Uistelen ahventa seuraavan kerran joskus elokuussa. Bensa sen verran kallista ettei nyt viitsi uistella vähän aikaan. Keväästä saakka ihn kohtalaisesti tuli uistelemalla ahvenia yleensä joku 20-30 kpl. Odotan nyt että alkaa jigillä tulee ahvenia.
Kyllä Puruvedellä on lähes kaikilla selkävesillä isoa kalaa. Nyt ei ole hyvään aikaan käyty uistelemassa, että ihan tuoretta tietoa ei ole. Kuitenkin panostaisin alle 6 metrin veteen ja penkkojen sekä pakkojen ja matalien ympäristöihin.
Oli niitä penkillä rasiassa. Vaan kalat tulivat tuolloin hieman isommilla ja kovauintisemmilla vaapuilla. Kyllä niitäkin ennen liveä uitettiin ja haettiin kontaktia
A. Hankaluus on kaukana. Kun hieman treenaa, niin tulee selkärangasta. B. Eikä tarvitse istua tumput suorina. C. Nauttiminen on aika henkilösidonnaista. Onneksi voi kalastaa haluamallaan tavalla. 😊
Uistelen ahventa seuraavan kerran joskus elokuussa. Bensa sen verran kallista ettei nyt viitsi uistella vähän aikaan. Keväästä saakka ihn kohtalaisesti tuli uistelemalla ahvenia yleensä joku 20-30 kpl. Odotan nyt että alkaa jigillä tulee ahvenia.
Voitteko antaa vinkkejä mistäpäin Puruvetta löytyisi hyvänkokoisia ahvenia vetämällä? Miten syvällä ahvenet ovat nyt kun vedet ovat viilentyneet?
Kyllä Puruvedellä on lähes kaikilla selkävesillä isoa kalaa. Nyt ei ole hyvään aikaan käyty uistelemassa, että ihan tuoretta tietoa ei ole. Kuitenkin panostaisin alle 6 metrin veteen ja penkkojen sekä pakkojen ja matalien ympäristöihin.
3:40 kohdassa kehutaan että olisi myynnissä blankona sekä kromina hornettia, onko tarkempaa tietoa kertoa mistä saa?
Nordic Sports Finlandille yhteydenottoa aiheesta. 👍
Komeeta touhua! 👍
10:10 Lensikö tuossa siimanpätkä veteen?
Ei vaan veneen lattian nurkkaan. Kuten Krisu sanoikin. 😊 Edit. Meillä ei ikinä lennä siimat luontoon, vaan aina roskiin.
Mistä verkkokaupasta saa noita tuplan tapsin yläpään suoria leikareita, ei ole sattunut silmään hyllyjä selaillessa. Mikä koko sopiva.
Esim. Happy Anglerin verkkokaupasta löytyy:
happyangler.fi/tuote/wiggler-lukkoleikari-suora/
Ei näkynyt vekkuja ei🧐
Oli niitä penkillä rasiassa. Vaan kalat tulivat tuolloin hieman isommilla ja kovauintisemmilla vaapuilla. Kyllä niitäkin ennen liveä uitettiin ja haettiin kontaktia
Ei jumalauta miten hankalaa ja työlästä. Ei ihme että on kalalla hintaa. Ensin kauhea työ ja sitten istutaan tumput suorina. Ei tuosta edes nauti.
A. Hankaluus on kaukana. Kun hieman treenaa, niin tulee selkärangasta.
B. Eikä tarvitse istua tumput suorina.
C. Nauttiminen on aika henkilösidonnaista. Onneksi voi kalastaa haluamallaan tavalla. 😊
Koska hot wings videoo?
Ei vieläkään