Kulttuuriteko parhaimmasta päästä ! Ajankuvaa 10 vuoden takaa. Reijo on poissa näiltä areenoilta, mutta niin on tanssiva yleisökin, ei vedä enää tv-tanssit tupaa täyteen. Yläkerran lisäksi Reijo elää muistoissamme ja nyky medioissa. Moni meistä saa kiittää isäänsä tai isoisäänsä lisäksi Reijoa olemassaolostaan, sillä niin monet vanhemmat ovat kohdanneet Reijon säestyksellä toisensa. Tämän lisäksi Reijo on edistänyt eri kulttuurien ja ikäluokkien kohtaamisia ,kuten videolta huomaamme. Vaikka onkin Isänpäivä tänään, niin emme kuitenkaan unohda äitejämme, emmekä isoäitejämme. Kiitos.
Hienosti kirjoitettu kommentti.,ei tähän oikein osaa muuta lisätä. Kaikki olennainen tuli kommentissasi kerrottua Reijojosta.Reijo oli hieno ihminen,ja erinomaisen hyvän laulaja. Tuli käytyä useamman kerran Reijon keikoilla.
@@monzachannel. Useampia kymmeniä kertoja tuli Reijon keikoilla käytyä ja pieneen juttuhetkeen Reijolla oli aina aikaa. Perin tämän perinteen isältäni, joka aloitti tämän perinteen 1960-luvun alussa. Ensi muistoni Reijosta ovat vajaa nelivuotisena ollessani isoäitini kanssa kuuntelemassa mummolani vastarannalla sijaitsevan tanssilavan musisointia. Reijo ei tuolloin ollut siellä esiintymässä, mutta orkesterin pitäessä taukoa, levyltä kajahti soimaan Reijon levyttämä "Tango Humiko".Se mykisti nassikan ja pani miettimään, " että mikä se Humiko Sun oikein on?", jopa niin paljon, että piti käydä vartavasten kirjastossa ottamassa tuosta asiasta selvää!
@@teofilus3079 Minä kun kuulin ensimmäisiä kertoja tämän humiko tangon ,tuntui jotenkin ihmeelliseltä,iski luihin ja ytimiin kylmät väreet iski selkä piirin.Teki suuren vaikutuksen..Sanon vielä, jos tuon laulun kuulee jostain järven vastarannalta,,ei sitä tunnetta voi sanoin kuvata.Se on niinku sellaista satumaista taikaa.💥🍁👍
Moro. Reijo oli yksi meiän (vaimoni ja minun) mieli esisiintyjistä. Tapasimme Hänet monilla tanssipaikoilla, onneksemme. Myös 60-luvun kilpailijansa Henkan eli Henry Theelin. Tanssien kannalta ei ollut paljon eroja heillä. Laadukasta tanssimusiikkia esittivät kummatkin. On Suuri vahinko ihmisten kannalta kun eivät enää tahdo tanssia kauan himoittua paritanssia. Heidän vahingonsa. Nuorina kävimme tanssimassa viisi kertaa viikossa parhaimmillaan. Maanantaina ei lavoilla ollut tansseja. Eija Sinikkakin on lavoilta tuttu esiityjä ja on minulla myös Hänen levyjään. Olimme vaimon kanssa kuunnelleet Häntä hyvinkin monella tanssipaikalla. Aina yhtä hyvällä onnella. Toisinaan oli vähän maistissa mutta EI haitannu laulua eikä tanssaamista. Myös kilpailijansa Eino Grön tuli tutuksi esiintyjänä. Ja moni muukin nimekäs laulaja. Kiersimme tansseja itse tanssien vuoksi emme niinkään esiintyjien vuoksi. Mutta Heitä tuli ns. tutuiksi vuosia jatkuneneen tanssiharrastuksen vuoksi. Kaikille Heille kiitos saamastamme rytmielämästä vuosien varrella v.v. 1971-2019.
Kiitos hienosta kommentista ,en osaa tähän oikein muuta sanoa.Reijolla oli hyvä suosio tanssi yleisön keskuudessa.Oli pidetty rakastettu laulujen esittäjä.Ssnotaan että vaatimattomuus kaunistaa ihmistä.Reijon kohdalla se oli näin.Reijon ei tarvinnut esittää mitään ,oli se vaatimaton oma itsensä ,Tuli muutamia kertoja käytyä Reijon keikoilla.Hyvää kevättä.👍💥
Reijo hoiti "six packiään " laulamalla oikein eli pallean syvillä lihaksilla. Ei tarvinnut laulaa nenään. Tämä käy hyvin ilmi tämänkin videon julkaisijan videolta "Reijo Taipale Keikalla kesällä 1993. Riutanharjulla,ja Lohjan Tanhuhovissa."
Mukavaa kun tykkäsit Reijo Oli tanssi kansan kestosuosikki.Reijon tangot ovat jääneet elämään ikuisesti. Minäkin kävin ensimmäisiä kertoja Reijon keikoilla jo 70 luvulta lähtien,minusta hieno ja sympaattinen ja vaatimaton ihminen, ei ihme että kansa tykkäsi.Sitten oli vielä mahtava lauluääni.👍💥🩷🪷🌺🌷
Oli alle 4 vuotias kun isä kuoli Kiitos reijo
Ihana! Kiitos, MONZA!
Kiitoksia paljon sinulle Alexander myös perheellesi ja Margarita 🎶💕🎶
@@mikkovaltanen3985 Kiitos , minun sopo Mikko, minun p. p. K.......... i - Margarita kirjoittaа sinulle Alexander nyt sairaalassa.
Kulttuuriteko parhaimmasta päästä ! Ajankuvaa 10 vuoden takaa. Reijo on poissa näiltä areenoilta, mutta niin on tanssiva yleisökin, ei vedä enää tv-tanssit tupaa täyteen. Yläkerran lisäksi Reijo elää muistoissamme ja nyky medioissa. Moni meistä saa kiittää isäänsä tai isoisäänsä lisäksi Reijoa olemassaolostaan, sillä niin monet vanhemmat ovat kohdanneet Reijon säestyksellä toisensa. Tämän lisäksi Reijo on edistänyt eri kulttuurien ja ikäluokkien kohtaamisia ,kuten videolta huomaamme. Vaikka onkin Isänpäivä tänään, niin emme kuitenkaan unohda äitejämme, emmekä isoäitejämme. Kiitos.
Hienosti kirjoitettu kommentti.,ei tähän oikein osaa muuta lisätä.
Kaikki olennainen tuli kommentissasi kerrottua Reijojosta.Reijo oli hieno ihminen,ja erinomaisen hyvän laulaja.
Tuli käytyä useamman kerran Reijon keikoilla.
@@monzachannel. Useampia kymmeniä kertoja tuli Reijon keikoilla käytyä ja pieneen juttuhetkeen Reijolla oli aina aikaa. Perin tämän perinteen isältäni, joka aloitti tämän perinteen 1960-luvun alussa. Ensi muistoni Reijosta ovat vajaa nelivuotisena ollessani isoäitini kanssa kuuntelemassa mummolani vastarannalla sijaitsevan tanssilavan musisointia. Reijo ei tuolloin ollut siellä esiintymässä, mutta orkesterin pitäessä taukoa, levyltä kajahti soimaan Reijon levyttämä "Tango Humiko".Se mykisti nassikan ja pani miettimään, " että mikä se Humiko Sun oikein on?", jopa niin paljon, että piti käydä vartavasten kirjastossa ottamassa tuosta asiasta selvää!
@@teofilus3079 Minä kun kuulin ensimmäisiä kertoja tämän humiko tangon ,tuntui jotenkin ihmeelliseltä,iski luihin ja ytimiin kylmät väreet iski selkä piirin.Teki suuren vaikutuksen..Sanon vielä, jos tuon laulun kuulee jostain järven vastarannalta,,ei sitä tunnetta voi sanoin kuvata.Se on niinku sellaista satumaista taikaa.💥🍁👍
@@monzachannel. Tango Humiko on magiaa, iski minuun jo polven korkuisena
@@teofilus3079 Sitä se kyllä on 👍🍁
Hieno video 8.24 asti💯👍💯
Kiitokset kiva kun tykkäsit.👍♥️
❤rakkaalleni mun jota raksstañ❤
Ihana niigos❤️
Sateen hiljainen ääni❤️
❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️❤️
Moro. Reijo oli yksi meiän (vaimoni ja minun) mieli esisiintyjistä. Tapasimme Hänet monilla tanssipaikoilla, onneksemme. Myös 60-luvun kilpailijansa Henkan eli Henry Theelin. Tanssien kannalta ei ollut paljon eroja heillä. Laadukasta tanssimusiikkia esittivät kummatkin. On Suuri vahinko ihmisten kannalta kun eivät enää tahdo tanssia kauan himoittua paritanssia. Heidän vahingonsa. Nuorina kävimme tanssimassa viisi kertaa viikossa parhaimmillaan. Maanantaina ei lavoilla ollut tansseja. Eija Sinikkakin on lavoilta tuttu esiityjä ja on minulla myös Hänen levyjään. Olimme vaimon kanssa kuunnelleet Häntä hyvinkin monella tanssipaikalla. Aina yhtä hyvällä onnella. Toisinaan oli vähän maistissa mutta EI haitannu laulua eikä tanssaamista. Myös kilpailijansa Eino Grön tuli tutuksi esiintyjänä. Ja moni muukin nimekäs laulaja. Kiersimme tansseja itse tanssien vuoksi emme niinkään esiintyjien vuoksi. Mutta Heitä tuli ns. tutuiksi vuosia jatkuneneen tanssiharrastuksen vuoksi. Kaikille Heille kiitos saamastamme rytmielämästä vuosien varrella v.v. 1971-2019.
Kiitos hienosta kommentista ,en osaa tähän oikein muuta sanoa.Reijolla oli hyvä suosio tanssi yleisön keskuudessa.Oli pidetty rakastettu laulujen esittäjä.Ssnotaan että vaatimattomuus kaunistaa ihmistä.Reijon kohdalla se oli näin.Reijon ei tarvinnut esittää mitään ,oli se vaatimaton oma itsensä ,Tuli muutamia kertoja käytyä Reijon keikoilla.Hyvää kevättä.👍💥
Hieno kuvaus ajasta. Mutta pannaan vähän paremmaksi, pahimpaan tai parhaimpaan aikaan 6 kertaa viikossa tanssimassa.
Kylläpä on jo paras terä pois laulajasta.
Tuli katottua yöllä kun heräsin❤️
Tosi hienoa ja mahtavaa kiitos kun katsoit.❤⚘️🌼🌷
Ikiihana Miehikkälän miäs💖
Reijo,on yksi niistä ei laula väkisin,
Olen samaa mieltä aito laulaja.👍💥
Reijo hoiti "six packiään " laulamalla oikein eli pallean syvillä lihaksilla. Ei tarvinnut laulaa nenään. Tämä käy hyvin ilmi tämänkin videon julkaisijan videolta "Reijo Taipale Keikalla kesällä 1993. Riutanharjulla,ja Lohjan Tanhuhovissa."
❤❤❤❤❤❤
Jos jollaki on viel c kasettisoitin ja haluis Reiskan biisei kuunnella ni tääl ois, iha nimikirjotettuna.
Hienoa kun säästänyt kasetit mulla taitaa löytyä ainaki yksi kasetti soitin👍
5nm
Mukavaa kun tykkäsit Reijo Oli tanssi kansan kestosuosikki.Reijon tangot ovat jääneet elämään ikuisesti.
Minäkin kävin ensimmäisiä kertoja Reijon keikoilla jo 70 luvulta lähtien,minusta hieno ja sympaattinen ja vaatimaton ihminen, ei ihme että kansa tykkäsi.Sitten oli vielä mahtava lauluääni.👍💥🩷🪷🌺🌷
Ompa paha nauhoittajan moka, kuinka voi nauhoittaa keskelle tuollaisen valopiste virheen.
Amatöörille sattuu joskus tämmösiä virheitä,toivottavasti sait videon katsottua.Nöyrimmät pahoittelut.
Ei haittaa, tunnelma välittyy vastaanpanematta!
@@monzachannel. Apinaä