Turha sitä on haikailla vaan pitää entistä parempaa huolta siitä mitä on. Kuusamossa aktiivisesti touhutaan Kuusinkijoen vapauttamista voimalaitokselta jotta Paanajärven, Oulankajoen kautta Kuusinkijokeen nouseva kala saisi reitin aina Kuusamon järviin asti
Kohdassa 8:03 oleva kuva ei ole Paanajärven länsipäästä, vaan se on pari sataa metriä alaspäin Paanajärven itäpäästä. Vanha valtakunnanraja kulki kuvan vasemmassa reunassa olevan kallion kautta jättäen tämän osan Oulankajoesta Venäjän puolelle. Kohdassa 9:06 oleva kuva ei ole Mäntykoskelta, vaan se on Selkäkoskelta. Mäntykoski sijaitsee Paanajärven pohjoisrannan tuntumassa, kun taas Selkäkoski sijaitsee Paanajärven etelärannan lähellä. Sekä Mäntykoskella että Selkäkoskella on ollut mylly.
Tuota vienankarjalaisia tuli 1918-22 yli kolminkertainen määrä siihen verrattuna mitä punaisia meni venäjälle, suurin osa tuli Suomussalmen ja Kuusamon kautta. Pakolaisia tuli arviolta 33000 henkä lisäksi esim Kronstadin kapinallisia tuli suomenlahden jäätä pitkin 6500 henkeä joista osa menehtyi taipaleelle. Niin ja Paanajärvi vanhana Vienanmeren vuonona oli toiseksi syvin järvi Laatokan jälkeen.
Minun äidinäidin äiti on syntynyt paanajärvellä sekä minun isäni-isä on yksi Kronstadin taisteluiden kapinallinen joka pakeni sieltä, hän oli alunperin syntynyt etelävenäjällä. Historiaa on molemmilta puolilta, sain näistäkin tietää vasta kun olin melkein aikuinen.
Omaakin sukua kotoisin Paanajärven alueelta. Molotov anasti alueet vain siitä syystä, että ne nyt sattuivat olemaan liian lähellä Muurmannin rataa. Olisi päättäjämme saaneet olla aktiviisempia Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vaatimassa alueita takaisin. Ei kyseisillä alueilla ole edes mainittavaa venäläisasutusta, joka olisi vaikeuttanut tilannetta.
@@samueljack3731 Tuo olisi ehkä onnistunut, jos ei oltaisi koetettu jatkosodassa menetettyjen alueiden lisäksi vielä laajentaa. Toisaalta, voi olla että suomalainen tehometsätalous olisi ollut sikäläisen luonnon kannalta vieläkin tuhoisampi.
Niin on. Tosin sieltä pääsee tsiikailemaan Kuusamon maisemia hyvin laajasti, koska se on niin korkealla. Kitka ja monet Kuusamon vaarat ja tunturit näkyvät sieltä hienosti.
Lämmin kiitos Ensiolle upeista äänitteistä ! Näitä on ihana katsella ja kuunnella .
Kiitos näitä on ilo katsella,harmi vaan kun jäivät naapurille
Turha sitä on haikailla vaan pitää entistä parempaa huolta siitä mitä on. Kuusamossa aktiivisesti touhutaan Kuusinkijoen vapauttamista voimalaitokselta jotta Paanajärven, Oulankajoen kautta Kuusinkijokeen nouseva kala saisi reitin aina Kuusamon järviin asti
Voi olla, että suomalainen tehometsätalous olisi ollut sikäläisen luonnon kannalta vieläkin tuhoisampaa.
Kiitos , mahtavaa kultuurityötä Ensiolta.
Todella hyvin toteutettuja videoita! Kiitos näistä.
Kuusamo on kaunista seutua.
Olen kulkenut videomatkaa kanssasi Kannakselta Paanajärvelle, jatketaan mielenkiintoista matkaa Jäämeren rantaan. KIITOS !
Kohdassa 8:03 oleva kuva ei ole Paanajärven länsipäästä, vaan se on pari sataa metriä alaspäin Paanajärven itäpäästä.
Vanha valtakunnanraja kulki kuvan vasemmassa reunassa olevan kallion kautta jättäen tämän osan Oulankajoesta Venäjän puolelle.
Kohdassa 9:06 oleva kuva ei ole Mäntykoskelta, vaan se on Selkäkoskelta.
Mäntykoski sijaitsee Paanajärven pohjoisrannan tuntumassa, kun taas Selkäkoski sijaitsee Paanajärven etelärannan lähellä.
Sekä Mäntykoskella että Selkäkoskella on ollut mylly.
Kiitos Antti huomioistasi!
En ole päässyt käymään Paanajärvellä, joten joudun turvautumaan kuvateksteihin ja niissä on valitettavasti virheitä.
Tuota vienankarjalaisia tuli 1918-22 yli kolminkertainen määrä siihen verrattuna mitä punaisia meni venäjälle, suurin osa tuli Suomussalmen ja Kuusamon kautta. Pakolaisia tuli arviolta 33000 henkä lisäksi esim Kronstadin kapinallisia tuli suomenlahden jäätä pitkin 6500 henkeä joista osa menehtyi taipaleelle. Niin ja Paanajärvi vanhana Vienanmeren vuonona oli toiseksi syvin järvi Laatokan jälkeen.
Minun äidinäidin äiti on syntynyt paanajärvellä sekä minun isäni-isä on yksi Kronstadin taisteluiden kapinallinen joka pakeni sieltä, hän oli alunperin syntynyt etelävenäjällä. Historiaa on molemmilta puolilta, sain näistäkin tietää vasta kun olin melkein aikuinen.
Joku päivä olkoon Paanajärvi taas Suomea.
Äiti syntyi Paanajärvellä v.26
Omaakin sukua kotoisin Paanajärven alueelta. Molotov anasti alueet vain siitä syystä, että ne nyt sattuivat olemaan liian lähellä Muurmannin rataa. Olisi päättäjämme saaneet olla aktiviisempia Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vaatimassa alueita takaisin. Ei kyseisillä alueilla ole edes mainittavaa venäläisasutusta, joka olisi vaikeuttanut tilannetta.
Minun äiti syntyi Tavajärvellä v.25
@@samueljack3731 Tuo olisi ehkä onnistunut, jos ei oltaisi koetettu jatkosodassa menetettyjen alueiden lisäksi vielä laajentaa.
Toisaalta, voi olla että suomalainen tehometsätalous olisi ollut sikäläisen luonnon kannalta vieläkin tuhoisampi.
Tosi hyviä kuvia. Miten tuo kuvien väritys lue tehty?
Riisitunturi on Posiolla ei Kuusamossa.
Hei onko tietoa rajamiesten nimistä jotka kuvissa esiintyy? Pappani oli ehkä yksi näistä. Iso kiitos videosta! Aivan mahtavia kuvia.
Olivat siis samaa kuntaa aiemmin, kuten videolla kerrottiin. + Salla
Eli ~23000 neliökilometriä kooltaan, vrt. nykyinen Uudenmaan maakunta ~9600 km2.
Niin on. Tosin sieltä pääsee tsiikailemaan Kuusamon maisemia hyvin laajasti, koska se on niin korkealla. Kitka ja monet Kuusamon vaarat ja tunturit näkyvät sieltä hienosti.
Tavajärvelle sukumme tutkimusten mukaan johtaa