@@jukka_1 * Kuule, kun lukee näitä lukuisia kommentteja täällä. Niin kyllä aika monen vieraaksi minut pyytäneen nimi EI ole Arto.) Toisaalta, Arto on tällähetkellä varmaan yksi suositelluin vieras. Ja miksi? No minulta EI sanoman tärkeydessä lopu kesken! Kyseessä kun on ihan Oikeasti koko maailman tulevaisuus.
Antti Heikkilä olisi kyllä mielenkiintoinen. Tuomas Malinen myös hyvä mutta ollut jo kaikissa mahdollisissa ohjelmissa :D Kyllä Kari Peitsamo olis se alfa
Voi kun jaksais viisas vasemistolainen Esko Seppänen tulla juttelemaan maailman menosta. Toinen mielenkiintonen eläkeläinen olis Esko Valtaoja. Kuninkaiden kuningas eli Pekka Sauri olis sairrraan iso juttu
A. Pelkäävätkö pojat Arto puolesta R. Tätä nyt jylläävää wirusta, kun ette T. Ota eniten pyydettyä henkilöä O. Mukaan vai kenties Miljonääri Pennasen lajukset tai reptiliaanit? L. ❤️ A. Aikamoisia teorioita tässä herää. U. Arto on kuitenkin toivotuin henkilö R. ❤️Deo gratias Arto❤️ I. 1111
Sanottiinko? No, sitten se meni minulta täysin ohi tai sitten tämä Supo tahallaan sen sensuroi. Nyt pitää mennä nukkumaan. Koko yö rassailtiin folion ja sähkön kanssa. Jumala on ainoa totuus ja lahjaa De facto!
Äijät oli 2viikkoo karenteenis et pääs leveliin 😁 Oli muutes paras LEVELI -jakso tähä mennes 👍 Kyllä pitää kiittää Roopee et perusti levylafkan, nyt lahestaki tulee kovaa Räppii tulevaisuudes 💯MRK Rec🎶😎🔥 ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~♤♡◇♧ Ps. *Marco de Wit* vieraaksi? -Tulis tuhansii katsojia varmasti!-
mikää ei vedä vertoja Saikulle ja 🔥 Pohjalla Gang Gang 🔥 ei kanksterit ei ketään tässä maassa eikä kyllä missään muussakaan maassa oli tinderi mitä mieltä tahansa :D
Aijjemmin saanut kuvan Roopesta,että ois jäykkistyyppi,mut helvetin rento ukkelihan tuo on.ja koko tiimi hyvii äijjii! Ja eiks se oo parempi tehdä laillisia tuloja mielummin,kun tekis jtn.muuta..saa harrastuksen ja työn yhdistettyy nii mikäs sen parempi.💛💛💚💯💯💯💯💥💯👍😄 T:6vuotta lahdessa asunut
Hahah, vähä näit nettikyttii v*tuttaa 100MRK:n meininki 😂 Eikä Roope turhaa lähe istuu, jos se jonku velallisen on käsitellyt ni siinä ei oo mitään, linnasta kun pääsee ni rahaa on, ja musaa tulee vaikka on kiven sisällä 💯😎🤟 Kytät 🖕
Sitte itketää ja valitetaa mite linnas ei oo kivaa, tää enrp teki iha helvetisti valituksia riksus lusies 😂 Eka räppää mite kova gangsta o ja sit ei kestä lusimista
@@caosbrothers1prosentti USA:ssa istuisitte vielä linnassa eläke ikäisenäkin. Ja Syyriassa armeijan erikoisjoukot pistää suoraan kylmäksi vastaavanlaisia jengejä.
Oon "ehkä" myöhässä, mut 2x putkeen enemmän kuuntelin Teitä... Tänään varmaa aidoimpia sosiuaalisiatilanteitani.. Eihän sinne tatskaStudioon muuten pääse ellei sitä nyt suoda. Ikinä en antais kenekään koskee mun omiin tekeleisiin, koska voihan joku yrittää tehdä saman paremmin..Olis mielenkiintoista nähdä onks joku muka parempi kuin mä😅❓ROOPEN KAUNIS ÄÄNI JOHTI MUT TÄHÄN JUTTUUN N. KUUKAUDEN ERAKKOO JA ROOPEA KUUNNELLU TOSI TUNTEELLA. NE JOTKA HALVEKSII SUOMIRÄPPII ON JÄÄNEET PALJOSTA PAITSI😘
Mitä se Eminem sano?se sano just niin! Simple as fak!mitään ei ymmärrä koko lauseesta tinde muuta ko simple as fuck eikä varmasti tiedä mitä se tarkoittaa XD ku siinä on fuck nii se on varmasti jotain siistiä XD
Unohti mainita 48min kohdalla et majorit laittaa kymmeniä tuhansia artistien kehitykseen ja markkinointiin ja artistit saa sen oman rojalti% ENNEN ku kulut on miinustettu tuotoista 😅
Toi Tinde vaikuttaa sellaselta että vasikois heti paineen alla.
kalluuden taso studiossa kohtuullisen korkealla!
Luulin aluks et resisposse tehny comebackin.
Keskinkertainen älykkyysosamäärä studiossa on sama kun studion lämpötila
Äitis näkönen
Sanosit kasvotusten....
Siis tuo punahupparinen on aivan ryyneissä,taikka sitten vain aivan yksinkertainen.:DD
Eipä oo näistäkää räkiksist hirveesti kuulunu😂 hyvä niin
* Asiallista tekstiä ainakin täällä kommenttipalstoilla. ))
No jep
Artolle ei tarvisi kertoa, että kuinka kaivattu vieras hän on, sillä hän kertoo sen kyllä itse 😃
Arto vieraaksi tosijaan! Tuoli on jo valmiiksi lämmin kun arto astuu LEVELI -studioon 🙏
@@jukka_1 * Kuule, kun lukee näitä lukuisia kommentteja täällä. Niin kyllä aika monen vieraaksi minut pyytäneen nimi EI ole Arto.) Toisaalta, Arto on tällähetkellä varmaan yksi suositelluin vieras. Ja miksi? No minulta EI sanoman tärkeydessä lopu kesken! Kyseessä kun on ihan Oikeasti koko maailman tulevaisuus.
@@artolauri Huh!
tinde kyllä aika pellen olonen jätkä :D
tuo punahousune vähä ahistaa tos jengis rillit päässä ku se tulee välii ja selittää iha omaa tarinaa mitä ketää ei ymmärrä :D
Arto Lauri, Antti Heikkilä ,Tuomas Malinen ja Mikael Kosola vieraaksi
Täs ois kyl tosi kovat!
Antti Heikkilä olisi kyllä mielenkiintoinen. Tuomas Malinen myös hyvä mutta ollut jo kaikissa mahdollisissa ohjelmissa :D Kyllä Kari Peitsamo olis se alfa
Mikael Kosola ois paras!
Heikkilä🙏🏻
Voi kun jaksais viisas vasemistolainen Esko Seppänen tulla juttelemaan maailman menosta.
Toinen mielenkiintonen eläkeläinen olis Esko Valtaoja. Kuninkaiden kuningas eli Pekka Sauri olis sairrraan iso juttu
A. Pelkäävätkö pojat Arto puolesta
R. Tätä nyt jylläävää wirusta, kun ette
T. Ota eniten pyydettyä henkilöä
O. Mukaan vai kenties Miljonääri
Pennasen lajukset tai reptiliaanit?
L. ❤️
A. Aikamoisia teorioita tässä herää.
U. Arto on kuitenkin toivotuin henkilö
R. ❤️Deo gratias Arto❤️
I. 1111
Sehän sanottiin viimejaksossa, et todennäköisesti tällä viikolla Arto tulee vieraaksi???
@@user-eb2zt6zz5q Tai sitten jotkin asiat ovat sinun oman ymmärryksen ulkopuolella ;)
Sanottiinko? No, sitten se meni minulta täysin ohi tai sitten tämä Supo tahallaan sen sensuroi. Nyt pitää mennä nukkumaan. Koko yö rassailtiin folion ja sähkön kanssa.
Jumala on ainoa totuus ja lahjaa De facto!
@@aarettomanaaressa2686 Miksi menet nukkumaan aamulla kello kuusi? :D
@@tappiolopullinen8274 Huomenet sinne, menin nukkumaan vasta kello kuusi, kun tuli valvottua niin pitkään.
Oon tullu joka päivä pelkästää kuuntelee taiston, bullen ja roopen biisin tulispa jo ulos
roope oli mun viereisessä sellissä mikkelissä ja viereisellä osastolla sukevalla 2016
Olisi kiva saada jo vastaus leveliltä tähän tuleeko Arto Laurin kanssa tuota liveä vai ei?
Arto Lauri
Jep
Arto kertoi striimissään että näkemykset ydinvoimasta ovat liian erilaiset
ARTO LAURI
"En mä tee rikoksia" Äijä on pidätetty murhan yrityksestä :D Asia mies!
Huom. Epäiltynä murhan yrityksestä
Saahan sitä epäillä!
@@petetissata1371 Totta
"En mä tee rikoksia" ja on istunu 10v vankilassa
1312
Nää puheet ei todella ikääntyny hyvin 😅😅
Vierasehdotus: Tiina Wiik.
Äijät oli 2viikkoo karenteenis et pääs leveliin 😁
Oli muutes paras LEVELI -jakso tähä mennes 👍
Kyllä pitää kiittää Roopee et perusti levylafkan, nyt lahestaki tulee kovaa Räppii tulevaisuudes 💯MRK Rec🎶😎🔥
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~♤♡◇♧
Ps. *Marco de Wit* vieraaksi?
-Tulis tuhansii katsojia varmasti!-
1:11:59
Julma-Henri, ENRP ja OG Ulla-Maija
Törkeen kova biisi 💯😎✌
Vittu et toi tinde o nolo
1:02:39 Osaako toi tussinaama muka lukee?
2:21 Tais jäädä roikkuu :D
Leijjjja, tätä energiaa tarvitaan tähä pohjolaan ❣️
mikää ei vedä vertoja Saikulle ja 🔥 Pohjalla Gang Gang 🔥 ei kanksterit ei ketään tässä maassa eikä kyllä missään muussakaan maassa oli tinderi mitä mieltä tahansa :D
50:53
Legendan mukaan ziko6666 näkee tämän kommentin.
Legenda oli oikeassa ✌
Lol onko resisposse tehny comebackin?
Mites tällä 100mrkool nyt menee?
Kaikki melkein linnassa
Aijjemmin saanut kuvan Roopesta,että ois jäykkistyyppi,mut helvetin rento ukkelihan tuo on.ja koko tiimi hyvii äijjii! Ja eiks se oo parempi tehdä laillisia tuloja mielummin,kun tekis jtn.muuta..saa harrastuksen ja työn yhdistettyy nii mikäs sen parempi.💛💛💚💯💯💯💯💥💯👍😄 T:6vuotta lahdessa asunut
Niin ja myös nyt syytettynä murhan yrityksestä. On se hieno kaveri
On siinä muutakin epäiltyjä kun enrp
@@thinkaboutit3942 tsek
Hahah, vähä näit nettikyttii v*tuttaa 100MRK:n meininki 😂
Eikä Roope turhaa lähe istuu, jos se jonku velallisen on käsitellyt ni siinä ei oo mitään, linnasta kun pääsee ni rahaa on, ja musaa tulee vaikka on kiven sisällä 💯😎🤟
Kytät 🖕
@@ziko-Official olet luultavasti 17 vuotias,jos "kytät" noin harmittaa
Kovia biisejä. Rannalta rannalle yks paras vanha panama rayo
&Vanhat hyvät menneet 🎶
Tehkää jengijakso. Esim. UB, enkelit mukaan lähetykseen
Aseellinen välikohtaus livelähetykseen
@@nollatoleranssi9177 joo semmoset psykoosit siellä. Kannattas poistuu joskus kotoo ni ei olis noi aivotonta settii
UB ei oo olemas enää🥸
Mitä selität poika? Täysapinoita kaikki liiviläiset
@@tinhou1 sanopa toi niille
Seuraavaks taisto tapulist
50:53 Sonnin Taacca tunnari?
Sample
Sämpylä tosijaan
en kattonu lähetystä niin jäi kysymättä että onko ENRP todellakin Reservin Vänrikki
37:39 sieltähän se tulikin
Hienoja miehiä ja täytyy sanoo että suomen pitkätukkasin kalju 5/5...! terkut Savonlinnasta 🤟
Millo mc samppa on tullu levelille
Onks toi mikko se kuka oli siin enrp tilanteit videolla?
Väkivallan ja rikollisuuden ihannointia.
Pari hyvää stygeä livelähetyksestä,
🎼Aikaleimat:
13:13
~~~~~
50:54
~~~~~
1:11:58
~~~~~~
Freestyle:
58:04
on kiinnostavaa kuunnella teitä ja hyvä jengi
Vierasehdotus: Ville Mäkipelto
Ville on linnunmaitoa....Arto Lauri vieraaksi!
Ei Ville mäkipeltoa tuonne kiitos
19:00
50:40 oikeepuolimmaisen jätkän paidassa olevan miehen suu muuttuu valkoseks wtf 0,5x
Arto Lauri.
pääsispä noitte kanssa linkuttamaa
Oletteko yrittäneet saada ketään iskelmä tai hevi -laulajaa sinne? Näitä räppäreitä on ollut aika paljon jo.
Ei kukaan haluu mtn iskelmä podcastii😂fr
@@dababy2235 Vieraan ei tarvitsekaan laulaa, kunhan tulee podcastiin juttusille. Ihme jonne.
Misä kohtaa puhutaa siit piri löydöst?
Näiks tiktokis?
1:04:00
Tulikin se lusiminen vähä aikasemmin kuvioihin :D ollaan nii kovaa jätkää ku tehää rikoksia Vittu mitä pelletouhua
Sitte itketää ja valitetaa mite linnas ei oo kivaa, tää enrp teki iha helvetisti valituksia riksus lusies 😂
Eka räppää mite kova gangsta o ja sit ei kestä lusimista
@@caosbrothers1prosentti No jos sä oot murhannut ni ihan oikein et kärsit.
@@caosbrothers1prosentti USA:ssa istuisitte vielä linnassa eläke ikäisenäkin. Ja Syyriassa armeijan erikoisjoukot pistää suoraan kylmäksi vastaavanlaisia jengejä.
@@cosmolupo se teki ne valitukset iha vittuillakseen ajankuluks
@Willemies_ 🤣🤣🤣🤣🤣🤣 idolis itkee linnas
Nyt oli hyvä podcast!
Mikä biitti soi alus
Me ei tiietä vittuakaan tindestä!! Paitsi että se antaa Roopelle ja Roope antaa saman verran tindelle!
Oon "ehkä" myöhässä, mut 2x putkeen enemmän kuuntelin Teitä... Tänään varmaa aidoimpia sosiuaalisiatilanteitani.. Eihän sinne tatskaStudioon muuten pääse ellei sitä nyt suoda. Ikinä en antais kenekään koskee mun omiin tekeleisiin, koska voihan joku yrittää tehdä saman paremmin..Olis mielenkiintoista nähdä onks joku muka parempi kuin mä😅❓ROOPEN KAUNIS ÄÄNI JOHTI MUT TÄHÄN JUTTUUN N. KUUKAUDEN ERAKKOO JA ROOPEA KUUNNELLU TOSI TUNTEELLA. NE JOTKA HALVEKSII SUOMIRÄPPII ON JÄÄNEET PALJOSTA PAITSI😘
aika ristiriitainen elämämkallu tuo roope
Taisto tapulist biisi missä kohtaa?
52:39
@LEVELI Next GETTOMASA
Tämä.
Ku ENRP tulee podcastii vieraaks se haastattelee sua :D
ite oon syntyny suomiräppii crimi räppiin. tykkään
Toi grand cokaine biisi ois hyvä uppaa
taisi oisittain olla vapaalla tyylillä, hyvä
😂😂😂😂😎👌😎😂😂😂😂
Ihan vitun hyvää freestyle rapia mikä alkoi 1:24:20 Nautin meiningistä täällä
Riihimäellä
▶️ARTOLAURI◀️
kutsukaa panama rayo levelii
Tämä.
Saisko tästä joskus part2 syssymmällä esim kun kaikki on siviilissä 😎💯👍
Malkkis lähti pitkälle kakulle
No perkele. Lahen poliisit jaksaa 😤
1:24:50
piripommi huivii
MRK=Mikko Roope Kukkis?
En usko
Its all about respect.
Asian ytimessä 😉
Villähde mainittu, šüppãlã høøđź
Luppakorvatussinaama
Iha kauheeta skeidaa lol
Nolla vitun kolme 🙏🏻🔥
15500 😎😅🤘
1:12 VASTA ALKAAA!!!!
Huomaa et toi tinde vähä nuorempi ja päässy lafkaan mukaan. Nii vähä nokka pystyssä ollaan mutta se on tota nuoruutta.
Hyvä podcasti
Oli kyl huikeet settii! Onks toi Tinde se sama jätkä joka kävi niis joukkotappeluis?
On xdd
Instast löyty ainaki liitokurre nimel :D ei ainakaa miltää tappelialt näytä
No se selittää tuon käytöksen että päähän on tullut XD
nisti , omistaja ja rock
Ois jees nähä lisää 100mrk poikii täs podis
Artolauri.
Mitä se Eminem sano?se sano just niin! Simple as fak!mitään ei ymmärrä koko lauseesta tinde muuta ko simple as fuck eikä varmasti tiedä mitä se tarkoittaa XD ku siinä on fuck nii se on varmasti jotain siistiä XD
Kunnon meemi kamaa tuo tinde simple as fuck XD
roope lataaa tatun laulua
€ KOSKA MIKON TYYLI ON HULLUIN
Kuuntelen tätä joka pv ton moraalifilosofian takia :D
Sama😂
Sama
Same here 😎💯
nipari räppi crew
äkkiii
Unohti mainita 48min kohdalla et majorit laittaa kymmeniä tuhansia artistien kehitykseen ja markkinointiin ja artistit saa sen oman rojalti% ENNEN ku kulut on miinustettu tuotoista 😅
Tinde 😂😂😂
koko oulun poppoo
48100 kotka
Tinde next up🔥🔥
Ei vittu mitä elämän kalluja🤦
Kauanko enrp asui mäntyharjulla
Noin 18v
#menkäätöihin
Boomer
joo olipa hyvä biisi alussa
Mitä sille uudelle juontajalle kävi?
Joutu vanhainkotiin
🤩😂🤩🇦🇱🇦🇱🇦🇱🇦🇱
vitu cicyboit
Kova biisi toi eka
50:54
🎶👍