Resonoi täysin. Erosta on nyt 3 kuukautta. Vasta viime viikolla tajusin että olin parisuhteessa narsistin kanssa. Ja totta tosiaan olin hänelle helppo uhri kaikkine itsetunto-ongelmineni ja läheisriippuvuuksineni ym ym. Hän osasi taitavasti tehdä minusta syyllisen kaikkiin ongelmiin vaikka hänen käytös oli sellaista joka ei sovi mihinkään terveeseen parisuhteeseen. Mutta minä kävin eron eron jälkeen sielun pimeän yön, luin, kävin terapiassa, meditoin ja minulla on ollut kaikki enkelit, ja esi-isät ja valojoukot apuna noustakseni omaan voimaan ja kävelin pää pystyssä ja kaikessa hiljaisuudessa pois kyseisen ihmisen elämästä. Eikä hänellä ja hänen kaltaisillaan ole enää mitään asiaa minun elämään Helppoa se ei ole ollut, tuskallisen kokemus minun elämässä. Voimia kaikille jotka ovat samassa tilanteessa.
Itse käyn juuri samaa läpi, lähdin itse pois suhteesta, koska aloin ymmärtämään, että kysymys on aivan sairaasta suhteesta, yksin yritin aikani omilla voimillani mennä eteenpäin, siis sekopäisenä, itseni kadottaneena jne. Pyysin apua ja nyt käyn terapiassa, jossa avautunut paljon, paljon asioita, helppo ei ole tie ollut !Tiedän jo nyt vaikka terapia vielä kesken, että kohta koittaa vapaus, tunnetta alkaa pikkuhiljaa olemaan siitä tilasta❤ Se päivä koittaa kun saan rehellisesti nostaa kädet kohti taivasta ja huutaa, OLEN VAPAA ❤❤❤
Olen oppinut kantapään kautta, että toisesta liian vastuun ottaminen on pitkällä välillä haitta sekä itselle että toiselle. Jokaisen kehittyminen vaatii vastuun ottamista itsestä❤Ja vastuunottamisesta seuraa hyviä asioita😊, kuten mainitsit Susanna❤Kiitos🙏 ❤
Nonni, tässäpä se taas tuli mitä mun piti kuulla. Ja vihdoinkin myös ymmärsin kuulemani! Olen todella pitkään kamppaillut että pääsen eroon uskontoihin liittyvistä jutuista ja vajaa vuosi sitten lähti prosessi käyntiin joka nyt on tulossa päätökseen. Olen vihdoin pääsemässä lopullisesti eroon niistä vääristä ja kahlitsevista uskomuksista jotka ovat koko ikäni pitäneet minua vankinaan. Samoin miehestä jolle kirjoittelin viestejä ja kerroin itselleni satuja että me kuulumme yhteen, että hän on minun oikea mieheni ja minä hänen oikea vaimonsa. Vaikka hän on edelleen naimisissa. Luoja että minua hävettää 🙈 ensimmäistä kertaa näitten vuosien jälkeen minua oikeasti hävettää!!!! Tämä itse keksimäni tarina olikin siis pelkkä oppiläksy minkä ei ollut tarkoituskaan toteutua. Minkä vihdoin ymmärrän. Tätäkin asiaa on minulle jo useamman kerran koitettu rautalangasta vääntää, mutta olen sulkenut korvani. Olin viime vuonna tähän aikaan Egyptissä ja ostin sieltä hääpuvun itselleni. Se roikkuu makuuhuoneen seinällä henkarissa. Näin pitkälle menin kun kuvittelin saavani satuhäät tämän miehen kanssa! Kirjoitin hänelle muutama viikko sitten ja sanoin että jätän hänet nyt lopullisesti rauhaan. Että sydämeni on särkynyt ja palasina. Olin pari päivää sitten meedioistunnossa jonne edesmennyt mieheni tuli. Kadun sitäkin että otin hänestä pari vuotta sitten avioeron. Hän on kyllä aina ollut minua kohtaan ymmärtäväinen. Jopa nytkin kun hän on poissa hän sanoi että rakastaa minua edelleen ja on tukenani kun minulla on vaikeaa. Tulin siihen tulokseen että nyt on oikeasti aika parantaa omaa sydäntään ja keskittyä siihen. Kasata ne palaset yhteen ja jatkaa elämää. Yksin. Kiitos Susanna ❤
Resonoi täysin. Erosta on nyt 3 kuukautta. Vasta viime viikolla tajusin että olin parisuhteessa narsistin kanssa. Ja totta tosiaan olin hänelle helppo uhri kaikkine itsetunto-ongelmineni ja läheisriippuvuuksineni ym ym. Hän osasi taitavasti tehdä minusta syyllisen kaikkiin ongelmiin vaikka hänen käytös oli sellaista joka ei sovi mihinkään terveeseen parisuhteeseen. Mutta minä kävin eron eron jälkeen sielun pimeän yön, luin, kävin terapiassa, meditoin ja minulla on ollut kaikki enkelit, ja esi-isät ja valojoukot apuna noustakseni omaan voimaan ja kävelin pää pystyssä ja kaikessa hiljaisuudessa pois kyseisen ihmisen elämästä. Eikä hänellä ja hänen kaltaisillaan ole enää mitään asiaa minun elämään Helppoa se ei ole ollut, tuskallisen kokemus minun elämässä. Voimia kaikille jotka ovat samassa tilanteessa.
Paljon voimia sinulle rohkeudestasi❤
Kiitos!
Kokemusta on taannoin🤩💚💜
Itse käyn juuri samaa läpi, lähdin itse pois suhteesta, koska aloin ymmärtämään, että kysymys on aivan sairaasta suhteesta, yksin yritin aikani omilla voimillani mennä eteenpäin, siis sekopäisenä, itseni kadottaneena jne.
Pyysin apua ja nyt käyn terapiassa, jossa avautunut paljon, paljon asioita, helppo ei ole tie ollut !Tiedän jo nyt vaikka terapia vielä kesken, että kohta koittaa vapaus, tunnetta alkaa pikkuhiljaa olemaan siitä tilasta❤
Se päivä koittaa kun saan rehellisesti nostaa kädet kohti taivasta ja huutaa, OLEN VAPAA ❤❤❤
Luxonia sivulla on lukemisen arvoinen juttu karmasta. Vainoamiskarma niminen otsikko.
Kiitos ,kiitos jälleen kerran hyvästä tulkinnastasi!!!
Olen oppinut kantapään kautta, että toisesta liian vastuun ottaminen on pitkällä välillä haitta sekä itselle että toiselle. Jokaisen kehittyminen vaatii vastuun ottamista itsestä❤Ja vastuunottamisesta seuraa hyviä asioita😊, kuten mainitsit Susanna❤Kiitos🙏 ❤
Kiitos ihana Susanna🙏❤️❤️❤️☀️🍂🍁💫🌟
Kiitos❤❤❤. Asuntokaupat, erilleen muutto ja ero, isän saattohoito❤️❤️❤️
Tämän tunnistin jo yli vuosi sitten eli turhia lupauksia jotka eivät koskaan toteutuneet. Kiitos,kiitos!!!
Kiitos kiitos kiitos 🥰
Kiitos kiitos kiitos ❤
Kiitos niin paljon Susanna ❤❤❤
Nonni, tässäpä se taas tuli mitä mun piti kuulla. Ja vihdoinkin myös ymmärsin kuulemani!
Olen todella pitkään kamppaillut että pääsen eroon uskontoihin liittyvistä jutuista ja vajaa vuosi sitten lähti prosessi käyntiin joka nyt on tulossa päätökseen. Olen vihdoin pääsemässä lopullisesti eroon niistä vääristä ja kahlitsevista uskomuksista jotka ovat koko ikäni pitäneet minua vankinaan.
Samoin miehestä jolle kirjoittelin viestejä ja kerroin itselleni satuja että me kuulumme yhteen, että hän on minun oikea mieheni ja minä hänen oikea vaimonsa. Vaikka hän on edelleen naimisissa. Luoja että minua hävettää 🙈 ensimmäistä kertaa näitten vuosien jälkeen minua oikeasti hävettää!!!!
Tämä itse keksimäni tarina olikin siis pelkkä oppiläksy minkä ei ollut tarkoituskaan toteutua. Minkä vihdoin ymmärrän. Tätäkin asiaa on minulle jo useamman kerran koitettu rautalangasta vääntää, mutta olen sulkenut korvani.
Olin viime vuonna tähän aikaan Egyptissä ja ostin sieltä hääpuvun itselleni. Se roikkuu makuuhuoneen seinällä henkarissa. Näin pitkälle menin kun kuvittelin saavani satuhäät tämän miehen kanssa!
Kirjoitin hänelle muutama viikko sitten ja sanoin että jätän hänet nyt lopullisesti rauhaan. Että sydämeni on särkynyt ja palasina.
Olin pari päivää sitten meedioistunnossa jonne edesmennyt mieheni tuli. Kadun sitäkin että otin hänestä pari vuotta sitten avioeron. Hän on kyllä aina ollut minua kohtaan ymmärtäväinen. Jopa nytkin kun hän on poissa hän sanoi että rakastaa minua edelleen ja on tukenani kun minulla on vaikeaa.
Tulin siihen tulokseen että nyt on oikeasti aika parantaa omaa sydäntään ja keskittyä siihen. Kasata ne palaset yhteen ja jatkaa elämää. Yksin.
Kiitos Susanna ❤
Kiitos.❤
Kiitos ❤
kiitos kiitos kiitos
Kiitos💜
Kiitos, ❤kiitos ❤mahtava Sinä ❤
Kiitos Susanna❤ oli kyllä resonoiva tulkinta❤
Kiitos Susanna ❤
Osui ja upposi! ❤
Kiitos Susanna❤ kyllä kolahti ja kovaa ❤
Kiitos Susanna ❤️🔥🎉 Resonoi 💯
Kiitos .Osuva tulkinta ..
Kiitti!❤
❤
🤔
Kiitos❤❤❤. Asuntokaupat, erilleen muutto ja ero, isän saattohoito❤️❤️❤️
Kiitos❤
Kiitos❤
Kiitos❤