Juu noi pari juttua mitä mainitsin tuli siis hommattua ihan omalla rahalla, mutta noita affiliate-linkkejä jos joku käyttää nii siitä pitäis tulla pieni siivu itelle. ✌️ Löysin nuo hommat siis vasta sen jälkeen kun olin jo ite hankkinu juttuja. :D
Tätä Villen integroitumista Lohjalaiseen yhteiskuntaan on ollu kyllä mahtava kuunnella 😆 Vitsi kun olisin vielä töissä kaupungin matkailu- ja markkinointiosastolla, niin painostaisin kolleegoita yötä-päivää pistämään Kankareen sähköpostiin yhteistyökutsua hyvin hätäseen 😃
Voi olla vaikea aihe puhua podissa mutta ite näin isyydestä haaveilevana olis mukavaa kuulla teiän ajatuksia isyydestä! Olis mukava kuulla Empun ajatuksia isyydestä ja mitä Iiro ja Ville ajattelee kyseisestä aiheesta!
Helvetti ku oli samaistuttavaa settiä taas kerran. Itellä lähteny toi ruokavalio aivan käsistä. Vaatii todella rautasen otteen kyllä et pysyy radalla. (Varsinkin joulun aikaan stna)
28:51 Itsellä on ollut nyt 15 vuoden, aika runsaan kahvin juomisen jälkeen, (olen 28v) päätös lopettaa kahvin juominen kokonaan. Tämän päätöksen tein 15.9.2024 ja seuraavana aamuna en kahvia ennen töihin lähtemistä juonut. Tuosta päätöksestä on nyt kulunut n. 3 kuukautta, tarkemmin 92 päivää. Kahvin olen korvannut teellä. En ole juonut myöskään energiajuomia tai vastaavia juomia ollenkaan. En ole katunut päätöstä. Vatsa ja suolisto toimii merkittävästi rauhallisemmin ja tasaisemmin. 🤘😃👍
Vinkkinä jos ei ole auton vakuutusasiat tuttuja: lasivakuutus kaskojen kylkeen kyllä kannattaa, varsinkin näin Ford enjoyerina! Fitnesstukku yhteistyö on kova! Itse ostanut jo 8v ajan sieltä Whey 80, 4x mix&match on hyvä diili ja lähes joka maku on maistettu, näköjään uusiakin taas tullut :D Kreatiinia ja lisähiilihydraattejakin (supreme maltodextrin) tullut ostettua, tosin hiilihydraattien lisäyksen oon lopettanut, kun ei ole lisämassaa enää tarkoitus hankkia. Kaikille näille suositus!
Lautapelit on kyl kiinnostavia! Itelläki on kyl se pelikavereiden löytäminen ja aika ja paikka jne ongelmana ja sen takia jäänyt aika paljon kiinnostavia pelejä välistä. Esimerkiks slay the spiresta on kuulemma tullut ihan lautapeli versio ja toimii co-op pelinä ja kuulemma on tosi hyvä deck builder peli. Ite oon siis vaan pelannut just tälläsii kilpaillaan vastakkain niin noi co-op pelit kuullostaa aika kivalta
Elämäntaparemonteista tuli mieleen joku tutkimus tms. mihin törmäsin joku ehkä vuosi sitten. Ilmeisesti se millainen kehonkoostumus on ollut lapsena ja nuorena vaikuttaa erittäin paljon mihin painoon oma keho pyrkii. Eli jos on ollut lapsena ns. pullukka, niin aikuisena sellaiseen erittäin vähärasvaiseen ja atleettiseen kehoon pyrkiminen voi olla todella vaikeaa. Ja vaikka siihen pääsisikin, sen ylläpito on vielä vaikeampaa, kun keho ei tavallaan pyri siihen luontaisesti. Kannattaa olla siis armollinen ja pyrkiä siihen, että oma aineenvaihdunta toimisi optimaalisesti ja, että olisi sellainen yleinen terve olo ja terveellinen ruokavalio. Se mitä puntari näyttää ei välttämättä ole tärkeintä.
Itsellä on vähän sama ongelma, että vaikka joka päivä pelailisin lautapelejä, mutta kaverit usein uupuu. On myös olemassa sellanen sivusto kuin ”board game arena”, jossa pystyy pelailemaan eri lautapelejä (osaa ihan ilmaseksi ja osa on tilauksen takana), mutta ei ehkä ihan samaa fiilistä silti tuu mitä ihan oikeen lautapelin kanssa. Ja Eldoradon Golden temples on ihan oma pelinsä, mutta sen voi myös yhdistää normi eldoradon kanssa, lisäreillä tai ilman 😊 Se kyllä heti muutti pelin asetelmaa, kun omaa pakkaa pitikin kesken pelin alkaa muuttelemaan, kun uudessa on soihtulaatta perus miekan, airon ja kolikon lisäksi. Suunnitteilla ois tehä joskus oikeen kunnon jättipeli, missä ois ihan kaikki eldoradopelit ja lisärit 😂
1:48:26 tai 1:48:41 Iirolla ois ollu täydellinen paikna lohkasta: Joo minua ei tarvii moikata kadulla 2:09:30 lisäänny yhdellä liikkeellä? 2:28:59 Marvel julkas oman overwatchin (ilmanen) onko emppu pelannu 2:36:55 Slay The Spirestä on kans tollanen peli ja hintaa on se 120+ samoin huhhu
22:50 salilla kun käyn ja tavotteena on saada lisää massaa niin päivittäinen painon tarkistus on kans itselle varmistus siitä että, teen jotain oikein ja tiedän että ollaan menossa oikeeseen suuntaan
35:00 Itse olen onnistunut laihduttamaan aika hienosti omaa painoa. Helmikuussa aloitin, jolloin painoin 85 kg (174 cm pitkänä tämän näki ylipainoksi aika kaukaa 😂) Nyt reilu 10 kuukautta myöhemmin, painan 70 kg. Onnistuin pudottamaan 15 kg ylimääräistä painoa pois. Olo on paljon kevyempi ja tuntuu riittävän voimia asioihin paljon paremmin nykyään. Ei vain fyysisesti, vaan myös tuntuu jaksavan henkisesti paljon paremmin kuin ennen. Painan nyt yhtä paljon kuin intissä, ja niistä ajoista on aikaa jo yhdeksän vuotta. (Kesä 2015-2016 kesään) 💪
Jos joku teistä tai katsojista innostuu joskus aerobisesta urheilusta ja kohottamaan kuntoa, niin muistakaa että se taas vaatii aika kasan hiilareita ja kaloreita. Semmonen parin tunnin hidas lenkki kuluttaa aika mukavan verran kaloreita
@Krouppii ne banaanit pyöräilypaidan takataskussa ei ole meemi :D nopeita hiilareita pitkälle pyörälenkille. markkinat on täynnä hyviä vaihtoehtoja; jollos pallot, dexal energiageelit yms. Lisäks vesi olis hyvä olla jotain mistä saakin jotain, esim. puhdistamon elektrolyyttijauheet on suosittuja. Sen huomaa pidemmällä lenkillä jos ei saa hiilaria kun jalat alkaa tuntua betonilta ja keho väsyy
Kun ootte joskus aiemmin ihmetellyt että mikä miksi jotkut harrastaa autoja, pörisee vaan turhaan tms., Ville löysi Lohjalta tämän mitä autot tuovat mulle, joku yhteinen asia joka yhdistää vaikka ikäeroa olisi 40v+
Mitkäs dark soulit emppu on pelannu? Ja darks souls pelit tier list ja muutama lempi bossi ellei neki oo jääny kesken kaikki 😞 Ja mitä fiiliksiä tulevasta elden ring pelistä
Ittellä tullu töissä kymmentä jaksoo lukuunottamatta kaikki krouppicastit tässä puolessa vuodessa kuunneltuu ja saldo oli noin 5500 minuuttia youtubessa :D
Tässä kun te puhuitte siitä kuinka teidän pitäisi alkaa pudottamaan painoa ja kerroitte omista painoistanne niin hiukan järkytyin kun itsehän olen tälläinen 182cm/75kg mies joka taas miettii että pitäisi alkaa nostamaan sitä massaa kokonaisuutena alkamalla syömään enemmän joskin suht terveellisellä linjalla kun pieni herääminen tuli hetki sitten siitä että mun M-Kokoisella vyötäröllä olevat nahkaiset ajohousutkaan ei tahtoneet pysyä jalassa kyykistyessä kun vyötärö sen verran kapeana että pakko käyttää sitä vetoketjua joka yhdistää housut takkiin että ei ala perse vilkkumaan ajellessa prätkällä:D Joskushan olin ammattikoulussa elämän huippupainoltani jopa 87kg, mutta siitä sitten pikkuhiljaa alkoi hiipumaan paino kun ei enään käynyt niin lähes päivittäin kebabbiloissa ja kun tuli omilleenkin muutettua niin syöty taas hiukan kevyemmin entisestään...
En kuunnellut vielä podia, mutta luin kommentteja sekä videon descin. Pakko tulla tänne antamaan positiivista palautetta Puhdista🥰 Helppo ja vaivaton tapa tsekata oma terveydentila arvojen puolesta ilman, että kuormittaa julkista terveydenhuoltoa. Mikäli ei ole mitään näkyviä & tuntuvia oireita niin lähetteen saanti julkisella puolella tuntuu olevan käytännössä mahdotonta loppujenlopuksi. Itse käyn kerran vuodessa Puhdilla tsekkaamassa, että onhan kaikki ookoo. Saa samalla itselle mielenrauhaa ja mikäli sattuisi jotain löytymään niin se löydettäisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Palvelu myös hinnoiteltu mielestäni ihan kohtuullisesti. Se on erikoista, että esimerkiksi autoilla ja monilla koneilla on säännölliset ja todella tarkat määräaikaishuollot esimerkiksi vuosittain. Kuitenkaan ihmisten terveydelle tällaista ei ole olemassa poislukien sairauksien kontrollit, neuvolat ym..😁
Joo tämä kommentti tiivistää täysin omatkin fiilikset tuosta Puhti-testistä! Oli kyllä hyvä lahja Sonjalta muutama vuosi sitten ja nyt halusin itekin käydä tsekkaamassa uudestaan, että missä mennään! ✌️
Miten olisi Jouluksi vähän rankempaa musiikkia kaiken rauhan keskellä? Nyt olisi Psyko-operaattorin kanavalla uudelta Mielentilatutkimus-albumilta julkaistaan uusi biisi joka päivä!
Sen sanon että jos Ville on käyny Lohjan A-katsastuksessa niin sieltä ei kyllä saa hylättyä paperia helpolla.. ja jos löytävät jonkun asian josta hylätä ni loput autosta jää tarkastamatta 😂
Grundig on ehottomasti iso osa Krouppicast lorea!
Tämä! Grundigia ei saa unohtaa xD
Hienoa että saatte näitä yhteistöitä podeille 🎉
Juu noi pari juttua mitä mainitsin tuli siis hommattua ihan omalla rahalla, mutta noita affiliate-linkkejä jos joku käyttää nii siitä pitäis tulla pieni siivu itelle. ✌️ Löysin nuo hommat siis vasta sen jälkeen kun olin jo ite hankkinu juttuja. :D
Tätä Villen integroitumista Lohjalaiseen yhteiskuntaan on ollu kyllä mahtava kuunnella 😆 Vitsi kun olisin vielä töissä kaupungin matkailu- ja markkinointiosastolla, niin painostaisin kolleegoita yötä-päivää pistämään Kankareen sähköpostiin yhteistyökutsua hyvin hätäseen 😃
Hyvä Ville!!🔥Kun jaksaa vaan tehdä hommia niin lopussa kiitos seisoo!
Joo kyl nyt täytyy tsempata! Toivotaan että putki pysyy päällä!
kiitos taas loistavista repeilyistä :DDD kiitokset taas yhdestä hienosta krouppicast-vuodesta
Tää kalori keskustelu oli tosi hyvä ennen joulua. Siitä sit kivat morkkikset päälle. 🥲
Tää ois pitäny ladata tammikuun alkuun 😂
Haha joo se on kyl totta! :D Mut jouluna ei kaloreita mietitä vaan herkutellaan! Sit voi taas tammikuussa palata ruotuun.
Hyvää joulua teille ja iso kiitos tästä podcastista
1:26:30 Ja joka pubiin eri salanimi niin sitten kun tulee pubien taisto niin voi olla "Hanska-Kankare" ja "Käsi" vastakkain :D
Ps. UA-cam recapin mukaa kuuntelin vuonna 2024 krouppicastia 21 385 minuuttia (356h)
Hyvä podcasti 👍🏻
No huhhuh!!
Vähän kuulostaa tän podcasti jälkeen kun ville hypettää hiljasta uimahallia, hyviä bilispelejä, pyöräilyä yms. että oli kannattava muutto lohjalle 😄
Joo kyl on ollu mukavaa! 🤩🤩
Voi olla vaikea aihe puhua podissa mutta ite näin isyydestä haaveilevana olis mukavaa kuulla teiän ajatuksia isyydestä! Olis mukava kuulla Empun ajatuksia isyydestä ja mitä Iiro ja Ville ajattelee kyseisestä aiheesta!
Päivä alkoi huonosti, mutta laitoin teidän podin päälle niin päivä parani heti😊👍! Kiitos!
tosi hyvä jakso🏅 Siisti kuulla miten Ville unlockaa siellä Lohjaa pala palalta ja viihdyttävää settiä kaikin puolin
Helvetti ku oli samaistuttavaa settiä taas kerran. Itellä lähteny toi ruokavalio aivan käsistä. Vaatii todella rautasen otteen kyllä et pysyy radalla. (Varsinkin joulun aikaan stna)
Jouluna saakin vähän herkutella. 😅
@@Krouppii niin, 2-3 riviä suklaata :(
@@Juhani96 jep
28:51 Itsellä on ollut nyt 15 vuoden, aika runsaan kahvin juomisen jälkeen, (olen 28v)
päätös lopettaa kahvin juominen kokonaan. Tämän päätöksen tein 15.9.2024 ja seuraavana aamuna en kahvia ennen töihin lähtemistä juonut.
Tuosta päätöksestä on nyt kulunut n. 3 kuukautta, tarkemmin 92 päivää. Kahvin olen korvannut teellä. En ole juonut myöskään energiajuomia tai vastaavia juomia ollenkaan.
En ole katunut päätöstä. Vatsa ja suolisto toimii merkittävästi rauhallisemmin ja tasaisemmin. 🤘😃👍
Naurahdin tuossa biljardi kohdassa ku vanhat ukot kyselee ja bayblade video just tullu kanavalle 😂
tuliha se casti sieltä💪🏻
Hyvää pulkkamäkee tarvi kiikkaa pidemälle lähtee ettimään🫣
Vinkkinä jos ei ole auton vakuutusasiat tuttuja: lasivakuutus kaskojen kylkeen kyllä kannattaa, varsinkin näin Ford enjoyerina!
Fitnesstukku yhteistyö on kova! Itse ostanut jo 8v ajan sieltä Whey 80, 4x mix&match on hyvä diili ja lähes joka maku on maistettu, näköjään uusiakin taas tullut :D
Kreatiinia ja lisähiilihydraattejakin (supreme maltodextrin) tullut ostettua, tosin hiilihydraattien lisäyksen oon lopettanut, kun ei ole lisämassaa enää tarkoitus hankkia. Kaikille näille suositus!
Jes kiitos vinkeistä! Täytyy hommaa itekin lisää tota kreatiinia kun omat loppuu. 🤔
Itellä UA-cam recapissä tuli vuonna 2024 krouppicästiä kuunneltua 4 713 minuuttia
Lautapelit on kyl kiinnostavia! Itelläki on kyl se pelikavereiden löytäminen ja aika ja paikka jne ongelmana ja sen takia jäänyt aika paljon kiinnostavia pelejä välistä. Esimerkiks slay the spiresta on kuulemma tullut ihan lautapeli versio ja toimii co-op pelinä ja kuulemma on tosi hyvä deck builder peli. Ite oon siis vaan pelannut just tälläsii kilpaillaan vastakkain niin noi co-op pelit kuullostaa aika kivalta
Toi slay the spiren lautapeliversio kiinnostais itseä myös! Sitä on tullu tykitettyä sen verran paljon tietokoneella.
Hans Kare tai Hanskis vois olla WinCareelle lempinimii
Biliskerhon Ville on Lohjalla paikallinen nähtävyys
Oi! Uusi jakso piristämään viikkoa! 🤘Jes!!! 💪
Jälleen uuttaa cästiä🔥
eilen aamulla ajattelin millon uutta krouppi jaksoja ja se pahampi samana päivänä olen 200iq ihminen :D
Elämäntaparemonteista tuli mieleen joku tutkimus tms. mihin törmäsin joku ehkä vuosi sitten. Ilmeisesti se millainen kehonkoostumus on ollut lapsena ja nuorena vaikuttaa erittäin paljon mihin painoon oma keho pyrkii. Eli jos on ollut lapsena ns. pullukka, niin aikuisena sellaiseen erittäin vähärasvaiseen ja atleettiseen kehoon pyrkiminen voi olla todella vaikeaa. Ja vaikka siihen pääsisikin, sen ylläpito on vielä vaikeampaa, kun keho ei tavallaan pyri siihen luontaisesti. Kannattaa olla siis armollinen ja pyrkiä siihen, että oma aineenvaihdunta toimisi optimaalisesti ja, että olisi sellainen yleinen terve olo ja terveellinen ruokavalio. Se mitä puntari näyttää ei välttämättä ole tärkeintä.
Terrsforming mars on loppujen lopuksi simppeli kun on pari kertaa pelannut. On kyllä 1 parhaista peleistä
Itsellä on vähän sama ongelma, että vaikka joka päivä pelailisin lautapelejä, mutta kaverit usein uupuu. On myös olemassa sellanen sivusto kuin ”board game arena”, jossa pystyy pelailemaan eri lautapelejä (osaa ihan ilmaseksi ja osa on tilauksen takana), mutta ei ehkä ihan samaa fiilistä silti tuu mitä ihan oikeen lautapelin kanssa. Ja Eldoradon Golden temples on ihan oma pelinsä, mutta sen voi myös yhdistää normi eldoradon kanssa, lisäreillä tai ilman 😊 Se kyllä heti muutti pelin asetelmaa, kun omaa pakkaa pitikin kesken pelin alkaa muuttelemaan, kun uudessa on soihtulaatta perus miekan, airon ja kolikon lisäksi. Suunnitteilla ois tehä joskus oikeen kunnon jättipeli, missä ois ihan kaikki eldoradopelit ja lisärit 😂
Oi että toi mega eldorado kuulostaa hyvältä! Täytyy jossain vaihees tuo golden temples hommata myös. On ihan lempipelejä! 😍
No johan pistitte maanantain sekasi 🎉
Kokeile Ville tummasuklaata. Lidlin Jdcross on top
1:48:26 tai 1:48:41
Iirolla ois ollu täydellinen paikna lohkasta: Joo minua ei tarvii moikata kadulla
2:09:30 lisäänny yhdellä liikkeellä?
2:28:59 Marvel julkas oman overwatchin (ilmanen) onko emppu pelannu
2:36:55 Slay The Spirestä on kans tollanen peli ja hintaa on se 120+ samoin huhhu
22:50 salilla kun käyn ja tavotteena on saada lisää massaa niin päivittäinen painon tarkistus on kans itselle varmistus siitä että, teen jotain oikein ja tiedän että ollaan menossa oikeeseen suuntaan
Katoin just mun youtube recapin ja tullu tänä vuonna kuunneltua 408h krouppicastia :D
Siis ei toi voi olla mahollista. XDDD
Yli 400 tuntia?? Itellä oli 32 tuntia kuunneltuna. 😅
Yllätyin itekki :D Kaikki jaksot kuunneltu kyllä moneen kertaan
@@Krouppii Just katsoin, että itselläni 260 tuntia ja 41 minuuttia! ❤ 🎉
(Eli 15 641 minuuttia 💪🤓)
@ huhhuh!! Hulluja lukemia!
tulee Villen kohtaamisista mieleen oma faija. Joka reissulla aina joku "tuttu" vastassa :D
Aivan saatanan hyvä jakso mää nauran niin paljon 😂
35:00 Itse olen onnistunut laihduttamaan aika hienosti omaa painoa. Helmikuussa aloitin, jolloin painoin 85 kg (174 cm pitkänä tämän näki ylipainoksi aika kaukaa 😂)
Nyt reilu 10 kuukautta myöhemmin, painan 70 kg. Onnistuin pudottamaan 15 kg ylimääräistä painoa pois. Olo on paljon kevyempi ja tuntuu riittävän voimia asioihin paljon paremmin nykyään.
Ei vain fyysisesti, vaan myös tuntuu jaksavan henkisesti paljon paremmin kuin ennen.
Painan nyt yhtä paljon kuin intissä, ja niistä ajoista on aikaa jo yhdeksän vuotta. (Kesä 2015-2016 kesään)
💪
Hieno saavutus!! 🤩
@@Krouppii Jep! 🤘
Miten onnistuit?
@@sakusaiyanTein muutoksia ruokavaliossa, myös liikunnalla ja tasapainoisella unen määrällä on suuri vaikutus. 👍
Aiai! Tätä on odoteltu.🤗
55:39 Mä oon kuunnellut kaikki jaksot ainakin pariin kertaan😹
Armeijassa tuli itsekin painettua 70-75kg ja nykyään huidellaan 90-100kg. 😅 Ja ns. Optimaalinen paino olisi 70kg.
Joo on tässä itelläkin vähän remppaamista! :D -Ville
I enjoy this 👍🏻
Jos joku teistä tai katsojista innostuu joskus aerobisesta urheilusta ja kohottamaan kuntoa, niin muistakaa että se taas vaatii aika kasan hiilareita ja kaloreita. Semmonen parin tunnin hidas lenkki kuluttaa aika mukavan verran kaloreita
Juu niitä ei kans parane unohtaa. Meinas kesällä pitkillä pyörälenkeillä loppua puhti kesken.
@Krouppii ne banaanit pyöräilypaidan takataskussa ei ole meemi :D nopeita hiilareita pitkälle pyörälenkille. markkinat on täynnä hyviä vaihtoehtoja; jollos pallot, dexal energiageelit yms. Lisäks vesi olis hyvä olla jotain mistä saakin jotain, esim. puhdistamon elektrolyyttijauheet on suosittuja.
Sen huomaa pidemmällä lenkillä jos ei saa hiilaria kun jalat alkaa tuntua betonilta ja keho väsyy
@ Joo oli kyllä ihan hiton huono olo. :D Sen jälkeen osannu paremmin varautua
1:26:35 tulee mieleen aivan rocky elokuvat, Damn rock whats the matter with you? There is no tomorrow.... 😂
Kun ootte joskus aiemmin ihmetellyt että mikä miksi jotkut harrastaa autoja, pörisee vaan turhaan tms., Ville löysi Lohjalta tämän mitä autot tuovat mulle, joku yhteinen asia joka yhdistää vaikka ikäeroa olisi 40v+
Kyllä tuon autoharrastuksen hyvin ymmärtää! Lähinnä me ite vaan ollaan täysin tumpeloita niiden kans. 😅✌️
Mitkäs dark soulit emppu on pelannu? Ja darks souls pelit tier list ja muutama lempi bossi ellei neki oo jääny kesken kaikki 😞 Ja mitä fiiliksiä tulevasta elden ring pelistä
Ittellä tullu töissä kymmentä jaksoo lukuunottamatta kaikki krouppicastit tässä puolessa vuodessa kuunneltuu ja saldo oli noin 5500 minuuttia youtubessa :D
Tilaus sisään ja liityn Villen remonttiin!
Noniin tsemppiä! Lähtikö puhtitesti vai protskut? :D
@ Labrat on otettu hiljattain joten kallistuu nyt sinne teston eiku siis kreatiinin puolelle.
@ Jooh! Tsemppiä kuntoiluun! 🔥
Tässä kun te puhuitte siitä kuinka teidän pitäisi alkaa pudottamaan painoa ja kerroitte omista painoistanne niin hiukan järkytyin kun itsehän olen tälläinen 182cm/75kg mies joka taas miettii että pitäisi alkaa nostamaan sitä massaa kokonaisuutena alkamalla syömään enemmän joskin suht terveellisellä linjalla kun pieni herääminen tuli hetki sitten siitä että mun M-Kokoisella vyötäröllä olevat nahkaiset ajohousutkaan ei tahtoneet pysyä jalassa kyykistyessä kun vyötärö sen verran kapeana että pakko käyttää sitä vetoketjua joka yhdistää housut takkiin että ei ala perse vilkkumaan ajellessa prätkällä:D Joskushan olin ammattikoulussa elämän huippupainoltani jopa 87kg, mutta siitä sitten pikkuhiljaa alkoi hiipumaan paino kun ei enään käynyt niin lähes päivittäin kebabbiloissa ja kun tuli omilleenkin muutettua niin syöty taas hiukan kevyemmin entisestään...
En kuunnellut vielä podia, mutta luin kommentteja sekä videon descin.
Pakko tulla tänne antamaan positiivista palautetta Puhdista🥰
Helppo ja vaivaton tapa tsekata oma terveydentila arvojen puolesta ilman, että kuormittaa julkista terveydenhuoltoa. Mikäli ei ole mitään näkyviä & tuntuvia oireita niin lähetteen saanti julkisella puolella tuntuu olevan käytännössä mahdotonta loppujenlopuksi.
Itse käyn kerran vuodessa Puhdilla tsekkaamassa, että onhan kaikki ookoo. Saa samalla itselle mielenrauhaa ja mikäli sattuisi jotain löytymään niin se löydettäisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Palvelu myös hinnoiteltu mielestäni ihan kohtuullisesti.
Se on erikoista, että esimerkiksi autoilla ja monilla koneilla on säännölliset ja todella tarkat määräaikaishuollot esimerkiksi vuosittain. Kuitenkaan ihmisten terveydelle tällaista ei ole olemassa poislukien sairauksien kontrollit, neuvolat ym..😁
Joo tämä kommentti tiivistää täysin omatkin fiilikset tuosta Puhti-testistä! Oli kyllä hyvä lahja Sonjalta muutama vuosi sitten ja nyt halusin itekin käydä tsekkaamassa uudestaan, että missä mennään! ✌️
Miten olisi Jouluksi vähän rankempaa musiikkia kaiken rauhan keskellä? Nyt olisi Psyko-operaattorin kanavalla uudelta Mielentilatutkimus-albumilta julkaistaan uusi biisi joka päivä!
Iiro ja Emppu alottamaan elämäntaparemontti Villen tapaan niin kesällä -25 kuvataan saunacast
Mitään lempinimee et kyllä ite voi keksiä, ne kalevithan nauraa sut pystyyn jos nimität ittes. Odottelet rauhassa ni ne kyllä sen nimen sulle keksii😆
Tää on kyllä totta!
Oisko vieraita johonkin jaksoon pian?
Oletteko te pelanneet Smart 10:iä? Jos ette ole, niin suosittelen kokeilemaan.
Se on kova! Sitähän vois pelaa jossain livessä. :D
Mut kyllä vituttaa tääl pakkasessa ku lähtee mainoa pyörii ja pakko kaivaa puhelin jäisillä käsillä et voi skipata 😂
2:23:38 Siis hetkinen? Lukion 9. luokalla?
Halppis tokmanni kenkiä ei kannattaisi kyllä ostaa monestakin syystä
Alko vissii tuleva sauna kästi jänskättää😂
Sen sanon että jos Ville on käyny Lohjan A-katsastuksessa niin sieltä ei kyllä saa hylättyä paperia helpolla.. ja jos löytävät jonkun asian josta hylätä ni loput autosta jää tarkastamatta 😂
Okei! :D Joo se huolto hoiti sen katsastuksen, nii en oo varma missä kävi.
Mä kanssa allekirjoitan tämän että kattonu monta kettaa läpi välillä muistan mitä sanotte jossain jaksossa kun taustalla😂
hyvä Ville itselläkin alkanut elämäntapa remppa jätin kokonaan alkoholin ja herkut pois paljon parempi olo
Starin protskuista on paras caramel latte.
Oujee
Näkeekö jostai youtuben katseluhistorian pelkille kroupin videoille minuutteina/tunteina?
UA-cam musicista oli noi statsit muilta.
1:09:34 Hanskavinkare ainaki
Hanskakankare
Eka huomioikaa mut
huomio huomio