Mielenkiintoinen ja huolellisesti - viitseliäästi - tehty video. Jäi vaikutelma, että varusteesi olivat viimeistä piirtoa myöten suunniteltu ja kaiken lisäksi "uusinta kuosia", jos näin voi asian ilmaista. Tämänmallisen kaminan näin ensi kertaa ja polttoaine - kovapuuhiiltäkö se nyt oli - näytti tekevän tehtävänsä. Hyvä oppitunti leirin pystyttämisestä ja purkamisesta. Maasto vaikutti aika-ajoin todella vaativalta. Onko tämän reissun kasvisruokavaliosi retkisovellutus vai pysyvämpää laatua? Sydän-Suomen maisemat tuovat mieleeni pohjoisen Keski-Suomen syntymäseutuni. Kiitos - jatkoa odotellaan!
Kiitos paljon kommentistasi, kiva kuulla palautetta! Yritän retki retkeltä "hioa" varusteitani eri retkille sopiviksi ja ettei olisi mukana liikaa tahi sitä mitä ei tarvitse.. mutta rajojen kokeilua on havaittavissa välillä, välillä taasen tahtoo kevyempää ja helpompaa menoa.. Kamiina oli itsellökin tosiaan ekaa kertaa käytössä, oman pihan eka sauhuttelua lukuunottamatta..ja kovapuuhiili näytti toimivan ainakin näissä olosuhteissa. Tiedä sitten miten paukkupakkasilla.. Välillä tykkään kuvata myös leirin pystytyksen ja purkamisen, ihan vain niitä varten joita se voisi kiinnostaa..työlästähän se on, mutta sen arvoista.. maastot tuolla majavien asuinmailla tosiaan painava kantamus selässä oli aika järkkyä, mutta toisaalta retken päätteeksi on huippufiilis kun jaksoi.. tervetuloa mukaan seuraamaan kanavaa ja lisää videoita tulossa kyllä! Nähdään seuraavan videon tiimoilla💪 -Hermanni
Onpahan retkivehkeet miehellä..ja rinkan painokin siellä nautinnan puolella..kun on epämukavaa on mukavaa..kun on mukavaa on epämukavaa. Rinkan painon mukaan 😊. Tämän ajan retkellä ei tungosta ole. Isojärvellä käynyt muutama kymmen vuosi sitten. Kehittynyt palveluissaan..👍.. kiitos "nykyretkeilijän" videosta..
@@RistoVirtanen-b2q Kiitokset kovasti kommentista ja kanavan tilauksesta! Tavallaan kyllä nauttii painavammastakin kantamuksesta, retki saa isomman merkityksen kun näkee vaivaa sen eteen...joo, tungosta ainakaan yöretkelle ei ollut, päiväkävijöitä kyllä muutamia.. Kiva jos tykkäsit videosta, tervetuloa mukaan seuraamaan elämääni! -Hermanni
@@vilpertzon Toivottavasti pelaa sen verran. Mulla ainakin toimi riittävästi, mutta en osaa sanoa miten todella kovilla pakkasilla..ja riittävän iso hiillos oltava kuitenkin. Onneksi ei paina läheskään niin paljon kuin puut..
@@jyrioutdoors Kyllä ne aika hyviä olivat, antoi vaimeamman lämmön mutta pidempään..ensi kerralla laitan vielä enemmän niitä ja katson miten käyttäytyy.
Olipas hyvä video. Kauhussani katsoin, kun tuo maasto oli noin huonoa ja juurakkoista. Kyllä kuntoa vaatii, tuon kuorman kanssa. On sulla nyt hyvät puitteet leireillä talvellakin. 😊👍
Moi. Mistä sinä tälläsen kovapuuhiilen keksit ? On aika monenmoista retkivideoo tullu katottua ja en kyllä moisia muista nähneeni milloinkaan. Paljonko oikeenbniitä kului tuollasella reissulla ? Kun sais enemmän käyttökokemuksia jostain. Nuo olis periaattessa talvikäytössä vallan kova juttu, ehkä...
@@tonimakinen4723 Moro, päsähti vaan mieleen kun tahdoin että ei tarvisi koko ajan lisätä puuta.. sitten tutkin aihetta ja selvisi että Paraquasta kovapuuhiili joka palaisi n.20h ja ravintolatasoa, sekä lämpötila 300-400 astetta, joten kokeiluun meni. Hiiltä meni sellainen ns.salikassin verran, ihan siis tyyliin toista kiloa. Ajattelin ensi kerralla tehdä vielä isomman hiilloksen ja testata enemmän ominaisuuksia.. ainakaan ei paljoa paina rinkassa versus puuklapit.. Nää oli nimeltään:Quebracho White Kovapuuhiili - 10 kg 22,95 €
Mikä on sinun suosikkisi kansallispuistoista?
UKK
@ Okei! Sinne täytyy itsekin päästä. En ole käynyt..
@@hermanninelamaa Joo tuolla meidän kanavalla on muutama video sieltä. Pitäisi joku kerta käydä talvellakin
@ Okei, täytyy katsoa kanavaltasi.☺️
Mielenkiintoinen ja huolellisesti - viitseliäästi - tehty video. Jäi vaikutelma, että varusteesi olivat viimeistä piirtoa myöten suunniteltu ja kaiken lisäksi "uusinta kuosia", jos näin voi asian ilmaista. Tämänmallisen kaminan näin ensi kertaa ja polttoaine - kovapuuhiiltäkö se nyt oli - näytti tekevän tehtävänsä. Hyvä oppitunti leirin pystyttämisestä ja purkamisesta. Maasto vaikutti aika-ajoin todella vaativalta. Onko tämän reissun kasvisruokavaliosi retkisovellutus vai pysyvämpää laatua? Sydän-Suomen maisemat tuovat mieleeni pohjoisen Keski-Suomen syntymäseutuni. Kiitos - jatkoa odotellaan!
Kiitos paljon kommentistasi, kiva kuulla palautetta! Yritän retki retkeltä "hioa" varusteitani eri retkille sopiviksi ja ettei olisi mukana liikaa tahi sitä mitä ei tarvitse.. mutta rajojen kokeilua on havaittavissa välillä, välillä taasen tahtoo kevyempää ja helpompaa menoa..
Kamiina oli itsellökin tosiaan ekaa kertaa käytössä, oman pihan eka sauhuttelua lukuunottamatta..ja kovapuuhiili näytti toimivan ainakin näissä olosuhteissa. Tiedä sitten miten paukkupakkasilla..
Välillä tykkään kuvata myös leirin pystytyksen ja purkamisen, ihan vain niitä varten joita se voisi kiinnostaa..työlästähän se on, mutta sen arvoista.. maastot tuolla majavien asuinmailla tosiaan painava kantamus selässä oli aika järkkyä, mutta toisaalta retken päätteeksi on huippufiilis kun jaksoi.. tervetuloa mukaan seuraamaan kanavaa ja lisää videoita tulossa kyllä! Nähdään seuraavan videon tiimoilla💪
-Hermanni
Niin, ja kasvisruoka-asiasta sen verran että olen halunnut alentaa kolesterolia, joten ns.vähennän lihansyöntiäni..
Onpahan retkivehkeet miehellä..ja rinkan painokin siellä nautinnan puolella..kun on epämukavaa on mukavaa..kun on mukavaa on epämukavaa. Rinkan painon mukaan 😊. Tämän ajan retkellä ei tungosta ole. Isojärvellä käynyt muutama kymmen vuosi sitten. Kehittynyt palveluissaan..👍.. kiitos "nykyretkeilijän" videosta..
@@RistoVirtanen-b2q Kiitokset kovasti kommentista ja kanavan tilauksesta! Tavallaan kyllä nauttii painavammastakin kantamuksesta, retki saa isomman merkityksen kun näkee vaivaa sen eteen...joo, tungosta ainakaan yöretkelle ei ollut, päiväkävijöitä kyllä muutamia..
Kiva jos tykkäsit videosta, tervetuloa mukaan seuraamaan elämääni!
-Hermanni
Pitää kyllä tuo hiili ottaa testiin seuraavan kerran ku on kaminan kans liikkeellä. Vaikuttaa tosi hyvältä idealta.
@@vilpertzon Toivottavasti pelaa sen verran. Mulla ainakin toimi riittävästi, mutta en osaa sanoa miten todella kovilla pakkasilla..ja riittävän iso hiillos oltava kuitenkin. Onneksi ei paina läheskään niin paljon kuin puut..
Hiilet tais olla hyviä, pitää kokeilla itsekin niitä👍
@@jyrioutdoors Kyllä ne aika hyviä olivat, antoi vaimeamman lämmön mutta pidempään..ensi kerralla laitan vielä enemmän niitä ja katson miten käyttäytyy.
Olipas hyvä video. Kauhussani katsoin, kun tuo maasto oli noin huonoa ja juurakkoista. Kyllä kuntoa vaatii, tuon kuorman kanssa. On sulla nyt hyvät puitteet leireillä talvellakin. 😊👍
@@vesikielellä Vaati kyllä sisua ja uskallusta, mutta mitäpä sitä ei tekisi hyvinvoinnin eteen😄
@hermanninelamaa No niinpä. Oli sulla myös kunnon eväätkin.😅
@ Oli siinä monenlaista.. jäi tosiaan puolet syömättäkin, vein kotiin loppuja..
@hermanninelamaa 😁
Hyvä meininki videolla ✌ Melkoisella kuormalla olit liikkeellä 😉
@@janisoderlund Meininkiä oli todellakin😄..ihan fiiliksissä retkestä! Kuormaa oli, mutta mitäpä ei tekisi hyvinvoinnin eteen!😄haastaa vähän itseä..
Moi. Mistä sinä tälläsen kovapuuhiilen keksit ? On aika monenmoista retkivideoo tullu katottua ja en kyllä moisia muista nähneeni milloinkaan. Paljonko oikeenbniitä kului tuollasella reissulla ? Kun sais enemmän käyttökokemuksia jostain. Nuo olis periaattessa talvikäytössä vallan kova juttu, ehkä...
@@tonimakinen4723 Moro, päsähti vaan mieleen kun tahdoin että ei tarvisi koko ajan lisätä puuta.. sitten tutkin aihetta ja selvisi että Paraquasta kovapuuhiili joka palaisi n.20h ja ravintolatasoa, sekä lämpötila 300-400 astetta, joten kokeiluun meni. Hiiltä meni sellainen ns.salikassin verran, ihan siis tyyliin toista kiloa. Ajattelin ensi kerralla tehdä vielä isomman hiilloksen ja testata enemmän ominaisuuksia.. ainakaan ei paljoa paina rinkassa versus puuklapit..
Nää oli nimeltään:Quebracho White Kovapuuhiili - 10 kg
22,95 €
@@tonimakinen4723 Teen lähiaikoina uutta videota testinä aiheesta..
Millon lähdet piremmälle Lapin vaellukselle?
@@pekkaylavaara5436 Jos lomat ja velvollisuudet suo, niin ensi vuonna joskus ois tahto mennä..
Sen kanssa pistänyt silmään marraskuulla, kuin vihreän määrää vähenee luonnosta,niin sammaleet ja vihreät varvut korostuu luonnossa...
@@ISITT8 On paljon vihreän eri sävyjä jotka näkyvät erityisesti kun muuten on jo harmaampaa..
Kyllä siinä metsämyyrä/hiiri on ihmeissään,,jos eksyisi sinun teltaan...😮😊