Taatusti paikka missä kalaruuan ystävät löytävät makuhermoja kutkuttavan elämyksen kera loistavan palvelun.Katso video ja lähde kansamme makumatkalle Ahvenkosken kalasavustamon virtuali maku elämykselle.
@@kaakanakottoo-youtube lammas on ollut meillä usein kesäisin herkkuna.Sysmässä sitä eräs kauppa myy kesäaikaan paljon.Lampaan liha tulee paikallistuottajilta ja kauppa itse marinoi sen visusti salassa pidettävällä omalla marinaadilla.
Nyt olet ylen tutuissa maisemissa, ja mikä herkku Kaverini, entinen, vanha talo missä oli aikoinaan ollut myös koulu, ison talon yksi huono, on siinä liki vastapäätä. Oma maatilani on taasen kun ajetaan Bruunberin, Vetterin, ohi vanhaa tietä Ilolan sivu Jaggarbyhyn, Jakari ennen Isnesiä. En ole siellä enää kulkenut ja edes nähnyt tuota uutta matkailijoiden/mökkkläisten herkkukeidasta. Hyvää työtä teet niin kulkijoille kuin heitä palveleville yrittäjille. Uskon, että juuri tälläisiä paikkoja met matkamökeillä liikkuvat osaamme arvostaa ja suuremmaksi ymmärrämme herkkujen päälle. Kun näitä hienoja vinkkivideoita riemuksemme teet ja tunnet hyvin sitä osaa suomea, niin ota joskus kamerasi mukaan Karoliinan kahvimyllyyn, jossa myös juustola, joka nykyisin toki toimii hieman karummassa milijöössä Leivonmäellä. Siellä se vasta löytyy herkkuja ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Kiitos tästäKIN videosta.
Kiitos Tapani mukavasta kommentista. Näitä kuvattavia paikkoja missä yrittäjät myyvät omia tuotteitaan on onneksemme aina siellä täällä Suomea ajettaessa ristiin rastiin.
Kahvi ja lohileipä 3€, ei paha 👍 tuolla pitää poiketa ehdottomasti. Kiva kun teit videon. Tuli mieleen, että oletteko käyneet Gulf-baarissa Pyhtään Ruotsinkylässä. Aitoa alkuperäistä 70-luvun tunnelmaa huokuva entinen huoltoasema. Sieltä kannattais tehdä tälläinen esittelypätkä jotta saa näkyvyyttä ja kannatusta 😊
Hyvältä näytti kalaherkut. Tuo kahvi+lohileipä on minun suosikki yhdistelmä. Makia ei tahdo maistua minulle. Suolainen paremmin.
Kiitos Karivaanari mukavasta kommentista. Aika monen suosikkihan tuo lohileipä ja kahvi yhdistelmä on.Minulle menee kyllä liiankin usein makiakin.
On herkkuja...... kiitos
Ja se väisäsen kotiliha lapinlahen kupppeessa suosittelen
T. Timpppa
😀😁👍
TIMPPA kiitos kommentista. Pitänee poiketa Väisäsellä kun käväidtään joskus Lapinlahdella.
@@Senioritubettaja ja varsinniii miten sattuuu suamaan eriilaiset lammas tuotteet
@@kaakanakottoo-youtube lammas on ollut meillä usein kesäisin herkkuna.Sysmässä sitä eräs kauppa myy kesäaikaan paljon.Lampaan liha tulee paikallistuottajilta ja kauppa itse marinoi sen visusti salassa pidettävällä omalla marinaadilla.
Nyt olet ylen tutuissa maisemissa, ja mikä herkku
Kaverini, entinen, vanha talo missä oli aikoinaan ollut myös koulu, ison talon yksi huono, on siinä liki vastapäätä.
Oma maatilani on taasen kun ajetaan Bruunberin, Vetterin, ohi vanhaa tietä Ilolan sivu Jaggarbyhyn, Jakari ennen Isnesiä.
En ole siellä enää kulkenut ja edes nähnyt tuota uutta matkailijoiden/mökkkläisten herkkukeidasta.
Hyvää työtä teet niin kulkijoille kuin heitä palveleville yrittäjille. Uskon, että juuri tälläisiä paikkoja met matkamökeillä liikkuvat osaamme arvostaa ja suuremmaksi ymmärrämme herkkujen päälle.
Kun näitä hienoja vinkkivideoita riemuksemme teet ja tunnet hyvin sitä osaa suomea, niin ota joskus kamerasi mukaan Karoliinan kahvimyllyyn, jossa myös juustola, joka nykyisin toki toimii hieman karummassa milijöössä Leivonmäellä.
Siellä se vasta löytyy herkkuja ihan sanan varsinaisessa merkityksessä.
Kiitos tästäKIN videosta.
Kiitos Tapani mukavasta kommentista. Näitä kuvattavia paikkoja missä yrittäjät myyvät omia tuotteitaan on onneksemme aina siellä täällä Suomea ajettaessa ristiin rastiin.
Kahvi ja lohileipä 3€, ei paha 👍 tuolla pitää poiketa ehdottomasti. Kiva kun teit videon. Tuli mieleen, että oletteko käyneet Gulf-baarissa Pyhtään Ruotsinkylässä. Aitoa alkuperäistä 70-luvun tunnelmaa huokuva entinen huoltoasema. Sieltä kannattais tehdä tälläinen esittelypätkä jotta saa näkyvyyttä ja kannatusta 😊
Tuolla on pakko käydä.Ihania herkkuja tarjolla.
Ossi sinä tulit kyllä heti mieleen kun näin tuon herkkutiskin.Siellä oli hyvä kahvikin ja iloiset myyjät piristämässä tunnelmaa.
Tuolla pitää käydä kun oli savu kampelaakin myynnissä
Hyvä Kari .Hyvät tuotteet ja erinomainen palvelu.
Nyt täytyy Jari sanoa että tuli vesi kielelle tätä katsoessa 👍
TimoR niin tässä tuli itselle mieleen myös. Eilen syötiin viimeiset savukalat.Tuonne kyllä palataan vielä herkuttelemaan.
Kiitoksia kivan oloinen paikka oli ! Ps: Jos ajelet pohjoseen päin niin käyppä 7 km ennen Iisalmea sellaisessa paikassa kun Väisäsen Kotiliha !
Kiitos tiedosta Pasi.Tälläisiä paikkoja on suosittava.Tuolla oli kyllä tosiaan kaikki erinomaisen herkullista.