Sanna muuttuu suomeen 2009

Sanna tunsi itsensä yhä enemmän vieraantuneeksi elämästään Suomessa. Suomen kieli tuntui vaikealta, jopa mahdottomalta oppia. Vaikka hän yritti parhaansa, sanat ja kielioppi tuntuivat lipeävän hänen otteestaan kuin hiekka sormien välistä. Lisäksi hänellä ei ollut ystäviä, joilta hän olisi voinut saada tukea tai edes jutella asioista. Janikaan ei tuntunut ymmärtävän, kuinka yksinäinen ja turhautunut hän oli.
Viikkojen kuluessa Jani jatkoi työssään väsymättä, ja Sanna jäi kotiin yhä useammin yksin. Hänen kurssinsa oli vaikea, ja hän oli pyytänyt Jania auttamaan kotitehtävien kanssa, mutta Jani oli liian väsynyt tai kiireinen antaakseen todellista apua. Tämä sai Sannan tuntemaan itsensä hylätyksi ja yksinäiseksi.
Sanna (ajatus): "Tämä ei ole sitä elämää, jonka kuvittelin, kun muutin Suomeen. Miksi kaikki on niin vaikeaa? Miksi en voi oppia kieltä, miksi en voi saada ystäviä? Ja miksi Jani ei näe, kuinka paljon minä kärsin?"
Sanna alkoi viettää yhä enemmän aikaa kirjastossa. Hän istui hiljaa lukusalissa, ympärillään vieraita kasvoja ja lukemattomia kirjoja. Hän etsi kirjoja ja materiaaleja, jotka voisivat auttaa häntä oppimaan suomea paremmin, mutta mikään ei tuntunut auttavan tarpeeksi. Jokainen kirja tuntui liian vaikealta, jokainen tehtävä liian monimutkaiselta.
Päivä toisensa jälkeen, Sanna istui siellä yksin, taistellen kyyneleitä vastaan. Hän tunsi olevansa hukassa. Hän itki lähes joka päivä, tuntien kuinka toivottomuus kasvoi hänen sisällään. Hän oli yksin vieraassa maassa, kaukana perheestään, ilman todellista tukea. Janin rakkaus, jota hän oli aluksi tuntenut niin vahvasti, tuntui vähitellen hiipuvan, sillä hän koki, ettei Jani ollut hänen tukenaan silloin, kun hän tarvitsi sitä eniten.
Eräänä päivänä, kun hän istui kirjastossa jälleen kerran, kyynelten alkaessa jälleen täyttää hänen silmänsä, Sanna pysähtyi. Hän tunsi yhtäkkiä sisällään jotain, joka oli jäänyt huomaamatta kaikessa surussa ja epätoivossa - pieni kipinä päättäväisyyttä.
Sanna (ajatus): "En voi jatkaa näin. Tämä on minun elämäni. Minun täytyy ottaa vastuu siitä, mitä minulle tapahtuu. Jos en voi luottaa keneenkään muuhun, minun täytyy luottaa itseeni. Minun täytyy oppia tämä kieli, vaikka se olisi kuinka vaikeaa."
Sanna pyyhki kyyneleet pois ja nousi ylös. Hän asteli päättäväisesti takaisin hyllyjen väliin, otti uuden kirjan ja istui alas uudelleen. Hän tiesi, että tie tulisi olemaan pitkä ja vaikea, mutta hän ei aikonut enää antaa periksi.
Kotona asiat eivät kuitenkaan parantuneet. Sanna yritti kovasti jatkaa opiskeluaan yksin, mutta samalla hänen tunteensa Jania kohtaan alkoivat muuttua. Rakkaus, joka oli ollut heidän suhteensa perustana, tuntui vähitellen himmenevän. Jani oli edelleen ystävällinen ja välittävä, mutta Sanna tunsi, ettei hän voinut enää nojautua häneen samalla tavalla kuin ennen. Jokainen päivä, jolloin Jani ei auttanut, tuntui repivän heidän välejään yhä kauemmaksi toisistaan.
Sanna (ajatus): "Miten voin jatkaa näin? Rakkaus, joka meillä oli, tuntuu katoavan. En tiedä, mitä meistä tulee, mutta minun on pidettävä kiinni siitä, mitä minä itse haluan saavuttaa. Jos rakkaus katoaa, niin sitten se katoaa. Minun on silti jatkettava eteenpäin."
Vaikka Sanna oli päättänyt taistella ja oppia kielen itse, sisällä kyti silti pettymys ja katkeruus Jania kohtaan. Hän tunsi, että Jani ei ollut tukena silloin, kun hän sitä eniten tarvitsi, ja tämä tunne nakersi heidän suhdettaan päivittäin. Rakkaus, joka oli aluksi ollut heidän suhteensa vahvuus, tuntui nyt haihtuvan kuin sumu auringon noustessa.
Sanna jatkoi opiskeluaan kirjastossa, päivittäin, yksin. Hän tiesi, että tämä taistelu oli hänen, eikä hän aikonut enää luovuttaa - mutta hän ei myöskään voinut olla tuntematta, että heidän suhteensa ei ollut enää entisensä.