Ihailen sun energisyyttäsi👍. Samaan ei moni pysty. Ehkä on asia, mikä muutamia ärsyttää. Oli miten vaan, niin nämä videot on ihan parhaita kaikin tavoin❤. Kun on yksin koiran kanssa, tulet kuin ystävä kotiini. Että kiitos kovasti👏
Laiha tai lihava, olemme kaikki kauniita ja arvokkaita, ja meillå on kaikilla oma merkityksemme täällä maailmassa. Hyvää viikon alkua yhteiseen meille kaikille erikokoisille ja -muotoisile upeille ihmisille❣️🤗🤗🤗
Kehopositiivisuudella pyritään saamaan kaikenlaisille kehoille tasa-arvoisesti kunnioitusta ja oikeuksia. Siinä ei ole kyse painonhallinnasta tai terveellisistä elämäntavoista.
On todella rumaa, sivistymätöntä ja pikkusieluista arvostella ihmisten ulkonäköä. Tämä maailma on liian ulkonäkökeskeinen. Ihmisistä yritetään tehdä samankokoisia,määräi- lemällä mitä saa syödä ts. yritetään tasapäistää! Ei pidä mennä mukaan tällaiseen ns. totalitarismiin, vaan jokainen on kaunis ja sisäinen kauneus merkitsee enemmän kuin ulkoinen. Kiitos Pirjo hyvistä videoistasi. Sinulla on sydämen sivistystä ja tekemisen iloa, jatka samaan malliin!
Moi.pirjo tein sitä piirakka oli tosi hyvää vei ihan kielen mennessään laitoin tilliä siihen.kiitos ohjeesta minä kun olen gluteeniton on vaihtelua.hyvää päivän jatkoa sulle mukava katsella videoita.ter.katri leppävirralta.❤️
Lämmin kiitos, sinulle Pirjo leipomisvideosta!♥️♥️ Oli kiva video! Kauniita ovat kukkasi, amaryllis on kuin kuningatar! 🌷☘Toivotaan, että Lissu ymmärtää parastaan ja suostuu kulkemaan neulepuvussa!🐾 Kotivideot ovat niin lämminhenkisiä! 🏡Hyvältä näyttää kanapiirakka! 🌹Hyvää yötä sinulle ja lemmkeille!🏡😌🐾🐾🐾😊🏡
KiitosPirjo Hannele hyvistä videoista.Jokainen yhtä arvokas sellaisena kun on..Sinä olet juuri oma itsesi.Lissu,Jesse ja Elsa ovat niin sulosia.Hyvää sunnuntai illan jatkoa😊
Kiitos ohjeesta 🌹Pitäs kokeilla tehdä näitä suolasia piirakoitakin. Ex anoppi teki aikoinaan hyviä makeita/suolaisiapiirakoita❤️Hyvää sunnuntai päivää ja rapsutuksia karvatassuille ❤️😇ellalla on villatakki tai liivi.. Oon miettinyt jos ostas takin.. Voi Lissu oliko takki vähän outo kokemus🐕
Ihanan ja herkullisen näköinen piirakka 😋 pitää itsekkin kokeilla kyllä ! Ja kun olen ymmärtänyt että tykkäät homejuustosta niin kokeile ihmeessä kana-persikka-aurajuustopiirakkaa, tai pizzaa, on kyllä hyvä yhdistelmä ! Näitä videoita on kyllä kiva katsella, odottelen aina uutta innolla ! Olet kyllä huippu ❤️
Hyvännäköistä piirakkaa, täytyy kyllä kokeilla. Sydämen sivistystä puuttuu nykyisin ihmisiltä, jos aletaan toisten ihmisten valintoja saati ulkomuotoa somessa arvostella. Luojan luomia kaikki ollaan ja siihen saa tyytyä. Itse kukanenkin kilot itse kantaa, eipä se muille kuulu. Ja tysin samaa mieltä, ettei ne rypsi-ja rapsiöljyt kovin terveellinen vaihtoehto ole, jos yhtään tarkemmin niihin perehtyy. Tietysti, jos kuuntelee pelkästään thl yms suosituksia, niin voi luulla että ovat terveystuotteita.
Kiitoksia Pirjo iki ihanasta videosta, niikuin aina! Jatka samaan malliin!! ❤ Leipomisessa yleensä keliaakikko saa oireita tuotteista, jotka sisältää GLUTEENITONTA VEHNÄTÄRKKELYSTÄ. 😢 Vaikka suosittelee Keliakialiitto. Silti herkästi oireillaan. Onneksi on muitakin gluteenittomia jauhoseoksia saatavilla. Tiedoksi muillekin. Mukavaa viikon alkua sinulle Pirjo ja eläimillesi ! 😊😊❤ Myös katselijoillekin! 🎉❤
Ollessani työssä ruokakaupassa pikkusieluiset asiakkaat haukkui jatkuvasti ulkonäköäni ja jouduin kyllästymiseen asti "kouluttamaan" asiakkaita käyttäytymään paremmin ja näpäytin monasti, että "tässä työssä ei tarvitse olla huippumalli" tai että "tässä työssä ratkaisee muut asiat enemmän kuin ulkonäkö".
Aika outoja on siellä asiakkaat ollu,koskaan en ole kassoja enkä muitakaan työtekijöitä arvostellu ulkonäön vuoksi. Entisessä kaupassa oli aikatukeva lihatiskin naismyyjä mutta pirun kiva! Antoi aina mulle kuivat meetwurstit kissalle syötäväksi kun niitähän ei myydä saa. Monesti olen sen huomannu että hieman tukevampi ihminen on paljon ihmisläheisempi kun ne kansikuva tytöt/pojat joille on vain tärkeetä miltä mä näytän,mistään eivät oikeen tiedä eivätkä aina osaa. Jokaisessa meissä on jotain hyvää ja jotain huonoa kaikkea kun ei voida koskaan saada.
Nehän ovat sinun omia asioita, eipä todella kuulu kellekkää. Toisilla on älytön tiedonhalu, jota en lainkaan ole koskaan ymmärtänyt. Olet sinun kanssa monissa, asioissa ihan samoilla linjoilla. 😊
Oli todella ihana video...sinun rauhallista kerrontaa on vaan niin mukava kuunnella. Kiva kun selasit Emma kalenteria...sievä tyttö.Kyllä on amaryllis upea niinkuin muutkin sinun kukat.Minunkin mielestä kauniit matot olit ostanut olohuoneeseen. Sinulla siellä on niin kodikasta kynttilöiden valossa🕯🕯💐❤Kiitos laulelusta🎶
Hei, Pirjo Hannele ai kuinka ihana video. Olen vasta ruvennut seuraamaan sinua. Aion pikkuhiljaa katsoa edellisetkin videot. Olen jo joitakin katsonut tykkään kovasti. Ihanaa jatkoa sinulle❤❤
Moikka. Tuli tuossa mieleen,että onko sulla käytössä mitään sota-ajan leivonnaisten ja ruokien reseptejä? Olisko nykytermi sitten retroherkku 😊 Tarkotan siis vähistä raaka-aineista tehtyjä ruokia ja leivonnaisia. Itse tein kauralastuja ja rusinakakkua,pääsin ehkä 70- luvulle 😋
Voi,voi,meistä jokainen on omanlaisensa ja jokainen on arvokas omana itsenään. Leivot ja teet mitä haluat,kiva on videoitasi seurailla. Voita käytän itsekin leipomisissa ja joskus ruuanlaitossakin. Ja jokainen tekee itse miten parhaaksi näkee,ne on omia valintoja. Mukavaa sunnuntaita sinne täältä Riihimäeltä🌺💐❤️
😂😂😂kiitos taas ruuan laitto ja leipoma videoista.vai ei lissu tykänny uudesta.asusteesta kaippa se tottuu siihen kun vain harjottelette😊😊😊mitä tänään touhutaan 😊😊😊
Hyvää huomenta,Pirjo - hannele ,hyvä tuli piirakasta,ja lissu katsoo mitä se mamma puhuu😅 Ja tuo on kiva kuvakalenteri,minäkin tein pojanpojille pienenä kun oltiin siellä amerikassa nuorimman poikani kanssa,laitoin heille joululahjaksi,se on muistona ikuinen😅❤ Juu kyllä se on niin että jokainen läskisä kantaa,niinkuin minun äitini tapasi sanoa(hän oli kanssa pyöreätä sorttia ikänsä) ja näinhän se on❤ Sulla on nätit kukat,mistä oot tuon kahvipensaan alun hommannut?😊 Hyvää sunnuntaiaamua sinulle🏡🌲🥰♥️😂👍🐈⬛🐕🐈🐾🥘☕
@@pirjohannele tähän vastaisin pirjo-hannele, että me ihmiset olemme saaneet jumalalta lahjaksi kehon, joka on kuin koru ja meidän pitää pitää siitä hyvää huolta🙏
Niin..voi on aina voita! Öljystä ei saa makua ja öljyssä on enemmän kaloreita kuin öljyssä. Koko elämäni pienestä saakka jojoillut, ei se taida muuksi muuttua! Ollut monesti painonvartjoissa, ravintoterapeutilla, lääkärin ohjeilla jne... Ainut apu näyttää olevan kun lähes puolittanut annoskoon, vähentänyt leivän ja perunan syöntiä (eläisin pelkällä hyvällä leivällä&perunalla😂), vähentänyt "hyvän" syömistä jo ennestäänkin vähästä, suklaita&karkkeja en koskaan syönyt, iltasyömisen kun saisi vähentämisenkin lisäksi lopetettua niin luulen että nämä auttaisi pysyvästi. Tikuksi en edes haluaisi tulla mutta itselle sopivaksi! Että vielä tutut kasvot katsovat peilistä👍😃 se riittää! Liikkumisen puutteen huomaan heti kun ei pääse lenkille nyt kun tämä paha influenssa ollut päällä 3vk. Mutta, kyllä elämässä on niin paljon kaikkea mukavaa että nauttikaamme joka hetkestä! Oikein mukavaa ja nautinnollista viikonloppua sinulle ihanine karvaisine ystävinesi! 🐈🐕👍☕😀
Minä olen huomannut saman kuin sinäkin, paras konsti pudottaa painoa on ollut pienentää annoskokoa 😃 Huomasin viime kesänä, että verenpainetta on liikaa ja pakko tehdä jotain, niinpä kokeilinki sitten sitä viimeistä oljenkortta ja aloin pienentämään annoksia ja se toimi! Ihan huomaamatta ja ilman kärsimyksiä paino alkoikin pudota ja nyt on saanut sitten uusia vaatekaappia urakalla ☺
Mutta...itselläni kun kävi marraskuussa infarkti niin ei kyllä voit enää käy,tosin ei olla voita syöty sitä ennenkään ja ennen tuota tein kunnolla töitäkin että liikuntaakin tuli. Niin se vaan on että yksilöitä ollaan ja ei kannata turhia murehtia ei aianakan että ois voinu tosin tehdä,ei muuta ku eteepäin vaan!
Voi mahdoton näitä ulkomuoto puheita. Minun poika on ottanu kauhiaa kasvua ylös ja maatapitkin ja lääkäri käski laittaa voita ja kermaa reilusti ruokaan. Noh ihan äimistyin kun hän sanoi että haukkuvat kirahviksi ja läskiksi. Miten nyky päivänä edes kehtaavat ,mutta kai se aikuisilta sitten tarttuu.
Terve Pirjo - Hannele 😊,tuota vuolu savukanapiirakkaa en ole tehnytkään koskaan ,täytyy kokeilla joskus.Mukava minunkin kokeilla jotain erilaista,eikä esim aina tehdä kinkkupiirakkaa .Juustoraaste on parasta piirakan päällä.ihana kalenteri mummilla Emmasta 😊.Ratsastus on hyvä harrastus ,hänestä tullut jo iso tyttö .Lissu seuraa innokkaana,mitä puuhaat keittiössä.😊Hienohan tuo Amarylllis on vielä ,äidit kyllä tietää.,miten kukat tulee hoitaa.Äidilläni oli kauniit Pelargoniat ja kun minä viime kesänä ostin itselleni , kysyin neuvoa ,miten hoidetaan ,niin ne on sisälläkin tällä hetkellä hienoja.Varmasti hyvää tuo piirakka .Kiitos videosta ja hyvää yötä😊
En osaa kävellä käsikädessä ja parempi yksin tai koiran kanssa, saa mennä omaan tahtiin! Selkä ei vaan kestä kävelemistä, kun on nikamia murtunut ja siirtynyt paikoiltaan kaatumistapaturman jäljiltä :(
Ihailen sun energisyyttäsi👍. Samaan ei moni pysty.
Ehkä on asia, mikä muutamia ärsyttää. Oli miten vaan, niin nämä videot on ihan parhaita kaikin tavoin❤. Kun on yksin koiran kanssa, tulet kuin ystävä kotiini.
Että kiitos kovasti👏
Itse tietää mitä painaa eikä se kuulu kenellekään muulle. Eikä kenenkään ulkomuodon arvostelu sovi nykypäivänä. ❤
Laiha tai lihava, olemme kaikki kauniita ja arvokkaita, ja meillå on kaikilla oma merkityksemme täällä maailmassa. Hyvää viikon alkua yhteiseen meille kaikille erikokoisille ja -muotoisile upeille ihmisille❣️🤗🤗🤗
😁😂🥱kehopositiivisuus on lihavuuden pitämistä normaalina.
Kehopositiivisuudella pyritään saamaan kaikenlaisille kehoille tasa-arvoisesti kunnioitusta ja oikeuksia. Siinä ei ole kyse painonhallinnasta tai terveellisistä elämäntavoista.
Kiitos paljon ihanista videoistasi. Nautin kovasti seurata kaikkia tekemisiäsi. Ollaan tyytyväisiä pullukoita🥰
Ei siun tarvi selitellä kellekkään tekemisiäsi tai päätöksiäsi, sen kuin vain päistikkaan etiäpäin kohti uusia seikkailuja❤
On todella rumaa, sivistymätöntä ja pikkusieluista arvostella ihmisten ulkonäköä. Tämä maailma on liian ulkonäkökeskeinen. Ihmisistä yritetään tehdä samankokoisia,määräi-
lemällä mitä saa syödä ts. yritetään tasapäistää! Ei pidä mennä mukaan tällaiseen ns. totalitarismiin, vaan jokainen on kaunis ja sisäinen kauneus merkitsee enemmän
kuin ulkoinen. Kiitos Pirjo hyvistä videoistasi. Sinulla on sydämen sivistystä ja tekemisen iloa, jatka samaan malliin!
Ja varsinkaan tubessa ei ole oikeen arvostella sellasia ollaa kun ollaa jokainen.
Ei muuta ku kaikille vaan lisää virtaa kevään odotukseen!
Niin ihana kodikas koti..Kiva seurata Pirjo Hannelen videoita...Kiitos.....niistä ♥
Kiitos yhdestä ihan parhaista videoista. Hyvä idea tuohon kana lastun käyttöön, en itse aiemmin ole keksinyt oikein hyvää käyttötapaa.
Moi.pirjo tein sitä piirakka oli tosi hyvää vei ihan kielen mennessään laitoin tilliä siihen.kiitos ohjeesta minä kun olen gluteeniton on vaihtelua.hyvää päivän jatkoa sulle mukava katsella videoita.ter.katri leppävirralta.❤️
Kiitos, hyvää illanjatkoa!
Kiitos mukavasta rauhallisesta videosta, niin mukavaa seurata sinun askareitasi. Ihana teho tyttö olet ❤️
Kiitos!
Kyllä tuli taas niin herkullisen näköistä piirakkaa, suolaiset piirakat on mun lemppareita. Oli niin mielenkiintoinen pohjataikinakin.
Aion kokeilla tuota ohjetta., näyttää niin hyvältä! Kiitos videosta!
Lämmin kiitos, sinulle Pirjo leipomisvideosta!♥️♥️ Oli kiva video! Kauniita ovat kukkasi, amaryllis on kuin kuningatar! 🌷☘Toivotaan, että Lissu ymmärtää parastaan ja suostuu kulkemaan neulepuvussa!🐾 Kotivideot ovat niin lämminhenkisiä! 🏡Hyvältä näyttää kanapiirakka! 🌹Hyvää yötä sinulle ja lemmkeille!🏡😌🐾🐾🐾😊🏡
@@seijasalonen7349 Kiitos, hyvää yötä 😴
Miksi pitää puuttua toisen ihmisen kokoon?
Sinun innoittamana kokeilin eka kerran gluteenitonta piirakkapohjaa. Hyvää oli kiitos 🌹
Varmasti hyvää,mitä siihen pohjaan tuli jos viitsit laittaa ohjetta vois kokeilla❤
Ohje löytyy videon alla olevasta kentästä!
KiitosPirjo Hannele hyvistä videoista.Jokainen yhtä arvokas sellaisena kun on..Sinä olet juuri oma itsesi.Lissu,Jesse ja Elsa ovat niin sulosia.Hyvää sunnuntai illan jatkoa😊
Kiitos, hyvää sunnuntai-iltaa!
Mukava video, kiitos❤
Mun koiralla on sininen neulepuku. Se suojaa kuralta ja lumipaakuilta. Tuskin tossuja pitäis.
Kiitos ohjeesta 🌹Pitäs kokeilla tehdä näitä suolasia piirakoitakin. Ex anoppi teki aikoinaan hyviä makeita/suolaisiapiirakoita❤️Hyvää sunnuntai päivää ja rapsutuksia karvatassuille ❤️😇ellalla on villatakki tai liivi.. Oon miettinyt jos ostas takin.. Voi Lissu oliko takki vähän outo kokemus🐕
@@mirjamuftah Kiitos! Ei osannut Lissu liikkua mihinkään puku päällä, täytyy koettaa totuttaa 😊 Hyvää sunnuntaita 🤗
Kiitos kivasta videosta! Ja taas tuli hyviä vihjeitä! 👍😀Mukavaa sunnuntaita! 🥘🐕🐈😀
Kiitos, hyvää sunnuntain jatkoa sinullekin!
Ihanan ja herkullisen näköinen piirakka 😋 pitää itsekkin kokeilla kyllä !
Ja kun olen ymmärtänyt että tykkäät homejuustosta niin kokeile ihmeessä kana-persikka-aurajuustopiirakkaa, tai pizzaa, on kyllä hyvä yhdistelmä !
Näitä videoita on kyllä kiva katsella, odottelen aina uutta innolla ! Olet kyllä huippu ❤️
Kiitos! Olen tehnyt usein kana-aura-persikkapizzaa ja on ihan ehdottomasti minun suosikki! Piirakkaan sopii tietysti myös!
Hyvännäköistä piirakkaa, täytyy kyllä kokeilla.
Sydämen sivistystä puuttuu nykyisin ihmisiltä, jos aletaan toisten ihmisten valintoja saati ulkomuotoa somessa arvostella. Luojan luomia kaikki ollaan ja siihen saa tyytyä. Itse kukanenkin kilot itse kantaa, eipä se muille kuulu. Ja tysin samaa mieltä, ettei ne rypsi-ja rapsiöljyt kovin terveellinen vaihtoehto ole, jos yhtään tarkemmin niihin perehtyy. Tietysti, jos kuuntelee pelkästään thl yms suosituksia, niin voi luulla että ovat terveystuotteita.
Kiitoksia Pirjo iki ihanasta videosta, niikuin aina!
Jatka samaan malliin!! ❤
Leipomisessa yleensä keliaakikko saa oireita tuotteista, jotka sisältää GLUTEENITONTA VEHNÄTÄRKKELYSTÄ. 😢
Vaikka suosittelee Keliakialiitto. Silti herkästi oireillaan.
Onneksi on muitakin gluteenittomia jauhoseoksia saatavilla. Tiedoksi muillekin.
Mukavaa viikon alkua sinulle Pirjo ja eläimillesi ! 😊😊❤ Myös katselijoillekin! 🎉❤
Kiitos! Ja kiitos tiedosta! Hyvää uutta viikkoa sinullekin!
Piti uudestaan katsoa sun tekemä savukanapiirakan ohje.teen huomenna😊❤❤❤
Ihana Emma-kalenteri🥰
Ollessani työssä ruokakaupassa pikkusieluiset asiakkaat haukkui jatkuvasti ulkonäköäni ja jouduin kyllästymiseen asti "kouluttamaan" asiakkaita käyttäytymään paremmin
ja näpäytin monasti, että "tässä työssä ei tarvitse olla huippumalli" tai että "tässä työssä ratkaisee muut asiat enemmän kuin ulkonäkö".
Aika outoja on siellä asiakkaat ollu,koskaan en ole kassoja enkä muitakaan työtekijöitä arvostellu ulkonäön vuoksi.
Entisessä kaupassa oli aikatukeva lihatiskin naismyyjä mutta pirun kiva!
Antoi aina mulle kuivat meetwurstit kissalle syötäväksi kun niitähän ei myydä saa.
Monesti olen sen huomannu että hieman tukevampi ihminen on paljon ihmisläheisempi kun ne kansikuva tytöt/pojat joille on vain tärkeetä miltä mä näytän,mistään eivät oikeen tiedä eivätkä aina osaa.
Jokaisessa meissä on jotain hyvää ja jotain huonoa kaikkea kun ei voida koskaan saada.
No onpas ollut sivistymättömiä asiakkaita!
Mulla on nyt piirakka uunissa,laitoin Atrian palvirouhetta,se on hyvää😊 Kiitos ohjeesta😊
Kyllä voi leipoa mitä haluaa vaikka tekee kasvis painotteista ruokaa. Minulle ainakin riittää että lisätään kasviksia ruokaan.
Nam...tuota aijon kokeilla ❤
Hyviä videoita.ihan omakohtaista,kokeile kertoa.terv.
Hyvä video.kiitos
Kiitos!
Kyllä tuli taas ihanapiirakka😊❤❤❤
Nehän ovat sinun omia asioita, eipä todella kuulu kellekkää. Toisilla on älytön tiedonhalu, jota en lainkaan ole koskaan ymmärtänyt. Olet sinun kanssa monissa, asioissa ihan samoilla linjoilla. 😊
Oli todella ihana video...sinun rauhallista kerrontaa on vaan niin mukava kuunnella. Kiva kun selasit Emma kalenteria...sievä tyttö.Kyllä on amaryllis upea niinkuin muutkin sinun kukat.Minunkin mielestä kauniit matot olit ostanut olohuoneeseen. Sinulla siellä on niin kodikasta kynttilöiden valossa🕯🕯💐❤Kiitos laulelusta🎶
Hei, Pirjo Hannele ai kuinka ihana video. Olen vasta ruvennut seuraamaan sinua. Aion pikkuhiljaa katsoa edellisetkin videot. Olen jo joitakin katsonut tykkään kovasti. Ihanaa jatkoa sinulle❤❤
Kiitos! Hyvää jatkoa sinullekin!
Moikka. Tuli tuossa mieleen,että onko sulla käytössä mitään sota-ajan leivonnaisten ja ruokien reseptejä? Olisko nykytermi sitten retroherkku 😊 Tarkotan siis vähistä raaka-aineista tehtyjä ruokia ja leivonnaisia. Itse tein kauralastuja ja rusinakakkua,pääsin ehkä 70- luvulle 😋
@@woodwoman2279 Ei ole kyllä, mutta olen jossain nähnyt Pula-ajan keittokirja nimisen!
Voi,voi,meistä jokainen on omanlaisensa ja jokainen on arvokas omana itsenään. Leivot ja teet mitä haluat,kiva on videoitasi seurailla. Voita käytän itsekin leipomisissa ja joskus ruuanlaitossakin.
Ja jokainen tekee itse miten parhaaksi näkee,ne on omia valintoja.
Mukavaa sunnuntaita sinne täältä Riihimäeltä🌺💐❤️
@@ninahyvarinen6679 Kiitos ❤️
Kiva video😊👍
Kiitos!
Hei. Se ei kuullu kelllekkään minkä näkösiä me ollaan. Se on oma asia. On niin monta katteelisia tyyppejä. Lissu on ihana koira ❤️
Iltaa Pirjo & peukku 😊
😂😂😂kiitos taas ruuan laitto ja leipoma videoista.vai ei lissu tykänny uudesta.asusteesta kaippa se tottuu siihen kun vain harjottelette😊😊😊mitä tänään touhutaan 😊😊😊
@@TapaniHaapala Huilipäivä, rallia katoin ja ruokaa laitan välillä 😊
Voi voi ja lämmin leipä se on huono lintu jos ei höyheniään kanna eipä kannata murehtia kaikki ollaan yksilöitä.
Hyvää huomenta,Pirjo - hannele ,hyvä tuli piirakasta,ja lissu katsoo mitä se mamma puhuu😅
Ja tuo on kiva kuvakalenteri,minäkin tein pojanpojille pienenä kun oltiin siellä amerikassa nuorimman poikani kanssa,laitoin heille joululahjaksi,se on muistona ikuinen😅❤
Juu kyllä se on niin että jokainen läskisä kantaa,niinkuin minun äitini tapasi sanoa(hän oli kanssa pyöreätä sorttia ikänsä) ja näinhän se on❤
Sulla on nätit kukat,mistä oot tuon kahvipensaan alun hommannut?😊
Hyvää sunnuntaiaamua sinulle🏡🌲🥰♥️😂👍🐈⬛🐕🐈🐾🥘☕
Kiitos! Sain työkaverilta pienenä tuon kahvipensaan, oli istutettuna kahvimukiin, eli n. 15 cm korkeutta oli, siitä on jo kohta 8 vuotta aikaa!
@@pirjohannele kiitos,on kyllä nätti pensas♥️
Hyvää tais tulla.
Jos ei pauku Paavalina niin ei ole helle heinäkuussa.
Mennessä näkkyy sano ennen Kerman-Kallekin
Siis korjaus.. Öljyssä on enemmän kaloreita kuin voissa!🙂
eikö noi lihaleikkeet eli savustetut kinkkuleikkeet ole juuri niitä prosessoituja tuotteita...etkö ole terveydenhoidon ammattilainen...tsemppiii
Ja mitä sitten?
Ei sinun Irmeli tarvitse niitä syödä, jos et pysty! Tsemppii vaan itsellesi!
Irmelille toivoisin sitä sydämen sivistystä lisää.
@@pirjohannele tähän vastaisin pirjo-hannele, että me ihmiset olemme saaneet jumalalta lahjaksi kehon, joka on kuin koru ja meidän pitää pitää siitä hyvää huolta🙏
Tutustu ketoruokavalioon👍
Olen tutustunut.
Ylös , ulos ja lenkille , kevyet eväät , rasva ja sokeri pois niin paino kevenee !
Osuit naulan kantaan! Voimme muutkin ottaa mallia tästä ohjeesta. Oma tahto ja sisu ratkaisee loput.
Ei tarvii kaikkiin kommentteihin vastata. Toiset laittaa söhköautoihin ja niiden järjettömiin huoltokustannuksiin!
Niin..voi on aina voita! Öljystä ei saa makua ja öljyssä on enemmän kaloreita kuin öljyssä. Koko elämäni pienestä saakka jojoillut, ei se taida muuksi muuttua! Ollut monesti painonvartjoissa, ravintoterapeutilla, lääkärin ohjeilla jne... Ainut apu näyttää olevan kun lähes puolittanut annoskoon, vähentänyt leivän ja perunan syöntiä (eläisin pelkällä hyvällä leivällä&perunalla😂), vähentänyt "hyvän" syömistä jo ennestäänkin vähästä, suklaita&karkkeja en koskaan syönyt, iltasyömisen kun saisi vähentämisenkin lisäksi lopetettua niin luulen että nämä auttaisi pysyvästi. Tikuksi en edes haluaisi tulla mutta itselle sopivaksi! Että vielä tutut kasvot katsovat peilistä👍😃 se riittää! Liikkumisen puutteen huomaan heti kun ei pääse lenkille nyt kun tämä paha influenssa ollut päällä 3vk. Mutta, kyllä elämässä on niin paljon kaikkea mukavaa että nauttikaamme joka hetkestä! Oikein mukavaa ja nautinnollista viikonloppua sinulle ihanine karvaisine ystävinesi! 🐈🐕👍☕😀
Minä olen huomannut saman kuin sinäkin, paras konsti pudottaa painoa on ollut pienentää annoskokoa 😃 Huomasin viime kesänä, että verenpainetta on liikaa ja pakko tehdä jotain, niinpä kokeilinki sitten sitä viimeistä oljenkortta ja aloin pienentämään annoksia ja se toimi! Ihan huomaamatta ja ilman kärsimyksiä paino alkoikin pudota ja nyt on saanut sitten uusia vaatekaappia urakalla ☺
Mutta...itselläni kun kävi marraskuussa infarkti niin ei kyllä voit enää käy,tosin ei olla voita syöty sitä ennenkään ja ennen tuota tein kunnolla töitäkin että liikuntaakin tuli.
Niin se vaan on että yksilöitä ollaan ja ei kannata turhia murehtia ei aianakan että ois voinu tosin tehdä,ei muuta ku eteepäin vaan!
Voita voi notkistaa mikrossa sulatusteholla.
Voi mahdoton näitä ulkomuoto puheita.
Minun poika on ottanu kauhiaa kasvua ylös ja maatapitkin ja lääkäri käski laittaa voita ja kermaa reilusti ruokaan.
Noh ihan äimistyin kun hän sanoi että haukkuvat kirahviksi ja läskiksi.
Miten nyky päivänä edes kehtaavat ,mutta kai se aikuisilta sitten tarttuu.
Terve Pirjo - Hannele 😊,tuota vuolu savukanapiirakkaa en ole tehnytkään koskaan ,täytyy kokeilla joskus.Mukava minunkin kokeilla jotain erilaista,eikä esim aina tehdä kinkkupiirakkaa .Juustoraaste on parasta piirakan päällä.ihana kalenteri mummilla Emmasta 😊.Ratsastus on hyvä harrastus ,hänestä tullut jo iso tyttö .Lissu seuraa innokkaana,mitä puuhaat keittiössä.😊Hienohan tuo Amarylllis on vielä ,äidit kyllä tietää.,miten kukat tulee hoitaa.Äidilläni oli kauniit Pelargoniat ja kun minä viime kesänä ostin itselleni , kysyin neuvoa ,miten hoidetaan ,niin ne on sisälläkin tällä hetkellä hienoja.Varmasti hyvää tuo piirakka .Kiitos videosta ja hyvää yötä😊
Kiitos, hyvää yötä!
@pirjohannele Kiitos
Nytten vuan Mehtämanin kans kävelylenkille käsi kädessä samis tuulipuvut päälle ko hälläkin ollu samoja ongelmia kans eli liikunnan puute
En osaa kävellä käsikädessä ja parempi yksin tai koiran kanssa, saa mennä omaan tahtiin! Selkä ei vaan kestä kävelemistä, kun on nikamia murtunut ja siirtynyt paikoiltaan kaatumistapaturman jäljiltä :(
.kyllä on kivaa.katsella videoitasi.on minullakin painoa.86.kg pitäs laihduttaa lonkkiin käy paino.😢😊.olet nätti nainen.luulis.olevan.vientiä.😊.
Kiitos! Minä koetan karttaa miehiä, kun edellinen parisuhde oli aivan kamala, luottamus mennyt :(
Siis ketoa
Voisit laulaa enemmänkin...