Hyvää pohdintaa. Ajatuskoe toiseen maahan/kulttuuriin muuttamisesta mielenkiintoinen. Sen myötä tullaan siihen, että missä määrin tai minkä myötä lapsena/kasvaessa opetetut/opitut ajatukset ja mallit on yleisesti ottaen poisopittavissa. Mennään psykologian/sosiologian pariin. Minkä sortin tutkimusta aiheesta mahtaa löytyä... Mielestäni olette hyvinkin asian ytimessä puhuessanne uskonnonvapauden ja muiden keskeisten länsimaisten arvojen (vaikkapa tasa-arvo; itsemääräämisoikeus, mielipiteen ilmaisun vapaus yms.) välisestä potentiaalisesta ristiriidasta. Mitä esim. islamin uskosta mahtaa jäädä loppujen lopuksi jäljelle, jos pidetään näistä arvoista kiinni? Uskonnot ylipäätään tuppaavat vahvasti kontrolloimaan/sanelemaan erinäisiä reunaehtoja ihmisen toiminnalle, ja islamin kohdalla vielä nimenomaan puuttuu reformaatio, jonka myötä näkemykset ovat keskimäärin vaikkapa nyt luterilaisuutta vanhakantaisempia (ja minkä vuoksi islamista nyt sitten ollaan enemmän huolissaan/sitä pidetään ongelmallisempana). Henk. koht. miellän, että yhteiskunnan elämää määrittäviä arvoja on kiistatta laitettava hierarkiseen järjestykseen, ylimpänä tietysti oikeus elämään. Muina tärkeinä (ihmismyönteisinä / humanistisina) arvoina (tai kulttuurisina piirteinä) pidän mm. kolmea edellä mainitsemaani asiaa, sekä fyysistä ja henkistä koskemattomuutta, oikeutta äänestää/vaikuttaa ympäristöönsä (=demokratia), oikeutta koulutukseen (=sivistyneen yhteiskunnan edellytys), nojaamista tieteeseen (=ajatukset heijastavat mahd. hyvin todellisuutta; vahvasti seurausta edellisestä), yksityisomaisuuden suojaa ja elinkeinon vapautta. Miellän näistä tinkimisen askeleena taaksepäin/huonompaan hyvän elämän ja ihmisen potentiaalin lunastamisen kannalta. Uskonnonvapaus voidaan sallia näissä puitteissa, mutta missä määrin silloin on enää kyseessä 'vapaus', ja ollessaan rajoitettu, missä määrin enää tietty uskonto... Moskeijakeskustelussa on tullut muutamaan otteeseen (ja tulee varmasti vastaisuudessakin tulemaan) vastaan teidänkin ruotimanne argumentti, että "uskonnonvapaus nyt vain kuuluu keskeisiin länsimaisiin liberaaleihin arvoihin", jonka myötä moskeijaa ei näin ollen tulisi/saisi kategorisesti vastustaa islamiin liittyviin ennakkoluuloihin perustuen. Vapaavuoren kannan voi mielestäni kyllä nähdä myös uskonnonvapauden vastaisena, koska käsittääkseni hän on todennut vastustavansa hanketta juurikin kategorisesti ("rahoituksesta riippumatta"). Toisaalta edellämainittua liberaalia argumenttia esittävät tahotkin tuntuvat usein käsittävän uskonnonvapauden rajattuna vähintään niin, että maan lakia ei rikota. Ts. heidänkin olemisensa uskonnonvapauden puolella on kiistanalaista. Lisäksi dilemma länsimaisten arvojen ja uskontoon mahd. sisältyvien normien välillä jätetään usein ylipäätään käsittelemättä. Mainitaan vain "uskonnonvapaus" ikään kuin asia olisi sen myötä kunnossa. Jää epäselväksi ottavatko henkilöt vaikkapa relativistisen kannan, vai tuleeko heidän mielestään uskontoa tosissaan rajoittaa tietyiltä osin, vai mitä... Myös, onko lakiin nojaava rajaus lyhytnäköistä, siltä osin kun lait pohjautuvat vallitseviin arvoihin... ts. ajatuskokeeseenne liittyen, ollaanko pitkällä tähtäimellä kuitenkin 'kaltevalla pinnalla'? Mitä keskusteluun tulee, käytetty kieli tuntuu paikoitellen typistyvän "islamista" puhumiseksi, kun pitäisi sen sijaan mielestäni käyttää tarkempia nyansseja, joita myös itse toitte esiin (esim. miten vaikkapa eri maahan pyrkivät muslimit suhtautuisivat uskostaan luopuviin; joku ei ole moksiskaan, joku paheksuu, ja joku näkee sen kuolemanvakavana). Uskon valtaosan (en kaikkien) islamista puhuessaan tosiasiassa tarkoittavan nimenomaan fundamentalismia, uskonnon vanhoollista/jyrkkää tulkintaa. Mitä yleisemmin uskontoihin (ei siis vain fundamentalistisiin näkemyksiin) ja uskonnonvapauteen tulee, näen siinä pientä ristiriitaa, että uskonnonvapauden nimissä tulisi suhtautua tiettyihin valtauskontoihin neutraalisti, kun samalla uskoisin valtaosan suhtautuvan oudoksuen tai tietyllä varauksella henkilöön, joka vaikkapa väittäisi Elvis Presleyn elävän hänen luonaan ja antavan hänelle päivittäin elämänohjeita. Tämän julistaminen työhaastattelussa ei useimmissa tapauksissa liene eduksi, mutta suurten uskontojen kohdalla usko yliluonnolliseen tulisi sivuuttaa, koska uskonnonvapaus/syrjintä kiellettyä. Se, että otat uskonloikan asiassa kuin asiassa kertonee kuitenkin jotain ajattelustasi/harkintakyvystäsi, vai missä määrin henkilöä itseään tulisi "syyttää" verrattuna sosialisaatioon/indoktrinaatioon ja näiden ajatusten/mallien opettajiin...? Hyvin hämmentävää, että jossain asiassa tosiaan otetaan uskonloikka, mutta toisaalla toimitaan täysin järjen ja tieteen pohjalta. Miltä pohjin nämä tilanteet ja asiat mahtavat valikoitua...? Uskonnonvapaus sinänsähän oli käsittääkseni valistuksen ajan pragmaattinen oivallus/luomus yhteiskuntarauhan takaamiseksi. Annettiin enemmän tai vähemmän kaikkien kukkien kukkia veristen uskonsotien jälkimainingeissa. Tältä osin uskonnonvapaus, joka manifestoituu suvaitsevaisuutena (tai teatterina, jossa näyttelemme hyväksyvämme uskonloikkien ottamisia) lienee yhä validi asia. Muistelen Durkheimin puolestaan kirjoittaneen yhteisöllisyydestä uskontojen vetovoimaan liittyen. Mm. hankalassa elämäntilanteessa olevat henkilöt ovat löytäneet uskonnollisista yhteisöistä nimenomaan tukea ja turvaa. Tämä pätee luultavasti yhä, ja myös yksinäisyyttä kokevien maahanmuuttajien osalta. Sinänsä kuten jo edellä esitin puhuessani tieteellisen maailmankatsomuksen puolesta, ei mielestäni uskontojen asemaa tulisi eteenpäin mentäessä erityisesti vahvistaa, vaan antaa niiden näivettyä orgaanisesti, sekä edesauttaa tätä mm. muuttamalla uskonnonopetus yleiseksi erinäisiä uskontoja historiallisesti käsitteleväksi opetukseksi tunnustuksellisuuden tai teismin (saati minkään muunkaan yhden totuuden) indoktrinoinnin sijaan.
P.S. olemme nyt myös Facebookissa: fb.me/jariottoshow. Keskustelu viikon videon teemoista jatkuu myös siellä, eli kannattaa laittaa sivu seurantaan.
Hyvää pohdintaa. Ajatuskoe toiseen maahan/kulttuuriin muuttamisesta mielenkiintoinen. Sen myötä tullaan siihen, että missä määrin tai minkä myötä lapsena/kasvaessa opetetut/opitut ajatukset ja mallit on yleisesti ottaen poisopittavissa. Mennään psykologian/sosiologian pariin. Minkä sortin tutkimusta aiheesta mahtaa löytyä...
Mielestäni olette hyvinkin asian ytimessä puhuessanne uskonnonvapauden ja muiden keskeisten länsimaisten arvojen (vaikkapa tasa-arvo; itsemääräämisoikeus, mielipiteen ilmaisun vapaus yms.) välisestä potentiaalisesta ristiriidasta. Mitä esim. islamin uskosta mahtaa jäädä loppujen lopuksi jäljelle, jos pidetään näistä arvoista kiinni? Uskonnot ylipäätään tuppaavat vahvasti kontrolloimaan/sanelemaan erinäisiä reunaehtoja ihmisen toiminnalle, ja islamin kohdalla vielä nimenomaan puuttuu reformaatio, jonka myötä näkemykset ovat keskimäärin vaikkapa nyt luterilaisuutta vanhakantaisempia (ja minkä vuoksi islamista nyt sitten ollaan enemmän huolissaan/sitä pidetään ongelmallisempana). Henk. koht. miellän, että yhteiskunnan elämää määrittäviä arvoja on kiistatta laitettava hierarkiseen järjestykseen, ylimpänä tietysti oikeus elämään. Muina tärkeinä (ihmismyönteisinä / humanistisina) arvoina (tai kulttuurisina piirteinä) pidän mm. kolmea edellä mainitsemaani asiaa, sekä fyysistä ja henkistä koskemattomuutta, oikeutta äänestää/vaikuttaa ympäristöönsä (=demokratia), oikeutta koulutukseen (=sivistyneen yhteiskunnan edellytys), nojaamista tieteeseen (=ajatukset heijastavat mahd. hyvin todellisuutta; vahvasti seurausta edellisestä), yksityisomaisuuden suojaa ja elinkeinon vapautta. Miellän näistä tinkimisen askeleena taaksepäin/huonompaan hyvän elämän ja ihmisen potentiaalin lunastamisen kannalta. Uskonnonvapaus voidaan sallia näissä puitteissa, mutta missä määrin silloin on enää kyseessä 'vapaus', ja ollessaan rajoitettu, missä määrin enää tietty uskonto...
Moskeijakeskustelussa on tullut muutamaan otteeseen (ja tulee varmasti vastaisuudessakin tulemaan) vastaan teidänkin ruotimanne argumentti, että "uskonnonvapaus nyt vain kuuluu keskeisiin länsimaisiin liberaaleihin arvoihin", jonka myötä moskeijaa ei näin ollen tulisi/saisi kategorisesti vastustaa islamiin liittyviin ennakkoluuloihin perustuen. Vapaavuoren kannan voi mielestäni kyllä nähdä myös uskonnonvapauden vastaisena, koska käsittääkseni hän on todennut vastustavansa hanketta juurikin kategorisesti ("rahoituksesta riippumatta"). Toisaalta edellämainittua liberaalia argumenttia esittävät tahotkin tuntuvat usein käsittävän uskonnonvapauden rajattuna vähintään niin, että maan lakia ei rikota. Ts. heidänkin olemisensa uskonnonvapauden puolella on kiistanalaista. Lisäksi dilemma länsimaisten arvojen ja uskontoon mahd. sisältyvien normien välillä jätetään usein ylipäätään käsittelemättä. Mainitaan vain "uskonnonvapaus" ikään kuin asia olisi sen myötä kunnossa. Jää epäselväksi ottavatko henkilöt vaikkapa relativistisen kannan, vai tuleeko heidän mielestään uskontoa tosissaan rajoittaa tietyiltä osin, vai mitä... Myös, onko lakiin nojaava rajaus lyhytnäköistä, siltä osin kun lait pohjautuvat vallitseviin arvoihin... ts. ajatuskokeeseenne liittyen, ollaanko pitkällä tähtäimellä kuitenkin 'kaltevalla pinnalla'?
Mitä keskusteluun tulee, käytetty kieli tuntuu paikoitellen typistyvän "islamista" puhumiseksi, kun pitäisi sen sijaan mielestäni käyttää tarkempia nyansseja, joita myös itse toitte esiin (esim. miten vaikkapa eri maahan pyrkivät muslimit suhtautuisivat uskostaan luopuviin; joku ei ole moksiskaan, joku paheksuu, ja joku näkee sen kuolemanvakavana). Uskon valtaosan (en kaikkien) islamista puhuessaan tosiasiassa tarkoittavan nimenomaan fundamentalismia, uskonnon vanhoollista/jyrkkää tulkintaa.
Mitä yleisemmin uskontoihin (ei siis vain fundamentalistisiin näkemyksiin) ja uskonnonvapauteen tulee, näen siinä pientä ristiriitaa, että uskonnonvapauden nimissä tulisi suhtautua tiettyihin valtauskontoihin neutraalisti, kun samalla uskoisin valtaosan suhtautuvan oudoksuen tai tietyllä varauksella henkilöön, joka vaikkapa väittäisi Elvis Presleyn elävän hänen luonaan ja antavan hänelle päivittäin elämänohjeita. Tämän julistaminen työhaastattelussa ei useimmissa tapauksissa liene eduksi, mutta suurten uskontojen kohdalla usko yliluonnolliseen tulisi sivuuttaa, koska uskonnonvapaus/syrjintä kiellettyä. Se, että otat uskonloikan asiassa kuin asiassa kertonee kuitenkin jotain ajattelustasi/harkintakyvystäsi, vai missä määrin henkilöä itseään tulisi "syyttää" verrattuna sosialisaatioon/indoktrinaatioon ja näiden ajatusten/mallien opettajiin...? Hyvin hämmentävää, että jossain asiassa tosiaan otetaan uskonloikka, mutta toisaalla toimitaan täysin järjen ja tieteen pohjalta. Miltä pohjin nämä tilanteet ja asiat mahtavat valikoitua...? Uskonnonvapaus sinänsähän oli käsittääkseni valistuksen ajan pragmaattinen oivallus/luomus yhteiskuntarauhan takaamiseksi. Annettiin enemmän tai vähemmän kaikkien kukkien kukkia veristen uskonsotien jälkimainingeissa. Tältä osin uskonnonvapaus, joka manifestoituu suvaitsevaisuutena (tai teatterina, jossa näyttelemme hyväksyvämme uskonloikkien ottamisia) lienee yhä validi asia. Muistelen Durkheimin puolestaan kirjoittaneen yhteisöllisyydestä uskontojen vetovoimaan liittyen. Mm. hankalassa elämäntilanteessa olevat henkilöt ovat löytäneet uskonnollisista yhteisöistä nimenomaan tukea ja turvaa. Tämä pätee luultavasti yhä, ja myös yksinäisyyttä kokevien maahanmuuttajien osalta.
Sinänsä kuten jo edellä esitin puhuessani tieteellisen maailmankatsomuksen puolesta, ei mielestäni uskontojen asemaa tulisi eteenpäin mentäessä erityisesti vahvistaa, vaan antaa niiden näivettyä orgaanisesti, sekä edesauttaa tätä mm. muuttamalla uskonnonopetus yleiseksi erinäisiä uskontoja historiallisesti käsitteleväksi opetukseksi tunnustuksellisuuden tai teismin (saati minkään muunkaan yhden totuuden) indoktrinoinnin sijaan.
äänenlaatu vähän huononpuoleinen