Kyllä taas oli mukavaa kuunnella Malista ja Miettistä kaksi todella järkevää heppua antoi taas palaa ! Kiitos ! Valitettavaa on että tuolla päättäjissä ei löydy kyllä yhtään näin järkeviä ihmisiä eikä se ihme kun Lammaslaumat äänestävät aina samoja pelkkiä selittelijöitä mikä ihme suomalaisia vaivaa
Ihmiset luo mielipiteensä, ja käyttäytyy sitten sen mukaisesti, mitä valtamedioista heihin ohjelmoidaan. Eli siinä mielessä ei suomalaisia mikään vaivaa. Vika ja ongelma on muualla -> valtamediat.
Malisen kyky analysoida maailmantaloutta niinkuin EU:n talouden kehitystäkin, mutta yhtälailla syitä Euroopan unionin talouden rakenteiden sisällä "piilevistä" riskeistä on aivan omaa luokkaansa. Hienoa kuulla Malisen arvioita ja kommentteja jälleen hänen näkyvän paluunsa myötä 👊👍 Kiitos, 🤜🤛näin viiveellä myös heille kaikille , jotka yhdessä Malisen kanssa toivat esiin EU:n 🇪🇺 elvytyspaketin sisältämät "tuhon elementit" Suomelle 🇫🇮
Kansan jako kahteen on jo hyvin pitkällä. Moni jo uhoaa että passittomat pitäisi eristää leireille tai vankilaan. Järki ja ihmisyys tuntuu monelta unohtuneen kokonaan.
Kiitos erittäin hyvästä keskustelusta, tilanne Euroopassa ja Suomessa ja koko maailmassa on todella huolestuttava ja kaikkien hyväuskoisten sinisilmien pitäisi herätä tähän todellisuuteen missä ollaan ja mihin se on meitä viemässä kuin pässiä narusta!
Ps. Olen tässä itsekseni ihmetellyt, että miten sortopassin kannattajat eivät ymmärrä kannattavansa ehdollista kulkulupaa myös kotimaan sisällä liikkumiseen -- eikä mikään takaa, etteivätkö ehdot muutu ja tiukennu, kun aikaa kuluu. On mielenkiintoista, että nämä vastuullisina ja suvaitsevaisina (lue: valikoivasti syrjivinä) ihmisinä itseään pitävät kykenevät elämään keskenään ristiriitaisissa todellisuustunneleissa samanaikaisesti, itse tilannettaan huomaamatta.
Toi on hyvä kysymys! Itse olen myös pohtinut samaa, ja uskon että kyse materialistisesta maailmankuvasta (siis maailmankuvasta, joka "kieltää kaikki henkiset olennot ja voimat luonnontieteellisten ilmiöiden selitysperusteina") yhdistettynä pelkoon ja pelolla ohjaamiseen. Moni ns. suvaitsevainen omaa ko. materialistisen maailmankuvan. Ja jos uskot ko. materialistisen maailmakuvan mukaan siihen että "kaikki on tässä ja nyt, että ei ole kuolemanjälkeistä elämää, että nimenomaan tästä elämästä pitää nauttia ja elää mahdollisimman pitkään", niin olet helppo saalis pelolle! Silloin pelolla, erityisesti kuolemanpelolla, mutta myös maineen menettämisen pelolla, sinut saadaan hyvinkin "suvaitsemattomaksi". Se vaan minun näkemyksenäni. Voin olla väärässä. Mutta kuten sanottu, hyvä kysymys!
@@november1742 Mahdollista. Tuskin on yhtä ainoata selitystä. Kuten vaikkapa että koska itse otti piikit (meni halpaan), haluaa muiden toimivan samoin ettei joudu tuntemaan itseään muita tyhmemmäksi. Sitten ovat "uskossa olevat", jotka eivät kyseenalaista tiedettä, hesaria, "asiantuntijoita" jne vaan nielevät "oman" mielipiteensä päivän aviisista aamukahvin mukana; näille kaikki muu on salaliittoteoriaa. Mielipiteet, uskomukset ja tavat ovat kiinteä osa minä-kuvaa. Kun toinen näitä haastaa, se koetaan hyökkäyksenä minää vastaan ja reagoidaan sen mukaan. Yleensä aggressiivisesti. Moni saattaa pelätä väkivaltaa, jos ei tottele ottamalla piikkiä ja passia. Osa pelkää, että valtio vie lapset, jos ei tottele. Toki muitakin näkökulmia on .
@@riikkasoyring6239 Moi! Todella hyviä pointseja kaikki. Mutta ajattele Rooman valtakunnan tuhoutumista. Alussa Rooma oli vahva, koska ihmiset halusivat "tehdä oikein". Ne halusivat olla "korkeamoraalisia ihmisiä". Mutta Rooman loppuaikoina ihmisistä tuli "nautintojen orjia". Niitä kiinnosti vain nautinnot, totuudesta ja moraalista viis. Minusta sama tapahtuu nyt täällä länsi-euroopassa (ja länsimaissa laajemmin). Ihmisistä on tullut "nautintoihin ja mukavuuksiin addiktoituneita" tyypejä, jotka pelkäävät. Niitä ohjataan pelolla. Tarkemmin: Jos pelkäät menettäväsi mukavat gourmet-illalliset, etelän lomamatkat, ja muut ylellisyydet ml. työpaikkasi hienolla tittelillä (asia, joka sinulle voi tapahtua jos asetut valtavirtaa vastaan), niin etkö silloin ole helposti valmis hyväksymään pienet moraaliset poikkeamat tai jopa suoranaiset valheet. Ihminen, joka elää nautinnoissa on minusta hyvin heikko ja helposti ohjailtavissa. Pelko on tehokas keino sellaisia ihmisiä kohtaan. Sellaiset ihmiset saadaan helposti pelkäämään (ja sitä kautta tottelemaan sokeasti), niinkuin suurin osa nykyään tekee. Toki poikkeuksiakin varmaan on. Mutta itse noin ajattelen. Yksinkertaisesti ilmaistuna: Meitä ohjataan pelolla ja nautinnoilla.
@@jesseaffiliate6328 Malisen hyvin epäasiallinen käytös erästä naispuolista juontajaa kohtaan, kuulemman syynä. Jos totta, niin laski Malisen pisteitä paljon silmissäni.
Pakko👊🏻 YLE on se hiljainen lähtö kohti 🤮 sehän vaan laitettiin käytäntöön kaikille ja se meni läpi jollain tasolla😳ja ne jotka epäröi niin ajatteli että ihan sama ku muutki maksaa🤔 yle on ensimmäinen joka on loputtava🙏
Kanavan isäntä siis vieraili lokakuun loppupuolella Ylen Pörssipäivässä. Lähetys kannattaa kuunnella jälkikäteen verkossa. Vahvistui ennakkokuva Ylessä seurattavan Internet-keskusteluja, mm. tämänkin kanavan. Someseurannasta viitteitä jo aiemmin (hyödynnetäänkö verkkoseurannassa Yle-tunnusta tms, firman ehkä mittavien teknisten valmiuksien puitteissa?). Lähetyksessä perusteltiin hyvin Ylen lakisääteisten tehtävien asettamia rajoitteita. Kyettäisiinkö pakolliset hoitamaan yhdellä valtakunnallisella radio- ja TV-kanavalla sekä WWW-portaalilla? Luulisi laatudokumenttienkin ja kulttuurin lähettämiseen noiden riittävän. Jos tarve laajemmalle jakelulle, muiden toimijoiden lupaehtoihin velvoite myydä ohjelma-aikaa normi markkinahinnalla.
Nordea kyllä palautettiin suomeen,kun oli kaupitellut Ruotsissa ensin elinikäisiä lainoja.Toivottavasti sijoittajat ehtii korjaamaan talouden,sillä inflaatio nousee koronnostot häämöttää ja riskit kasvaa.
Hyvä lähetys, öljymaa Venezuela mainittu. Takavuosien finanssikeskus Libanonissa hyperinflaatio. Sveitsiläinen sanomalehti Le Temps uutisoi (BDL kiisti lokakuun alussa) IMF:n peukaloineen 14 sivun verran dataa maalle suotuisemmaksi. Alkup. v. 2016 raportti kun kertoi maan matkaavan romahdukseen. Näinpä lähetyksessä mainituille kursseille todellakin tarvetta, koska Venezuelan ja Libanonin tapauksissa mukana “bad data”. Bad data lienee yksi tehokkaimmista keinoista "jymäyttää".
Itse näen että Hopea on todella hyvä vaihtoehto varallisuuden turva. Sitä kun tarvitaan paljon teollisuudessa, tuskin sitä tehdään laittomaksi. Kuten esim kulta tehtiin laittomaksi omistaa Usa:ssa 1933. Korut tietty aina hyvä vaihtoehto. Ja näen jalometallien arvon nousevan Paljon tulevaisuudessa.
Ymmärrän nuo Malisen huolet ihmisten jaottelusta, mutta... meitähän jaotellaan jo vaikka minkä perusteella jo ties kuinka nuoresta pitäen. Jos ei näe kunnolla niin ajokortti otetaan pois, jos on huono koulutodistus niin ei pääse kouluun, jos on mies niin joutuu armeijaan tai vaihtoehtoisesti linnaan jne. jne.. Tietenkin koronapassi on taas yksi jakoperuste lisää.
Niin siis pankeillahan on erinomainen tilaisuus rikastua Suomen kaltaisessa taloudessa. Monet pankit on tehneet tulosta pandemian aikana. Puhumattakaan niistä pankeille tipahtaneista asunnoista, ym. joihin on otettu velkaa.
Miksi menis paikkoihin missä ei voi vaikuttaa mihinkään millään tavalla ? Työntäkää nyt toi "politiikka" ja "demokraattinen vaikuttaminen" sinne minne aurinko ei paista
13:05 kohtaan. Delhissä hallinnollinen ilmasto-lockdown on tätä kirjoitettaessa paikallishallinnon esityslistalla. Intiassa käsittääkseni M2 käppyröiden mukaan kasvanut, eikä tuotanto ole kunnolla startannut kaikilla alueilla. Uutistietojen mukaan ovat rajoittamassa kryptoja ja ajaakseen omaa CBDC:tä.
Inflaatio laukkaa ja korot nousee..ihan hyvin vanhenee siis Malisen viesti vuodessa..toivon kipinä on että kyllä markkinatalous aina lopulta nostaa päätään ja katselee että mitenkäs tästä eteenpäin..
Tässä puhutaan passista liittyen aiheeseen 3. Nyt uutisoidaan hätäjarrusta ja sen poistamisesta käytöstä. Menikö verovaroin hankittu järjestelmä hukkaan jos sitä ei voida käyttää?
Yksinkertainen analyysi, iästä, terveydentilasta ja rokotteen haitasta ja hyödystä, tehosta antaa itsellekin, että se kannattaisi ottaa MARGINAALISELLA hyödyllä itselle ja yleisestikin. Kaikki yleinen häslingi great resetistä ja passeista sun muista nollaa tuon analyysin.
@@burgundilainenkeikari6908 Erinomainen analyysi. Olen päätynyt täsmälleen samaan itsekin. Valtamedian yksipuolinen journalismi ja valheelliset hokemat herättivät epäluulon, joka ei rauhoitu kuin sillä, että sama media korjaa virheensä ja kertoo totuuden, tai vaihtoehtoisesti kumoaa "väärän" tiedon uskottavasti.
Kuulin että Dansken toiminnot ovat pitkälti Liettuassa... onko siellä nouseva finanssialan keskus myös muilla pohjoismaalaisilla pankeilla ja alan rahoituslaitoksilla?
Swedbank siellä ainakin oli, Ruotsihan on Liettuaan paljon investointeja ja tilauksia tehnyt. Joka tapauksessa kolmesta Baltianmaasta Liettuan GDP per kapita on korkein (perässä Viro ja hännillä Latvia) ja maan finanssisketori on kolmesta isoin. Liettuassa ja Virossa tasavero, Latviassa käsittääkseni ei. Olisiko Suomen ongelmat korjattavissa tasaverolla ja voisiko sillä houkutella investointeja/osaajia Suomeen?
Ainoo asia mikä ärsytti tässä oli sana "raha" koska tämä on väärä termi mitä kaksikko käytti. Oikea sana ois ollut "valuutta" koska Euro tai Dollari on Fiat valuuttaa ei rahaa.
Joo, rahasta/rahavirroista myös kanavan lähetyksessä "Black Swan 2". Isossa kuvassa virheineen "street name" raha=valuutta. Varallisuuserät tarkemmin ei puoleen tuntiin mahdu(?). Kursseilla asia esillä sitäkin enemmänkin.
Markku Järvinen Miten määrittelet nämä termit? Munulle raha ja samalla rahatalous tarkoittaa sellaista taloutta jossa yhtä tiettyä varallisuuden muotoa (rahaa) käytetään sekä yleisenä arvon mittana, että vaihdon välineenä. Tälläisena rahaa voi olla kaikkea oravannahoista seteleihin, kullasta pankkitalletuksiin. Enkä tarvitse mitään ylimääräisiä käsitteitä.
@@johannesvaasalainen7075 USD ennen vuotta 1971 se oli sidottu kultakantaan. Kultaraha, hopearaha tai valuutta joka on sidottu johonkin joka säilyttää arvon ja ei ole keskuspankin sääntelevänä. Esim valuutan printtaukseen joka heikentää arvoa. Mitä etsit tällä?
@@markom5336 No joo, ehkä myös CNN. Tosin näillä kahdella on vissi ero siinä, että RT on Venäjän valtion manipuloima, siinä missä CNN on vain joukko omaan hömppäänsä hurahtaneita.
The most terrifying force of death comes from the hands of Men who wanted to be left Alone. They try, so very hard, to mind their own business and provide for themselves and those they love. They resist every impulse to fight back, knowing the forced and permanent change of life that will come from it. They know that the moment they fight back, their lives as they have lived them, are over. The moment the Men who wanted to be left alone are forced to fight back, it is a form of suicide. They are literally killing off who they used to be. Which is why, when forced to take up violence, these Men who wanted to be left alone, fight with unholy vengeance against those who murdered their former lives. They fight with raw hate, and a drive that cannot be fathomed by those who are merely play-acting at politics and terror. TRUE TERROR will arrive at these people's door, and they will cry, scream, and beg for mercy... it will fall upon the deaf ears of the Men who just wanted to be left alone
@@pacifist2829 siis miten? kato ite, Suomessa ihan varmaan joku kuuntelee tai vaikuttaa sun puheluihin.. ihan foliohattu osastoa noi kommentit ua-cam.com/video/XE-oGvV2gis/v-deo.html
Mitä vaikutusvaltaa? Miettisellä on valtaa valita vieraansa. Jos oikeasti vaikutusvaltaiset ihmiset kuuntelisivat Malista, niin hänellä voisi olla vaikutusta asioihin. Mutta ne ovet ovat hänen kohdaltaan menneet kiinni.
Teksasin ohella myös Florida pitää kiinni vapaudesta, perustuslaista ja terveestä järjestä. Itse asiassa kuten mainittiin 23 osavaltiota.
Kiitos Neuvottelijalle - parasta ajankohtaista tälle syksylle.
Kyllä taas oli mukavaa kuunnella Malista ja Miettistä kaksi todella järkevää heppua antoi taas palaa ! Kiitos ! Valitettavaa on että tuolla päättäjissä ei löydy kyllä yhtään näin järkeviä ihmisiä eikä se ihme kun Lammaslaumat äänestävät aina samoja pelkkiä selittelijöitä mikä ihme suomalaisia vaivaa
Turtiainen ainut Suomen kansan edustaja
@@tomia89 se on kyllä totta
Ihmiset luo mielipiteensä, ja käyttäytyy sitten sen mukaisesti, mitä valtamedioista heihin ohjelmoidaan. Eli siinä mielessä ei suomalaisia mikään vaivaa. Vika ja ongelma on muualla -> valtamediat.
@@topdog1400 👍
Tuomas Maliselle KIITOKSET taas. Jos hän on ERITTÄIN huolestunut nykytilanteesta, niin alan myös MELKOISESTI huolestua VÄHÄN itse.
Kiinnostavaa keskustelua tärkeistä aiheista! Kiitos!
Loistavaa depattia taas!👍😊 Tuomas Malista on ollu ihan ikävä!😊❤️🇫🇮
Malisen kyky analysoida maailmantaloutta niinkuin EU:n talouden kehitystäkin, mutta yhtälailla syitä Euroopan unionin talouden rakenteiden sisällä "piilevistä" riskeistä on aivan omaa luokkaansa.
Hienoa kuulla Malisen arvioita ja kommentteja jälleen hänen näkyvän paluunsa myötä 👊👍
Kiitos, 🤜🤛näin viiveellä myös heille kaikille , jotka yhdessä Malisen kanssa toivat esiin EU:n 🇪🇺 elvytyspaketin sisältämät "tuhon elementit" Suomelle 🇫🇮
Kansan jako kahteen on jo hyvin pitkällä. Moni jo uhoaa että passittomat pitäisi eristää leireille tai vankilaan. Järki ja ihmisyys tuntuu monelta unohtuneen kokonaan.
Kiitos erittäin hyvästä keskustelusta, tilanne Euroopassa ja Suomessa ja koko maailmassa on todella huolestuttava ja kaikkien hyväuskoisten sinisilmien pitäisi herätä tähän todellisuuteen missä ollaan ja mihin se on meitä viemässä kuin pässiä narusta!
Ps. Olen tässä itsekseni ihmetellyt, että miten sortopassin kannattajat eivät ymmärrä kannattavansa ehdollista kulkulupaa myös kotimaan sisällä liikkumiseen -- eikä mikään takaa, etteivätkö ehdot muutu ja tiukennu, kun aikaa kuluu.
On mielenkiintoista, että nämä vastuullisina ja suvaitsevaisina (lue: valikoivasti syrjivinä) ihmisinä itseään pitävät kykenevät elämään keskenään ristiriitaisissa todellisuustunneleissa samanaikaisesti, itse tilannettaan huomaamatta.
Toi on hyvä kysymys! Itse olen myös pohtinut samaa, ja uskon että kyse materialistisesta maailmankuvasta (siis maailmankuvasta, joka "kieltää kaikki henkiset olennot ja voimat luonnontieteellisten ilmiöiden selitysperusteina") yhdistettynä pelkoon ja pelolla ohjaamiseen. Moni ns. suvaitsevainen omaa ko. materialistisen maailmankuvan. Ja jos uskot ko. materialistisen maailmakuvan mukaan siihen että "kaikki on tässä ja nyt, että ei ole kuolemanjälkeistä elämää, että nimenomaan tästä elämästä pitää nauttia ja elää mahdollisimman pitkään", niin olet helppo saalis pelolle! Silloin pelolla, erityisesti kuolemanpelolla, mutta myös maineen menettämisen pelolla, sinut saadaan hyvinkin "suvaitsemattomaksi". Se vaan minun näkemyksenäni. Voin olla väärässä. Mutta kuten sanottu, hyvä kysymys!
@@november1742 Mahdollista. Tuskin on yhtä ainoata selitystä. Kuten vaikkapa että koska itse otti piikit (meni halpaan), haluaa muiden toimivan samoin ettei joudu tuntemaan itseään muita tyhmemmäksi.
Sitten ovat "uskossa olevat", jotka eivät kyseenalaista tiedettä, hesaria, "asiantuntijoita" jne vaan nielevät "oman" mielipiteensä päivän aviisista aamukahvin mukana; näille kaikki muu on salaliittoteoriaa.
Mielipiteet, uskomukset ja tavat ovat kiinteä osa minä-kuvaa. Kun toinen näitä haastaa, se koetaan hyökkäyksenä minää vastaan ja reagoidaan sen mukaan. Yleensä aggressiivisesti.
Moni saattaa pelätä väkivaltaa, jos ei tottele ottamalla piikkiä ja passia.
Osa pelkää, että valtio vie lapset, jos ei tottele.
Toki muitakin näkökulmia on .
@@riikkasoyring6239 Moi! Todella hyviä pointseja kaikki. Mutta ajattele Rooman valtakunnan tuhoutumista. Alussa Rooma oli vahva, koska ihmiset halusivat "tehdä oikein". Ne halusivat olla "korkeamoraalisia ihmisiä". Mutta Rooman loppuaikoina ihmisistä tuli "nautintojen orjia". Niitä kiinnosti vain nautinnot, totuudesta ja moraalista viis. Minusta sama tapahtuu nyt täällä länsi-euroopassa (ja länsimaissa laajemmin). Ihmisistä on tullut "nautintoihin ja mukavuuksiin addiktoituneita" tyypejä, jotka pelkäävät. Niitä ohjataan pelolla. Tarkemmin: Jos pelkäät menettäväsi mukavat gourmet-illalliset, etelän lomamatkat, ja muut ylellisyydet ml. työpaikkasi hienolla tittelillä (asia, joka sinulle voi tapahtua jos asetut valtavirtaa vastaan), niin etkö silloin ole helposti valmis hyväksymään pienet moraaliset poikkeamat tai jopa suoranaiset valheet. Ihminen, joka elää nautinnoissa on minusta hyvin heikko ja helposti ohjailtavissa. Pelko on tehokas keino sellaisia ihmisiä kohtaan. Sellaiset ihmiset saadaan helposti pelkäämään (ja sitä kautta tottelemaan sokeasti), niinkuin suurin osa nykyään tekee. Toki poikkeuksiakin varmaan on. Mutta itse noin ajattelen. Yksinkertaisesti ilmaistuna: Meitä ohjataan pelolla ja nautinnoilla.
@@november1742 En väitä vastaan: keppiä ja porkkanaa ;)
Jippii, tule meille Tuomas-kulta😍 kiitos taas, jatka hyvää työtäsi 💕
Hienoa nähdä Malinen jälleen eri podcasteissa! Seuraavaksi LEVELIIN vieraaksi.
Niillä hörhöillä oli videokin siitä, miksi Malinen ei tervetullut. Liekö ei kyllin venäjämielinen tai jotain Salaliittoteoriaa vastaan ..
@@jesseaffiliate6328 Malisen hyvin epäasiallinen käytös erästä naispuolista juontajaa kohtaan, kuulemman syynä. Jos totta, niin laski Malisen pisteitä paljon silmissäni.
Kiitos Sami, kiitos Tuomas🙏❤️✨ tää oli tärkee keskustelu ja myös esimerkki miten meidän ei pidä jakautua ❤️
malinen on tuleva, valtiovarain ministeri.
Olisikin🙏
Mieluumin valtiovarainministeri
Ilmestyskirjan meininkejä kohti
Miksi minun pitää maksaa yleveroa propaganda ja mielipiteen muokkaus kanavista jotka on täysin vastoin minun maailmankuvaa.
Pakko👊🏻 YLE on se hiljainen lähtö kohti 🤮 sehän vaan laitettiin käytäntöön kaikille ja se meni läpi jollain tasolla😳ja ne jotka epäröi niin ajatteli että ihan sama ku muutki maksaa🤔 yle on ensimmäinen joka on loputtava🙏
Kanavan isäntä siis vieraili lokakuun loppupuolella Ylen Pörssipäivässä. Lähetys kannattaa kuunnella jälkikäteen verkossa. Vahvistui ennakkokuva Ylessä seurattavan Internet-keskusteluja, mm. tämänkin kanavan. Someseurannasta viitteitä jo aiemmin (hyödynnetäänkö verkkoseurannassa Yle-tunnusta tms, firman ehkä mittavien teknisten valmiuksien puitteissa?). Lähetyksessä perusteltiin hyvin Ylen lakisääteisten tehtävien asettamia rajoitteita. Kyettäisiinkö pakolliset hoitamaan yhdellä valtakunnallisella radio- ja TV-kanavalla sekä WWW-portaalilla? Luulisi laatudokumenttienkin ja kulttuurin lähettämiseen noiden riittävän. Jos tarve laajemmalle jakelulle, muiden toimijoiden lupaehtoihin velvoite myydä ohjelma-aikaa normi markkinahinnalla.
Tiedät mitä äänestää, jos haluat pitää edes mahdollisuutta muutokselle olemassa.
Kohta voi kyseenalaistaa sairasvakuutusmaksut ja verot.
Huippua!!! Lisää Malista
Hienoa analyysia ja tietoa taas nykytilanteesta. Oli uusi tieto esim. tuosta kuljetus ja rahtausongelmasta.
Malinen droppaa faktoi
Maailman meno seuratessa on tullut mieleen, ettei ole yllätys, jos syttyy sota ja/tai sotia.
ISO KIITOS Tuomas Maliselle👍🏻👍🏻
Hyvä Malinen. Olet mies paikallaan rakkaassa Suomessa 🙏🤩💙🤍❤ Kiitos 😆💞
Tuomas malinen näkee tämän kapitalistisen nykyhallituksen vaarat selkeästi :)
Lapsille afrikan tähti on hyvä peli ei tarvii online pelejä:D
Minkä teet kun kansa haluaa tuhota oman maansa?
Nordea kyllä palautettiin suomeen,kun oli kaupitellut Ruotsissa ensin elinikäisiä lainoja.Toivottavasti sijoittajat ehtii korjaamaan talouden,sillä inflaatio nousee koronnostot häämöttää ja riskit kasvaa.
Malinen är Kung! 👑
Hyvä lähetys, öljymaa Venezuela mainittu. Takavuosien finanssikeskus Libanonissa hyperinflaatio. Sveitsiläinen sanomalehti Le Temps uutisoi (BDL kiisti lokakuun alussa) IMF:n peukaloineen 14 sivun verran dataa maalle suotuisemmaksi. Alkup. v. 2016 raportti kun kertoi maan matkaavan romahdukseen. Näinpä lähetyksessä mainituille kursseille todellakin tarvetta, koska Venezuelan ja Libanonin tapauksissa mukana “bad data”. Bad data lienee yksi tehokkaimmista keinoista "jymäyttää".
Itse näen että Hopea on todella hyvä vaihtoehto varallisuuden turva. Sitä kun tarvitaan paljon teollisuudessa, tuskin sitä tehdään laittomaksi. Kuten esim kulta tehtiin laittomaksi omistaa Usa:ssa 1933. Korut tietty aina hyvä vaihtoehto. Ja näen jalometallien arvon nousevan Paljon tulevaisuudessa.
Kulta on vielä paljon arvokkaampaa. 👍
@@katkal3544 niin, toisaalta viidellä tonnilla saat alle 100 grammaa kultaa tai vaihtoehtoisesti 7 kiloa hopeaa. Aina tuo ero ei ole ollut yhtä suuri.
Great Resetin esileikki meneillään?
Kyllä. tulee poppusa kyyti. pitäkää kiinni
Long time no see, Tuomas!
Todella hyvä, thanks!
Ymmärrän nuo Malisen huolet ihmisten jaottelusta, mutta... meitähän jaotellaan jo vaikka minkä perusteella jo ties kuinka nuoresta pitäen. Jos ei näe kunnolla niin ajokortti otetaan pois, jos on huono koulutodistus niin ei pääse kouluun, jos on mies niin joutuu armeijaan tai vaihtoehtoisesti linnaan jne. jne.. Tietenkin koronapassi on taas yksi jakoperuste lisää.
Niin siis pankeillahan on erinomainen tilaisuus rikastua Suomen kaltaisessa taloudessa. Monet pankit on tehneet tulosta pandemian aikana. Puhumattakaan niistä pankeille tipahtaneista asunnoista, ym. joihin on otettu velkaa.
malinen sais alkaa politikoks👍
Jep. Kun ne ei kuuntele
Omien sanojen mukaan nähnyt politiikkaa liian läheltä ja ei pysty niin korruptoituneeseen sirkukseen mukaan
Ihminen menee politiikkassa pilalle. Järki lähtee saman tien kun ne isot portaat kävelee ylös
Miksi menis paikkoihin missä ei voi vaikuttaa mihinkään millään tavalla ? Työntäkää nyt toi "politiikka" ja "demokraattinen vaikuttaminen" sinne minne aurinko ei paista
@@jarimarkkanen6383 tottakai haluan että tuomas vaikuttaisi enemmän asioihin. jos ei politikkaan niin minne sitten?
Nuremberg 2 odotellessa..
Noniin, vihdoin ekonomi joka voi väittää Maliselle vastaan näistä aiheen teemoista.
13:05 kohtaan. Delhissä hallinnollinen ilmasto-lockdown on tätä kirjoitettaessa paikallishallinnon esityslistalla. Intiassa käsittääkseni M2 käppyröiden mukaan kasvanut, eikä tuotanto ole kunnolla startannut kaikilla alueilla. Uutistietojen mukaan ovat rajoittamassa kryptoja ja ajaakseen omaa CBDC:tä.
Inflaatio laukkaa ja korot nousee..ihan hyvin vanhenee siis Malisen viesti vuodessa..toivon kipinä on että kyllä markkinatalous aina lopulta nostaa päätään ja katselee että mitenkäs tästä eteenpäin..
Tässä puhutaan passista liittyen aiheeseen 3. Nyt uutisoidaan hätäjarrusta ja sen poistamisesta käytöstä. Menikö verovaroin hankittu järjestelmä hukkaan jos sitä ei voida käyttää?
100% asiaa.
Kiinassa käytetään todella paljon bitcoinia ja muita cryptoja vaikka ne ovat siellä laittomia.
Tää neuvottelija kun on niin analyyttinen, niin voisi joskus perustella millä numeroilla hän perustelee koronapiikkinsä terveelliseksi.
Yksinkertainen analyysi, iästä, terveydentilasta ja rokotteen haitasta ja hyödystä, tehosta antaa itsellekin, että se kannattaisi ottaa MARGINAALISELLA hyödyllä itselle ja yleisestikin. Kaikki yleinen häslingi great resetistä ja passeista sun muista nollaa tuon analyysin.
@@burgundilainenkeikari6908 Erinomainen analyysi. Olen päätynyt täsmälleen samaan itsekin. Valtamedian yksipuolinen journalismi ja valheelliset hokemat herättivät epäluulon, joka ei rauhoitu kuin sillä, että sama media korjaa virheensä ja kertoo totuuden, tai vaihtoehtoisesti kumoaa "väärän" tiedon uskottavasti.
Hienoa keskustelua, kiitos! Mietin miten "off the grid" kryptot on? Mitä jos lähtee netti alta tai sähköt?
Ei ne ole. Sijoita jalometalleihin. Ne pysyy arvossaan ikuisesti.
Mikä meidän mediaa vaivaa?
Propaganda vaivaa
Globaalikommunismi.
Ei ole vapaa vaan mediaa vedellään naruista.
@@MyLumia mediapooli, köh köh...
mites olis hybridi kommunismi? niin tai sehän on jo käytössä kaikissa länsimaissa :)
Mistä tälle Malisen kurssille pääsee?
Se linkki on tuossa esittelytekstissä.
Kuulin että Dansken toiminnot ovat pitkälti Liettuassa... onko siellä nouseva finanssialan keskus myös muilla pohjoismaalaisilla pankeilla ja alan rahoituslaitoksilla?
Swedbank siellä ainakin oli, Ruotsihan on Liettuaan paljon investointeja ja tilauksia tehnyt. Joka tapauksessa kolmesta Baltianmaasta Liettuan GDP per kapita on korkein (perässä Viro ja hännillä Latvia) ja maan finanssisketori on kolmesta isoin. Liettuassa ja Virossa tasavero, Latviassa käsittääkseni ei. Olisiko Suomen ongelmat korjattavissa tasaverolla ja voisiko sillä houkutella investointeja/osaajia Suomeen?
Ainoo asia mikä ärsytti tässä oli sana "raha" koska tämä on väärä termi mitä kaksikko käytti. Oikea sana ois ollut "valuutta" koska Euro tai Dollari on Fiat valuuttaa ei rahaa.
Joo, rahasta/rahavirroista myös kanavan lähetyksessä "Black Swan 2". Isossa kuvassa virheineen "street name" raha=valuutta. Varallisuuserät tarkemmin ei puoleen tuntiin mahdu(?). Kursseilla asia esillä sitäkin enemmänkin.
Markku Järvinen Miten määrittelet nämä termit? Munulle raha ja samalla rahatalous tarkoittaa sellaista taloutta jossa yhtä tiettyä varallisuuden muotoa (rahaa) käytetään sekä yleisenä arvon mittana, että vaihdon välineenä.
Tälläisena rahaa voi olla kaikkea oravannahoista seteleihin, kullasta pankkitalletuksiin. Enkä tarvitse mitään ylimääräisiä käsitteitä.
@@johannesvaasalainen7075 Rahalla on ominaista säilyttää arvo kun taas valuutalla ei. Tämä on ero näiden kahden välillä.
@@markkujarvinen7387 Nähdäkseni erojen listaaminen ei vastaa kysymykseen määritelmästä. Mutta kysytään toisin: Voitko antaa esimerkkejä rahasta?
@@johannesvaasalainen7075 USD ennen vuotta 1971 se oli sidottu kultakantaan. Kultaraha, hopearaha tai valuutta joka on sidottu johonkin joka säilyttää arvon ja ei ole keskuspankin sääntelevänä. Esim valuutan printtaukseen joka heikentää arvoa. Mitä etsit tällä?
Hyvä kuulla näistä asioista ja tosiaan meillä ei media kerro mitään USA tilanteesta vaan RT sekä Fox esim sieltä saa tietoa
No, RT:n "tietoon" kannattaa suhtautua tietyllä varauksella.
@@wopmf4345FxFDxdGaa20 puhumattakaan CNN
@@markom5336 No joo, ehkä myös CNN. Tosin näillä kahdella on vissi ero siinä, että RT on Venäjän valtion manipuloima, siinä missä CNN on vain joukko omaan hömppäänsä hurahtaneita.
The most terrifying force of death comes from the hands of Men who wanted to be left Alone. They try, so very hard, to mind their own business and provide for themselves and those they love. They resist every impulse to fight back, knowing the forced and permanent change of life that will come from it. They know that the moment they fight back, their lives as they have lived them, are over. The moment the Men who wanted to be left alone are forced to fight back, it is a form of suicide. They are literally killing off who they used to be. Which is why, when forced to take up violence, these Men who wanted to be left alone, fight with unholy vengeance against those who murdered their former lives. They fight with raw hate, and a drive that cannot be fathomed by those who are merely play-acting at politics and terror. TRUE TERROR will arrive at these people's door, and they will cry, scream, and beg for mercy... it will fall upon the deaf ears of the Men who just wanted to be left alone
Miettisen Natotilastoista, Suomi Ei tahdo Natoon!
mistähän revit sitten tämänkin tiedon?
Malinen ihan fiksu tyyppi, mutta 23min tubessa meni puheluhommat vähän foliohattuosastolle
Olisit täsmentänyt että miten, niin oltaisiin siitäkin voitu keskustella.
@@pacifist2829 siis miten? kato ite, Suomessa ihan varmaan joku kuuntelee tai vaikuttaa sun puheluihin.. ihan foliohattu osastoa noi kommentit ua-cam.com/video/XE-oGvV2gis/v-deo.html
PUTSIPOIKA - ULOSTULO
(MALINEN SAMPLET AIEMMASTA NEUVOTTELIJA JAKSOSTA)
ua-cam.com/video/dK_JX18NuHQ/v-deo.html
10 + papukaijamerkki. Kirkas kiteytys.
Miksi olette vain istumassa ja siunaamassa valtion touhuja. Teillä on vaikutusvaltaa käyttäkää sitä!
Mitä vaikutusvaltaa? Miettisellä on valtaa valita vieraansa. Jos oikeasti vaikutusvaltaiset ihmiset kuuntelisivat Malista, niin hänellä voisi olla vaikutusta asioihin. Mutta ne ovet ovat hänen kohdaltaan menneet kiinni.
Koronarajoitukset on vain pienen askeleen päässä kommunismista🤔. Eikö kellään soita kelloja tässävaiheessa?🛎🛎🛎
lip sync, oletteko ennalta laskettuja robotteja
eikös naiset synnyttäminen ilman voimaa onnistu
miksi pelkäätte valhetuomareita, tuomas, älä epäile, olen se joka olen, jos en ole se, joka olen, olen niinkuin te, ihan turhaan
pitäkää pyhänä, miksi pidätte saastaisena
pysykää omissa housuissa, ei mitään järkeä kommentoida toisten tekemisistä
pers-puhuminen on suoraan tuubista alas