Rapuja minulla ei ole, tilli on päässyt loppumaan ja en jaksanut tehdä katkarapumössöä, joten yksinkertaistin juhlimisen paahtoleipään, laulamiseen ja kossuun. 5/5
EHDOTUS: Semmonen jakso, jossa tehtailet itte hyviä snapseja tuon tillisnapsin henkeen. Salmarit, lakut ja fisut voi jättää suosiolla pois, mutta esim. marjoista, hedelmistä, yrteistä ja muista oikeista raaka-aineista tehdyistä snapseista voisi tulla hyvä jakso. Saisitte myös hyvän syyn juopotella ja arvioida snapseja.
Erittäin hyvä idea. Etenkin kun nyt alkaa olla puutarhan antimien satokausi, niin esimerkiksi luumut, herukat, karviaiset ja vadelmat sopisi varmasti oikein mukavasti esim. liköörien raaka-aineiksi.
Venäläinen kattaus. Soljankaa, Borssikeittoa tai vaikka Stroganovia 🤨 luonnollisesti sisältäen valmisteluherkut. Vodkaa, hapankaalia, suolakurkkuja ja smetanaa.
Ehdotus: Koulut alkaa taas kohta niin jotain opiskelija budjetille sopivaa, että jäisi kaljaankin rahaa. Kanakeittoa syöny kohta jo vuoden niin pieni vaihtelu olisi hyvästä
EHDOTUS: Kokeileppas tehdä jostain elukasta semmonen hyvä sisäelinkattaus. Ite testannut esim hirven (vasan) munuaiset, sydämen ja maksan. Sydän herkullista, maksa hyvää mutta munuaisten kanssa oli vähän niin ja näin.
EhDoTus....sun versio cafe picnic patongeista mercii.. 👌 Tai toinen että paistat muurikalla pihalla jotain siistii streetfood meininkii. 😊 Mukava oli tämä rapulajuhla jakso myös, ai että ravun saksi ja shotti ja kaikki muu nam nam 😁
Ehdottoman tärkeetä pitää nämä rapu juhlat perjantaina niin menee seuraava päivä samalla teemalla! Siinä kun vknlopun mekkaloi ja tuskin muistanu suihkussakaan käydä niin toi pulloon jäänyt tilli nippu toimii hyvin savettina!
Ehdotus: kun koulut taas alkaa niin jotain halpaa opiskelijaruokaa! Ehkä tällä kertaa kalasta tai jopa jauhelihasta 🤔 ehkä qourmet-versio nistipadasta olisi kova!
Ei helkkari vaikka kuinka päissäs humalassa näitä teikän videoita kattoo niin aina löytyy joku mikä on pakko kelata taaksepäin ja kuunnella ja katsoa (jos näkee) uudestaan 😅♥️
Paahtoleivän korvaan karjalan piirakoilla. Viinaa ei ollut niin napsuttelen single malt viskiä. En jaksa repiä rapujen persereikiä niin päästin ne vapaaksi takaisin pakastealtaaseen.
Kylläpäs taas osasit härnätä addiktioita.. Kokeiluun menee tillikossu, en ollut kuullutkaan. Hyvä rapukoulu, itse tosin tykkään kropan ja pääkuoren mehuja imeskellä ja hörppiä (ja niin uskon sinunkin, mutta olisi ehkä hankalaa/epäesteettistä saada toimituksesta houkuttelevan näköistä..)
Ehdotus: Voisitko kuvitella tekeväsi vaikka teriyaki kanaa, tai vaikka nautaa, tai oikeastaan mitä vaan teriyakin kanssa? Tai voi se olla muutakin kuin teriyakia, mutta jotain aasialaista? Esim sakea?
Räkänaurut tälle ruotsalaisten pertreikä versiolle 🤣 videot on kyllä aina huvittavia ja oottaa jo seuraavaa... ja osaat sinä kyllä ruokaa laittaa! Noh ainakin se kalibrointilasi löytyy iteltäkin. Vielä on kesää jäljellä että miten olisi joku grillausruoka spesiaali?
( Ehdotus Kebabbia itte, vaikka työläs niin hyvää, Lisukkeiks tulinen soossi ja salaattii ja ranuja, ja riisii ) Kebabliha helppo tehdä itte vaikka vaivalloinen ;) ;)
Rapuja en oo koskaan maistanut, kossulla juotu överit ja vatta ei sitä enää kestä ja krapulat on kamalia nykyää. Eli oon vaan taustapiru ja toivotan kaikille hyviä rapujuhlia!
Vähän semmoinen kanava hengen vastainen juttu, mutta olen kokeillut villimintulla viinan maustamista. Se on aika jännä miten se maku muuttuu kuukausien kuluessa. Muistaakseni puolen vuoden jälkeen alkaa maku stabiloitua, käytyään väillä jopa vähän lakritsaisena.
Jottain hurrien metkuja. Kyllä se itänaapuri ossaa viinanjuonnin paremmin. Saa syyä hyviä ja normaaleja eväitä niinku ruisleipää, kuivalihaa, savukalaa ja suolakurkkua. Eikä tarvi ees laulaa.
Ehdotus: joku kalan savustus video se on vähän niinku semmonen veten elävä millä on evät ja pyrstö, se menee kuumaan laatikkoon tai sellaiseen lieriöön. Sekaan alle, ei päälle jotain puuhaketta. Sitte kun se on siellä ollu riittävän kauan niin se on kypsää. Ja onko ite saatu vai ostettu ennen kotiin menoa vaimolle näyttää että vittu mä oon tän saanu ja niin kova kalamies anna pers..,. No noh. Niin sen voi sitten syödä kun se kala on kypsää. Lisukkeena joku hyvä olut tai napakka humala
Ai jotain muutakin kannattaa juoda, kun snapseja. Se mulla meni sitten vihkoon. En oo ikinä ollut niin kännissä, kun viime rapujuhlissa. Vieläkin vähän oksettaa.
Kävin hakemassa kaupasta rapuja. vodkaa oli pöyvälä litra, mökiltä maasta tilliä hain lyön jo nyt pulhoon viikon päästä juuaan ja syyään. Varmaan tarttuu tilli votkuliin jollen tillitä pulloa rapuhlaan 😏🇫🇮 tämä oli hieman meän kieltä.. Linkki jos joku ei tiä fi.wikipedia.org/wiki/Me%C3%A4nmaa
Rapuja minulla ei ole, tilli on päässyt loppumaan ja en jaksanut tehdä katkarapumössöä, joten yksinkertaistin juhlimisen paahtoleipään, laulamiseen ja kossuun. 5/5
Tätä pitää kokeilla!
Paahtoleipää ei ole ja ei jaksa laulaa. Pelkkä kossu riittänee
Ei ole edes paahtoleipää, eikä kossua, joten rapulaulan vain tämän illan!
mulla ei oo edes mitään noista joten otan pelkän krapulan
EHDOTUS: Semmonen jakso, jossa tehtailet itte hyviä snapseja tuon tillisnapsin henkeen. Salmarit, lakut ja fisut voi jättää suosiolla pois, mutta esim. marjoista, hedelmistä, yrteistä ja muista oikeista raaka-aineista tehdyistä snapseista voisi tulla hyvä jakso. Saisitte myös hyvän syyn juopotella ja arvioida snapseja.
Erittäin hyvä idea. Etenkin kun nyt alkaa olla puutarhan antimien satokausi, niin esimerkiksi luumut, herukat, karviaiset ja vadelmat sopisi varmasti oikein mukavasti esim. liköörien raaka-aineiksi.
Venäläinen kattaus. Soljankaa, Borssikeittoa tai vaikka Stroganovia 🤨 luonnollisesti sisältäen valmisteluherkut. Vodkaa, hapankaalia, suolakurkkuja ja smetanaa.
Ääni tälle hei, ainakin vähän syksymmällä vois jottai talviruokaa olla.
Loistoidea. Puolalainen Zurek keitto ja Unkarilainen Goulash perunapannareilla menisi tähän kimppaan hyvin
Kova!
Zakuska setti.
Blinejä...nam. Pääsee maistelemaan smetanaa, mätiä, suolakurkkuja ja tietenkin vodkaa.
Ehdotus: Koulut alkaa taas kohta niin jotain opiskelija budjetille sopivaa, että jäisi kaljaankin rahaa. Kanakeittoa syöny kohta jo vuoden niin pieni vaihtelu olisi hyvästä
Oon kuullut aika HC-version, joka menee näin: "Sakselle snapsi, pyrstölle kaksi."
ehdotus: englanniksi egg fried rice video jonka sitte voi uncle rogerille antaa arvioitavaksi
Haiyaaaa...
@@Rapu-Santeri tää
Hard kokki siirtyy näin globaaleille markkinoille
olin just ehottamassa, että jotain missä on MSG
Väitätkö siis, että kananmuna paistaa riisiä?
Hyvä että ehdotus toteutui, rapujuhlia ehdotin.T.Ravustaja
Ehdotus: Kännikokkailuja loppuu asti eli kunnon sekoiluja ja sammuminen..
Yksi tärkeimmistä unhotui! Ravun selkä kilven alta löydät voin (rapuvoi) jota voit sivellä leivän päälle.
"Muurahaiset päällekkäin" bongattu. Aika vaivihkaa se sieltä tuli.
@Joonas Rautio about 3:40
7:38 eteenpäin kuulosti jo teekkaripiireistä tutummalta versiolta
Jos ottaa snapsin per rapu ja siihen päälle juo olutta niin eihän sitä kovin montaa rapua tarvi syödäkään per perse että on ihan kivaa.
5-10 on ihan hyvä
@@HardKokki 5 rapua, 10 snapsia.
Huumori se on hauskaa! Pistää naurattamaan.
EHDOTUS: Kokeileppas tehdä jostain elukasta semmonen hyvä sisäelinkattaus. Ite testannut esim hirven (vasan) munuaiset, sydämen ja maksan. Sydän herkullista,
maksa hyvää mutta munuaisten kanssa oli vähän niin ja näin.
Kiitos mestari olet upea! - Fani
Oli aikakin että sun loma loppuu 😂
Ehdotus: Tutoriaali, kuinka kanasta/riistalinnusta otetaan lihat käyttöön 100 prosenttisesti
EhDoTus....sun versio cafe picnic patongeista mercii.. 👌 Tai toinen että paistat muurikalla pihalla jotain siistii streetfood meininkii. 😊 Mukava oli tämä rapulajuhla jakso myös, ai että ravun saksi ja shotti ja kaikki muu nam nam 😁
Suomenruotsalaisena arvostan videota. Viina on vaan väärää. Akvavitin on pitänyt ylittää päiväntasaaja ja tulla takas. Tjsp.
Akvaviitti ei ole kyllä ollenkaan tuttu tuote, pitää ottaa tavoitteeksi perehtyä!
@@HardKokki Linie on kyl aika gutaa tavaraa, suosittelen.
Ehdottoman tärkeetä pitää nämä rapu juhlat perjantaina niin menee seuraava päivä samalla teemalla! Siinä kun vknlopun mekkaloi ja tuskin muistanu suihkussakaan käydä niin toi pulloon jäänyt tilli nippu toimii hyvin savettina!
Ehdotus: kun koulut taas alkaa niin jotain halpaa opiskelijaruokaa! Ehkä tällä kertaa kalasta tai jopa jauhelihasta 🤔 ehkä qourmet-versio nistipadasta olisi kova!
Hyvä ehdotus, koulut tosiaan alkaa kohta niin pitää jotain opiskelijaruokaa kyllä ehottomasti kyhäillä taas.
"Rapulassa on mukavaa - hyvää seuraa ja suolaista naposteltavaa. Kosteuteen totut pian.
Tykkäsin jo heti alkuun, kun tiedän jo valmiiksi että tää video on hyvä.
Toistaiseksi paras jakso mitä olen nähnyt. Hyvälle näytti.
Mikä oli paras :D
Ruotsalainen tapa syödä rapuja, ei helvetti. 5/5
Oot kyllä hyvä tubettaja
5/5. Katkarapumössö menee testaukseen!
EHDOTUS: Kun tykkäät kaikista fallistisista asioista ja sun jutut on aina tuolla alapäässä niin voisit joskus valmistaa hapanleipää.
Ehdotus: Tee sellainen drinkki, jossa viina imeytetään vesimeloniin ja kerro kannattiko se.
Ei kannata! Tulee helvetin moinen sotku ja vitutus ku viinat hukassa pisin pöytiä ja lattioita jos meinaa syödäkki sitä Vesimelonia!!
Helpompi tapa heittää kaikki blenderiin ja sit vetästä nassuun
Lol minä täällä taas :DDD Kai tiesitte että rapujuhlat on nimetty sen mukaan, että juhlien jälkeen on seuraavana aamuna rapula :DD
Badam tsiiihh
Ai perkele ois varmasti tehny hyvää pieni unicum snapsi juhlan päätteeks (ehdotus)
Ehdotus: Kouluruoka klassikot "inhokit".. :D Tilliliha, kanaviillokki, kananmunakastike kalapuikkojen kera jne :D
Kalapuikot ja munakastikehan oli ihan yksi parhaimpia
Rutikuiva hernemaissipaprika"risotto"
Kuutionmuotoiset seitipalat ja kumiperunat
@@HSuomi Niinpä se oli omakin suosikki , mutta osa inhosi :D
@@tastysnivel Silloin ei ollut ruokaa mitä ketsupilla ei olisi korjannut :D
kiva video. tuo ruotsalainen perinne on jo ennestäänkin tuttu :)
EHDOTUS : anna pari moukkua sille säkille ettei pääse pölyyntymään.
Ja lisää viinaa!
helvetin hienosti laulaa luikautettu :)
Rapujuhliin ei vaadita muuta kun viinaa. Omasta kokemuksesta ainakin.
Ei helkkari vaikka kuinka päissäs humalassa näitä teikän videoita kattoo niin aina löytyy joku mikä on pakko kelata taaksepäin ja kuunnella ja katsoa (jos näkee) uudestaan 😅♥️
Täytyy suorittaa näillä ohjeilla ja metodeilla
Paahtoleivän korvaan karjalan piirakoilla.
Viinaa ei ollut niin napsuttelen single malt viskiä.
En jaksa repiä rapujen persereikiä niin päästin ne vapaaksi takaisin pakastealtaaseen.
Kylläpäs taas osasit härnätä addiktioita.. Kokeiluun menee tillikossu, en ollut kuullutkaan. Hyvä rapukoulu, itse tosin tykkään kropan ja pääkuoren mehuja imeskellä ja hörppiä (ja niin uskon sinunkin, mutta olisi ehkä hankalaa/epäesteettistä saada toimituksesta houkuttelevan näköistä..)
Joo karun näköstä touhua, tossa maistelu kohdassa kyllä näkyy miten imen sitä päätä :D
Ehdotus. Wienin leike kaikilla lisukkeilla. Bitte Please ja kiitos
Ehtodus: miten olisi kaalilaatikko?
Ehdotus: Voisitko kuvitella tekeväsi vaikka teriyaki kanaa, tai vaikka nautaa, tai oikeastaan mitä vaan teriyakin kanssa? Tai voi se olla muutakin kuin teriyakia, mutta jotain aasialaista? Esim sakea?
Kysymys kuulostaa hyvältä kysymykseltä!
Ehdotus: alkuperäisturkulainen kokkaa jotain mitä hän osaa parhaiten.
Kyllä on odotettu.
Räkänaurut tälle ruotsalaisten pertreikä versiolle 🤣 videot on kyllä aina huvittavia ja oottaa jo seuraavaa... ja osaat sinä kyllä ruokaa laittaa! Noh ainakin se kalibrointilasi löytyy iteltäkin. Vielä on kesää jäljellä että miten olisi joku grillausruoka spesiaali?
Ravut ja tilli, sauna ja olut, nyrkki ja silmä, kana ja ananas, kaikki oikein hyviä.
Huippu jaxo ja hyvin laulettu ;)
Ehdotus jos tekisit vähän spessummista ruhonosista ruokia, kuten kieli, sydän tai munuaiset.
Sydämestä tais tehä tuossa Drinkkispesiaalissa jotaki
EHDOTUS: Tee leipiä! Ihan sama mitä laatua, kunhan on hyviä
Ehdotus: Työnnä oma peukalo rapuun
EHDOTUS: Semmonen American BBQ jakso, missä jotain Briskettiä, Ribsejä tms lisukkeineen
Hauska jakso👍
( Ehdotus Kebabbia itte, vaikka työläs niin hyvää, Lisukkeiks tulinen soossi ja salaattii ja ranuja, ja riisii )
Kebabliha helppo tehdä itte vaikka vaivalloinen ;) ;)
Mulla on joku 3 videoo kebabin valmistuksesta :D
Mitäpä jos tekisit eräjormailu kokkailuvideon? Puukko vain matkaan ruuanlaittovälineeksi😁
EHDOTUS : Oisko joku english breakfast Suomi twistillä? Eli viinaa vitusti
Itse ostin kesällä noita jäädytettyjä rapuja s marketista ja oli jotkin niistä todella pahan makuisia jos vertaa esim katkarapuihin
Ehdotus: Ruokaa avotulella kaukana kaikesta
Kyllä nyt laulun takia like!
Ehdotus: alkuperäisraisiolainen perinneruoka
Ehdotus: Tarja2 vähän erilainen pizza
aivan loistava video tai oikeestaan äänitaita ;D
EHDOTUS! Tee sloppyjoe omalla tyylillä, joku kunnon läskimättö ja helvetisti kosanderia kylkiäisiks😅
Rapuja en oo koskaan maistanut, kossulla juotu överit ja vatta ei sitä enää kestä ja krapulat on kamalia nykyää.
Eli oon vaan taustapiru ja toivotan kaikille hyviä rapujuhlia!
Ai että. Täytyykin järjestää rapunenjuhla! ***BLINIT. Siis se ehotus***
Vähän semmoinen kanava hengen vastainen juttu, mutta olen kokeillut villimintulla viinan maustamista. Se on aika jännä miten se maku muuttuu kuukausien kuluessa. Muistaakseni puolen vuoden jälkeen alkaa maku stabiloitua, käytyään väillä jopa vähän lakritsaisena.
Tommoset pidemmät projektit on aina vähän hankalia kun pitäisi kuvailla 6kk aikana ja sitten kun unohtaa tai jotain niin kaikki turhaa :D
voi ny helvetti. Meinasin järjestää rapujuhlat ilman rapuja mutta en minä laulamaan ala perkele.
Ehdotus: "roskakala"murekepihvit kylkiäisineen
EDHOTUS:
Kuivalihaa ja venäläisen tyylisiä valkosipulisuolakurkkuja.
EHDOTUS: Laitan tähänkin vielä tän ehdotuksen minkä kommentoin aijemmin. Eli voisit tehdä itse kuivalihaa!
Kuules Kokki, oon alkanu kyseenalaistamaan että onko ne muurahaiset oikeasti päällekkäin!
Eikä ku semmonen vanha rakennus
Jottain hurrien metkuja. Kyllä se itänaapuri ossaa viinanjuonnin paremmin. Saa syyä hyviä ja normaaleja eväitä niinku ruisleipää, kuivalihaa, savukalaa ja suolakurkkua. Eikä tarvi ees laulaa.
On venäläisilläkin omat juomalaulut ja kattauskin on kohtalaisen samanlainen, suolaista pikku purtavaa, snapseja ja olutta.
Itse olen allerginen ravuille. Loppuelämän.
Otan osa :(
Ehdotus: joku kalan savustus video se on vähän niinku semmonen veten elävä millä on evät ja pyrstö, se menee kuumaan laatikkoon tai sellaiseen lieriöön. Sekaan alle, ei päälle jotain puuhaketta. Sitte kun se on siellä ollu riittävän kauan niin se on kypsää. Ja onko ite saatu vai ostettu ennen kotiin menoa vaimolle näyttää että vittu mä oon tän saanu ja niin kova kalamies anna pers..,. No noh. Niin sen voi sitten syödä kun se kala on kypsää. Lisukkeena joku hyvä olut tai napakka humala
Ehdotus tee kesäkurpitsasta koko menuu, sitä tulee tänävuonna niin iso sato että riittää...
Mikä ihme juttu tää kesäkurpitsa pizza oikein on :D
loistava pätkä :D
Ai jotain muutakin kannattaa juoda, kun snapseja. Se mulla meni sitten vihkoon. En oo ikinä ollut niin kännissä, kun viime rapujuhlissa. Vieläkin vähän oksettaa.
Joskus käy näin, ei se ole maailman loppu.
Ja vieruskaveri täyttää aina mukin. Pysyy tahti ja määrät "maltillisina".
Ehdotus. En ole tenyt broiler jauhelihasta mitään niin tekisitkö siitä jotain
Esim lihapullia,lihapiirakkaa tai pihvejä
Helvetti miten mukava piristys päivän loppuun täältä armeijasta
Kävin hakemassa kaupasta rapuja. vodkaa oli pöyvälä litra, mökiltä maasta tilliä hain lyön jo nyt pulhoon viikon päästä juuaan ja syyään. Varmaan tarttuu tilli votkuliin jollen tillitä pulloa rapuhlaan 😏🇫🇮 tämä oli hieman meän kieltä.. Linkki jos joku ei tiä fi.wikipedia.org/wiki/Me%C3%A4nmaa
Voitko tehä pillua,pyllyä ja kullia?
Siellä on selkeesti tillien kanssa kossuteltu🍻🦐
Aaa että 👍👍👍
Semmoset setit tällä kertaa
jäätelökeittoherne?
Hernekeitto mehujäätelö?
ihan kohta
Vähän jäänyt loma päälle kun näin ryyppypainotteisia jaksoja tulee :D
Pakko se on tehä rapujuhlavideo kun se on vielä ajankohtaista!
ehdotus: kermapiirakka
Tampereen kauppahalli, Nygrenin kalatiski myy joka syksy, tänäkin vuonna. #Rapuja #Siis #Rapujuttuja
3:40 kuuluu taustalta muurahaiset päällekkäin, mikä tämä on kuka siellä huutelee
Ehdotus: Burgundin pata tai stroganoff.
Samalla kun katsoin videotasi söin katkaravuilla varustettua pizzaa
Ilmotan sut seuraavaan maholliseen laulukilpailuun...
Ehdotus: risotto (ei suomalainen)
Kova😃👌
Loppu itellä budjetti tuon kossun jälkeen. Noh kaippa sitä rapujuhlat silläkin saa aikaseks!?
Hyvin saa
ai että vanhakunnon ''muurahaiset päällekkäin'' :D
minunkin katkarapu aina tykkää kun sitä pikkasen puristaa
Oli niin hyvä rapukattaus et lähti paita tilaukseen o7
Toi laulu oli ihanin
Joo mun ruotsi on aika tikissä :D
@@HardKokki huomasin :D