Pahajoki poluilla
Pahajoki poluilla
  • 35
  • 7 145
Juoksin Vaarojen Maraton 65km matkan (Vaarojen Extreme) Kolilla
Juoksin Vaarojen Maratonin 65km eli Vaarojen Extreme matkan Kolilla 5.10.2024
Saavuin Kolille perjantai-iltana ja kävin hakemassa juoksunumeron ja tein viimeiset valmistelut. Yön nukuin Teslan takakontissa. Sää täysin Vaaroille epätyypilliseen tapaan suosi juoksijoita. Voisi jopa sanoa, että se oli lähes täydellinen.
Treenipohja parin viime kuukauden ajalta oli varsin ohut, joten lähdin kisaan vailla isompia odotuksia tai aikatavoitteita. Kun pääsin maaliin hyväkuntoisena, mutta kaikkeni antaneena, on pakko olla tyytyväinen päivän kuntoon ja erityisesti vauhdin jakoon ja juoksutaktiikkaan.
Kolin vaarat valloittivat kertaheitolla sydämeni, tänne on pakko palata jatkossakin. Yksi hienoimpia hetkiä juoksun aikana oli Hornetin ylilento hyvin matalalta, josta tosin ehdin taltioda vain lyhyen häivähdyksen videolle.
Oli mahtavaa taitaa matkaa itsekseen ja nauttia Kolin rauhasta, mutta matkalle mahtui myös mukavia kohtaamisia, mm. omasta juoksustaan blogin kirjoittaneen Villen ja Jyrin kanssa. Kiitos äijät lyhyestä matkaseurasta, sain siitä paljon energiaa juuri sopivaan kohtaan. liikettavaloavasten.blogspot.com/2024/10/vaarojen-maraton-65-extreme-2024.html
Sisältö:
00:00 - Aloitus
00:25 - Tesla-majoitus
00:55 - Juoksunumeron haku
02:29 - Geelit lötköpulloihin
2:52 - Jalkojen teippaus
03:16 - Kisa-aamu
3:40 - Kisavalmius
4:00 - Lähtö
5:00 - Kiivetään Mäkrälle
6:30 - Pohdintaa kengistä ja jalkaongelmista
7:50 - Fiiliksiä
8:30 - Kisasuunnitelma
9:45 - Lakkala
10:30 - Aurinko
12:20 - Ylitys
12:49 - Kolinvaara
12:59 - Hornet ylilento
13:37 - Eteläpään laavu
14:23 - Kuikkipuro
15:17 - Jyrkkää alamäkeä
15:58 - Lähtö Kiviniemestä
17:32 - Ryläyksen alarinteillä
19:01 - Pitkoksia, miten mennyt noin omasta mielestä
20:15 - Peiponpelto
21:22 - Maali
Stravassa: www.strava.com/activities/12582954984
Instagram: kallepahajoki
🎵 Music licensed from Lickd. The biggest mainstream and stock music platform for content creators.
Once In A Lifetime by Philip Guyler, t.lickd.co/ox9ZLKxPdzD License ID: XrkYKbz21e2
Beautiful Things by Philip Guyler, lickd.lnk.to/9WnkTEID License ID: GBgd2mqRDx1
If you want to use music from famous artists, try Lickd to get track credits and unlimited stock music: app.lickd.co/r/8be446c10f8b4b6ea328a8a84116e2c6
Переглядів: 900

Відео

Mitä tein Kolilla... Ja mitä kanavalle kuuluu?
Переглядів 21921 день тому
Vietin perheen kanssa viikonlopun Kolilla ja kuvailin pitkästä aikaa videota, jossa kerrotaan mitä on tulossa ja miksi kanavalla on pitkään ollut hiljaista. Poluilla juttelin tulossa olevasta Vaarojen Maraton Extreme 65km kisasta. Lisäksi mukana drone-kuvaa Kolin jylhistä maisemista, sekä käynti Pirunkirkon lohkareluolassa, jossa lampun akku aiheutti jännittäviä hetkiä 🎵 Music licensed from Lic...
Kaikki mitä olisin halunnut tietää NUTS Ylläs Pallas 100km kisasta
Переглядів 4892 місяці тому
Kävin läpi taannoista NUTS Ylläs Pallas 100km- kisaa. Yritin purkaa auki kaikki, mitä olisin halunnut tietää mm. harjoittelusta, säästä ja erityisesti kisan reitistä ennen kuin juoksin Pallakselta Ylläkselle. Infopakettina tämä toimii yhdessä seuraavien videoiden kanssa: Kisasuunnitelma: ua-cam.com/video/msr_157YG0I/v-deo.html Ennakkovalmistautuminen kisaan: ua-cam.com/video/5yDERIRX05o/v-deo.h...
Kuinka hukkasin Dronen - Ja mikä drone tilalle? | DJI Avata 2 | Air | Mini 4 Pro | Mavic 3 Classic
Переглядів 1202 місяці тому
Kuvailin mökillä hieman pidemmän videon, jossa kerron miten onnistuin hukkaamaan DJI Mavic Mini droneni Pallastunturin tuuliin tunti ennen NUTS Ylläs Pallas 100km- kisan alkua. Sen jälkeen kerron, mitä dronen valinnassa kannattaa ottaa huomioon. Eniten aikaa menee drone-lainsäädännön tiiviiseen läpikäyntiin. Tämä osio kannattaa katsoa sitten kun on aikaa, koska drone-lennätys on tiukasti lakisä...
Kävelyllä Hercules Trail Run poluilla
Переглядів 1012 місяці тому
Kävin tutustumassa Porvoon Mustijoen ja Sillvikin maisemissa 5.10 juostavan Hercules Trail Run kisan 7km pituiseen reittiin. Hengitystieinfektio on estänyt kovemman treenin nyt viikon ajan, joten tämä lenkki tehtiin kävellen. Samalla kerroin, mitä Pahajoki Poluilla- kanavalle on vielä odotettavissa syksyn 2024 aikana. Reitistä tuli lopulta yli 7km pituinen, vaikka sateen vuoksi oikaisin loppuma...
Osa 18: Kaikki mitä olisin halunnut tietää Karhunkierroksesta
Переглядів 4053 місяці тому
Tämä on kahdeksastoista osa Tie Karhunkierrokselle 2024 videosarjaa. Käyn läpi asioita, joita olisin halunnut itse tietää ennen ensimmäistä pitkää polkujuoksuani NUTS Karhunkierroksella. Video käsittelee erityisesti NUTS Karhunkierros 55km, 83km ja 166km matkoja mm. maaston, sään, nesteytysstrategian ja pukeutumisen osalta Tämä video päättää Tie Karhunkierrokselle 2024- videosarjan. Lisää Karhu...
NUTS Ylläs Pallas 100km 2024 - Kipuamista ja kipua
Переглядів 1,7 тис.3 місяці тому
Starttasin elämäni ensimmäiselle 100km ultramatkalle Pallakselta perjantaina 12.7 klo 23.00. Alku sujui ihan hyvin ja keskiyön aurinko lumosi sekä Pallaksen että pienempien kerojen huipulta katseltuna. Kun Pallas - Rauhala- välillä maisemat avautuivat ja reitti parani, pääsin etenemään vielä ihan hyvää vauhtia, ehkä jopa liiankin lujaa omaan kuntooni nähden. Ykköstavoitteena oli päästä reitti l...
NUTS Ylläs Pallas 100km ennakot
Переглядів 1953 місяці тому
Tällä videolla tehdään perinteinen juoksunumeron haku Äkäslompolon kisakylästä jsekä käydään läpi dropbagin sekä juoksurepun sisällöt ja tarkastetaan, että kaikki on kohdallaan. Lopuksi jalkojen teippaus ja sitten odottelemaan lähtöä. Instagram: kallepahajoki Strava: www.strava.com/athletes/kalle_pahajoki Get 'Departure Gate' by Abraham Benjamin Stewart and over 1M mainstream trac...
Päivä Perämeren Kansallispuistossa
Переглядів 1453 місяці тому
Keskiviikkona 10.7 kävimme Venetaksi Pekka Ahon opastuksella Perämeren Kansallispustoihin kuuluvissa Pensaskarin ja Selkäsarven saarissa. Molemmissa oli monimuotoisesti läsnä vanhaa kalastajakulttuuria ja saariston luontoa. Lisäksi saimme nauttia upeasta aurinkoisesta säästä ja venetaksin viilentävästä kyydistä. Kokenut opas on ensiarvoisen tärkeä, että näistä saarista saa kaiken irti. Instagra...
Retkellä Rokuan Pookinpolulla
Переглядів 663 місяці тому
Tiistaina 9.7 kävimme kiertämässä Rokuan Pookinpolun. Säät asettivat jälleen rajoitteita, tällä kertaa välttelimme isoa ukkosrintamaa. Pookinpolku on pääosin helppokulkuista polkua. Noin 5,5km mittaisella matkalla nousua kertyi 110m, ja isoimmat nousut on porrastettu, ainakin jos Pitkäjärveltä lähtee Pookinpolulle vastapäivään. Rokualla uniikkia ovat jääkauden jälkeensä jättämät maanmuodot sekä...
Päiväretki Tiilikkajärvellä
Переглядів 1683 місяці тому
Kävimme päiväretkellä todella monipuolisessa ja kauniissa Tiilikkajärven kansallispuistossa. Reitiksi valikoitui Uiton kierros. Kun poikkesimme Venäjänhiekoilla, ja Uiton kämpältä harhauduimme vielä keräämään hilloja Aution kierron suuntaan, tuli matkaa lopulta taitettua yli 12 kilometriä. Retki Stravassa: www.strava.com/activities/11837466171 Instagram: kallepahajoki Strava: www....
Retkellä Hiidenportin kansallispuistossa
Переглядів 1113 місяці тому
Olen matkalla kohti Äkäslompoloa ja perjantaina 12.7 juostavaa NUTS Ylläs Pallas 100km kisaa. Matkalla retkeilemme eri kansallispuistoissa yhdessä poikani Samun ja vaimon Inkan kanssa. Retkeilyt aloittaa Hiidenportin Hiidenkierros, jonka kävimme kiertämässä sunnuntaina 7.7. Sää oli epävakaa koko päivän, joten jätimme piston Porttilammen laavulle tekemättä. Näin reitin kokonaispituudeksi tuli n....
NUTS Ylläs Pallas 100km 2024 Kisasuunnitelma
Переглядів 4313 місяці тому
NUTS Ylläs Pallas 100km 2024 Kisasuunnitelma
Osa 17: Miten harjoitella Karhunkierroksen 166km matkalle
Переглядів 993 місяці тому
Osa 17: Miten harjoitella Karhunkierroksen 166km matkalle
Osa 16: Onko elämää Karhunkierroksen jälkeen?
Переглядів 603 місяці тому
Osa 16: Onko elämää Karhunkierroksen jälkeen?
Osa 15: Vältä nämä 10 virhettä Karhunkierroksella
Переглядів 633 місяці тому
Osa 15: Vältä nämä 10 virhettä Karhunkierroksella
Osa 14: Karhunkierros 2024 (DNF 83km/166km)
Переглядів 793 місяці тому
Osa 14: Karhunkierros 2024 (DNF 83km/166km)
Osa 13: Karhunkierros 2024 kisasuunnitelma
Переглядів 463 місяці тому
Osa 13: Karhunkierros 2024 kisasuunnitelma
Osa 12: Orrainpolku
Переглядів 843 місяці тому
Osa 12: Orrainpolku
Osa 11: Jääkauden jäljet, Kivikauden ihminen
Переглядів 653 місяці тому
Osa 11: Jääkauden jäljet, Kivikauden ihminen
Osa 8: Verttiä verttiä, enemmän verttiä
Переглядів 343 місяці тому
Osa 8: Verttiä verttiä, enemmän verttiä
Osa 10: Missä mennään huhtikuussa?
Переглядів 193 місяці тому
Osa 10: Missä mennään huhtikuussa?
Osa 9: Treenikatsaus Kokonniemessä
Переглядів 343 місяці тому
Osa 9: Treenikatsaus Kokonniemessä
Osa 6: Vertikaalia Teneriffalla
Переглядів 133 місяці тому
Osa 6: Vertikaalia Teneriffalla
Osa 7: Mäkitreeniä Malminkartanolla
Переглядів 363 місяці тому
Osa 7: Mäkitreeniä Malminkartanolla
Osa 5: Tammikuun tilannepäivitys
Переглядів 343 місяці тому
Osa 5: Tammikuun tilannepäivitys
Osa 4: 100 mailin viikko
Переглядів 123 місяці тому
Osa 4: 100 mailin viikko
Osa 3: Pakkasjuoksu Porvoossa
Переглядів 133 місяці тому
Osa 3: Pakkasjuoksu Porvoossa
Osa 2: Karhunkierros 2024 treenien avaus
Переглядів 233 місяці тому
Osa 2: Karhunkierros 2024 treenien avaus
Osa 1: Marrasputken aloitus Orrainpolulla
Переглядів 163 місяці тому
Osa 1: Marrasputken aloitus Orrainpolulla

КОМЕНТАРІ

  • @jerekarppinen
    @jerekarppinen 23 дні тому

    7:05 vilahtaa kalliot jossa iteki käyny kattelemassa maisemia

  • @jomppaoksanen8000
    @jomppaoksanen8000 2 місяці тому

    Hyviä pohdintoja ja hyvä analyysi reitistä ja reissusta. Oma reissu loppui Rauhalaan tälläkertaa.

    • @PahajokiPoluilla
      @PahajokiPoluilla 2 місяці тому

      @@jomppaoksanen8000 Kurja homma mutta sait jo melkein ”parhaat palat”. Ensi kerralla maaliin 💪 Kaikki ultrat on oppimiskokemuksia mutta DNF:istä oppii monesti eniten. Mikä sulla meni pieleen? Ensimmäinen DNF kirpaisi itsellä aikanaan paljon. Sen jälkeen oppinut suhtautumaan niihin rauhallisemmin. Jos yrittää parhaansa, se riittää. Sitä pitää vielä opetella että joskus on paras jättää kesken silloinkin kun vielä pystyisi jatkamaan

    • @jomppaoksanen8000
      @jomppaoksanen8000 2 місяці тому

      @@PahajokiPoluilla akilles ei kestänyt,kun sauva katkesi. Ja sitten lopuksi katkesi "selkäranka".....ens kertaan

    • @PahajokiPoluilla
      @PahajokiPoluilla 2 місяці тому

      @@jomppaoksanen8000 fiksu päätös. Itse olen aikanani ollut monta kuukautta ”telakalla” akillesvaivojen takia, tuli kuntoon vasta kun lopetin juoksun ja aloin pyöräillä

  • @stope8591
    @stope8591 2 місяці тому

    On kans dji fpv drone ja vanha dji spark. Noi sääntö hommat oli iso isku harrastukselle. Ite en ole lupia jaksanut hommata. Ei tunnu ketää kiinostavan ellei mee voimalaitoksen tms lähelle pörrää. Tai tee muuten jotain tyhmää

    • @PahajokiPoluilla
      @PahajokiPoluilla 2 місяці тому

      Onhan riskit hyvin vähäiset, punaisia päin kävely on useimmiten vaarallisempi rike. Varsinkin FPV-dronejen kanssa säätely menee ehkä vähän överiksi. Otan itse silti asiat mielummin liian vakavasti, kuin kevyesti. Siihen, miten tiukkaa dronesäätely on, vaikuttaa kuitenkin nimenomaan se, miten turvallisesti dronepilotit yleensä lentävät. Tuosta dronen näkemisestä itse pidän silti tärkeimpänä, että tietää missä se on taivaalla, eikä sitä että se ei hetkeksikään katoa silmistä. Tänä kesänä Apache-taisteluhelikopteri lensi aivan puiden latvojen tasalla suoraan mökistä yli. Jos olisin lennättänyt dronea, olisi tullut kiire reagoida. Jos drone olisi ollut korkealla taivaalla, olisi tullut kiire ottaa se nopeasti alas ja sen olisin tehnyt riippumatta siitä, katsonko juuri silloin droneen, vai ohjaimen näyttöön. Jos se olisi ollut alempana ja esimerkiksi lähisaaren takana, olisin silti tiennyt missä se on suhteessa Apacheen. Ja tietäen, että Apache ei sinne saarten väliin mahdu, olisin voinut todeta, että drone on jo nyt turvallisessa sijainnissa. Vaikka se olisi puiden takana ollutkin. Ja toisaalta kaupunkiympäristössä, jos vaikka kierrän kirkontornia, drone häviää näköpiiristä. Tiedän silti missä se on, ja tiedän että pelastushelikopteri ei siihen kirkontornin viereen lennä vahingossakaan.

    • @stope8591
      @stope8591 2 місяці тому

      @@PahajokiPoluilla täällä päin ei onneks armeejan vekottimet lentele juurikaan. Itekkään en toki nykyjään lennä keakuatassa tai edes omakotitalojen lähellä. Lähinnä soramontut ja pellot.

  • @PahajokiPoluilla
    @PahajokiPoluilla 3 місяці тому

    Se piippaus Taivaskerolla ei muuten ollut laskuri, vaan automaattikamera. Esim: nuts.kuvat.fi/kuvat/NUTS+Ylläs+Pallas+2024/Rami+Valonen/Taivaskero+100km/NUTS-YPH-24-Rami-Valonen-Taivaskero-Automaatti-397.jpg

  • @MolariTube
    @MolariTube 3 місяці тому

    Karmea tuo näkötorni. Minä olen päättänyt, että tällä iällä voin jo jättää nuo käymättä, kun kuitenkin tunnen oloni niissä kammottavan epämukavaksi. - Matti

    • @PahajokiPoluilla
      @PahajokiPoluilla 3 місяці тому

      @@MolariTube kiipeäminen oli alussa helpompaa kuin Rokualla, koska oli ihan portaat. Lopussa ylhäällä pahempi. Tänne puhuin vielä Samunkin mukaan. Itse en ehkä haluaisi kiivetä uudestaan, drone ajoi saman asian maan kamaralta, mutta olin tyytyväinen kun poika sai hienon itsensä ylittämisen kokemuksen

  • @ihanvaantero
    @ihanvaantero 3 місяці тому

    Upea video! Tuo olisi vuoden päästä haaveena. Nyt tuli juostua KK 55km alle 10h, mutta tuohon on vielä piiiitkä matka. Tämä kesä on mennyt treenin suhteen rauhallisissa merkeissä. Motivaatiota söi parin viikon flunssa, mutta tästä sitä taas pikku hiljaa aletaan kuromaan vauhtia kohti Vaarojen 65km. Hyviä juoksuja ja terveyttä! 🏃‍♂️👍

    • @PahajokiPoluilla
      @PahajokiPoluilla 3 місяці тому

      @@ihanvaantero Tsemppiä Vaaroille! Kuulostaa kyllä että olet valmis rokkaamaan YP:n 100km vuoden päästä. Oma arvio, että hivenen haastavampi maasto kuin KK. Ei ilmeisesti niin paha kuin Vaaroilla.Tauot on ihan terveellisiäkin, jaksaa pää mukana. Flunssa ja kisat kyllä tehneet omista treeneistä aika katkonaisia jo monta kuukautta. Yllättävän hyvin palautunut YP:ltä joten tarkoitus olisi yksi kovaa treeniblokki saada ja etsiä jostain lippu Vaaroille. Jos ei löydy, niin varasuunnitelmiakin on jo

    • @ihanvaantero
      @ihanvaantero 3 місяці тому

      @@PahajokiPoluilla jep, kiitos! Olen Kolilla käynyt itekseen juoksemassa täydessä vesisateessa 30km. Ei se miusta niin paha ollut, kuin mitä sanotaan. Toisaalta tuplaten lisää siihen ja vesistön ylitys sekä loppukiipeämiset, niin voihan se jännää olla…. Varsinkin jos alkaa sataa lunta ja räntää. 😅

  • @jluhti4017
    @jluhti4017 3 місяці тому

    Hienoa video ja kovalla sinnillä menit päätyyn asti! 🫡 Sinulla on tosi paljon treeniä alla mitä Stravasta vilkaisin, mutta oletko treenannut alamäkiä? Siis ihan kävellen ylös ja juosten, tosi kovaa, alas. Polvivaiva voisi hyötyä fyssarikäynnistä ja niistä jumppaohjeista(kin), mutta omassa ohjelmassa on nimenomaan alamäkijuoksua, ettei reidet petä ja sitten seurauksena tule polvet kipeäksi. Ylämäet on helppoja, sen kun hidastaa sopivaan vauhtiin. PacePro kannattaa tarkistaa huolella, se ei minusta osaa hidastaa ylämäkiin tarpeeksi, eikä Garmin näytä oikeita nousumetrejä Suomessa, jolloin myös PacePro jne. näyttää ihan itsemurhavauhteja. Pallas - Rauhala ja Kotamaja - Ylläsjärvi on paljon vaikeampia pätkiä kuin mitä korkeuskäyrä kertoo, niissä ei ole helppo puskea tai pitää kovaa vauhtia. Veikkaan, että noihin soihin ja kivikoihin on moni selkäranka katkennut 😁Mukava katsella näitä videoita eli paljon kiitoksia, kun jaksat niitä tehdä. Tsemppiä palautumiseen ja seuraaviin seikkailuihin!

    • @PahajokiPoluilla
      @PahajokiPoluilla 3 місяці тому

      @@jluhti4017 PacePro selvästi ei toiminut kovin hyvin, toisaalta arvion voi aina ottaa sinne päin suuntaa antavana, ettei tarvitse laskeskella koko ajan itse keskivauhteja. En varsinaisesti stressannut liikaa aikatavoitteista, enemmän hyvä fiilis vei mukanaan siinä kun Pallaksen jälkeisen teknisen maaston jälkeen pääsi vähän irti jonoista ja juoksemaan. Olet ihan oikeassa tuosta alamäestä. Huomasin että olen ottanut aina alamäet liian iisisti treeneissä, se tulee olemaan varmaan isoin muutos jonka otan tuolta YP:ltä treeneihin. Puskemisesta ajattelin, että jos menen liian lujaa, niin hiipuminen on ok. Maasto oli kyllä haastavampi, kuin mitä arvasin, varmasti ei se 17h tai 17,5h olisi olleet realistisia vaikka polvi olisi kestänyt. Seurailen miten polvi kehittyy, onneksi on vakuutukset, joten tarvittaessa kyllä menen sitä näyttämään. Nöyränä kun menee niin paljon oppii. Yksi asia, jonka huomasin, on että KK ja YP välillä ehtii tehdä aika vähän oikeasti kehittävää ja palautuminen on yllättävän hidasta. Treenipohja pitäisi siis olla tehtynä KK:lle, jos aikoo molemmille osallistua. Treenit olivat varmaan suhteellisen kunnossa määrällisesti, ehkä enemmin korkeavolyymisiä treenivuosia tarvitaan, että saa sen iskutuksen keston jota nuo pitkät matkat vaativat. Toisaalta huomasin kyllä, että vielä saa paljon jauhaa ihan perus zone 2 aerobista pohjaakin. Sen suhteen en ihan ollut vieläkään ihan kevään parhaan kunnon tasolla, vaikka tuntui että KK:ta paremmin meni ehkä sen suhteen

    • @PahajokiPoluilla
      @PahajokiPoluilla 3 місяці тому

      @@jluhti4017 kiitos muuten todella paljon yksityiskohtaisesta palautteesta, taisit laittaa Stravankin puolella, sielläkin piti vastata, mutta en heti ehtinyt ja sitten se unohtui

  • @timore88
    @timore88 3 місяці тому

    Hyvä video! Millä olet laittanut nuo välillä kuvass näkyvät overlay-datat?

    • @PahajokiPoluilla
      @PahajokiPoluilla 3 місяці тому

      @@timore88 Telemetry overlay, maksullinen softa. Tuon etu on että sille voi viedä koko suorituksen fit-tiedoston (saa Garmin connectista) ja sitten synkata sen kohdan jossa suoritusta on joko toisen gpx:n tai ajan perusteella. Ei ihan halpa, eikä ihan helppokäyttöinen, mutta aika monipuolinen

    • @timore88
      @timore88 3 місяці тому

      @@PahajokiPoluilla Kiitos paljon! Näyttää aika hyvältä. Olen pitkään koittanut löytää tällaista, niin pitää perehtyä.

  • @samumetsala
    @samumetsala 3 місяці тому

    Hienosti filmattu 👍 kiitos vinkistä täytyypä joskus käydä.

  • @juurihoito
    @juurihoito 3 місяці тому

    Mainio video. Pookivaaran näkötorniin kiipeäminen on kieltämättä potentiaalisen kuumottavaa hommaa. Viimeksi kun kävin itse yrittämässä niin tornin huipulla olevaan koppiin ei päässyt lainkaan sisälle, luukku oli lukossa ja lukko epäkunnossa, mukava nähdä että nyt tuonne taas pääsi sisälle asti.

  • @sinikkapahajoki2264
    @sinikkapahajoki2264 3 місяці тому

  • @sinikkapahajoki2264
    @sinikkapahajoki2264 3 місяці тому

    ❤❤

  • @MattiTrails
    @MattiTrails 3 місяці тому

    Vuosi sitten kävin tuolla. Tein siitä videonkin kanavalle. Ihan kiva paikka, mutta ei se aika hätäisellä päiväretkellä niin säväyttänyt. Varmasti tuosta saisi enemmän irti, kun menisi ajan kanssa. Tuo on niin syrjässäkin, että jos poistuu päiväretkipaikoilta, niin saa olla rauhassa.

    • @PahajokiPoluilla
      @PahajokiPoluilla 3 місяці тому

      Käyn tsekkaamassa videon. Olen samaa mieltä, että isoin säväys jäi puuttumaan. Rotko on hieno, mutta loppujen lopuksi aika nopeasti käyty. Toisaalta kun kyseessä on lyhyt päiväretki, ei ole niin paljon "paineita" siitä, että pakko saada kaikki irti. Myös tylsät osuudet jäävät vähille noin nopealla kierroksella, jolloin kokonaisuus on edelleen positiviinen. Arvostan niitä, jotka tekevät rauhassa pidempiä retkiä ja vaelluksia. Itse olen niin hätäinen, että varmaan juoksisin joka puistossa jonkun 10-20km reitin, jos en olisi perheen kanssa reisussa. Kävely lapsen tahtiin on siis jo myönnytys hitaan retkeilyn suuntaan. UKK-puisto on oikeastaan ainut Suomen kansallispuistoista, joka kutkuttaa mielikuvista nimenomaan rauhallisella menolla. Sinne pitäisi joskus päästä hitaasti ja rauhassa kiertelemään päiviksi tai viikoiksi.

    • @MattiTrails
      @MattiTrails 3 місяці тому

      @@PahajokiPoluilla UKK on ehkä näistä puistosta mielenkiintoisin, koska se on monipuolinen ja hieno. Syksyllä on tarkoitus tehdä siellä 5 päivän reissu. Enemmänkin aikaa saisi helposti kulumaan, mutta yleensä minusta tuntuu 5 päivän jälkeen, että ihan hyvin voi jo lähteä kotiapäin ja palata arkeen. Lemmenjoki on myös todella kiva.

  • @sinikkapahajoki2264
    @sinikkapahajoki2264 3 місяці тому

  • @TuomoVauhkonenCoaching
    @TuomoVauhkonenCoaching 3 місяці тому

    Kiitos videosta! Itse mietin myos noita joki paikkoja varsinkin niille kahdelle pidemmalle patkalle Etta voisiko juosta vaan kahdella lotkolla.. Hyvaa ja hauskaa kisajuoksua..! 🏃💥

    • @PahajokiPoluilla
      @PahajokiPoluilla 3 місяці тому

      Tuo on kyllä hyvä huomio. Kiinnostuin sen verran, että saatan vielä tehdä karttaharjoitusta ainakin noiden kahden pisimmän pätkän osalta.

    • @TuomoVauhkonenCoaching
      @TuomoVauhkonenCoaching 3 місяці тому

      @@PahajokiPoluilla samoin taalla

    • @PahajokiPoluilla
      @PahajokiPoluilla 3 місяці тому

      @@TuomoVauhkonenCoaching Pallas - Rauhala välillä ainakin Pyhäjoki ja Mustakeron autiotupa (ilmeisesti sieltä saa vielä vettä, vaikka muuten kiinni) ovat mahdollisia vesipaikkoja. Mustakero vaatii ehkä 100m poistumisen reitiltä. Kotamaja - Ylläsjärvi välillä n. 66km kohdalla puro, vaikea sanoa onko juotava. 73km kohdalla kesänkijärvi. Ei optimaalisia, mutta ihan potentiaalisia. Luultavasti tuolla tulee myös sellaisia puroja, joita en edes bonganut kartasta. Pitää punnita, säästääkö enemmän aikaa kantamalla vähemmän painoa mutta ottamalla vettä mahdollisesti hankalista paikoista, vai kantamalla enemmän vettä jonka saa täytettyä nopeasti. Luulen, että itse ehkä käytän tätä tietoa niin, että otan noille pidemmille väleille vain neljä pulloa, mutta mahdollisesti täytän vettä luonnosta, jos siltä tuntuu.

  • @juhopahajoki1320
    @juhopahajoki1320 3 місяці тому

    Pretty damn inspiring 👌🥹👍💪

  • @juhopahajoki1320
    @juhopahajoki1320 3 місяці тому

    Tykkään tästä uudesta ilmeestä!