.
Menevä tanssibiisi, mitä Robinin englanninkielisellä uralla on kyllä nähty aikaisemminkin😉🔥Eikä edes siis paras biisi Robinin englannin kielisestä tuotannosta (esim. Magic paljon parempi)🫠 Mutta kai tää nyt menee ja Robinin entisenä fanina haluisin että tää menestyis viisuissa, mutta ilman huimaisevaa lavashowta, en tiiä🤔🫣 Ei jää niin hyvin mieleen kuin esim. Keiran kappale😁❣️
tää oli vähän pettymys...pls ei lähetetä tätä sen takii vaan että tää on robin!
Ei nappaa. Veikkauksena tulee voittamaan UMK:n koska Robin hän on… Ei vaan ollenkaan hyvä biisi, aivan liian löysä ja kaipaisi hieman lisää räväkkyyttä ja jotain säväyttävää🙂
Samaa mieltä. Ne muut biisit on tosi hyvii ja Robin on ihan kiva mutta ei tätä biisiä euroviisuihin jooko…
luulen et vaikka tää biisi olis tosi huono silti tää voittaa koska tää on robin😂
pelkään samoin🕳️👩🦯
Surullista mutta luultavasti totta
Tää on niin totta
Tähän mennessä Keiran biisi ehdottomasti parhain! Jos loput umk biisit tätä tasoa kuin tää oli, niin Keira sit ehdottomasti Suomea edustamaan!
@@blueberrydreams2178 Benjamin paras!
Robin is a great artist and this song is good, I could listen it while I'm chilling with my friends. This just isn't enough for Eurovision, I have to say.
None of the songs are good enough for Eurovision
Vielä kun olis lauluääntä!
So far it is:
1. Benjamin
2. Keira
3. Robin
I just hear the Maroon 5 song in my head every time I see the title, let's hope this slaps!
It happens to me but with BTS🤣
@@lcv3313 Actually I couldn't help but hear Dynamite by BTS when the chorus starts. There is something so similar yet different there.
Hmmm enpäs tiedä, tuo laulun nimi on vähän mitä on, no katsotaan mitä tästä nyt oikein tuleekaan.
joo kunnon 2016 Marcus ja Martinus vibes 💀
@@las_slaya omg kuvailit sitä täydellisesti 😭
laulun nimi ei laulua pilaa
@@nuolis juu,ei toki, odotetaan nyt vain lopputulosta.
@@las_slaya osallistuvat melodifestivaleniin ja biisin nimi ”air” jopa mielenkiintoinen lol
Nyt oli kyllä vaisu veto robinilta
1. Hoida mut
2. No business on the dancefloor
3. Girls Like You
Kaikki on ollut huonoja
@@Punttipate62 kaikilla omat mielipiteet tää oli mun mielest vaa huono
The quality of UMK so far this year is insane, banger after banger
But not now.. Maybe next song is banger.
This one imo is the worst of the three 🤷🏻♂️
@@giovanniscg8540 I agree with that. I like the other two more, but compared to every other national final, this song still has better production than the vast majority
Ahahahah yeah sure stay in your kingdom of uselessness and ignorance where you are the ignorant useless sovereign
This is the weakest song of all this year... And is one of the most boring songs in UMK's history
Please, Finland, don't choose this song. I want to see you in the final again and you won't achieve that by voting for this entry.
You don’t know that though
@@whiteapplepie3904 I think it's quite clear with a mediocre song like this.
@@markuserikssen But it also depends on what other countries send. Nothing at esc is as clear as unclear.
@@whiteapplepie3904 There's not a single universe where this song could qualify.
Cool song feels like a summer night ☺ I'd rather send Benjamin to Eurovision though.
Weakest of the songs so far!
sounds like a song that might be released by Justin Bieber, Shawn Mendes, Charlie Puth or even Benjamin Ingrosso.
As A Finn, a huge disappointment. This has nothing to do with what is successful in Eurovision, just a nice song which gives me absolutely nothing. Elevator music. And the worst part is that because it's Robin, he will win UMK because of his fans, like The Rasmus did last year. This is such a non-qualifier in ESC.
I'm still hoping Finland will choose the best song rather than the artist with the biggest fanbase! It's time for a change.
I hope Finland learned their lesson after last year but I doubt it.
As a Finn, this was a huge disappointment. I’m happy to see that most of the other Finns in the comments agree, so maybe we’ve finally learned our lesson.
Tykkään Robinista kovasti, mut ekalla kuuntelulla.. sopisi kepeäksi hissi - tai odotusmusiikiksi puhelimeen. Ei climaxia, tasapaksua, chillailuun. Erittäin mukavaa ja helppoa kuunneltavaa korville kuten sanottua sopisi odotus/jonotusmusiikiksi tai vaikka shoppailu taustamusaksi tavarataloon, mutta ei herättänyt muuta mielenkiintoa. Katsotaan muuttaako uudemmat kuuntelukerran asiaa.
Pakko kattoo ja kuunnella vaan uudestaan ja uudestaan! I love it!
Robin doesn't deserve all this hate. He's an excellent singer and the song is good. We don't have the official results yet so focus on your favourites and stop spreading hate.
There is no hate. He is the biggest name in the line-up and was begged to take part in ESC. Instead preparing something what will be on every oned mouths, he decides to go for non-competitive tune. I know he is a darling of the Finnish public but he should not be immune to critcism. If he wants to really go to Eurovision, he can try again next year.
I don't know if comments were removed or something, but 1 month later and I haven't seen a single hateful comment. There is a lot of criticism to the song, which is generic and boring, and probably not as good as other Robin's songs, like other people have said. I don't listen to Robin, and only song I remember from him is Frontside Ollie, which I like about 10x more than this.
Robin used to get a lot of hate about the time Frontside Ollie came out, and I think that was the typical situation, where all young girls had a crush on him, and boys got jealous and hated him for it, and you know the gist, girls like something and the public opinion of it goes really sour for totally not misogynistic reasons. Same happened with Justin Bieber btw.
Now, I see people mostly not liking the song, which is fair. I think it's an ok song, not bad, but just boring and generic. That's not hate, nothing close to the actual hate towards Robin himself that I remember from years ago.
exactly. but as a fin I can tell it's just a kind of mass negativity/blame theyre spreading here in the comments. I don't listen too much to pop and don't know bout robins carreer but can say that this is an excelent happy pop song, with a nice funky guitar, dont get all the comparement, why dont those go to their favorites comments to tell they hope him to win instead of actually giving more views to robin 😂😂
I still dont get it how this song gets hated for some reason, this is a good song...
literally
It's just so bland and generic, mindless pop.
We musn't lose Benjamin for this song
Benjamin > Keira > Robin, so far.
Finland, vote wisely!
Hyvä biisi, hienoa työtä ja juuri Robinin biisi! Mutta en näkisi tätä biisiä viisu mielessä, joten en tätä itse äänestäisi. Umk taso on niin korkealla tänä vuonna, että saadaan parempikin biisi lähetettyä Suomesta.
Katotaan nyt. Tää on hyvä biisi jolla on hyvät matskut pärjätä viisuissa. Benjamin on toinen, jolla on hyvät matksut pärjätä. Keiran pitäs olla, jota kukaan ei äänestä. Se ei tuu pärjää, saa vaan hävetä silmät päästä jos Suomi lähettää kokemattoman lapsen sinne, saapi Suomen osuudet aina skipatakkin. Mutta katotaan ny mitä tässä vielä tulee
@@munkayttaja6913 mutta Keira on kyllä tosi lahjakas että siinä mielessä ei mua ainakaan haittais vaikka Keira päätyis viisuihin ja se olis aika hyvä uran alotus Keiralle🔥
@@ellikes09 liian kokematon ja liian nuori. Ei sitä sinne
@@munkayttaja6913 mutta onhnan euroviisuissa ennenkin ollut Keiran ikäisiä artisteja ja ihan hyvin on pärjänny. Kreikka oli kymmenes vuonna 2021 17-vuotiaalla artistilla
This is very disappointing. What a waste. No one will remember this song after 3 minutes.
Not a bad song, I think I was waiting for something hard-hitting like Hard to Love or Drop Dead. Remember that we still have to wait and see how the live versions feel like. Girls Like You is pretty nice and chill, but might not be the best from the selection.
Hyvä biisi silti 🎶
Tää on oikeesti menevä! Varmasti tämänkin live tulee toimimaan.
Hieman tasapaksu ja geneerinen... 😬
UMK really is taking things seriously and I can’t stress that enough lol!
Even though this is my 3rd place at the moment, it’s still way better than whole NFs from other countries lol!..
A solid 8/10! 🤩
Completely agreed UMK is killing everyone else rn yes even you MGP 😡
@@gaber1346 Someone is mad
Meanwhile Benidorm fest: hold my beer🍷
Perfect energy and love the positive vibe
Girls like you-ouooouh
This is growing on me actually.
At first I didn't like it but now I don't mind him to win
Benjamin Ingrosso (Sweden 2018) Part 2
Tällä mennään! Kerrassaan mainio kappale, ja korkea aika saada Robin Euroviisulavalle. // This is it! Such a fabulous song, and it's high time to introduce Europe to our golden boy Robin.
Nice song, not bad but didn’t expect him to be the worst out of all 3 released songs, cause I’m afraid history will repeat itself and the most well-known will again win the public vote, so I expected him to give us one of the best songs in the selection. Well, probably this is not going to be one of the best.
Sikäli sääli, että Robinilla on tuotantoa kuten Boom Kah ja Frontside Ollie, missä oli särmää ja kovuutta. Eikä nämä englannin kieliset tuotannot yllä samoihin lukemiin. Yksikään UMK-kappale ei ole säväyttänyt.
12 points from France to Finland
Minun mielestä on hienoa, et robin itsekin tietää et biisi ei ehkä oo se mitä monet odotti , mutta hienoa on se et se teki tän biisin koska seon osa häntä. Seon robin! Ja seon itsestä kiinni mitä sä odotat, tottakai menee odotuksien yli jos odottaa jtn suurta pommii! Minä tykkään tästä biisistä❤️ i like !
Banger after banger, serving after serving, Finland isn't fucking around. 12 Points.
PS
I'm so excited for what Lxandra has to bring into the table tomorrow
Toivottavasti umk:ssa äänestetään biisien perusteella eikä artistien🙁
As a Finn, I really can't see Finns voting for this one. This style of music isn't that popular here in Finland. And this song was too bland.
I'm begging the Finnish people to not send him to the competition just because he's fairly famous. It never works for us and this song is very mediocre. It will not help that he is a little known abroad
Amen to that. Send the best song, not the most famous artist.
just niinkun arvelinkin ennakkoon… tylsä biisi jonka lyrics on kun ihan mistä vaan hetero love biisistä💀
Joo.. ei hetero lyrics onkin niin jänniä..🙄
..Olisko parempi ja jännempi,jos laulais pojista?
@@sarziga pointtina vaan se että biisin geneeriset lyriikat
oon kuullut jo 100 kertaa aikaisemmin
Hoida mut 🌸💮🪴🌼🏵🇫🇮 Best choice
Lets hope finnish people vote an actual good song to the competition and not just based on the artist like last year.......waiting this one with horror. Hoping it will be at least decent.
finnish person here i DO NOT want him to win this
In my opinion The Rasmus had an awesome song, would have definitely voted for it if I wasn't Finnish, and if they weren't a huge band.
This is in fact atrocious...
@@scareowl9075 they really had a good song, but I don't think it was the best of the selection. Their Popularity definitely helped them, I hope this isn't gonna be the case with Robin this year
I'm not saying Rasmus was bad, it just wasn't the best one to choose from the selection of songs. The point I was making I hope people won't choose a band over a song. Listened this one now and the first two are better than this by far, but it won't stop the Robin fans giving this multiple votes just because it's Robin.
The other two songs are at a higher level to go to Eurovision. And I would like to see Finland at last in Eurovision in Finnish!
And i think that being a very famous artist, we expected something bigger. It's not bad, but it's not quite what we expected. There are better options for Finland this year!
But anyway LOVE you Robin 🫶 and kisses from Spain 🇪🇦❤️🔥😘
Robin on loistava laulamaan mut tän kappaleen sanoutus ja musiikki on kyllä uskomattoman tylsät ja geneeriset
Tää paranee kuunnellessa, mutta ei se toki viisuja ajattelen ehkä auta. No ite en päätä mitään lopullista ennen ku nää on nähty finaalissa.
Sounds like a kpop song 🤩
It's just the ending which bothers me, I feel like there should be at least one more energetic chorus...Anyways, UMK this year is sick!
Oon aika pettynyt tähän biisiin.. Toivoin enemmän tältä😕 Oltaispa saatu sama energia mikä esim. Boom kah biisissä on. Siinä on hyvä sanoma, eikä kerro ihastumisesta niiku 90% muista biiseistä, tarttuva rytmi, mukana feattaamassa useampi ääni ja mikä parasta hyvä meininki. Sellasta kaipais Suomelta edustamaa.
Perus diipadaapaa... Ei tällasilla pärjää vaan on yks muurahainen muiden joukossa. Ei biisillä ole varmaan mitään väliä vaan täytyy olla erityinen ja erottua muista. Näinhän Lordikin voitti, oli täysin erilainen kuin muut, ja samoin on muutki tehneet, erottuneet edes jollain tavalla muista.
I really like this! Don't really get the comments :D Maybe people had expectations so high that they got disappointed? Out of the three song out my favorites are this and Benjamin. I would listen to this song more in "real life" :) Edit: And I LOVE THIS YEAR UMK! It's turning out to be my favorite season ever. All first 3 songs are amazing!
I think all three are really good, but nothing like super wow. All are very generic dance/pop. Also they still have to be able to actually perform with live singing and that has failed many, even more experienced artists
The song doesnt even have a hook, it’s not catchy or memorable, something which you would expect from an uptempo song. The previous two songs were way better than this.
As finn you have been hear this guy's music loong time and it literally disappointed how its kinda lame his others songs are better.
It is not about expectation. It is about the type of this song. Whenever, I hear that some song has a "feel-good" vibe, I sense that it is an euphemism for saying "non-eventful, elevator filler music". My intuition wasn't wrong. It is exactly that case.
This sound so catchy and poppy from one of the biggest young stars from Finland!!! What amazing UMK is coming!💥
I feel like I'm the only person who really likes this song lol. Maybe it's because I didn't have any expectations set on him
I hope he won’t win only because of his fame, bc the song is pretty mediocre
This has kinda that Maroon 5 vibe, I still like Benjamin's song better so far. But definitely not bad song, will play in radio a lot for sure. Just not really something I would send to ESC.
Competition aside, I actually enjoyed this! I hope Robin Packalen comes back and wins UMK!!
ihan hyvä on mut listan kolmantena mulla tällä hetkellä
Ihan ok biisi mut Keira ja Benjamin kyl paremmat
My main favorite, the only song that somehow hooked me. I wish you victory🏆 from Russia🇷🇺.
Shopping mall and elevator music. The song doesn't go enywhere, really
Tämä on kyllä niin geneerinen semifinaalissa tippuja -biisi
Dissapointed
Very catchy song 😊 I can't wait for his live performance!
Good Luck Robin, this song is perfect for Eurovision 😉
Me when I lie:
@@ukasz4856personally i disliked this too but everyone has their own taste in music and we shouldnt judge it lol
nice joke
this is literally mediocre but he's going to win because UMK is a popularity contest
It’s not a popularity contest though
@@whiteapplepie3904 the last two years have shown that it was
@@osabro9499 if that was the case teflon brothers would have won …
@@osabro9499 literally nobody knew Blind Channel before UMK dude.
@@whiteapplepie3904 if UMK isn’t popularity contest, how did The Rasmus won last year,
It gets better when you listen to it more!
At Eurovision most people will only hear it once
Wow, so much negativity. I did not expect that since I think this is a bop and I love it. Maybe I'm biased because Robin is my fave artist right now (outside of like, KEiiNO), but I think it's fun, easy to listen to and I fully expect him to have amazing staging to go along with it.
Maybe you are just fan of Junior Eurovision
This was so flop at esc tho
@@ukasz4856 Yeah, no, I never even watched Junior Eurovision until last year's contest.
same girl same!
Purely based on the song itself, I wouldn't say it's the strongest. Robin is a talented artist with many better songs than this.