Aivan, niin minäkin. Vaikka musiikin kuuntelu onkin ollut mallia Hurriganes, Sex Pistols, Black Sabbath, AC/DC, ym. ym. ja tietysti meikäläiset Manserockin ikonit Popeda ja naapurikylän pojat Eppu Normaali. Raptori on ainut suomalainen rappiporukka mitä jaksaa yhtään kuunnella. Itse asiassa kuuluu parhaimpien suomalaisten yhtyeiden joukkoon. Vielä jaksaa kohta kuuskymppisenäkin kuunnella.
@ckorilla Siis,ne tekee vaan joka vuoskymmen yhden uuden version ja ehkä pari muuta biisiä kun palaavat,ne on tehnyt kaksi comebackkia,ei niitä siinä ajassa paljon tul niitä biisejä,emmekä me fanit ehtisi opetella ulkoa jos tulisi liikaa!
sinullekin, ei kait sen nimen vaihto nyt niin ylitsepääsemättömän vaikeaa voi olla? minkä takia sellaistenkin pitää päästä lisäämään videoita vaikka eivät biisin nimeäkään tiedä?!
IHAN PARAS kerto säkeistö:Miks annoit toisen koskettaa sua sinne tiesithän sä itsekkin minne miks annoit toisen sua rakastaa luulitko että mä en pitää saa.
@rekku80 Ei, tänä vuonna tulee Oi Beibi 3, koska sitä ei saatu äänitettyä 2000-luvun välineillä. Jos tarkastelet Oi Beibi-sarjaa, voit huomata että 3 puuttuu, se tehdään tänä vuonna
Silloin kun minä vielä harjoittelin itseeni tutustumista, tämä soi siskojeni matkaradioissa. En ymmärtänyt silloin mitä tässä yritetään sanoa, kunnes tulin pc 133mhz näytölle ensikerran ja äiti kysyi, "Miksi syljet näytöllesi"?
@Liiselotte96 Itse asiassa "Oi beibe" on aivan eri biisi... jos vaikka katsoisit pari muuta videoa täältä tubesta ja kuuntelisit vähän lyriikoita nii saattaisit huomata eron. Älä tule pätemään ennen kuin tiedät asiasta.
@HyvatNimetLoppu No joo, OlenJoAikuinen tämän kyllä jo kertoi, mutta kyllä biisi on ollut Oi beibi 2 ihan tuolta vuodesta 1991, jolloin "Tulevat tänne sotkemaan meidän ajopuuteorian" ulos tuli... Soi meinaan nyt tuolla taustalla tuo ko. C-kasetti, raptori-fiiliksiä iltaa varten nostatellen. Papuz96 vois vaan muuttaa tämän nimen jo senkin takia, että olis *hivenen* helpompi löytää, ei meinaan yksikään fani kyllä tuolla nimellä etsi. :P
@OlenJoAikuinen Tässä kun tarkistin eräältä sivulta, siellä sanotaan että "Kappaleet, joiden albumi ei ole tiedossa: Bmw ja Miks annoit toisen koskettaa sua sinne" Eli tuon mukaan tämä on ihan oikealla nimellä.
@Louggiz; Tämä ei kyllä ole "räppiä". Rap on riimittelevää puhelaulua rytmitaustan päälle. Nykynuorison mielestä kaikki hiphopin tapainen puhelaulu jossa välillä hoilataan kertosäettä melodialla (ja varsinkin westcoast-hiphop jossa joku Beyonce ulisee räppäyksen välissä) on muka "räppiä". Hausmylly ja Raptori ovat jonkinlaista kokeilevaa hiphopia mutta ei kyllä "räppiä".
Muistan että mulla oli raptorin c kasetti joskus ennen jonneja
10 ihmistä ei ole kosketettu sinne.
Hyvä Raptori! Hieno Biisi! Hyvää kesää teille 2013!
Oi Beibi on sarja, jota jatketaan aina combeckien yhteydessä. Oi Beibi 3:sta ei saatu äänitettyä viime combackin aikaan, joten se äänitetään nyt 2010.
Tää biisi on paljon hauskempi jos on kuullu sen ekan biisin :D
Itse kuuntelen tätä vielä 2000 -vuonakin! 👍
Kuvastaa hyvin mun elämää vaikka oonki tyttö. XD
Kato uudempi versio se on parempi
ei tollane 12v lapsi tämmöstä saa kuunnella
ei vittu ole tää on parempi mä tekisin mieluummin itsarin kun kuuntelen robinia
peukku ylös jos olet alkanut taas kuunnella tätä 2013!!!!
Hieno laulu. Johtopäätös.
On tää vaan v.tun kova, vuosienkin jälkeen
tätä kuuntelen kun vituttaa
Mua naurattaa ku rapparit haukkuu raptoria mut silti jokainen on sitä kumminkin kuunnellut. Huippu bändi
Aivan, niin minäkin. Vaikka musiikin kuuntelu onkin ollut mallia Hurriganes, Sex Pistols, Black Sabbath, AC/DC, ym. ym. ja tietysti meikäläiset Manserockin ikonit Popeda ja naapurikylän pojat Eppu Normaali. Raptori on ainut suomalainen rappiporukka mitä jaksaa yhtään kuunnella. Itse asiassa kuuluu parhaimpien suomalaisten yhtyeiden joukkoon. Vielä jaksaa kohta kuuskymppisenäkin kuunnella.
Olen pahoillani kuuntelen tätä 2012
@ckorilla Siis,ne tekee vaan joka vuoskymmen yhden uuden version ja ehkä pari muuta biisiä kun palaavat,ne on tehnyt kaksi comebackkia,ei niitä siinä ajassa paljon tul niitä biisejä,emmekä me fanit ehtisi opetella ulkoa jos tulisi liikaa!
Hyvää musiikki 😀😁🤗🙂☺️
Nyt 12 kerta peräjälkee ku soitan tätä :D
raptori on maamme parasta rap-eliittiä KIITOS
i guess I'm pretty off topic but do anyone know of a good place to stream new series online ?
@Ariel Krew Flixportal :P
@Alejandro Gianni thank you, I went there and it seems to work :) I really appreciate it!!
@Ariel Krew you are welcome :)
raptorillahan on joka 10 vuos comeback.. :D
Kuuntelen 2012 :)
Pikkaisen hyvä kappale
44 kotipoikaa jäännyt ilman kosketusta.
niin hyvä idea, ettei yksi biisi riitä :D
Komee come back vuonna 2010.. =)
Voi ei, ei korvaan... :)
Toi loppu kyl iha best :D
@ckorilla ne lupas 20 vuotta sitten et ne tekee comebackin kymmenen vuoden välein.
sinullekin, ei kait sen nimen vaihto nyt niin ylitsepääsemättömän vaikeaa voi olla?
minkä takia sellaistenkin pitää päästä lisäämään videoita vaikka eivät biisin nimeäkään tiedä?!
IHAN PARAS kerto säkeistö:Miks annoit toisen koskettaa sua sinne tiesithän sä itsekkin minne miks annoit toisen sua rakastaa luulitko että mä en pitää saa.
toi loppuosa on kyllä, luuletko että mä en tietää saa.
@rekku80 Ei, tänä vuonna tulee Oi Beibi 3, koska sitä ei saatu äänitettyä 2000-luvun välineillä. Jos tarkastelet Oi Beibi-sarjaa, voit huomata että 3 puuttuu, se tehdään tänä vuonna
bloodred247 Tulikin oi beibi 16, joten kahden vuoden päästä tullee oi beibi 3
anna anteeks kuuntelen tätä 2013
@sawwku Tai he eivät saaneet koskea sinne.
hyvä biisi
Miks raptoril ees on noin paljon oi beibei???
aiva mito! kokselione! :D
Silloin kun minä vielä harjoittelin itseeni tutustumista, tämä soi siskojeni matkaradioissa. En ymmärtänyt silloin mitä tässä yritetään sanoa, kunnes tulin pc 133mhz näytölle ensikerran ja äiti kysyi, "Miksi syljet näytöllesi"?
En
sama juttu täällä
Tää biisi looppaa ehkä vähä liikaa ;D
Vielä kerran pojat,,
kohta kesä!!! meen koskettaa jotai johonki
Ne tekee 2020 ;)
Pistä nyt se oikea biisin nimi myös tonne, on helpompi löytääkin tämä biisi sen jälkeen!
20 päivitän
ei oo 3.. jossain muussa raptorin kappaleen kommenteissa sanottu että EHKÄ tulee kolmonenki lähi aikoina jos raptori tekee comebackin.. :)
2020
Eiks kolmonen oo ykkösen remixi tai jotain tai sit vaan oon siänis.
tää on tehty oi beibestä ja raptori on ollu aika mont vuotta mut näin vähän biisei??
@NaksuNaks johtuukohan siitä että tän oikee nimi on oi beibi ja joku numero perään en muista mikä
@bloodred247 HÄHÄ ei riittänyt tekniikka vieläkään
2012
Mix tein sen??
tämä on oi beibi 2. kolmosen pitäisi ilmestyä tänä vuonna
Ja tää 2
ahhahahaah
@Liiselotte96 Itse asiassa "Oi beibe" on aivan eri biisi... jos vaikka katsoisit pari muuta videoa täältä tubesta ja kuuntelisit vähän lyriikoita nii saattaisit huomata eron.
Älä tule pätemään ennen kuin tiedät asiasta.
xD vittu repes
VITTU SÄ OOT NII HAUSKA ÄIJÄ
21
@pappa0099 samoin
@Louggiz kyllähän ne tekee. seuraavan kerran 2020
Ei tehny ):
😎😎😎🤣🤣🤣🤣🤣🌝🌝🌝🌝
@HyvatNimetLoppu No joo, OlenJoAikuinen tämän kyllä jo kertoi, mutta kyllä biisi on ollut Oi beibi 2 ihan tuolta vuodesta 1991, jolloin "Tulevat tänne sotkemaan meidän ajopuuteorian" ulos tuli... Soi meinaan nyt tuolla taustalla tuo ko. C-kasetti, raptori-fiiliksiä iltaa varten nostatellen. Papuz96 vois vaan muuttaa tämän nimen jo senkin takia, että olis *hivenen* helpompi löytää, ei meinaan yksikään fani kyllä tuolla nimellä etsi. :P
@OlenJoAikuinen Tässä kun tarkistin eräältä sivulta, siellä sanotaan että "Kappaleet, joiden albumi ei ole tiedossa: Bmw ja Miks annoit toisen koskettaa sua sinne"
Eli tuon mukaan tämä on ihan oikealla nimellä.
@pasim123 comeback jo varmaan viimeiset 20-vuotta ;)
ei jumalauta
16 kuutelee Robinia ....
Tiktok
0:25 Yes - Owner of a Lonely Heart sample
Likesin kaikki kommentit
Mooi näin 2 vuoden päästä. Mites sulla? Muistikko edes että likesit kaikki kommentit?
@Louggiz;
Tämä ei kyllä ole "räppiä". Rap on riimittelevää puhelaulua rytmitaustan päälle. Nykynuorison mielestä kaikki hiphopin tapainen puhelaulu jossa välillä hoilataan kertosäettä melodialla (ja varsinkin westcoast-hiphop jossa joku Beyonce ulisee räppäyksen välissä) on muka "räppiä".
Hausmylly ja Raptori ovat jonkinlaista kokeilevaa hiphopia mutta ei kyllä "räppiä".
Tää on iha ok mut Robin parempi