Siinä on kaveri mikä saa asioita tapahtumaan ja lapset liikkeelle. Eikä varmaan ole tarvinnut perustaa kahdeksi vuodeksi kahvipulla työryhmää pohtimaan ja näpertelemään että kuinka saadaan junioreille tekemistä. Iso hatunnosto täytyy antaa tästä.
@@TonyMikaelsTouch Mmm, kyllä, tämä kuulostaa vallan varteenotettavalta. Ehdotankin siis omalle työryhmälleni että tilaamme ympäristöministeriön suosiman konsultointipalvelun kautta tutkimuksen jonka perusteella voimme tehdä presentaation "tekijä miehistä" vuoden 2035 aloiteriiheen. Budjetti n. 3,7 miljoonaa euroa ja presentaatiolle varataan siitä 280 000€.
Hyvä vastaisku👍 Toivotaan, että itkuiikat saisivat realismia päähän tämän videon myötä, ja pitää ne ajattelemattomat mölinät mahassaan. Ei tainnu olla yhtään itkuiikkaa mukana parantamassa rataa???
Esimerkillistä toimintaa! On hyvä nähä että maapallolla elää ihmisiä kellä on pallit tallella! Mukava nähä myös että lapset tullu auttamaan! Parasta on nähä myös pieni konekuskin alku koneen puikoissa! Hattu päästä koko porukalle 🔥🙏🏼💎💨
Ikinä kanavaa seurannu eikä fillarointi liioin koskaa kiinnostanu. Kuitenki ku tarpeeks clickbait thumbnail nii olihan sitä pakko klikkaa video pyörimää et mikäs homma ja mieletön respect äijälle! 🤝
Hitto nyt tuli kunnon mesta! Hatunnoston arvonen suoritus! Tuli jotenkin omat junnu-skeittaus -ajat mieleen kun ite porukassa rakenneltiin ja paranneltiin omaa skeittiparkkia 2000-luvun vaihteella. Oot kyl mahtava tyyppi! Joku noista nuorista muistaa vielä tän päivän 15-vuoden jälkeen :)
Aivan mahtavaa meininkiä 💪 Potta vielä päähän ku testaa hyndiä junnareitten nähen ni hyvä tulee 🤌 Samaan aikaan stadissa vingutaan ihan hesarissa asti et metissä ylipäätään on tällasia hyppyrimestoja 😅
Tässä on myös yksi syy miksei nykynuoret ”tartu lapioon”. Heti jos tekee jotain alkaa porukka netissä vinkumaan. Ite en ole enää nuori, mutta tälläistä tekemistä mielellään seuraan. Hyvää video ja oikee asenne sulla!
Kyllä lämmittää mieltä huomata että maailmassa on vielä hyvyyttä jäljellä. Jokin kunniamaininta tai palkinto pitäisi tälläisestä teosta sinulle tulla. 🏆
Kiitos videosta👍🏻 Tämän innoittamana mennään pojan kans korjailemaan polut mitkä aiemmin pilattiin ja samalla vois vähä aukoa päätä valittajille 😅 Joku Suoma oli fb-ryhmään kitissy 😅
Mää ymmärsin, että porukka ennemminki pahotti mielensä siitä, että niillä mopoilla ajettiin melkosta vauhtia poluilla, jotka näytti olevan ihan yleisessä käytössä. Jollekki rakennetulle hyppyripaikalle se ja sama, mutta yleisten polkujen tuhoaminen sitten ei ole hyvä homma. Tämän videon sisältö sitten taas päinvastoin pelkästään positiivista.
Hyvä meininki ja arvostan tätä toimintaa että tehdään pyörille omat mestat missä saa ajaa. Mut ehkä pientä ylilyöntiä kommenttikentässä puhua ituhipeistä kun se valittava taho on tavalliset ihmiset. Itse asun alueella jossa pörrää jos minkälaista bensapäristintä. Poliisi joutuu turhaan käyttää aikaa siihen kun kuntopolkuja revitään urille ja sammalmättäät on pitkin polkuja jossa koirat ja ihmiset käy kävelyllä/hiihtämässä/lenkillä. Pyörillä ja prätkillä kuuluu saada ajaa mutta sääntöjen mukaan ja ei paskota niitä hienoja mettiä. P.s. Nimimerkkini ei viittaa ituhippeihin joten älkää edes alottako mitään kitinää :D
Upeeta työtä et laitoitte dirtin kuntoon! Varmasti tulee hyvät hypyt kun kovettuu. Yks minkä haluaisin nähdä, ois että kaikilla junnuilla olis kypärä päässä kun ajavat, ja siihen vois auttaa kans, että isommat näyttäis esimerkkiä kypärän käytössä. Varsinkin kun hommasta tehdään videoo tubeen.
Just näin. Toiset tekee ja kehittää itselle ja nuorille tärkeetä paikkaa, toiset käyvät ajamassa kerran kesässä työsuhdesähköpyörällä ohi ja valittaa minkä jaksaa. Hieno nähä et viel on ihmisiä joiden ajatusmaailma ei oo sitä hattaraa!
Siinä on kaveri mikä saa asioita tapahtumaan ja lapset liikkeelle. Eikä varmaan ole tarvinnut perustaa kahdeksi vuodeksi kahvipulla työryhmää pohtimaan ja näpertelemään että kuinka saadaan junioreille tekemistä. Iso hatunnosto täytyy antaa tästä.
Se just näin😃Tekijä miehet on eri "rotua"😉, kuin työryhmä plösöt😂💯
@@TonyMikaelsTouch Mmm, kyllä, tämä kuulostaa vallan varteenotettavalta. Ehdotankin siis omalle työryhmälleni että tilaamme ympäristöministeriön suosiman konsultointipalvelun kautta tutkimuksen jonka perusteella voimme tehdä presentaation "tekijä miehistä" vuoden 2035 aloiteriiheen. Budjetti n. 3,7 miljoonaa euroa ja presentaatiolle varataan siitä 280 000€.
@@ww-pw6di 😂👍😂Hyvää vloppuna. Loisto ehdotus😉
Yhdys sana virheet ja muu vammaisuus korostuvat täällä kommenttiosiossa
Somen ensimmäinen video,joka sai 110 kilosen suomiukon herkistyy vähän.
Hienoa toimintaa,pisteet nousee. Kiitos Bikefin!🙏🏻☺️
Etelä-Karjalan pojilla käytöstavat kunnossa kun kiitokset raikaa pullot saadessa👍🏼
Siisti nähdä että on vielä normaaleja nuoriakin!
Hyvä vastaisku👍 Toivotaan, että itkuiikat saisivat realismia päähän tämän videon myötä, ja pitää ne ajattelemattomat mölinät mahassaan. Ei tainnu olla yhtään itkuiikkaa mukana parantamassa rataa???
@@samisilvennoinen8068 Ei siellä pahemmin meistä vanhempia näkyny muutaku ihmettelemässä "salaa" mitä touhutaan😂
Ihan hiton päällikkö liike. Jätkällä on sydän kohillaan näihin hommiin ❤
Just näin. Somevalittajille luu kurkkuun :)
Hienoo toimintaa. Mun mielest ette kyllä tuhonnu niitä hyppyreitä ihan normia ajamisen jälkee ja se kuuluu asiaan. Iso peukku siltin tästä👍
Nii ja jos ovat itse rakentaneet hyppyrit niin ei siinä toisilla pitäis olla valittamista
Jos rengas pyörii jonkun moottorin avustuksella nii se pilaa pehmeät hypyt erittäin nopeaa
@@roope1882yes jäpät.🤣👌
Esimerkillistä toimintaa! On hyvä nähä että maapallolla elää ihmisiä kellä on pallit tallella! Mukava nähä myös että lapset tullu auttamaan! Parasta on nähä myös pieni konekuskin alku koneen puikoissa! Hattu päästä koko porukalle 🔥🙏🏼💎💨
Mahtava tempaus! Mutta jokuhan se tästäkin pahottaa mielensä kun ”Tubettaja tuhosi kaivinkoneella luontoa/puistoaluetta” 😂
@@mikkalhalminen4094 Tätä odotellessa😂🫵
Todella iso RESPECT mummi ja pappa asuu tossa lähellä ja tykkään käydä joka kerta ku käyn heillä iso KIITOS❤
Nyt on yhteisöllistä meininkiä mitä suomi tarvii! 🔥
Tämä video oli ensimäinen sulta jonka näin, ja vau hyvät energiat ja positiivista tekemistä
Ikinä kanavaa seurannu eikä fillarointi liioin koskaa kiinnostanu. Kuitenki ku tarpeeks clickbait thumbnail nii olihan sitä pakko klikkaa video pyörimää et mikäs homma ja mieletön respect äijälle! 🤝
Erittäin hienoa toimintaa! Asiallisesti hoidettu tilanne ja varmasti monelle nyt vielä enemmän iloa. Respect!
Olipa kyllä viimesen päälle hyvän mielen video! 💪 Rok rok ja lippua korkeelle vaan. Respect!
Sä oot kyllä hyvä äijä, mukava kattoo näitä hyvän fiiliksen videoita. Yks Bikefin vastaa kahtakymmentä itkijää ja nettininjaa!
Hitto nyt tuli kunnon mesta! Hatunnoston arvonen suoritus! Tuli jotenkin omat junnu-skeittaus -ajat mieleen kun ite porukassa rakenneltiin ja paranneltiin omaa skeittiparkkia 2000-luvun vaihteella.
Oot kyl mahtava tyyppi! Joku noista nuorista muistaa vielä tän päivän 15-vuoden jälkeen :)
Nyt on bikefin hienoo tekemisen meininkiä!💪 Tuli ihan tippalinssiin tätä videota katsoessa.
Aivan mahtavaa meininkiä 💪 Potta vielä päähän ku testaa hyndiä junnareitten nähen ni hyvä tulee 🤌 Samaan aikaan stadissa vingutaan ihan hesarissa asti et metissä ylipäätään on tällasia hyppyrimestoja 😅
Tässä on myös yksi syy miksei nykynuoret ”tartu lapioon”. Heti jos tekee jotain alkaa porukka netissä vinkumaan. Ite en ole enää nuori, mutta tälläistä tekemistä mielellään seuraan.
Hyvää video ja oikee asenne sulla!
Hyvä Bikefin😊 arvostan suuresti tekemistäsi ja noille junnuille hemmetin iso juttu❤ respect!
Aivan mahtava homma👍 nuorisolle muutakin tekemistä ku 📱 👍👍👍
Ai että👍😁💪💪 viimesen päälle touhua!!!
Mahtava video jälleen kerran! Ja samalla myös hienosti saatu porukka kasaan tekemään yhteistä hyvää ! kyllä kelpaaa ajella 👌👌💪💪
En uskonut hetkeäkään😂Loisto video👍Antaa ituhippejen vinkua ja valittaa (eihän ne muuhun pysty)👊🇫🇮👊
Jokanen kylä tarvis oman bikefinin hienoo duunii arvostan 💪🏻👌🏻!!
Oisi hauska nähdä niiden valittajien reaktioita siellä ryhmissä tähän videoon 😄
Hyvä! Nuorille tekemistä ja vieläpä liikunnallista! Sekä kun ite ollut vähän tekemässä niin arvostaa sitä paikkaakin sit enemmän!
Tää on hienoa esimerkkiä mihin nykynuoret pystyy kun hieman avitetaan isällisellä hahmolla,, hienoa Bikefin!
Suunnattoman arvostettavaa touhua💪🏻. Ei voi muutaku hattua nostaa, aivan mahtava mahollisuus alueen nuorille.
Nyt on sydän oikeassa paikassa. 🤘🏻
Aivan oikein 🤮 viherpiiperöisille... 🤭
Ja siitä isämaan toivoille hyvät opit! 👍
Mahtava video! Hienoo työtä👍🏼
Respect❤ oot kova ja hyvä youtubettaja
Tää on respectiä🙏🏼
Nyt oli timanttinen video👌 niinku aina😉
Mitäs niillä luvilla, tekemällä ne asiat tapahtuu 😂 Mahtava video ja hienoa työtä 👍
Mahdottoman hieno video❤ ihan herkisti 🎉👌😎
Mahtava video!😄
Kyllä lämmittää mieltä huomata että maailmassa on vielä hyvyyttä jäljellä. Jokin kunniamaininta tai palkinto pitäisi tälläisestä teosta sinulle tulla. 🏆
Upee video. Loistava päivä pikkujätkille varmasti ja tuo 5v konekuski ihan paras😎
Nyt oli kyllä hyvä video ja teitte hyvää jälkiä hyvä te 💪😊
Hienoa toimintaa, arvostan! 🔥🔥🔥
Kiitos videosta👍🏻 Tämän innoittamana mennään pojan kans korjailemaan polut mitkä aiemmin pilattiin ja samalla vois vähä aukoa päätä valittajille 😅 Joku Suoma oli fb-ryhmään kitissy 😅
Hienoa työtä nuorten hyväksi! 💪
Mahtavaa settiä!
Tää on tosi hyvä juttu et nykyää teet videoita enemmän se on mun mielestä parempi ku se että hierot yhtä videoo sillee että tulee 1 kuukaudes
Mää ymmärsin, että porukka ennemminki pahotti mielensä siitä, että niillä mopoilla ajettiin melkosta vauhtia poluilla, jotka näytti olevan ihan yleisessä käytössä. Jollekki rakennetulle hyppyripaikalle se ja sama, mutta yleisten polkujen tuhoaminen sitten ei ole hyvä homma.
Tämän videon sisältö sitten taas päinvastoin pelkästään positiivista.
Nyt on asiallista toimintaa!💪🏼
Minä nostan hattua kaivuri kuskille kun pitää poikaa mukana ja on opettanut pienenä jo koneen käyttöä 😊👍
Hyvä meininki ja arvostan tätä toimintaa että tehdään pyörille omat mestat missä saa ajaa. Mut ehkä pientä ylilyöntiä kommenttikentässä puhua ituhipeistä kun se valittava taho on tavalliset ihmiset. Itse asun alueella jossa pörrää jos minkälaista bensapäristintä. Poliisi joutuu turhaan käyttää aikaa siihen kun kuntopolkuja revitään urille ja sammalmättäät on pitkin polkuja jossa koirat ja ihmiset käy kävelyllä/hiihtämässä/lenkillä. Pyörillä ja prätkillä kuuluu saada ajaa mutta sääntöjen mukaan ja ei paskota niitä hienoja mettiä.
P.s. Nimimerkkini ei viittaa ituhippeihin joten älkää edes alottako mitään kitinää :D
Pakko kyl sanoo et bikefin pitäis mennä Lappeenrannan kaupungin hallitukseen et saatais jotai päätöksiä joskus aikaan :D
Kiitos videosta!
Sä teet niiiiiiiiiiiiiiiin hyvää sisältöä et sanattomaksi menee❤😅
Nyt on hyvä meininki ja hatun nosto bikefinille ku nuorten kanssa touhuaa!
On hyvä video ja millo maastopyöräily videoo😊
tuli hyvä mieli videosta, nuorisokin oli ihan täysillä mukana 👍
5/5 toimintaa🔥
🎉🎉🎉Kommentoi alle ihan mitä vaan, jotta tää video saadaan leviämään🎉🎉🎉
Testo äijjä oot ja respect tolle pojalle kuka keuli gasgasilla
Huhhu hattupäästä jälleen kerran😮😊
Älyttömän hyvä juttu! Nuorille pitää näyttää esimerkkiä!
Nyt on oikea meininki💪🏼
Käy joskus Kouvolassa testaamassa Hinkismäen dirtti, monipuolisesti kaikenlaisia hyppyreitä
Parasta matskuu tee lisää videoit😢❤
Hienoa toimintaa💪😎
Hienosti hoidettu! Aivan liikaa turhaa valittamista nykypäivänä😉
Nyt on asia meininki! 👍🏻
Noi MTB-porukat varsinki on kyllä sellasia gigaitkupoikia että oksat pois
😂😂😂
Spandex tientuke haisee tänne asti :D
@@Unknownjoona No lopeta ittes nuuskiminen, vai viitasitko muhun? en kuulu kumpaankaan kastiin :)
On se vain huikee äjjä ! Iso hatun nosto kaikille talkoolaisille😎👌🏻
Jokaisella pitäisi olla oma Bikefin. Iso käsi👊
Erittäin mahtavaa.
Meitsi tietenkin videossa
Kaikki konat paikalla👏
Hyvä video
RESPECT🙌🏻
Hyvä video ja hyvin otettu palautteesta koppia vaikka paskaa onkin ollut palaute
Mahtavaa duunia, mutta en tiedä miten vihervassarit liittyy tähän. 😄
Upeeta työtä et laitoitte dirtin kuntoon! Varmasti tulee hyvät hypyt kun kovettuu.
Yks minkä haluaisin nähdä, ois että kaikilla junnuilla olis kypärä päässä kun ajavat, ja siihen vois auttaa kans, että isommat näyttäis esimerkkiä kypärän käytössä. Varsinkin kun hommasta tehdään videoo tubeen.
Huge respect 💪
Hienoa toimintaa! Arvostan!
Valittajat valittaa älä välitä 😂
Hatun nosto 👍
Pikku tärylätkä ois ollu kova toho mukaa
Hyvä video ja bikefin teki oikein kun järjesti tommosen kivan päivän ja mikä on 14.45 kohdan biisin nimi?
Mä ainaki lähe just nyt sinne. Tarvii aapat yks devili menomatkal, et jaksaa piruuntua, jos vaik miekkailis VR lasit pääs vähä. moe!
Mahtava meno🎉
hieno video 👍👍
respect🔥🐐
Isäntä!🔥💪
🎉 Asiallista menoa!
Hyvä video❤
Ai että! Tuttu paikka lapsuudesta. Tuolla vietettiin monet talvi- ja kesäpäivät. Hienoa työtä!
hienoa toimintaa
Just näin. Toiset tekee ja kehittää itselle ja nuorille tärkeetä paikkaa, toiset käyvät ajamassa kerran kesässä työsuhdesähköpyörällä ohi ja valittaa minkä jaksaa. Hieno nähä et viel on ihmisiä joiden ajatusmaailma ei oo sitä hattaraa!
Miten hieno vastaus.
Rehti jätkä!
Antaa muiden mussuttaa.
Hieno homma porukassa vaan👍
Tosi hienoa toimintaa
Erittäin asiallista toimintaa👍
Kyllä tänne perämettää näitä kumpuja riittää
hyvä toi sytytysneste, olikin sammutusnestettä :D