Erittäin merkillinen tarina, miten kaksi ihmistä voikin kadota jäljettömiin, siltähän tuo vaikuttaa, että jotakin kamalaa on täytynyt tapahtua. Se on loputon painajainen omaisille, kun ei voi tietää mistä on kysymys. Kun ajattelee noita muita kamalia koskaan selvinneitä tapauksia, niin on se mahdollista myös näidenkin kohdalla. Se onkin niin käsittämätöntä, ettei nuo Bodomin tapaus sekä Tulilahden ole koskaan selvinneet, mutta toisaalta siihen aikaan poliisin tutkinta oli aivan lapsenkengissä verrattuna tähän maailman aikaan. Jos ne olisi tapahtuneet tänä päivänä, niin olisivat kyllä selvinneet.
Pitkästä aikaa juutuuppi ehdotti minulle videoitasi. Kerrontasi on muuttunut paljon luontevammaksi alkuaikojesi(?) videoista. Miellyttävä kuunnella. Hienoa että olet kehittänyt itseäsi tarinankertojana.😊
Tuo mies voi olla esim Thaimaassa karussa ja on vaihtanut vaikka nimen kokonaan, että ei jää kiinni ja voi elää ulkomailla Jos ihminen haluaa tehdä jotain josta ei joudu vankilaan ne matkustaa Euroopan ulkopuolelle jonka kolmas veli on tehnyt, että ei joudu vankilaan Suomessa
Se haiseva juttu metsässä oli tämä pariskunta.Veljeksillä oli jotain tekemistä tämrn kanssa.Miksi tulla uudestaan pohjoiseen.Peittämään jäljet ja hävittämään ruumiit
Moro. Olivatko he omalla autolla liikkeellä, vai liftasivat, vai julkisilla??? Siihen aikaan paljon liftaamalla kuljettiin, joka aina on vaarallista ollut. Kiitos Nathalie. Annat aina ajattelemisen aihetta.
Kuulin tästä tapauksesta vasta viime vuonna. Kumma että tästä tapauksesta ole tullut mitenkään tunnettu tapaus.🤔Se tietysti vaikutti noi kaksi muuta tapausta.
Itsekkin olen tutkinut Hilkka Laitisen tapausta, eli Lahden, Nastolan, Kausalan ja Villähteen alueet tulleet tutuiksi. Heti kun mainitsit Villähteen, mietin että voiko liittyä Urho Laitiseen, ja suu loksahti auki kun hänet mainitsut😮 Miettii väkisin sitäkin, voiko olla sarjamurhaaja kyseessä, kun näitä selvittämättömiä leiriläisten murhia on useampia tältä ajalta, vaikkakin eri paikkakunnilta.
Ja jos tuo mies on ennenkin tehnyt katoamis temppuja ei ole miehellä puhtaat jauhot ollut pussissa Jos ykkös veli ensin teki katoamisen ja on Euroopan ulkopuolella ja alkanut käyttää huumeita. Tai joku ihminen on voinut tehdä rikoksen ja Suomessa on esim tuolla miehellä uhannut vankila ja jos vaikka toi nainen on sanonut antaa ilmi tuon miehen. Silloin on mahdollista, että toi mies on kolkannut naisen suomen puolella siellä jossa on viimeksi ollut ja mies on kävellyt suomen rajan toiselle puolelle ja vaihtanut kokonaan nimen
JOS OLET UUSI KUUNTELIJA: TÄMÄ ON AUDIOÄÄNI PODCASTISTA MISSÄ OLEN? VIDEOSSA NÄKYVÄT KUVITUSVIDEOT EIVÄT LIITY TAPAUKSEEN! ❤
Kiitos tarinasta Nathalie oli kyllä aika mielenkiintoinen tapaus.
En ollu kuullut tästä aikaisemmin todella mysteeri tapaus todella surullista että heitä ei oo etsinnöistä huolimatta löydetty 😢 kiitos Natalie ❤
Niinpä! Kiitos kun katsoit 🩷
Erittäin merkillinen tarina, miten kaksi ihmistä voikin kadota jäljettömiin, siltähän tuo vaikuttaa, että jotakin kamalaa on täytynyt tapahtua. Se on loputon painajainen omaisille, kun ei voi tietää mistä on kysymys. Kun ajattelee noita muita kamalia koskaan selvinneitä tapauksia, niin on se mahdollista myös näidenkin kohdalla. Se onkin niin käsittämätöntä, ettei nuo Bodomin tapaus sekä Tulilahden ole koskaan selvinneet, mutta toisaalta siihen aikaan poliisin tutkinta oli aivan lapsenkengissä verrattuna tähän maailman aikaan. Jos ne olisi tapahtuneet tänä päivänä, niin olisivat kyllä selvinneet.
Kiitos Nathalie hienosta videosta aika erikoinen tapaus
toivoisin sinulta uusimpia tapaukksia .kiitos
En oo kuullut ennen.
Kiitos videosta Nathalie ja voi hyvin😊❤
Pitkästä aikaa juutuuppi ehdotti minulle videoitasi. Kerrontasi on muuttunut paljon luontevammaksi alkuaikojesi(?) videoista. Miellyttävä kuunnella. Hienoa että olet kehittänyt itseäsi tarinankertojana.😊
Kiitos Nathalie 👍
Kiitos kun katsoit 🩷
Kiitos Nathalie ❤ Olipa erikoinen ja surullinen katoamistapaus 😢😢 Hauskaa illanjatkoa sinulle
Kiitos kun katsoit 🩷
Tämä Laitinen kiinnostaa häneltä katosi myöhemmin vaimo. Kadonneen si😢jalle löytyi uusi vaimo, jota hän ei kadottanut.
Voisin tehdä joskus! 🩷
Nathalie teet hyviä juttuja 👍
Voi Kiitos 🩷
Kiitos Nathalie ja hyvää viikkoa sinne ❤🕊💐🙋♀️
Kiitos samoin ihana 🩷
Kiitos mielenkiintoisesta jaksosta ❕
Kiitos kun katsoit 🩷
Olen kuullut tämän stoorin. Tämä on kyllä tosi kummallinen tapaus 🤔
Mielenkiintoista oli se, etta Heinaveden Tulilahdella surmattiin raa'asti Eine Nyyssonen ja Riitta Pakkanen myos vuonna 1959 - heinakuussa.
Niinpä! ☹️
Nathalie Kiitos hyvästä videosta.👍
Kiitos kun katsot 🩷
Olen Suomussalmelta ja muistan tapauksen vaikka lapsi tuolloin oli. Ymmärtääkseni Veli Soukan perhettä asui tuolloin. Suomussalmella
Ounasvaaralle eksyminen on mielestäni poissa laskuista. Olisi löytynyt jo kauan sitten
Tekisitkö omat videot tälle kanavalle näistä naistenkaatajista/huijareista? 1) Ruben Oskar Auervaara ja 2) Kreivi Lindgren💔💔
Olipa jälleen kerran todella surllinen katomistapaus Nathalie 😢
Tuo mies voi olla esim Thaimaassa karussa ja on vaihtanut vaikka nimen kokonaan, että ei jää kiinni ja voi elää ulkomailla
Jos ihminen haluaa tehdä jotain josta ei joudu vankilaan ne matkustaa Euroopan ulkopuolelle jonka kolmas veli on tehnyt, että ei joudu vankilaan Suomessa
En olekaan aikaisemmin kuullut tuosta katoamis tapauksesta.
Se haiseva juttu metsässä oli tämä pariskunta.Veljeksillä oli jotain tekemistä tämrn kanssa.Miksi tulla uudestaan pohjoiseen.Peittämään jäljet ja hävittämään ruumiit
Tai toinen kahdesta ihmisestä on sanonut kävellään suomen rajan toiselle puolelle ja joku ihmislauma on kolkannut esim venäjän tai ruotsin puolella
Moro. Olivatko he omalla autolla liikkeellä, vai liftasivat, vai julkisilla??? Siihen aikaan paljon liftaamalla kuljettiin, joka aina on vaarallista ollut. Kiitos Nathalie. Annat aina ajattelemisen aihetta.
Linja - autolla lähtivät … muuten ilmeisesti listasivat ? Todella huonosti tietoa saatavilla 🩷
Skibotn on Norjassa miten he päätyivät Norrbottenin? Ei synny aavistustakaan....
Kuulin tästä tapauksesta vasta viime vuonna. Kumma että tästä tapauksesta ole tullut mitenkään tunnettu tapaus.🤔Se tietysti vaikutti noi kaksi muuta tapausta.
😢😢
Tai mies on tehnyt naiselle jotain ja kävellyt rajan yli, että ei joudu kiinni murhasta
👍🎤
Joku on käskenyt mennä johonki ja kolkannut siellä mihin ovat menneet
Ootko tehnyt Ville Syrjäkarista jutun?
En ole! Voisin tehdä!
Veikkaan kyllä eksymistä laajoihin kairoihin.
Sepäse.
Itsekkin olen tutkinut Hilkka Laitisen tapausta, eli Lahden, Nastolan, Kausalan ja Villähteen alueet tulleet tutuiksi. Heti kun mainitsit Villähteen, mietin että voiko liittyä Urho Laitiseen, ja suu loksahti auki kun hänet mainitsut😮
Miettii väkisin sitäkin, voiko olla sarjamurhaaja kyseessä, kun näitä selvittämättömiä leiriläisten murhia on useampia tältä ajalta, vaikkakin eri paikkakunnilta.
Ja jos tuo mies on ennenkin tehnyt katoamis temppuja ei ole miehellä puhtaat jauhot ollut pussissa
Jos ykkös veli ensin teki katoamisen ja on Euroopan ulkopuolella ja alkanut käyttää huumeita.
Tai joku ihminen on voinut tehdä rikoksen ja Suomessa on esim tuolla miehellä uhannut vankila ja jos vaikka toi nainen on sanonut antaa ilmi tuon miehen.
Silloin on mahdollista, että toi mies on kolkannut naisen suomen puolella siellä jossa on viimeksi ollut ja mies on kävellyt suomen rajan toiselle puolelle ja vaihtanut kokonaan nimen