Hei. Kalustopuolesta. Kuvanlaatuhan oli tällaisiin videoihin vähintäänkin riittävä. Ehkä ainoa, mikä ihan himpun verran häiritsi niin pieni tärinä ja epävakaus. Eli videokameroissa ja action-kameroissa on ilmeisesti kehittyneempi kuvanvakaaja, joko ohjelmallinen tai ihan laitteistolla tehty. Tsemppiä teille, mukava seurata eri paikkoja ja saada siitä vinkkejä myös omaan retkeilyyn.
Kiitoksia Sami! Joo kännyköiden kamerat alkaa olla nykyään tosi hyviä..mun omassa vakautus jostain syystä ihan sukka tai sit se on vaa mun tärisevät kädet 😅
Kiitos Kalle tarkennuksesta 🙋♂️ me itseasiassa bongattiin edellisellä metsäosiolla käpytikka ja kuvasinkin sitä mut eihän tämän kännykän zoomi riittänyt alkuunkaan 😅
Kiitos kuluneen vuoden hyvistä videoista olet kyllä orientoitunut luontokuvauksen laatuun tosi vahvasti ,eikä myös retkiseuran käytös myökään tuota mitään negatiivista teidän retkillä päinvastoin olen miettinyt että missä tuollaisia erä naisia oikein kasvatetaan.🤗🌟👍 Jatka Esa samalla tasolla myös tulevana vuonna 2022 jolle toivottelen paljon uusia elämyksiä.🌟👍👍👍
Nykypäivänä jokaisen taskusta löytyy aivan pätevä kamera tubevideoiden kuvaamiseen. Tärkeintä on kuitenkin hyvä sisältö, eikä se kuvauskalusto. Eli juuri näin, ettei kalliin kameran puutteen kannata antaa estää aloittamista. Itsekin kuvasin kolme ensimmäistä retkivideoani kännykällä, mutta hieman hifistelyyn taipuvaisena syöksyin sitten varustelukierteeseen… 🙈
Hyvä video ja Hyvää Uutta Vuotta Esa & Mia Hyvä piirto ja syväterävyys tuossa uudessa kamerassa....pakkassävyt maisemissa kohdallaan. Pari linssiä tuo paljon lisämahdollisuuksia. Napakat oli narinat askelissa...:-D
En ymmärrä kameroista mitään, mutta kuvat ja maisemat olivat vähävärisyydessään hienoja😍 Muistan teidän eka reissun🚶♀️🚶♂️ Onnea ja mukavia yhteisiä elämyksiä edelleenkin ❣
Kiitos kysymästä, joulu meni Ahvenanmaalla tarkotuksena kuvata (kännykällä) oma jouluvideo. Luontoäiti päätti puuttua peliin isolla kädellä, mutta jtn sentään sain muistikortille tallennettua. Julkaistaan joskus loppiaisen jlk... P.S. melko vaarallista vihjailua tuollainen kivistä kyseleminen. Vanhemman valtiomiehen neuvo: Saattaa olla todellakin aika mennä jalokivikauppaan ;)
Joulu meni rauhallisissa merkeissä. Sain ainakin hieman retkitavaroita: otsalampun, tikkutulukset, vaellussukkia ja aeropress kahvinkeittimen. Kelepaa retkeillä. Sinun tässä videossa oli erittäin kiva ja seesteinen tunnelma. Hyvät värit ja hieno on talvinen suo. Onnea uudesta kalustosta
@@KelojaLuonnosta juu meinasin lähinnä, mutta en älynny selkeesti sanoa😁, että eihän kukaan voi odottaakaan että vaikkapa 200e ja 800e luurien ominaisuudet on vertailukelposia ym. Enkä luule et säkään näin kuvittelet olevan, elä niin tätä lue.
Kiitos taas kuljeskelusta Kamera oli kyllä tarkka, ehkä liiankin. Rajat oli aika terävät, että kasvit, puut ja henkilöt irtos taustasta/kuvasta. Oli niin tarkka, että kaikki värinätkin näkyi. Oliko vakaaja käytössä? Sit se pahin juttu sun kannalta..... Silmänalus rypyt näky. Ei oo ennen näkyny. Siis liian tarkka kamera 😂
Hahaha kyllä se Esakin alkaa vaan vanhettua kamerasta riippumatta 😅 ja joo kännykän kuva on liian tarkka, yritin vähän pehmentää sitä mut jäi vieläkin liian tarkaksi.
Puhelimella oon itsekin kaikki videot kuvannut. Toki mun kanavan taso on sellaista sekavaa plöröä muutenkin 😄. Mutta metsässä on aina mukavaa, toivottavasti edes se välittyy katsojille, vaikka kalusto ei kummoinen olekaan. Sain sentään vihdoin mikrofonin, niin ehkä kuuluu jatkossa muutakin kuin taustamusiikki täysillä 🤭
Minun viimeinen video on 8 päivää sitten kun sanoin että lopetan. Vika ei ollut kalustossa, vaan siinä ettei ketään kiinnosta mun videot ja hankalaa keksiä aiheita videoille.
Nainen vierelläni ei valittanut kertaakaan matkan aikana onnittelut valinnan johdosta, ei todellakaan ole kalustosta kiinni toi kuvaus tässä hyvä esi merkki siitä kiitoksia talvisen sun tunnelmista
Ehdottomasti samaa mieltä kalustohommista! Hyvä vilmi! Kiitti!
Kiitoksia Mikko😊
Hei. Kalustopuolesta. Kuvanlaatuhan oli tällaisiin videoihin vähintäänkin riittävä. Ehkä ainoa, mikä ihan himpun verran häiritsi niin pieni tärinä ja epävakaus. Eli videokameroissa ja action-kameroissa on ilmeisesti kehittyneempi kuvanvakaaja, joko ohjelmallinen tai ihan laitteistolla tehty. Tsemppiä teille, mukava seurata eri paikkoja ja saada siitä vinkkejä myös omaan retkeilyyn.
Kiitoksia Sami! Joo kännyköiden kamerat alkaa olla nykyään tosi hyviä..mun omassa vakautus jostain syystä ihan sukka tai sit se on vaa mun tärisevät kädet 😅
Mahtavaa kun kävitte Torronsuolla ja samalla Tammelassa. Tämä lintu, se oli varoitteleva käpytikka.
Kiitos Kalle tarkennuksesta 🙋♂️ me itseasiassa bongattiin edellisellä metsäosiolla käpytikka ja kuvasinkin sitä mut eihän tämän kännykän zoomi riittänyt alkuunkaan 😅
Kiitos kuluneen vuoden hyvistä videoista olet kyllä orientoitunut luontokuvauksen laatuun tosi vahvasti ,eikä myös retkiseuran käytös myökään tuota mitään negatiivista teidän retkillä päinvastoin olen miettinyt että missä tuollaisia erä naisia oikein kasvatetaan.🤗🌟👍 Jatka Esa samalla tasolla myös tulevana vuonna 2022 jolle toivottelen paljon uusia elämyksiä.🌟👍👍👍
Kiitoksia Kalevi 🙋♂️ Eränaisiahan kasvaa käsittääkseni ihan puissa näinä päivinä..uusia tulee kun sieniä sateella 🍄
Nykypäivänä jokaisen taskusta löytyy aivan pätevä kamera tubevideoiden kuvaamiseen. Tärkeintä on kuitenkin hyvä sisältö, eikä se kuvauskalusto. Eli juuri näin, ettei kalliin kameran puutteen kannata antaa estää aloittamista.
Itsekin kuvasin kolme ensimmäistä retkivideoani kännykällä, mutta hieman hifistelyyn taipuvaisena syöksyin sitten varustelukierteeseen… 🙈
Joo onhan siinä monta käytännönkin syytä miksi oikea kamera on parempi kuin kännykällä kuvaaminen..mut kännykällä varmasti pärjää jos vaan haluaa👌
@@KelojaLuonnosta Juu, näin on.
Hyvä video ja Hyvää Uutta Vuotta Esa & Mia
Hyvä piirto ja syväterävyys tuossa uudessa kamerassa....pakkassävyt maisemissa kohdallaan.
Pari linssiä tuo paljon lisämahdollisuuksia.
Napakat oli narinat askelissa...:-D
Joo narskuva meininki 😊 Kiitoksia Eki-mies🙋♂️
En ymmärrä kameroista mitään, mutta kuvat ja maisemat olivat vähävärisyydessään hienoja😍 Muistan teidän eka reissun🚶♀️🚶♂️ Onnea ja mukavia yhteisiä elämyksiä edelleenkin ❣
Kiitos kiitos 😊
Kiva reissu teillä👏 menestystä uudelle vuodelle ❤️
Kiitos samoin Sari😊
Hyvän näköistä. Mä kuvasin mun ekat videot kännykällä(Redmi note 8 Pro), ennen kuin kesällä ostin järkkärin. Silläkin vielä opettelua.
No mut siitä se lähtee kuules! Ainaista opetteluahan tää meille kaikille on.. kukaan täällä valmis ole🤷♂️
Kiitos kysymästä, joulu meni Ahvenanmaalla tarkotuksena kuvata (kännykällä) oma jouluvideo. Luontoäiti päätti puuttua peliin isolla kädellä, mutta jtn sentään sain muistikortille tallennettua. Julkaistaan joskus loppiaisen jlk...
P.S. melko vaarallista vihjailua tuollainen kivistä kyseleminen. Vanhemman valtiomiehen neuvo: Saattaa olla todellakin aika mennä jalokivikauppaan ;)
Hahaha kiitos Jarmo päivän nauruista 😂 tänään on by the way meidän vuosipäivä oli jalokivikauppaa tai ei 🤭
@@KelojaLuonnosta onneksi olkoon!
@@KelojaLuonnosta Paljon onnea! 🤗
Hyvä video... laatu oli hyvä ja ääni myös.
No kiva et toimi näinkin 🙋♂️
Joulu meni rauhallisissa merkeissä. Sain ainakin hieman retkitavaroita: otsalampun, tikkutulukset, vaellussukkia ja aeropress kahvinkeittimen. Kelepaa retkeillä.
Sinun tässä videossa oli erittäin kiva ja seesteinen tunnelma. Hyvät värit ja hieno on talvinen suo. Onnea uudesta kalustosta
Noni, ei muuta kuin uusia kamoja ulkoiluttamaan sit🙋♂️
Yllättävän hyvää kuvaa 👍 tärinä kyllä vähän häiritsi ja pimeäkuvan laatu mutta jos kuvais valosan aikaan jalustalta niin menis ku väärä raha 💵💵💸
Joo kuvanvakain on kyllä ihan sukka verrattuna vaikka Mian Iphoneen..tai sit ne on vaa nää mun tärisevät kädet😅
@@KelojaLuonnosta paljonko hintaeroa sun ja Mian luureilla?
@@osmoahma hmmm en osaa sanoa paljonko sen iPhone on maksanut enkä muista omanikaan hintaa tarkasti..oisko joku 300-400€?🤔
@@KelojaLuonnosta juu meinasin lähinnä, mutta en älynny selkeesti sanoa😁, että eihän kukaan voi odottaakaan että vaikkapa 200e ja 800e luurien ominaisuudet on vertailukelposia ym. Enkä luule et säkään näin kuvittelet olevan, elä niin tätä lue.
@@osmoahma joo en ymmärtänyt väärin 😊
Oiva huijaus Esa! 😁 Oikein hyvää uutta vuotta sulle ja Mialle ✨🍾
Hyvää uutta vuotta sinnekin Anna😊
@@KelojaLuonnosta kiitän 😊
Hyvä oli retki taas itekkin kuvaan oneplus 9 pro puhelimella ja gopro 7 black kameralla ihan riittävää laatua saa 🙂
Se on just näin 🙋♂️
Kiitos taas kuljeskelusta
Kamera oli kyllä tarkka, ehkä liiankin. Rajat oli aika terävät, että kasvit, puut ja henkilöt irtos taustasta/kuvasta. Oli niin tarkka, että kaikki värinätkin näkyi. Oliko vakaaja käytössä? Sit se pahin juttu sun kannalta..... Silmänalus rypyt näky. Ei oo ennen näkyny. Siis liian tarkka kamera 😂
Hahaha kyllä se Esakin alkaa vaan vanhettua kamerasta riippumatta 😅 ja joo kännykän kuva on liian tarkka, yritin vähän pehmentää sitä mut jäi vieläkin liian tarkaksi.
Puhelimella oon itsekin kaikki videot kuvannut. Toki mun kanavan taso on sellaista sekavaa plöröä muutenkin 😄. Mutta metsässä on aina mukavaa, toivottavasti edes se välittyy katsojille, vaikka kalusto ei kummoinen olekaan. Sain sentään vihdoin mikrofonin, niin ehkä kuuluu jatkossa muutakin kuin taustamusiikki täysillä 🤭
Kaikista tärkeintä on et itse nauttii tekemisestä 🙏
Lumen narina oli todella häiritsevää
Joo kännykän mikki ei selkeästikään ole suuntamikrofoni 😅
Totta, jopa siinä määrin etten pystynyt katsomaan videota. Toki omapahan on ongelma kun en jostain syystä siedä lumen narinaa.
@@peespi siinä on se mute nappi volumenapin yhteydessä 😁
Minun viimeinen video on 8 päivää sitten kun sanoin että lopetan. Vika ei ollut kalustossa, vaan siinä ettei ketään kiinnosta mun videot ja hankalaa keksiä aiheita videoille.
moikka Sari! Melkoinen sattuma törmätä täällä vanhaan naapuriin retkivideossa. Älä lannistu vaan tee vaan videoita ainakin omaksi iloksesi
@@MiikaKontio moikka naapuri :)
Älä heitä kirvestä kaivoon Sari vaan tee vaan omaa juttua ni hyvä tulee 🙏 Ei se ole mullekaan helppoa keksiä aiheita videoille.
Nainen vierelläni ei valittanut kertaakaan matkan aikana onnittelut valinnan johdosta, ei todellakaan ole kalustosta kiinni toi kuvaus tässä hyvä esi merkki siitä kiitoksia talvisen sun tunnelmista
Kiitoksia Kari😊🤭
Siis vierelläsi oli tarkoitus kijoittaa
@@karitolmunen4533 joo ymmärsin kyllä 😊
Olin kotossalla ja ei tullu joulu lahjoja
Kotona on hyvä olla kun pöpöt jyllää maailmalla 👌
@@KelojaLuonnosta Juu olet oikeassa
Huijaus mikä huijaus, mutta valoisaan aikaan tämä oli kyllä parempaa kuvaa kuin perunalla kuvatut.
Joo tietyissä kuvissa ihan toimiva mut monesti liiankin tarkka mikä ei sit näytä aidolta 🤔