Ambulanssi ei aina kuljeta

Поділитися
Вставка
  • Опубліковано 19 сер 2018
  • Ambulanssi ei aina kuljeta
    "Ihmiset ottavat vaihtelevasti vastaan tiedon siitä, että ambulanssi ei kuljetakaan heitä sairaalaan, vaikka hätäkeskus on heille ambulanssin lähettänyt", ensihoitaja Simo Mäkelä sanoo.
    Hän kertoo, että ambulanssilla tulleet ensihoitajat tutkivat potilaan ensin tarkasti ja päättävät sitten, miten tapaus olisi parasta hoitaa. Tarvittaessa ensihoitajat voivat soittaa lääkärille kysyäkseen tämän mieleipidettä potilaan kotiin jäämisestä. On myös ennalta määriteltyjä tilanteita, jolloin on aina varmistettava myös lääkärin mielipide tapauksesta.
    "Jotkut saattavat vieläkin ajatella virheellisesti, että ambulanssi tilataan kuljettamaan potilas sairaalaan." Mäkelän kokemuksen mukaan potilaat silti monesti ymmärtävätkin, kun heille kerrotaan, miksi ambulanssi ei kuljeta.
    "Tärkein syy on se, ettei ambulanssia sidota kiinni sellaiseen tehtävään, jossa sitä ei välttämättä tarvita. Näin ambulanssi on valmiina hätätilanteita varten."
    Monesti potilaat ovatkin hyvillään ja huojentuneita, kun heidät tutkitaan ja todetaan, ettei vakavaa vaivaa ole ja heidän on mahdollista jäädä kotiin.
    "Emme koskaan kiellä potilasta hakeutumasta päivystykseen omin neuvoin."
    Simo Mäkelän mukaan sellaistakin harhakäsitystä ilmenee, että lääkärin luokse pääsisi helpomin ja nopeammin, kun päivystykseen mennään ambulanssilla. Se ei pidä paikkaansa. Sairaalassa jokaisen potilaan tila arvioidaan uudelleen ja potilaat pääsevät lääkärin luokse vaivansa perusteella
    kiireellisyysjärjestyksessä.
    "Joskus päädymme siihen, että potilas voi mennä sairaalaan taksilla. Jotkut saattavat pelästyä taksikyydin hintaa. Taksi- ja ambulanssikyyti sairaalaan maksavat kuitenkin yhtä paljon, kun tilaamme matkaa varten ns. Kela-taksin", Mäkelä sanoo.
    Simo Mäkelä on alanvaihtaja. Ensihoitotyöhön hän on tullut tietotekniikan alalta.
    ”Vaihdoin koneista ihmisiin ja pohdiskelusta nopeaan päätöksentekoon", Mäkelä kertoo.
    Ensihoidossa häntä kiehtovat inhimilliset teot.
    ”Kyllä ensihoitotyö on minulle isosti myös arvokysymys."
  • Фільми й анімація

КОМЕНТАРІ •