Kävimpäs kesällä ihan vartavasten kuseksimassa keskisormi pystyssä tämän sekopään poltetun talon raunioihin:DD
Hieman aiheen ohi, mutta tässä reportaasissa on muuten hienoa kuvaa Myllypurosta 80-luvun lopulta. Oli vielä vanha ostari ja metsikköä, ei ollut uutta sairaalaa tai asuintaloja tuossa ostarin vieressä
Oi vanhoja aikoja! 0:52 ostoskeskus jonka kohdalla on katsottu tarpeelliseksi kertoa että kyse on ostoskeskuksesta kirjoittamalla ostoskeskuksen seinään isolla ostoskeskus.
Saatanan sekopää, levätkää rauhassa tyttö parat :(
Todennäkösesti totuus on että tämä sama sekopää on vastuussa myös samoihin aikoihin 80 luvun lopussa kadonneen Piia Ristikankareen kohtalosta. En ihmettelis yhtään. Molemmat tapahtumat 5 kuukauden sisällä. Lisäksi jammu oli vapaana tuona vuonna 88 ja yhteyksiä Piikkiöön. Ei tarvi olla matemaatikko kun laskee yhteen 1 + 1
Toi vihellysääni aina kun toi jäbä sanoo ässän.
Description 5/5
Omaiset ei kehtaa nostaa syytettä kunnianloukkauksesta canceloinin ja mustamaalauksen pelossa, kuitenkin kun yhteydessä näinkin kovaan rikokseen mutta näppäimistö sotureita aina kiihottaa saada puhua paskaa ja haukkua jotakin, vaikka itse tässäkin poliisi myöntää ettei ole näyttöä ns. seksuaalirikoksista eli vain saanut vihjeitä (perättömiä)
2018?
Lol 2024, silti iso juttu (jammu delas päivä mu pikkusiskon syntymä jälkee xdd :D)
Voi vittu mikä sekopää:D
on siinäkin taas järjenjärkäle.
Helvetin nätti poliisiauto.
ON MUUTE IHAN HELVETIN HIENO POLIISIAUTO
hienomies
Kyllä ,erittäin sharmantti herrasmies!oikea vapaaherra von jammu Siltavuori.sai liian armeliaan kuoleman
tää oli sillon 1989 todella raaka sairas teko
@@thevoidstaresback4464 Kysyn näin viiden vuoden jälkeen, että millä vitun logiikalla?
@@tallast5043 sanon ihan suoraan että olin tuolloin ihan penska enkä tiedä ollenkaan mitä tuli sanottua koen kyllä että olen viiden vuoden aikana kehittynyt henkilönä jonkin verran
Tykkää jos 2017
Jammu nykyajan mamu prkl
Oliks Jammu-Setä Myllikäst vai?
Nipa ois nauttinu saappikyydeistä
Ja niilon tietäen miten kovan luokan burgeri se on kun yhdellä videolla joku lapsi tuli kysyy et kuvaako videoo ja sitä seurannut mestarin armo jäätyminen on merkki siitä mitä kävis jos nuoriso tyhmänä tunkis niilon kämppään. Saabi kyydit mielessä
Vitun jammu setä olispa ite tullu raiskatuksi! >:(
Katoin et se ajaa 120 KM/H
Siis se auto xD
On sekasin
asialline jätkä tunnustaa tekonsa.
erskiGT Vittu ehkä se oli asiallista ku sen kyrvännupistaki löytyy pikkutytön jäänteitä. Ei siinä ole mitään eroa tunnustaako vai ei, tuommonen rikos nii mikää asiallinen ollut. Ja oli muutenki nii paskas jamas että kannattiki tunnustaa tuomion lyhentämiseksi. Jos ees lyhenty mikää muu ku sen kyrpä vankilassa :DD
kakka
kova äijä
oksennus.......
muute o komiat saabit
Samoin sinno
Tykkää Jos Tykkäät Jammusta
kuka kattoo 2k17
iha helvetin hieno toi vanha poliisiauto
+Suomi finland NO PERKELE.! hej hej sä oot sä eemeli perkele
niimpä:D
P3P3 CSGO content niinpä*
Adolf Pepeler ihmi ku jammu halus kyytiä kytiltä
SAAB KRHH KRHH