Tutulta kuulostaa 👍. Kohta 22 v oman äidin käytöstä seuranneena niin vihdoin oon saanut näitten sun videoiden ansiosta ja aiheesta äänikirjoja kahlanneena selvää. Oon siis selvillä miksi asioita tapahtuu. Äidin lapsuutta sain selville vähän ja sekin riitti ymmärtään hänen oudon käyttäytymisen minua kohtaan. Parisuhteessa aistin miehestä nämä samat ominaisuudet ja käyttäytymismuodot jo herkemmin. Kun tiedostaa kauempaa tapahtumia voi ymmärtää myös omaa koettua kohtelua. Miellyttäminen ja se pahan kohtelun sietäminen ja hyvään uskominen on itse koettua ja aivan liian pitkään, mutta ei onneksi enää. Olen nyt tarkastellut myös omaa toimintaa ihmissuhteissa ja laaja tieto narsismista on avannut silmät. Nyt ei kukaan käytä hyväksi, ei manipuloi eikä projisoi omia puutteita minuun 👍 eikä vähättele. Arvokas tunteellinen, mutta virheistä oppinut nainen olen vaikkakin syyttä kaltoin kohdeltu.
Рік тому+1
Aivan, historian tunteminen auttaa ymmärtämään tätä päivää, niin muiden kuin omankin elämän osalta. Silloin voi alkaa myös askel askeleelta laannuttamaan angstiaan, kun voi sanoa, kuten eräs narsistivanhempien tytär, ystäväni, kerran sanoi: "Kyllä narsisti eläisi toisin, jos se vain voisi!". Eli omatunnoton ei parempaan pysty. Se ei ole uhrin vika, ei liity mitenkään uhriin, eikä ole näin ollen uhrin häpeä tai syy. Tästä ulos astuminen ei ole helppoa, mutta tarpeellista ja vapauttavaa! ♡
Halusin tulla vielä kommentoimaan, kun mietin, että en edes terapiassa hahmottanut, mikä oli minussa se haava, johon narsistinen ystäväni osui ja kykeni murentamaan minua ihmisenä. En hahmottanut edes sitä, että tällaisen haavan on oltava ensin, tai siis tavallaan tiesin, että sellainen on, mutta jollain lailla ajattelin silloin, että koska terapeutti ei sitä tunnistanut, asia on häpeällinen eikä mitenkään terapoitavissa. Kiitos videosi tajusin, että a) sellainen haava luultavimmin on ja b) jos hahmottaisin, mikä se haava on, voisin sitä ehkä työstää. Niin nyt olen tajunnut, mikä se haava on. Se on tosi yksinkertainen. Se on tunne ja uskomus siitä, että mä oon tosi huono. Ja siis se on tietenkin ta-daa, peräisin narsistiselta äidiltäni. Mutta siis tämä asia ei ole ollut minulle näkyvä uskomus. Pelkään, että narsistivanhempien lasten ongelmana on se monesti, että vanhemman tekemät haavat lapsissa eivät ole näkyviä. Koska lapsi opetetaan olemaan ongelman syypää ja häpeämään sitä. Kun ystäväni haukkui jotakuta toista sohvaperunaksi (todettuaan ensin, että minä en ollut kiinnostunut liikunnasta), enkä ollut hoivaamassa hänen epäkypsää tarvettaan liikkua vain kaverin kanssa (miksi sitä ei voi tehdä yksin?), niin en minä voinut vain todeta ja ajatella, että hän epäkypsyyttään siinä yrittää manipuloida minua ja että onpas arkemmin katsottuna ikävä ihminen, ei, vaan minä ajattelin välittömästi, että olen tosi huono ihminen, koska joo, en tykkää liikunnasta yhtään ja sellainenhan on epäterveellistä, hyvä ja onnistunut ihminen lLIIKKUU ja minä olen siis joku vain ihan vajaa tämän ominaisuuteni kanssa. Mutta, koska en järjen tasolla ajatellut näin, asiaa eli kokemusta ei voinut käsitellä. Sehän oli väärä. Tajusin senkin. Mutta sehän oli vain hävettävää, että en liiku, VAIKKA onkin väärin tuomita siitä minua, mutta käytännössä se onkin oikein ja liikkumattomia ihmisiä saa haukkua, koska he ovat huonoja. Jotenkin näin tosi sekavasti ajatus sinkoili, enkä loppujen lopuksi ajatellut asiaa varmaan ollenkaan. Menin aluksi eräänlaiseen shokkiin, kun ystäväni ensmmäisen kerran oli suorasti ilkeä minua kohtaan (olinkin tehnyt pienen mokan). Sen jälkeen, kun oli kerran tukilla isketty päähän pienemmät halon iskut eivät enää tuntuneet shokin lailla, mutta ajattelemaan niissä ei kyennyt. Ja siis tämä henkilö kuvitteli olevansa ystäväni!!!! Ihan hirveää, mä koin hänen lyöneen mua tukilla päähän ja vain jatkoin siinä! Tosin siitä kohdasta aloin tehdä irrottautumisprosessia, mutta sen toteutus vei 3 vuotta, jotta sain karistettua hänet kannoiltani siten, että esim. ympäri ystäväpiiriä juoruilu ei olisi aivan riistäytynyt käsistä. Mutta siis vielä palatakseni oivallukseeni siitä, että ongelmani on itseni huonoksi kokeminen. Ei sitä ole voinut käsitellä terapiassa, koska terapeutti ei ole koskaan kysynyt, koetko itsesi huonoksi eikä, varsinkaan huolissaan miettinyt, että sille pitäisi tehdä jotan. Miksi potilaan se pitäisi osata sanoa? Potilaalle, joka on narsistin lapsi siinähän ei ole mitään sairasta, mikä se oma kokemus on. Vaikka siis järjellä tajuaa, että onpa sairasta, ettei osaa puolustaa koskaan itseään ja aina nielee vain kaikkea paskaa, jos joku oikein osaa nappuloita painella, mutta ei tajua tunnetasolla, että siitä voisi jotenkin poistua tai eheytyä. Narsistivanhemman uhri ei saa mistään apua, ellei itse tajua prkl ihan kaikkea.
Kun oma kokemukseni ainakin on se, että itseä ei saa kokea huonoksi, kun se vanhempi oikein yrittää alistaa. Että ei saa! Että en mä voi huono olla. Tämä on siis se tietoisuuden tason ajatus, siis itsellä. Se, että näistä on syntynyt ilmeisesti syviä traumoja on ollut täysin terapeuttien ulottumattomissa. Eivät he niitä näe, eivätkä kykene korjaamaan. Ei mun terapioissa ole ainakaan käsitelty ajatusta siitä, että mä olen tosi huono millään tervehdyttävällä tavalla. En itse ole sellaista ajatusta halunnut tuoda esille, että oon tosi huono, koska sehän ei ole oma ajatukseni, vaan narsistin! Mutta kun se ei riitä mihinkään, mitä mieltä mä olisin, eihän narsisti olisikaan vahingoittanut, ellei sitä ihminen hänen uskomuksiaan olisi peilistä katsellut. Ja kun ongelmani ei tosiaan ole se, että AJATTELISIN olevani huono, en ajattele, vaan KOKEMUKSENI siitä, että olen huono, jonain faktana. Siitä syntyy uhmaikäistyyppistä kiukkua lähinnä, että miten joku on voinut antaa minulle kokemuksen, että mä oon huonoja sen uhmaikäisen raivon ja pettymyksen kanssa sen terapeutin varmaan pitäisi töitä tehdä. Kenties?? En tiedä, kun en ole psykologi. Voi siellä muutakin olla, mitä pitäisi käsitellä. Mutta siis itselleni ajatus siitä, että sanoisin terapeutille, että oon huono yhdistyy tilanteeseen, jossa terapeutti uskoo, että mä kaipaan rohkaisua ja kannustusta, mutta kun en mä sellaista ole vailla! Ei se huonouden kokemus, minkä narsisti on mieleen istuttanut ja opettnut, sellaisella mihinkään poistu! Inhoaisin ajatustakin siitä, että minun ajatellaan odottavan kehuja! En odota. Haluan paskan pois sisältäni ja paskan nimi on narsistinen eli henkisesti pahoinpidellyt vanhempi. Auttaako muka pahoinpitelyn uhria kannustus? Haloo, ei auta.
3 роки тому
Halikatti - KIITOS taas niin valaisevista pohdinnoista; kyse ei ole tosiaankaan ajatuksesta/luulosta, vaan kokemuksesta. Siinä on vissi ero. Tosi oivaltavasti sanotettu. Kiitos siis todellakin, laittoi mielen taas töihin, positiivisessa mielessä! ★★★★★
Narsisti vs. Minä ❤️ Ihana sinä, oma matkani avartuu ajatuksistasi, joita jaat! Anteeksi ajoittainen katkera sävyni, se on vain purkamista, eikä todellakaan suunnattu sinulle tai kellekään videoita katsoville. Tulee vain ulos... 😔
3 роки тому+3
@@Halikatti - päin vastoin, hyvä, kun purat, sillä puhut monen suulla, ja kaikki eivät uskalla kirjoittaa, mutta kaipaavat juuri näiden tuntojen käsittelyä! Ja näiden 'dialogien' kautta syntyy kullakin varmasti uusia ajatuksia itsensäkin suhteen..! 👌
Terapiaan lähteminen ei ole niin yksinkertaiata kuin annat ymmärtää....olen yrittänyt ties kuinka monta kertaa... 10 krt 5 krt yms....eihän tällä määrällä päästä pintaraapaisua pidemmälle....miten sinne terapiaan pääsee haluaisin tietää....eikä vertaistukiryhmästäkään ollut mitään apua joten sekin jäi....olenkin terapoinut pitkin elämääni kirjaston aineiston avulla ja tuntenut itseni vallan erilaiseksi kaiken aikaa kun en ole kohdannut kokemuksia narsistivanhemman lapsilta....
Mä väitän, että kun narsisti on vanhempi, niin terapeutit eivät osaa auttaa henkilöä näiden yhteyksien omaan itseen luomisen suhteen. Asiakas ei välttämättä laisinkaan tunnista oireilunsa alkaessa a) olevansa narsistin uhri ja b) että tällaista yhteyttä on olemassakaan, koska sitä ei ole hänelle ikinä suotu. Osa uhreista ei ymmärrä edes etsiä tätä yhteyttä, koska kotona on oltu esim. hiljaa narsistin tekemisistä ja siunattu ne. Mutta mikäli lapsi aikuisena oivaltaa olevansa uhri (esim. jos hänelläon ollut lapsuudessa joku ei-narsistinen, häntä kannatteleva, läheinen tai muuten hyvä ihmissuhde), niin se ei vielä paranna vaurioita. Tulee vain tunne, että näistä omista tarpeista kuvattuja luetteloita voi lukea niin paljon, kuin on kirjoitettu, mutta sinua se ei mihinkään paranna. Sinä olet loppuikäsi se, joka vain reagoi tilanteisiin, uusiin ihmisiin, salaisiin haaveisiinsa, omiin toiveisiinsa jne, narsistin synnyttämillä tavoilla, et yhteydessä itseesi ja omana itsenäsi. Jäin vain miettimään, että tuo oli hyvä kohta, jossa pystyit miettimään, mitkä sinun tavallaan ongelmasi tai ehkä ennemminkin täysin inhimillinen piirteesi olivat altistavia narsistin kanssa yhteyksiin joutumiselle. Se on mielestäni AINOA järkevä ja PYSYVÄ tie eroon narsisteista, että oppii tunnistamaan ne omat ns. heikkoutensa. Mutta miten sitten narsistivanhemman lapsi voi tehdä tuota samaa työtä? Narsistivanhempi on nähnyt lapsessaan pelkkiä heikkouksia. On erittäin loukkaavaa ajatella, että niii-in, no koska olen tosiaan kärsinyt narsistivanhempani tunteettomuudesta, niin pitääkin käsitellä tämä oma inhimillisyyteni, että sehän se siellä ongelma olikin! Varsinkin, kun HYVIN HARVASTA (en ole ehkä tavannut yhtäkään) terapeutista on esimerkiksi narsistia aikuiselle lapselle haukkumaan. Ollaan niin diskreettejäja hienotunteisia, ettei voida sanoa mitään pahaa siitä sinun äidistäsi, enhän mä edes tunne häntä. En siis ole koskaan vaatinut terapeuttia äitiäni haukkumaankaan, mutta otenkin sitä ehkä ajattelisi, että empaattinen terapeutti osaisi haukkua sellaisia ihmisiä pyytämättäkin JA AUTTAA SILLÄ UHRIA eteenpäin. Mutta ei. Ja sanon eteenpäin siksi, koska miten uhri käsittelee omia inhimillisiä heikkouksiaan, kun terapeutti antaa narsistin patsastella tunkiolla mainona ja osaavana voittajana, koska ei kykene haukkumaan tätä? Tarkoitan, ettäkoska ei ole koulutettu siihen. Minusta terapeuttien pitäisi osata haukkua narsistivanhmman lapselle se vanhempi maan rakoon. Lapsi itse ei osaa alistettuna yksin sitä tehdä.
Narsistivanhemman lapsi ei todellakaan saa kuulla, miten joku haukkuisi häntä satuttaneen ja pahasti loukanneen ja hänelle hyvin ilkeästi käyttäytymeen ihmisen täysin lyttyyn. Kun eihän se ympäristö tiedä, millainen ihminen se narsisti sille lapselle on ollut! Koska kaikki narsistinen käytös tehdään aina salassa! Eihän narsistivanhempi lasta julkisilla paikoilla ripitä tai kohtele mitenkään pahasti! Ei todellakaan! Narsistin aikuinen lapsi elää maailmassa, jossa kaikkien muiden mielestä se sinun vanhempasi oli ihan normaali. Ja mukavakin ihminen. Kaikilla on inhimillisiä vikoja! Ahaa? On vai? Narsistin lapsessa ei ainakaan narsistin mielestä ole yhtäkään. Kaikki narsistin lapsen viat ovat hänen surkeuttaan ihmisenä! Pahuutta! Tahallista venkulointia! Laiskuutta! Itsekkyyttä! Itsekeskeisyyttä jne.
Onko todellakin olemassa sellainen asia, kuin muka sallitut, inhimilliset viat? Whaaaat? Mä en ole kasvanut sellaisessa maailmassa. Maailma, jossa mä kasvoin, oli sellainen, että minussa ei ainakaan ole ollut yhtäkään inhimillistä eli sallittua(???) vikaa. Ei. Kaikki virheeni ja vajeeni olivat pelkkää pahaa ja varmasti siis loukkasivat narsistia, enhän mä ollut siinä hänelle eduksi. Ei mussa ole inhimillisiä vikoja. Mä olen tekemällä valinnaisesti väärin paha tai ainakin huono ja pilalla oleva ihminen.
Jatkan vielä, kun aihe oli niin hyvä ja osuva itselleni, että mä en voi terapioissa käsitellä mitään mun omia heikkouksiani, koska en saa terapeuteista sitä irti, että he laittaisivat äitini sille asemalle, mille hän kuuluu, eli en tiedä mikä se ois, vankila? Telkien taakse? Tuomiolle jonkun hyvän ja oikeudenmukaisen eteen? En halua tavallaan haukkua terapeutteja, ihmettelen vain terapian tasoa ja tilaa, että miten ei ole kyvykkyyttä oikeasti parantaa ja terapoida narsistivanhempien uhreja? Se alkaisi sillä, että se vanhempi demonisoidaan. Lapsi (aikuisena) kyllä ymmärtää, että se tapahtuu terapian etenemisen takia, ei siitä ilosta, että saadaan haukkua jotakuta tai syyllinen. Syyllisen etsintä on täysin epäkiinnostavaa. Se, mikä on kiinnostavaa on päästä ihmisenä eteenpäin ja saada voida paremmin 🙂
Mutta siis tämä video antaa minulle aivan mahtavan oivalluksen siitä, mitä minulle oikein on tapahtunut. Olen nimittäin käyttänyt lähes koko elämäni siihen, että olisin jotenkin ”parempi ihminen”. En halua loukata ketään (muistetaan se, kun sanoin äitini ystävän luona kylässä, että lähdetään jo kotiin ja äitini teki siitä tilanteen, jossa paljastuu, että minä olemalla oma itseni tuhoan toisten mielihyvän ja huom. eikä se ole korjattavissa. Sitä ei voi selvittää, koska siinä ei tekona ole mitään minkä voisi antaa anteeksi. Koska miten sen voi kukaan antaa anteeksi, että mä olen viallinen? Tästä jäi minulle aivan hirveä trauma, että olen loukkaava, halusin tai en), en halua ohittaa kenenkään tunteita, en halua elää keskittyen vai itseeni, haluan olla ulospäinsuuntautunut ja rohkea, haluan olla reipas, haluan ettei kritiikki satuta minua (ja siis tämä on ehkä eniten far out, olen lähes kykenemätön ottamaan arvostelua vastaan) jne. Olen lukenut kymmenet self help -oppaat ja käynyt vuosia terapioissa. Niin nyt tämä videosi ehdottaa mielelleni, että KAIKKI (mistä yritän parantua) ON VAIN NARSISTIN MINULLE SYÖTTÄMÄÄ MÄÄRITTELYÄ. Tavallaan sen olen kuullut toki ennenkin ja sellainen ajatus on toki esiintynyt hyväksyttävässä valossa mielessäni. Mutta olenko voinut sisäistää sen? Olenko jotenkin uskonut, että kukaan järkevä ihminen oikeasti ajattelisi kohdaltani niin? Olenko edes ymmärtänyt, että äitini on määritellyt minut ihan täysin, kaikessa, 100%:sti? Jolloin minulla ei ole juuri MITÄÄN elämänalueita, joissa hän EI OLISI määritellyt minua? En ole. En. Ei. Tämä on erittäin tärkeä työstettävä asia. Kiitos 💗
4 роки тому
🔴 Löydät minut myös FACEBOOKISTA: facebook.com/narsistivsmina
kyllä tunnistin itsessäni, miellyttämisen asenteita. Niihin monenlaiset taas ne syyt ja selitykset mistä johtuu.
4 роки тому+2
HooHoo - samoja polkuja varmasti kuljettu.. Nämä itsetuntokuvioiden 'ravintoketjut' voi olla yllättävänkin kaukana ja pitkiä, joten asioiden selvittäminenkin voi viedä tovin jos toisenkin. Tuo miellyttäminen on itsellenikin tuttua - onneksi siitä voi oppia ulos. Ettei osta hyväksyntää sillä. Vaan opettelee kuulemaan myös itseään. Tasapainoiluahan tämä aina on:)
Kuulostaa niiiiin tutulta!!! Nää on terapeuttisia, kiitos että oot tehny näitä videoita.
Kiitos Minna sanoistasi - mahtavaa, jos videoista on hyötyä - vertaistukiyhteyttä tämäkin! Ihanaa kevään odotusta Sulle! 🍀
Tutulta kuulostaa 👍. Kohta 22 v oman äidin käytöstä seuranneena niin vihdoin oon saanut näitten sun videoiden ansiosta ja aiheesta äänikirjoja kahlanneena selvää. Oon siis selvillä miksi asioita tapahtuu. Äidin lapsuutta sain selville vähän ja sekin riitti ymmärtään hänen oudon käyttäytymisen minua kohtaan. Parisuhteessa aistin miehestä nämä samat ominaisuudet ja käyttäytymismuodot jo herkemmin. Kun tiedostaa kauempaa tapahtumia voi ymmärtää myös omaa koettua kohtelua. Miellyttäminen ja se pahan kohtelun sietäminen ja hyvään uskominen on itse koettua ja aivan liian pitkään, mutta ei onneksi enää. Olen nyt tarkastellut myös omaa toimintaa ihmissuhteissa ja laaja tieto narsismista on avannut silmät. Nyt ei kukaan käytä hyväksi, ei manipuloi eikä projisoi omia puutteita minuun 👍 eikä vähättele. Arvokas tunteellinen, mutta virheistä oppinut nainen olen vaikkakin syyttä kaltoin kohdeltu.
Aivan, historian tunteminen auttaa ymmärtämään tätä päivää, niin muiden kuin omankin elämän osalta. Silloin voi alkaa myös askel askeleelta laannuttamaan angstiaan, kun voi sanoa, kuten eräs narsistivanhempien tytär, ystäväni, kerran sanoi: "Kyllä narsisti eläisi toisin, jos se vain voisi!". Eli omatunnoton ei parempaan pysty. Se ei ole uhrin vika, ei liity mitenkään uhriin, eikä ole näin ollen uhrin häpeä tai syy. Tästä ulos astuminen ei ole helppoa, mutta tarpeellista ja vapauttavaa! ♡
Halusin tulla vielä kommentoimaan, kun mietin, että en edes terapiassa hahmottanut, mikä oli minussa se haava, johon narsistinen ystäväni osui ja kykeni murentamaan minua ihmisenä. En hahmottanut edes sitä, että tällaisen haavan on oltava ensin, tai siis tavallaan tiesin, että sellainen on, mutta jollain lailla ajattelin silloin, että koska terapeutti ei sitä tunnistanut, asia on häpeällinen eikä mitenkään terapoitavissa.
Kiitos videosi tajusin, että a) sellainen haava luultavimmin on ja b) jos hahmottaisin, mikä se haava on, voisin sitä ehkä työstää.
Niin nyt olen tajunnut, mikä se haava on. Se on tosi yksinkertainen. Se on tunne ja uskomus siitä, että mä oon tosi huono. Ja siis se on tietenkin ta-daa, peräisin narsistiselta äidiltäni. Mutta siis tämä asia ei ole ollut minulle näkyvä uskomus.
Pelkään, että narsistivanhempien lasten ongelmana on se monesti, että vanhemman tekemät haavat lapsissa eivät ole näkyviä. Koska lapsi opetetaan olemaan ongelman syypää ja häpeämään sitä.
Kun ystäväni haukkui jotakuta toista sohvaperunaksi (todettuaan ensin, että minä en ollut kiinnostunut liikunnasta), enkä ollut hoivaamassa hänen epäkypsää tarvettaan liikkua vain kaverin kanssa (miksi sitä ei voi tehdä yksin?), niin en minä voinut vain todeta ja ajatella, että hän epäkypsyyttään siinä yrittää manipuloida minua ja että onpas arkemmin katsottuna ikävä ihminen, ei, vaan minä ajattelin välittömästi, että olen tosi huono ihminen, koska joo, en tykkää liikunnasta yhtään ja sellainenhan on epäterveellistä, hyvä ja onnistunut ihminen lLIIKKUU ja minä olen siis joku vain ihan vajaa tämän ominaisuuteni kanssa. Mutta, koska en järjen tasolla ajatellut näin, asiaa eli kokemusta ei voinut käsitellä. Sehän oli väärä. Tajusin senkin. Mutta sehän oli vain hävettävää, että en liiku, VAIKKA onkin väärin tuomita siitä minua, mutta käytännössä se onkin oikein ja liikkumattomia ihmisiä saa haukkua, koska he ovat huonoja.
Jotenkin näin tosi sekavasti ajatus sinkoili, enkä loppujen lopuksi ajatellut asiaa varmaan ollenkaan. Menin aluksi eräänlaiseen shokkiin, kun ystäväni ensmmäisen kerran oli suorasti ilkeä minua kohtaan (olinkin tehnyt pienen mokan). Sen jälkeen, kun oli kerran tukilla isketty päähän pienemmät halon iskut eivät enää tuntuneet shokin lailla, mutta ajattelemaan niissä ei kyennyt. Ja siis tämä henkilö kuvitteli olevansa ystäväni!!!! Ihan hirveää, mä koin hänen lyöneen mua tukilla päähän ja vain jatkoin siinä! Tosin siitä kohdasta aloin tehdä irrottautumisprosessia, mutta sen toteutus vei 3 vuotta, jotta sain karistettua hänet kannoiltani siten, että esim. ympäri ystäväpiiriä juoruilu ei olisi aivan riistäytynyt käsistä.
Mutta siis vielä palatakseni oivallukseeni siitä, että ongelmani on itseni huonoksi kokeminen. Ei sitä ole voinut käsitellä terapiassa, koska terapeutti ei ole koskaan kysynyt, koetko itsesi huonoksi eikä, varsinkaan huolissaan miettinyt, että sille pitäisi tehdä jotan.
Miksi potilaan se pitäisi osata sanoa? Potilaalle, joka on narsistin lapsi siinähän ei ole mitään sairasta, mikä se oma kokemus on. Vaikka siis järjellä tajuaa, että onpa sairasta, ettei osaa puolustaa koskaan itseään ja aina nielee vain kaikkea paskaa, jos joku oikein osaa nappuloita painella, mutta ei tajua tunnetasolla, että siitä voisi jotenkin poistua tai eheytyä. Narsistivanhemman uhri ei saa mistään apua, ellei itse tajua prkl ihan kaikkea.
Kun oma kokemukseni ainakin on se, että itseä ei saa kokea huonoksi, kun se vanhempi oikein yrittää alistaa. Että ei saa! Että en mä voi huono olla. Tämä on siis se tietoisuuden tason ajatus, siis itsellä. Se, että näistä on syntynyt ilmeisesti syviä traumoja on ollut täysin terapeuttien ulottumattomissa. Eivät he niitä näe, eivätkä kykene korjaamaan. Ei mun terapioissa ole ainakaan käsitelty ajatusta siitä, että mä olen tosi huono millään tervehdyttävällä tavalla. En itse ole sellaista ajatusta halunnut tuoda esille, että oon tosi huono, koska sehän ei ole oma ajatukseni, vaan narsistin! Mutta kun se ei riitä mihinkään, mitä mieltä mä olisin, eihän narsisti olisikaan vahingoittanut, ellei sitä ihminen hänen uskomuksiaan olisi peilistä katsellut. Ja kun ongelmani ei tosiaan ole se, että AJATTELISIN olevani huono, en ajattele, vaan KOKEMUKSENI siitä, että olen huono, jonain faktana. Siitä syntyy uhmaikäistyyppistä kiukkua lähinnä, että miten joku on voinut antaa minulle kokemuksen, että mä oon huonoja sen uhmaikäisen raivon ja pettymyksen kanssa sen terapeutin varmaan pitäisi töitä tehdä. Kenties?? En tiedä, kun en ole psykologi. Voi siellä muutakin olla, mitä pitäisi käsitellä. Mutta siis itselleni ajatus siitä, että sanoisin terapeutille, että oon huono yhdistyy tilanteeseen, jossa terapeutti uskoo, että mä kaipaan rohkaisua ja kannustusta, mutta kun en mä sellaista ole vailla! Ei se huonouden kokemus, minkä narsisti on mieleen istuttanut ja opettnut, sellaisella mihinkään poistu! Inhoaisin ajatustakin siitä, että minun ajatellaan odottavan kehuja! En odota. Haluan paskan pois sisältäni ja paskan nimi on narsistinen eli henkisesti pahoinpidellyt vanhempi. Auttaako muka pahoinpitelyn uhria kannustus? Haloo, ei auta.
Halikatti - KIITOS taas niin valaisevista pohdinnoista; kyse ei ole tosiaankaan ajatuksesta/luulosta, vaan kokemuksesta. Siinä on vissi ero. Tosi oivaltavasti sanotettu. Kiitos siis todellakin, laittoi mielen taas töihin, positiivisessa mielessä! ★★★★★
Narsisti vs. Minä ❤️ Ihana sinä, oma matkani avartuu ajatuksistasi, joita jaat! Anteeksi ajoittainen katkera sävyni, se on vain purkamista, eikä todellakaan suunnattu sinulle tai kellekään videoita katsoville. Tulee vain ulos... 😔
@@Halikatti - päin vastoin, hyvä, kun purat, sillä puhut monen suulla, ja kaikki eivät uskalla kirjoittaa, mutta kaipaavat juuri näiden tuntojen käsittelyä! Ja näiden 'dialogien' kautta syntyy kullakin varmasti uusia ajatuksia itsensäkin suhteen..! 👌
Terapiaan lähteminen ei ole niin yksinkertaiata kuin annat ymmärtää....olen yrittänyt ties kuinka monta kertaa... 10 krt 5 krt yms....eihän tällä määrällä päästä pintaraapaisua pidemmälle....miten sinne terapiaan pääsee haluaisin tietää....eikä vertaistukiryhmästäkään ollut mitään apua joten sekin jäi....olenkin terapoinut pitkin elämääni kirjaston aineiston avulla ja tuntenut itseni vallan erilaiseksi kaiken aikaa kun en ole kohdannut kokemuksia narsistivanhemman lapsilta....
Kuin muilla on hyva olla ,minulla myos. Jo's niilla ei ole hyva olla...minusta tulee maailman vapahtaja. Itsekunnioitus on pois.
Yksi narsistisen ihmissuhteen tragedioista: narsistin uhrin tuntu ihmisarvostaan saa kolauksen, itsetuntemuksesta ja itsetunnosta puhumattakaan!
Mä väitän, että kun narsisti on vanhempi, niin terapeutit eivät osaa auttaa henkilöä näiden yhteyksien omaan itseen luomisen suhteen. Asiakas ei välttämättä laisinkaan tunnista oireilunsa alkaessa a) olevansa narsistin uhri ja b) että tällaista yhteyttä on olemassakaan, koska sitä ei ole hänelle ikinä suotu. Osa uhreista ei ymmärrä edes etsiä tätä yhteyttä, koska kotona on oltu esim. hiljaa narsistin tekemisistä ja siunattu ne. Mutta mikäli lapsi aikuisena oivaltaa olevansa uhri (esim. jos hänelläon ollut lapsuudessa joku ei-narsistinen, häntä kannatteleva, läheinen tai muuten hyvä ihmissuhde), niin se ei vielä paranna vaurioita. Tulee vain tunne, että näistä omista tarpeista kuvattuja luetteloita voi lukea niin paljon, kuin on kirjoitettu, mutta sinua se ei mihinkään paranna. Sinä olet loppuikäsi se, joka vain reagoi tilanteisiin, uusiin ihmisiin, salaisiin haaveisiinsa, omiin toiveisiinsa jne, narsistin synnyttämillä tavoilla, et yhteydessä itseesi ja omana itsenäsi.
Jäin vain miettimään, että tuo oli hyvä kohta, jossa pystyit miettimään, mitkä sinun tavallaan ongelmasi tai ehkä ennemminkin täysin inhimillinen piirteesi olivat altistavia narsistin kanssa yhteyksiin joutumiselle. Se on mielestäni AINOA järkevä ja PYSYVÄ tie eroon narsisteista, että oppii tunnistamaan ne omat ns. heikkoutensa. Mutta miten sitten narsistivanhemman lapsi voi tehdä tuota samaa työtä? Narsistivanhempi on nähnyt lapsessaan pelkkiä heikkouksia. On erittäin loukkaavaa ajatella, että niii-in, no koska olen tosiaan kärsinyt narsistivanhempani tunteettomuudesta, niin pitääkin käsitellä tämä oma inhimillisyyteni, että sehän se siellä ongelma olikin! Varsinkin, kun HYVIN HARVASTA (en ole ehkä tavannut yhtäkään) terapeutista on esimerkiksi narsistia aikuiselle lapselle haukkumaan. Ollaan niin diskreettejäja hienotunteisia, ettei voida sanoa mitään pahaa siitä sinun äidistäsi, enhän mä edes tunne häntä. En siis ole koskaan vaatinut terapeuttia äitiäni haukkumaankaan, mutta otenkin sitä ehkä ajattelisi, että empaattinen terapeutti osaisi haukkua sellaisia ihmisiä pyytämättäkin JA AUTTAA SILLÄ UHRIA eteenpäin. Mutta ei.
Ja sanon eteenpäin siksi, koska miten uhri käsittelee omia inhimillisiä heikkouksiaan, kun terapeutti antaa narsistin patsastella tunkiolla mainona ja osaavana voittajana, koska ei kykene haukkumaan tätä? Tarkoitan, ettäkoska ei ole koulutettu siihen. Minusta terapeuttien pitäisi osata haukkua narsistivanhmman lapselle se vanhempi maan rakoon. Lapsi itse ei osaa alistettuna yksin sitä tehdä.
Narsistivanhemman lapsi ei todellakaan saa kuulla, miten joku haukkuisi häntä satuttaneen ja pahasti loukanneen ja hänelle hyvin ilkeästi käyttäytymeen ihmisen täysin lyttyyn. Kun eihän se ympäristö tiedä, millainen ihminen se narsisti sille lapselle on ollut! Koska kaikki narsistinen käytös tehdään aina salassa! Eihän narsistivanhempi lasta julkisilla paikoilla ripitä tai kohtele mitenkään pahasti! Ei todellakaan! Narsistin aikuinen lapsi elää maailmassa, jossa kaikkien muiden mielestä se sinun vanhempasi oli ihan normaali. Ja mukavakin ihminen. Kaikilla on inhimillisiä vikoja! Ahaa? On vai? Narsistin lapsessa ei ainakaan narsistin mielestä ole yhtäkään. Kaikki narsistin lapsen viat ovat hänen surkeuttaan ihmisenä! Pahuutta! Tahallista venkulointia! Laiskuutta! Itsekkyyttä! Itsekeskeisyyttä jne.
Onko todellakin olemassa sellainen asia, kuin muka sallitut, inhimilliset viat? Whaaaat? Mä en ole kasvanut sellaisessa maailmassa. Maailma, jossa mä kasvoin, oli sellainen, että minussa ei ainakaan ole ollut yhtäkään inhimillistä eli sallittua(???) vikaa. Ei. Kaikki virheeni ja vajeeni olivat pelkkää pahaa ja varmasti siis loukkasivat narsistia, enhän mä ollut siinä hänelle eduksi. Ei mussa ole inhimillisiä vikoja. Mä olen tekemällä valinnaisesti väärin paha tai ainakin huono ja pilalla oleva ihminen.
Mutta siis KIITOS, videosi antavat minulle ihan hirveästi HYVÄÄ ajattelemisen aihetta ja prosessointia! ❤️🙏🏻❤️
Jatkan vielä, kun aihe oli niin hyvä ja osuva itselleni, että mä en voi terapioissa käsitellä mitään mun omia heikkouksiani, koska en saa terapeuteista sitä irti, että he laittaisivat äitini sille asemalle, mille hän kuuluu, eli en tiedä mikä se ois, vankila? Telkien taakse? Tuomiolle jonkun hyvän ja oikeudenmukaisen eteen? En halua tavallaan haukkua terapeutteja, ihmettelen vain terapian tasoa ja tilaa, että miten ei ole kyvykkyyttä oikeasti parantaa ja terapoida narsistivanhempien uhreja? Se alkaisi sillä, että se vanhempi demonisoidaan. Lapsi (aikuisena) kyllä ymmärtää, että se tapahtuu terapian etenemisen takia, ei siitä ilosta, että saadaan haukkua jotakuta tai syyllinen. Syyllisen etsintä on täysin epäkiinnostavaa. Se, mikä on kiinnostavaa on päästä ihmisenä eteenpäin ja saada voida paremmin 🙂
Mutta siis tämä video antaa minulle aivan mahtavan oivalluksen siitä, mitä minulle oikein on tapahtunut. Olen nimittäin käyttänyt lähes koko elämäni siihen, että olisin jotenkin ”parempi ihminen”. En halua loukata ketään (muistetaan se, kun sanoin äitini ystävän luona kylässä, että lähdetään jo kotiin ja äitini teki siitä tilanteen, jossa paljastuu, että minä olemalla oma itseni tuhoan toisten mielihyvän ja huom. eikä se ole korjattavissa. Sitä ei voi selvittää, koska siinä ei tekona ole mitään minkä voisi antaa anteeksi. Koska miten sen voi kukaan antaa anteeksi, että mä olen viallinen? Tästä jäi minulle aivan hirveä trauma, että olen loukkaava, halusin tai en), en halua ohittaa kenenkään tunteita, en halua elää keskittyen vai itseeni, haluan olla ulospäinsuuntautunut ja rohkea, haluan olla reipas, haluan ettei kritiikki satuta minua (ja siis tämä on ehkä eniten far out, olen lähes kykenemätön ottamaan arvostelua vastaan) jne.
Olen lukenut kymmenet self help -oppaat ja käynyt vuosia terapioissa. Niin nyt tämä videosi ehdottaa mielelleni, että KAIKKI (mistä yritän parantua) ON VAIN NARSISTIN MINULLE SYÖTTÄMÄÄ MÄÄRITTELYÄ. Tavallaan sen olen kuullut toki ennenkin ja sellainen ajatus on toki esiintynyt hyväksyttävässä valossa mielessäni. Mutta olenko voinut sisäistää sen? Olenko jotenkin uskonut, että kukaan järkevä ihminen oikeasti ajattelisi kohdaltani niin? Olenko edes ymmärtänyt, että äitini on määritellyt minut ihan täysin, kaikessa, 100%:sti? Jolloin minulla ei ole juuri MITÄÄN elämänalueita, joissa hän EI OLISI määritellyt minua? En ole. En. Ei. Tämä on erittäin tärkeä työstettävä asia. Kiitos 💗
🔴 Löydät minut myös FACEBOOKISTA: facebook.com/narsistivsmina
kyllä tunnistin itsessäni, miellyttämisen asenteita. Niihin monenlaiset taas ne syyt ja selitykset mistä johtuu.
HooHoo - samoja polkuja varmasti kuljettu.. Nämä itsetuntokuvioiden 'ravintoketjut' voi olla yllättävänkin kaukana ja pitkiä, joten asioiden selvittäminenkin voi viedä tovin jos toisenkin. Tuo miellyttäminen on itsellenikin tuttua - onneksi siitä voi oppia ulos. Ettei osta hyväksyntää sillä. Vaan opettelee kuulemaan myös itseään. Tasapainoiluahan tämä aina on:)