Itse kanssa aloitin terveelliset elämäntavat tammikuussa. Lisään aina reilusti kookosöljyä kahviini aamulla. Rasvaulostetta kun pöräyttelee pönttöön koko aamupäivän niin ei pääse kilot kerääntymään.
Oman suolen kalibrointi on myös hyvä tehdä nielemällä maissia ja vuoropäivinä sitten paprikan palasia. Pönttöön kurkkimalla näkee miten sitä tavaraa tulee ulos. Ja onhan tuo nyt ihan fakta juttu että kunnon rasvattu suoli ei ylimääräsiä kaloreja imeytä.
Toi kahvi oli kyl hyvä. Kuullut joskus voi kahvista ja tosta munakahvista muttei ole inhimillistä mielikuvaa saanu. Visuaalinen demonstraatio muutti käsitystä ja suosittelen maksakastike kans kokeiltava. Kiitos
Kännissä joka viikko hyvä video, selvinpäin yks paska kuukauteen. Tuossa jo pelättiin et on jotain sattunut mut olikin pelkoa pahempi, selvinpäin saakeli! Korjaappa tuo pieni epäkohta.
Sarkasmihan on taitolaji ja näin ensimmäisenä kommenttina ajattelin lähestyä videoidesi kirjoitusasua mukaillen, pahoittelut siitä. Tämä vastakaiku kyllä yllätti. Silti vielä kirsikkana kakun päälle viittaus vastaukseesi: "...tämä oli vuoden paras video." Huomaa nyt on kyllä vasta tammikuu. Uskoisin kyllä että kesää kohti videot ei ainakaan huononisi kun tuntuu nyt tipattomalla olevan muukin ku maksa kireenä.
@@lauripalonen7219 No huhhuh, olisiko kommenttini ollut vitsi tai jotain😏Tiäks... vuoden ensimmäinen video ja sanon sitä parhaaks... "haista vittu never stop the madness" on myös aika yleinen meemi... Kenelläs nyt on ne sarkasmikiikarit epävireessä 😁
Erittäin hyvä ja viihdyttävä video taas jälleen.. Sai nauraa taas! Sanoit tuossa lopussa että alapeukut eivät enää näy kenellekään. Olenkin ihmetellyt sitä kun tuli hommattua uusi tietokone. Suurimmassa osassa videoita ei näy enää edes päivämäärä milloin se ladattu. Yritin löytää UA-camn asetuksista mutta eihän sitä tietenkään löytynyt. Aika tärkeä itselle kun katson myös vanhempia luontovideoita omalta paikkakunnalta. Nyt elämä vieläkin tyhjempää :)
@@usuduwj5685 Joo. Otin selvää noista. UA-cam on muuttanut käytäntöö että alapeukut ei näy. Sillä yritetään estää videon lataajan nega/trolli tsunami. Tuo päivämäärä homma taas näkyy kun ottaa pois standardi 125% zoom ja vaihtaa 100% zoomiin vaikka CTRL pohjassa ja hiiren rullalla pyöräyttää
Munakahvihan on vietnamilainen klassikko vuodelta 1946, lisäksi Vietnam on myös maailman toisiksi suurin kahvin valmistaja ja silti Suomesta saa etsimällä etsiä Vietnamilaista kahvia, mikä on sitten aika helvetisti parempaa, ku juhlamoska. Pauligin kahvit ny muutenki voi tehä tolla sauvasekottimella mistä tahansa pahvilaatikosta.
No mä teinki samoilla painoilla, mutta tuskin semmosta sääntöä on olemassa. Ihmiset on keholtaan erilaisia ja se vaikuttaa siihen mimmosia painoja voi missäkin liikkeessä tehä.
Pitkästä aikaa, en oo siis todellakaan laskenut, mutta 30 päivää 12 tuntia ja 17 minuttia ja 12 sekuntia. Kiva kun julkasit vaikka videoa en ole vielä kerennyt katsomaankaan, viimeisen pari viikkoa olen vaan tuijiotellut, koska muurahaiset päällekkäin muuttuu siniseksi kipoksi.
Hienoa duunia 👍 videoitasi on kiva katsoa myös selvin päin. Ja paljonko se maksa maksaa? Itse syön maksalaatikkoa. Ei oo väliä onko rusinoita vai voita
Oon pari kertaa ostanu holitonta kaljaa, mutta se maistuukin paskalta. Voisitko testata holittomia oluita niin tietäis mikä on hyvää ja ostaisin sitten sitä?
@@HardKokki Valitettavasti olen mummi 61 v. ja se kerman ja smetanan aiheuttama massa kertyy lähinnä rasvaksi vatsaan ja ehkä myös omaan maksaan. Käytän toki kuitenkin kermaa, voita ja smetanaa joskus hyviin herkkuruokiin. Ei sitä aina voi olla light-linjalla. Mielenterveyshän siinä menisi.
Siis nyt ollaan asian ytimessä video on täysin timantti, mutta kuitenkin kysymys kuuluu kun ostat timanttisormuksen mikä siinä ympärillä pitää sitä timanttia pystyssä, no kultareunus tietenkin, ja nyt kysymys kuuluukin että mitenkä helvetissä tämä liittyy nyt yhtään mitenkään mihinkään mutta asiasta lehtipihviin, tässä tapauksessa timantti on mr.hard cockki ja kultareunuksena toimiii alkuperäis turkulainen. Lyhykäisyydessään ei ole timanttisormusta ilman sitä kultareunusta eikä lehtipihviä ilman sitä makusulatejuusto jutskaa siinä lehtipiffin päällä.
Tykkäsin... Mut, olisko mahdollista tehdä jotain RIISTA safkaa twiatillä .. Itse tykkään tehdä kaikkea ruokaa ja jotain osaankin, mut... kaikki uusi otetaan riemulla vastaan.. kuten olet tehnyt :) Nojooo.. olihan siulla kolari hirveä ja sakemannien kirjekyyhkyä:):) RIISTAA.. ( Metsäkanalinnut, vesilinnut, jänökset ja ihan mitä keksit)
Ohan täällä, tosin me osataan myös itse keittää kahvia niin kysyntää ei ole ihan yhtä paljon. Mutta ei hätää, katsotaan 6kk niin munakahvia rupee ilmaantumaan teidänkin kahviloiden listoille, sen verran huikea innovaatio.
Tein tämän inspiroidakseni ihmisiä myös terveelliseen elämään välillä, ei aina vain niitä herkkuja ja alkoholia. Itse olen reenannut enemmän tai vähemmän koko elämäni, että ei tämä minulle ole mikään kesäkunto- prokkis jota haluaisin esitellä :D
Ootko kokeillut parsakaalia (tai kukkakaalia) air fryerillä? Tulee muuten jonkin verran parempaa kuin mikrossa 😄 Parsakaali pilkotaan suupalan kokosiksi, öljyä, suolaa ja pippuria. Vähäksi aikaa air fryeriin, niin tulee aivan törkeen hyvää ja terveellistä lisäkettä 🤤
Nikotiinipussit pääset tilaamaan nikotiinipussit.com/
10% alennusta alekoodilla: hard10
Kiitos tästä, tosi hyvä ja tarpeellinen kommentti.
Pääsin eroon tupakka addiktiostani. Kiitos nikotiiinipussin!
Nyt en kuole tupakkaan 😁👍
Koska hot wings videoo?
älä siinä naura ku kerro sit miten ton selittää muijal
? :DDDDD
Laihduin 300 kiloa jo pelkästään tilaamalla. Kiitos
Nyt oli hyvä ja hauska jakso, tämmöset vähän pitemmät videot on hyviä kyllä. Propsit myös tupakasta kieltäytymisen käsimerkeille :D
Kuinkakohan moni tietää viittauksen :D
Oulun ylen raiskauksen esto moovit😆
Oon kuullut huhua, että entinen tyttöystäväni onnistui välttämään yllätysseksin pari kertaa näillä kikka kakkosilla
Joku oikeasti hyvä kanaruoka näin tammikuun kähmyyn tekisi eetvarttia.
Oluen ja Viinin maistelu videousti olis siisti!
Olut korkattu ja uuden Hard Kokki jakson ensiesitys. 5/5 🍺
Itse kanssa aloitin terveelliset elämäntavat tammikuussa. Lisään aina reilusti kookosöljyä kahviini aamulla. Rasvaulostetta kun pöräyttelee pönttöön koko aamupäivän niin ei pääse kilot kerääntymään.
Homma harvinaisen roger
Oman suolen kalibrointi on myös hyvä tehdä nielemällä maissia ja vuoropäivinä sitten paprikan palasia. Pönttöön kurkkimalla näkee miten sitä tavaraa tulee ulos. Ja onhan tuo nyt ihan fakta juttu että kunnon rasvattu suoli ei ylimääräsiä kaloreja imeytä.
Nyt mun treenimaailma mullistui, näillä vinkeillä ja ohjelmalla pääsee oikein hyvään kesäkuntoon 2022!
En oo kyllä munakahviin ennen törmänny!
Tai no sillon kerran yyterissä kun Tero laitto munansa kahviin, mut se onkin sit vähän eri juttu se.
Rockyn aamiainen tais olla 2-3 munaa raakana nassuun... sellaisessa elokuvassa jonka varttuneempi väki muistaa...
Ai että :D Kiitos jälleen Hard Kokille :) En enää tiedä mitä elämä olisi ilman näitä videoita 🙏🏻
Hieno paluu ansaitulta talvilomalta, näytä dorkalle pala
Hyvin hämää aivoja se rasahdus vesipullon avaamisen yhteydessä - sibalit kuoriutuu melkein ilman kyyneliä.
tää oli kova! äijä on kingi! :D
Toi kahvi oli kyl hyvä. Kuullut joskus voi kahvista ja tosta munakahvista muttei ole inhimillistä mielikuvaa saanu. Visuaalinen demonstraatio muutti käsitystä ja suosittelen maksakastike kans kokeiltava. Kiitos
Olikin muuten aika hyvä video. Top kolmoseen heittämällä. Hyviä vinkkejä.
Vittu kiitos tästä, lisää näitä terveyspaskafitness ruokia. En osaa ite tehä muutaku paistaa suikalekanaa
Huhhels kokkihan on oikeasti kovassa kuosissa💪
Erittäin hyvää materiaalia. Valmistappa poron tai miksei naudankin sydämestä jotakin 😁
täähän vois toimia ystävänpäiväspesiaalina
Pussukat hyviä nikotiinihenkilälle, mutta vielä parempikin tuote on, nimittäin Nuuska. Herkullinen, edullinen ja hyvänmakuinen.
Nyt ei kuukauden selibaatti päätyny reisillle... Hyvä jakso
Oli kyllä erittäin hyvä video. Tällääsiä lisää.. Vedet valuu silmistä kun kattoo... Aivan sika mahtava video❤️😂
Maksa on kyllä hyvää. Hirven maksaa tulee syötyä ruisjauhossa leivitettynä
Erittäin kannustavaa! Täytyy itseänikin nappaa niskasta ja kiinni ja alkaa ostamaan useammin maksaa. Kiitti maksapihveistä.
Kiitos hyvästä ja hauskasta videosta👍 melkein sai katsoa kuset ja paskat housuissa, sen verran hupaisaa menoa oli😅
En koskaan näitä reseptejä tee itse mutta silti katson jokaisen videon! :)
11:57 Pumppi päälle ja peilin eteen. Nyt on erilainen kontent video. Porvari ruokaa ja lihasten esittelyä 💪🤣👍☀️
Ei nyt kovin porvariruokaa ollut, kaikki oli halvoista raaka-aineista.
Heti menin nostelee punttia tohon viereen ja kyllä perkele totta se on, painoja lisää niin jaksoi paremmin. Avasin tosin oluen palauttavaksi..!
aika hyvin oot veden saannu pulloo ku korkkiki rusahti tollee kivasti😂 6:30
Taisi jopa sihahtaa se vesi siellä!
Kännissä joka viikko hyvä video, selvinpäin yks paska kuukauteen. Tuossa jo pelättiin et on jotain sattunut mut olikin pelkoa pahempi, selvinpäin saakeli! Korjaappa tuo pieni epäkohta.
Haista sinä pitkä vittu, tämä oli vuoden paras video. Never stop the madness ja kohta mennään taas.
Sarkasmihan on taitolaji ja näin ensimmäisenä kommenttina ajattelin lähestyä videoidesi kirjoitusasua mukaillen, pahoittelut siitä. Tämä vastakaiku kyllä yllätti. Silti vielä kirsikkana kakun päälle viittaus vastaukseesi: "...tämä oli vuoden paras video." Huomaa nyt on kyllä vasta tammikuu. Uskoisin kyllä että kesää kohti videot ei ainakaan huononisi kun tuntuu nyt tipattomalla olevan muukin ku maksa kireenä.
@@lauripalonen7219 No huhhuh, olisiko kommenttini ollut vitsi tai jotain😏Tiäks... vuoden ensimmäinen video ja sanon sitä parhaaks... "haista vittu never stop the madness" on myös aika yleinen meemi... Kenelläs nyt on ne sarkasmikiikarit epävireessä 😁
Unohtakaa ne kaiken maailman personal trainerien tekemät hölynpöly-treeniohjelmat. Tässä Hard kokin pomminvarma treeniohjelma, eikä maksa mitään!
Kyllä lähtee vuosi käyntiin näillä ohjeilla. Elämällä on tarkoitus
Erittäin hyvä ja viihdyttävä video taas jälleen.. Sai nauraa taas! Sanoit tuossa lopussa että alapeukut eivät enää näy kenellekään. Olenkin ihmetellyt sitä kun tuli hommattua uusi tietokone. Suurimmassa osassa videoita ei näy enää edes päivämäärä milloin se ladattu. Yritin löytää UA-camn asetuksista mutta eihän sitä tietenkään löytynyt. Aika tärkeä itselle kun katson myös vanhempia luontovideoita omalta paikkakunnalta. Nyt elämä vieläkin tyhjempää :)
UA-cam poistanu alapeukut, en tiiä miks
@@lebaquette Suojelevat isojen yritysten huonoja videoita, ettei porukka nää sitä 10k like/ miljoona dislike ratiota. Syy: raha.
@@TheIdiotPlays Näinhän se tietysti voi olla. Olisivat nyt jättäneet edes ne latauspäivämäärat ennalleen..
@@buebecutlen8963 Minulla ainakin näkyy päivämäärä millon video on ladattu.
@@usuduwj5685 Joo. Otin selvää noista. UA-cam on muuttanut käytäntöö että alapeukut ei näy. Sillä yritetään estää videon lataajan nega/trolli tsunami. Tuo päivämäärä homma taas näkyy kun ottaa pois standardi 125% zoom ja vaihtaa 100% zoomiin vaikka CTRL pohjassa ja hiiren rullalla pyöräyttää
Kiitos
Kiitos viikon räkänaurust.. "alkoholitonta koskenkorvaa" :DDD
Loistavaa tekemistä 😀👌🏾♨️
Munakahvihan on vietnamilainen klassikko vuodelta 1946, lisäksi Vietnam on myös maailman toisiksi suurin kahvin valmistaja ja silti Suomesta saa etsimällä etsiä Vietnamilaista kahvia, mikä on sitten aika helvetisti parempaa, ku juhlamoska. Pauligin kahvit ny muutenki voi tehä tolla sauvasekottimella mistä tahansa pahvilaatikosta.
No perkele, minä kun luulin innovoineeni jotain uutta.
Hyvä meininki, itse olen kanssa tipattoman Tammikuun puolella = pisaraakaan en jätä juomatta :P Ps: hienoja videoita, tykkään :)
Hyvä video muija tykkäs tuosta sali vaiheesta 👍
Jaha, taidan tarvita Hardkokki-paidan salille. Näytti sen verran isoilta lihakset.
Karvakuonojen luusoppa. Aika kova resepti niillä. 😁
Loistava jakso taas! Oon ite kans niin makuvammanen et maksa on lemppari! Toi pippurisoosi pitää testata :P
Ai että! Oli jo ikävä mestaria
Smoothien esillepano on kyllä kaunis.
Voisitko joskus tehdä muuten smoothieta näkkäristä tai/ja säilykeparsasta?
ihan kohta
@@HardKokki Jes vihdoin!
Wau. Erinomainen maku mösjööllä.
Long time No see ,,, ja eikä pernoid Cola jäätelö siltikään 🤣🤣
Se on hieno taito muuten täyttää kossu vedellä, rikkomatta sinettiä
Eikös tossa kyykyssä oo se sääntö että pitää tehä samoilla painoilla ku tuota pystypunnerrusta tehää,.Muute menee epätasa arvoseks????
No mä teinki samoilla painoilla, mutta tuskin semmosta sääntöä on olemassa. Ihmiset on keholtaan erilaisia ja se vaikuttaa siihen mimmosia painoja voi missäkin liikkeessä tehä.
Bulkkilager maistelut vois olla kova episodi
Pitkästä aikaa, en oo siis todellakaan laskenut, mutta 30 päivää 12 tuntia ja 17 minuttia ja 12 sekuntia. Kiva kun julkasit vaikka videoa en ole vielä kerennyt katsomaankaan, viimeisen pari viikkoa olen vaan tuijiotellut, koska muurahaiset päällekkäin muuttuu siniseksi kipoksi.
Tää oli kyl 15 ⭐️!!
viisi tähteä nälänpoistavalle kahvlle :D Mikä grilli sulla on käytössä ?
Everdure
Jos tänä vuonna maidotonta ja gluteenitonta evästä terveysintoilun tueksi 👀 mut hyvä video, tykkäsin. Pitempiä videoita sais olla useemmin.
Hyvä jakso! Mulla on ollut viimeaikoina hyvä lykky kalassa niin viittisitkö tehdä kirjolohesta jotain? Terveisiä Yhdysvalloista!
Hienoa duunia 👍 videoitasi on kiva katsoa myös selvin päin. Ja paljonko se maksa maksaa? Itse syön maksalaatikkoa. Ei oo väliä onko rusinoita vai voita
6-7e kilo
Moro! Voisitko joskus tehdä tulisia chilikastikkeita? Citymarketeista löytyy nykyään ainakin Naga Jolokiaa ja Carolina Reaperiä joita voisi käyttää.
Joo kai maar sellasia on joskus tehtykkin.
Kuulin sanan haudutellaan! Kai myös teiltä arvoisa kokki löytyy aikaa ja vaivaa säästävä aromipesä?
Jokuhan voisi luulla että tämä on raittiusliikkeen kokkiohjelma😂
Smoothien kasaaminen oli michelin tähtösien arvoinen ! Oliko siinä samaa "alkoholitonta" kossua seassa ? Kiitos taas laatuvideosta !
Tsemiä vuoteen 2022.....kaikille😁
Hyvin sparrattu hardis... 👍
Pidin jo kokinhatustani kiinni kun kuulin, että jakso kruunataan smoothiella. Pettymys oli suuri. Jakso kokonaisuutena silti 6/5
uskomaton jakso!
tekisitkö likoorikonvehteja, tai muita karkkeja?
Lyhyempiä videoita mut useampia viikossa.
Koska testaat jotain Niilo22 ruokareseptiä?
Pasi viherahon
@@kukkuruukkustudios1937 no joo sillä on kyl paremmat resespitit
Aivan turhaa tuhlata raaka aineita ja rahaa kummankaan herran resepteihin..
@@taysinturhatapaus1853 eikai, onko näin?
Nyt kyllä huijaat
@@taysinturhatapaus1853 Oon täysin samaa mieltä 🙂
Hyvä oli jakso! Ja on muuten ainut kanava missä en kelaa mainoksia ikinä. Millonkas saunatonttua ala.hardcock? 🥳
Oon pari kertaa ostanu holitonta kaljaa, mutta se maistuukin paskalta. Voisitko testata holittomia oluita niin tietäis mikä on hyvää ja ostaisin sitten sitä?
Meh, ite tykkään ihan holillisista enempi.
Heinekenin holiton on minusta ainaki hyvä
Niistä saa tehtyä ihan hyviä drinkkejä kun kaataa lorauksen kossua sinne tölkkiin
Missä sininen kippo?
Treeniosuus oli 5/5 näillä vinkeillä saan varmasti naaraat polvilleen!
Oho! Hard Kokki topinut uuden vuoden krapulasta. No eihän se olekaan vasta kuin 20.1
Maksakastike näytti todella herkulliselta, mutta aika kaloripitoiselta! Myös munuaisista saa hyvän kadtikkeen.
Massaa massaa :D
@@HardKokki Valitettavasti olen mummi 61 v. ja se kerman ja smetanan aiheuttama massa kertyy lähinnä rasvaksi vatsaan ja ehkä myös omaan maksaan. Käytän toki kuitenkin kermaa, voita ja smetanaa joskus hyviin herkkuruokiin. Ei sitä aina voi olla light-linjalla. Mielenterveyshän siinä menisi.
@@outileppa5080 Joo ei kannata syödä raskasta treeniruokaa jos ei aijo treenata, mutta voi sitä silti joskus herkutella.
Timattia taas!
Mikä tuo fallos juttu on joka kohdassa? Eikö ns.Kirkkovene kiinnosta?
Tiesitkö muuten että kirkkovene on vain suomalaisten juttu? Ulkomaalaiset ei ymmärrä koko symbolia :D
@@HardKokki Tšekeissä on oma versionsa nimeltä píča. Se on vaan usein airoton ja salmiakin muotoinen, eli ns. kulmikas vittusaatana.
@@HardKokki Joo tota en kyllä tienny :D Hyviä videoita muuten mutta tuli vaan mieleen "Keep on rock" Vai miten sitä sanotaan
Siis nyt ollaan asian ytimessä video on täysin timantti, mutta kuitenkin kysymys kuuluu kun ostat timanttisormuksen mikä siinä ympärillä pitää sitä timanttia pystyssä, no kultareunus tietenkin, ja nyt kysymys kuuluukin että mitenkä helvetissä tämä liittyy nyt yhtään mitenkään mihinkään mutta asiasta lehtipihviin, tässä tapauksessa timantti on mr.hard cockki ja kultareunuksena toimiii alkuperäis turkulainen. Lyhykäisyydessään ei ole timanttisormusta ilman sitä kultareunusta eikä lehtipihviä ilman sitä makusulatejuusto jutskaa siinä lehtipiffin päällä.
Mitä?
@@HardKokki nimeonmaan.
aivan loistava jakso :D
Onko toi kulli vai tatti mikä tuossa sun taustalla on ”alkupuheessa”
0:26 mielenkiintoinen patsas tuola taustalla 🤔
Olen tietämättäni treenannut aina oikein, siis ei jalkoja. Kylläpä helpotti tämä tieto.
Tykkäsin... Mut, olisko mahdollista tehdä jotain RIISTA safkaa twiatillä .. Itse tykkään tehdä kaikkea ruokaa ja jotain osaankin, mut... kaikki uusi otetaan riemulla vastaan.. kuten olet tehnyt :) Nojooo.. olihan siulla kolari hirveä ja sakemannien kirjekyyhkyä:):) RIISTAA.. ( Metsäkanalinnut, vesilinnut, jänökset ja ihan mitä keksit)
Riista on usein niin kallista ettei sitä oikein voi valmistaa. Joku pakastettu peruan filee maksaa sen 70e kilolta niin ehhh.
Totta saatana tuokii.... Jatka vaan samaan malliin... Diggaan tyylistäsi duunailla ruokaa :)
Jeeee!
Tätä on odotettu !!!!!
Ny o rilliin panostettu. hyvä
Miten olisi jokin itämainen eliksiiri näin vuoden alkuun; riisiä, kasviksia, frittiä, hapanimelää... mitä näitä nyt on...
Teillä ei taida olla noita kahviloita sit ihan kauheesti siellä kehä III ulukopuolella?
Ohan täällä, tosin me osataan myös itse keittää kahvia niin kysyntää ei ole ihan yhtä paljon. Mutta ei hätää, katsotaan 6kk niin munakahvia rupee ilmaantumaan teidänkin kahviloiden listoille, sen verran huikea innovaatio.
Hyvä on, ehkä tätä voisi koittaa 👍🏻💪🏻
teitkö tän videon vain siksi että pääset näyttämään (kehittyvää) kesäkuntoa 2022
Tein tämän inspiroidakseni ihmisiä myös terveelliseen elämään välillä, ei aina vain niitä herkkuja ja alkoholia. Itse olen reenannut enemmän tai vähemmän koko elämäni, että ei tämä minulle ole mikään kesäkunto- prokkis jota haluaisin esitellä :D
@@HardKokki minä olen enemmänkin juopotellut enemmän tai vähemmän koko elämäni mutta minusta näyttäisi että hauiskäännössä on liian vähän painoa?
2:49 onko nää ne tulevat ylen:n tupakkatumput?
Vois hyvin olla!
Mistä hommasit tuon penkin ja painosetin?
Sain lahjaksi, ne on itse tehdyt joten vastaavia ei saa kaupasta.
Ootko kokeillut parsakaalia (tai kukkakaalia) air fryerillä? Tulee muuten jonkin verran parempaa kuin mikrossa 😄 Parsakaali pilkotaan suupalan kokosiksi, öljyä, suolaa ja pippuria. Vähäksi aikaa air fryeriin, niin tulee aivan törkeen hyvää ja terveellistä lisäkettä 🤤
Ei ole fraif frayfreria
Ite ollu ny 10 viikkoa polttamatta nikotiinilaastareilla. Suosittelen.
Tervetuloa takaisin lomalta. Sinua on odotettu
Katsos onko susta vertaa Haapasaloa vastaa ja pyöräytä: Hatsapureja!
Eihän sitä tosiaan tarvitse kuin nuo kaksi liikettä. Penkki on se mitä kysytään ja hauista näytetään.
Juuri näin!
2:17 Irti revitty Windows-näppäin sai hymyn huulille.
Siihen ku sohasee kesken pelin niin kyllä vituttaa :D
Kyllä se on yksi parhaimmista tunteista kun lasinen vesipullo *napsahtaa* auki...06:33-> :D
Kokkivinkki: Mausta maksa suolalla ja kaneli ja paista pannulla kypsäksi. Nauti kylmän oluen kanssa!
täähän lähti tieteen kannalta melko vituiksi noissa lihoissa...
Voiko porsaankyljykset paistaa mikrossa?
Voi, paistopintoja ei tule ja rakenne voi olla vähän kuminen, mutta kyllä ne kypsäksi saa.
@@HardKokki mutta maksaako vaivan maksaa maksasta.
Kova jätkä 😎
Ai että, tulipa mieleen etten kunnon maksaa ole syönyt aikoihin ja tuo maksaresepti menee kyllä ehdottomasti kokeiluun.
Fittan kuolen näille prkl jutuille; kukkakaali .. kakk--.. 😹 6/5 aijai.
Ja keto on iha jeees.
Loistava pätkä!
Todellinen salimieshän ei mitään lämmittelyjä kaipaa, mutta hanskoja ei saa missään nimessä unohtaa ettei vaan tule kämmeniin rakkuloita
Vitut rakkuloista, hanskat kertovat muille että kyseessä on SALIMIÄSS