Mahtavaa kun saa niin helposti seurattua kaikki kisat. Hyvää kontsaa paljon ja kisaajien taso kovenee vuosi vuodelta. Ps.suoritusten aikaisen hajusuolan käytön voisi jättää finaalista pois,näyttää aika naurettavalta kun joka toiston välissä nuuskutellaan😁
On näitä odotettukin ❤️ai saakeli miten hienoo että pääsee kattomaan näitä kisoja, ja vielä SELOSTUKSEN kanssa. Jarkko tehny lyhyessä ajan ihan hemmetisti että saadaan lajille näkyvyyttä 🙏🏻
Välillä päivät on pitkiä kun useampi sarja kilpailee, mutta yritämme jatkossa saada tapahtumat yleisöystävällisemmiksi kestoltaankin. Ja onhan se kilpailijoillekin mukavampi kun ei tarvitse koko päivää olla pelikunnossa. Jesse Pynnösen kanavalta löytyy tunnin kooste viihdyttävänä behind the scenes versiona. 👍
Koska kyseessä on Suomen Vahvin karsintakilpailu ja kilpailijoita on vähintäänkin tarpeeksi muutoinkin. Muutamia ei Suomen kansalaisia kyllä karsinnoissa nähtäneen tänäkin vuonna. Myös Adt sopimus tietysti vaaditaan ulkomaalaisiltakin.
@@SuomenVahvin Vai jäikö hiertämään kun Kortelainen voitti mehtälän karsinnoissa 😅 ei siinä, tiedän kyllä että mehtälä kovempi ainakin vielä mutta yksittäinen suomen vahvin karsinta kisan sijoitus taisi jäädä hiertämään😅 ja todennäköisesti myös Gunnar gimbutas olisi voittanut porin vahvimman jos kilpailu olisi kaikille avoin😅 vähän samaa kabinetti peliä kuin rikua kohtaan -90luvulla vintiöiden kaksikolta😃
Mahtavaa kun saa niin helposti seurattua kaikki kisat. Hyvää kontsaa paljon ja kisaajien taso kovenee vuosi vuodelta. Ps.suoritusten aikaisen hajusuolan käytön voisi jättää finaalista pois,näyttää aika naurettavalta kun joka toiston välissä nuuskutellaan😁
Mutta hyvä kooste. Hyvät juontajat, Wote on omiaan höpöttelemään ja muutenkin kun on kaikilla puhujilla lajitaustaa niin 👍.
Nää setit on kyl loistavia!!! Mukava seurata hommaa jo karsinnoista lähtien! Oikein hyvä uudistus!
On näitä odotettukin ❤️ai saakeli miten hienoo että pääsee kattomaan näitä kisoja, ja vielä SELOSTUKSEN kanssa.
Jarkko tehny lyhyessä ajan ihan hemmetisti että saadaan lajille näkyvyyttä 🙏🏻
Kiitos 🫡 Ajatella mitä meillä on parin vuoden päästä. 💪
Melkein kuusi tuntia?! Nuts!
Välillä päivät on pitkiä kun useampi sarja kilpailee, mutta yritämme jatkossa saada tapahtumat yleisöystävällisemmiksi kestoltaankin. Ja onhan se kilpailijoillekin mukavampi kun ei tarvitse koko päivää olla pelikunnossa. Jesse Pynnösen kanavalta löytyy tunnin kooste viihdyttävänä behind the scenes versiona. 👍
2:16:28 eteenpäin 3:19:30 kieppeille tipahti äänet johonkin. Mutta tulihan ne sieltä takasin. *EDIT* No voi rähmä, 4:05:00 meni taas.
Tutkitaan asiaa! Pahoittelut
@@SuomenVahvinMites tutkinnat etenee?
👍
Miksi "ulkopuoliset" ei tänä vuonna päässyt Porin vahvimpaan osallistumaan 🤔 mm. Gunnar gimbutas yms🤔