Aihe on tosi kiehtova. Suomessakin on alkuperäisväestö josta sais jutun juurta. Amerikan alkuperäisväestö on aina kiinnostellut. Samoin samurait ja viikingit. Oli hieno video, kiiitos🙏🏻!
Naulan kantaan, juuri tuota äidinkielellämme asiaa en ollut edes ajatellut. Ulkomailla työskentely on tuonut ton enkun sen verran läheiseksi että katselen kummallakin kielellä varsin mieluusti. Nämä Petterin videot ovat ihan kärjessä myös kansainvälisesti kiinnostavien tubettajien kanssa mun mielestä. Ehkä sitten tämä suomen kieli tuo siihen lisää, mutta ei nii paljoa etteikö voi todellakin sanoa näitä huippulaadukkaiksi vedoiksi. Mäkipelto on toinen todella hyvä suomalainen.
Äärimmäisen hyvä video,kiitos🙏 Suosittelen lämpimästi lukemaan Bear Heart:Äitini tuuli-kirjan. Kirja kertoo hyvin yksityiskohtaisesti arvostetun alkuperäiskansan jäsenen tarinan ja heidän tavoistaan,uskomuksistaan ja kirjoittajan tien parantajaksi.
Olipa hyvä video, harmi kun just tehtiin joku 2viikkoo sitten koulus projekti intiaaneista, mutta käytin yhtenä lähteenä sun mayavideoo. Jatka samaan malliin!👍🏻
Kiitos hyvästä videosta, tämä oli se aihe aikoinaan yläasteella, josta sain historian tunnilla ehdot, no nyt tästä olikin osa jo entuudestaan tuttua informaatiota, thanks for that 🙏 Ps. Sulla on aika siisti huppari, Petteri! 😎😌
Itseäni aina kiinnostanut E-Amerikan intiaanit ja olen päässyt käymään mm.Perussa ja Ecuadorissa. Matka oli unohtumaton ja tuntui kuin olisin tullut "oikeaan kotiini".
Intiaani ei ole sanana ongelma Suomessa ja suomen kielessä. Sanan ongelmat eivät koske meidän kulttuuripiiriämme, ja intiaani on vakiintunut kieleemme käsitteeksi tietyistä ihmisistä. Intiaanihan ei ole indian, kuten vaikkapa suomen lusikka-sana ei ole sama kuin saksan löffel. N-kirjaimella alkava sana taas on ongelma, sillä se on sellaiseksi muodostunut hyvillä syillä.
Ihan mielenkiintoinen oli tuo alun pätkä, kun puhuttiin siitä, että mikä on sanan etymologia. Itse olen sitä mieltä, että moni käyttää termejä, jotka voivat olla loukkaavia, mutta he eivät tiedä sanaa käyttäessään, että joku voi tästä loukkaantua. Sama asia on monessa muussakin jutussa. Itse olen mielenterveysongelmainen, ja kyllä on saanut vaikka mitä kuulla. Videon aihe oli kuitenkin mielenkiintoinen.
Kiinnostavia faktoja joihin olisin kaivannut lisää, esim intiaanien suhtautuminen vieraisiin heimoihin tavatessa. Sota mainittiin mutta ei tarkennettu ketä vastaan? Hyökättiinkö leireihin ja tapettiin kaikki vauvasta vaariin vai otettiinko vankeja? Naisia? Miten estettiin sisäsiittoisuus? Julma päänahkojen metsästely, totta vai tarua? Naisten ja tyttöjen asema?
@@pmikkonen omasta mielestäni olen edelleen jäljillä. Olen työskennellyt ulkomailla, eli enkkukin onnistuu, ja siksi pidän sun videoita todella korkealaatuisina.
Intiaanit on kyllä mielenkiintoisia. Wikipediasta löytyy tietoa heimoista. Apache eli apassit -heimo oli vissiinkin viimeisin heimo ja geronimo viimeisin heimo johtaja. 🤔
Jälleen yksi puolustaloukkaantujien vouhotus, sama juttu eskimoiden kanssa. Kaikki tiedämme keitä tarkoitetaan, kun puhutaan intiaaneista, en ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa intiaanitermiä käytettäisiin loukkaavassa merkityksessä. Ainoastaan intiaanit itse voivat kertoa, miksikä haluavat itseään kutsuttavan. Suomalaisetkin ovat kansa, joka koostuu monista eri puolilla Suomea asuvista ryhmistä erilaisine murteineen ja pienine kulttuurieroineen.
Usein näkee intiaanilla olevan yksi tai useampi pyrstösulka kiinni hiuksissaan. Jostain luin, että intiaanit karkoittivat käärmeitä jonkun niitä saalistavan haukan tai kotkan pyrtösulilla. Kalkkarokäärmekin pakeni jos sille näytti yhtä pyrstösulkaa. Olisiko niillä päässä olevilla sulilla se tarkoitus? Merillä ollessa eräässä laivassa oli intialainen sähköttäjä jota kapteeni kutsui intiaaniksi.
Mun mieleistä termeissä yleensäkin pitäis kysyä itse sanaa koskevilta ihmisiltä, että onko sana X loukkaava. Nykyään tuntuu, että tietyt valkoiset henkilöt loukkaantuu toisten puolesta, vaikka asia olis näille asianomaisille täysin ok.
Kanadassa käydessäni vierailin eräässä paikallisessa reservaatissa Toronton lähettyvillä. Olen aina ollut kiinnostunut intiaaneista, kukapa poika ei olisi, ja käynti oli ikimuistoinen vaikkakin tiipiit, toteemit ym. rekvisiitta vaikutti olevan pilattu kaupallisuuden alttarille.
ei sitten petteri viitsinyt sanallankaan mainita kummuista löytyneistä jättiläisistä? punasilla tukilla ja 2 rivin hampailla? en mäkään väitä että kaikkeen uskon, mutta tuhansia on löytynyt.
ennen kun alan kattoo tätä videota, niin intiaani sana tuli siitä kun kolumbus tuli santa maria laivalla länteen ja luuli tulevansa intiaan ja se kutsuu niitä intiaaneiksi
Suoraviivaisesti käännettynä Indian on vähän ristiriitainen. Voi tarkoittaa intiaania tai intialaista, niillä ei sitten juuri muuta yhteistä tekijää sitten olekkaan.
ñ = nj T: 4 kurssia espanjan kieltä lukiossa opiskellut jonka espanjan taito on ruostunut aika paljon tässä 10 vuoden sisällä mutta jonka lukion espanjan oppikirjat on onneksi vielä tallessa
Uutisankkuri Arvi Lind oli aikoinaan melkoinen tietopankki ja Suomen luotettavin mies. Nyt tämän tittelin jakavat Petteri Mikkonen ja Ville Mäkipelto. PS: Olipa mielenkiintoinen video ja seuraavaa osaa odotellessa :)
Isä mistä meidän nimet tulee? Kun joku syntyy niin jos poppamies näkee täysikuun tulee nimeksi Täysikuu. Jos kotka lentää taivaalla tulee nimeksi Lentävä kotka jne. Miksi kysyt, kaksi nussivaa koiraa? 🤣😁😂🙃
Hyviä videoita,jos saan ehdottaa hyvä aihe olisi Skoptien uskonlahko joka oli venäjällä.Tämä oli erittäin seksuaalivastainen lahko,jopa siinä määrin että uskovaisilta leikattiin sukuelimet pois.Suomessa kartanolaisuus uskonlahko sai vaikutteita skoptien lahkolta joka oli erittäin seksuaalivastainen
Jatko-osa tälle videolle: ua-cam.com/video/jmHFKX0XYpI/v-deo.html
Välität Petteri kyllä parhaimmasta päästä infoa ylipäätänsä!
Tää on tosi kiinnostava aihe, aina on kiinnostanut Yhdysvaltojen ja intiaanien historia
Hyvä video!
Kiitos
täällä taas nämä rakastavaiset tunnustaa tunteitaan toisilleen.
@@VmKobudo Etkö sää rakasta sun toveria?
Vihaan teitä kaikkia.
Aihe on tosi kiehtova. Suomessakin on alkuperäisväestö josta sais jutun juurta. Amerikan alkuperäisväestö on aina kiinnostellut. Samoin samurait ja viikingit. Oli hieno video, kiiitos🙏🏻!
muuten hauska, mutta Saamelaiset ovat yhtä alkuperäisiä kuin suomalaiset. Ensimmäiset ovat vain jääneet vähemmistöksi.
Nyt on mielenkiintoinen aihe 😍
Äärimmäisen kiinnostava video!Kiitos!!😁
melkein kaikki Petterin videot katsoneena täytyy sanoa että tämä on yksi mielenkiintoisimpia videoita joita olen katsonut.
Wau mikä video 🤩🪶
Kiitos✨
Todella mielenkiintoinen video! Hyvä sinä!
Todella mielenkiintoinen aihe! Taas!👍🏻🙂
Mä tykkäsin :) ! Jatka samaa mallia.
upea video petteri! intiaaneissa on aina ollu jotain kiehtovaa, ja nyt teit videon niistä. kiitos🤝
Petteri ei petä! Ihana saada näin laadukkaita ja kattavia videoita omalla äidinkielellä💪
Naulan kantaan, juuri tuota äidinkielellämme asiaa en ollut edes ajatellut. Ulkomailla työskentely on tuonut ton enkun sen verran läheiseksi että katselen kummallakin kielellä varsin mieluusti. Nämä Petterin videot ovat ihan kärjessä myös kansainvälisesti kiinnostavien tubettajien kanssa mun mielestä. Ehkä sitten tämä suomen kieli tuo siihen lisää, mutta ei nii paljoa etteikö voi todellakin sanoa näitä huippulaadukkaiksi vedoiksi. Mäkipelto on toinen todella hyvä suomalainen.
@@kalletammisto KIITOS, DNASSANI ON HYVIN LÄHELLÄ INTIAANI NAINEN,OLEN YLPEÄ SIITÄ ,,LAURI KAIRALA
Kiitos Petteri,mielenkiintoinen aihe.☺
Pohjois-amerikan intiaaneista olis kiva saada enemmänkin videoita 😋
Äärimmäisen hyvä video,kiitos🙏
Suosittelen lämpimästi lukemaan Bear Heart:Äitini tuuli-kirjan.
Kirja kertoo hyvin yksityiskohtaisesti arvostetun alkuperäiskansan jäsenen tarinan ja heidän tavoistaan,uskomuksistaan ja kirjoittajan tien parantajaksi.
Kiitos hyvästä videosta! Innolla odotan jatko-osaa 🤩
Tämmöset jutut kiinnostaa mua tosi paljon👍 hyvä video
Hyvä video kiitos Petteri.
Video Maya-intiaaneista: ua-cam.com/video/KHI5oO30FW4/v-deo.html
Olipa hyvä video, harmi kun just tehtiin joku 2viikkoo sitten koulus projekti intiaaneista, mutta käytin yhtenä lähteenä sun mayavideoo. Jatka samaan malliin!👍🏻
Intiaani on intiaani ihminen niinkun muutkin ihmiset kaunis kulttuuri
Kiitos hyvästä videosta, tämä oli se aihe aikoinaan yläasteella, josta sain historian tunnilla ehdot, no nyt tästä olikin osa jo entuudestaan tuttua informaatiota, thanks for that 🙏
Ps. Sulla on aika siisti huppari, Petteri! 😎😌
Tää on varmasti mielenkiintoinen 😎
Itseäni aina kiinnostanut E-Amerikan intiaanit ja olen päässyt käymään mm.Perussa ja Ecuadorissa. Matka oli unohtumaton ja tuntui kuin olisin tullut "oikeaan kotiini".
Intiaani ei ole sanana ongelma Suomessa ja suomen kielessä. Sanan ongelmat eivät koske meidän kulttuuripiiriämme, ja intiaani on vakiintunut kieleemme käsitteeksi tietyistä ihmisistä. Intiaanihan ei ole indian, kuten vaikkapa suomen lusikka-sana ei ole sama kuin saksan löffel. N-kirjaimella alkava sana taas on ongelma, sillä se on sellaiseksi muodostunut hyvillä syillä.
Ihan mielenkiinnosta, mitkä on niitä hyviä syitä? Ja miksi ne samat syyt eivät päde muihin ihmisr0tu1hin?
aivan mahtavaa petteri 🤩
just viikko sitten alkoin uudesti pelaamaan far cry primal pc:llä mikä sijoittuu just tähän alku asukas aikaan 🤩
Loistava video!👍🏻
Ihan mielenkiintoinen oli tuo alun pätkä, kun puhuttiin siitä, että mikä on sanan etymologia. Itse olen sitä mieltä, että moni käyttää termejä, jotka voivat olla loukkaavia, mutta he eivät tiedä sanaa käyttäessään, että joku voi tästä loukkaantua. Sama asia on monessa muussakin jutussa. Itse olen mielenterveysongelmainen, ja kyllä on saanut vaikka mitä kuulla. Videon aihe oli kuitenkin mielenkiintoinen.
Teeppä Petteri video suomen alkuperäisestä maahan muutosta. Tiedän... on aika vaikea.
Kiinnostavia faktoja joihin olisin kaivannut lisää, esim intiaanien suhtautuminen vieraisiin heimoihin tavatessa. Sota mainittiin mutta ei tarkennettu ketä vastaan? Hyökättiinkö leireihin ja tapettiin kaikki vauvasta vaariin vai otettiinko vankeja? Naisia? Miten estettiin sisäsiittoisuus? Julma päänahkojen metsästely, totta vai tarua? Naisten ja tyttöjen asema?
Petteri on viisas!
Mielenkiintonen!
Mahtava video
Tästä on hyötyä kokeessa ku mulla on historiassa Intiaaneista
loistava video
🤠
Petteri tehe jakso silkkitiestä ja sen historiasta saat tilauksen kun ilmestyy kyseinen historiaan ja kulttuuriin liittycä jakso
Hyvä video,miten olisi saisiko viikingeistä yms saman tyylisiä videoita
Kyllä on ihmisillä liian hyvin kaikki ku jostain sanasta jolla tarkoitetaan jotain kansaa pitää tehdä väkisin onglema.
Miten olisi dokumentti fintiaaneista myös?
Hyvä video kyllä. Sanoisin että sulla on kansainvälisen tason meininki, mutta vain alle 6 miljoonan ihmisen kielialue. Todella hienoa työtä.
Kiitti kivasta kommentista!
@@pmikkonen omasta mielestäni olen edelleen jäljillä. Olen työskennellyt ulkomailla, eli enkkukin onnistuu, ja siksi pidän sun videoita todella korkealaatuisina.
Intiaanit on kyllä mielenkiintoisia. Wikipediasta löytyy tietoa heimoista. Apache eli apassit -heimo oli vissiinkin viimeisin heimo ja geronimo viimeisin heimo johtaja. 🤔
Woah!Hyvää tietoa amerikan alkuperäiskansasta.eikös viigingit olleet jossain tekemisissä pohjoisten heimojen kanssa..?
Löysivät Amerikan mantereen...
Hieno video, ja kolumbus ei ollut ensimmäinen ihminen joka kävi Amerikassa vaikka moni luulee niin.
Mikään maa/alue ei kuulu sinulle, vaan sinä kuulut maalle.
juuri näin!
Hyvä pointti ja nimenomaan maalle, ei valtiolle. Maasta sinä olet tullut ja niin edelleen.
Jälleen yksi puolustaloukkaantujien vouhotus, sama juttu eskimoiden kanssa. Kaikki tiedämme keitä tarkoitetaan, kun puhutaan intiaaneista, en ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa intiaanitermiä käytettäisiin loukkaavassa merkityksessä. Ainoastaan intiaanit itse voivat kertoa, miksikä haluavat itseään kutsuttavan. Suomalaisetkin ovat kansa, joka koostuu monista eri puolilla Suomea asuvista ryhmistä erilaisine murteineen ja pienine kulttuurieroineen.
Suomalaisia asuu myös vähemmistöinä Suomen ulkopuolella mm. ruotsinsuomalaiset jne.
Ei mee kauaa nii ne bännää Karjalaiset
Oikeesti meillä oli TÄNÄÄN historiassa intiaanit siis tää on tosi hyvää kertausta👍🏼
Usein näkee intiaanilla olevan yksi tai useampi pyrstösulka kiinni hiuksissaan. Jostain luin, että intiaanit karkoittivat käärmeitä jonkun niitä saalistavan haukan tai kotkan pyrtösulilla. Kalkkarokäärmekin pakeni jos sille näytti yhtä pyrstösulkaa. Olisiko niillä päässä olevilla sulilla se tarkoitus? Merillä ollessa eräässä laivassa oli intialainen sähköttäjä jota kapteeni kutsui intiaaniksi.
Mun mieleistä termeissä yleensäkin pitäis kysyä itse sanaa koskevilta ihmisiltä, että onko sana X loukkaava. Nykyään tuntuu, että tietyt valkoiset henkilöt loukkaantuu toisten puolesta, vaikka asia olis näille asianomaisille täysin ok.
Eih! Mulla on koe tänään Amerikanalkuperäiskulttuureista ja löytoretkistä
Taio ittees kokeeks pois täältä
Kanadassa käydessäni vierailin eräässä paikallisessa reservaatissa Toronton lähettyvillä. Olen aina ollut kiinnostunut intiaaneista, kukapa poika ei olisi, ja käynti oli ikimuistoinen vaikkakin tiipiit, toteemit ym. rekvisiitta vaikutti olevan pilattu kaupallisuuden alttarille.
Voitko kertoa Korean Air 007 lennosta?
Kiinnostava aihe 🙂
Milloin videota Inkat kulttuurista
NARWHALS NARWHALS SWIMMING IN THE OCEAN, CAUSING A COMMOTION, CUZ THEY'RE SO AWESOME!
Meidän opettaja puhui justiin viikko sitten historian tunnilla näistä jutuista. Liittyykö ens videoon Punainen pilvi??
Juu tää tuli just meillä historiassa
8:25 eskomot eiks se oo haukuntaa nykyään
Ei
Ei ainakaan suomeksi.
Kyllä on loukkaavaa kieliasua.🫡 Inuiitti varmaan oikea sana. Jäätelötikuistakin jouduttiin tämä e sana vaihtamaan muuksi.😊
ei sitten petteri viitsinyt sanallankaan mainita kummuista löytyneistä jättiläisistä? punasilla tukilla ja 2 rivin hampailla? en mäkään väitä että kaikkeen uskon, mutta tuhansia on löytynyt.
Enemmistö kansasta mistä puhutaan haluaa että niitä kutsuu nimellä "Intiaani"
Kiva ku huomenna historiaa missä puhutaan intiianeista
Oisko viikinkien elämästä seuraavaksi?
Kiva tää cliff hanger että seuraavassa videossa kerron miten me eurooppalaiset tämä kaikki tuhottiin 🥲🥲🥲🥲🥲🥲
Seuraavaksi aiheeksi assasiinit?
Onkohan kukaan tehnyt videota, kannabiksen historiasta.
En oo varma! Mielenkiintoinen aihe!
ennen kun alan kattoo tätä videota, niin intiaani sana tuli siitä kun kolumbus tuli santa maria laivalla länteen ja luuli tulevansa intiaan ja se kutsuu niitä intiaaneiksi
👍
Suoraviivaisesti käännettynä Indian on vähän ristiriitainen. Voi tarkoittaa intiaania tai intialaista, niillä ei sitten juuri muuta yhteistä tekijää sitten olekkaan.
Olisi tullut tämä video vähän aikaisemmin niin olisin saanut apua historian intiaani esitelmään😅
Oisitpa tehny tän videon ennen joululomaa kun meillä oli intiaaneista sillon koe
ñ = nj
T: 4 kurssia espanjan kieltä lukiossa opiskellut jonka espanjan taito on ruostunut aika paljon tässä 10 vuoden sisällä mutta jonka lukion espanjan oppikirjat on onneksi vielä tallessa
Intiaani on ihan normaali suomen kielen sana, eikä sen käytössä ole mitään ihmeellistä.
Jos joku käytöstä loukkaantuu, niin se on sitten voi voi.
intiaani käsite perustuu kolonialismii ja eurosentrisyytee ni ehk vähä kyseenalaista mut muuten hyvä video👍
Keskittyminen meni täysin ku huomasin et toinen hupparin naru on olalla ja toinen suorana😖
Voisit tehdä videon meistä narreista? 😉
6 tuntia vielä ei jaksa oottaa😭
Siis vittu mä tulin kattomaan videota intiaaneista niin lässytät jotain suvakkipaskaa ekat 5min? Pidä tunkkis
Joku jenkki asui preeriaheimon kanssa ja jutut ei menisi woke kaudella läpi.
Nice
Uutisankkuri Arvi Lind oli aikoinaan melkoinen tietopankki ja Suomen luotettavin mies. Nyt tämän tittelin jakavat Petteri Mikkonen ja Ville Mäkipelto. PS: Olipa mielenkiintoinen video ja seuraavaa osaa odotellessa :)
Intiaanit ja Amerikan alkuperäiskansat ovat kyl tosi mielenkiintoinen aihe. 😮
Nyt on jännä aihe
Kirjasuositus:
George Catlin: Letters and notes on the North American Indians.
Katottiin just hissan tunnil sun video mayoista
Uudempien tutkimusten mukaan kuulemma ihmiset saapuivat amerikkaan paljon ennen kuin 20 000 vuotta sitten.
Onko kukaan nähdyt sellaista Animaatiota kuin olipa kerran amerikka ?
Tässähä o hyvää tietoo meinaan oikea isäni vanhemat ovat intiaaneja kolumbiasta
Eiks tätä nää ennakkoon?
Joutuuko intiaani sanasta valtakunnanoikeuteen
Kiitos. Minulla useanpi elämä intiaanina T viisaan karhu heimon viisas susi oli intiaani nimeni
Tee video atsteekeista tai inkoista
🤩🤩🤩🤩🤣🤣🤣🤣
Tex willer oli naimisissa navajopäällikön tyttären kanssa, heille syntyi Kit nimen saanut poika.
Videoehdotukseksi Klondiken kultaryntäys.
Suomalaisethan ei kutsu intiaaneja jenkkien tapaan erehdyttävästi intialaisiksi, joskaan senkään halveksittavana pitäminen on vähintään rasistista.
Isä mistä meidän nimet tulee? Kun joku syntyy niin jos poppamies näkee täysikuun tulee nimeksi Täysikuu. Jos kotka lentää taivaalla tulee nimeksi Lentävä kotka jne. Miksi kysyt, kaksi nussivaa koiraa? 🤣😁😂🙃
Mul on koe talvi sodan tapahtumista
Minä en ole koskaan ymmärtänyt eskimo sanan "rasistisuutta".
Hyviä videoita,jos saan ehdottaa hyvä aihe olisi Skoptien uskonlahko joka oli venäjällä.Tämä oli erittäin seksuaalivastainen lahko,jopa siinä määrin että uskovaisilta leikattiin sukuelimet pois.Suomessa kartanolaisuus uskonlahko sai vaikutteita skoptien lahkolta joka oli erittäin seksuaalivastainen
Odotan innolla että Petteri tekee videon Benito Mussolinista.
Kommentoi tai reagoi tähän komenttiin jos aijot.