Ei tuota parempaa sahaa saa alle 100€. Noi kiinassa valmistetut Zenoah G5000 kopiot on kaikki melkeen samasta puusta veistetty vaikka hinnat vaihtelee 49-250€. Toki niissä on eroja osien ja materiaalien suhteen, mutta erot ovat yleensä pieniä. Säiliön korkit vuotaa herkästi mutta noissa joissain artikkeleissa on kunnon tiivisteet. Bensaletkuja moittivat, mutta itselläni kestänyt toi halvin malli 3 vuotta jo ja toiminu yli vuoden vanhoilla bensoillakin. Kovia ovat syömään bensaa. Kaasarin säädöt on ollut aika helppo saada kohdalleen. Kiinalaisilla tulpilla on menty tähän saakka niissä ei ole mitään vikaa. Minulla on parempi versio tuosta sinun sahasta ja siinä on erona Walbro kaasutin sekä Oregon leikkuuvarusteet vakiona myös primerit ja puolikaasut sekä kuristimen vapautus kaasua painaessa. Sellainenkin asia kuin käynnistyskahva on parempi tuossa kalliimmassa, eli on siinä paljon mietitty uusiksi. Myös parempi sammutusnappi. Omaan 3 vuotta sitten ostettuun halpamalliin verrattuna tulee sellainen ensivaikutelma että tämä kalliimpi malli olisi tehty paremmalla laadunvalvonnalla ja jämerimmillä osilla, mutta täytyy vielä perehtyä asiaan paremmalla ajalla.
Hyvin pärisee :). Ite ostin vuosia sitten viidelläkympillä kiinansahan, kun pieni lepikko piti saada nurin ja polttopuuksi. Oma huski oli telakalla silloin, enkä sen huoltoa jaksanut odotella. Käyttöä on sahalle senkin jälkeen ollut, esim. pölkyttämisessä oikein mainio ja varasahana. Varaosiakin noihin löytyy muutamalla eurolla.
Joo toi on ihmiselle hyvä jos sitä sahaa ei tarvitse jatkuvasti ja luotettavuuden puute ei ole ongelma. Jos taas pätkii polttopuita säännöllisesti niin mä ottaisin Stihlin MS 170 sahan. Huskeista ei ole mitään kokemusta. En ole ikinä edes kädessä pitänyt.
Joo tarttis saada heitettyä noi loput klapit vajaan. Nuotiopaikka on siinä kasan alla ja olis kiva pitää tulia siinä samalla kun touhuu. Myöskin tota erinäistä sahausroskaa on joka paikassa ja tarttis polttaa pois.
En mä jaksa lähteä virittelemään. Tärkeintä on, että toi lähtee kiroamatta käyntiin ja sahaa lankkua 😀 Jos tulee voimantarvetta niin sitten sahassa lukee luultavimmin Stihl kyljessä.
Omistan samanlaisen sahan .Kaadoin ensimmäisen koivun ihan ok meni mut sitä ei saanu sammumaan muuten kun ryyppyvivusta 😅nyt kytkin jo kunnossa .Ja kyllä sille bensa kelpaa .Muuten ihan ok noin vähiin sahauksiin voimaa siinä tuntuu olevan.Kiitti videosta😊
Mä kattelin netistä ensin aika tarkkaankin, että mitä tuosta sahasta ollaan oltu mieltä. Kommentit oli pääosin positiivisia niin päätin ostaa sen. En minäkään viitsi heittää 70 euroa hukkaan. Olen sahannut ehkä viisi tankillista ja edelleen on ihan positiivinen olo nimenomaan juuri tuosta yksilöstä.
Hyvin se leikkaa 😂😂😂 vanhalla ruostteisella justeerilla saa tollasen näreen vaikka yksin nopeemmin/vähemmän itseään rasittamatta poikki 😂😂😂 ja ps. Tyhmät työmiehet just esitteli 49e kiinan huippu sahaa 😂😂😂😂
Noi halkaisuketjut on ihan tavallisia ketjuja mitkä on teroitettu 10 asteen kulmaan. Jos siis menen sahakauppaan ja haluan halkaisuketjun niin kaupassa otetaan normaali katkaisuketju joka on teroitettu 30 asteen kulmaan ja teroitetaan se 10 asteen kulmaan. Granberg on viilannut vielä osan hampaista pituussuunnassa puoliksi. Tossa yhdessä kaupassa luvattiin tehdä toi 10 asteen viilaus ja hintaa olisi tullut 12.50 lisää verrattuna perus .325 ketjuun. No mä olen utelias luonne ja meinasin, että kokeillaan nyt teroittaa itse tollasella halvalla sähköteroittimella. Otetaan vaikka ne osa hampaista rälläkällä puoliksi ja naureskellaan sitten yhdessä katsoijien kanssa jollain videolla tyhmän tubettajan päähänpistoja 😅
@@EsanEraJaLuonto niin siis kumman sä oot ostanu? Niitauskoneen vai terotuskoneen? Terotuskoneella tos onki järkee. Meinasin että meinaakko tosiaan kaikki hampaat niitata uusiks jos niittauskonetta tarviit. T. Puuseppä joka tota on tehny ihan työkseen.
Kyseiseen keksintöön en onnistunut löytämään uutta bensaletkua. Siis sopivan kokoisella läpiviennillä... Kato et bensan suodatin on paikoillaan. Muuten ei ota tankkia tyhjäks asti
Toi ei imaise tankkia tyhjäksi kun on vaakatasossa telineessä. Varoittelee kyllä hyvissä ajoin kun ei vastaa kaasuun. Heti kun sammuttaa ja täyttää tankin niin lähtee ekalla vedolla taas käyntiin. Bensaletkut on näissä kiinalaisissa ihan shaissea.
Samaa tavaraa se on kuin noi muutkin kiinalaiset. Mä olen sahannut tolla nyt lautaa yli 40 metriä ja käyttänyt Aspenia ilman lisäöljyä alusta asti. Ei mitään moitittavaa laitteessa.
@@EsanEraJaLuonto Kyllä noissakin eronsa on, on tullu viimeaikoina huomattua mutta pääasia että pelaa ja kukkuu niinkun pitää👍Toivotaan ettei tuo alkylaattibensa riko konetta....
@@pihkakoura_ Se on testi, että mitä tapahtuu kun tota käyttää. Tosta on väännetty aika paljon netissä ja itseä kiinnostaa kanssa miten käy. Jos kilahtaa niin sitten on selkeä peruste ostaa se Stihl.
Valitettavasti nämä ovat yksilöitä. Kahdesta samanlaisesta sahasta toinen ei toimi ollenkaan ja toinen käy ja kukkuu vuosikausia. Noi muoviosat ja letkut on ihan kuraa, moottorista en osaa sanoa mitään. Se on alkanut nyt viemään bensaa vähemmän eli sylinteri on varmaan nyt hioutunut.
@@leeta719 No mikä on jos puhutaan moottorisahoista? Hinta on mun nähdäkseni toinen mittari millä pystyy aika hyvin haarukoimaan sahan tehoa laatusahoissa. Kiinalaisissa ei pysty, koska jokainen myyjä ilmoittaa mitä sattuu kuutiotilavuudeksi ja tehohksi.
@@leeta719 Sen mitä olen näistä sahoista opiskellut nimenomaan lautakäytössä niin pitkä laippa vaatii sitä vääntöä joka tulee isoista kuutioista. Olin varma, että otat Stihlin MS 261:n esimerkiksi. Hyvä saha mutta kyllä sekin puutuu kun aletaan sahaamaan leveämpää lankkua. Mulla noi lankut on vielä ihan "rankaa" ja havupuuta joten en osaa sanoa missä vaiheessa saha hyytyy?

Aamukahvi, sunnuntai ja Esan uusi video. Hyvä päivä.
Kiitos!
Melkosen pilkekasan oot jo ahkeroinut.😆 Näyttää pikkuhiljaa uudistila syntyvän sinne korpeen..😉 Seuraavaksi kaskenpolttoon?
Joo tarttis saada heitettyä noi loput klapit vajaan. Nuotiopaikka on siinä kasan alla ja olis kiva pitää tulia siinä samalla kun touhuu. Myöskin tota erinäistä sahausroskaa on joka paikassa ja tarttis polttaa pois.
ei muuta kun ajat sisään sahan ja virität jos ei sitä enne oo jo menny rikki mikä on hyvin mahdollista.
En mä jaksa lähteä virittelemään. Tärkeintä on, että toi lähtee kiroamatta käyntiin ja sahaa lankkua 😀 Jos tulee voimantarvetta niin sitten sahassa lukee luultavimmin Stihl kyljessä.
Omistan samanlaisen sahan .Kaadoin ensimmäisen koivun ihan ok meni mut sitä ei saanu sammumaan muuten kun ryyppyvivusta 😅nyt kytkin jo kunnossa .Ja kyllä sille bensa kelpaa .Muuten ihan ok noin vähiin sahauksiin voimaa siinä tuntuu olevan.Kiitti videosta😊
Mä kattelin netistä ensin aika tarkkaankin, että mitä tuosta sahasta ollaan oltu mieltä. Kommentit oli pääosin positiivisia niin päätin ostaa sen. En minäkään viitsi heittää 70 euroa hukkaan. Olen sahannut ehkä viisi tankillista ja edelleen on ihan positiivinen olo nimenomaan juuri tuosta yksilöstä.
@@EsanEraJaLuonto Juu ei se mikään huono saha ole aivan soiva peli.
Hyvin se leikkaa 😂😂😂 vanhalla ruostteisella justeerilla saa tollasen näreen vaikka yksin nopeemmin/vähemmän itseään rasittamatta poikki 😂😂😂 ja ps. Tyhmät työmiehet just esitteli 49e kiinan huippu sahaa 😂😂😂😂
Siis ihan mielenkiinnosta pakko kysyä? Miten meinasit sen ketjun muuttaa? Tosiaaanko niittaat uuet leikkuuhampaat koko ketjuun??
Noi halkaisuketjut on ihan tavallisia ketjuja mitkä on teroitettu 10 asteen kulmaan. Jos siis menen sahakauppaan ja haluan halkaisuketjun niin kaupassa otetaan normaali katkaisuketju joka on teroitettu 30 asteen kulmaan ja teroitetaan se 10 asteen kulmaan. Granberg on viilannut vielä osan hampaista pituussuunnassa puoliksi. Tossa yhdessä kaupassa luvattiin tehdä toi 10 asteen viilaus ja hintaa olisi tullut 12.50 lisää verrattuna perus .325 ketjuun. No mä olen utelias luonne ja meinasin, että kokeillaan nyt teroittaa itse tollasella halvalla sähköteroittimella. Otetaan vaikka ne osa hampaista rälläkällä puoliksi ja naureskellaan sitten yhdessä katsoijien kanssa jollain videolla tyhmän tubettajan päähänpistoja 😅
@@EsanEraJaLuonto niin siis kumman sä oot ostanu? Niitauskoneen vai terotuskoneen? Terotuskoneella tos onki järkee. Meinasin että meinaakko tosiaan kaikki hampaat niitata uusiks jos niittauskonetta tarviit. T. Puuseppä joka tota on tehny ihan työkseen.
Kyseiseen keksintöön en onnistunut löytämään uutta bensaletkua. Siis sopivan kokoisella läpiviennillä... Kato et bensan suodatin on paikoillaan. Muuten ei ota tankkia tyhjäks asti
Toi ei imaise tankkia tyhjäksi kun on vaakatasossa telineessä. Varoittelee kyllä hyvissä ajoin kun ei vastaa kaasuun. Heti kun sammuttaa ja täyttää tankin niin lähtee ekalla vedolla taas käyntiin. Bensaletkut on näissä kiinalaisissa ihan shaissea.
Älä käynnistä, voi olla ensimmäinen ja viimeinen käynnistys.
No niin, sahavideota täältäkin ulos👍 Laitahan kokemuksia sahasta kun on enemmän kokemuksia, josko hommais tommosen itellekkin kokoelmiin...😉
Samaa tavaraa se on kuin noi muutkin kiinalaiset. Mä olen sahannut tolla nyt lautaa yli 40 metriä ja käyttänyt Aspenia ilman lisäöljyä alusta asti. Ei mitään moitittavaa laitteessa.
@@EsanEraJaLuonto Kyllä noissakin eronsa on, on tullu viimeaikoina huomattua mutta pääasia että pelaa ja kukkuu niinkun pitää👍Toivotaan ettei tuo alkylaattibensa riko konetta....
@@pihkakoura_ Se on testi, että mitä tapahtuu kun tota käyttää. Tosta on väännetty aika paljon netissä ja itseä kiinnostaa kanssa miten käy. Jos kilahtaa niin sitten on selkeä peruste ostaa se Stihl.
saattaa olla kestäväkin nämä kiinan pojan sahat
Valitettavasti nämä ovat yksilöitä. Kahdesta samanlaisesta sahasta toinen ei toimi ollenkaan ja toinen käy ja kukkuu vuosikausia. Noi muoviosat ja letkut on ihan kuraa, moottorista en osaa sanoa mitään. Se on alkanut nyt viemään bensaa vähemmän eli sylinteri on varmaan nyt hioutunut.
Näyttäis olevan aika paljon tehokkaampi kun Dewaltti 👍
Kyllä tossa on ihan hyvin voimaa. Ei kylläkään kuutiotilavuuteen nähden läheskään niin paljon kuin merkkisahoissa.
@@leeta719 No mikä on jos puhutaan moottorisahoista? Hinta on mun nähdäkseni toinen mittari millä pystyy aika hyvin haarukoimaan sahan tehoa laatusahoissa. Kiinalaisissa ei pysty, koska jokainen myyjä ilmoittaa mitä sattuu kuutiotilavuudeksi ja tehohksi.
@@leeta719 Annas joku esimerkki tollasesta sahasta missä kuutiot ja hevosvoimat ei kohtaa.
@@leeta719 Sen mitä olen näistä sahoista opiskellut nimenomaan lautakäytössä niin pitkä laippa vaatii sitä vääntöä joka tulee isoista kuutioista. Olin varma, että otat Stihlin MS 261:n esimerkiksi. Hyvä saha mutta kyllä sekin puutuu kun aletaan sahaamaan leveämpää lankkua. Mulla noi lankut on vielä ihan "rankaa" ja havupuuta joten en osaa sanoa missä vaiheessa saha hyytyy?
Kiinan pojan saha tais lähtee jo ysillä käyntiin 👍 veikkasit että vaatii enemmän yrityksiä. Voi olla ihan soiva peli noissa hommissa.
Yllättävän hyvä laite on. Ei ole mitään valittamista kun pitää mielessä laitteen ostohinnan.
@@EsanEraJaLuontoJoo,eipä niistä etukäteen tiedä,hintakaan ei aina ratkaise asiaa..
eikös hobby hall ole virolainen nykyään
No niin mä kanssa muistelin kun juteltiin jonkun kanssa. Ei ole tullut varmaan kahteenkymmeneen vuoteen ostettua mitään ennen tota.