Niin ja minkälainen pallo on kyseessä... Pingispallo, tennispallo, jalkapallo, koripallo, lentopallo, keilapallo, rantapallo kuumailmapallo vai maapallo? 😆 Mitähän muita palloja voisi olla? 🤔
Ville! Kiitos hyvästä videosta jälleen kerran. Toivon sulta videota valtion velasta. Uskon että voisit erinomaisesti tiivistää tämän laajan ja monimutkaisen aiheen sellaiseen muotoon, jonka nuoretkin ymmärtäisivät, jos aihe sua kiinnostaa. Tällä hetkellä on valtavasti minformaatiota liikenteessä yksittäisen ihmisen osallisuudesta valtion velan maksamiseen, sekä siihen mitä se ylipäätään on ja miksi sitä otetaan, sekä missä kohdassa se alkaa haitata taloutta merkittävästi.
Ansiosidonnaisen porrastus ja lapsimääräinen lisän poisto tarkoittaa vaan enemmän toimeentulotuki asiakkaita. Yhdeltä luukulta pois ja toiselle luukulle. Mikään ei muutu, ihmisillä on vain vähemmän rahaa mennä takaisin töihin ja maksaa työssä käynnin kustannukset. Esimerkiksi jollain pitäisi elää ja maksaa bensat työssä käymiseen kun palkka tulee parhaillaan kuukauden päästä. Toimeentulotuki söi säästöt niin ei ole mistä repiä.
Very important video! For all Finns, but also for people that moved to Finland. I moved to Rovaniemi recently and I would really like to understand the contents of this video. However, my Finnish is not up to par yet, although I am working on it. I have had been studying FInnish for a little over 2 years before I came to Rovaniemi and now I am continuing using a teacher. However, for this one video, would you be willing to do a transcribe into Finnish? That would help me tremendously as I could import the text into my language learning tool. For a quick understanding of the contents I could use youtube' s auto-translate into my own language (Dutch). Using the transcribe service (for example happyscribe) is relatively cheap and gets about 80% right. The human transcription is of course way more expensive. Use the auto-happyscribe which will finish in a few minutes. Next to subtitles, you can transform their transcript into a more document like form where each sentence has a time stamp. Thank you very much for the video and I really hope you are willing to provide a transcript: Thank you!!
@@karpollaonasiaa83 I use different tools for different goals. This video, once transcripted, helps me expand my vocabulary. Also, after analyzing the words for my vocab, I can listen to the speech with or without transcription, in order to better understand spoken language. In the longer term, both goals support speaking better, but in order to improve my speaking I have to do a lot of listening and a lot of talking. I use other tools to do the talking (zoom, italki) and if I can get a native interested, obviously I will. At the moment though, most Finns are very hard to get to talk to in Finnish, because on one hand, they don't need or want some foreigner to start speaking to them, on the other hand, because most Finns find English more comfortable (shops for example). As I often need them to repeat what they said, they often switch to English immediately. I cannot blame them: my understanding is lacking. Which brings me back to why I want to understand naturally spoken podcasts and videos. Does that help in understanding why I want this?
Milloinkahan Suomessa on viimeksi ollut poliittinen (ei virkamies-) hallitus, jossa ei ole kumpaakaan punamultapuoluetta (SDP ja keskusta/maalaisliitto)? Ilmeisesti 1920-luvun alussa?
Mun kuuluisi ilahtua tuosta olutjutusta, mutta siitä tulee vähän liian "leipää ja sirkushuveja" -fiilis. Että leikataan köyhimpien tuista MUTTA EI SE MITÄÄN KUN NYT SAA VAHVEMPAA KALJAA!
Loistava video sait kivasti tiivistettyä asioita 👌🏻 omasta mielestä hyvä juttu että lähdetään vähentämään suomen velkaantumista koska velkaa ei vaan voi loputtomasti ottaa. Ja tuo polttoaine jakeluvelvoite ja sen hinnan kompensoiminen kuulostaa hyvältä toivottavasti pysyisi järkihinnoissa. Vastasyntyneen lapsen osakesäästötilille rahaa on erittäin fiksu asia opetetaan säästämistä ja sijoittamista sekä lapselle että vanhemmille. Tähän väliin sanon että leikkauksia on tehtävä ja ymmärrän monessa asiassa idean mutta tuo ansiosidonnaisen työvelvoitteen pitkittäminen 1 vuoteen ja että jos on palkkatuella töissä niin ei saisi ansiosidonnaista työttömyyskorvausta on aivan älytön ja epätasa-arvoinen. Eivät siinä tunnu miettivän heitä kenellä on muista syistä johtuen vaikeampi työllistyä. Eikä heitä ketä asuu pienemmillä paikkakunnilla. Eikä heitä kenellä on pieni palkka. Suomen isoimmissa kaupungeissa ei pysty elämään ja tekemään asioita jos kuukausitulot on bruttona 1600€/kk tai alle ja sama juttu että jos työmatkaa on 30-150km per suunta niin ei tuolla palkalla pysty maksamaan kustannuksia eli autoa, polttoaineita, huoltoja, vakuutuksia, veroja ja tietysti muita elämisen kustannuksia vaikka sitten kuinka saisi matkakorvauksen. Työllistämistoimen piteisiin täytyisi lähestyä ihan eri tavalla ja miettiä myös heillekin vaihtoehtoja kenellä on jotain rajoitteita tai muita juttuja minkä takia on hankala työllistyä ja myös heitä ketä asuu pienemmillä paikkakunnilla. No enpä usko että ainakaan kaikki näistä asioista tulisi toteutumaan 😄 säästöjä on pakko saatava se on varma asia mutta järkipäässä.
@@H4rtz1 valitettavaa mutta totta, vaikea se on 4 vuodessa saada merkittäviä muutoksia ilman tosi radikaaleja päätöksiä. Jos saataisiin 2 vaalikautta putkeen taloutta tasapainottava hallitus niin silloin tilanne saattaisi jo olla eri.
Ihan peus duunarina minusta todella hyvä paketti saatiin kasaan, jopa parempi mitä odotin. En oikein usko tuohon että tullaan näkemään mitään yleislakkoja, siis miksi kun yrittäjien asemaa, joo ne ketä suurimmalta osin pitävät tätä Suomi OY AB kasassa., asemaa parannettiin, niin miksi ihmeessä se lisäisi lakkoilua? Maahanmuuttopoliikka saatiin viimeikin vastamaan yleispohjoismaista linjaa, Suomi kai ainoita että muka pakolainen surfaillee lomillaan suomenveronmaksajien rahoilla kotimaassaan, sehän on ihan törkeätä turvapaikka politiikan väärin käyttöä mistä integroituneet pakolaiset persujen lisäksi ovat jo vuosia jauhaneet, näiden elintasosurffarein paikka ei ole suomessa. Integroituneet oikeat pakolaiset muuten ajaisivat paljon kovempaa linjaa tässä kuin esim. persut.
No on hyviä juttuja montakin ,mutta esim. Työkyvöttömyyseläkeläisenä olen huomannut työssä syrjintää,että kyllä menisin töihin mielummin kun elää muutaman kympin asumistuella
Hyvä että maahanmuuttoa tiukennetaan, nyt jo näkyy ne huonot puolet mistä kaikki Ruotsista lähtien varotteli mutta pikkuhousuhallitusta ei kiinnostanut ottaa niitä vakavasti..
Kiitos tietopaketista, mutta ylen rahoitusta jäin miettimään, leikataanko siitä, syytä olisi, ainakin tarkastella sisältöä. Hömppä ohjelmat jätettävä ja laajempaa yhteiskunnallista tarkastelua asioista, ei vain yhdeltä suunnalta katsottua. Myös Eu:n parlamentin toiminnasta viikkottaisia perusteellisia lähetyksiä, meppien tehtävistä ja mitä äänestävät siellä mistäkin asiasta. Demokratiaamme kun on paljon luovutettu Brysseliin, pitäisi meidän saada edes tietää, miten siellä maamme asioista päätetään.
@@yoretabio4537 ei se niin helposti mennä töihin.. mun kaveri on hakenut 5 vuotta töitä mitään ei oo saannut... orpo ei oo varmaan koskaan pienituloisena hakennut mittän töitä mitä helvettiä hän tietää?
@@elsu1004 Jos viiden vuoden aikana ei ole saanut mitään töitä vaikka on hakenut, niin pitää kysyä itseltään mikä minussa on vikana kun en kelpaa, ja alkaa korjaamaan heikkoja kohtiaan.
@@elsu1004 Aivan varmasti saa aika helposti esim. seurakunnalta töitä. Menee sinne vaikka nurmikkoa leikkaamaan ja hoitamaan hautoja. Siinä tienaa ihan ok:sti, silleen, että pärjää ja sit siinä samassa voi suunitella omaa tulevaisuutta, että mihin oikeasti haluaa pyrkiä ja mitä sen eteen on tehtävä.
@@mosku1070 hän on yrittänyt mutta useimmasti noi kaupungin työntekijän hommat joko kesäntyöntekijät valtaa ne tai ne vakkarit on täytetty ei se niin helppoa..
Miksi rikkaat eivät ota osaa leikkauksiin Kelatkaa nyt Joillakin heistä on palkkaa yli satatuhatta kuussa ja optiot päälle Kuka tarvitsee elääkseen moisia summia Sitten Orpo hymyilee maireasti ja kertoo meille että köyhiltä otetaan Ilmankin kaikki maksaa Tämä kuritus ohjelma lienee hajaannuspuolueen ihana päiväuni Ihmisen arvo ei riipu rahasta eikä yhteiskunnallisesta statuksesta
Juuri näin. Sosiaaliturva on ihmisoikeus jonka edelläkävijä Suomi on ollut. Suomi ei ole ollut onnellisemman maan tittelissä kiinni yritysjohtajien osinkojen, opiskelijan aseman heikentämisen ja tuloerojen kasvattamisen vuoksi.
Mainitsematta jäi arvonlisäverokantojen muutokset. Mm. kulttuurin, ohjelmapalvelujen ja majoituspalvelujen yms. 10% arvonlisävero aiotaan nostaa 14%:iin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että isossa osassa palveluista (esim. pääsyliput tapahtumiin, majoituksen hinnat, erilaiset aktiviteetit yms.) joudutaan hintoja nostamaan tai sitten yritys pitää hinnat samana ja menettää 4% myynnistään arvonlisäverona. Tämä uudistus on myrkkyä vasta korona-ajasta ja Ukrainan sodan tuomasta hintojen noususta toipumassa olevalle matkailualalle ja kulttuurialalle. Muuten hallitusohjelma vaikuttaa ihan järkevältä, mutta tämä uudistus herättää kysymyksen, että onko seurauksia pohdittu perusteellisesti.
Tylsää, tee se lännen lainsuojattomien video joskus tarkemmin ? Varsinkin Billy the Kid Ja kaikkea Villistä Lännestä ja Tom Sawyeristä ja Huck Finnistä, jos ehdit ja jaksat
@@Harold075 Meinaatko että Perussuomalaiset ovat niin tyhmiä, että he eivät olisi tietoisia mitä perustuslaki sanoo?Meinaatko että vain kokkarit olisivat niin viisaita?
Pintapuolinen raapaisu. Mutta harvassa taitaa olla ne, jotka oikeasti tietää, mitä näillä asioilla tullaan tarkoittamaan. Aika näyttää... Kolme peukkua videosta.
@@mattipoika3193ootko yrittäny palkata ketään? Voin sanoo et perus duunarialoilla et löydä edes 15e tuntipalkalla ketään. Nimim kokemusta on ja paljon! Ja jos olet nirso palkoille, ni lafka pystyyn, ja maksat kaikille kivaa, isoo palkkaa. Voila! Ongelma ratkaistu
Niin ja näin toki.. saa nähdä mihin suuntaan mennään.Lisää työpaikkoja kiitos, myöskään työntekijän oikeuksia ei tule.heikentää, Tessin palkat on jo nyt tietyillä aloilla naurettavan alhaalla.
@@TunturipaarynaTyöllistämistavoite voi olla kyllä aika haastavaa. Meillä nimittäin on jo tällä hetkellä työllisyysprosentti ennätyksellisen korkea, kiitos Marinin hallituksen.
Helppoa ei ole muodostaa uutta hallitusta ja mielestäni leikkauksia on pakko tehdä, Suomi velkaantunut liikaa ja edellinen hallituskausi ottikin ennätysmäärän velkaa. Ymmärrän velan ottamisen kyllä myös, mutta ei se voi ikuisesti niin jatkua. On mahdotonta tehdä politiikassa täydellisiä päätöksiä, jotka siis miellyttäisivät kaikkia. Itse ajattelen että parhaimmat päätökset ovat niitä joiden positiiviset vaikutukset tulevat ajan myötä.
No yli 100 miljardia on tullut silloin kun kokoomus on ollut mukana, että ennätys on muualla. Ei muutkaan Euroopan maat itke velkaantumista, eikä jenkitkään valita vaikka velkamittari huutaa hoosiannaa 😂😂😂
Siis mikä juttu tää o? "Menkää töihin, mut ihan vaan huvikseen nyt päätettiin että työnantajat voi potkii teijät jos ette ole tarpeeksi helposti hyväksikäytettävissä."
Ensinäkin terveydenhuollon asiat on niin juosten kustu ettei kaikkia edes kuntouteta takaisin työelämään plus monissa muissa asioissa niin reisille kustu ja toki me pienituloiset niistä kärsimme ps vieläkin kuntoutusta odottava, takaisin työelämään tahtova
Samalla ihmetyttää toi,että eläkeläisen houkutus töihin,kun ei ole samaan aikaan nuorille työtä.Eli työttömiä paljon,että ei oikein yhtälö ole looginen.
Ei vaikuta hyvältä uusi hallitusohjelma. Pelkään että hyvinvointiyhteiskuntamme on nyt vaarassa; useat hallituksen selvittelyn alle tulevat uudistukset vaikuttavat olevan jopa nykyisen perustuslain vastaisia. Työttömyys tulee kasvamaan pääkaupunkiseudulla työntekijän oikeuksien polkemisen ja asumistukien alentamisen vuoksi, myös ulkomailta on jatkossa vaikeampi saada tänne osaavaa työvoimaa koska tulorajaa sekä muita ehtoja tiukennetaan. Ulkomailla Suomi näyttäytyy nyt sisäänpäin sulkeutuneena ja rasistisena maana. Työttömyys siis lisääntyy ja toimeentulotukia saavien määrä lisääntyy. Terveydenhuollon hoitojonot tulevat kasvamaan ja pienituloisilla eläkeläisillä voi jatkossa olla vaikeuksia hankkia tarvitsemiansa lääkkeitä, sillä ne kallistuvat ja terveydenhuoltomaksujakin nostetaan. Pienituloiset perheelliset, opiskelijat sekä yksinhuoltajat joutuvat elämään entistä tiukemmilla jatkossa. En ymmärrä miten joku voi pitää järkevänä laskea mm. alkoholiveroa, bensan hintaa sekä lääkkeiden hinnan nostoa samalla kun asumistuesta, työttömyystuesta sekä toimeentulotuesta tullaan leikkaamaan. Ei mitään järkeä koko touhussa.
Paljon tulee huononnuksia ja heikennyksiä työntekijän asemasta katsottuna. Mielenkiintoista nähdä kauanko perussuomaisten kantti kestää heikentää heidän duunarikannattijiensa asemaa?
Toivon todella, että persuja äänestäneet rekisteröivät tämän takinkäännön. Persuile ainoa merkittävä tavoite on ollut maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen ja siinä he ovat nyt onnistuneet. Vapaassa oikeusvaltiossa se ei voi juuri tätä hallitusohjelmaa tiukempi olla, joten mitä Persuile jää nyt valittamisen aiheeksi? Suomalaisten oikeuksia ja auttamista he eivät todellakaan ole ajaneet.
Hyvä selvitys, kiitos! RKP saa kaksi koko hallituskauden ministeripaikkaa ja KD yhden koko hallituskauden ministeripaikan, lisäksi jakavat 2 ja 2 vuotta tuota uutta liikuntaan liittyvää ministeripaikkaa. Siis RKP 2 1/2 ja KD 1 1/2 ministerinvirkaa. Aika hyvin RKP saa taas valtaa! Minulla jo kouluajat ohi, mutta monen vieraan kielen opettelu voi rasittaa jatkossakin osaa oppilaista. Toivotan onnea uudelle hallitukselle!! Minusta monet suunnitelmat ovat oikein hyviä.
Saat minut sivistettyä nopeasti, tehokkaasti ja luontevasti tämänkin aiheen suhteen..! Monipuoliset, ytimekkäät ja mielenkiintoiset videosi ovat erinomainen sivistyksen lähde. Suuri kiitos tästä(kin) tietopaketista🇫🇮💜👍
Kiitos näistä videoista! Mä olen lapsesta asti kärsinyt keskittymisvaikeuksista ja edelleen esim. just politiikkauutisten seuraaminen on itselle hankalaa ja tän takia on jäänyt vähän sivistymätön olo, mutta sä osaat laittaa mistä vaan aiheesta asiat todella helposti ymmärrettävään muotoon. Näitä vois käyttää ihan opetusmateriaaleina koulussa 😁
Muuta ei tapahdu kuin ajetaan kaikki pienempi tuloiset lopulta sossun asiakkaiksi ja köyhemmät tekee itsemurhan. Tulee selkeät luokkaerot. Työn kannattavuus ei lisäänny viemällä työntekijän oikeudet ja loputkin edut työn teosta. Epätasa-arvo lisääntyy ja se on ennen tarkoittanut sisällissotaa.
Olipa hyvä, että teit tällasen tiivistyksen, sillä mä en ymmärrä politiikasta mitään😅. Mun korviin kuitenkin kuulostaa siltä, että tässä on nyt nostettu hallitusohjelmaan sellasia aiheita, jotka olis vaatinu jopa jo ennen Marinin hallitusta toimia. Muutama asia tässäkin oli jo nyt mitä en toivo että menee läpi tai millä ei mun mielestä oo kovin hyviä seurauksia, kuten esim tuo alkoholi 8% juomat kauppoihin, mutta minuun se ei vaikuta, sillä itse en juo. Hyvä tiivistys näin yksinkertaisellekin ihmiselle. Kiitos Ville!
Niin mitäköhän haitallisia seurauksia siitä on että kauopoista saa vähän vahvempaakin olutta? Suomi on edelleen tässä asiassa takapajula sillä suomi on ruotsin ohella ainoa eu maa missä viiniä ei saa ruokakaupasta.
eiköhän ne jotka vahvoja oluita halua niin hae ne alkosta jokatapauksessa. Nyt vaan helpottuisi ettei tarvitse aina alkoa etsiä jos saisi lähikaupastakin!
Edellinen alkoholisääntelyn vapautus sipilän hallituksen aikana, piti lisätä alkoholihaittoja mutta näin ei käynyt. Omasta mielestähän tuo pienpanimoille hyvä juttu joilla on sitä vahempaa tavaraa kuin 5,5% tuotteita. Heidän tuotteille aukeaa isommat myyntimahdollisuudet isoissa kaupoissa.
Joskus haluaisin kuulla jonkun oikean konkreettisen selityksen tai syyn sille minkä takia joku ei halua vahvoja alkoholeja kauppaan. Ja siis jonkun muun kun monopoliaseman menetystä pelkäävän alkon mediaan tuputtamia juttuja
"Säästämällä" Hän meinaa rahan uudelleensijoitusta. Poliittista liturgiaa vaan. Orpo mieluiten laajentaisi juna infrastruktuuria ja huonontaisi julkista terveydenhuoltoa, johon hänellä varakkaana on helppo ratkaisu! Orpon pitää vain käydä yksityiseen sairaalaan, jossa voi kätevästi ohittaa rahalla kaiken odotuksen!
@@minifuse2589 nimenomaan, rikkailla on niin helppoa, rahalla saa ja hevosella pääsee. Rivikansalaisena mulla ei olisi varaa mennä yksityiselle, että julkinen puoli kutsuisi, mutta siellä saa taas jonottaa että menee ikä ja terveys
Minulla on bähän ristiriitaiset tunnelmat kun osassa asioissa ollaan menossa huonoon suuntaan ja osassa hyvään. Mutta kiitos hyvästä ytimekkäästä ja informatiivisesta videosta!
Kiitos infosta. Tuli mieleen että oliko Kokoomus mukana tekemässä uutta sotemallia. En muista hyvin lähihistoriaa. Nyt halutaan karsia sotemallin tuomaa RAHANMENOA mutta kuka sen loi? Kokoomus äänesti ainakin elvytyspaketin puolesta joka aiheutti Suomelle isot menot.
Selvitin tuossa voimaan tulleen sotemallin ratkaisevaa äänestystä 24.6. 2021 ja näkyi että Kokoomus oli äänestänyt sitä vastaan. Eli sen perusteella mallin menoista ei voi syyttää Kokoomusta.
@@leilalinnove4155 Nykyinen malli perustuu Kokoomuksen ja Keskustan tekemään lehmänkauppaan, josta Sanna Marinin hallitus poisti terveyspalveluiden yksityistämistavoitteet. Eli Kokoomus on ollut mallia itse, vastahakoisesti tosin, luomassa ja oli nyt vain pettenyt siihen, että yksityistämisestä luovuttiin.
Minä putosin soten kärryistä jo aikoja sitten. Eikö sitä ole jo useampi hallitus säätänyt, kuopannut, herättänyt henkiin uudelleen jne? Sipilän hallituksessa se taidettiin pistää jäähylle, mutta Marinin hallitus kaivoi sen pirulaisen taas jostain ja runnoi tehtaalta pihalle. :D Tietysti tietäjät tietää paremmin.
@@leilalinnove4155 Krista Kiuru johti vihervasemmiston '"sote-uudituksen" toteutuksen, jolla rakennettiin jo ennen aloittamistaan miljardivelkaiset hyvinvointialueet hillotolppineen. Turvallisesti ja tasa-arvoisesti toimivat terv./sair.hoitopalvelut tuhottiin jopa toimiva kunnallisen ja yksityisen yhteistyö. Laaja-alaisesti nyt sairaanhoitokin katastrofissa.
Mielestäni muuten ok, mutta minusta työllisyyttä tai ainakin työntekijöiden oikeuksia haittaa tuo helppo potkujen antaminen. Sekä omituiset ehdot töissä. Se voi antaa työnantajalle epäreilusti voimakkaamman aseman, jolloin työntekijöiden kaltoinkohteku tai kiristys tms on paljon mahdollisempaa. Minusta ammattiyhdistyksien toimintaa tulisi tukea ja rohkaista, sillä silloin tärkein palanen: työvoima ja työntekijät saavat päättää yhdessä omista asioistaan.
kuullostaa hirveeltä kuralta vähävarasilta kaikkipois asumistuet yms yms ja töihin vaa ihmiset ketkä on työkyvyttömii tai muute lähtee rahat. perus porvaripuolue
Ammattiyhdistys PAMin mukaan asialliseksi syyksi irtisanoa riittää esimerkiksi se että myöhästyy työpaikalta tai työntekijä käy liian usein vessassa. Työantajan tulkinnaksi jää se että kuinka paljon "saa" myöhästyä tai kuinka monta vessataukoa on liikaa.
Onhan tässä jo helpompi hengittää, kun kuuntelee uutta hallitusohjelmaa. Yrittäjyyden helpottaminen on hyvä asia, ei kaikki yrittäjät ole ahneita roistoja, vaikka niitäkin on. Sanoisin, että järkeä on käytetty enemmän kuin pitkään aikaan ohjelman suunnittelussa!
No jaa, kuten aina tämäkin asia jää tekijän käsiin, päätöksiähän voidaan tehdän suuntaan ja toiseen mutta se toteutus on kansan käsissä. Esimerkiksi kääntöpuolena jos sitä halutaan käyttää, yritykset voi tuottaa lisää työttömyyttä ja sitä kautta saada samat tyypit töihin ilmaiseksi samalla kun työttömien kyky vastustaa moista toimintaa on kavennettu. Samalla lakko- oikeuksia kavennettiin joka tarkoittaa että liitotkaan ei voi asialle sitten mitään. Jos tästä nyt katsotaan Orvon hallituksen toimien tuloksia, iso osa yrityksistä todella hyväksikäyttää tätä mekanismia jota nyt kasvatettiin ja helpotettiin entisestään, eli työmarkkinoita vääristetään. En nyt näe että nämä yritykset kokisivat jotain moraalista upskeikkaa, lähinnä vain että enemmän ottaa siihen osaa koska sitä helpotetaan. Tämä ongelma on hallitusohjelmassa täysin ohitettu, siihen ei kiinnitetty mitään huomiota. Tämän lisäksi ainakin aspa ala tulee kokemaan negatiivisia kummia, opiskelijat yms. ovat iso osa tekijöistä ja jos heidän tuet kerta menee ekan työtunnin jälkeen, mikä järki heidän on töitä tehdä? Mistä nämä kausialat sitten saa työntekijöitä kun ei kenenkään kannata ottaa töitä vastaan ja töihin pakotetut ovat taas täysin hyödyttömiä ja kokemuksen perusteella firmalle sekä palkatulle voimalle negatiivisia tekijöitä mutta kun vaihtoehtoja ei ole.... Tämäkin on vuosia vanha ongelma, sekin sivuutettiin ja tätäkin ongelmaa kasvatettiin. Eli joo, olet oikeassa ja samalla täysin väärässä.
@@duhni4551 kausialat, kai ne herran jestas palkkaa samanlailla kuin ennenkin ? Vai onko tosiaan 8kk vuodesta kausityöntekijöit elänyt sitten tuilla? Jos olet kesäkaudella jossain töissä niin kun työt loppuu menet loppuvuodeksi muualle töihin.
@@Mavaantassa Ei ne palkkaa ellei ole ketä palkata, kausialathan on täysin pätkäläisten yms. varassa, ei siellä montaa vaki työntekijää ole. Yleensä ovat kouluissa ja missä lie vastaavissa, niistä se työvoima aspalla koostuu isosti eli et mene töihin loppuvuodeksi paitsi mitä viikonloppuvuoroja yms. sitten ottavatkin. Jos tämä työvoima lähtee alta, se tulee näkymään ja tuntumaan jokapaikassa, ei ainoostaan aspan puolla.
Helppo hengittää siihen asti kunnes menetätkin työpaikkasi tai vammaudut ja sairastut niin, että menetät palkkatulosi ja omaisuutesi. Olemme kaikki vain yhden hetken päässä siitä tilanteesta, mutta tämä hallitus repii rahansa juuri tässä tilanteessa olevien ihmisten selkänahasta.
Sanoisin että nauttikaa nyt hallituspuolueita äänestäneet,en kylläkään tiennyt että suomesta löytyy niin paljon rikkaita tai muuten hyvätuloisia joilla vara äänestää äärioikeistoa.Nythän ei sitten hallitusta saa arvostella,se kiellettiin jo ensi metreillä,eli käytännössä saavat tehdä mitä vain,olemme menossa kohti oikeisto diktatuuria.
Kiitos todella selkeästä ja kattavasta infosta! Itse en olisi jaksanut lukea paperi nivaskaa. Tosiaan se ilmasto jäi pois. Veikkaan sitä, ilmastosta ei puhuta ja sen tavoitteet siirtyvät entistä kauemmas tulevaisuuteen.
ilmastotavoitteet voisi siirtää vaikka vuodelle 2100! Tai niin pitkälle kunnes ollaan saatu maahanmuutto kuriin ja verotus keskitulosilla alas ja kaikille yhtäpaljon tukia niin olisi tasa-arvosta ainakin!
Hallitus ajaa merkittävästi ydinvoimaa helpottamalla muunmuassa byrokratiaa. Lisäksi hallitus aikoo purkaa patoja. Minä olen sitä mieltä, että suomen pitäisi keskittyä enemmän luonnonsuojeluun kuin ilmastoon, johon suomella ei ole mitään merkitystä.
Joka kolikolla on kääntöpuoli, ongelma ei ole hallitukset vaan se kuinka pitkälle ne sitä omaa puolta vie, mikä tahansa liiassa on liikaa. Mutta katsotaan mitä tulemaan pitää, näillä mennään.
Tämä havainto eläkkeiden verotuksesta on suht hauska, ensin tuli 6,8% korotus ja minun verotusprosentti putosi prosentilla, jännäkakka housuissa odotan, paljonko tulee jälkiveroa...... n 3,5v ollut EVP, niin ekana vuonna maksoin 640 lisäveroa, toisena vuonna 380 ja viime vuonna 24,55, ihan odotan ratkaisua.... 🤭 Mut tää on mun elämää, ei siinä, Ville, nää sun jutut on hyviä, arvostan ja seuraan, kiitos. T Kapt EVP Panssariprikaati.
4:21 Näin tällaisen uutisen myös mutta en ihan ymmärrä sitä. YEL:issähän on minimimäärä joka on pakko ilmoittaa työtuloksi, vaikkei oikeasti tienaisi lähellekään niin paljoa vuodessa. Jos haluaa pysyä työttömyysturvan piirissä, on ilmoitettava vieläkin suurempi YEL-työtulo. Kelan silmissä siis yrittäjä tienaa enemmän kuin hän oikeasti tienaa eli yrittäjä ei saa sitä asumistukea jonka palkansaaja samoilla todellisilla tuloilla saisi. Ja nyt puhutaan siis pienituloisista yrittäjistä, jotka ovat asumistuen piirissä. Yrittäjähän elää omalla riskillä muutenkin ja omilla säästöillään varsinkin silloin, kun yritystoiminta on aivan alussa eikä vielä kannattavaa. Nyt tämän uudistuksen myötä noita säästöjäkään ei saa enää olla, kun tulee tuo 10000 euron omaisuusraja.
Video on kuvattu tien päältä frendin studiolta 😄 Kiitos Mikalle eli hänelle ▶️ instagram.com/therwiz?igshid=MzRlODBiNWFlZA==
Ville, tän videon ensimmäinen sekunti jo pelkästään oli mahtava 😂❤ kiitos tästä(kin) videosta🎉
@@sannaSKS😂👌
Kiitos että teit tästä aiheesta näin kattavan videon niin lyhyessä ajass
On se huvittavaa että hallitusohjelmassa on sekä valtavia strategisia juttuja että melkoisen pieni "pallo äitiyspakkaukseen" -maininta. 😄
Jep! Hyvin huvittavaa 😄👌
Niin ja minkälainen pallo on kyseessä... Pingispallo, tennispallo, jalkapallo, koripallo, lentopallo, keilapallo, rantapallo kuumailmapallo vai maapallo? 😆 Mitähän muita palloja voisi olla? 🤔
@@MikkoKirkanen ööh... no kumipallo, superpallo, pallokala, sulkapallo, pesäpallo 😂😂😂
@@Finfox94 🤣🤣🤣🤣🤣
@@MikkoKirkanen : Geishapallo, pallonivel, pallolaajennus, pallopää,
Kiitos avusta! Minä olen opiskellut suomea jo koko vuoden. Sinä autat minulle. Minusta sinä puhut mielenkiintoiset aiheet. Kiitos!
Kiitos, oli mielenkiintoinen ja ajankohtainen video!!🙏👏
Ville! Kiitos hyvästä videosta jälleen kerran. Toivon sulta videota valtion velasta. Uskon että voisit erinomaisesti tiivistää tämän laajan ja monimutkaisen aiheen sellaiseen muotoon, jonka nuoretkin ymmärtäisivät, jos aihe sua kiinnostaa. Tällä hetkellä on valtavasti minformaatiota liikenteessä yksittäisen ihmisen osallisuudesta valtion velan maksamiseen, sekä siihen mitä se ylipäätään on ja miksi sitä otetaan, sekä missä kohdassa se alkaa haitata taloutta merkittävästi.
Ansiosidonnaisen porrastus ja lapsimääräinen lisän poisto tarkoittaa vaan enemmän toimeentulotuki asiakkaita. Yhdeltä luukulta pois ja toiselle luukulle. Mikään ei muutu, ihmisillä on vain vähemmän rahaa mennä takaisin töihin ja maksaa työssä käynnin kustannukset. Esimerkiksi jollain pitäisi elää ja maksaa bensat työssä käymiseen kun palkka tulee parhaillaan kuukauden päästä. Toimeentulotuki söi säästöt niin ei ole mistä repiä.
Very important video! For all Finns, but also for people that moved to Finland. I moved to Rovaniemi recently and I would really like to understand the contents of this video. However, my Finnish is not up to par yet, although I am working on it. I have had been studying FInnish for a little over 2 years before I came to Rovaniemi and now I am continuing using a teacher. However, for this one video, would you be willing to do a transcribe into Finnish? That would help me tremendously as I could import the text into my language learning tool. For a quick understanding of the contents I could use youtube' s auto-translate into my own language (Dutch). Using the transcribe service (for example happyscribe) is relatively cheap and gets about 80% right. The human transcription is of course way more expensive. Use the auto-happyscribe which will finish in a few minutes. Next to subtitles, you can transform their transcript into a more document like form where each sentence has a time stamp. Thank you very much for the video and I really hope you are willing to provide a transcript: Thank you!!
Talk, talk, talk and chat talk with native people. After that you can polish your grammars, which will be hard times. Good luck on your journey!
@@karpollaonasiaa83 I use different tools for different goals. This video, once transcripted, helps me expand my vocabulary. Also, after analyzing the words for my vocab, I can listen to the speech with or without transcription, in order to better understand spoken language. In the longer term, both goals support speaking better, but in order to improve my speaking I have to do a lot of listening and a lot of talking. I use other tools to do the talking (zoom, italki) and if I can get a native interested, obviously I will. At the moment though, most Finns are very hard to get to talk to in Finnish, because on one hand, they don't need or want some foreigner to start speaking to them, on the other hand, because most Finns find English more comfortable (shops for example). As I often need them to repeat what they said, they often switch to English immediately. I cannot blame them: my understanding is lacking. Which brings me back to why I want to understand naturally spoken podcasts and videos. Does that help in understanding why I want this?
Milloinkahan Suomessa on viimeksi ollut poliittinen (ei virkamies-) hallitus, jossa ei ole kumpaakaan punamultapuoluetta (SDP ja keskusta/maalaisliitto)? Ilmeisesti 1920-luvun alussa?
Wikipediassa saattaa löytyä tietoa
Ja Kuinkas sitten kävikään?
Miltä osaa keskusta on punanen xddd
@@H4rtz1vesimelonikin on vain päällisin puolin vihreä.
Niin, ja näiden kahden toimesta tänä aikana rakennettiin suomalainen hyvinvointivaltio.
Mun kuuluisi ilahtua tuosta olutjutusta, mutta siitä tulee vähän liian "leipää ja sirkushuveja" -fiilis. Että leikataan köyhimpien tuista MUTTA EI SE MITÄÄN KUN NYT SAA VAHVEMPAA KALJAA!
Ihan hyvä tuo maahanmuuton muutos.
Ei ole.
Itsekään en pidä rikollisuudesta
@@PolitiikkakanavaJaa haluatko että Suomesta tulee Ruotsi 2.0?
Loistava video sait kivasti tiivistettyä asioita 👌🏻 omasta mielestä hyvä juttu että lähdetään vähentämään suomen velkaantumista koska velkaa ei vaan voi loputtomasti ottaa. Ja tuo polttoaine jakeluvelvoite ja sen hinnan kompensoiminen kuulostaa hyvältä toivottavasti pysyisi järkihinnoissa. Vastasyntyneen lapsen osakesäästötilille rahaa on erittäin fiksu asia opetetaan säästämistä ja sijoittamista sekä lapselle että vanhemmille. Tähän väliin sanon että leikkauksia on tehtävä ja ymmärrän monessa asiassa idean mutta tuo ansiosidonnaisen työvelvoitteen pitkittäminen 1 vuoteen ja että jos on palkkatuella töissä niin ei saisi ansiosidonnaista työttömyyskorvausta on aivan älytön ja epätasa-arvoinen. Eivät siinä tunnu miettivän heitä kenellä on muista syistä johtuen vaikeampi työllistyä. Eikä heitä ketä asuu pienemmillä paikkakunnilla. Eikä heitä kenellä on pieni palkka. Suomen isoimmissa kaupungeissa ei pysty elämään ja tekemään asioita jos kuukausitulot on bruttona 1600€/kk tai alle ja sama juttu että jos työmatkaa on 30-150km per suunta niin ei tuolla palkalla pysty maksamaan kustannuksia eli autoa, polttoaineita, huoltoja, vakuutuksia, veroja ja tietysti muita elämisen kustannuksia vaikka sitten kuinka saisi matkakorvauksen. Työllistämistoimen piteisiin täytyisi lähestyä ihan eri tavalla ja miettiä myös heillekin vaihtoehtoja kenellä on jotain rajoitteita tai muita juttuja minkä takia on hankala työllistyä ja myös heitä ketä asuu pienemmillä paikkakunnilla. No enpä usko että ainakaan kaikki näistä asioista tulisi toteutumaan 😄 säästöjä on pakko saatava se on varma asia mutta järkipäässä.
miksi asua isossa kaupungissa jos bruttona jää käteen 1600€ tai alle?
Totuushan on että tämäkin hallitus siis tulee ottamaan velkaa 😂
@@H4rtz1 valitettavaa mutta totta, vaikea se on 4 vuodessa saada merkittäviä muutoksia ilman tosi radikaaleja päätöksiä. Jos saataisiin 2 vaalikautta putkeen taloutta tasapainottava hallitus niin silloin tilanne saattaisi jo olla eri.
@@masa769 juu, tosin ei kukaan meistä tiedä, että mitä muuta tuleva hallitus on suunnittelemassa 🤔
@@H4rtz1 nimenomaan 😂
Ihan peus duunarina minusta todella hyvä paketti saatiin kasaan, jopa parempi mitä odotin. En oikein usko tuohon että tullaan näkemään mitään yleislakkoja, siis miksi kun yrittäjien asemaa, joo ne ketä suurimmalta osin pitävät tätä Suomi OY AB kasassa., asemaa parannettiin, niin miksi ihmeessä se lisäisi lakkoilua? Maahanmuuttopoliikka saatiin viimeikin vastamaan yleispohjoismaista linjaa, Suomi kai ainoita että muka pakolainen surfaillee lomillaan suomenveronmaksajien rahoilla kotimaassaan, sehän on ihan törkeätä turvapaikka politiikan väärin käyttöä mistä integroituneet pakolaiset persujen lisäksi ovat jo vuosia jauhaneet, näiden elintasosurffarein paikka ei ole suomessa. Integroituneet oikeat pakolaiset muuten ajaisivat paljon kovempaa linjaa tässä kuin esim. persut.
Koska kokoomus on ollut duunarin asialla? Tulee Kataista vielä ikävä kun Orpo aloittaa tuon savotan 🙄
@@Finfox94enemmän ne on duunarin puolella ku vasurit. Vai mitä vasurihallitus teki duunarien tai edes suomen eteen?
@@siralexis6590 hah niin varmaan, uskoo ken tahtoo
@@Finfox94 nii, vastaa kysymykseen
@@Finfox94 kato, vasemmisto haluaa vaan nostaa veroja, ja tukia. Kokoomus taas haluaa vähentää tukia, ja kannustaa ihmisiä tekemään töitä.
Hienosti kiteytetty tärkeää aihetta!👍
No on hyviä juttuja montakin ,mutta esim. Työkyvöttömyyseläkeläisenä olen huomannut työssä syrjintää,että kyllä menisin töihin mielummin kun elää muutaman kympin asumistuella
Köyhät kyykkyyn - hallitus
Onnex
@mikael2170 Eipä taida olla sitä muista huolehtimista, mitä Niinistökin on peräänkuuluttanut.
Hyvä että maahanmuuttoa tiukennetaan, nyt jo näkyy ne huonot puolet mistä kaikki Ruotsista lähtien varotteli mutta pikkuhousuhallitusta ei kiinnostanut ottaa niitä vakavasti..
Kiitos tietopaketista, mutta ylen rahoitusta jäin miettimään, leikataanko siitä, syytä olisi, ainakin tarkastella sisältöä. Hömppä ohjelmat jätettävä ja laajempaa yhteiskunnallista tarkastelua asioista, ei vain yhdeltä suunnalta katsottua. Myös Eu:n parlamentin toiminnasta viikkottaisia perusteellisia lähetyksiä, meppien tehtävistä ja mitä äänestävät siellä mistäkin asiasta. Demokratiaamme kun on paljon luovutettu Brysseliin, pitäisi meidän saada edes tietää, miten siellä maamme asioista päätetään.
Vähän hirvittää kun saan asumistukea ja pienituloinen + työtön että minkälainen 4 vuotta tässä tulee....
Onko tullut mieleen että hankkisit töitä?
@@pirkkotengstrand6226 eiköhän suurin osa työttömistä hae töitä rehellisesti 👍
Suosittelen tekemään hommia, niin neljä vuotta tulee olemaan mukavaa😊
@@ojala604 juu, hyvätuloisilla on varmaan hemmetin hauskat 4 vuotta 🤑
@@Finfox94 jep, vaikken itsekään hyvätuloinen ole mutta töitä teen
kyllä tämä hallitus kyykyttää huono-osaisa sääliksi käy 😢
@@yoretabio4537 ei se niin helposti mennä töihin.. mun kaveri on hakenut 5 vuotta töitä mitään ei oo saannut... orpo ei oo varmaan koskaan pienituloisena hakennut mittän töitä mitä helvettiä hän tietää?
@@elsu1004 Jos viiden vuoden aikana ei ole saanut mitään töitä vaikka on hakenut, niin pitää kysyä itseltään mikä minussa on vikana kun en kelpaa, ja alkaa korjaamaan heikkoja kohtiaan.
@@elsu1004 Aivan varmasti saa aika helposti esim. seurakunnalta töitä. Menee sinne vaikka nurmikkoa leikkaamaan ja hoitamaan hautoja. Siinä tienaa ihan ok:sti, silleen, että pärjää ja sit siinä samassa voi suunitella omaa tulevaisuutta, että mihin oikeasti haluaa pyrkiä ja mitä sen eteen on tehtävä.
@@mosku1070 hän on yrittänyt mutta useimmasti noi kaupungin työntekijän hommat joko kesäntyöntekijät valtaa ne tai ne vakkarit on täytetty ei se niin helppoa..
@@elsu1004 Nii. Riippuu toki aina paikkakunnasta ja siitä, että miten aikaisin niitä töitä hakee. Mutta joo ei se aina ole helppoa, uskon.
Mielestäni ihan ok ohjelma. Arvosana 8/10, koska jotkin kohdat on hieman outoja/epämääräisiä. Mikä sun arvosana uuden hallituksen ohjelmaan on?😅
Demokratia ja tasa-arvo muuttuu muttei parempaan suuntaan
Aika näyttää, itse epäilen myös lakkoja.
Hyvä video
Ei se ole perustuslain vastaista ja edellinenkään hallitus ei noudattanut perustuslakia.
Hallitus meni jäätelölle juhlistaakseen hallitusohjelmaa. Muut päätti nuolla, Riitta purra.
Miksi rikkaat eivät ota osaa leikkauksiin Kelatkaa nyt Joillakin heistä on palkkaa yli satatuhatta kuussa ja optiot päälle Kuka tarvitsee elääkseen moisia summia Sitten Orpo hymyilee maireasti ja kertoo meille että köyhiltä otetaan Ilmankin kaikki maksaa Tämä kuritus ohjelma lienee hajaannuspuolueen ihana päiväuni Ihmisen arvo ei riipu rahasta eikä yhteiskunnallisesta statuksesta
Juuri näin. Sosiaaliturva on ihmisoikeus jonka edelläkävijä Suomi on ollut. Suomi ei ole ollut onnellisemman maan tittelissä kiinni yritysjohtajien osinkojen, opiskelijan aseman heikentämisen ja tuloerojen kasvattamisen vuoksi.
Ihan pirun hyvältä vaikuttaa🎉
kuullostaa hirveeltä
Varsinkin työttömyystuen "indeksijarru", ja sote palveluiden leikkaukset vaikuttavat kammottavilta.
@@minifuse2589eikö se kuulosta kammottavalta että ei leikata ja sitten loppuu rahat ja palvelut kaikki kerralla?
Huonolta vaikuttaa
@@makkarapervo7412 miksi?
Kyllä eläkkeiden ylisuuriin indekseihin ja liian alhaiseen eläkeikään pitää voida puuttua.
Mainitsematta jäi arvonlisäverokantojen muutokset. Mm. kulttuurin, ohjelmapalvelujen ja majoituspalvelujen yms. 10% arvonlisävero aiotaan nostaa 14%:iin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että isossa osassa palveluista (esim. pääsyliput tapahtumiin, majoituksen hinnat, erilaiset aktiviteetit yms.) joudutaan hintoja nostamaan tai sitten yritys pitää hinnat samana ja menettää 4% myynnistään arvonlisäverona. Tämä uudistus on myrkkyä vasta korona-ajasta ja Ukrainan sodan tuomasta hintojen noususta toipumassa olevalle matkailualalle ja kulttuurialalle. Muuten hallitusohjelma vaikuttaa ihan järkevältä, mutta tämä uudistus herättää kysymyksen, että onko seurauksia pohdittu perusteellisesti.
Eiköhän kaikki yritykset siirrä sen hintoihin suoraan
@@EfaXaviSiirtää varmasti, mutta vaikuttaako hintojen nousu vastaavasti kysyntään laskevasti?
@@jonihumaloja8702 Ei noin pieni nousu jos kaikki yritykset siirtää sen hintoihin. Ketuttaa vaan vähän lisää kuluttajia
Josko vähemmän heiluttaisi noita käsiä kameraan?
Miks suomalaiset aina äänestää tämmöstä paskaa? Joka ikinen kerta.
Kun kaikki vaihtoehdot on paskaa niin ei voi äänestää muuta😅
@@Sportsbankz fax
Samaa mieltä ☝️💪
Hyvä kysymys, saisi hyvän tutkimuksen aikaan että miks äänestetään pelkkää paskaa 😆
@@Sportsbankz sepä se. Vanha sanonta on: "suo siellä, vetelä täällä"
Esim: Hyvää eläkeläisten kannalta Esim. Huonoa: Tuki yksityiselle terveydenhoidolle, ei auta köyhää käyttämään niitä, mutta lisää heidän tuloja.
Mutta entä se bensan hinta?? Joko se saadaan inhimilliselle tasolle
Tylsää, tee se lännen lainsuojattomien video joskus tarkemmin ? Varsinkin Billy the Kid
Ja kaikkea Villistä Lännestä ja Tom Sawyeristä ja Huck Finnistä, jos ehdit ja jaksat
Persujen vaatimukset maahanmuutosta kaatuu perustuslakiin. Kokoomus tiesi sen. Apinaa koijjataan.😂 2:12
Sanotaanko perustuslaissa että Suomi kuuluu kaikille ja kaikki ovat heti oikeutettuja suomalaiseen sosiaaliturvaan?
Orpo on viisas, Kokoomus saa omat tavoitteet läpi ja moni perussuomalaisten tavoite kaatuu perustuslakiin ja EU:hun.
@@Harold075 Meinaatko että Perussuomalaiset ovat niin tyhmiä, että he eivät olisi tietoisia mitä perustuslaki sanoo?Meinaatko että vain kokkarit olisivat niin viisaita?
Mikä perustuslaki sen estää?
Pintapuolinen raapaisu. Mutta harvassa taitaa olla ne, jotka oikeasti tietää, mitä näillä asioilla tullaan tarkoittamaan. Aika näyttää... Kolme peukkua videosta.
Onko tulossa muutoksia kannabis maailmassa?
Kiitos hei Ville! Tää on kova💪🔥
Aika hitosti muutoksia kaikkeen samalla kertaa!... :/
Miksi töitä ei tarjota työttömille jos niitä kerran on?
10 euron hommii löytyy, mutta vähempi niitä missä palkalla elää. Porvari on kova puhumaan työn tekemisestä.... palkanmaksusta ollaan sit jo hiljempaa
kyllä töitä tekijälle löytyy
@@yoretabio4537 helppoa joidenkin tokasta että "mee töihin". Noh missä ne duunipaikat luuraa, vaikka kuinka etsisi 🤔
@@mattipoika3193ootko yrittäny palkata ketään? Voin sanoo et perus duunarialoilla et löydä edes 15e tuntipalkalla ketään. Nimim kokemusta on ja paljon! Ja jos olet nirso palkoille, ni lafka pystyyn, ja maksat kaikille kivaa, isoo palkkaa. Voila! Ongelma ratkaistu
@@Finfox94ja missä ne kunnon tuottavat työntekijät on?
On kyllä hyviäkin,Mutta en oikein tiedä... jos nämä pitävät paikkansa.Niin annan tälle hallitukselle peukun.
Suomes on ainaki hyvä ilima, varsinki tää maalla
Saas nähdä miten kauan 🤔
🤘🤘
Loppujen lopuksi ihan hyvä ohjelma. 👌🏻
Niin ja näin toki.. saa nähdä mihin suuntaan mennään.Lisää työpaikkoja kiitos, myöskään työntekijän oikeuksia ei tule.heikentää, Tessin palkat on jo nyt tietyillä aloilla naurettavan alhaalla.
@@TunturipaarynaTyöllistämistavoite voi olla kyllä aika haastavaa. Meillä nimittäin on jo tällä hetkellä työllisyysprosentti ennätyksellisen korkea, kiitos Marinin hallituksen.
Mistä niin päättelet ? Puheistako ? Mitä nämä puhekoneet puhuvat ja mitä he tekevät on kaksi ihan eri asiaa 😏
mie en päästäisi noita haitseen talo... aika paljon mistä meidän pitää kieltää nyt niin toi hallitus ois yksi kyllä...
On kyllä loistava hallitusohjelma! Vihdoinkin askel oikeaan suuntaan.
Saadaan tämä järjetön maahanmuuto lopetettua🔥
Tuo 5. Kohta erityisesti on se minkä takia äänestän oikeistoa nyt ja aina tulevaisuudessa. En halua elää aikuisena valtion holhouksessa.
siis mitävittuu, kekkosen aikaan työttömi ol ne mut oli aatelisiai
Naurattava 😂😂
Helppoa ei ole muodostaa uutta hallitusta ja mielestäni leikkauksia on pakko tehdä, Suomi velkaantunut liikaa ja edellinen hallituskausi ottikin ennätysmäärän velkaa. Ymmärrän velan ottamisen kyllä myös, mutta ei se voi ikuisesti niin jatkua. On mahdotonta tehdä politiikassa täydellisiä päätöksiä, jotka siis miellyttäisivät kaikkia. Itse ajattelen että parhaimmat päätökset ovat niitä joiden positiiviset vaikutukset tulevat ajan myötä.
No yli 100 miljardia on tullut silloin kun kokoomus on ollut mukana, että ennätys on muualla. Ei muutkaan Euroopan maat itke velkaantumista, eikä jenkitkään valita vaikka velkamittari huutaa hoosiannaa 😂😂😂
Kirjaimellisesti niin talous toimii xdddd että se velan ottaminen jatkuu
Koville se ottikin orpopojan valssi 😂
Eli suomesta tulee futarimaa😂 ei siin, bye bye jääkiekko
Hyvä video! Hyvin selkeästi ja objektiivisesti tiivistit ohjelman keskeiset asiat, mihin ei ole mikään media toistaiseksi pystynyt. 👍🏻
Kiitos! 👍
@@vmakipelto:
Tosi hyvä video, kiva että teet todella monipuolista sisältöä niin politiikasta, uskonosta ja muusta
Siis mikä juttu tää o? "Menkää töihin, mut ihan vaan huvikseen nyt päätettiin että työnantajat voi potkii teijät jos ette ole tarpeeksi helposti hyväksikäytettävissä."
Se juttu on kapitalismi.
Kokoomus päätti vaan huonontaa työntekijöiden oikeuksia.
Älyttömän informatiivinen video Ville. Kiitos tästä kaikesta tiedon välityksestä!
Valtion omaisuuden pois myymisellä... Siitähän on jo runsaasti hyviä näyttöjä. 😂
Tuo irtisanomisen helpottaminen ei kuulosta hyvältä. Pitää määritellä tarkemmin se asiallinen syy jonka takia työntekijän työsuhde päätetään.
Just niin. Mitä asiallisella tarkoitetaan?
Ensinäkin terveydenhuollon asiat on niin juosten kustu ettei kaikkia edes kuntouteta takaisin työelämään plus monissa muissa asioissa niin reisille kustu ja toki me pienituloiset niistä kärsimme ps vieläkin kuntoutusta odottava, takaisin työelämään tahtova
Täällä samassa jamassa jumittava nuori mies.. :/
Jeps, terveisin kolmatta vuotta terveydenhuollon jonoissa 👍🏻
Eli jatkossakin rikkaat vaan rikastuu ja köyhät köyhtyy entisestään
Samalla ihmetyttää toi,että eläkeläisen houkutus töihin,kun ei ole samaan aikaan nuorille työtä.Eli työttömiä paljon,että ei oikein yhtälö ole looginen.
Sekä nuorten, että eläkeläisten työnteosta ollaan tekemässä epäkannattavaa ja liki mahdotonta asumistuen suojaosan leikkauksella.
Hallitus, mikä haluaa parantaa mielenterveystilannetta, mutta samalla laskee tukia puolikuntoisilta..
Pakko, ei voida syödä yli varojen.
Kun ei ole rahaa niin ei ole rahaa, näin se toimii.
Ja terveydenhuollosta.
@@alexanderqwarfordt2037Rikkailla on vitusti rahaa.
Ei vaikuta hyvältä uusi hallitusohjelma. Pelkään että hyvinvointiyhteiskuntamme on nyt vaarassa; useat hallituksen selvittelyn alle tulevat uudistukset vaikuttavat olevan jopa nykyisen perustuslain vastaisia. Työttömyys tulee kasvamaan pääkaupunkiseudulla työntekijän oikeuksien polkemisen ja asumistukien alentamisen vuoksi, myös ulkomailta on jatkossa vaikeampi saada tänne osaavaa työvoimaa koska tulorajaa sekä muita ehtoja tiukennetaan. Ulkomailla Suomi näyttäytyy nyt sisäänpäin sulkeutuneena ja rasistisena maana.
Työttömyys siis lisääntyy ja toimeentulotukia saavien määrä lisääntyy. Terveydenhuollon hoitojonot tulevat kasvamaan ja pienituloisilla eläkeläisillä voi jatkossa olla vaikeuksia hankkia tarvitsemiansa lääkkeitä, sillä ne kallistuvat ja terveydenhuoltomaksujakin nostetaan. Pienituloiset perheelliset, opiskelijat sekä yksinhuoltajat joutuvat elämään entistä tiukemmilla jatkossa.
En ymmärrä miten joku voi pitää järkevänä laskea mm. alkoholiveroa, bensan hintaa sekä lääkkeiden hinnan nostoa samalla kun asumistuesta, työttömyystuesta sekä toimeentulotuesta tullaan leikkaamaan. Ei mitään järkeä koko touhussa.
Paljon tulee huononnuksia ja heikennyksiä työntekijän asemasta katsottuna. Mielenkiintoista nähdä kauanko perussuomaisten kantti kestää heikentää heidän duunarikannattijiensa asemaa?
Toivon todella, että persuja äänestäneet rekisteröivät tämän takinkäännön. Persuile ainoa merkittävä tavoite on ollut maahanmuuttopolitiikan tiukentaminen ja siinä he ovat nyt onnistuneet. Vapaassa oikeusvaltiossa se ei voi juuri tätä hallitusohjelmaa tiukempi olla, joten mitä Persuile jää nyt valittamisen aiheeksi? Suomalaisten oikeuksia ja auttamista he eivät todellakaan ole ajaneet.
Hyvä selvitys, kiitos! RKP saa kaksi koko hallituskauden ministeripaikkaa ja KD yhden koko hallituskauden ministeripaikan, lisäksi jakavat 2 ja 2 vuotta tuota uutta liikuntaan liittyvää ministeripaikkaa. Siis RKP 2 1/2 ja KD 1 1/2 ministerinvirkaa. Aika hyvin RKP saa taas valtaa! Minulla jo kouluajat ohi, mutta monen vieraan kielen opettelu voi rasittaa jatkossakin osaa oppilaista.
Toivotan onnea uudelle hallitukselle!! Minusta monet suunnitelmat ovat oikein hyviä.
Saat minut sivistettyä nopeasti, tehokkaasti ja luontevasti tämänkin aiheen suhteen..! Monipuoliset, ytimekkäät ja mielenkiintoiset videosi ovat erinomainen sivistyksen lähde. Suuri kiitos tästä(kin) tietopaketista🇫🇮💜👍
Kiitos näistä videoista! Mä olen lapsesta asti kärsinyt keskittymisvaikeuksista ja edelleen esim. just politiikkauutisten seuraaminen on itselle hankalaa ja tän takia on jäänyt vähän sivistymätön olo, mutta sä osaat laittaa mistä vaan aiheesta asiat todella helposti ymmärrettävään muotoon. Näitä vois käyttää ihan opetusmateriaaleina koulussa 😁
Muuta ei tapahdu kuin ajetaan kaikki pienempi tuloiset lopulta sossun asiakkaiksi ja köyhemmät tekee itsemurhan. Tulee selkeät luokkaerot. Työn kannattavuus ei lisäänny viemällä työntekijän oikeudet ja loputkin edut työn teosta. Epätasa-arvo lisääntyy ja se on ennen tarkoittanut sisällissotaa.
Unohdit mainita osakesäästötilin tuomisen osaksi äitiyspakkausta.
Olipa hyvä, että teit tällasen tiivistyksen, sillä mä en ymmärrä politiikasta mitään😅. Mun korviin kuitenkin kuulostaa siltä, että tässä on nyt nostettu hallitusohjelmaan sellasia aiheita, jotka olis vaatinu jopa jo ennen Marinin hallitusta toimia. Muutama asia tässäkin oli jo nyt mitä en toivo että menee läpi tai millä ei mun mielestä oo kovin hyviä seurauksia, kuten esim tuo alkoholi 8% juomat kauppoihin, mutta minuun se ei vaikuta, sillä itse en juo. Hyvä tiivistys näin yksinkertaisellekin ihmiselle. Kiitos Ville!
Niin mitäköhän haitallisia seurauksia siitä on että kauopoista saa vähän vahvempaakin olutta? Suomi on edelleen tässä asiassa takapajula sillä suomi on ruotsin ohella ainoa eu maa missä viiniä ei saa ruokakaupasta.
eiköhän ne jotka vahvoja oluita halua niin hae ne alkosta jokatapauksessa. Nyt vaan helpottuisi ettei tarvitse aina alkoa etsiä jos saisi lähikaupastakin!
Edellinen alkoholisääntelyn vapautus sipilän hallituksen aikana, piti lisätä alkoholihaittoja mutta näin ei käynyt. Omasta mielestähän tuo pienpanimoille hyvä juttu joilla on sitä vahempaa tavaraa kuin 5,5% tuotteita. Heidän tuotteille aukeaa isommat myyntimahdollisuudet isoissa kaupoissa.
Älä edes kommentoi jos et tajua politiikasta mitään💀
Joskus haluaisin kuulla jonkun oikean konkreettisen selityksen tai syyn sille minkä takia joku ei halua vahvoja alkoholeja kauppaan. Ja siis jonkun muun kun monopoliaseman menetystä pelkäävän alkon mediaan tuputtamia juttuja
Yksi tuki mitä pitäisi tarkastella, on puoluetuki. Sitä ei mikään puolue halua tehdä.
Haluaako Orpo ihmiset kaduille? 🤣🤣🤣 Asumistuki on monelle välttämätön.
Määä aattelin että sinä tekist videon puoluettomasri
Juu, samalla kun pitää "säästää" niin Orpolla on tuo ihme tunnin juna haave, montako miljardia sekin tulee maksamaan 🤪
"Säästämällä" Hän meinaa rahan uudelleensijoitusta. Poliittista liturgiaa vaan. Orpo mieluiten laajentaisi juna infrastruktuuria ja huonontaisi julkista terveydenhuoltoa, johon hänellä varakkaana on helppo ratkaisu! Orpon pitää vain käydä yksityiseen sairaalaan, jossa voi kätevästi ohittaa rahalla kaiken odotuksen!
@@minifuse2589 nimenomaan, rikkailla on niin helppoa, rahalla saa ja hevosella pääsee. Rivikansalaisena mulla ei olisi varaa mennä yksityiselle, että julkinen puoli kutsuisi, mutta siellä saa taas jonottaa että menee ikä ja terveys
@@Finfox94teet lisää töitä, ni on varaa
@@siralexis6590 tee ja tee, riippuu työpaikasta ja työtehtävästä 😬
@@Finfox94 itekkin olen tehny välillä kahtaa, ihan erilaista duunia
Mun mielestä iha hyvä että maahamuutto politiikkaa kiristetään.
Minulla on bähän ristiriitaiset tunnelmat kun osassa asioissa ollaan menossa huonoon suuntaan ja osassa hyvään. Mutta kiitos hyvästä ytimekkäästä ja informatiivisesta videosta!
Missä asioissa mennään huonoon suuntaan? Kiinnostaisi tietää myös hyvät.
Kiitos infosta. Tuli mieleen että oliko Kokoomus mukana tekemässä uutta sotemallia. En muista hyvin lähihistoriaa. Nyt halutaan karsia sotemallin tuomaa RAHANMENOA mutta kuka sen loi? Kokoomus äänesti ainakin elvytyspaketin puolesta joka aiheutti Suomelle isot menot.
Selvitin tuossa voimaan tulleen sotemallin ratkaisevaa äänestystä 24.6. 2021 ja näkyi että Kokoomus oli äänestänyt sitä vastaan. Eli sen perusteella mallin menoista ei voi syyttää Kokoomusta.
Sipilän hallitus loi alkuperäisen mallin mutta sitä ei saatu käyttöön. Sanna Marinin hallitus muokkasi siitä toimimattoman rahasyöpön.
@@leilalinnove4155 Nykyinen malli perustuu Kokoomuksen ja Keskustan tekemään lehmänkauppaan, josta Sanna Marinin hallitus poisti terveyspalveluiden yksityistämistavoitteet. Eli Kokoomus on ollut mallia itse, vastahakoisesti tosin, luomassa ja oli nyt vain pettenyt siihen, että yksityistämisestä luovuttiin.
Minä putosin soten kärryistä jo aikoja sitten. Eikö sitä ole jo useampi hallitus säätänyt, kuopannut, herättänyt henkiin uudelleen jne? Sipilän hallituksessa se taidettiin pistää jäähylle, mutta Marinin hallitus kaivoi sen pirulaisen taas jostain ja runnoi tehtaalta pihalle. :D Tietysti tietäjät tietää paremmin.
@@leilalinnove4155
Krista Kiuru johti vihervasemmiston '"sote-uudituksen" toteutuksen, jolla rakennettiin jo ennen aloittamistaan miljardivelkaiset hyvinvointialueet hillotolppineen. Turvallisesti ja tasa-arvoisesti toimivat terv./sair.hoitopalvelut tuhottiin jopa toimiva kunnallisen ja yksityisen yhteistyö. Laaja-alaisesti nyt sairaanhoitokin katastrofissa.
Miksi jatkuvasti (tahallisesti??) sekoitetaan (työperäinen)- maahanmuutto, ja pakolaiset??
Mielestäni muuten ok, mutta minusta työllisyyttä tai ainakin työntekijöiden oikeuksia haittaa tuo helppo potkujen antaminen. Sekä omituiset ehdot töissä. Se voi antaa työnantajalle epäreilusti voimakkaamman aseman, jolloin työntekijöiden kaltoinkohteku tai kiristys tms on paljon mahdollisempaa. Minusta ammattiyhdistyksien toimintaa tulisi tukea ja rohkaista, sillä silloin tärkein palanen: työvoima ja työntekijät saavat päättää yhdessä omista asioistaan.
"Tarvitaan lisää työvoimaa" "Rajoitetaan siis maahanmuuttoa ja siten työvoiman tuloa" häh en oikein tajunnut :D
Persut ja Kokoomus tekevät kompromisseja näin.
Minäkin joudun kodittomaksi, jos asumistuesta ja toimeentulosta leikataan, kun ei kykene töihin😢
Paljon hyviä juttuja moneen moneen vuoteen. Kuullostaa hyvältä
kuullostaa hirveeltä kuralta vähävarasilta kaikkipois asumistuet yms yms ja töihin vaa ihmiset ketkä on työkyvyttömii tai muute lähtee rahat. perus porvaripuolue
Ammattiyhdistys PAMin mukaan asialliseksi syyksi irtisanoa riittää esimerkiksi se että myöhästyy työpaikalta tai työntekijä käy liian usein vessassa. Työantajan tulkinnaksi jää se että kuinka paljon "saa" myöhästyä tai kuinka monta vessataukoa on liikaa.
Kivat kun tuli selkeytystä tuohon ohjelmaa
Kiitos että nytten ymmärtää paremmin tuon asian mikä YLE ym ei selitä paremmin. Kiitos♥️
Vois katsoa muuten mut ku on tään yhen idiootin tekemä video niin en katso
Kiitos Ville videoista, erityiskiitos tästå videosta.
Uusi hallitusohjelma kiinnostaa ja tämä video selvensi kivasti tätä.
Kiitos hyvästä yhteenvedosta, kun en jaksa tavata 240 sivua itse 😂
No on ainakin iltalukemista 🤭
Onhan tässä jo helpompi hengittää, kun kuuntelee uutta hallitusohjelmaa. Yrittäjyyden helpottaminen on hyvä asia, ei kaikki yrittäjät ole ahneita roistoja, vaikka niitäkin on. Sanoisin, että järkeä on käytetty enemmän kuin pitkään aikaan ohjelman suunnittelussa!
No jaa, kuten aina tämäkin asia jää tekijän käsiin, päätöksiähän voidaan tehdän suuntaan ja toiseen mutta se toteutus on kansan käsissä. Esimerkiksi kääntöpuolena jos sitä halutaan käyttää, yritykset voi tuottaa lisää työttömyyttä ja sitä kautta saada samat tyypit töihin ilmaiseksi samalla kun työttömien kyky vastustaa moista toimintaa on kavennettu. Samalla lakko- oikeuksia kavennettiin joka tarkoittaa että liitotkaan ei voi asialle sitten mitään.
Jos tästä nyt katsotaan Orvon hallituksen toimien tuloksia, iso osa yrityksistä todella hyväksikäyttää tätä mekanismia jota nyt kasvatettiin ja helpotettiin entisestään, eli työmarkkinoita vääristetään.
En nyt näe että nämä yritykset kokisivat jotain moraalista upskeikkaa, lähinnä vain että enemmän ottaa siihen osaa koska sitä helpotetaan. Tämä ongelma on hallitusohjelmassa täysin ohitettu, siihen ei kiinnitetty mitään huomiota.
Tämän lisäksi ainakin aspa ala tulee kokemaan negatiivisia kummia, opiskelijat yms. ovat iso osa tekijöistä ja jos heidän tuet kerta menee ekan työtunnin jälkeen, mikä järki heidän on töitä tehdä?
Mistä nämä kausialat sitten saa työntekijöitä kun ei kenenkään kannata ottaa töitä vastaan ja töihin pakotetut ovat taas täysin hyödyttömiä ja kokemuksen perusteella firmalle sekä palkatulle voimalle negatiivisia tekijöitä mutta kun vaihtoehtoja ei ole....
Tämäkin on vuosia vanha ongelma, sekin sivuutettiin ja tätäkin ongelmaa kasvatettiin.
Eli joo, olet oikeassa ja samalla täysin väärässä.
@@duhni4551 kausialat, kai ne herran jestas palkkaa samanlailla kuin ennenkin ?
Vai onko tosiaan 8kk vuodesta kausityöntekijöit elänyt sitten tuilla?
Jos olet kesäkaudella jossain töissä niin kun työt loppuu menet loppuvuodeksi muualle töihin.
@@Mavaantassa Ei ne palkkaa ellei ole ketä palkata, kausialathan on täysin pätkäläisten yms. varassa, ei siellä montaa vaki työntekijää ole.
Yleensä ovat kouluissa ja missä lie vastaavissa, niistä se työvoima aspalla koostuu isosti eli et mene töihin loppuvuodeksi paitsi mitä viikonloppuvuoroja yms. sitten ottavatkin.
Jos tämä työvoima lähtee alta, se tulee näkymään ja tuntumaan jokapaikassa, ei ainoostaan aspan puolla.
Helppo hengittää siihen asti kunnes menetätkin työpaikkasi tai vammaudut ja sairastut niin, että menetät palkkatulosi ja omaisuutesi. Olemme kaikki vain yhden hetken päässä siitä tilanteesta, mutta tämä hallitus repii rahansa juuri tässä tilanteessa olevien ihmisten selkänahasta.
Sanoisin että nauttikaa nyt hallituspuolueita äänestäneet,en kylläkään tiennyt että suomesta löytyy niin paljon rikkaita tai muuten hyvätuloisia joilla vara äänestää äärioikeistoa.Nythän ei sitten hallitusta saa arvostella,se kiellettiin jo ensi metreillä,eli käytännössä saavat tehdä mitä vain,olemme menossa kohti oikeisto diktatuuria.
Kiitos todella selkeästä ja kattavasta infosta! Itse en olisi jaksanut lukea paperi nivaskaa. Tosiaan se ilmasto jäi pois. Veikkaan sitä, ilmastosta ei puhuta ja sen tavoitteet siirtyvät entistä kauemmas tulevaisuuteen.
ilmastotavoitteet voisi siirtää vaikka vuodelle 2100! Tai niin pitkälle kunnes ollaan saatu maahanmuutto kuriin ja verotus keskitulosilla alas ja kaikille yhtäpaljon tukia niin olisi tasa-arvosta ainakin!
Hallitus ajaa merkittävästi ydinvoimaa helpottamalla muunmuassa byrokratiaa. Lisäksi hallitus aikoo purkaa patoja. Minä olen sitä mieltä, että suomen pitäisi keskittyä enemmän luonnonsuojeluun kuin ilmastoon, johon suomella ei ole mitään merkitystä.
Ville mulla oli tänää konfirmaatio ja pääsin ripiltä
Kiva kattoo näitä videoita kun näissä kerrotaan asiat selkeesti kaikin puolin
Joka kolikolla on kääntöpuoli, ongelma ei ole hallitukset vaan se kuinka pitkälle ne sitä omaa puolta vie, mikä tahansa liiassa on liikaa. Mutta katsotaan mitä tulemaan pitää, näillä mennään.
Tämä havainto eläkkeiden verotuksesta on suht hauska, ensin tuli 6,8% korotus ja minun verotusprosentti putosi prosentilla, jännäkakka housuissa odotan, paljonko tulee jälkiveroa...... n 3,5v ollut EVP, niin ekana vuonna maksoin 640 lisäveroa, toisena vuonna 380 ja viime vuonna 24,55, ihan odotan ratkaisua.... 🤭 Mut tää on mun elämää, ei siinä, Ville, nää sun jutut on hyviä, arvostan ja seuraan, kiitos. T Kapt EVP Panssariprikaati.
4:21 Näin tällaisen uutisen myös mutta en ihan ymmärrä sitä. YEL:issähän on minimimäärä joka on pakko ilmoittaa työtuloksi, vaikkei oikeasti tienaisi lähellekään niin paljoa vuodessa. Jos haluaa pysyä työttömyysturvan piirissä, on ilmoitettava vieläkin suurempi YEL-työtulo. Kelan silmissä siis yrittäjä tienaa enemmän kuin hän oikeasti tienaa eli yrittäjä ei saa sitä asumistukea jonka palkansaaja samoilla todellisilla tuloilla saisi. Ja nyt puhutaan siis pienituloisista yrittäjistä, jotka ovat asumistuen piirissä. Yrittäjähän elää omalla riskillä muutenkin ja omilla säästöillään varsinkin silloin, kun yritystoiminta on aivan alussa eikä vielä kannattavaa. Nyt tämän uudistuksen myötä noita säästöjäkään ei saa enää olla, kun tulee tuo 10000 euron omaisuusraja.
Hyvä Ville. Kattava ja selvä esitys.
Eka