Upeat sanat, iskee suoraan sydämeen, näin uniapneaa sairastavana tuo vertaus korinasta jossa korisee kuin Aqua Lung on varmaan diagnisoimaton uniapnea potilas. Göstan sanoitukset ovat parasta mitä suomalainen ihminen voi kokea.
Meni vuosikymmenet sekaisin. Biisi itsekin on 90-luvulta, joten ei voisi olla 80-luvun levy Ü Yritin kysyä asiaa tuomarilta itseltään, mutta en ole saanut vastausta tähän näköjään tunteita kuumentavaan aiheeseen. Sorry.
Suomen virallisten Leevi and the Leavings -sivujen keksustelualueella (keskustelu > yleinen) keskustellaan göstan lainauksista - eli oikeassa joku täällä olikin, melko rehvakkaasti on lainaillut..
... tai oikeastaan ei plagiaatti, vaan omiin nimiin otettu cover-versio. Tämähän ei Leavingsilla ole tavatonta - esimerkiksi Goan arkki on Mighty Diamondsin kappale Got To Get Away, ja Soile Söderberg on Daughters of Albionin Good to Have You. Kyseessä ovat siis soinnutukseltaan ja melodialtaan täysin samat kappaleet, ja sovituksetkin mukailevat vahvasti alkuperäistä. Jostakin syystä Sundqvist on onnistunut nämä silti omiin nimiinsä ottamaan.
Venäläinen alkuperäisversio on julkaistu vuonna 1997, Leavingsin Elisenda on vuonna 1998 julkaistulta Kerran elämässä -pitkäsoitolta. Mikä mahtaa tämä kommenteissa mainitsemasi levy olla, jos kappaleen sanoittajaksi mainitaan Nurmio, eikä julkaisuvuodestakaan ole mainintaa? Sekä Kerran elämässä, että Torstai - 40 seuraavaa hittiä -levyillä tekijätietoina lukee: Kaikki sävellykset ja sanoitukset Gösta Sundqvist. Tosin tämähän ei pidä paikkaansa, sillä Elisenda on puhdas plagiaatti.
Kumpi on uudempi? Tämä lienee 80-luvulta.. Vaikka sama se minulle, suurin osa käytettävissä olevien nuottien mahdollistamista yhdistelmistä lienee kuitenkin kai käytety jo vähintään kertaalleen tässä maailmassa..
En tuota varmaan ole omasta päästäni keksinyt, eli olisikohan sitten tuosta torstai, 40 seuraavaa hittiä -levyltä. Se on ollut alkuperäinen 80-luvulla ostettu levy, mutta minullapa ei ole sitä enää.. Että pakko vaan uskoa Ü
Kyllä tämä teksti ihan Göstan kynästä on. Varmaa tietoa. Sävellys nyt sen sijaan on melko härski rippaus eräästä biisistä, jonka nimeä en nyt tältä istumalta muista. Mutta oiva biisi silti.
Levyllä mainitaan Tuomari Nurmio sanoittajaksi, enkä ole sitä osannut kyseenalaistaa.. Ja kun kuuntelee, minusta tämä tosiaan on enemmän tuomarinurmiomaista kuin göstasundgvistmaista tekstiä ü
En tuota varmaan ole omasta päästäni keksinyt, eli olisikohan sitten tuosta torstai, 40 seuraavaa hittiä -levyltä. Se on ollut alkuperäinen 80-luvulla ostettu levy, mutta minullapa ei ole sitä enää.. Että pakko vaan uskoa Ü
Upeat sanat, iskee suoraan sydämeen, näin uniapneaa sairastavana tuo vertaus korinasta jossa korisee kuin Aqua Lung on varmaan diagnisoimaton uniapnea potilas. Göstan sanoitukset ovat parasta mitä suomalainen ihminen voi kokea.
aqua lung on suomeksi "vesikeuhko"
Tosin Elisendaan on tehnyt sanat Tuomari Nurmio.
Nämä soivat vielä vaan. ❤ Upea upea biisi
Саша из Лонгплея, если ты это видишь, привет тебе. Яя смог найти плагиат. 😅
Maksim Leonidov?
@@Tirakklat да
+1 :)))
Видение 1997, Elisenda 1998. Походу оба просто у кого-то еще спиздили
This version is way better
Gösta Sundqvist oli lyyrinen nero. Jollei tietäisi, voisi luulla, että tämäkin nero sanoitus on hänen kynästään. :)
Tästä sanoituksesta on juurikin täällä kommenttipalstalla ollut kiistaa, jos tiedät jotain asiasta kerro pois ü
Kyllä tää taitaa olla Nurmion sanoitus :)
@@BorisHurme1 Ei taida, sillä mikään lähde ei viittaa sellaiseen.
@@Tirakklat Nurmiota tää on
Она прошла как каравелла по зелёным волнам))
Leevi and the Leavings - Maksim Leonidov , BRAVOOO!!!!
"Elisenda"
Sanoitus: Tuomari Nurmio/Gösta Sundqvist
Sävellys: Maksim Leonidov
Sovitus: Gösta Sundqvist
Esittäjä: Leevi and the Leavings
Julkaistu: 1998
Kiitos. :)
Kiitos tästä! "Voin olla sun Che Guevara, Richard Nixon, John F. Kennedy tai Mao Tse Tung".
Kokoelma Torstai, 40 seuraavaa hittiä ilmestyi vuonna 2001. Olen melko varma, että Tirakklat ei kyseistä levyä ole 1980-luvulla ostanut.
Meni vuosikymmenet sekaisin. Biisi itsekin on 90-luvulta, joten ei voisi olla 80-luvun levy Ü
Yritin kysyä asiaa tuomarilta itseltään, mutta en ole saanut vastausta tähän näköjään tunteita kuumentavaan aiheeseen. Sorry.
Максим Леонидов - Видение
Persut
Suomen virallisten Leevi and the Leavings -sivujen keksustelualueella (keskustelu > yleinen) keskustellaan göstan lainauksista - eli oikeassa joku täällä olikin, melko rehvakkaasti on lainaillut..
kyllä tosiaan äänitearkiston mukaan tämäkin on Göstan sanoitus
... tai oikeastaan ei plagiaatti, vaan omiin nimiin otettu cover-versio. Tämähän ei Leavingsilla ole tavatonta - esimerkiksi Goan arkki on Mighty Diamondsin kappale Got To Get Away, ja Soile Söderberg on Daughters of Albionin Good to Have You. Kyseessä ovat siis soinnutukseltaan ja melodialtaan täysin samat kappaleet, ja sovituksetkin mukailevat vahvasti alkuperäistä. Jostakin syystä Sundqvist on onnistunut nämä silti omiin nimiinsä ottamaan.
Kaikki hyvät taiteilijat varastaa...ja kaikki sävelet on maailmassa soitettu jo moneen kertaan...
Mitä Goan arkkiin tulee, se on reggaetä, ja reggaen kultuurissa plagiointi on täysin hyväksyttävää.
Musa kirjas lukee s. gösta ??
Venäläinen alkuperäisversio on julkaistu vuonna 1997, Leavingsin Elisenda on vuonna 1998 julkaistulta Kerran elämässä -pitkäsoitolta. Mikä mahtaa tämä kommenteissa mainitsemasi levy olla, jos kappaleen sanoittajaksi mainitaan Nurmio, eikä julkaisuvuodestakaan ole mainintaa? Sekä Kerran elämässä, että Torstai - 40 seuraavaa hittiä -levyillä tekijätietoina lukee: Kaikki sävellykset ja sanoitukset Gösta Sundqvist. Tosin tämähän ei pidä paikkaansa, sillä Elisenda on puhdas plagiaatti.
Erikoista kun mainitaan Tuomari sanojen tekijäksi...?!
Mutta jos on tehnnyt niin hyvää jälkeä on tehnyt kuten aina.
Kumpi on uudempi? Tämä lienee 80-luvulta..
Vaikka sama se minulle, suurin osa käytettävissä olevien nuottien mahdollistamista yhdistelmistä lienee kuitenkin kai käytety jo vähintään kertaalleen tässä maailmassa..
Ainakin levyltä Torstai, 40 seuraavaa hittiä löytyy
Miltähän levyltä tämä on?
Tai tosiaan tuo Torstai, 40 seuraavaa hittiä..
Levyltä Kerran elämässä
En tuota varmaan ole omasta päästäni keksinyt, eli olisikohan sitten tuosta torstai, 40 seuraavaa hittiä -levyltä. Se on ollut alkuperäinen 80-luvulla ostettu levy, mutta minullapa ei ole sitä enää.. Että pakko vaan uskoa Ü
Kyllä tämä teksti ihan Göstan kynästä on. Varmaa tietoa. Sävellys nyt sen sijaan on melko härski rippaus eräästä biisistä, jonka nimeä en nyt tältä istumalta muista. Mutta oiva biisi silti.
Maksim Leonidov - Videnie
sävellys on kuupasta
Levyllä mainitaan Tuomari Nurmio sanoittajaksi, enkä ole sitä osannut kyseenalaistaa.. Ja kun kuuntelee, minusta tämä tosiaan on enemmän tuomarinurmiomaista kuin göstasundgvistmaista tekstiä ü
Полный кок