PÖRRÖSET: Degu eli torvimyyrä on ihana lemmikki!

Поділитися
Вставка
  • Опубліковано 5 жов 2024
  • Degu eli torvimyyrä on gerbiiliä läheisesti muistuttava jyrsijä, joka on kotoisin Chilestä andien vuoristosta. Ne ovat fiksuja ja sosiaalisia lemmikkejä, jotka tarvitsevat paljon seuraa ja tekemistä. Ne tottuvat ihmisiin ja kiintyvät helposti, joten degu on oiva lemmikki ihmiselle, joka haluaa pienen ja suhteellisen helppohoitoisen lemmikin, jonka kanssa haluaa viettää aikaa. Degu on hieman muita jyrsijöitä vaativampi lemmikki, sillä se tarvitsee enemmän tilaa, yhdessäoloa sekä tarkempaa ruokavaliota.
    Koska degut ovat kotoisin korkean vuoriston karuista oloista, niiden elimistö ei kestä lainkaan sokeria ja tuoreita ruokia. Oikein ruokittuna degut saattavat elää jopa 15-vuotiaaksi. Degun ruokkiminen on melko yksinkertaista ja helppoa, kunhan sisäistää ruokinnan periaatteet. Degulle ei siis missään tilanteessa tule antaa hedelmiä ja tuoreita vihanneksia. Niille voi syöttää esimerkiksi erilaisia jyrsijöille tarkoitettuja pellettiseoksia ja kuivattuja kasveja, kuten voikukkaa tai nokkosta. Deguilla tulisi aina myös olla heinää, sekä jotain järsittävää, jotta niiden hampaat pysyvät kunnossa. Järsittäväksi sopivat esimerkiksi erilaiset oksat. Deguille ei saa antavaa muovisia leluja tai asioita jyrsittäväksi, sillä niiden palaset voivat päätyä sen elimistöön ja aiheuttaa vahinkoa.
    Degut tarvitsevat paljon tilaa, ja etenkin korkeutta, sillä ne tykkäävät kiipeillä. Häkin tai terraarion sisustamisessa vain mielikuvitus on rajana, kun degulle rakentaa kiipeilymahdollisuuksia, piilopaikkoja ja koloja. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, rakennelmien turvallisuus, ettei onnettomuuksia pääse sattumaan siten että degu esimerkiksi jäisi jonkin putoavan ruukun tai oksan alle.
    Mitä degut on? • PÖRRÖSET: Degu eli tor...
    Minkälaiselle ihmiselle se sopii? • PÖRRÖSET: Degu eli tor...
    Kauanko degut elää? • PÖRRÖSET: Degu eli tor...
    Miten degua hoidetaan? • PÖRRÖSET: Degu eli tor...
    Degun ruokavaliosta: • PÖRRÖSET: Degu eli tor...
    Miten deguja käsitellään? • PÖRRÖSET: Degu eli tor...
    Paljonko degut maksavat? • PÖRRÖSET: Degu eli tor...
    Minkälaisen asumuksen degu tarvitsee? • PÖRRÖSET: Degu eli tor...
    Mitä degun kanssa voi tehdä? • PÖRRÖSET: Degu eli tor...
    Suomen gerbiiliyhdistyksen sivuilta löydät lisää tietoa deguista ja niiden hoidosta: www.gerbiiliyh...
    Deguja saa mm. Itiksen Megaeläimestä: www.megaelain.fi/
    Mush
    www.mushbarf.c...
    Artikkeleita, kuvia ja videoita löydät Lemmikkimedian sivuilta:
    lemmikkimedia.fi
    Lemmikkimedian instagram:
    (@lemmikkimedia) • Instagram photos and videoswww.instagram.com › lemmikkimedia
    Lemmikkimedian facebook: / lemmikkimedia
    Ota yhteyttä Lemmikkimediaan!
    lemmikkimedia....
    Jos haluat tietää lisää lemmikeistä…
    KOIRAT:
    Kultainennoutaja • KOIRAT: Kultainennouta...
    Shiba: • Koirat: Suloinen Shiba...
    Pennut -sarja: • Pennut
    Koiraharrastukset:
    Rally -toko: • Koirat: Kaikki mitä ha...
    Koiratanssi: • KOIRAT: Koiratanssi - ...
    Nosework: • Koirat: Nose Work - Nu...
    Kaikki Lemmikkimedian videot koirista löydät täältä: • Koirat
    KISSAT:
    Kissan ravinto: • Kissat: Ruokintaohjeet...
    Käytännön vinkit kissojen ruokintaan: • Kissat: Eläinkauppa Me...
    Bengalikissa Bruno: • KISSAT: Sara, Urho ja ...
    Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESYn toiminta: • Kissat: HESY - Kissoil...
    Kaikki videomme kissoista löydät täältä:
    • Kissat
    PÖRRÖSET:
    Marsut: • Marsu
    Wiener -kanit: • Pörröset: Ihanat kanit...
    Kanien estehyppy: • Kanit ja pörröset: Est...
    Videoita kaneista, hamstereista, marsuista ja muista pörrösistä löydät täältä:
    • Pörröset eli kanit, ma...
    MATELIJAT & TERRAARIO:
    Terraarioharrastukseen videot löydät täältä: • Terraario - Liskot, sa...
    Brasilian sateenkaariboa: • Terraario: Brasilian s...
    Harjasgekko: • Matelijat: Harjasgekko...
    LINNUT:
    Lemmikkilinnut -soittolista: • Lemmikkilinnut
    Opas lemmikkilintuihin: • Lemmikkilinnut: Opas h...
    AKVAARIO:
    Lemmikkimedian videot akvaarion pitämisestä, akvaariokaloista ja hoidosta löydät täältä:
    • Akvaario
    ja lisää akvaariokasveista: • Akvaariokasvit
    Muita tarinoita lemmikeistä:
    Mauri and cucumbers -kurkkua syövä kissa: • Kissat: Kansainvälistä...
    Rambo staffi - skeittaava koira: • Koirat: Rambo Staffi -...

КОМЕНТАРІ • 12