Koska tää on kuvattu? Bambilla taustatyöt tekemättä kun puhuu Vatasista. Vatanen, Filppula yms on kieltäytynyt aikoja sitten! Seuraavat eivät tule kisoihin: Sakari Manninen, Teemu Hartikainen, Sami Vatanen, Valtteri Filppula, Jussi Olkinuora, Harri Pesonen, Niko Ojamäki ja Ville Pokka.
Ilmeisesti kuvattu silloin, kun Islanders ei vielä ollut varmistanut pleijaripaikkaansa. Ja öpaut noihin aikoihin lehdissä uutisoitiin Sveitsissä pelaavien kisoista poisjäänti. Eli ei välttis oo kiinni taustatyön tekemättä jättämisestä.
@@pena555666 Ura. Yksi pahempi loukkaantuminen höntsissä ja se on siinä. Ei Crosbylla ole mitään todistettavaa enää, että olisi pakko skodacupiin lähteä. Paikka joukkueessa ja C rinnassa aina isommissa kisoissa niin kauan kuin pelaa, sen verran iso johtaja kyseessä.
tykkäämme tietenkin vain neljännestä sijasta niin ei tule rahanhimoa televisioon ja ihmiset pysyvät toivottavasti 100%:sti hengissä liekö tasaterotus vai mikä kun tuntuu että "reijo ruotsalainen aikanaan luistelee" paremmin kuin te🏳🏳🏳
@@Leepu_Ja olympialaisissa tullaan näkemään, että kyllähän ne nimet ihan saatanasti merkkaa kun Kanada pistää Mcdavidin, mackinnon, bedardin, crosbyn ja makarin samaan jengiin 😁
@@eliasto_ Yllämainituista pelaajista ainoastaan mackinnon ja makar on pelannut keskenään samassa joukkueessa änärissä, nimet ei merkkaa mitään jos ei osaa pelata yhteen. En kyllä tiedä osaavatko, jää nähtäväksi, mutta Suomen kannalta sais olla osaamatta :D😂 Mut tietenkin joukkueelta odotetaan enemmän jos paljon tunnettuja ja hyviä pelaajia samassa joukkueessa.
@@Leepu_ Oon samaa mieltä tosta kemian tärkeydestä, mutta se taitotaso on vaan niin korkee noilla kavereilla et luulen ehkä ite että ne vaan syttyy siitä kun pääsee kerranki pelailee samantasosten kanssa 😁 mutta toivotaan että Suomi pärjää! Heiskanen varmaan ainoa jolla riittää jalkaa noita ukkoja vastaan puolustuksessa
Dallasin ukot kerkiää hyvin peleille, Vegasi nollaa paskajengin 4-0 kuten ennakkoon oli arvattavissa. Joko nyt 2-0 vaiheessa viestini saa pysyä täällä ku viimeksi se poistettiin?
Armialla eikä Grandlundilla ole oikein voitettavaa, mutta toisaalta taas sitten on. Grandlund ei ole sentteri taustastaan huolimatta voittanut vielä mitään sentterinä, eikä Armia isossa roolissa
Huutista ku esim sveitsi ja saksaki on paljon kovempia ku suomi ja niistä eei sanaakaan. Suomen lammaslauma ei tule pääsemään edes puolivälieriin ja siitä mä nautin

Joukkuepelissä ei onneksi aina ratkaise se mitä selässä lukee ja sen on Suomi omalla pelaamisellaan todistanut jo monesti!! 🏒🌞
vaikea uskoa, että Crosby tuonne enää raahautuisi. ei olisi muuta kuin menetettävää.
Jos kanadan gm-sanoo, ettei ole tulemista ensikauden world cuppiin, jo nyt ei tuu. Kanadalla kuitenkin on senttereitä liiankin kanssa ottaa.
Mitä menetettävää kuratasoisissa keväthöntsissä on :DDDD
@@pena555666 Ura. Yksi pahempi loukkaantuminen höntsissä ja se on siinä. Ei Crosbylla ole mitään todistettavaa enää, että olisi pakko skodacupiin lähteä. Paikka joukkueessa ja C rinnassa aina isommissa kisoissa niin kauan kuin pelaa, sen verran iso johtaja kyseessä.
@@lapaluuhun Crosby pelaa World Cupissa ja Olympialaisissa 100% varmana. Kukaan GM ei ole niin tyhmä, etteikö valitsisi häntä.
@@Jotainsontaa Sen ura on jo takana, se voi lopettaa
tykkäämme tietenkin vain neljännestä sijasta niin ei tule rahanhimoa televisioon ja ihmiset pysyvät toivottavasti 100%:sti hengissä liekö tasaterotus vai mikä kun tuntuu että "reijo ruotsalainen aikanaan luistelee" paremmin kuin te🏳🏳🏳
Karjala turnaus on kyllä paljon viihdyttävämpää kuin mm kisat
mun kommentit on kyllä paljon viihdyttävämpiä kuin sun kommentit
Mitä😂
💯@@skelbe5406
Vatanenhan kieltäyty jo
Sehän pelaa Sveitsissä ja videossa käsitellään NHL-pelaajia 😉
@@Skupperi-g8x nii pelaa huomaa ettet ees kattonu videota ku kommentoit ku mikäki tietäjä
@@juujaa5544 kyl mie tuon videon katoin jo aamusta että turha alkaa mulle vittuilemaan
@@Skupperi-g8xKelaappa kohtaan 5:47
@@juujaa5544 siinä toinen tietäjä joka osaa ees lukea…videon teema koski nhl ukkoja ei muualla pelaavia 🤣
.
Isojen nimien tasolla Suomi vähän pulassa Kanadaan sekä jenkkeihin verrattuna, mutta ei se aina välttämättä merkkaa mitään, Suomi osaa pelata.
Nähtiin vuonna 2019 että ei ne nimet merkkaa niin paljon kun luullaan
@@Leepu_Ja olympialaisissa tullaan näkemään, että kyllähän ne nimet ihan saatanasti merkkaa kun Kanada pistää Mcdavidin, mackinnon, bedardin, crosbyn ja makarin samaan jengiin 😁
@@eliasto_ Yllämainituista pelaajista ainoastaan mackinnon ja makar on pelannut keskenään samassa joukkueessa änärissä, nimet ei merkkaa mitään jos ei osaa pelata yhteen. En kyllä tiedä osaavatko, jää nähtäväksi, mutta Suomen kannalta sais olla osaamatta :D😂 Mut tietenkin joukkueelta odotetaan enemmän jos paljon tunnettuja ja hyviä pelaajia samassa joukkueessa.
@@Leepu_ Oon samaa mieltä tosta kemian tärkeydestä, mutta se taitotaso on vaan niin korkee noilla kavereilla et luulen ehkä ite että ne vaan syttyy siitä kun pääsee kerranki pelailee samantasosten kanssa 😁 mutta toivotaan että Suomi pärjää! Heiskanen varmaan ainoa jolla riittää jalkaa noita ukkoja vastaan puolustuksessa
@@Leepu_ Nää Skoda vertaukset kannattaa unohtaa, kun aletaan oikeesti pelaan eli jo ens kauden 4 Nationsissa.
Dallasin ukot kerkiää hyvin peleille, Vegasi nollaa paskajengin 4-0 kuten ennakkoon oli arvattavissa. Joko nyt 2-0 vaiheessa viestini saa pysyä täällä ku viimeksi se poistettiin?
oliver kapanen sinne pelaamaan
Armeija
MM-kisat on kyllä paljon viihdyttävämpää kuin Stanley Cup!
Tulossa pitkästä aikaa viihdyttävin skoda cup
eipä ollu
@@valmettirakkori2563 on
@@valmettirakkori2563 olipakin
Aika krapulainen joukkue tulee tänä keväänä
Armialla eikä Grandlundilla ole oikein voitettavaa, mutta toisaalta taas sitten on. Grandlund ei ole sentteri taustastaan huolimatta voittanut vielä mitään sentterinä, eikä Armia isossa roolissa
Huutista ku esim sveitsi ja saksaki on paljon kovempia ku suomi ja niistä eei sanaakaan. Suomen lammaslauma ei tule pääsemään edes puolivälieriin ja siitä mä nautin
Kukas sut on suututtanut
Pena on kyllä paljon viihdyttävämpää kuin NHL
Kuka sua on satuttanu, eihän nyt oo viel kukaa kieltäytyny nhl pelaajista paitsi et Laine ei oo pelikuntonen edes ja se oli tiedos
@@taffellaski1858 menikö leijonajuntilla tunteisii
Onneks nää pelit pelataanki nimillä paperissa 👍🏻
Liiga on kyllä paljon viihdyttävämpää kuin NHL!
Nyt se korkki kiinni ettet katsele sahanpurujas enemmän…aivos oot jo tärvelly 🤣
Mestis on kyllä paljon viihdyttävämpää kuin Liiga !
@@neutris6425 kaikki viihdyttävämpää kuin Liiga… siihen auta edes turhanpäiväinen saman kommentin laittaminen joka videoon 🤣
Kukkoliiga on kyllä paljon viihdyttävämpää kuin Liiga!
Ässät ei kyllä viihdytä ketään!