Hienoo nähdä et päätit lähtee mukaan :D Suosittelen muidenkin lähteä rohkeasti kokeilemaan. Kädenvääntöyhteisö on tosi avoin ja auttavainen. Vaikka monelle on epämieluisa kuva muodostunut mieleen lajista, niin iso ero kuitenkin on sillä baariväännöllä ja lajikohtasella väännöllä, johon kun pääsee sisälle niin ymmärtää paremmin suotuisat kulmat ja asemat ja ylipäätänsä sen turvallisuuden liittyen vääntöön. Se mikä tekee kädenväännöstä mielenkiintoisen tekniikan lisäksi on se, että nivelet, nivelsiteet ja tukikudokset kehittyy hitaammin kuin lihakset, mikä antaa myös vanhemmille ihmisille hyvät mahdollisuudet päästä pitkälle lajissa ja voittaa salinostoissa vahvemmat nuoret. On hyvä harjoitella tuntemaan eri lihasryhmien aktivoinnit väännön aikana samalla tavalla kuin mitä haetaan sali treeneissä, jotta oppii ymmärtämään paremmin kehon eri osien roolit ja mahdollisuudet vaikuttaa lopputulokseen. Lajin nimestä huolimatta, pitää pyrkiä saamaan koko keho liikkumaan ja siirtyä yhteinäisenä kappaleena, niin kuin pallo pyöriessä eteenpäin.
Teetkö muuten koskaan bodaus tyylistä treeniä salilla? Äijä on kyllä hyvässä tikissä, jännitin kokoajan vaan tuota käden kireyttä kun väänsit että koska poksahtaa, onneksi ei😁. Kiitos taas! Hyvää videota jälleen! Olisi hienoa nähdä videota kehonhuoltoon liittyen miten esim toteutat arjessa ja siihen liittyvää tietoa. (Mutta ei paineita siitä) 🙂.
Kiitos! Tulee nykyään tehtyä aika paljonkin bodailua oheisliikkeinä, mutta enemmän isoja sarjoja pienemmillä painoilla. Lihashuoltoa tuleekin tehtyä vähemmän 😅
Vähän tommonen fiilis kyl jäi et jos veisin jonkun aloittelijan ekaan selkätreeniin ja tehtäis kaks tuntia leuanvetoja 20s palautuksilla. Varmaan osa kyl voi siihen adaptoitua, mut veikkaisin et voi kyl samantien sit 10 vuoden päähän leikkausaikaa jo varailla.
tossa kyllä otettiin kovempaa vaan videoo varten. mutta tollasta se vääntö ei kokoajan ole. teknistä analyysia sisältyy paljon, jolloin kädet on ihan rentoina ja katellaan niitä kulmia ja asentoja tarkemmin. se on myös vääntäjästä itse kiinni kuinka kovaa ja kauan päättää vääntää. vastuksen voi lopettaa omatoimisesti heti, jos siltä tuntuu.
Voi älytön kuinka hyvä vidi. Mua ois kiinnostanu älyttömän paljon ammattilaisen kommentti siitä että kuka on all time paras kädenvääntäjä. Toivottavasti joskus saa mielipiteen siihen.
Pahoittelut että huomasin viestin vasta nyt ✌️ Lajin alltime kovin ja goat heittämällä amerikkalainen John Brzenk. Lajin Gretzky, Babe Ruth ja Jordan. Voitti alkuperäisen over the top kilpailun kasarilla ja hallitsi lajia satunnaisia tappioita lukuunottamatta pitkälle 2000-luvulle asti. Esim vielä vuonna 2009 voitti ihan pystyyn supermatsissa venäläisen Denis Cyplekovin joka oli maailman ykkösvääntäjä rankingin mukaan sinä vuonna. Brzenkin maineteot tosiaan loppumattomat, sekä mies vääntää edelleen lähes 60 vuotiaana (1964 synynyt) kovia vastuksia vastaan, vaikka aivan maailman huippu onkin hieman karannut.
No nyt on kontsaa!
kyllä tämä nyt vaatisi setämiehet ja Jessen...
Setämiesten, Jessen ja Markuksen yhteistä videota odotellessa...
@@flassi tai oikeestaan pelkän henkan
Oletko jo heittänyt heinoselle ruokailu haasteen?
Topi on kyl asiallinen kaveri kiva fiilis jäi ukosta
Loistava video👏🏻Seuraavaksi Pynnösen salille vääntämään ja otevoimailua testaamaan👊
Todella hyvä video kädenväännön näkyvyyden kannalta! Ja kaiken annoit ja kuuntelit oikeasti ajatuksen kanssa!👍
Hienoo nähdä et päätit lähtee mukaan :D Suosittelen muidenkin lähteä rohkeasti kokeilemaan. Kädenvääntöyhteisö on tosi avoin ja auttavainen. Vaikka monelle on epämieluisa kuva muodostunut mieleen lajista, niin iso ero kuitenkin on sillä baariväännöllä ja lajikohtasella väännöllä, johon kun pääsee sisälle niin ymmärtää paremmin suotuisat kulmat ja asemat ja ylipäätänsä sen turvallisuuden liittyen vääntöön. Se mikä tekee kädenväännöstä mielenkiintoisen tekniikan lisäksi on se, että nivelet, nivelsiteet ja tukikudokset kehittyy hitaammin kuin lihakset, mikä antaa myös vanhemmille ihmisille hyvät mahdollisuudet päästä pitkälle lajissa ja voittaa salinostoissa vahvemmat nuoret. On hyvä harjoitella tuntemaan eri lihasryhmien aktivoinnit väännön aikana samalla tavalla kuin mitä haetaan sali treeneissä, jotta oppii ymmärtämään paremmin kehon eri osien roolit ja mahdollisuudet vaikuttaa lopputulokseen. Lajin nimestä huolimatta, pitää pyrkiä saamaan koko keho liikkumaan ja siirtyä yhteinäisenä kappaleena, niin kuin pallo pyöriessä eteenpäin.
Ehdottomasti ! Todella rentoa ja auttavaista porukkaa oli ja hyvä meininki salilla
Tämä vanhempi herra muistuttaa hyvin paljon Larrattia :)
Lauttasaaren Larratti
Olipas mielenkiintoista faktaa kädenväännöstä, hyvä video!!!
Tämä kädestäpitämisen miehinen (ja naisellinen) laji ansaitsee kaikkien huomion. 😊
Hyvää vääntöä. Toivottavasti tulee lisää kädenväätö videoita.
Markus Heinonen jäbä pärjää kaikissa haasteissa hyvin on se kova👊👌!
Äijällä oli kyllä aivan hullu kestävyys, T: jäbä jonka kaa väänsit 20:16
Oli kyllä tiukkaa vääntöä !
Kädenvääntö on kyllä hieno laji!
Teetkö muuten koskaan bodaus tyylistä treeniä salilla? Äijä on kyllä hyvässä tikissä, jännitin kokoajan vaan tuota käden kireyttä kun väänsit että koska poksahtaa, onneksi ei😁. Kiitos taas! Hyvää videota jälleen! Olisi hienoa nähdä videota kehonhuoltoon liittyen miten esim toteutat arjessa ja siihen liittyvää tietoa. (Mutta ei paineita siitä) 🙂.
Kiitos! Tulee nykyään tehtyä aika paljonkin bodailua oheisliikkeinä, mutta enemmän isoja sarjoja pienemmillä painoilla. Lihashuoltoa tuleekin tehtyä vähemmän 😅
Hyvännäköistä settiä!💪🏻💪🏻
23:10 En saanut tuosta äijän nimestä selvää, pystyykö joku tarkentamaan?
Hyvää settiä videosta toiseen👍
Kiitos 🙏
erittäin hyvä video! millon nähdään sut jossain amatöörikisoissa?
Syksyllä kaapelitehtaalla samalla salilla missä tämäkin video kuvattu niin Helsinki open kilpailu missä kaiken tasoista vääntäjää paikalla 💪
@@tissitopi ois kiva nähä markus siellä
Ei oo vielä suunnitelmissa, mutta ei sitä koskaan tiedä mihin sitä innostuu
Yllättävän kova ekakertalaiseksi! Jääkö vain kokeiluksi vai meinaatko vielä toisissakin vääntötreeneissä käydä?
Jää ainakin tälle erää kokeiluksi, koska omassa treenissä pitää olla kädet kunnossa
kohta 16.40 plus..suomen Devon Larratt :O :D ! iha huippu video !
Todella hyvä video💪🏼 Harmi, että olin itse juuri kipeenä, kun tulit käymään🤷🏼♂️
Kiitos! Ens kerralla sitten!
Oliko pahat hermosäryt jälkipäivinä ?
Jänteiden kiinnityskohdat oli kyllä aika pahasti kipeät muutaman päivän.
@@Markusheino kuuluu asiaan mutta todella epämukavaa
oli kyllä mielenkiintonen video, hyvää settiä!
Kiitos !
Ja jälleen loistava video !
Kiitos!
Moi voisitko tehdä videon hiit treenin hyödyistä verrattuna pk-lenkkiin. Myös ketoruokavaliosta olisi kiinnostava saada joku tietopaketti.
Hyvä jakso! Tosi asiallinen menttori sul täs videos 5/5
millo pynnösen kaa videoi
Kädenvääntö on kyllä äijälaji :D
Hyvä video. ja pisteet käsistä. On ne hienot
Suomen yks parhaista kolmiloikkaajistakin näköjään hurahtanut lajiin 👀
Joko iski kädenvääntö kärpänen ja alkaa kisoihiin valmistautuminen?
Ei ihan vielä, vaikka hauska lajikokeilu olikin
1:20 Noin murtu meikällä olkaluu :D
julmetun pumpin pisti :D
Kiitos videosta, Jesse Pynnösen kanssa olis hienoo nähdä videoo samasta aiheesta, tulis enemmän teknistä puolta avattua kädenväännöstä.
Tai sitte Henkka Hoo
Markus näyttää aika pieneltä Pynnösen rinnalla :D.
Henrin Ja Jesse Pynnösen kaa seuraavat väännöt!
Kyselisin että missä päin tämä sali on?
Helsingissä kaapelitehtaalla
Tää on kyl hirveelaji :D kerra oon nähny ku kaveril käsi väänty mutkalle ja se riitti
Vähän tommonen fiilis kyl jäi et jos veisin jonkun aloittelijan ekaan selkätreeniin ja tehtäis kaks tuntia leuanvetoja 20s palautuksilla. Varmaan osa kyl voi siihen adaptoitua, mut veikkaisin et voi kyl samantien sit 10 vuoden päähän leikkausaikaa jo varailla.
No nyt rupes kiinnostaa miten tämmöinen keskisarjan leuanvetäjä pärjäis? Eli siis ennätys on 24 ja putkeen tietenkin.
tossa kyllä otettiin kovempaa vaan videoo varten. mutta tollasta se vääntö ei kokoajan ole. teknistä analyysia sisältyy paljon, jolloin kädet on ihan rentoina ja katellaan niitä kulmia ja asentoja tarkemmin. se on myös vääntäjästä itse kiinni kuinka kovaa ja kauan päättää vääntää. vastuksen voi lopettaa omatoimisesti heti, jos siltä tuntuu.
Mitkä musiikit tässä videossa on? En löytänyt infoista 😊
En muista mitkä oli kyseiset biisit. Ehkä shazamilla vois löytää?
🐈🐈
Kauanko oli kyynärtaipeet kipeenä ton jälkeen???
Ehkä viikon verran
@@Markusheino Itellä oli ekojen oikein vääntöreenien jälkeen kans sillee viikon forkut aika pahana😝
goat
Kättä väänettiin
SE 40 kg olis kyllä tullut vasurilla, jos lihasmuistista ei olisi tullut käskyä tehdä puhdasta hauiskääntöä💪
n. 15 vuotta salia kokonaisuudessaan, mutta ihan tosissaan vasta viimeiset 3-4 vuotta
Ei voima vain käden vääntö ja sen nopeus ja taito
Markuksen ja pynnösen yhteisvideo
kylläpä alko tekee mieli vääntää kättä.
Voi älytön kuinka hyvä vidi. Mua ois kiinnostanu älyttömän paljon ammattilaisen kommentti siitä että kuka on all time paras kädenvääntäjä. Toivottavasti joskus saa mielipiteen siihen.
Kiitos! @tissitopi pystyis varmaan antaa mielipiteen tähän
Pahoittelut että huomasin viestin vasta nyt ✌️
Lajin alltime kovin ja goat heittämällä amerikkalainen John Brzenk. Lajin Gretzky, Babe Ruth ja Jordan. Voitti alkuperäisen over the top kilpailun kasarilla ja hallitsi lajia satunnaisia tappioita lukuunottamatta pitkälle 2000-luvulle asti. Esim vielä vuonna 2009 voitti ihan pystyyn supermatsissa venäläisen Denis Cyplekovin joka oli maailman ykkösvääntäjä rankingin mukaan sinä vuonna. Brzenkin maineteot tosiaan loppumattomat, sekä mies vääntää edelleen lähes 60 vuotiaana (1964 synynyt) kovia vastuksia vastaan, vaikka aivan maailman huippu onkin hieman karannut.
Seuraavaksi Markus sitten vaikka leanveto urheilun pariin😊
Pitää joku kerta kokeilla
Omanlainen taitolaji se on tuokin, ei pelkästään voima riitä😅
kuka toi on kohdassa 20.25
Markus Heinonen ja Matias Maasto vääntää. Jarmo Stoor tuomarina.
Pelkäsin että kohta kuuluu poks 😂
Seuraavaksi se "bitch slap" laji mitä mm. Dana White hehkuttaa.
Ei semmosia
Heinosella kaikki mehut piipussa. Monesko sykli piikkei ihossa?
Tuliko edes hermosärkyä käsiin
Lihasten kiinnityskohdat ja ranteet oli muutamia päiviä kipeenä