Onhan tuo mielensäpahoittaminen ja sensuuri mennyt ihan järjettömyyksiin, en todellakaan kannata rasismia, mutta kyllä sitä nyt tv ohjelmassa pitäisi saada sanoa mitä vaan, kun siellä ihmisiä tapetaankin eikä siitäkään kukaan valita.
No, ensi kuussa, 28 maaliskuuta saa ensi-iltansa Kyllä Isä osaa-elokuva. Eipä moisesta ollut tietoa vuonna 2020, jolloin julkaisit tämän videon, DjMokkis.
Voi olla silti sisällöllisesti, ettei tämän klipin kaltaista kielenkäyttöä elokuvassa nähdä, tai tietty väestöryhmä kävisi valelemassa finnkinon bensiinillä ja tuikkaisituleen toisen poppoon halventamisesta :D
Ylekin tämän jakson jo poisti areenasta kun tajusi millaista kielenkäyttöä tässä klipissä on :D Polttaisivat varmaan roviolla jos jotakuta nykyään sanottaisiin n**keriksi tai m**akuonoksi... Muutoin huumori puree toki edelleen...
@@DjMokkis joo. Hakkaamista ja ampumista, verta ja ruumiita, aivan kaikenlaista väkivaltaa, pornoa, raakuuksia, aivan kaikkea on ohjelmatarjonnassa aivan vapaasti jo alle alakouluikäisille lapsille. Niistä ei Yle välitä. Muutama sana; mutakuono, neekeri, nokikeppi, savunaama, mitä muita vastaavia onkaan, ovat Ylen mielestä kaikkein vaarallisinta saastaa.
Tästä on nyt tehty nykyinen versio. Samat näyttelijät ja samat roolit ja käsikirjoitus. Tom Lindholm sanoi että muistaa vieläkin käsikirjoituksen ulkoa. 90 luku oli muuten hyvä, mutta tekno oli huonoa.
Tämä jakso oli poistunut Areenasta 11.3. vaikka muut jaksot ovat vielä siellä. Luulen, että juuri rasistisuuden vuoksi, jos spekuloin. Varmaan, kun elokuvan vuoksi sarja saa nyt erityishuomiota.
Kyllä tää sarja kyllä isä osaa niin on hyvä sarja ja menee kyllä läpi se uuskin elokuva sehän on kans hyvä olen katsonut pätkii uudesta en malta obottaa
En nyt enää tarkemmin muista, mutta jakso jossa oli tarkoitus varata ulkomaanmatka, mutta oli liian kallista. Päättivät sitten leikkiä viikon olevansa hotellissa ulkomailla kotona ollessaan 😅
No enpä tosiaan ihmettelis että joku vatipää pieraseis tästäkin syytteen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Vaikka eihän tässä nyt mitään rasistista oikeesti oo
Jos sanoisit n**keri tänä päivänä ylellä, niin sinut poltettaisi roviolla ja varmuuden vuoksi vielä lisäksi ammuttaisiin vähintään polvilumpioon kukkahattutätien toimesta...
Todella mielenkiintoinen ja hauska sarja ja hyvät näyttelijät😊👍❤️
Niin päätöntä menoa, ettei voi muuta kuin nauraa. 😂 Tuolloin tämä oli niin viatonta, ja tätä katsottiin ja naurettiin.
Vieläkin katsotaan ja nauretaan
"Ei saa pilkata mutakuonoja" :D
Ihana ohjelma oli tämä 😊
Loppu vaan jotenki ku seinään... Miksköhän ei tehneet enempää?
Katsottiin tätä koko perheen voimin kakarana :D
Onhan tuo mielensäpahoittaminen ja sensuuri mennyt ihan järjettömyyksiin, en todellakaan kannata rasismia, mutta kyllä sitä nyt tv ohjelmassa pitäisi saada sanoa mitä vaan, kun siellä ihmisiä tapetaankin eikä siitäkään kukaan valita.
Niin ja kun nykyään puhutaan vapaudesta.Eli ojasta vaan allikkoon,todella huvittavaa.
Kyllä oli hyvä sarja!
Täähän tuli kesällä telkusta.
Tämä kyseinen jakso on poistettu yle areenasta tässä ihan hiljattain joten ei mennyt läpi. 😂
Yllätys kun kyseessä yle.
Hyvä huomio! Tää oli kyllä hauska sarja!
Paras jakso oli se kun ne meni johonkin vääriin sukulaisiin 😊
1994-1995, ihan parasta aikaa!
Normaalinoloisia Jonna ja Jarno.
Hauskoja Tuija ja Tom.
Oi niitä aikoja... 😌👍
Terkuin Kyllä isä osaa fani. 😉
Ihan parhaita oli nää😎😁
Taas voi houkaista helpotuksesta kun omistaa dvd! Vois katsoo tän jakson tässä ehti tulla matkafiilis.
Ootko kuullu Yle Areenasta?
@@PekkaKahvanenolen! miksi katsoa areenasta kun kerran on dvd ? Ja huom tätä kyseistä jaksoa ei ole enää areenassa.
Tää oli niin parasta, puhuttiin asioiden oikeilla nimillä. Kyllä on ikävä 80- ja 90-lukuja.
Minä puhun vieläkin
Ei nii toi on mun lempi sarja
Oi niitä vanhoja hyviä aikoja!!
tää tulee nyt telkusta ja yle areenasta
Nyt reivataan! 😁👌
PARAS!!
No, ensi kuussa, 28 maaliskuuta saa ensi-iltansa Kyllä Isä osaa-elokuva. Eipä moisesta ollut tietoa vuonna 2020, jolloin julkaisit tämän videon, DjMokkis.
Voi olla silti sisällöllisesti, ettei tämän klipin kaltaista kielenkäyttöä elokuvassa nähdä, tai tietty väestöryhmä kävisi valelemassa finnkinon bensiinillä ja tuikkaisituleen toisen poppoon halventamisesta :D
Ihan parasta ohjelmaa!!! :)
Kyllä isä osaa jakso 11 matkalla , mun on lemppari harmi että kyseinen jakso on poistettu YLE areenasta harmi.
1:51 :DD
Kyllä👍
Just hyvä.
1:53
Kyllä
Menee
Mielikuvitus on hyvä lisä. 😆
Miksei muka menisi 2020 luvulla läpi, kuten virheellinen otsikko väittää. Hyvinhän tuo menee, että heilahtaa vaan!
Ylekin tämän jakson jo poisti areenasta kun tajusi millaista kielenkäyttöä tässä klipissä on :D Polttaisivat varmaan roviolla jos jotakuta nykyään sanottaisiin n**keriksi tai m**akuonoksi... Muutoin huumori puree toki edelleen...
@@DjMokkis joo. Hakkaamista ja ampumista, verta ja ruumiita, aivan kaikenlaista väkivaltaa, pornoa, raakuuksia, aivan kaikkea on ohjelmatarjonnassa aivan vapaasti jo alle alakouluikäisille lapsille. Niistä ei Yle välitä.
Muutama sana; mutakuono, neekeri, nokikeppi, savunaama, mitä muita vastaavia onkaan, ovat Ylen mielestä kaikkein vaarallisinta saastaa.
🤘
Tästä on nyt tehty nykyinen versio. Samat näyttelijät ja samat roolit ja käsikirjoitus. Tom Lindholm sanoi että muistaa vieläkin käsikirjoituksen ulkoa. 90 luku oli muuten hyvä, mutta tekno oli huonoa.
Tämä jakso oli poistunut Areenasta 11.3. vaikka muut jaksot ovat vielä siellä. Luulen, että juuri rasistisuuden vuoksi, jos spekuloin. Varmaan, kun elokuvan vuoksi sarja saa nyt erityishuomiota.
Internet on pilannut maailman ja ihmiset. Kaikki on niin saatanan herkkähipiäisiä nykyään.
Tää on paras
Kyllä tää sarja kyllä isä osaa niin on hyvä sarja ja menee kyllä läpi se uuskin elokuva sehän on kans hyvä olen katsonut pätkii uudesta en malta obottaa
Aivan parasta!!!
2:03
Paras komediasarja kiitos kyllä isä osaa sarjan näyttelijöille muille tekijöille 😂
gee, I wonder why?
en mä tuohon aikaan kutsunut ketään mutakuonoksi tai käyttänyt n sanaa. Toki kuuntelin ja katsoin juttuja jois sitä sanaa käytettiin.
Kaikki muut jaksot on tällä hetkellä katsottavissa areenassa paitsi tämä, cancelkulttuuri voitti
No hitto, niinpä tietysti :D
" *Ohjelma sisältää aikansa ilmaisutapoja, joita ei nykyaikana käytettäisi.* "
T: yle areenan ohjelmatieto
Jos käytettäisiin ois siistiä oispa taas 80-90 lukua!
Jakso takaisin Areenaan YLE!
Kuinka niin ei menisi? Tuohan on ihan sensuroimattomana areenassa.
Ei taida olla enää tämä jakso.
Osaako joku sanoo mikä tekno biisi lopussa?
Oliskohan joku sarjan tuotannon tekele 🤔
Nythän se elokuviin tulee 2024
Juu, mutta tuskin nee**rijutuilla :D
Mikä tämän jakson nimi olikaan?
Matkalla
Hyvin menee läpi tänäkin päivänä🤣
Ennen kaikki oli paremmin.
Kyllä olisi parempaa ohjelmaa. Sitä saisi arvostella ulkomaalaisia ohjelmissa. Onhan se vain huumoria. Huumoria tässä on muutakin kuin ns. rasismi.
Mikä jakso tää on?
En nyt enää tarkemmin muista, mutta jakso jossa oli tarkoitus varata ulkomaanmatka, mutta oli liian kallista. Päättivät sitten leikkiä viikon olevansa hotellissa ulkomailla kotona ollessaan 😅
Kausi 1 - Jakso 12
Yle poistanut areenasta tän jakson (12. Matkalla). Varmaan sen takia ettei kukaan pahota mieltään.
No enpä tosiaan ihmettelis että joku vatipää pieraseis tästäkin syytteen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Vaikka eihän tässä nyt mitään rasistista oikeesti oo
Kerrotko mulle uhrimentaliteetin määritelmän?
Ei sellaiseen ammattiin pääse, jos on vatipää. Se vaatii riittävän koulutuksen.
@Kullervo, jos on riittävän vatipää, niin ei ensinnäkään selviä pääsykokeista. Jos selviäisikin, niin koulutus käy lopulta liian vaikeaksi.
Tää oli niin kökkö sarja. Joku sanoi että oli suomen versio Pulmusista.
Elokuvateatereissa menee läpi kuin häkä pääsiäisenä 2024.
Tuskin noilla vuorosanoilla 😄
Totta kyllä :D @@DjMokkis
Mitäs haukkumista tässä o?
Ei varsinaista haukkumista mutta "neekeri" ja "mutakuono" sanojen käyttö on arkaluontoista nykymaailman silmissä.
Arttu wiskari
Maiju Jokinen elikkä Jonna näen susta on unta Minä näin sinusta unta
vai menisko kun LEFFAKIN TULEE ON JO 2024
Onneksi ovat ajat muuttuneet :)
kyllä tulee lapsuutta mielleen kun katsetiin tätä ohjelmaa mutta se oli silloin
Oikein hyvä sarja ❤
No menishän
Jos sanoisit n**keri tänä päivänä ylellä, niin sinut poltettaisi roviolla ja varmuuden vuoksi vielä lisäksi ammuttaisiin vähintään polvilumpioon kukkahattutätien toimesta...
Näin sen pitää olla. Nykyään pitää varoa kaikkea mitä sanoo. DDR. on muuttanut Suomeen.
Eihän tässä muuten mitään mut onks ihmiset oikeesti sitä mieltä täällä et nykyäänki pitäs saada haukkua tummaihoisia :D menneisyys näemmä sokaisee
😅parasta edelleen😂😂
Ihan hyvä että ajat on muuttuneet tältä osin.
Totta, aika myötähäpeä gearit kyllä
Meni telkkariin kaikki jaksot mutta todella noloa esiintymistä