Toisella asuin viikolla ne jo hieroi toisiaan tai Anu pyysi monesti hieromaan kättä tai jalkaa,, Eka pätkä täällä on 13.9 alkuinen video missä Helmeri kyselee Anulta työstä ja hieroo jalkaa. Pikku hiljaa se eteni ja juttelivat enemmän ja muutkin sen jo huomasivat mutta syyskuun lopun bileilta kun ekan kerrran pussailivat ja mistä eivät mitään muistaneet, mutta silti olivat avoimempia siitä lähtien ja vieläkin enemmän yhdessä. Erilaisista taustoista huolimatta kemiat menee hyvin yhteen.
Ja hehän nukkuivat alunperin vain sattumalta vierekkäin, ja siitä muut alkoivat härnäämään että heillä olisi jotain romanttista vispilänkauppaa menossa
mite alussa anu ja helmerin juttu oikee lähti :D se on mulla vähä jääny ohi
Toisella asuin viikolla ne jo hieroi toisiaan tai Anu pyysi monesti hieromaan kättä tai jalkaa,, Eka pätkä täällä on 13.9 alkuinen video missä Helmeri kyselee Anulta työstä ja hieroo jalkaa.
Pikku hiljaa se eteni ja juttelivat enemmän ja muutkin sen jo huomasivat mutta syyskuun lopun bileilta kun ekan kerrran pussailivat ja mistä eivät mitään muistaneet, mutta silti olivat avoimempia siitä lähtien ja vieläkin enemmän yhdessä. Erilaisista taustoista huolimatta kemiat menee hyvin yhteen.
Ja hehän nukkuivat alunperin vain sattumalta vierekkäin, ja siitä muut alkoivat härnäämään että heillä olisi jotain romanttista vispilänkauppaa menossa