Ihmetelin samaa, kun tuota asiaa aikoinaan googletteli niin teknisesti aminot rikkoo paaston, mutta niin pienellä merkityksellä ettei olisi väliä, mutta on sitten siitä kiinni kumpaan leiriin haluaa asettua. Jos katsotaan asiaa laajemmin niin esim. Terryn tapauksessa ei ole mitään merkitystä jos aminot rikkoo hänellä paaston.
Hyviä videoita mutta mielestäni hiukan liian pitkiä. 30 minuuttia on aika pitkä aika mikä saattaa ainakin itellä usein aiheuttaa sen että en välttämttä klikkaa videota edes auki, koska tiedän että ei oo välttämättä aikaa tai mielenkiintoa olla yhessä videossa tai aiheessa niin pitkään. Tää saattaa tietysti olla vaan mun mielipide ja itsehän näät omalta tililtäs että kuinka pitkään jengi yleensä viihtyy näitä kattomassa. Ois kiva kuulla tähän muiden katsojien mielipiteitä. 10-15 minuutin videoissa on se hyvä puoli että sen jaksaa aina kattoa loppuun, niistä on kaikki "turha" karsittu pois ja ehkä se haastaa myös sisällöntuottajaa siinä mielessä, että aihe pitää tuoda esille tehokkaasti ja tarpeeksi nopeasti vain tuoden esille sen kaikkein oleellisin.
Itsellä kanssa sama varsinkin ennen, että jos näänkin pitkän videon niin en klikkaa ennenkuin tiedän, että kerkeen katsoa. Nykyään tosin tullut tapa katsoa pätkissä tämmöiset pitkät videot niin pysyy mielenkiinto ja riittää aika. Tulee myös se mieleen jos on pitkä video, että onkohan kuinka paljon turhaa kuvaamista. Nää Aaron videot on tosin aina semmosia ettei mitää turhaa hirveesti oo👍🏼
Seuraavaks Kobe Bryant? :)
Seuraavaksi Lewis Hamilton
Oisko seuraavana Chris heria?
Seuraavaks Eliud Kipchoge :D
Joo
Ei saa ottaa kaloreita joten ei omega3:ia, mutta kuitenkin aminohappoja, joissa on kaloreita...
Ihmetelin samaa, kun tuota asiaa aikoinaan googletteli niin teknisesti aminot rikkoo paaston, mutta niin pienellä merkityksellä ettei olisi väliä, mutta on sitten siitä kiinni kumpaan leiriin haluaa asettua. Jos katsotaan asiaa laajemmin niin esim. Terryn tapauksessa ei ole mitään merkitystä jos aminot rikkoo hänellä paaston.
Anthony Joshua päivä, kiitos!😊
Oot kyllä kovassa kondiksessa, jessus sentään! Käytän sun videoita motivaatiopätkinä.
Kyllä noista BCAA jauheista sekä buustereista kaloreita saadaan aikaiseksi kun proteiinia sisältävät.
Miksi et ottanut omega- kapseleita?
Hyvä video
Ei helvetti saitko myprotein sponssin!
Kultahippuja missä??
Mikki nää lopetit bodaamisen?
Käytitkö old spicen tuotteita? Huikeita mainoksia jossa Terry Crews oli mukana. :D
Seuraavaksi anthony joshua
Vähän lyhyemmät treeniklipit ois riittäny :)
1:55 voicecrack
Stallone seuraavaks
Ronaldo ois kova seuraavaks
Hyviä videoita mutta mielestäni hiukan liian pitkiä. 30 minuuttia on aika pitkä aika mikä saattaa ainakin itellä usein aiheuttaa sen että en välttämttä klikkaa videota edes auki, koska tiedän että ei oo välttämättä aikaa tai mielenkiintoa olla yhessä videossa tai aiheessa niin pitkään. Tää saattaa tietysti olla vaan mun mielipide ja itsehän näät omalta tililtäs että kuinka pitkään jengi yleensä viihtyy näitä kattomassa. Ois kiva kuulla tähän muiden katsojien mielipiteitä. 10-15 minuutin videoissa on se hyvä puoli että sen jaksaa aina kattoa loppuun, niistä on kaikki "turha" karsittu pois ja ehkä se haastaa myös sisällöntuottajaa siinä mielessä, että aihe pitää tuoda esille tehokkaasti ja tarpeeksi nopeasti vain tuoden esille sen kaikkein oleellisin.
Itsellä kanssa sama varsinkin ennen, että jos näänkin pitkän videon niin en klikkaa ennenkuin tiedän, että kerkeen katsoa. Nykyään tosin tullut tapa katsoa pätkissä tämmöiset pitkät videot niin pysyy mielenkiinto ja riittää aika. Tulee myös se mieleen jos on pitkä video, että onkohan kuinka paljon turhaa kuvaamista. Nää Aaron videot on tosin aina semmosia ettei mitää turhaa hirveesti oo👍🏼
Päivä Jocko Willinkin mukaan!
Nick Bare seuraavaks?
oon kattonu netflixist yhen leffan nii tää on siin
Tom Brady & Gisele Bündchen, Jackie Chan?
Seuraavaks elän noiiky niilo22
rich piana seuraavaksi :)
Siis onko sun sukuElin samanlainen vuorokauden kun terryllä? Kräääh krääh krääh :D
Jesse Pynnönen päivä
Jesse Pynnösen päivä
Seuraavaks juha mieto
Hyvii leukoi ÄIJÄ
Whyte seuraavaksi