Tää oli kyl tosi mielenkiintoinen video ja pakko kattoo kaikki ❤ Ja oon joskus kuullut aikasemmin tästä jutusta mut en muista että mistä, mut sun kertomalla voi kuunnella mitä vain 😏🫡♥️
Olisi pitänyt selittää, mun moka! Mutta hän siis aamulla käveli 13 km päähän metsänhoitajan majalle, josta hän sai kyydin sairaalaan. Ensi viikolla taas 🤗
Mielenkiintoinen keissi👍🏻 Uskon, että Garry on ollut jollain tavalla syyllinen näitten miesten katoamisiin🤔 En toki ole varma, koska keississä on paljon erilaisia epäkohtia ja erikoisia asioita😃 Kiitos taas videosta, katsoin sen serkkujeni kanssa. Hyvää yhteistä tekemistä ja pohtimista yhdessä😊
Vähän aivojumppaa näin juhannuksen tienoilla! ☺️👍 katsokaa ihmeessä myös Bryce Laspisa, Mitrice Richardsson ja Dorothy Scott jos vaikka saisitte viisailla päillänne järkeä niihin tapauksiin! 🤔🤗 Hyvää juhannusta!
Rajoitteisia ihmisiä ei pitäisi päästää lähtee ilman yhtä ainoaa normaalia ihmistä reissuun. Uskon että he eivät ole jättänyt autoaan muutoin kuin jonkin sortin paniikin takia jolloin auton ikkuna on jättänyt auki. Jotain on tapahtunut joka on saanut heidät lähtee paniikin tavoin etsimään apua ja ovat päässeet asuntovaunulle, mutta syyllisyyden vuoksi eivät ole ymmärtänyt että se olisi ollut heidän pelastuksensa. Ryhmä on yrittänyt jatkaa matkaa lamppujen kanssa kun jotka tämä yksinäinen mies sitten näki tokkurassa ja nämä meni paniikin jälleen ja lähtivät pois koska pelkäsivät jäävänsä kiinni "rikoksesta" kun olivat murtautuneet vaunuun ja ottaneet sieltä tavaroita. Voi olla et tämä yksi jota ei olla löydetty vieläkään olisi saanut nämä neljä muuta paniikin omien psyykkisten harhojen takia kun ei ollut lääkkeitä mukana. Hän olisi johtanut nämä muut sinne vuoristoon etsimään suojaa, joten nämä muut ovat menneet perässä eikä juuri toiseen suuntaan josta olivat tulleet mistä olivat apua saaneet helposti. On todella omituista että nämä jokainen löytyi eri paikoista kuolleena ja yksi joka oli paleltunut oli kääritty lakanaan tms. On kyllä hyvin omituista? Yksikään heistä ei varmasti olisi saanut käärittyä kuollutta kaveriaan joten heitä on pitänyt olla useampia hengissä tuolloin. Jokin asia on saanut heidät jättää vaunun ja se voisi olla ihan hyvin tämä pahoinpitelystä tuomittu Gary ketä ei olla löydetty mutta mihin ihmeeseen hän olisi voinut piiloutua niin että häntä ei löydetty? On todella vaikeaa ymmärtää kun jokaisella oli jonkinlainen sairaus tausta mitä kukin olisi voinut tehdä ja olisiko heillä ollut kanttia laittaa vastaan yhdelle jolla pimahti päässä? Ikävä kohtalo näille ihmisille kävi lopulta. Kyllä varmaan kaikki tietävät Venäjän solan tarinan ja mitä kaikkea omituista heille kävi sinä kohtalokkaana yönä. Kiitos paljon sinulle tästä videosta josta on todella vähän mitään tietoa missään.
Muistaakseni joku tien nimi tai tietyn kohdan ulkonäkö muistutti tosi paljon sitä mistä heidän ois pitäny kääntyä et he ois päässy kotiin ja sitä kautta olisivat sit päätyneet ihan väärään suuntaan ja no sit loppu selittyis enemmän tai vähemmän just tällä et sitä taitoa toimii ongelmatilanteissa oli suht rajallisesti.
@@PinjamariJirout Niinpä onhan tää yks mysteeri, just hankala maallikon arvioida ku kenestäkään oo kunnon diagnooseja luettavana, mut edelleen painottaisin jonkinlaista paniikkia tai osaamattomuutta toimia tossa tilanteessa 🤔
Onpa outo keissi, jäi kyllä mietityttää mitä oikein tapahtui. 😱 Jotenkin eka ajattelin että tää Gary voisi olla syyllinen, koska hän oli ainut jota ei löydetty ja oli porukan uusin jäsen. Ei ole oikein muutakaan johtolankaa tai ketään jota syyttää, voi olla että hänellekin sattui jotain. 😓 Jälleen kerran hyvä video, Djatlovin sola onkin jo tuttu tapaus mutta siitä on kuultu ja luettu jo niin paljon, joten oli mielenkiintosta kuulla vähän samantyyppisestä mysteeristä!
Minäkin haluaisin tietää että mitä Garylle tapahtui, mutta voi olla ettei asia ikinä selviä 😕 muistaakseni Djatlovin solasta oltiin juuri vähän aikaa sitten tehty uusi tutkimus että se olisi ollut lumivyöry, mutta miksi heiltä sitten puuttuivat kielet ja muuta outoa? 🤔
@@PinjamariJirout Eikös Djatlovin uhreista mitattu vielä jotain radioaktiivisia arvoja, ellen ihan väärin muista. Tapauksissa yhteistä on vaatteiden riisuminen ja kylmä sää, joten se kyllä viittaa hypotermiaan.
Mulle tuli sellainen mielikuva että on tapahtunut ihan normaali eksyminen eli heiltä on ehkä se mystinen nainen ja lapsi pyytänyt kyytiä kotiinsa ja asiasta on varmaan keskusteltu ja oltu eri mieltäkin mutta he on kuitenkin lähteneet viemään sitä naista ja lasta ja ovat sen johdosta eksyneet mahdollisesti paluumatkalla eivätkä ole löytäneet enää tutulle reitille. Sen jälkeen osan porukasta lääkkeiden otto on tullut ajankohtaiseksi ja kun niitä lääkkeitä ei ole saanut niin nämä eksyneet miehet on olleet ongelmissa ja he ovat hajaantuneet juuri kuten kerroit.
Hmm totta. Mietin myös tuota että autossa oli jo viisi skrodea miestä, olisiko sinne vielä mahtunut lisähenkilöitä ja olisiko sääntöjä tiukasti noudattavat miehet edes antaneet lupaa sellaiseen? 🤔
Pitää kuunnella tää kaks kertaa mut mietin et jos miehien suunnat ois menny sekasin ja siks ne ois lähteny huti suuntaan ku mulla on kehitysvamma ja mulla menee suunnat sekasin vähän väliä, sit niiden auto ois jääny jumiin, eikä ne näe pimeässä mitään, ne on voinu vaik kuulla jotain ja ruvennu panikoimaan jonka jälkeen ne ois hajaantunu ja lähteny etsimään apua niiku spekuloit. En muista nimiä, paska nimi muisti btw mut ne kaks miestä jotka lähti erilleen ku ne kolme muuta ois kuollu hypotermiaan niiku thats it mut sit ne kolme muuta jotka löydettiin sielt korkeemmalta sen suojan luota ois päässy tietty sinne suojalle, kaks niistä autto kolmannen suojalle ja kietoi sen peittoon mut se kuitenkin kuoli hypotermiaan, sit oisko ollu Jackie lähti ekaks hakemaan apua, kuoli hypotermiaan sit se vika jolla oli skitsofrenia ois syöny vähäsen suojalla kunnes sen harhat ois ottanu vallan ja laittanu sen lähtemään suojalta jonka takia sit sille ois käyny jotain ja lopulta se ois kuollu hypotermiaan ja sen ruumiille ois tapahtunu jotain, sudet syöny tai jotain🤷🏻♀️
Näytät upeelta jälleen kerran!!
Kiitos ihana! Kiva kuulla! 🙏💗
Tää oli kyl tosi mielenkiintoinen video ja pakko kattoo kaikki ❤
Ja oon joskus kuullut aikasemmin tästä jutusta mut en muista että mistä, mut sun kertomalla voi kuunnella mitä vain 😏🫡♥️
En oo koskaan kuullut.
Kiitos mielenkiintoisesta tarinasta 😊 Ihana kuunnella sinua❤
Olipa jännä keissi ikinä kuullukkaan kiitos🙏Toteanpa vaan off topic että tuo hiustenväri sopii sinulle, ja juu minulla on kompetenssia sanoa..
Tää sun sisältö ei ole hyvää, se on täydellistä.😄👍👍
Uuh! Olen otettu näistä sanoista! 🙏
Hyvä video ja upeet hiukset!!!😍🔥 Rakastan oikeesti sun videoita yli kaiken, jatka samaan malliin💪✨
Kiitos! Hiukset on vähän menettäneet jo hohtoaan, pitää pistää värimaski että saa taas uutta potkua 😜 kiitos ihanasta kommentista! 🙏
Kiitos taas. Näitä on ihana kuunnella.
Nyt mulle jäi auki, kuinka se Josef pääsi sairaalaan 🤔
Toivottavasti "tavataan" taas ens keskiviikkona.
Olisi pitänyt selittää, mun moka! Mutta hän siis aamulla käveli 13 km päähän metsänhoitajan majalle, josta hän sai kyydin sairaalaan. Ensi viikolla taas 🤗
@@PinjamariJirout
Ihan sivuseikka 😄
@@satukos olin liian kiinni tuossa mysteerissä niin tuo sydäri jäi vähän taka-alalle 😅
Ihanaa et teet niin aktiivisesti näitä videoita!!😍
Kerran viikossa 😘
Olipa taas jännä ja erikoinen juttu, mitähän tosiaan tapahtui ?
Nää on niin hyviä ceissejä ja sun kertomana ! Kiitos jälleen ❤
Selvittämättömät rikokset on kiinnostavia kun siinä saa omat aivot raksuttamaan 🤔 kiitos kun olet täällä 💗
Mielenkiintoista mysteeri 💗💗
Keskiviikko huomenet täältä suomesta. Ihanasti tuli just ilmoitus sun videosta, kun tässä on viel hetki aikaa, ennen ku lähen töihin! ☺
Jee jee! Ihanaa työpäivää! 💃🏻
On sitten kaunis tukka, sitä täällä ihaillaan ;-)) . Kiitos hyvistä videoista !
Haluan vain sanoa että sulla on todella ihana ääni :)
Oi kiitos! Onpa kiva kuulla! 💗
Odotin nätisti koko viikon uutta videota😌✌🏾 (kyllä kannatti olet ihana🥰)
Täällä ollaan taas 😘
Mielenkiintoinen keissi👍🏻 Uskon, että Garry on ollut jollain tavalla syyllinen näitten miesten katoamisiin🤔 En toki ole varma, koska keississä on paljon erilaisia epäkohtia ja erikoisia asioita😃 Kiitos taas videosta, katsoin sen serkkujeni kanssa. Hyvää yhteistä tekemistä ja pohtimista yhdessä😊
Vähän aivojumppaa näin juhannuksen tienoilla! ☺️👍 katsokaa ihmeessä myös Bryce Laspisa, Mitrice Richardsson ja Dorothy Scott jos vaikka saisitte viisailla päillänne järkeä niihin tapauksiin! 🤔🤗 Hyvää juhannusta!
@@PinjamariJirout Pitää tsekata👍🏻🤔 Kiitos samoin🥰
Ei ole älyllistä kehityshäiriötä olemassa. Kyse on älyllisestä kehitysvammasta tai sitten jostain muusta.
nääon aika vanhoja juttuja mitä sä kerrot ,,,,,,voisoisitko kertoo joitain uusimpia juttuja 😍
Juuri toissapäivänä kuuntelin tämän aiheen finntop5 -kanavalta. Kiva saada se myös sun kertomana 👍😁
Toivottavasti jotain lisättävää täältä päästä 😅 Finntop5 tekee hyviä videoita!
@@PinjamariJirout åppzå,ppå pari ja ååååååå ja, åå,
@@PinjamariJirout åå,ååzz ja, zzåczååzå ZZ zxzcåzåzxå, zoo ååzx
@@PinjamariJirout FF zgåzzgz
@@PinjamariJirout gdzå*0*_*0_**zåzgzZG
Näytät upeelta
Kiitos 💗
oot super nättii
Kiitos 🙏🥰
Rajoitteisia ihmisiä ei pitäisi päästää lähtee ilman yhtä ainoaa normaalia ihmistä reissuun. Uskon että he eivät ole jättänyt autoaan muutoin kuin jonkin sortin paniikin takia jolloin auton ikkuna on jättänyt auki. Jotain on tapahtunut joka on saanut heidät lähtee paniikin tavoin etsimään apua ja ovat päässeet asuntovaunulle, mutta syyllisyyden vuoksi eivät ole ymmärtänyt että se olisi ollut heidän pelastuksensa. Ryhmä on yrittänyt jatkaa matkaa lamppujen kanssa kun jotka tämä yksinäinen mies sitten näki tokkurassa ja nämä meni paniikin jälleen ja lähtivät pois koska pelkäsivät jäävänsä kiinni "rikoksesta" kun olivat murtautuneet vaunuun ja ottaneet sieltä tavaroita. Voi olla et tämä yksi jota ei olla löydetty vieläkään olisi saanut nämä neljä muuta paniikin omien psyykkisten harhojen takia kun ei ollut lääkkeitä mukana. Hän olisi johtanut nämä muut sinne vuoristoon etsimään suojaa, joten nämä muut ovat menneet perässä eikä juuri toiseen suuntaan josta olivat tulleet mistä olivat apua saaneet helposti. On todella omituista että nämä jokainen löytyi eri paikoista kuolleena ja yksi joka oli paleltunut oli kääritty lakanaan tms. On kyllä hyvin omituista? Yksikään heistä ei varmasti olisi saanut käärittyä kuollutta kaveriaan joten heitä on pitänyt olla useampia hengissä tuolloin. Jokin asia on saanut heidät jättää vaunun ja se voisi olla ihan hyvin tämä pahoinpitelystä tuomittu Gary ketä ei olla löydetty mutta mihin ihmeeseen hän olisi voinut piiloutua niin että häntä ei löydetty? On todella vaikeaa ymmärtää kun jokaisella oli jonkinlainen sairaus tausta mitä kukin olisi voinut tehdä ja olisiko heillä ollut kanttia laittaa vastaan yhdelle jolla pimahti päässä? Ikävä kohtalo näille ihmisille kävi lopulta. Kyllä varmaan kaikki tietävät Venäjän solan tarinan ja mitä kaikkea omituista heille kävi sinä kohtalokkaana yönä. Kiitos paljon sinulle tästä videosta josta on todella vähän mitään tietoa missään.
Muistaakseni joku tien nimi tai tietyn kohdan ulkonäkö muistutti tosi paljon sitä mistä heidän ois pitäny kääntyä et he ois päässy kotiin ja sitä kautta olisivat sit päätyneet ihan väärään suuntaan ja no sit loppu selittyis enemmän tai vähemmän just tällä et sitä taitoa toimii ongelmatilanteissa oli suht rajallisesti.
Mutta miksi eivät kääntyneet ympäri? Miksi ajaa harhaan tunteja ja sitten hylätä täysin toimiva auto? 🤔
@@PinjamariJirout Niinpä onhan tää yks mysteeri, just hankala maallikon arvioida ku kenestäkään oo kunnon diagnooseja luettavana, mut edelleen painottaisin jonkinlaista paniikkia tai osaamattomuutta toimia tossa tilanteessa 🤔
Olin just menossa nukkuu🤐 mut pakko oli viel tulla kattoo tätä😄
Onneks ei oo niin pitkä kun viime viikolla 😅
Hyvä video. Ootko muuten sellaiselle massamonsterille sukua kuin Anton Jirout?
Sekkuja ollaan 😁
Löysin videosi sattumalta ja nyt katsoin mielenkiinnolla. Hienoa saada naisen tekemää videoo näistä rikosjutuista, jatka samaa malliin vaan.
Kiitos! Kiva kuulla 🙏
Onpa outo keissi, jäi kyllä mietityttää mitä oikein tapahtui. 😱 Jotenkin eka ajattelin että tää Gary voisi olla syyllinen, koska hän oli ainut jota ei löydetty ja oli porukan uusin jäsen. Ei ole oikein muutakaan johtolankaa tai ketään jota syyttää, voi olla että hänellekin sattui jotain. 😓 Jälleen kerran hyvä video, Djatlovin sola onkin jo tuttu tapaus mutta siitä on kuultu ja luettu jo niin paljon, joten oli mielenkiintosta kuulla vähän samantyyppisestä mysteeristä!
Minäkin haluaisin tietää että mitä Garylle tapahtui, mutta voi olla ettei asia ikinä selviä 😕 muistaakseni Djatlovin solasta oltiin juuri vähän aikaa sitten tehty uusi tutkimus että se olisi ollut lumivyöry, mutta miksi heiltä sitten puuttuivat kielet ja muuta outoa? 🤔
@@PinjamariJirout Eikös Djatlovin uhreista mitattu vielä jotain radioaktiivisia arvoja, ellen ihan väärin muista. Tapauksissa yhteistä on vaatteiden riisuminen ja kylmä sää, joten se kyllä viittaa hypotermiaan.
Voisitko joskus harkita että tekisit video jossain yhdysvaltalaisesta murhamysteeristä joka ei oo tapahtunu Californiassa?
Katsotaan, tässä Kaliforniassa on vielä paljon haravoimista ja niche on järkevä kun asun täällä
@@PinjamariJirout joo tajuan myös ton :) Olis vaan mahtava kuulla esim Ted bundy tai siit texasi candy tapaus sun selostamana
@@Werty00188 ehkä vielä joskus sitten kun tuntuu ettei Kaliforniasta enää löydy hyviä 😁
Jos se yksi on kääritty, toisen käärimänä(?), johonkin renttuun, niin kuka on käärinyt ja miksi?
Hyviä tarinoita, mutta itselle tulee pahoinvointia tuosta nopeasta videon leikkauksesta. Siksipä kuuntelen näitä pelkästään.
Good video, ms powergirl warrior 2. You’re so beautiful. Continue on your road on getting the silver play button
Thank you 🙏
Mulle tuli sellainen mielikuva että on tapahtunut ihan normaali eksyminen eli heiltä on ehkä se mystinen nainen ja lapsi pyytänyt kyytiä kotiinsa ja asiasta on varmaan keskusteltu ja oltu eri mieltäkin mutta he on kuitenkin lähteneet viemään sitä naista ja lasta ja ovat sen johdosta eksyneet mahdollisesti paluumatkalla eivätkä ole löytäneet enää tutulle reitille. Sen jälkeen osan porukasta lääkkeiden otto on tullut ajankohtaiseksi ja kun niitä lääkkeitä ei ole saanut niin nämä eksyneet miehet on olleet ongelmissa ja he ovat hajaantuneet juuri kuten kerroit.
Hmm totta. Mietin myös tuota että autossa oli jo viisi skrodea miestä, olisiko sinne vielä mahtunut lisähenkilöitä ja olisiko sääntöjä tiukasti noudattavat miehet edes antaneet lupaa sellaiseen? 🤔
Sydänkohtaus ei aiheuta harhoja
Pitää kuunnella tää kaks kertaa mut mietin et jos miehien suunnat ois menny sekasin ja siks ne ois lähteny huti suuntaan ku mulla on kehitysvamma ja mulla menee suunnat sekasin vähän väliä, sit niiden auto ois jääny jumiin, eikä ne näe pimeässä mitään, ne on voinu vaik kuulla jotain ja ruvennu panikoimaan jonka jälkeen ne ois hajaantunu ja lähteny etsimään apua niiku spekuloit.
En muista nimiä, paska nimi muisti btw mut ne kaks miestä jotka lähti erilleen ku ne kolme muuta ois kuollu hypotermiaan niiku thats it mut sit ne kolme muuta jotka löydettiin sielt korkeemmalta sen suojan luota ois päässy tietty sinne suojalle, kaks niistä autto kolmannen suojalle ja kietoi sen peittoon mut se kuitenkin kuoli hypotermiaan, sit oisko ollu Jackie lähti ekaks hakemaan apua, kuoli hypotermiaan sit se vika jolla oli skitsofrenia ois syöny vähäsen suojalla kunnes sen harhat ois ottanu vallan ja laittanu sen lähtemään suojalta jonka takia sit sille ois käyny jotain ja lopulta se ois kuollu hypotermiaan ja sen ruumiille ois tapahtunu jotain, sudet syöny tai jotain🤷🏻♀️
Mielenkiintoista spekulointia! Kiitos tästä! 🙏🤔
🙏❤
🇦🇱🇦🇱🇦🇱🇦🇱🇦🇱🤩🤩🤩🤩🤩