oisko mitään ns. ei niin suosittuja, mutta hyviä kirjoja? oon lukenu jo nää kaikki. lempparit näistä kirjoista ehdottomasti tyttösi sun ja suomea lohikäärmeille.
Caraval on ihan mieletön trilogia! Oma suosikki on Valenda, mutta hahmot tekevät ison osan koko trilogiasta. Pitäis myös lukea enemmän Crossanin kirjoja. Luin Kuunnousun joskus viime vuonna ja se kyllä iski lujaa eri paikkoihin. Kosketti, itketti, raivostutti. Tyttösi sun oli myös ihan super! Russon toinen kirja Birthday on jopa vielä parempi. Ihanaa, et näitä listoja tehdään suomeksikin. Itse toki luen pääsääntöisesti englanniksi (ja sen takia päädyin kirjatuben enkkupuolelle tekemään omia videoita), koska luen mieluummin alkuperäiskielellä. PItäis kyllä silti muistaa, että suomesta tulee kans ihan pirun hyviä ya-kirjoja.
Oi, multa on mennyt kokonaan sun kanava ohi, nyt meni tilaukseen! 😊 Valenda on myös mun lemppari näistä kolmesta, siinä oli aivan mieletön imu. Tekisi mieli lukea nämä vielä heti uudelleen, että saisi entistä ehjemmän kuvan maailmasta. Mä olen niin laiska lukemaan englanniksi, että olen suomennosten varassa. Toivottavasti tuo Russon kirja suomennetaan pian, se kuulostaa erinomaiselta! -Laura
@@BibbidiBobbidiBook Kiitti! Oon vielä tosi uus täällä, joten helposti menee ohi. Oon huomannut lukevani huomattavasti nopeemmin suomeksi, mutta sit taas jostain syystä vaan englanti iskee enemmän. Pitäis tosiaan palata myös suomenkielisten kirjojen pariin. Mää toivon myös, että Birthday suomennettais, se käsittelee isoja asioita ja ne ois mahtava saada yhä useamman luettavaksi.
@@lumira5754 Veikkaan, että lukutahti nopeutuu englanniksikin mitä enemmän vaan lukee. Mua pelottaa myös englanninkieliseen lukutarjontaan hyppääminen, kun suomenkielisestäkään tarjonnasta ei ehdi lukea kaikkea haluamaansa 🙈😅 -Laura
Tulee mieleen Vuosikirja, kadonnut Audrey, Kiki Strike ja tehtävä varjokaupungissa. Nämä kannattaa jokaisen lukea ja ne ovat minusta ihania. Kiki Strike oli pitkään lempikirjani, mutta paikan otti Vuosikirja.
Itse olen vähän huono tarttumaan nuortenkirjoihin. Uskaltauduin eilen lataamaan ekan kirjavideoni, jonka vuoksi pitäisi alkaa tutustuttamaan itseäni niihin enemmän, kun kerran olen juuri kohdeyleisöä! -Artemis Fowlin ekaa osaa alotin joskus, mutta jostain syystä jäi kesken, nyt on kyllä pakko alkaa lukemaan niitä uudestaan. -Viha jonka kylvät -kirjan jatko-osa ilmesty just, se ei kyllä mulle vaikuttanut mitenkään kauhean kiinnostavana (ainakaan edeltäjäänsä verrattuna), mutta jos sattuu lukulistallesi, olis kiva saada jotain fiiliksiä siitä ^^
Onnea ensimmäisistä kirjavideoista! 😍 Mä ehdottomasti suosittelen tarttumaan nuortenkirjoihin, mutta tietenkin voi keskittyä muihinkin lajeihin. Ihan mikä tuntuu itselle mieluisammalta. -Laura
On sellainen tunne, että olen lukenut Toivomuslistan ja pidin siitä tosi paljon. Kansi on tuttu ainakin. Pitää ehkä hankkia se ja lukea ja sitten antaa sukulaislapselle. :)
Toivomuslista on aivan ihana, ja se on muistaakseni kestänyt erittäin hyvin aikaa. Edellisestä lukukerrasta on mulla jo tovi, mutta voisin yrittää ehtiä lukea sen taas vaikka ensi vuonna. -Laura
Hienoja teoksia listalla ja kivaa nähdä vanhempiakin opuksia nostettavan. Artemis Fowlit eivät koskaan iskeneet, en ole päässyt useista yrityksistä ekaa sivua pidemmälle, mutta Toivomuslistan olen lukenut monta kertaa ja löytyy omasta hyllystä. Maininnan arvoisia ovat ainakin myös: - Kim Ligget: Armonvuosi - Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens - Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset - Leigh Bardugo: Varjo ja riipus - Holly Bourne: Normaali -trilogia - Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea - Magdalena Hai: Kolmas sisar - Susan Price: Sterkarmin poika - Bernard Beckett: Genesis - Kiera Cass: Valinta -sarja - Ilkka Auer: Kymnaasi - Philip Reeve: Kävelevät koneet -sarja - Claudia Gray: Firebird -trilogia - Ann Aguirre: Razorland -trilogia - Meg Rosoff: Poikkeustila - Anu Holopainen: Syysmaa -sarja - Garth Nix: Vanha valtakunta -sarja - Marianne Curley: Aikavartio -trilogia - Isabel Abedi: Lucien - Colin Thompson: Uusi Eeden - Maggie Stiefvater: Väristys -trilogia - Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää - Diane Duane: Velhonuoret -sarja - Siri Pettersen: Odininlapsi - Alexandra Bracken: The Darkest Minds -saja
Loistava täydennys vinkkilistaan, kiitos näistä! 💕 On jännittävää huomata miten eri tavalla kirjat avautuvat tai eivät avaudu eri lukijoille. Colferilla on kyllä sana hallussa, joten hänen muutkin kirjansa ovat loistavia. Supernaturalistit oli myös hyvä, vaikka ei yltänyt omilla listoillani Fowlien ja Toivomuslistan veroiseksi. -Laura
@Taija Kivelä Simon oli minulle ihan ok äänikirja, mutta ei aiheuttanut suuren suurta elämystä. Armonvuosi on mulla lukulistan kärkisijoilla, odotan kovasti että pääsen siihen tarttumaan! -Laura
@@BibbidiBobbidiBook Ah, tosiaan, olen tuon Supernaturalistinkin lukenut ja siinä oli tosi hauska miljöö ja idea, mutta ei noussut ihan suosikiksi. Minä, Simon kolahti kovaa, vaikka olen yli kolmekymppinen cis-hetero. Jokin kirjoitustyylissä ja Simonin perheen suhtautumisessa teki lukukokemuksesta erityisen ihanan. Armonvuosi nousi tämän vuoden lemppariksi Tinasotamisten rinnalle. On nälkäpelimäinen mutta jotenkin kolahti kovempaa, vaikka Collinsin trilogian olenkin kahdesti lukenut. Nykyisin harva luettu kirja jää omaan hyllyyn, mutta tästä tuli sellainen.
@Taija Kivelä Mä en tiedä kuinka paljon mulla vaikuttaa se, että kuuntelin äänikirjana. Veikkaan että mun kohdalla printtinä olisi mennyt helpommin ihon alle. -Laura
@@NeriumBlack Supernaturalisti pitäisi lukea uudelleen, suurimman osan olen kuitenkin ehtinyt unohtaa. Tinasotamiehet oli kyllä puhdasta rakkautta 😍 -Laura
Nämä varmaan sinulla ja muillakin tiedossa, mutta suosittelen silti erittäin lämpimästi :). Maria Turtschaninoffin Maresi ja Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous sopivat hyvin kirjapariksi sillä molemmissa on hiusmagiaa :D. Sini Helmisen Kaarnan kätkössä on tosi vauhdikas ja mukaansatempaava, huumoriakin löytyy. En ole jatko-osia lukenut, mutta kesällä voisi kyllä jossain ulkosalla nämä vetäistä. Ainakin eka osa oli nopealukuinen. Ursula LeGuinin Maameren tarinat on myös ilmeisesti nuorille alunperin suunnattu(?), sopii kyllä kaikenikäisille. Atuanin holvihaudat oli jostain syystä nuorena lempparini niistä kirjoista, luin sen moneen kertaan.
Ihania lukuvinkkejä, kiitos niistä! Tuhatkuolevan kirous minulla on jopa omassa hyllyssä, mutta en ole vielä ehtinyt siihen tarttua. Maresi on pyörinyt lukulistallani, mutta toistaiseksi ei ole vielä ollut sen aika. Toivottavasti olisi pian! -Laura
En tiedä oletko lukenut, mutta olen rakastunut kirjaan nimeltä ”Musta kunigatar” (The Queen's Gambit), joka kertoo Elizabeth Harmonin (8-24 vuotiaan) elämästä orpona. Mukana on paljon alkoholiongelmia, päihteitä, rakkautta, surua ja ennen kaikkea shakkia. Elizabeth (Beth) haluaa tulla maailman parhaaksi shakin pelaajaksi ja ei kestä häviötä, mutta miten siinä käykään? Kirja sijoittuu vuodelle 1950 ja siitä eteenpäin. Suosittelen niin lämpimästi kaikille keitä shakki kiinnostaa tai ei kiinnosta, nimittäin itse en pitänyt shakista, mutta kun kirjan luin ja katsoin sarjan Netflixistä, kiinnostuin shakista paljon. Kirja kertoo myös kuinka tyttö shakki pelaajia kohdellaan. Itse olen tyttö ja tuo kyllä antaa paljon voimaa naisille ja tytöille.
Suosittelisin Sally Greenin Savuvarkaat-trilogiaa, joista on ilmestynyt suomeksi jo kaksi ensimmäistä osaa. Lisäksi viiden tähden kirjaksi nousi vasta ilmestynyt Armonvuosi, suosittelen!
Savuvarkaat on nimenä tuttu, mutta en ole niihin sen tarkemmin tutustunut. Armonvuosi on sen sijaan tällä hetkellä lukupinon kärkipaikoilla, sitä odotan kovasti! -Laura
Tästä videosta sain kyllä pari lukuvinkkiä kesäksi! Omalla listalla olikin jo tuo Aurinko on tähti sekä Viha jonka kylvät. Itse vinkkaan uutta kirjaa nimeltä Mallikappale, joka kertoo 16-vuotiaan lukiolaistytön matkasta malliksi, vaikka hän ei siitä ikinä ollut unelmoinutkaan. 📚❤️
Ihanaa, että mukaan tarttui lukutärppejä! Mulla on itse asiassa Mallikappale lainassa kirjastosta, mutta en oo ehtinyt sitä vielä aloittaa. Se kuulostaa kyllä superkiinnostavalta! -Laura
Angie Thomasin Mun vuoro oli vähintään yhtä hyvä kuin Viha jonka kylvät ja myös ajankohtainen ja kaikin puolin hyvä kirja. Holly Goldberg Sloanin Näkymätön poika on jo aika vanha nuortenkirja, mutta hellyttävä ja suloinen. Kertoo muistaakseni veljeksistä, joiden isä on jonkin sortin rikollinen ja he elävät ehkä asuntovaunussa tms kulkuneuvossa ja liikkuvat usein paikasta toiseen. (saatan muistaa kirjan päin mäntyä myös kun sen lukemisesta on jo aikaa :D) Kuitenkin vahva suositus tälle!
Mun vuoro katselee mua odottavasti lukupinon päällä, täytyy toivoa että vihdoin heinäkuussa ehtisin lukea sen. Näkymätön poika kuulostaa myös erittäin kiinnostavalta, jotenkin surullisen sympaattiselta. -Laura
Miks tosi moni sarjan tai kirjan kerttu nimiset henkilöt on ylipainosia😂😂 ja monessa piirretyssäki ne on sellasia epäviehättäviä ruokalan tätejä. No mut pitää kokeilla kuulostaa hyvältä😁❤
En ole muuten koskaan tullut ajatelleeksi tätä, mutta nyt kun sanoit, niin noinhan se on! Varmaan nimeen liittyy sellaista pehmeyttä ja lämpöä, joka mielletään sopivaksi tuollaisille hahmoille. Olisi muuten todella kiinnostavaa tutkia nimien käyttöä kaunokirjoissa ja millaisia mielikuvia niillä pyritään herättämään! -Laura
Erittäin hyödillinen video!!! katson uudelleen kunhan luen hobitin ja taru sormusten herrasta.
Toivottavasti tästä löytyy hyviä lukuvinkkejä sulle! -Laura
oisko mitään ns. ei niin suosittuja, mutta hyviä kirjoja? oon lukenu jo nää kaikki.
lempparit näistä kirjoista ehdottomasti tyttösi sun ja suomea lohikäärmeille.
Caraval on ihan mieletön trilogia! Oma suosikki on Valenda, mutta hahmot tekevät ison osan koko trilogiasta.
Pitäis myös lukea enemmän Crossanin kirjoja. Luin Kuunnousun joskus viime vuonna ja se kyllä iski lujaa eri paikkoihin. Kosketti, itketti, raivostutti. Tyttösi sun oli myös ihan super! Russon toinen kirja Birthday on jopa vielä parempi.
Ihanaa, et näitä listoja tehdään suomeksikin. Itse toki luen pääsääntöisesti englanniksi (ja sen takia päädyin kirjatuben enkkupuolelle tekemään omia videoita), koska luen mieluummin alkuperäiskielellä. PItäis kyllä silti muistaa, että suomesta tulee kans ihan pirun hyviä ya-kirjoja.
Oi, multa on mennyt kokonaan sun kanava ohi, nyt meni tilaukseen! 😊 Valenda on myös mun lemppari näistä kolmesta, siinä oli aivan mieletön imu. Tekisi mieli lukea nämä vielä heti uudelleen, että saisi entistä ehjemmän kuvan maailmasta. Mä olen niin laiska lukemaan englanniksi, että olen suomennosten varassa. Toivottavasti tuo Russon kirja suomennetaan pian, se kuulostaa erinomaiselta! -Laura
@@BibbidiBobbidiBook Kiitti! Oon vielä tosi uus täällä, joten helposti menee ohi.
Oon huomannut lukevani huomattavasti nopeemmin suomeksi, mutta sit taas jostain syystä vaan englanti iskee enemmän. Pitäis tosiaan palata myös suomenkielisten kirjojen pariin.
Mää toivon myös, että Birthday suomennettais, se käsittelee isoja asioita ja ne ois mahtava saada yhä useamman luettavaksi.
@@lumira5754 Veikkaan, että lukutahti nopeutuu englanniksikin mitä enemmän vaan lukee. Mua pelottaa myös englanninkieliseen lukutarjontaan hyppääminen, kun suomenkielisestäkään tarjonnasta ei ehdi lukea kaikkea haluamaansa 🙈😅 -Laura
Tulee mieleen Vuosikirja, kadonnut Audrey, Kiki Strike ja tehtävä varjokaupungissa. Nämä kannattaa jokaisen lukea ja ne ovat minusta ihania. Kiki Strike oli pitkään lempikirjani, mutta paikan otti Vuosikirja.
Jee!! Se tuli💗👍🏻📲📚
Tätä oli superhauska tehdä! 😊 -Laura
Itse olen vähän huono tarttumaan nuortenkirjoihin. Uskaltauduin eilen lataamaan ekan kirjavideoni, jonka vuoksi pitäisi alkaa tutustuttamaan itseäni niihin enemmän, kun kerran olen juuri kohdeyleisöä!
-Artemis Fowlin ekaa osaa alotin joskus, mutta jostain syystä jäi kesken, nyt on kyllä pakko alkaa lukemaan niitä uudestaan.
-Viha jonka kylvät -kirjan jatko-osa ilmesty just, se ei kyllä mulle vaikuttanut mitenkään kauhean kiinnostavana (ainakaan edeltäjäänsä verrattuna), mutta jos sattuu lukulistallesi, olis kiva saada jotain fiiliksiä siitä ^^
Onnea ensimmäisistä kirjavideoista! 😍 Mä ehdottomasti suosittelen tarttumaan nuortenkirjoihin, mutta tietenkin voi keskittyä muihinkin lajeihin. Ihan mikä tuntuu itselle mieluisammalta. -Laura
Kiitoksia kirja vinkeistä. Oletko kuullut että Suomea lohikäärmeille saa jatkoa? Jatko-osan nimi on Sydämiä seireeneille (Suomea lohikäärmeille, #2)
Joo, bongasin sen katalogista! Odotan innolla jatkoa, ensimmäinen osa jäi todella jännittävään kohtaan! -Laura
On sellainen tunne, että olen lukenut Toivomuslistan ja pidin siitä tosi paljon. Kansi on tuttu ainakin. Pitää ehkä hankkia se ja lukea ja sitten antaa sukulaislapselle. :)
Toivomuslista on aivan ihana, ja se on muistaakseni kestänyt erittäin hyvin aikaa. Edellisestä lukukerrasta on mulla jo tovi, mutta voisin yrittää ehtiä lukea sen taas vaikka ensi vuonna. -Laura
Hienoja teoksia listalla ja kivaa nähdä vanhempiakin opuksia nostettavan. Artemis Fowlit eivät koskaan iskeneet, en ole päässyt useista yrityksistä ekaa sivua pidemmälle, mutta Toivomuslistan olen lukenut monta kertaa ja löytyy omasta hyllystä.
Maininnan arvoisia ovat ainakin myös:
- Kim Ligget: Armonvuosi
- Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens
- Tomi Adeyemi: Veren ja luun lapset
- Leigh Bardugo: Varjo ja riipus
- Holly Bourne: Normaali -trilogia
- Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
- Magdalena Hai: Kolmas sisar
- Susan Price: Sterkarmin poika
- Bernard Beckett: Genesis
- Kiera Cass: Valinta -sarja
- Ilkka Auer: Kymnaasi
- Philip Reeve: Kävelevät koneet -sarja
- Claudia Gray: Firebird -trilogia
- Ann Aguirre: Razorland -trilogia
- Meg Rosoff: Poikkeustila
- Anu Holopainen: Syysmaa -sarja
- Garth Nix: Vanha valtakunta -sarja
- Marianne Curley: Aikavartio -trilogia
- Isabel Abedi: Lucien
- Colin Thompson: Uusi Eeden
- Maggie Stiefvater: Väristys -trilogia
- Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää
- Diane Duane: Velhonuoret -sarja
- Siri Pettersen: Odininlapsi
- Alexandra Bracken: The Darkest Minds -saja
Loistava täydennys vinkkilistaan, kiitos näistä! 💕 On jännittävää huomata miten eri tavalla kirjat avautuvat tai eivät avaudu eri lukijoille. Colferilla on kyllä sana hallussa, joten hänen muutkin kirjansa ovat loistavia. Supernaturalistit oli myös hyvä, vaikka ei yltänyt omilla listoillani Fowlien ja Toivomuslistan veroiseksi. -Laura
@Taija Kivelä Simon oli minulle ihan ok äänikirja, mutta ei aiheuttanut suuren suurta elämystä. Armonvuosi on mulla lukulistan kärkisijoilla, odotan kovasti että pääsen siihen tarttumaan! -Laura
@@BibbidiBobbidiBook Ah, tosiaan, olen tuon Supernaturalistinkin lukenut ja siinä oli tosi hauska miljöö ja idea, mutta ei noussut ihan suosikiksi. Minä, Simon kolahti kovaa, vaikka olen yli kolmekymppinen cis-hetero. Jokin kirjoitustyylissä ja Simonin perheen suhtautumisessa teki lukukokemuksesta erityisen ihanan. Armonvuosi nousi tämän vuoden lemppariksi Tinasotamisten rinnalle. On nälkäpelimäinen mutta jotenkin kolahti kovempaa, vaikka Collinsin trilogian olenkin kahdesti lukenut. Nykyisin harva luettu kirja jää omaan hyllyyn, mutta tästä tuli sellainen.
@Taija Kivelä Mä en tiedä kuinka paljon mulla vaikuttaa se, että kuuntelin äänikirjana. Veikkaan että mun kohdalla printtinä olisi mennyt helpommin ihon alle. -Laura
@@NeriumBlack Supernaturalisti pitäisi lukea uudelleen, suurimman osan olen kuitenkin ehtinyt unohtaa. Tinasotamiehet oli kyllä puhdasta rakkautta 😍 -Laura
Nämä varmaan sinulla ja muillakin tiedossa, mutta suosittelen silti erittäin lämpimästi :). Maria Turtschaninoffin Maresi ja Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous sopivat hyvin kirjapariksi sillä molemmissa on hiusmagiaa :D.
Sini Helmisen Kaarnan kätkössä on tosi vauhdikas ja mukaansatempaava, huumoriakin löytyy. En ole jatko-osia lukenut, mutta kesällä voisi kyllä jossain ulkosalla nämä vetäistä. Ainakin eka osa oli nopealukuinen.
Ursula LeGuinin Maameren tarinat on myös ilmeisesti nuorille alunperin suunnattu(?), sopii kyllä kaikenikäisille. Atuanin holvihaudat oli jostain syystä nuorena lempparini niistä kirjoista, luin sen moneen kertaan.
Ihania lukuvinkkejä, kiitos niistä! Tuhatkuolevan kirous minulla on jopa omassa hyllyssä, mutta en ole vielä ehtinyt siihen tarttua. Maresi on pyörinyt lukulistallani, mutta toistaiseksi ei ole vielä ollut sen aika. Toivottavasti olisi pian! -Laura
Olen juuri lukemassa Maamerta ja Autuanin holvihaudat on minulle ainakin lemppari, vaikka olen vain kaksi vielä lukenut.
En tiedä oletko lukenut, mutta olen rakastunut kirjaan nimeltä ”Musta kunigatar” (The Queen's Gambit), joka kertoo Elizabeth Harmonin (8-24 vuotiaan) elämästä orpona. Mukana on paljon alkoholiongelmia, päihteitä, rakkautta, surua ja ennen kaikkea shakkia. Elizabeth (Beth) haluaa tulla maailman parhaaksi shakin pelaajaksi ja ei kestä häviötä, mutta miten siinä käykään? Kirja sijoittuu vuodelle 1950 ja siitä eteenpäin. Suosittelen niin lämpimästi kaikille keitä shakki kiinnostaa tai ei kiinnosta, nimittäin itse en pitänyt shakista, mutta kun kirjan luin ja katsoin sarjan Netflixistä, kiinnostuin shakista paljon. Kirja kertoo myös kuinka tyttö shakki pelaajia kohdellaan. Itse olen tyttö ja tuo kyllä antaa paljon voimaa naisille ja tytöille.
Onko se kirja suomalainen vai alkuperäiskieleltään englantilainen
Seitsemän sisarta on hyviä, kielletty ystävyys, vuosi vailla ystävää❤️👌👌 ja lokero 62 kaikki ihan sika hyvii
Ja sit mun pitäs lukee just toi Pilvilinna ja veren ja luun lapset niitä on suositeltu tiktokissakin🤩🤗
Mau oikein harmittaa, kun monet aikuiset ohittavat nuortenkirjat ilman puolikasta ajatustakaan. Näistä löytyy niin mielettömiä timantteja! -Laura
@@BibbidiBobbidiBook Luetko Laura välillä Aku Ankka taskareita/taskukirjoja tai lehtiä. Miten paljon sulla on nyt kirjoja?
Suosittelisin Sally Greenin Savuvarkaat-trilogiaa, joista on ilmestynyt suomeksi jo kaksi ensimmäistä osaa. Lisäksi viiden tähden kirjaksi nousi vasta ilmestynyt Armonvuosi, suosittelen!
Savuvarkaat on nimenä tuttu, mutta en ole niihin sen tarkemmin tutustunut. Armonvuosi on sen sijaan tällä hetkellä lukupinon kärkipaikoilla, sitä odotan kovasti! -Laura
@@BibbidiBobbidiBook Mulla on yksi Artemis Fowl kirja. Kuuntelen äänikirjana Fowlinin kaksosia Boobeatista. Kannattaa kuunnella äänikirjana ihana äänikirja
Tästä videosta sain kyllä pari lukuvinkkiä kesäksi! Omalla listalla olikin jo tuo Aurinko on tähti sekä Viha jonka kylvät. Itse vinkkaan uutta kirjaa nimeltä Mallikappale, joka kertoo 16-vuotiaan lukiolaistytön matkasta malliksi, vaikka hän ei siitä ikinä ollut unelmoinutkaan. 📚❤️
Ihanaa, että mukaan tarttui lukutärppejä! Mulla on itse asiassa Mallikappale lainassa kirjastosta, mutta en oo ehtinyt sitä vielä aloittaa. Se kuulostaa kyllä superkiinnostavalta! -Laura
Itse Rakastan
susirajaa - Elina Rouhiainen (4 osaa)
Kuura-trilogia -Elina Pitkäkangas
Punainen kuningatar - Victoria Aveyard (4 osaa)
Mulla on muutaman kotimaisen sarjan kohdalla tosi nolo aukko omassa lukuhistoriassa. Ne kun ehtisi jossain kohtaa paikata! -Laura