MY DAY: LONTOON JOULUTORIT | 15. LUUKKU

Поділитися
Вставка
  • Опубліковано 30 вер 2024
  • Tuu mukaan seuraamaan mun ja Valtterin toista päivää Lontoossa. Käydään Prada -kahvilassa ja kierretään Lontoon upeimmat joulutorit! 🎄🤩
    _________________________
    Tänä vuonna vietetään UA-cam Joulukalenterini 10v juhlavuotta ja aiempien vuosien tapaan myös tänä vuonna kalenterin yhteydessä kerätään rahaa hyväntekeväisyyteen. Toissa vuonna saavutimmekin huikean 20 000 euron lahjoituspotin, kun lasketaan yhteen kaikki aiempien vuosien keräykset.
    Valitsin tänäkin vuonna hyväntekeväisyyskohteeksi Mieli ry:n, sillä aiemmin kohde on koskettanut minua läheisteni kautta, mutta viime vuosina myös itse hain rankkojen kokemuksien jälkeen apua terapiasta. Sain sieltä korvaamattomia työkaluja, sekä tukea asioiden käsittelyyn ja toivoisinkin niiden olevan mahdollisimman monelle mahdollisimman helposti saatavilla. Valitettavasti tällä hetkellä kaikki apua tarvitsevat eivät sitä saa ja maailman tilanteen sekä nykyisten päättäjien päätökset ovat herättäneet minussa suuren huolen siitä, miten yhä useampi mielenterveyspalveluita tarvitseva tulee jäämään asioidensa kanssa yksin.
    Lahjoitin keräykseen pohjasumman ja sä voit osallistua keräykseen juuri sinulle sopivalla lahjoituksella - eurolla tai enemmällä. Yli 20 000 euron yhteenlaskettu potti on kertynyt pääasiassa pienemmistä 1-10 euron lahjoituksista. Osallistu keräykseen: potti.mieli.fi...
    _________________________
    Uusimmat kuulumiset ja ajatukset löydät blogistani:
    www.naag.fi
    Kuuntele mun ja Valtterin yhteistä Olohuone -podcastia:
    www.naag.fi/fi/...
    Muista seurata mua myös näissä!
    Instagram: / jannenaakka
    TikTok: / naakkajanne
    Facebook: / janne.naakka
    Twitter: / jannenaakka
    Snapchat: jannenaakka

КОМЕНТАРІ • 9

  • @vilnaksu
    @vilnaksu 9 місяців тому +12

    samojedi koira ois ollu vielä enemmän jääkarhu😂

  • @roosakervinen2932
    @roosakervinen2932 9 місяців тому

    Ihana kun Valtteri joutuu olemaan ihan kyyryssä kun seisotte vierekkäin 😅😅
    Ihania ootte ❤

  • @jaanapulkkinen3093
    @jaanapulkkinen3093 9 місяців тому +1

    Kivan pitsakka video,joulukortit ihania..🎅

  • @janettetoivonen4298
    @janettetoivonen4298 9 місяців тому +1

    todella kaunis Lontoo kauniit joulu valot Lontoossa =) ihanaa rauhallista joulun odotusta teille =)

  • @frida.d
    @frida.d 9 місяців тому

    Tuli kyllä taas niiiin Lontoo-kuume. Kiitos että pääsen edes näin videon välityksellä vähän fiilistelemään.❤❤❤

  • @MilenaIsoaho
    @MilenaIsoaho 9 місяців тому

    tää on niin ihana ja inspiroiva joulukalenteri❤ OOTTE UPEITA. kiitos jokaisen päivän piristyksestä

  • @tiinat9606
    @tiinat9606 9 місяців тому

    On kyllä ihana joulukalenteri tänä vuonna!

  • @googleuser8117
    @googleuser8117 9 місяців тому

    Ihana video ❤ ihanat Janne ja Valtteri ❤

  • @Ella-uf1yf
    @Ella-uf1yf 9 місяців тому

    Hyvä video🥰