Voi ei...😢 mutta onneks sulla oli Vilma siellä. Ihan fiiliksissä aloin kattelee ja sitte kävi noin. Harmi mutta ihan loisto tyyppejä ootte👍 Vilmaa vaan enempi mukaan videoihin😊
aika hyvin on katsojat löytäneet nämä teidän videot..😊ja miksi ei olisi,onhan näitä mukava kattoa ku aina löydätte mielenkiintoisia aiheita videoille.oliko muuten kylmempää vettä kun indonesiassa ?😄
siisti video vaikka pieni kömmeli sattu sormeen mutta eikun paranemisia ja mukava oli kattoo teidän leiriä mutta mukavaa lauvantai iltaa täältä nilsiästä🙂👍
Oliskin tylsää jos kaikkiv videot olisi pelkkää onnistumista. Pahaa teki katsoa. Hetkeä aiemmin ajattelin että sulla on kädet kuin Pakistanin remonttiukoilla. No ei olleet, paranemisia👍
Hyvä video. Arvasin etukäteen, missä kohdassa sormivamma tulee niin piti vähän kelata videota eteenpäin kun ei kärsinyt katsoa.Tuollaiset viiltohaavat on kivuliaita. Noitten rullapiippujen kanssa on monet viiltäneet sormensa auki. Siinä vaiheessa kun kokeilit kiukaan kiviä paljaalla kädellä niin arvelin,että nytkö sitten tuli palovamma toiseen käteen. Sit olis ollu mallillaan😅 Joskus tein telttasaunan pressutalliin. Toimi sekin.
Uskon juu etten oo ainut joka sormensa on viiltänyt😅☹️ samaa naureskelin tosa kivi hommassa, mutta oli ollu vasta sen verta vähä aikaa lämpeemässä ettei sitä vaaraa onneks ollu😄
Siinä on voinu joku käyä ihmettelemässä lääkärireissun aikana ku keskeneränen telttasauna ja hilut tantereella verilanton kera, että tässä on varmaan kohta joku saunoo😁
Hyvä muistutus että retkeilyautossa kannata pitää hyvät ensiapu ja sidonta tarvikkeet jos esim. Lapin erämaassa tapahtuu jotakin, siellä välimatka on niin pitkät.
Seuraavalla kerralla kyhätä telttasauna jäälle avannon viereen pystyyn.Isoja rautanauloja vaan ottaa mukaan niin saa ne hakattua jäähän teltan naruja varten ,että pysyy sauna ryhdissä.👍
Nää on hyviä videoita. Anna kameran vaan rullata, leikkaa vasta tietokoneella älä paikanpäällä. Hieno nähdä että mökkiauto toimii talvella kun kesän helteillä. Mää oon sitä mieltä että jos se Discovery vaan sen suo niin tehkää enemmänkin eräreissuja porukalla, hyvä meininki tän puolestä, säähän voit ite kuvata puolet niistä. Edit: ja big up Vilmalle, tuo hyvää henkeä videoihin!
Tekevälle sattuu vahinkoja🤣🤣hyvät löylyt tuli kuitenkin,ja avanto kruunas kaiken,kyllä veri kiertää sen jälkeen,hyvä video,ja kanava tilaukseen?! Ilman Vilmaa ei olisi onnistunut,teltan koaminen ja avannon tekeminen,,yhdessä puuhailu yhdistää ja lähentää😅👍👍❤Mahtavaa parisuhdetta..jäädään odottamaan uusia videoita?
"Tyhmästä päästä kärsii koko jätkä" Se on tullut kyllä monesti todettua itsekin, kerran aukes kolme sormenpäätä kun piti tutkia pyörivää niittokonetta. Hävetti mennä lasarettiin pikimustana päästä varpaisiin.
Just mietin,että laitanko kelkan kyytiin ja sahalla avanto,sekä sauna lämpeneen. Meillä lunta liki metri ja jäätä n.70cm ,eli hyvät maastokelit saunalle😊
Saunottiin sillai, että ihan tavallinen kiuas (jo täysin palvellut sellainen) raahattiin saareen. Kiuas lämmitettiin tosi kuumaksi. Saunominen aloitettiin siten, että vanhasta kupoliteltasta oli poistettu pohja ja tämä teltta nakattiin kuuman kiukaan päälle, sitten ukot sisään (sisällä oli pari vaakaan laitettua uittopuuta istuimiksi). Kiukaalle kärsi heittää vettä vain ruokalusikalla, kerran yksi aloittelija heitti kaljatölkillisen (olin itse seuraamassa ulkona) alta sekunnin teltta lensi kiukaan päältä pois ja kaikki neljä ukkoa olivat järvessä :-)
Etit vaan jostai vähän pienempiä kiviä niin hyvä tulee 😅 saattaapi olla että nuo pään kokoiset murikat ei ihan päivässä kerkee lämmetä 😂 on kyllä varmasti upeen kosteet löylyt teltassa 👌🏻
Ai ssaakeli. Peltihommia ku oot tehny ikäs aikana nii luulis tietävän että hanskat käteen terävien reunojen lähellä, no kantapään kautta välillä. Hyvännäköstä settiä vaikkakin tapaturma tapahtu. Tuliko syväkin haava?
Ai että ku teki pahaa jo kattoa tota sauhuputken kasaamista kun eräänkin viedon nähny jossa painotetaan kovasti hanskojen tärkeyttä koska tuo titaani levy on jotain 0.2mm paksua? 🫣
Joo titaania mutta näkyy olevan myös teräs versioitakin ja taitaa paksuuskin olla vieläkin ohuempaa 😳 savotan hawu piippu näkyy olevan 0.13mm 😬 paksut viiltosuojahanskat ehdottomasti tuon käsittelyssä
Hyvä video muuten paitsi sormi meni palasiksi.semppiä koitoksiin tuttuu et pelli viiltää olikos aikoinaan jotain 0,50 rosterii kun kaveri oli peltiseppä ja mä autoin ja noin 2 min ja multa veri kanss lensi
@@LATELALAURI kyllä huomattu itekkin monesti 😜 ja kova emäntä sullakin on tekeen ja omani ropaa myös mun kanssa autoi ym apuna kun pyörätuolista teen kaikkee
Tekevälle sattuu ja tapahtuu...aina jotain! 🫡 Hyvää tekemistä/ videooo👏👌😎
(terveiset Lahesta!)
👌🏼💪🏽 niin sattuu😅
Mahtavaa kun Vilma on mukana söötömässä. Lisää vaan uusia seikkailuja.
Tulee💪🏽⛺
Sää oot Valakama hyvä stuntmäni erähommissa, ku itte ei ehi joka viikonloppu maastoon. Kiitokset sulle ja Vilmalle kans 😊!
😄💪🏽👍🏼
Voi ei...😢 mutta onneks sulla oli Vilma siellä. Ihan fiiliksissä aloin kattelee ja sitte kävi noin. Harmi mutta ihan loisto tyyppejä ootte👍 Vilmaa vaan enempi mukaan videoihin😊
👍🏼👍🏼
Nauraa sai taas, tilaukseen lähti nyt kun muutama video jo takana :D
👌🏼hianoo
tuosa hetken kattoin tuota kokoamista ja tuumasin että kyllä ois kivempi väkertää ku ois hanskat kädessä, ja samassa sattu :D tsemppiä! hyvä meno!
😅näinpä👍🏼👌🏼
Kyllä lähtee!
Kylä
Aivan mahtavaaa touhuuu!!😎😊❤️
👌🏼💪🏽👍🏼😊
Hyvä ku on positiivinen asenne niin kaikki menee hyvin loppujenlopuksi
Näihän se useesti on😎
Harmi sormi..mutta hienoo tekemistä mukavaa katella...👍
😃👍🏼
aika hyvin on katsojat löytäneet nämä teidän videot..😊ja miksi ei olisi,onhan näitä mukava kattoa ku aina löydätte mielenkiintoisia aiheita videoille.oliko muuten kylmempää vettä kun indonesiassa ?😄
Ei suurta eroo veden lämmössä😂😂
😄@@LATELALAURI
Aika työläs homma :)
Ei ihan yhtä nopee ku tavallinen teltta 😅 eiköhän ens kerralla onnistu jo nopeemmin😃
siisti video vaikka pieni kömmeli sattu
sormeen mutta eikun paranemisia ja mukava oli kattoo teidän
leiriä mutta mukavaa lauvantai iltaa täältä nilsiästä🙂👍
Niitä sattuu aina😅 näistä oppii. Hyvää iltaa nilsiään👍🏼👍🏼👍🏼💪🏽
Katohan, täällähän on tuttuja ..iha ite Lauri...👍...muistatko ?
👍🏼myt ei kyl sytytä🤔
@@LATELALAURI Muuraintiellä Nokialla asuin..
ja sortsit jalasa saanaan. Eekae sitä silleen voe tehä, munasillaan net o kulukenna iätajat
Noku ei kehtaa ku kumminkin youtubi kieltäs videon😅😄
@@LATELALAURI Jos ei uskalla ni ei se haittaa...😂😂
Nyt olis pitänyt olla sitä 'kuuluisaa' perhoslaastaria 😂
😂😂😂👍🏼👍🏼 nimen omaan
Kyllä se ny vastustaa mut loppujen lopuks homma ok
Jep. Ei saa luovuttaa 😄
Missäs tää paikka on? Vois itekin mennä telttaileen.
Yksityis alue ikävä kyllä😃
@@LATELALAURI no niinpä tietysti 😁
jos ei tee mitää ni ei satu mitää :)
Jep. Hanskoilla olis pelastanu😃
Mietinki heti ku rupesit tota piippuu rullaa, et nyt kannattas olla hanskat kädessä.😮
Niinpä😅😆
Teillä on hyvät jutut ja mielenkiintoisia videoita. Pisteet 11/10
Kiitti. Jatketaan samaan malliin
Taas hieno video. Toimelias tyttö sun Vilma homma hoitui.Terkuin Pete
👍🏼👍🏼
Ihanaa katsottavaa synttäreiden kunniaks :) Aivan uskomatonta kontenttia! Lisää näitä vaan! KIITOS!
Onnee onnee😄👍🏼👍🏼 koitetaan tehrä lisää
On se reipas"poika" tämä Valkama.Tsemppiä sulle ja Vilmalle.
Pikaista paranemista.🤕
Sormi alkaa oleen onneks jo tikissä😃kiitoksia
Oliskin tylsää jos kaikkiv videot olisi pelkkää onnistumista. Pahaa teki katsoa. Hetkeä aiemmin ajattelin että sulla on kädet kuin Pakistanin remonttiukoilla. No ei olleet, paranemisia👍
😂😂 Pakistanin remontiukoilla👍🏼👍🏼 useimmiten ei kaikki mee ihan nappiin😄😅
Äijä on sissi👍
😆💪🏽
Hauska video jälleen kerran.
Hienoo kuulla😃👍🏼
Vaikka kuinka huusin että LAITA HANSSKAT!!...niin ei...
Juurikin mietin noin mielessäni😅 ajattelin että ei viitti hanskoja sotkee
Hyvä video.
Arvasin etukäteen, missä kohdassa sormivamma tulee niin piti vähän kelata videota eteenpäin kun ei kärsinyt katsoa.Tuollaiset viiltohaavat on kivuliaita. Noitten rullapiippujen kanssa on monet viiltäneet sormensa auki. Siinä vaiheessa kun kokeilit kiukaan kiviä paljaalla kädellä niin arvelin,että nytkö sitten tuli palovamma toiseen käteen. Sit olis ollu mallillaan😅 Joskus tein telttasaunan pressutalliin. Toimi sekin.
Uskon juu etten oo ainut joka sormensa on viiltänyt😅☹️ samaa naureskelin tosa kivi hommassa, mutta oli ollu vasta sen verta vähä aikaa lämpeemässä ettei sitä vaaraa onneks ollu😄
onekssi sinulla on vilmma.ei tulis mitään.
muuten.
Nimen omaa
Siinä on voinu joku käyä ihmettelemässä lääkärireissun aikana ku keskeneränen telttasauna ja hilut tantereella verilanton kera,
että tässä on varmaan kohta joku saunoo😁
😂😂mietin ihan samaa
Hyvä muistutus että retkeilyautossa kannata pitää hyvät ensiapu ja sidonta tarvikkeet jos esim. Lapin erämaassa tapahtuu jotakin, siellä välimatka on niin pitkät.
Kyllä. Ja on meillä aika kattava paketti aina matkassa👌🏼
How to Basic Nokia Edition. Opetusvideona 6/5. Tietääpähän mitä ei itte kannata tehä :D Tästä ei oo kun yks suunta ja se on ylöspäin :)
😃😃👍🏼
Toivottavasti sormi tulee kuntoon. Teetkö uuden testivideon paremmalla kelillä ja ehjällä sormella.
Kyllä sormi alkaa oleen kasassa. Joo teen viä videoita kun nyt ostin ton teltan kaverilta
Huttusesta oisin uskoni että saa piipulla haavan mutta en ikinä sinusta Valkama 😄
😂😂👍🏼
Nyt tuli vähän liikaa reality contettia 😅. Aina ei oo ihan strömshöö hommaa sielläkään...mutta onneksi teitä on kaksi siellä 👍
😂😅ei aina onnistu juu. Onneks ei oltu erämaassa😅
Seuraavalla kerralla kyhätä telttasauna jäälle avannon viereen pystyyn.Isoja rautanauloja vaan ottaa mukaan niin saa ne hakattua jäähän teltan naruja varten ,että pysyy sauna ryhdissä.👍
Jep. Ja voishan sen avannon tehä saunaan😂😅
Nää on hyviä videoita. Anna kameran vaan rullata, leikkaa vasta tietokoneella älä paikanpäällä. Hieno nähdä että mökkiauto toimii talvella kun kesän helteillä.
Mää oon sitä mieltä että jos se Discovery vaan sen suo niin tehkää enemmänkin eräreissuja porukalla, hyvä meininki tän puolestä, säähän voit ite kuvata puolet niistä.
Edit: ja big up Vilmalle, tuo hyvää henkeä videoihin!
Kiitos hyvästä palautteesta ja cinkeistä👌🏼👍🏼 mielelläni tekisin lisää erähommia discoverylle.
@@LATELALAURI no tää kanava on suosittu, eli jotain pyyntiä riittää. Never stop!
jos ei ikinä tekis mitään, nii ei sattuiskaan mitään :D
Näinhän se on😅
miesten tyyli, mitää hanskoja käytetä.
😆
Taktinen veto tais olla... 😉🤣🤣
😅 tällä kertaa ei ollu😄
tää oli loistavaa settiä teiltä , kiva katsoo teidän touhuja ....
Tehrään lisää
Taas huikea video olisikko voinut sitoa puihin kiini vaikka jatko narulla Tehkää lisää katsottavaa meille ❤
Olis juu pitänyt sitoo puihin yms kiinni mutta ei tullu sidottua😂😂 pitää vissiin ostaa jotain jää ruuvveja että saa maahan kunnolla kii. Tehään lisää
Ota pitkä 10mm kiviterä seuraavalle reissulle ja milkkarin poravasara teijä hallilta nii alkaa pysyy!
Tekevälle sattuu vahinkoja🤣🤣hyvät löylyt tuli kuitenkin,ja avanto kruunas kaiken,kyllä veri kiertää sen jälkeen,hyvä video,ja kanava tilaukseen?! Ilman Vilmaa ei olisi onnistunut,teltan koaminen ja avannon tekeminen,,yhdessä puuhailu yhdistää ja lähentää😅👍👍❤Mahtavaa parisuhdetta..jäädään odottamaan uusia videoita?
Oli kyl hienot löylyt👌🏼 joo vilma pelasti taas kerran tilanteen😄 uusia videoita tulee👌🏼👍🏼
Mitä metalliope sanoi jo 1980-luvulla, käyttäkää pojat levyjä käsitelkessä hanskoja, aina ja always kuten Bon Jovi lauloi!
Avantouinnista plussat ❤.
😅😃👌🏼
Hyvä video Lauri.Tuo retkeily ja erämaa houkuttaa enempi ja enempi.🙂Olisi kyllä mukavaa lähteä esim. lappiin.Harmi sormen puolesta🤔
Suosittelen lähteen👍🏼 sormi alkaa jo oleen kunnosa😄
"Tyhmästä päästä kärsii koko jätkä" Se on tullut kyllä monesti todettua itsekin, kerran aukes kolme sormenpäätä kun piti tutkia pyörivää niittokonetta. Hävetti mennä lasarettiin pikimustana päästä varpaisiin.
😂😂👍🏼se on just sitä
Vähän näyttikin siltä et miks ei ollu rukkaset kädessä 😅ei niitä työjarruja touhutessa aina muista.. 😂
Ei muista ei😅
Just katsoin korpimuijan videon kun hä oli katkaissu sormensa. Kaikenlaista sitä sattuu..
Aina sattuu ku hölmöilee😔😅
6-0, viisaampi anto periksi? 😉 Itte ostin joku vuosi sitten samanlaisen jääsahan, uppuaa ku vanahaan ihimiseen.
Huonoja sahoja ei kannata ostaa
Just mietin,että laitanko kelkan kyytiin ja sahalla avanto,sekä sauna lämpeneen.
Meillä lunta liki metri ja jäätä n.70cm ,eli hyvät maastokelit saunalle😊
Ehdottomasti kyllä👍🏼💪🏽
Saunottiin sillai, että ihan tavallinen kiuas (jo täysin palvellut sellainen) raahattiin saareen. Kiuas lämmitettiin tosi kuumaksi. Saunominen aloitettiin siten, että vanhasta kupoliteltasta oli poistettu pohja ja tämä teltta nakattiin kuuman kiukaan päälle, sitten ukot sisään (sisällä oli pari vaakaan laitettua uittopuuta istuimiksi). Kiukaalle kärsi heittää vettä vain ruokalusikalla, kerran yksi aloittelija heitti kaljatölkillisen (olin itse seuraamassa ulkona) alta sekunnin teltta lensi kiukaan päältä pois ja kaikki neljä ukkoa olivat järvessä :-)
Kuulostaa komeelta😂😅
Etit vaan jostai vähän pienempiä kiviä niin hyvä tulee 😅 saattaapi olla että nuo pään kokoiset murikat ei ihan päivässä kerkee lämmetä 😂 on kyllä varmasti upeen kosteet löylyt teltassa 👌🏻
Pitää varmaan ostaa oikeita kiviä😅 joo komeet löyöyt oli
Tästä ei voi olla rentoutumatta?! Pelkkää nautintoa, "we want more!"
👌🏼👍🏼👍🏼tulee
Hienosti meni muuten paitsi sormen telominen. Toivottavasti paranee pian. Kiitos videosta, ja paranemisia.😊
Sormi alkaa oleen jo tikissä👌🏼👍🏼 kiitoksia
Ai saakeli kun otti mahan pohjasta toi haava kohta😶 no on kyllä komeen näkönen paikka? 🤔😁
Ittelläkkin ottaa mahasta kuun uusiks ton kattoo😅 Paikka on komee kaverin tontilla yksityisaluueella😊
Voi ristus Valkama, syksyllä vanhainkotiin, on hoito lähellä
😂😅👌🏼
Hirvittikin kattoo ku paljain käsin aloit rullapiippua käsittelee…
Itteeki kyl hirvitti kattoo ku aloin videota tekeen😅
👍👍
👌🏼
Erämies eri mies. Porakone viel teltan pystytykseen 😂😂
😆💪🏽
Hyvä että Vilma hoiti homman niin päästiin kokemaan sauna ja avanto.👍
Je😄
mulla justii samamoine telttasauna. lähti itellä toi savupiippu eka kerra jälkee uusiks!
Miten toteutit putken?
Sormi auki, sauna palasina ja kaikki ilmeisesti ilman alkoholia. 😝
Nimenomaan. Siitä se varmaan johtukin😂😅
Hyvinhä se meni ja löylyt tuli ..savotassa välil sattuu ja tapahtuu👍👍👍
Niin sattuu juu😅😄
Tuttu paikka, ei telttasaunan voittanutta 👍 harmi ku oli vähä vastoinkäymisiä 😬 ei muutaku uutee nousuu 🤣
Just näin😃💪🏽
Koska hot wings videoo?
Avaas vähä mikä se on?😅🤔
Eikö löytyny muuta aihiota kun ransitin romu?
Aika vähissä oli aihiot. Tai kai niitä olis ollu mutta hinbat tosi kovia😅
Ai ssaakeli. Peltihommia ku oot tehny ikäs aikana nii luulis tietävän että hanskat käteen terävien reunojen lähellä, no kantapään kautta välillä.
Hyvännäköstä settiä vaikkakin tapaturma tapahtu. Tuliko syväkin haava?
Sepäse😂 ei onneks kauheen paha. Neljä tikkiä. Ny alkaa oleen ihan hyvä. 2viikkoo sitten teloin
no, muistoja :D
@@LATELALAURI
Just sekunttia aiemmin mietin että kohta repee sormi
😅😄taisin ittekki miettiä
homma käy kun lauri siirretään reserviin
😂😂😂👍🏼juu
Kyllä Vilma on hyvä "jätkä"... Lisää näitä videoita....
👍🏼lisää tulee
Mulla olis hirsimökki myydä sysmässä. Saunakin löytyy mökistä😅
No perkule. Minkäs lainen?
@@LATELALAURI Laitoin jo ajat sitten fb yv.
Mahtava video! Ja Vilmalle pojot👍🏻👏
Hianoo että tykkäsit 👍🏼
Onneks ei menny retkeilyhousut !
Onneks ei:) vähän kyllä verta niihin tuli.
Harvoin ne vehkeet lainassa paranee.😅
😂se on just näin
Mikä ei Tapa niin se Vahvista 👍
Kyllä😄
Kummeli tuli itellekin mieleen.
😂👌🏼👍🏼
Paljonko tuo teltta sauna maksaa?
Just niitä selailin netistä niin kamiinan kanssa noin800€ tuon oli kaverilta lainassa ja sain sen ostettua käytettynä edullisemmin
Todella hyvä opetusvideo.
Kyllä.😅
Mikä tuli Bemmiin Toivakassa...🤔
Jäähdytin ongelmat. Keitti. Varmaan vesipumppu yms.
@@LATELALAURI No onneks ei sitte mitään isompaa... Kuntoon ja vetoja!!!
🚑🚑🚑🚑🚑👍🏻
😄👌🏼
Jumaleisson kun on komia sundekki transiitin katolla👌
Siä vaan pelottaa hiukan olla😅 korkee matka alas😂 mutta hiano makailla
@@LATELALAURI Jaa etkai sä vaan ole vanhaks tullut?🤣
😂😂😂en tietenkään 😅😂
Vilma on avantokuningatar👊
Kyllä😍
Tekevällekkin sattuu
Jep😅
Hyvin se meni
Juu😄
pikana tää hauskinta 🙂
😂 on vauhtia
@@LATELALAURI juu 🤗
@@LATELALAURI muista liityä mun ryhmään🤗
Hyvä video oli taas!Sormi homma oli ikävä!Tuliko monta tikkiä?
Neljä tuli mutta alkaa oleen jo kunnossa👌🏼👍🏼
Ai että ku teki pahaa jo kattoa tota sauhuputken kasaamista kun eräänkin viedon nähny jossa painotetaan kovasti hanskojen tärkeyttä koska tuo titaani levy on jotain 0.2mm paksua? 🫣
Jaa titaaniako tuo piippu on? Mietinkin mitä ainetta ja todella terävä😅
Joo titaania mutta näkyy olevan myös teräs versioitakin ja taitaa paksuuskin olla vieläkin ohuempaa 😳 savotan hawu piippu näkyy olevan 0.13mm 😬 paksut viiltosuojahanskat ehdottomasti tuon käsittelyssä
Joo on kyllä välttämättömän. Meni kuin veitsi sulaan voihin
Hyvä video muuten paitsi sormi meni palasiksi.semppiä koitoksiin tuttuu et pelli viiltää olikos aikoinaan jotain 0,50 rosterii kun kaveri oli peltiseppä ja mä autoin ja noin 2 min ja multa veri kanss lensi
Onkuin puukko☹️😅
@@LATELALAURI kyllä huomattu itekkin monesti 😜 ja kova emäntä sullakin on tekeen ja omani ropaa myös mun kanssa autoi ym apuna kun pyörätuolista teen kaikkee
Tosimies ei pikku haavasta säikähä👌👌 vilmalle iso hatunnosto hyvästä avusta🥰
Juu ei💪🏽
Seuraavan kerran akkupora+ 300mm pit.kiviterä mukaan, niin kyllä saunan tms. kulmatikut/teräkset pysyy telluksessa kiinni💪😎
Jotain tämmöstä määkin mietin💪🏽👌🏼