Hyvää pikkulauvantaita sinne Kinahmiin :) Ensiksi hiukan tämmöisen videokatsojan ajatuksia..... Mie kuulun siihen ryhmään jolla on muutakin elämää ku netti tai some, kun tulee jotain kiinnostavaa niin sitten katson. Ja olen HP: n kanssa samaa mieltä parista asiasta..... Ensimmäinen asia on nyky nuoriso (tästä porukasta olen todella huolissani), minun pentu aikoina rymyttiin ulkona iltamyöhään, leikkien, pelaten ja sisällä oltiin vain pakolliset koulutehtävien teot ja ruokailut. Tänä päivänä nuoriso istuu esim. välitunneilla nenä kiinni kännykässä, kotimatkalla nenä kiinni kännykässä, kotona omasa huoneessa nenä kiinni kännykässä...... Oli tehty tutkimuksia että esim. niskakivut, asentovirheet, ym. on lapsilla lisääntynyt todella paljon viime vuosia, osa syynä oli kännyköitten käyttö. Sitten se toinen asia. Some käyttäytyminen on kyllä ihan sieltä pers..... ja erittäin syvältä. Pikkuasioista kitistään ja maristaan että miksi ei tehä nuin tai näin, keksitään pieniä asioita joista rakennetaan karmeen suuri ilkeilyn, haukkumisen ja toisia ihmisiä halventava käyttäytymisen aihe. Kun anonyyyminä, toiselta puolen suomea, netin / somen suojissa ja ennen kaikkea milloin tahansa sen pystyy vapaasti tekemään. Ei tartte pelätä sitä että nenätysten saisi helposti nyrkin nokkaan tai vastapuoli haukkuisi takaisin ja vielä rankemmin..... Paha olo on jotenkin purettava pihalle ja netti / some antaa siihen helpon tavan. Anteeksi pitkä sepustus :( Jatka vain HP samalla linjalla, tee sellaisia videoita kuin haluat, jos jotaki ärsyttää niin ei sen tyypin tartte videoita katsoa, menköön syömään vaikka porkkanaa... Rentoa loppuviikkua sinne Kinahmiin toivoo Hannu etelästä.
Kun on mielenkiintoista asiaa, niin kyl sitä jaksaa kuunnella, niinkuin nyt oli Hpn videolla… Eikä aina tartte olla tekovideoita, asiaa tuli just mukavasti. Kiitos tuas..
Noniin, mamma täällä 😂, ja en kitise aina, jos mennee hyvin niin en sano mitään. Kiitos ku avasit hp linko asiaa enemmän. Ja kiva video. Ps. Kannattanee korjata se tuoli 😂, tippuu ukko parvelta tuota menoa😂
Mulla olis hyvä aihe hakepolttimelle mihin olisi integroitu 3kW 3~vaihe lineaariset stirling generaattorit sähköntuotantoon lämmityksen sivutuotteena. Mutta pitäisi saada piirustukset aikaiseksi tai sitten rahoituskuntoon ja pajamiehelle vapaatkädet. Ehkä sitten jos sähkön hinta joskus nousee kunnolla.
Tuotteistaminen on yllättävän pitkä prosessi. Joissain pajoissa se on tehty lyhyen kaavan mukaan ja silloin sarjasta jokainen on yksilö. Kahta samanlaista ei ole. Jokaisen koneen tarvitsee testata käytännössä sen toimivuus. Yhdessä pajassa oli "pääpiru" joka teki toimiva proton. Siihen hyökkäsi sitten parinkymmenen insinöörin lauma tuotteistamaan. Puolestavuodesta pariin vuoteen sitä hifisteltiin patentti ja tuotesuojatarkastuksineen nimenkin kielitarkastuksia unohtamatta, ennekuin nolla sarja tehtiin. Hyväksynnät oli raamitettu jo proton kohdalla. Elinkaari ajatteluna pajantuotteet oli parikymmentä vuotta. Niitä siis tehtiin vähintään kymmenen vuotta ja varaosaa reilusti yli kaksikymmentä. Jonkun osan kohdalla ei voitu jäädä yhden toimittajan varaan koska se voi kadota yhtä äkkiä markkinoilta. Sitten tietenkin se hinta. Insinöörilauma kattelee tietenkin valmistuksen mahollisimma yksikertaseksi. Työvaiheet järjestykseen ja turha tekemiset pois. Joskus siinä onnistuvat hyvin. Aikoinaan yhdessä virtalähteessä tyristoriyksikön vaihtoon meni testeineen noin puolitoista tuntia. Samanlaiseen koneeseen rungonvaihto jossa vaihdetaan kaikki tavarat uuteen runkoon meni kahteen tuntiin. Harjottelemalla menis nopeammin. Onnistunut suunnittelu tuotannon kannalta. Olen siis nähnyt tuotteistamista työni puolesta ja ollut joskus pienipelinappula osana jotain projektia.
Tuotteistaminen toimivasta protosta sarjatuotantona tehtävään myytävään tuotteeseen on kallis prosessi. 30 vuotta tuotekehityshommia tehneenä on jonkinlainen sormituntuma asiasta. Jos tuotekehitysprojekti maksaa vaikkapa 100 rahaa, niin markkinoillevienti dokumentaatio (eri kielillä), myynti- ja huoltoverkoston kouluttaminen riipasee ainakin 400 rahaa lisää. Kestää vuosia että nenä on vedenpinnan yläpuolella. Pitää olla finansit kunnossa kun tuohon alkaa. Silti rohkaisen pajamiestä, hyvin onnistuu sinulta yksittäiskappaleiden teko, muut tehkööt tuotantoa.
Minulla olis suunnitelma tehdä minun 1959 VOLVO PV,imusarjan lisälaite jolla saan yhden WEBER sivuimun koneeseen 60mm x60 jok 300 pitkästä. Al tangosta,Muuttais 2 kpla SU kaasrien kiinitya alkupeäiseen imusarjaan,ja vähän vinoon poraa imukanavat kaasari päähän sivuimu WEBERille.Kai sellaisiakin tietokone jyrsimiä jollain on että saa ohjelman jossa jyrsii sen.
Mukavaa se on ammatti tekijää seurata, tärkeää myös se miten tekemistään selostaa. . HP. hallitset hyvin molemmat. Henkilökohtaisesti katson sinun videot aina alusta loppuun. Ei tarvitse itse edes editoida teet hyvin senkin. Hyvin tehtyjä videoita katsoo mielellään. Kiitos ja jatka vaan aloittamallasi linjalla priimaa tulee.
Mulla olakapiät kivuliaat on kulumia,näe eläkkeellä koskoo joka yö.Ei oes uskona nuorena kun tuli metässä rymyttyä moottorisahan kanssa että kostautuu,on hyvä että Moto on keksitty.Nyt suap kärsiä hautaa asti.
Elämä on asioiden toistoa pienillä variaatioilla. Jos lähtee sille linjalle, että "lingot on jo nähty" niin seuraavaksi "hitsaukset on jo nähty", sitten "sorvaukset on jo nähty", "plasmat on jo nähty", jne, jne. Puuttuu enää Only Fans ja sitten "sekin on nähty". Minusta kaikki työntekoon ja muuhunkin liittyvät videot ovat mukavaa ja mielenkiintoista katsottavaa. Monissa katsojissa piilee luontainen Pajamies jonka inkarnaatio sinä olet. Kukapa ei haluaisi omistaa lämmintä hallia jonka joka nurkassa on joku työstölaite tai työkalu jolla voi tehdä mitä vaan huvittaa? Pelkkä autonosturi on jo monelle haave joka ei koskaan toteudu. Tee mitä haluat ja kuvaa mitä huvittaa silloin kun huvittaa. Sillä tavalla sinulle on tullut jo nyt lähes 40 000 tilaajaa. "Jos se ei ole rikki, niin älä korjaa sitä"
Olipa hauskaa puhetta veispuukista. Ihanasti olen sen perkeleen väistänyt. Ja monet muut töktökit. Tuupia ja watsappia. Siinä sitä on jo tarpeeks. Ja kuukle. Niillä pärjää.
Sisällöntuottajan asianmukaista itsensä tutkiskelua, ulkoaohjattavuuteen voisi luisua, mutta siinä tulee yksilöllisyys myytyä. Kommentteihin itse olen samaa mieltä siinä, että viestintä sisältää vastavuoroisuuden, jossa palaute on mukana. Itse katson videoitasi television kautta, jossa omat kommentit ovat piilossa. Itsesi tapa tuottaa todellisuutta ajankontaisesti muuttuisi, jos pitäisit esimerkiksi palautevideoinnin asiallisiin kommentoihin tukeutuvina. Keljuilut ja niihin myöhemmin puuttumiset kuluttavat turhaan voimavaroja. PEUKUTUSKSET.
Puuilossa muistan nähneeni noita tuolin renkaita, en ihan satavarmaks mene sanomaan. Itellä aikanaa veispuukissa kun oli kavereita se 300 noin. Niin aloin järjestelmällisesti poistaa kaikki ne joiden kanssa en ole keskustellut yli vuoteen. No määrä väheni johonkin lukemaa, sitten ajattelin että no poisetetaan ne ketä en ole nähnyt yli vuoteen. Taas määrä väheni. Sitten se lopulta oli 5 kaveria kenen kanssa tekemisissä jolloin totesin että eikö se ole sama lähteä koko facesta pois kun ei saa kuin armottoman vitutuksen päälle. Toki oli paljon hyviä juttuja mutta kyllä mieli on levollisempi kun ei sitä käytä. 😊
Moi, näköjään samoja olkapää vaivoja sulla kun mullakin. Nyt on oikean jalan polvi jonka takia kävin fyssärillä, sanoi että pitää vahvistaa jalkalihsksia, mulla on tuo sama polvi operoitu 2007.
Rakennustyömailla tapahtuu 20 % ajasta varsinaista työtä, kertoi tutkimus. Nyt on raksafirmoja kaatunut taajaan. Työn käsite alkaa hämärtyä, kun videoilta katsoen kaikki menee kuin trömsössä ja noiden videoiden tekijät rikastuvat mainospalkkioilla. Katsojista osa ei ole koskaan saanut työnhikeä pintaan tai lihasarkuutta siitä. Minä koin tuon. Tämä maa on tehty hiestä limaisin niskoin ja aristavin lihaksin. Liika koneellistaminen on riski nyt kaapelinkatkojien aikana. Kunnioittakaa kunnon perustyötä. Kun systeemit pettää astuu perusosaaminen kuvaan jos tekijöitä löytyy.
Tuo en oo vamma.Voin antoo sosiaaliturvatunnuksen.Asko ol Heinäveellä aika hyvä opettaja 1971- 199999998 luvulle .Veljes on,Siilinjärvervellä muoliman vittumaiseks Siilinjärvellä.Hiero ihtees ...KOKKARI @😅
Se epropulsionin tutkimus video tarttis tehdä kun niitä ei tubesta löydy, ja siitä eteenpäin ja moottori käämijät vois huutaa hep 😊 se olis semmonen video jossa vois olla lontoon kielinen tekstitys muutens👍
Edelleen on käsintäytetty kalenteri toimiva. Se on nopea selata ja voi samalla katsella kalenteria kun laatii esim laskuja. Uskon että tuo järjestelmä on hyvä yhdistää kalenterit tuolla tavalla.
Hei, Ihan mielenkiinnosta kyselen. Laskutatko töitä tuntityönä vai hinnoitteletko projektit tapauskohtaisesti? Omasta mielestä kaikki yrittäjyyteen liittyvät videot on parhaita, siitä aiheesta voisit tehdä enemmän. Hyviä videoita teet, niitä on kiva seurata!
Kuules, teeppä pamauttaen sorvilaitteella tapintynkä tuohon tuolin renkuliin, mitä sitä uutta ostelemaan. Ite itelles tuntityönä päivän päätteeks. Videoit tempun ja tuuttaat eetteriin korjausvideon kun parannat työturvallisuuttas istumalaitteeseen. Kiitos ja anteeks.
Kyllä niitä "äikkäopeja " riitäny minullekin 20v minullekin kun face kirjoittelen,kun jonkun asiapohjat ei riitä, kumoan hänen väitteensä esim, hoitajien kielitaidosta.Niin etsiivät virheet minun kirjoituksista kun asiansa häviää totuudelle.
Terve. Asutko samalla tilalla jossa synnyit? Onko tietoa kuinka onko sukua ollut kauan samalla seudulla? Teen yhtä sukututkimushommaa kaverille. Näyttäisi siltä, että yksi sukuhaara heittäisi Nilsiään sinne teille päin.
Saa pitää lomaa ja ei tarvi väkisin tehdä videoita, jos ei oo intoa tai mielenkiintosta aihetta. Kouvolan firmasta tuli sen verran vinkkejä, että taidakin jo arvata kuka niitä linkoja siellä sitten tekee.
Ilman muuta voi ja täytyy pitää taukoa videon teosta jos siltä tuntuu. Vaikka raha siellä työn ja videoiden taustalla onkin pitää niistä jotain muutakin saada että jaksaa tehdä.
Se pitäs tuo aikatauluvihkonen olla siinä kulkuoven pielessä kiinni 6 tuuman naulalla, että muistaa aina merkata kaikki. Ja ovessa vielä kahvan vieressä punanen lappu, että merkkaappa tunnit😁
Mun mielestä aikataulu ja varsinkin sovitut menot voi olla internetissä mutta työasiat vihossa rintataskussa. 2 tunnin välein puhelimeen muistutus että teeppä muistiinpano. Jokaiselle työlle oma sivu tai aukeama mikä alkaa nimellä/ puhelinumerolla ja sitten tekstiä mitä on tilattu, sovittu, ja tekovaiheessa tunnit, toimitusaika jne. Se on helppo ottaa kun joku soittaa niin pystyy samalla kirjoittamaan.
Asioihin voi palata myöhemmin kun muistaa vähän kelle teki niin voi löytyä piirustusten tiedostonimi tai jotain muuta oleellista. Jos tulee jotain sanomista niin moni uskoo hirveen paljon paremmin kun kaivaa muistiinpanot että näin se homma etenee. Kun ruvetaan muistelemaan niin silloin uskottavuus karisee.
Paljonko myyt sen ponttoniveneen jos myisit niin voisit tehdä uuden ja siitä videon.tarviisin tuollaisen mökille siihen sais livet yms hyvin kiinni.ei puhuta täällä hinnasta joku muu kanava hinta keskustelulle.
On ihmisellä aihetta valittaa, älä sano että linko hommat on taputeltu muista laittaa kun tulee uusia ajatuksia, aika paljon olet niinkin yksinkertaasen vermeen eteen tehnyt kuin lumen siirtäjä😂
eikös iphoneen sais jonkun-näköstä työaika sovellusta, johon uis työkeikat näkyviin suoraan kalenterista. Ois heleppoo ku laitat filmin päälle, samalla naksauttaa työaika aktiiviseks.
Tuota, oon ymmärtänyt et tilanteet vaihtelee, vaik ei saiskaan varsinkin yhden miehen firmassa. Mielestäni kyl vanhanajan ajasta ika kalenteri toimii parhaiten kun ei oo sihteerii työn vastaanotossa...toki Voihan sitä muistutukset laittaa..
Kun teet laajennusta niin ootko miettinyt pientä erillistä loossia missä joku toinen osapuoli voisi tehdä rutiinihommia. Ei siinä järkeä ehkä mutta saisit taiteilijana tehdä sitä mitä muut ei osaa. Joku vois hitsailla kymmenen lingon rupelleria talvessa niin sun aikaa ei menisi niihin.
Aikalailla pitäis olla vaan sovittu että molemmat tekee omia hommia että sun aika ei mene palaveroidessa. Tosiaan kun olisi oma hitsaus ja kokoonpano koppi niin suurin osa ajasta menis siinä ja jos jätkä tekis vaikka 8-16 niin osaava jätkä voisi käyttää plasma ja pokkauslaitetta vaikka iltapäivällä niin työt ei menis ristiin. Olis vaikka sovittu työrauha 5-13 ja sitten palaveri ja kaveri jatkaisi sitten iltapäivään.... Ihan siis vaan hypoteesinä.
UA-camn kommentit on ihan perseestä nykysin, välillä kun kommentoi jotain niin se voi mennä toisen komentoijan vastaukseen tai sit jos vastaat ite toiselle ni se menee aivan erilliseks kommentiks
Minäkin toivon valistusvideota ce-merkinnästä ja muista paperitöistä mitä valmistus ja myyntu EU:ssa vaatii. Tuntuu että youtube on täynnä videoita kun tehdään asioita, jotka eivät ole laillisia asiasta mitään ymmärtämättä. Tai tilataan Kiinasta kamaa ymmärtämättä saisiko sellaista Eurooppaan tuoda ja myydä laisinkaan. Ei ole mitään rakettitiedettä ja sitä enemmän ihmetyttää kun asiat laiminlyödään.
Hyvää pikkulauvantaita sinne Kinahmiin :) Ensiksi hiukan tämmöisen videokatsojan ajatuksia..... Mie kuulun siihen ryhmään jolla on muutakin elämää ku netti tai some, kun tulee jotain kiinnostavaa niin sitten katson. Ja olen HP: n kanssa samaa mieltä parista asiasta..... Ensimmäinen asia on nyky nuoriso (tästä porukasta olen todella huolissani), minun pentu aikoina rymyttiin ulkona iltamyöhään, leikkien, pelaten ja sisällä oltiin vain pakolliset koulutehtävien teot ja ruokailut.
Tänä päivänä nuoriso istuu esim. välitunneilla nenä kiinni kännykässä, kotimatkalla nenä kiinni kännykässä, kotona omasa huoneessa nenä kiinni kännykässä...... Oli tehty tutkimuksia että esim. niskakivut, asentovirheet, ym. on lapsilla lisääntynyt todella paljon viime vuosia, osa syynä oli kännyköitten käyttö.
Sitten se toinen asia. Some käyttäytyminen on kyllä ihan sieltä pers..... ja erittäin syvältä. Pikkuasioista kitistään ja maristaan että miksi ei tehä nuin tai näin, keksitään pieniä asioita joista rakennetaan karmeen suuri ilkeilyn, haukkumisen ja toisia ihmisiä halventava käyttäytymisen aihe. Kun anonyyyminä, toiselta puolen suomea, netin / somen suojissa ja ennen kaikkea milloin tahansa sen pystyy vapaasti tekemään. Ei tartte pelätä sitä että nenätysten saisi helposti nyrkin nokkaan tai vastapuoli haukkuisi takaisin ja vielä rankemmin..... Paha olo on jotenkin purettava pihalle ja netti / some antaa siihen helpon tavan.
Anteeksi pitkä sepustus :( Jatka vain HP samalla linjalla, tee sellaisia videoita kuin haluat, jos jotaki ärsyttää niin ei sen tyypin tartte videoita katsoa, menköön syömään vaikka porkkanaa... Rentoa loppuviikkua sinne Kinahmiin toivoo Hannu etelästä.
Kun on mielenkiintoista asiaa, niin kyl sitä jaksaa kuunnella, niinkuin nyt oli Hpn videolla… Eikä aina tartte olla tekovideoita, asiaa tuli just mukavasti. Kiitos tuas..
Hyviä on vidiot ,Kiitos
Noniin, mamma täällä 😂, ja en kitise aina, jos mennee hyvin niin en sano mitään. Kiitos ku avasit hp linko asiaa enemmän. Ja kiva video. Ps. Kannattanee korjata se tuoli 😂, tippuu ukko parvelta tuota menoa😂
Mulla olis hyvä aihe hakepolttimelle mihin olisi integroitu 3kW 3~vaihe lineaariset stirling generaattorit sähköntuotantoon lämmityksen sivutuotteena.
Mutta pitäisi saada piirustukset aikaiseksi tai sitten rahoituskuntoon ja pajamiehelle vapaatkädet.
Ehkä sitten jos sähkön hinta joskus nousee kunnolla.
Tuotteistaminen on yllättävän pitkä prosessi. Joissain pajoissa se on tehty lyhyen kaavan mukaan ja silloin sarjasta jokainen on yksilö. Kahta samanlaista ei ole. Jokaisen koneen tarvitsee testata käytännössä sen toimivuus. Yhdessä pajassa oli "pääpiru" joka teki toimiva proton. Siihen hyökkäsi sitten parinkymmenen insinöörin lauma tuotteistamaan. Puolestavuodesta pariin vuoteen sitä hifisteltiin patentti ja tuotesuojatarkastuksineen nimenkin kielitarkastuksia unohtamatta, ennekuin nolla sarja tehtiin. Hyväksynnät oli raamitettu jo proton kohdalla. Elinkaari ajatteluna pajantuotteet oli parikymmentä vuotta. Niitä siis tehtiin vähintään kymmenen vuotta ja varaosaa reilusti yli kaksikymmentä. Jonkun osan kohdalla ei voitu jäädä yhden toimittajan varaan koska se voi kadota yhtä äkkiä markkinoilta. Sitten tietenkin se hinta. Insinöörilauma kattelee tietenkin valmistuksen mahollisimma yksikertaseksi. Työvaiheet järjestykseen ja turha tekemiset pois. Joskus siinä onnistuvat hyvin. Aikoinaan yhdessä virtalähteessä tyristoriyksikön vaihtoon meni testeineen noin puolitoista tuntia. Samanlaiseen koneeseen rungonvaihto jossa vaihdetaan kaikki tavarat uuteen runkoon meni kahteen tuntiin. Harjottelemalla menis nopeammin. Onnistunut suunnittelu tuotannon kannalta. Olen siis nähnyt tuotteistamista työni puolesta ja ollut joskus pienipelinappula osana jotain projektia.
Tuotteistaminen toimivasta protosta sarjatuotantona tehtävään myytävään tuotteeseen on kallis prosessi. 30 vuotta tuotekehityshommia tehneenä on jonkinlainen sormituntuma asiasta. Jos tuotekehitysprojekti maksaa vaikkapa 100 rahaa, niin markkinoillevienti dokumentaatio (eri kielillä), myynti- ja huoltoverkoston kouluttaminen riipasee ainakin 400 rahaa lisää. Kestää vuosia että nenä on vedenpinnan yläpuolella. Pitää olla finansit kunnossa kun tuohon alkaa. Silti rohkaisen pajamiestä, hyvin onnistuu sinulta yksittäiskappaleiden teko, muut tehkööt tuotantoa.
Eikös tube hommat mene niin että: Hp tfilmaa jos filmaa ja yleisö katsoo jos katsoo!
Yleensä tulee katsottua!Kiitos Hp!
Tuleeko mökillä käytyä näin sydäntalvella? Saunomassa tahi pilkillä?
Minulla olis suunnitelma tehdä minun 1959 VOLVO PV,imusarjan lisälaite jolla saan yhden WEBER sivuimun koneeseen 60mm x60 jok 300 pitkästä. Al tangosta,Muuttais 2 kpla SU kaasrien kiinitya alkupeäiseen imusarjaan,ja vähän vinoon poraa imukanavat kaasari päähän sivuimu WEBERille.Kai sellaisiakin tietokone jyrsimiä jollain on että saa ohjelman jossa jyrsii sen.
Mukavaa se on ammatti tekijää seurata, tärkeää myös se miten tekemistään selostaa. . HP. hallitset hyvin molemmat. Henkilökohtaisesti katson sinun videot aina alusta loppuun. Ei tarvitse itse edes editoida teet hyvin senkin. Hyvin tehtyjä videoita katsoo mielellään. Kiitos ja jatka vaan aloittamallasi linjalla priimaa tulee.
Mulla olakapiät kivuliaat on kulumia,näe eläkkeellä koskoo joka yö.Ei oes uskona nuorena kun tuli metässä rymyttyä moottorisahan kanssa että kostautuu,on hyvä että Moto on keksitty.Nyt suap kärsiä hautaa asti.
On hyviä videot ,samaan malliin 😊kahto tai ei turhaa on valitus oma valinta
Elämä on asioiden toistoa pienillä variaatioilla. Jos lähtee sille linjalle, että "lingot on jo nähty" niin seuraavaksi "hitsaukset on jo nähty", sitten "sorvaukset on jo nähty", "plasmat on jo nähty", jne, jne. Puuttuu enää Only Fans ja sitten "sekin on nähty".
Minusta kaikki työntekoon ja muuhunkin liittyvät videot ovat mukavaa ja mielenkiintoista katsottavaa. Monissa katsojissa piilee luontainen Pajamies jonka inkarnaatio sinä olet. Kukapa ei haluaisi omistaa lämmintä hallia jonka joka nurkassa on joku työstölaite tai työkalu jolla voi tehdä mitä vaan huvittaa?
Pelkkä autonosturi on jo monelle haave joka ei koskaan toteudu.
Tee mitä haluat ja kuvaa mitä huvittaa silloin kun huvittaa. Sillä tavalla sinulle on tullut jo nyt lähes 40 000 tilaajaa.
"Jos se ei ole rikki, niin älä korjaa sitä"
Olipa hauskaa puhetta veispuukista. Ihanasti olen sen perkeleen väistänyt. Ja monet muut töktökit. Tuupia ja watsappia. Siinä sitä on jo tarpeeks. Ja kuukle. Niillä pärjää.
Sisällöntuottajan asianmukaista itsensä tutkiskelua, ulkoaohjattavuuteen voisi luisua, mutta siinä tulee yksilöllisyys myytyä. Kommentteihin itse olen samaa mieltä siinä, että viestintä sisältää vastavuoroisuuden, jossa palaute on mukana. Itse katson videoitasi television kautta, jossa omat kommentit ovat piilossa. Itsesi tapa tuottaa todellisuutta ajankontaisesti muuttuisi, jos pitäisit esimerkiksi palautevideoinnin asiallisiin kommentoihin tukeutuvina. Keljuilut ja niihin myöhemmin puuttumiset kuluttavat turhaan voimavaroja. PEUKUTUSKSET.
Puuilossa muistan nähneeni noita tuolin renkaita, en ihan satavarmaks mene sanomaan. Itellä aikanaa veispuukissa kun oli kavereita se 300 noin. Niin aloin järjestelmällisesti poistaa kaikki ne joiden kanssa en ole keskustellut yli vuoteen. No määrä väheni johonkin lukemaa, sitten ajattelin että no poisetetaan ne ketä en ole nähnyt yli vuoteen. Taas määrä väheni. Sitten se lopulta oli 5 kaveria kenen kanssa tekemisissä jolloin totesin että eikö se ole sama lähteä koko facesta pois kun ei saa kuin armottoman vitutuksen päälle. Toki oli paljon hyviä juttuja mutta kyllä mieli on levollisempi kun ei sitä käytä. 😊
Moi, näköjään samoja olkapää vaivoja sulla kun mullakin. Nyt on oikean jalan polvi jonka takia kävin fyssärillä, sanoi että pitää vahvistaa jalkalihsksia, mulla on tuo sama polvi operoitu 2007.
Rakennustyömailla tapahtuu 20 % ajasta varsinaista työtä, kertoi tutkimus. Nyt on raksafirmoja kaatunut taajaan. Työn käsite alkaa hämärtyä, kun videoilta katsoen kaikki menee kuin trömsössä ja noiden videoiden tekijät rikastuvat mainospalkkioilla. Katsojista osa ei ole koskaan saanut työnhikeä pintaan tai lihasarkuutta siitä. Minä koin tuon. Tämä maa on tehty hiestä limaisin niskoin ja aristavin lihaksin. Liika koneellistaminen on riski nyt kaapelinkatkojien aikana. Kunnioittakaa kunnon perustyötä. Kun systeemit pettää astuu perusosaaminen kuvaan jos tekijöitä löytyy.
Sukulainen.😅
Tuo en oo vamma.Voin antoo sosiaaliturvatunnuksen.Asko ol Heinäveellä aika hyvä opettaja 1971- 199999998 luvulle .Veljes on,Siilinjärvervellä muoliman vittumaiseks Siilinjärvellä.Hiero ihtees ...KOKKARI @😅
No on mukava tavata.😅
Se epropulsionin tutkimus video tarttis tehdä kun niitä ei tubesta löydy, ja siitä eteenpäin ja moottori käämijät vois huutaa hep 😊 se olis semmonen video jossa vois olla lontoon kielinen tekstitys muutens👍
Edelleen on käsintäytetty kalenteri toimiva. Se on nopea selata ja voi samalla katsella kalenteria kun laatii esim laskuja. Uskon että tuo järjestelmä on hyvä yhdistää kalenterit tuolla tavalla.
Hei,
Ihan mielenkiinnosta kyselen. Laskutatko töitä tuntityönä vai hinnoitteletko projektit tapauskohtaisesti?
Omasta mielestä kaikki yrittäjyyteen liittyvät videot on parhaita, siitä aiheesta voisit tehdä enemmän.
Hyviä videoita teet, niitä on kiva seurata!
Tuntitöinä aina paitsi joku vakiotuote on sitte hinnoiteltu.
Kuules, teeppä pamauttaen sorvilaitteella tapintynkä tuohon tuolin renkuliin, mitä sitä uutta ostelemaan. Ite itelles tuntityönä päivän päätteeks. Videoit tempun ja tuuttaat eetteriin korjausvideon kun parannat työturvallisuuttas istumalaitteeseen. Kiitos ja anteeks.
Sukulainen.Helteppo se on siellä hymmyillä ...😅
Amazonista joskus tilasin noita tuolin renkaita. Ikean tuoleissa oli eri paksuinen tappi kuin kaikilla muilla.
Kiire oo ...
Samanlaisen ratkasun tein fasen suhteen.
Ryhmiin jäin. Mutta muuten fase on hanurista.
Kyllä niitä "äikkäopeja " riitäny minullekin 20v minullekin kun face kirjoittelen,kun jonkun asiapohjat ei riitä, kumoan hänen väitteensä esim, hoitajien kielitaidosta.Niin etsiivät virheet minun kirjoituksista kun asiansa häviää totuudelle.
Et oo tehny stokerin asennus videoita.😉
Heippa
Terve. Asutko samalla tilalla jossa synnyit? Onko tietoa kuinka onko sukua ollut kauan samalla seudulla? Teen yhtä sukututkimushommaa kaverille. Näyttäisi siltä, että yksi sukuhaara heittäisi Nilsiään sinne teille päin.
Kyllä asun. 200v suunnilleen tällä aukeella on ollu meitä
Terveiset Haminasta,mulla sukulaisia Siilin suunnilla,mummi sieltä kotoisin
Tuleeko kohta video kun tehdään työtuoliin uusi rengas raudasta 🤔
Saa pitää lomaa ja ei tarvi väkisin tehdä videoita, jos ei oo intoa tai mielenkiintosta aihetta. Kouvolan firmasta tuli sen verran vinkkejä, että taidakin jo arvata kuka niitä linkoja siellä sitten tekee.
Saahan sitä taukoa pitää ja onhan se välillä ihan toivottavaa ettei mene väkisin puskemiseksi.
Jäitä hattuun !
Ilman muuta voi ja täytyy pitää taukoa videon teosta jos siltä tuntuu. Vaikka raha siellä työn ja videoiden taustalla onkin pitää niistä jotain muutakin saada että jaksaa tehdä.
Kyllä tänne rupeli juttuja mahtuu.
Niin, kannattaa pitää välillä lomaakin.
Tulla tänne pohjoiseen laskettelemaan: Ruka, Pyhä, Ylläs ja Levi...Suosittelen, Tervetuloa HP.💪🤝⛷
Se pitäs tuo aikatauluvihkonen olla siinä kulkuoven pielessä kiinni 6 tuuman naulalla, että muistaa aina merkata kaikki. Ja ovessa vielä kahvan vieressä punanen lappu, että merkkaappa tunnit😁
Mun mielestä aikataulu ja varsinkin sovitut menot voi olla internetissä mutta työasiat vihossa rintataskussa. 2 tunnin välein puhelimeen muistutus että teeppä muistiinpano.
Jokaiselle työlle oma sivu tai aukeama mikä alkaa nimellä/ puhelinumerolla ja sitten tekstiä mitä on tilattu, sovittu, ja tekovaiheessa tunnit, toimitusaika jne.
Se on helppo ottaa kun joku soittaa niin pystyy samalla kirjoittamaan.
Asioihin voi palata myöhemmin kun muistaa vähän kelle teki niin voi löytyä piirustusten tiedostonimi tai jotain muuta oleellista.
Jos tulee jotain sanomista niin moni uskoo hirveen paljon paremmin kun kaivaa muistiinpanot että näin se homma etenee. Kun ruvetaan muistelemaan niin silloin uskottavuus karisee.
CE mulle joskus sanottii että china export😅
Paljonko myyt sen ponttoniveneen jos myisit niin voisit tehdä uuden ja siitä videon.tarviisin tuollaisen mökille siihen sais livet yms hyvin kiinni.ei puhuta täällä hinnasta joku muu kanava hinta keskustelulle.
Tonnilla, sen verran maksoi ponttoonit.
@ siis tonnilla myyt sen koko hökötyksen
@jonnejarvinen2428 ja myyty nyt.
@ kiitos nopeista kaupoista😂😂
Takavuosina oli sielläpäin painonnostaja Hannu Parviainen edusti muistaakseni SiiPoa . Onko mitään sukua.-70 luvulla.
En oo kuullukkaan
Kalenterin asetuksista pystyy muuttamaan päivän aloitus ja lopetusajat.
Saispa painotuotteestakin :)
On ihmisellä aihetta valittaa, älä sano että linko hommat on taputeltu muista laittaa kun tulee uusia ajatuksia, aika paljon olet niinkin yksinkertaasen vermeen eteen tehnyt kuin lumen siirtäjä😂
eikös iphoneen sais jonkun-näköstä työaika sovellusta, johon uis työkeikat näkyviin suoraan kalenterista. Ois heleppoo ku laitat filmin päälle, samalla naksauttaa työaika aktiiviseks.
Onhan niitä ja ipadiin vielä laajemminkin
Eikös Siri saa luotua tapahtumia kalenteriin, olisi nopeasti lisätty koska aloittaa ja lopettaa jonkun työn
Tuota, oon ymmärtänyt et tilanteet vaihtelee, vaik ei saiskaan varsinkin yhden miehen firmassa. Mielestäni kyl vanhanajan ajasta ika kalenteri toimii parhaiten kun ei oo sihteerii työn vastaanotossa...toki Voihan sitä muistutukset laittaa..
@ saa, kokeilin, mut ehkä pittää kuitenkin tarkistaa että onnistuiko.
Kumpi linkomalli on nuoskalumeen hyvä perinteinen vaiko poikittasruuvi....
Ruuvi
Etralta ainakin saa noita pyöriä
Ei muuta, kun Vitaepro mainosten mannekiiniksi.
Ihan huuhaata se...🤣
Tesla videot ja pyöräilyjutskat on aina hyviä aiheita
Kun teet laajennusta niin ootko miettinyt pientä erillistä loossia missä joku toinen osapuoli voisi tehdä rutiinihommia.
Ei siinä järkeä ehkä mutta saisit taiteilijana tehdä sitä mitä muut ei osaa. Joku vois hitsailla kymmenen lingon rupelleria talvessa niin sun aikaa ei menisi niihin.
Aikalailla pitäis olla vaan sovittu että molemmat tekee omia hommia että sun aika ei mene palaveroidessa.
Tosiaan kun olisi oma hitsaus ja kokoonpano koppi niin suurin osa ajasta menis siinä ja jos jätkä tekis vaikka 8-16 niin osaava jätkä voisi käyttää plasma ja pokkauslaitetta vaikka iltapäivällä niin työt ei menis ristiin. Olis vaikka sovittu työrauha 5-13 ja sitten palaveri ja kaveri jatkaisi sitten iltapäivään....
Ihan siis vaan hypoteesinä.
Sekin meinaan rupee ituttamaan kun aina on joku muu sorvissa, nostamassa levyä tai prässissä kun itte pitää jotain tehdä.
enepä ja osta uusi arenkaita tuoliini ne vanhat löytyy heti
UA-camn kommentit on ihan perseestä nykysin, välillä kun kommentoi jotain niin se voi mennä toisen komentoijan vastaukseen tai sit jos vastaat ite toiselle ni se menee aivan erilliseks kommentiks
Näin se sekoilee
etkö o Le e nä face book!?
@@raijakoistila4512 kannattaa katsoa video loppuun ja lukea vielä kertauksena aiempiin samoihin kysymyksiin vastaukset
Nii ol e t ko??
Onko Raijalla salaus päällä?
@@jone6227 mi kä
Tee video niin kuin metsaman tekee sillä on aina ongelmia kun korjaa vehkeitä tekee niitä että saa videota vaikka tietää miten oikein korjaa niitä
Mehtämannen💩juttuja ei jaksa enää katella, koska tubessa on paljon parempia sisälläntuottajia ilman teatteria, kiroilua ja työmiehen hymyä.
Ei kai oikeasti edes osaa ?
Kyllä on aika ajana mehtäukon ohi.
@@teemukinnunen5575 kyllä se taitaa olla samaa vaan höpöttää
Tee video ce-merkinnästä
Käytä googlea ja etsi itse tarvitsemasi tieto.
Minäkin toivon valistusvideota ce-merkinnästä ja muista paperitöistä mitä valmistus ja myyntu EU:ssa vaatii. Tuntuu että youtube on täynnä videoita kun tehdään asioita, jotka eivät ole laillisia asiasta mitään ymmärtämättä. Tai tilataan Kiinasta kamaa ymmärtämättä saisiko sellaista Eurooppaan tuoda ja myydä laisinkaan. Ei ole mitään rakettitiedettä ja sitä enemmän ihmetyttää kun asiat laiminlyödään.
Video kannattaa tehdä aiheesta minkä kokee mielekkääksi , pakkotuotos pilaa motiivin tuottaa
Paja Mi es Mi te o??
On se mutta salanimellä että saa katottua ruokalistan nääs ( katsoin videon)
@Konenurkka mik ruoka list
@@Konenurkka?
Lounaspaikan ruokalista