Tämä on taas kerran yksi niistä kappaleista jonka auton radiosta vahigossa kuullessaan on aivan pakko selvittää ja etsiä käsiinsä kotiin päästyään. Iski sanat kyllä syvälle. Enkä usko että olen ainoa. Sanoitukseen on varmaankin monen helppo samaistua. Ja ei ole varsinaisesti lähelläkään genreä jota yleensä tulee kuunneltua.
En olisi ikinä uskonut, että jonain päivänä tämän genren biisi päätyy soittolistalleni, mutta nyt sekin ihme on tapahtunut. Todella hyvä. Jopa räppäri kuulostaa hyvältä, vaikka yleensä en voi sietää suomiräppiä. Toivottavasti nämä kaksi tekevät enemmänkin musiikkia yhdessä. Kemiat toimivat.
Valitettavasti mä oon samaa mieltä tyhmin vertaus mitään ole kuullut rakkauden tunteesta Rakkaus on niin vitun hieno asia mikä saa koko kehon tuntemaan euforisen olon lämmön rakkaudessa kaikki tuntuu hyvältä ja on niin mahtava olo koko ajan ja hymyilyttää ja tuntuu kaikki pieni kosketus värähtelee
HUGO: “ EI mul ollu niin tärkeetä asiaa, kyllä mä pärjään vaikka et vastaiskaan. Ehkä tää ei olis niin vaikeeta muiden kaa, mut jostain syystä en osaa luovuttaa. Vaikka kiertäisin yksin ympäri maailman, nukkuisin yöt alla tähtitaivaan. SIlti jossain on yksi, jota mä kaipaan, oikee ihminen väärään aikaan.” Ahti: “Venaa nyt mä kelaan tän siihen mistä se alkoi, puhutaan joka yö jonka takii valvoin, ne tunteet mitä koin suo kohtaan oli vahvoi. Kai me muistetaa toisemme viel ku olla vanhoi. Se on aika vitun deeppii miten se kaikki valuu, sun käsistä ku hiekkaa ennen ku ehit tajuu, ja rakkaus on ku miekka lävistää sisuskaluu, sä tiiät mistä mä puhun jos oot ikin rakastanu…” HUGO: “Mul ei ollu koskaan mitään sua vastaan oot kaunein ihminen päällä maan. VIelä toivon että joskus meidän tiet kohtaa, oikee ihminen väärään aikaan. Ei mulla ollu niin tärkeetä asiaa, kyllä mä pärjään vaikka et vastaiskaan. Ehkä tää ei olis niin vaikeeta muiden kaa, mut jostain syystä en osaa luovuttaa. Vaikka kiertäisin yksin ympäri maailman, nukkuisin yöt alla tähtitaivaan. SIlti jossain on yksi, jota mä kaipaan, oikee ihminen väärään aikaan.” Ahti: “ Koitin soittaa sulle vaikka ei tää toimi tulen lain kanssa kanssa sä oot toisenkaa ja mä oon yksin toisel puolel maailmaa. Luulin et se oli kirjoitettu tähtiin se kumitettii pois tai sit avaruudes räjähti. Halusin sun luo’ bäkkii vast silloin ku toinen on kaukan voi sen kunnolla nähdä. oon ettiny onnee liian kauan ja tiiän sen jo täällä. Ja vaik ei hetkee olla juteltu jos sä vastaat puheluun sun pitää tietää että…” HUGO: “Mul ei ollu koskaan mitään sua vastaan oot kaunein ihminen päällä maan. VIelä toivon että joskus meidän tiet kohtaa, oikee ihminen väärään aikaan. Ei mulla ollu niin tärkeetä asiaa, kyllä mä pärjään vaikka et vastaiskaan. Ehkä tää ei olis niin vaikeeta muiden kaa, mut jostain syystä en osaa luovuttaa. Vaikka kiertäisin yksin ympäri maailman, nukkuisin yöt alla tähtitaivaan. SIlti jossain on yksi, jota mä kaipaan, oikee ihminen väärään aikaan.”
Tässä hyvä esimerkki kun kaikki palat loksahtaa paikailleen,Sävellys, poikien dynamiikka.Lyriikkakin jopa semi oma peräistä.Mutta uniikkia täysin ko kombo, ja taustat tässä yhteydessä.6/5Huikeeta.Ahti ja Hugo yhteistuotosta levyllinen kiitos:)
Ei mul ollu niin tärkeetä asiaa, kyllä mä pärjään vaikket vastaiskaan Ehkä tää ei ois niin vaikeeta muiden kaa Mut jostain syyst en osaa luovuttaa Vaikka kiertäisin yksin ympäri maailmaa Nukkuisin yöt alla tähtitaivaan Silti jossain on yksi, jota mä kaipaan Oikee ihminen väärään aikaan (Aikaan) [Verse 1: Ahti] Venaa, ny mä kelaan täs siihen mist se alkoi Puhutaa joka yö, ja sun takii valvoin Ne tunteet mitä koin sua kohtaan oli vahvoi Kai me muistetaan toisemme, viel kun ollaan vanhoi? Se on aika vitun deeppii miten se kaikki valuu sun käsistä kun hiekkaa Ennen kun ehdit tajuu Ja rakkaus on kun miekka, lävistää sisuskalun Sä tiiät mist mä puhun, jos oot ikin rakastanu Mul ei ollu koskaan mitään sua vastaan, oot kaunein ihminen päällä maan Vielä toivon että joskus meidän tiet kohtaa Oikee ihminen väärään aikaan [Kertosäe: HUGO] Ei mul ollu niin tärkeetä asiaa, kyllä mä pärjään vaikket vastaiskaan Ehkä tää ei ois niin vaikeeta muiden kaa Mut jostain syyst en osaa luovuttaa Vaikka kiertäisin yksin ympäri maailmaa Nukkuisin yöt alla tähtitaivaan Silti jossain on yksi, jota mä kaipaan Oikee ihminen väärään aikaan [Verse 2: Ahti] Koitin soittaa sulle, vaikka ei tää toimii tule lainkaan Sä oot toisen kaa, ja mä oon yksin toisel puolеl maailmaa Luulin et se oli kirjotettu tähtiin Sе kumitettiin pois, tai sit avaruudes räjähti Halusin sun luo backkiin Vast silloin kun toinen on kaukana, voi kunnol sen nähdä Oon ettiny onnee liian kauan, tiiän se ei oo täällä Ja vaikkei hetkeen olla juteltu Jos sä vastaat puheluun, sun pitää tietää että [Esikertosäe: HUGO] Mul ei ollu koskaan mitään sua vastaan, oot kaunein ihminen päällä maan Vielä toivon että joskus meidän tiet kohtaa Oikee ihminen väärään aikaan Ei mul ollu niin tärkeetä asiaa, kyllä mä pärjään vaikket vastaiskaan Ehkä tää ei ois niin vaikeeta muiden kaa Mut jostain syyst en osaa luovuttaa Vaikka kiertäisin yksin ympäri maailmaa Nukkuisin yöt alla tähtitaivaan Silti jossain on yksi, jota mä kaipaan Oikee ihminen väärään aikaan [Outro: Ahti] (Oikee ihminen väärään aikaan) (Oikee ihminen väärään aikaan)
Jumalauta ku piti kuunnella tää biisi nii monta kertaa ku piti esittää tää koulus jotain neljä kertaa. Ajan kanssa opin tykkäämään tästä ja kyllä tästä aika monta hyvää muistoa jää!
Yksi parhaista ja kauneimmista biiseistä mitä pitkään pitkään aikaan olen kuullut... Kiitos tästä!
sinäpä sen sannoit
Ihan huippu biisi.
Et vissiin ole monia biisejä kuullut :D
Ihanaa, kun Suomessa nuoret miehet tekee näin hyvää musiikkia. ❤❤
Tämä on taas kerran yksi niistä kappaleista jonka auton radiosta vahigossa kuullessaan on aivan pakko selvittää ja etsiä käsiinsä kotiin päästyään. Iski sanat kyllä syvälle. Enkä usko että olen ainoa. Sanoitukseen on varmaankin monen helppo samaistua. Ja ei ole varsinaisesti lähelläkään genreä jota yleensä tulee kuunneltua.
😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊😊
Näin kävi myös minulle :)
Sama täällä. Auton radiosta kuulin, oli pakko selvittää mikä biisi tää on. On kova👊
tää oli just sellanen mulleki
Pitkästä aikaan uutta hyvää Suomalaista
Hugolla on todella sielukas ääni, harvoin tunteen saa äänestä näin hyvin esiin
Joo mulleki täs joku toimii vaik en ihan tän genren ystävä olekaan
Onpas tää kaunis ja koskettava biisi ❤️
En olisi ikinä uskonut, että jonain päivänä tämän genren biisi päätyy soittolistalleni, mutta nyt sekin ihme on tapahtunut. Todella hyvä. Jopa räppäri kuulostaa hyvältä, vaikka yleensä en voi sietää suomiräppiä. Toivottavasti nämä kaksi tekevät enemmänkin musiikkia yhdessä. Kemiat toimivat.
Tää menee kyllä "Popin" puolella.
Juu mä komppaan! :D
Juu mä liityn tähän samaan jengiin teijän kans
Laitoit mun ajatukset sanoiks. Tämmöstä en normaalisti kuuntele mut tää iski!
Kaija Koo vibat... Kaijan hitti ei ole tämä, mutta kuka keksi rakkauden?.... ua-cam.com/video/TIUeeOLzUAw/v-deo.html
Apua. Tää biisi lävisti mun sielun ja sydämen kuin katana ❤ Huikean kaunis, smuutti biitti ja noi lyriikat. Boom 💯✌️❤️
I discovered this gem today. Greetings from Central Florida 😍
Discovered this great tune the other day. London🇫🇮
❤❤
Jälleen kerran aivan törkeen hyvä biisi! Todella hyvin sopii molempien äänet yhteen. Jatka samaa rataa Ahti! 😎
Niin on ❤
Niin on.
on odotettu aivan täydellistä työtä
Miten voiki olla näin samaistuttava biisi, damn🔥👏🏼
Hugolla nätti ääni teil on kemiat synkassa tehkää lisää tällästa yhess
Kiitos, tää oli ihana syntymäpäivälahja🎉❤
onnea
Sama!
@@rikuniskala1916 Kiitti bro
@@aitis2739 Onnea!
💀☠
"Ja rakkaus on kun miekka, lävistää sisuskaluu, sä tiiät mistä puhun jos oot ikin rakastanu" Real shit 😔✊🏻
Vittu vau
Fax
Real
Fax
Valitettavasti mä oon samaa mieltä tyhmin vertaus mitään ole kuullut rakkauden tunteesta Rakkaus on niin vitun hieno asia mikä saa koko kehon tuntemaan euforisen olon lämmön rakkaudessa kaikki tuntuu hyvältä ja on niin mahtava olo koko ajan ja hymyilyttää ja tuntuu kaikki pieni kosketus värähtelee
Joutuu kuunteleen tätä biisiä aika usein on niin upee🥰😍
Viidettä kertaa peräkkäin kuuntelen nyt.
Niin joutuu ja taas kuuntelen.
HUGO: “ EI mul ollu niin tärkeetä asiaa, kyllä mä pärjään vaikka et vastaiskaan. Ehkä tää ei olis niin vaikeeta muiden kaa, mut jostain syystä en osaa luovuttaa. Vaikka kiertäisin yksin ympäri maailman, nukkuisin yöt alla tähtitaivaan. SIlti jossain on yksi, jota mä kaipaan, oikee ihminen väärään aikaan.”
Ahti: “Venaa nyt mä kelaan tän siihen mistä se alkoi, puhutaan joka yö jonka takii valvoin, ne tunteet mitä koin suo kohtaan oli vahvoi. Kai me muistetaa toisemme viel ku olla vanhoi. Se on aika vitun deeppii miten se kaikki valuu, sun käsistä ku hiekkaa ennen ku ehit tajuu, ja rakkaus on ku miekka lävistää sisuskaluu, sä tiiät mistä mä puhun jos oot ikin rakastanu…”
HUGO: “Mul ei ollu koskaan mitään sua vastaan oot kaunein ihminen päällä maan. VIelä toivon että joskus meidän tiet kohtaa, oikee ihminen väärään aikaan. Ei mulla ollu niin tärkeetä asiaa, kyllä mä pärjään vaikka et vastaiskaan. Ehkä tää ei olis niin vaikeeta muiden kaa, mut jostain syystä en osaa luovuttaa. Vaikka kiertäisin yksin ympäri maailman, nukkuisin yöt alla tähtitaivaan. SIlti jossain on yksi, jota mä kaipaan, oikee ihminen väärään aikaan.”
Ahti: “ Koitin soittaa sulle vaikka ei tää toimi tulen lain kanssa kanssa sä oot toisenkaa ja mä oon yksin toisel puolel maailmaa. Luulin et se oli kirjoitettu tähtiin se kumitettii pois tai sit avaruudes räjähti. Halusin sun luo’ bäkkii vast silloin ku toinen on kaukan voi sen kunnolla nähdä. oon ettiny onnee liian kauan ja tiiän sen jo täällä. Ja vaik ei hetkee olla juteltu jos sä vastaat puheluun sun pitää tietää että…”
HUGO: “Mul ei ollu koskaan mitään sua vastaan oot kaunein ihminen päällä maan. VIelä toivon että joskus meidän tiet kohtaa, oikee ihminen väärään aikaan. Ei mulla ollu niin tärkeetä asiaa, kyllä mä pärjään vaikka et vastaiskaan. Ehkä tää ei olis niin vaikeeta muiden kaa, mut jostain syystä en osaa luovuttaa. Vaikka kiertäisin yksin ympäri maailman, nukkuisin yöt alla tähtitaivaan. SIlti jossain on yksi, jota mä kaipaan, oikee ihminen väärään aikaan.”
"tiiän se ei oo täällä"***
Todella nätti kappale... Joku päivä uskallan sanoa vielä kaiken hänelle...
Erittäin asiallinen kappale. Radiosta kuultua, ja pakko oli saada selville mikä tää ralli on. Toimii 🤟
Tää on kyl hyvä. Erittäin tarttuva biisi👍👍🔥
I listen to it joka paiva very good tune wish i could understand everything!
Nyt on kunnon musaa hyviin vedetty kummatkin. Kiitokset Ahti ja Hugo 🤗🤗🎤🩵🙏🏻🩵🎤🔥✌🏻🔥
Uusi lempparini..kiitos pojat🥰🥰🥰🥰
Aikas hyvin sopii Ahtin ja HUGO:n ääner yhteen
todella hyvä👍👍 oon oottanukki nii innoissaa tätä uutta ja ei ollu ees pettymys😃
I love this song!
Greetings from Germany
🇩🇪🤝🏻🇫🇮
Ei mul ollu niin tärkeetä asiaa kyl mä pärjään vaik et vastaiskaa👐
Top 1 spotify taas jätkät on hulluiii!!!
Oikeestiiii niin ihanaaa et kaikki tekee tällösii musaa
Tämä on aivan ihana biisi ❤Minä rakastan tätä ❤
Ihana kappale❤
Tää biisi on hyvä❤❤❤❤❤
😁😁😁😁💖💖💖💖💖💖
WAu this Song great and message strike My Soul... Good Job ❤❤
Tämä on aivan nahtava biisi ❤️
とても良い曲ですね!哀愁を感じて、懐かしい。何度も聞きます。
On tosi hyvä biisi❤
Suomen Paras artisti❤
Oh God!!! Kylläpä on osuvat sanat🥲
Vuoden paras biisi 🫶
Kuuntelin tätä joskus kajareista ja naapuri huusi "laita äänet kovemmalle!"
Mun biisi pojalle. Tykkää kanssa. ❤
niin ihana musiikki😍🤩😍😍
tää on kyl tosi hyvä!!
😢😢😢 aivan ihana!!!!
Hyvä kappale pojat 👍
Tässä hyvä esimerkki kun kaikki palat loksahtaa paikailleen,Sävellys, poikien dynamiikka.Lyriikkakin jopa semi oma peräistä.Mutta uniikkia täysin ko kombo, ja taustat tässä yhteydessä.6/5Huikeeta.Ahti ja Hugo yhteistuotosta levyllinen kiitos:)
Hyvä biisi kuuntelen tätä yötä päivää❤
Tää on nii hyvä 😢❤❤
Ei mul ollu niin tärkeetä asiaa, kyllä mä pärjään vaikket vastaiskaan
Ehkä tää ei ois niin vaikeeta muiden kaa
Mut jostain syyst en osaa luovuttaa
Vaikka kiertäisin yksin ympäri maailmaa
Nukkuisin yöt alla tähtitaivaan
Silti jossain on yksi, jota mä kaipaan
Oikee ihminen väärään aikaan (Aikaan)
[Verse 1: Ahti]
Venaa, ny mä kelaan täs siihen mist se alkoi
Puhutaa joka yö, ja sun takii valvoin
Ne tunteet mitä koin sua kohtaan oli vahvoi
Kai me muistetaan toisemme, viel kun ollaan vanhoi?
Se on aika vitun deeppii miten se kaikki valuu sun käsistä kun hiekkaa
Ennen kun ehdit tajuu
Ja rakkaus on kun miekka, lävistää sisuskalun
Sä tiiät mist mä puhun, jos oot ikin rakastanu
Mul ei ollu koskaan mitään sua vastaan, oot kaunein ihminen päällä maan
Vielä toivon että joskus meidän tiet kohtaa
Oikee ihminen väärään aikaan
[Kertosäe: HUGO]
Ei mul ollu niin tärkeetä asiaa, kyllä mä pärjään vaikket vastaiskaan
Ehkä tää ei ois niin vaikeeta muiden kaa
Mut jostain syyst en osaa luovuttaa
Vaikka kiertäisin yksin ympäri maailmaa
Nukkuisin yöt alla tähtitaivaan
Silti jossain on yksi, jota mä kaipaan
Oikee ihminen väärään aikaan
[Verse 2: Ahti]
Koitin soittaa sulle, vaikka ei tää toimii tule lainkaan
Sä oot toisen kaa, ja mä oon yksin toisel puolеl maailmaa
Luulin et se oli kirjotettu tähtiin
Sе kumitettiin pois, tai sit avaruudes räjähti
Halusin sun luo backkiin
Vast silloin kun toinen on kaukana, voi kunnol sen nähdä
Oon ettiny onnee liian kauan, tiiän se ei oo täällä
Ja vaikkei hetkeen olla juteltu
Jos sä vastaat puheluun, sun pitää tietää että
[Esikertosäe: HUGO]
Mul ei ollu koskaan mitään sua vastaan, oot kaunein ihminen päällä maan
Vielä toivon että joskus meidän tiet kohtaa
Oikee ihminen väärään aikaan
Ei mul ollu niin tärkeetä asiaa, kyllä mä pärjään vaikket vastaiskaan
Ehkä tää ei ois niin vaikeeta muiden kaa
Mut jostain syyst en osaa luovuttaa
Vaikka kiertäisin yksin ympäri maailmaa
Nukkuisin yöt alla tähtitaivaan
Silti jossain on yksi, jota mä kaipaan
Oikee ihminen väärään aikaan
[Outro: Ahti]
(Oikee ihminen väärään aikaan)
(Oikee ihminen väärään aikaan)
Räjähtävän hyvä biisi!!
Ihana biisi kuuntelen jokapäivä❤😊
Niin hyvä biisi❤
loveen sua hugo oot legit mu lempi artisti rn
Jumalauta ku piti kuunnella tää biisi nii monta kertaa ku piti esittää tää koulus jotain neljä kertaa. Ajan kanssa opin tykkäämään tästä ja kyllä tästä aika monta hyvää muistoa jää!
kiiitos äijjät , tää on vaa niiin tosi JEEES
Kiitti kun teete tän biisin ja tää biisi on best ja sillee ja mä osaan tän biisin sanat ja mä laulan aina tän biisin joka päivä
no nyt on kunno räppikattila päässä :D
Oon kuunnellut tätä varmaan tuhat kertaa. Ihan hitti meillä kotona
Upea biisi ❤❤❤
Tämä on hyvä biisi. Kuuntelen tätä jatkuvasti.
Oli hyvä ralli itämerellä❤
Kiitos Hugo kun annoit mul läpy tä biiisin aikana
Mun kaveri sano tän mulle sitten kuuntelin pari päivää ja on yhtäkkiä parempi ku taulut
Heii mut ite tykkään kaikista Hugon biiseistä ja lemppari on tää ja sun puolesta mut kaikki biisit menee❤taulut sopii mun tilanteeseen tällä hetkellä😢
Ihana biisi ja hyvä ääni!!!!!❤❤❤❤❤
Kiva nähä salon iltatorilla!!❤🌞🌞🌞
Rakkastan sinua paljon tykkään susta ollet komee laulaja hugo ❤❤❤❤
Järjettömän hyvä biisi ja riimit osuu ja uppoaa😢
Tossa loppukitarasoundissa on jotain Tinakenkätyttöä?. Siistiä et uudet biisit saa loistaa! Tykkäsin kovasti. Teille kaikkee hyvää!!
Laurihan on aivan uskomattoman ihana laulaja 😮, minähän rakastan häntä aivan todell a
Ihan huippu oon miä vissii 30 kertaa kuunnellu
❤ Loistavaa jätkät
tosi diipiii kivaa musaa
Kertosäkeen laulajalla on aivan todella huikea ääni. Tällä toisella ei ehkä niinkään.
Tää biisi on mun uus obession 😅 pitää kuunnella monta kertaa päivän aikana
mikä suomalainen vanha biisi tästä tulee mielee? auttakaa, tuttu melodia
Tyyliin tästä tuli mun lempibiisi
Terviset naapurille.kaikkee hyvää.nähdään aina ❤joskus.❤
Kiitos ❤
onpahan hyvä biisi ja hiton mukavasti laulettu/esitetty 6/5
Hieno kappale!!👍👍
Yes, mieletön biisi❤
Huugolla on niin hyvä ääni etten ois voinut kuvitellakaan
Pelkkää priimaa🥸
Maailman paras musa😊❤🎉❤
Could you please write the lyrics in finnish so I can understand 😊thank you so much
Tää Biisi on mun yski lrmpi Biiseistä
todella hyvä biisi upeet sanat todella upeeta
Hyvä jätkät 🤘 rokkiäijä tykkää.. Enemmän fenderin sooloa sekaan ❤ jostain syystä laulu osuuksissa iskelmä soi 😂👌
Uuh, upea biisi! 🔥
Ihana kappele❤❤❤❤❤❤
Mikael Gabrieliksi luulin ekax! Paljon samaa... Hyvä niin. Loistava!!
Niinpä😊
kaunis laulu 👍
Hidden gem ❤
Hittas❤🔥
tehkää yhes sessarit, ois salee kova kans 💪
BÄNGERI❤🔥
Mahtava musiikki video!
@Aeenrbieitare you accoustic
Olis riksus 1 oikee väärään aikaan.
Niin ihana❤
Ei pahalla ahti kun kehun huugoo sullakin on hyvä ääni