Tarina kertoo että tämän biisin julkaisun jälkeen kun Juice oli Ilomantsissa esiintymässä oli kunnan merkkihenkilöt vieneet Juicelle lahjaksi tuohikontin jossa oli ollut kaikkea mitä kappaleessa oli mainittu. Juice oli vilkaissut konttiin ja todennut: Karjalan A puuttuu..."
Pitää kyllä antaa myös suuri tunnustus koko hienolle orkesterille sen johtajaa(Ossi Runne?) myöten! :) Oli hienoa, että se heilui noin reilusti svengissä mukana ja taputti käsiään ym. Tätä katsoessa ei itsekään pysy paikoillaan! Köötös! ;)
Muistan kyllä tämän, mutta jätkäthän olivat tosissaan: kaikkien kasvoilta näkyy vähintään viikon raittius, eikä tämä ole vitsi tai iva!! Kauniisti lauloivat. Sanat tuttua Jöiseä!
No tuskin Ilomantsi edes viimeisenä "ryssäntorjuntakesä'44" -paikkakuntana enää niin tunnettu oli, mutta Karjalan A:n mainostaminen 37 vuotta myöhemmin suorassa Yleissosialistisessa Lähetyksessä joka tapauksessa aika lupsakka veto. Toisaalta Sleepy Sleepers huuteli samaan aikaan 'Kaljaa kioskeihin' omalla levyllään joten uudet ajat oli koittamassa tossa ihan noin... parinkymmenen vuoden sisällä.
Hyvä biisi joo. Muistaakseni Juice hekumoi sillä, että Dublinissa orkesteri nousee ylös ja hokee "mikä mikä mikä" ... se olisi ollut kuulemisen avoista :)
Tämä olisikin ollut aika mielenkiintoinen valinta Euroviisuihin. Eihän tämä tietenkään olisi menestynyt, olisi todennäköisesti jäänyt viimeiseksi, mutta tämä olikin ilmeisesti tarkoitettu vitsiksi eikä tällä oikeasti tavoiteltu finaalipaikkaa.
Tosta pätkästä puuttui paras kohta joka meni aikanaan jotenkin näin: K: Mainostatte tässä laulussa kovasti Ilomantsia. Saatteko siitä jonkinlaisen palkkion? V: Ei suinkaan. Mutta Ilomantsiin perustetaan tamponitehdas ja meille on luvattu tästä laulusta vuoden Tampaxit.
On tämä ihan jees. Nuoruudessani varsinkin. Perin on yksinkertainen jopa Juicen asteikolla ja onhan tuo "iiloomantsi" lallatus aika rasittavaakin jos kuuntelee kappaletta usein, ei mikään merkkiteos. Jos oikein muistan oikein niin äsken edesmennyt Otto Donner teki orkesterisovituksen ja Tikanmäki oli kapellimestari. Tuo kommentti: sulta ei oo kysytty mitään on kyllä aika naiivi ja typerä. Toinen kommenttihan on ihan ok, sanoo vaan mielipiteensä.
Ila Montsi ei meinannu oikein mahtua Örkille suuhun. Tolkienin kirjoja oli taidettu jo kääntää suomeks, että örkki-sanakin oli kielessämme jo olemassa, ja Juice oli saattanut sen sanan lukea.
Varsin rohkea vetäisy tuo sanoitus, siihen maailmanaikaan, mutta niin tosi asiaa. Ei voi virkavaltaa muuten opettaa... ja metsähallitus tappaa vesakon kuten nuorison. Aina byrokraatin voittaa ihminen.Mikä mikä mikä? Musiikillista iloittelua ja meidän kansallisaarteemme : )
Saunan taakse vieminen on kansallinen klassikko; byrokraatin tappaminen sen sijaan on ollut herrapelkoisen kansan toimesta liian harvinaista: Ei yksi Henrik vielä kesää tee.
Aika kohtelias käsky lopussa: "Voit siirtyä taka-alalle jännäämään". Muuten biisi on kyllä hyvä ja sen tekemiseen ja sovittamiseen on käytetty paljon aikaa.
@erja75 Ei tässä ollut kyse mistään muusta kuin toteamuksesta mitä olen 30 vuoden aikana miettinyt Juicen tuotoksessa, että hänellä on tavaton määrä kaupunkien ja paikkuntien (jopa kaupunginosien) nimiä lauluissaan. Ehkä sen saattoi lukea kettuiluna, mutta sitä se ei tod. ollut! Ok. Kaik hyv.
Kuka vielä muistaa lähetyksen? Juice puhui herjana Ilamontsista ja repes täysin kun juontaja yritti matkia mutta pysty sanomaan vaan joko ilamantsi tai ilomontsi. Sitä juontajaa ei muuten sen lähetyksen jälkeen enää telkassa nähty. Erkki. Sai varmaan trauman. Juice pisti kyllä aika huokeella. "Kyllä Erkki tietää".
Ärsyttävää sinussa on se, että sun kommentteja, jotka useimmiten ovat aivan tyhjänpäiväisiä, on melkein jokaisella videolla. Tulee mieleen, että eikö tuolla ihmisellä ole muuta elämää kuin UA-cam. Lisäksi jutuistasi saa kuvan, että olet hieman yksinkertainen ihminen. Ja sitten esität jotain suurta musiikin asiantuntijaa, vaikka sinun listat ja tilastot ovat lähinnä huvittavia. Joten en ihmettele, jos joku muukin kuin minä ärsyyntyy sinun jutuistasi.
Todella koukuttava biisi nimenomaan livenä ja jäykkä orkesterikin naureskeli ja kaikilla oli hauskaa.👍😁😉🤩
Taustaorkesterilla oli selvästi hauskaa tämän biisin kanssa, virkistävä poikkeus.
Tarina kertoo että tämän biisin julkaisun jälkeen kun Juice oli Ilomantsissa esiintymässä oli kunnan merkkihenkilöt vieneet Juicelle lahjaksi tuohikontin jossa oli ollut kaikkea mitä kappaleessa oli mainittu.
Juice oli vilkaissut konttiin ja todennut: Karjalan A puuttuu..."
Oliko siellä myös televisio?
@@SimoExMachina2 Ja helikopteri?
Harvoin näkee tälläistä esitystä, mistä näkee että niin laulajilla kuin orkesterin jäsenilläkin on hauskaa :) Ihana, kiitos Juice!
Terkkuja Ilomantsista. 🇫🇮☘️🤓🥰🤓☘️🇫🇮
Juice nöyryyttää koko Ylen pönöttävää musiikkiosastoa tällä vedolla. Mahtava sovitus ja noi hampparit vielä laulamassa.
Tästä tulee hyvälle mielelle, ihan parasta menoa, kiitos!
Jostain syystä mulla tulee Kekkonen mieleen Juicen puhetavasta.
- Kekkonen, new generation :)
Seuraavaa Leskistä Juicea odotellessa.
Savolaissyntyisiä kaljupäitä molemmat :)
Trumpetisteilla ihan aidosti hauskaa, varmaan oli piristävä poikkeus virkasoittoon
Todella hyvä kappale, hauska esitys ja haastattelu.
Meikä on virroilta,ja tunnen jarin kouluajoilta,juice puhuttelee,se en ihan jees,tää musa ei oo tosikoille ☺
Juice & co parhaita vetoja.
Juce sanoi aikanaan tästä biisitä jotain. Eurovisiokarsinnoista kun oli kyse. "haluaisin nähdä, kun joku iso orkesteri hokee "mitä mitä mitä*
Samaan aikaan euroviisukarsinnoissa esiintyi Frederik kappaleella "Titanic" joka on Suomessa hitti muttei 1980-luvulla äänestetty Euroviisukisoihin
Pitää kyllä antaa myös suuri tunnustus koko hienolle orkesterille sen johtajaa(Ossi Runne?) myöten! :) Oli hienoa, että se heilui noin reilusti svengissä mukana ja taputti käsiään ym. Tätä katsoessa ei itsekään pysy paikoillaan! Köötös! ;)
Parhaimpia ja hauskimpia kilpailusuorituksia!! :D
Kyl Ilomantsi on niin hieno paikka :)
HYVÄ JUICE!
This deserves way more recognition 😔
@SonyT250 Juice, Safka, Ila Loueranta, ja Jari Yliaho..
Juice oli geeenius!
Muistan kyllä tämän, mutta jätkäthän olivat tosissaan: kaikkien kasvoilta näkyy vähintään viikon raittius, eikä tämä ole vitsi tai iva!! Kauniisti lauloivat. Sanat tuttua Jöiseä!
Oltiin sillon Vallilan ammiksessa (puhelinasentaja). Mielestämme Juice oli ehdoton ykkönen.
My mother is from Illomantsi. this is pure genius.
Mine too. I've been born in Ilomantsi😊
Olis voittanu ja eurooppalaiset olis saaneet tuntea Suomihulluutta ennen eukonkantoa ja suopotkupalloa
ei kyl hän ois saanut kojot :D
Tää on just sitä upeeta Juicea.
Perkeleen hyvä biisi noin on❤
I keep coming back for more :)
janne sighting in the wild
Rakas juice ja kumppanit ❤️
No tuskin Ilomantsi edes viimeisenä "ryssäntorjuntakesä'44" -paikkakuntana enää niin tunnettu oli, mutta Karjalan A:n mainostaminen 37 vuotta myöhemmin suorassa Yleissosialistisessa Lähetyksessä joka tapauksessa aika lupsakka veto. Toisaalta Sleepy Sleepers huuteli samaan aikaan 'Kaljaa kioskeihin' omalla levyllään joten uudet ajat oli koittamassa tossa ihan noin... parinkymmenen vuoden sisällä.
kääk :) voihan ilamontsi
me gusta el ritmo...no entiendo la letra...pero suena bien....desde México...2015
+NAN STRADA haha, pues esta canción es una leyenda como el cantante también. Un saludo
Ehdottomasti PARHAINTA Juicea!
3:20- :'D
Oi Juice, kuinka me kaipaammekaan sinua!
hieno ukkeli juice kyl!
-81... ♥️
Hurjaa kamaa!
Tämä kolahtaa!!!!!!!
orkesterin basistilla hyvä släpä
Köötös siitä, että tänä iltana Google ja Turussa laivoja ihaileva Joni sai minut kaivamaan tämän kappaleen esille!
Toiset polttaa kynttilää molemmista päistä, mutta silloin valokin on kirkkaampi.
Seppo Tuominen Good night my friend. ((✾◕‿◕✾)) Have a happy new week! ☼ Спокойной ночи мой друг.
Ilomantsin Hattuvaaran mäntypistiäismyrkytys helikopterilla on muisto 1980-luvun Kekkosslovakiasta.
Hyvä pössis näyttää olevan myös big bandilla. 😇👍🇫🇮🇫🇮🇫🇮
I love Juice !
Tää ois pitäny aikoinaan laittaa Euroviisuihin...
Suomen Frank Zappa and the Mothers. :D :D :D
Tyylikkäät sanoitukset ja sovitukset. Huvittavan näköinen esiintyminen.
Käy hyvin tähän päivään.. Ei voi virkavaltaa muuten opettaa.. jep jep
Hyvä biisi joo. Muistaakseni Juice hekumoi sillä, että Dublinissa orkesteri nousee ylös ja hokee "mikä mikä mikä" ... se olisi ollut kuulemisen avoista :)
Maamme Miehet!
Super!!! Вааще классно!!!
@erja75 Juice on tehnyt aika monen kotikunnasta tai kaupungista kappaleen, niitä on lähes parikymmentä.
Jounille terveisiä :-)
Kyllä Juice osas. Ei tuu enää nykypäivän Suomesta yhtä charmikkaita & huumorintajuisia ihmisiä kuin Juice.
Tämä olisikin ollut aika mielenkiintoinen valinta Euroviisuihin. Eihän tämä tietenkään olisi menestynyt, olisi todennäköisesti jäänyt viimeiseksi, mutta tämä olikin ilmeisesti tarkoitettu vitsiksi eikä tällä oikeasti tavoiteltu finaalipaikkaa.
Hauska biisi ja esitys. :)
Isäni on suuri Juice-fani... Nyt tajuun miks se sanoo aina köötös eikä kiitos...... :D
Vaikka tästä on jo 31 vuotta, niin vieläkin harmittaa Juicen häviäminen Riki Sorsan mitäänsanomattomalle Reggae ok -biisille.
Oon aina tykännyt tuosta lopun eeppisestä puhallinpaisuttelusta, jossa Ilomantsi todellakin kuulostaa paratiisilta.
Tosta pätkästä puuttui paras kohta joka meni aikanaan jotenkin näin:
K: Mainostatte tässä laulussa kovasti Ilomantsia. Saatteko siitä jonkinlaisen palkkion?
V: Ei suinkaan. Mutta Ilomantsiin perustetaan tamponitehdas ja meille on luvattu tästä laulusta vuoden Tampaxit.
Örkki tietää! :)
Ei voi virkavaltaa muuten opettaa ku viedä saunan taakse ja lopettaa.. Pitää muuten tänäpävänä erittäin hyvin paikkansa..
Sukua tulee ilomantsista mulla ni tää o hauska
On tämä ihan jees. Nuoruudessani varsinkin. Perin on yksinkertainen jopa Juicen asteikolla ja onhan tuo "iiloomantsi" lallatus aika rasittavaakin jos kuuntelee kappaletta usein, ei mikään merkkiteos.
Jos oikein muistan oikein niin äsken edesmennyt Otto Donner teki orkesterisovituksen ja Tikanmäki oli kapellimestari.
Tuo kommentti: sulta ei oo kysytty mitään on kyllä aika naiivi ja typerä. Toinen kommenttihan on ihan ok, sanoo vaan mielipiteensä.
Nallipyssyssä Tikanmäki (?)
tää on hyvä.jos mahdollista niin lukekaa risainen elämä,hyvä kirja
Å
timbe koo Opettaako se kirjoittamista? Sun pitäs lukee se
ScaryBushman hoh hoh hoo ei
Mahtava esitys, ja upea bassosoolo! Kyllä tämä olisi ollut paljon parempi vaihtoehto kuin Sorsa sinne Dubliniin! Jussi kyykyttää Örkkiä.
Ila Montsi ei meinannu oikein mahtua Örkille suuhun.
Tolkienin kirjoja oli taidettu jo kääntää suomeks, että örkki-sanakin oli kielessämme jo olemassa, ja Juice oli saattanut sen sanan lukea.
Kitaristi lienee Tommy Tabermannin kaksoisveli =)
Karjalan A. Sitä syytä on mainostaa :) :) ja eiku tuopille...
Mainiota. Juice oli nero.
Kyllä örkki tietää :) Köötös
hauskaa oli torvensoittajallakin
What is the song about? Ilomantsi is a city name, that's all I know.
It is the political oppitical... Sorry my english....
Varsin rohkea vetäisy tuo sanoitus, siihen maailmanaikaan, mutta niin tosi asiaa. Ei voi virkavaltaa muuten opettaa... ja metsähallitus tappaa vesakon kuten nuorison. Aina byrokraatin voittaa ihminen.Mikä mikä mikä? Musiikillista iloittelua ja meidän kansallisaarteemme : )
Riki Sorsa ja Reggae OK voitti karsinnat.
PUU PÄÄ PUU PÄÄ..
tetszik
Saunan taakse vieminen on kansallinen klassikko; byrokraatin tappaminen sen sijaan on ollut herrapelkoisen kansan toimesta liian harvinaista: Ei yksi Henrik vielä kesää tee.
Aikansa vittuilua täyslaidallinen päättäjille silloin aikoinaan 😆
Tykkaan!
Oli se veijari 😂
Kun ulkolaiset ei kumminkaan ymmärrä suomea niin sillon saa laulaa vaikka Ilomantsin metsätuhoista :)
Aika kohtelias käsky lopussa: "Voit siirtyä taka-alalle jännäämään". Muuten biisi on kyllä hyvä ja sen tekemiseen ja sovittamiseen on käytetty paljon aikaa.
Joo, kerrankin viihdebändi kuulostaa (jopa lähes samalla näyttääkin?) virkeältä. Köötös tästä tv-historiasta taas.
Olisi ollut mielenkiintoista nähdä tämä Euroviisuissa
Voitko hieman täsmentää, minkä asian vuoksi kuvittelet ihmisten olevan sinulle kateellisia?
Ilomantsi on karjalan A sitä kyllä on syytä mainostaa...nauraa kyllä vain ;)
Ehkä parasta on noi ammattimuusikoiden ilmeet
@erja75 Ei tässä ollut kyse mistään muusta kuin toteamuksesta mitä olen 30 vuoden aikana miettinyt Juicen tuotoksessa, että hänellä on tavaton määrä kaupunkien ja paikkuntien (jopa kaupunginosien) nimiä lauluissaan. Ehkä sen saattoi lukea kettuiluna, mutta sitä se ei tod. ollut! Ok. Kaik hyv.
👍
Olisi ollut hyvä euroviisuedustaja 💪🙌👍
Tämä olisi muuten ollut melko haastellinen kääntää englanniksi (tai mille tahansa muulle kielelle) Euroviisujen tekstitystä varten.
heh heh ompa juice tehnyt laulun mun kotipaikka kunnalta ja tosta olen saanut kommenteja kuulla mutta olen ottanut ne vitsinä vaan :DDDtsoukkina
@TZukiMrAxlson SO WHAT???? MITÄS SÄ TOLLA TARKOITIT??????ENTÄS SITTEN????????MÄHÄN OTIN TON VITSINÄ EN PAHALLA!!!!!!!! :DDDDD
0:24 copplepot .
Meinas kuulo mennä ku oli tuo pyssyn pamahdus tuossa alussa.
Ja tätäkään ei sitten voitu lähettää sinne kilpailuun.
Kuka vielä muistaa lähetyksen? Juice puhui herjana Ilamontsista ja repes täysin kun juontaja yritti matkia mutta pysty sanomaan vaan joko ilamantsi tai ilomontsi. Sitä juontajaa ei muuten sen lähetyksen jälkeen enää telkassa nähty. Erkki. Sai varmaan trauman. Juice pisti kyllä aika huokeella. "Kyllä Erkki tietää".
se on jossain tääl tuubis :)
Ärsyttävää sinussa on se, että sun kommentteja, jotka useimmiten ovat aivan tyhjänpäiväisiä, on melkein jokaisella videolla. Tulee mieleen, että eikö tuolla ihmisellä ole muuta elämää kuin UA-cam. Lisäksi jutuistasi saa kuvan, että olet hieman yksinkertainen ihminen. Ja sitten esität jotain suurta musiikin asiantuntijaa, vaikka sinun listat ja tilastot ovat lähinnä huvittavia. Joten en ihmettele, jos joku muukin kuin minä ärsyyntyy sinun jutuistasi.
onneks kuulin vasta eka kertaa
Karjalan A
Keitä muita muusikoita tässä on?
Anssi Tikanmäki, Eero "Safka" Pekkonen, Ila Loueranta, Jari Yliaho
Safkaa en kyl meinannu tunnistaa :D