Aivan uskomaton elokuva. 5 tähteä. Kaikkien aikojen paras jatko-osa ja toimintaelokuva. Eikä siinä vielä kaikki. Top-5:ssa kaikkien aikojen elokuvissa.
Yksi parhaista jatko-osista ikinä, tehosteet häikäisee tänäkin päivänä, itse näin tämän ennen kun näin T1, helpot 4 tähteä voin tälle antaa, pakko sanoa että ydinräjähdys häikäisee vielä tänäkin päivänä kun kaikki menee paskaksi, jopa ihmisen luut.
Ite ostin tästä sen 4K-steelbookin. Se on minusta tosi hieno julkasu muuten ja sain sen suht halvalla alle 30 euron hintaan. Siinä on kuitenkin mukana se bluray ja koska aikasemmin omistin vaan DVD:n niin aattelin että päivitän, kun ei sitä 4K-levyä tartte kattoa koskaan
Terminator 2 on kympileffa, itse pidän erityisesti directors-cutista.Löytyy dvd:nä hyllystä kolmen levyn versiona.Teatteri /Dir-cut ja bonuslevy. Ja dvd:ssä on ihan riittävän hyvä kuva.
Cameronia ei filmirae kiinnosta (enää) tippaakaan, se on nyt nähty Abyssin, Aliensin ja True Liesin 4K-versioiden kanssa joiden digitaaliset julkaisut maailmalla ovat olleet samaa tasoa T2 4K:n kanssa filmirakeen osalta. Toki digitaaliset 4K-striimiversiot eivät ole yksi yhteen fyysisten levyjen kanssa, mutta kyllä ne suunnan näyttävät ja se suunta on valitettavan väärä. Fyysiset julkaisut ovat tulollaan ihan justiinsa niin sittenhän se nähdään. Itse en ole niitä tilaamassa ainakaan ennen kuin niiden laatu on todennettu. Itken vaikka sitten Abyssin DVDn kanssa. Cameron haluaa näemmä kaikkien elokuviensa näyttävän visuaalisesti Avatar-klooneilta eli kliinisen puhtailta CGI-animaatioilta.
Cameron olisi alunperin halunnut tehdä Terminator 2:n jo 80-luvun puolella, mutta vasta kokemukset The Abyss elokuvan erikoistehosteiden kanssa vakuuttivat Cameronin siitä, että T2:n tekeminen oli mahdollista.
Pian tekoälyllä voidaan säätää kuvat täydelliseksi. Ei siinä mitään nappukanvääntäjä ihmisiä tarvi. Koneet ottaa vallan. Itse elokuva on ihan paras kaikin puolin. Huomaa kyllä kuinka juoni on hyvin kirjoitettu verrattuna myöhempiin terminoihin joissa lähinnä holkättiin pakoon eikä suunniteltu sen suuremmin muuta.
Miks nää kannet pitää uusia aina? Sulla on 90 luvun leffa niin miksei voi olla vanhoja kansia?! Nää tietokoneella enchanted kannet on kaikki niin paskoja eikä kerro leffan visuaalisesta ilmeestä mitään!
@@Videospace yeap koskati on camerojn lupaillut jännä miten ukko pystyy mokaamaan että 3d sivutuotteena teetetty xD suurin miinus kyllä kun ei dc versiota mukana levyllä
Kyseessä on ns. Haista La Vittu -julkaisu. Kannattaa pysytellä kaukana.
Aivan uskomaton elokuva. 5 tähteä. Kaikkien aikojen paras jatko-osa ja toimintaelokuva. Eikä siinä vielä kaikki.
Top-5:ssa kaikkien aikojen elokuvissa.
Yksi parhaista jatko-osista ikinä, tehosteet häikäisee tänäkin päivänä, itse näin tämän ennen kun näin T1, helpot 4 tähteä voin tälle antaa, pakko sanoa että ydinräjähdys häikäisee vielä tänäkin päivänä kun kaikki menee paskaksi, jopa ihmisen luut.
Ite ostin tästä sen 4K-steelbookin. Se on minusta tosi hieno julkasu muuten ja sain sen suht halvalla alle 30 euron hintaan. Siinä on kuitenkin mukana se bluray ja koska aikasemmin omistin vaan DVD:n niin aattelin että päivitän, kun ei sitä 4K-levyä tartte kattoa koskaan
Terminator 2 on kympileffa, itse pidän erityisesti directors-cutista.Löytyy dvd:nä hyllystä kolmen levyn versiona.Teatteri /Dir-cut ja bonuslevy. Ja dvd:ssä on ihan riittävän hyvä kuva.
Cameronia ei filmirae kiinnosta (enää) tippaakaan, se on nyt nähty Abyssin, Aliensin ja True Liesin 4K-versioiden kanssa joiden digitaaliset julkaisut maailmalla ovat olleet samaa tasoa T2 4K:n kanssa filmirakeen osalta. Toki digitaaliset 4K-striimiversiot eivät ole yksi yhteen fyysisten levyjen kanssa, mutta kyllä ne suunnan näyttävät ja se suunta on valitettavan väärä.
Fyysiset julkaisut ovat tulollaan ihan justiinsa niin sittenhän se nähdään. Itse en ole niitä tilaamassa ainakaan ennen kuin niiden laatu on todennettu. Itken vaikka sitten Abyssin DVDn kanssa. Cameron haluaa näemmä kaikkien elokuviensa näyttävän visuaalisesti Avatar-klooneilta eli kliinisen puhtailta CGI-animaatioilta.
Pian se nähdään mille nämä näyttävät... Toivottavasti on odotuksen arvoisia
Leffa vaan nähty NIIN monta kertaa että tyydyn Blu-ray julkaisuun, ei vaan enää jaksa kiinnostaa...
Parhaimpia suurelle yleisölle tehtyjä leffoja koskaan. Omasta mielestä se ykkönen on enemmänkin se genre leffa.
Cameron olisi alunperin halunnut tehdä Terminator 2:n jo 80-luvun puolella, mutta vasta kokemukset The Abyss elokuvan erikoistehosteiden kanssa vakuuttivat Cameronin siitä, että T2:n tekeminen oli mahdollista.
Joo ykkönen meni hyvänä koevedoksena ja olipahan kököt efektit, mutta leffana hyvä toki!
Yks hienoimpia jatko-osia koskaan!
Näin on
moro, itseltä löytyy2 versioo terska 2 toisessa lukee ultimate over 6 hours
Pian tekoälyllä voidaan säätää kuvat täydelliseksi. Ei siinä mitään nappukanvääntäjä ihmisiä tarvi. Koneet ottaa vallan. Itse elokuva on ihan paras kaikin puolin. Huomaa kyllä kuinka juoni on hyvin kirjoitettu verrattuna myöhempiin terminoihin joissa lähinnä holkättiin pakoon eikä suunniteltu sen suuremmin muuta.
Harmi, että hyvästä vilimistä tullu paska 4K, mutta samaa mieltä, että kyllä se ykkönen on parempi ja vitusti tylympi leffa.
Löytyy 3d bluray täältä ja kyllä se toimii todella hyvin. Jännä miten ne osaa muokata niitä.
Eihän toi nyt niin huono Vilmi ollu.
Adios Amigos!
Miks nää kannet pitää uusia aina? Sulla on 90 luvun leffa niin miksei voi olla vanhoja kansia?! Nää tietokoneella enchanted kannet on kaikki niin paskoja eikä kerro leffan visuaalisesta ilmeestä mitään!
En tajua kans. Ehkä se on se syy että pitää tarjota jotain uutta ihmiielle mutta ei tarttis
⭐⭐⭐⭐⭐ koska tahansa!
Ainoa elokuva jonka lopussa olen muuten itkenyt.
Samoin. Tosin olen itkenyt ykkösenkin.
Viisi tähteä helposti ja on parempi kuin ykkönen!
Toivotaan että saadaan kunnon versio itseltä löytyy kun tuli 3leffan boksissa t2/red heat/total recal 4k
Vähän epäilen ettei ihan äkkiä ole uutta tulossa
@@Videospace yeap koskati on camerojn lupaillut jännä miten ukko pystyy mokaamaan että 3d sivutuotteena teetetty xD
suurin miinus kyllä kun ei dc versiota mukana levyllä
Yksi parhaimpia elokuvia ikinä. Nähty jo 6-7 kertaa.
Eikö Cameron meinaa tuosta tehdä uuden 4K:n?
En ole kuullut että tämä olisi työn alla