Ennen vanhaan lauantai-iltaisin käytiin saunassa, katsottiin Avara Luonto, kotimainen komediapläjäys ja lotto. Oltiin varattu jotain hyvää syötävää ja istuttiin perheen kanssa iltaa. Ne on jäänyt mulle hyvin mieleen lapsuudesta mukavina juttuina. Tämä kappale tuo ne illat elävästi mieleen. =)
Kuunnellessani tätä hienoa kappaletta ja lukiessani tekstiäsi tulee vähän tippa silmään...juuri tuota se elämä oli 80-luvulla, niinä lauantai-iltoina...
Sama! Muistan hämärästi, kun nuorena, 90-luvun alussa "kolmoskanavalta" (> nykyinen maikkari, MTV3......) lauantai-iltaisin tuli "Soitinmenot" & sitä aina saunan jälkeen katsottiin ☺️
Samaa mieltä, Aarno Ranisen ja Pertsa Reposen mestariteos upeasti tulkittuna. Ennen vanhaan ei myöskään ollut kiire. Koko laulu kuunneltiin joka ohjelman aluksi. Velipuolikuussa taas oli tunnuslaulu joka ohjelman päätteeksi.
Edelleen yksi parhaista suomalaisista sarjoista. Avaus biisi kenties kestänyt aikaa parhaiten. Kuulostaa yhtä piristävältä, kun ennen muinoinkin. Sinänsä sääli, ettei näitä loisto sarjoja enään esitetä uusille sukupolville. Voi vaikka joku pahoittaa mielensä, joka on jo itsessään naurettava ajatus nykyajan sensuuriin. Ajat muuttuu, mutta vitsit kiertää ympyrää!
Aika monet vanhat suomalaiset sketsisarjat on nähtävissä edelleen Yle Areenassa ja Ylen Elävässä arkistossa. Ja kaikista on varmasti pätkiä UA-camssa. Sinä olet kuitenkin päättänyt nyt pahoittaa mielesi jollain kuvitteellisella "sensuurilla", jota ei oikeasti ole olemassa.
Siis kylläpä helpotti taas kuulla vanha klassikko joka pitää pirteä nä jos sattuu olemaan huono sunnuntai aamu. No sitpähän hiukan parempi itsekullekin....
Elämän sain soimaan Musiikin vain voimaan Luottaessain Sain tien löytää Huolet kun alkaa vuorta muistuttaa Pilvet kun taivaankannen täyttää Musiikki silloin voi mua lohduttaa Musiikin voimaa voin mä käyttää Laulun pistän soimaan Musiikista sykkeen mä suoniini saan Tilaan vie se melkein mun painottomaan Juonut vaikk' en pisaraakaan pyörii pää Elo tää on mulle yhtä juhlaa Turhat paineet soitto saa laukeamaan Lukkoon menneen kielen taas aukeamaan Niinkuin viini soittokin kuohuu Elämän sain soimaan Musiikin vain voimaan Luottaessain Sain tien löytää Kyytiä vanhat soittimet nuo saa Aina kun päivä on vain harmaa Laulaen huolta voin mä helpottaa Kohta jo nauran, se on varmaa Laulun pistän soimaan Musiikista sykkeen mä suoniini saan Tilaan vie se melkein mun painottomaan Juonut vaikk' en pisaraakaan pyörii pää Elo tää on mulle yhtä juhlaa Turhat paineet soitto saa laukeamaan Lukkoon menneen kielen taas aukeamaan Niinkuin viini soittokin kuohuu Elämän sain soimaan Musiikin vain voimaan Luottaessain Sain tien löytää Elämän sain soimaan Musiikin vain voimaan Luottaessain Sain tien löytää (Säv. Aarno Raninen, sov. K. Jantunen & T. Lehtovaara, san. Pertti Reponen)
Ennen vanhaan lauantai-iltaisin käytiin saunassa, katsottiin Avara Luonto,
kotimainen komediapläjäys ja lotto. Oltiin varattu jotain hyvää syötävää
ja istuttiin perheen kanssa iltaa. Ne on jäänyt mulle hyvin mieleen
lapsuudesta mukavina juttuina. Tämä kappale tuo ne illat elävästi
mieleen. =)
Minäkin olin lapsi sillon kun tuo tuli ensimmäistä kertaa. Tuohan tuli 2000 luvun puolessa välissä uusintana.
Kuunnellessani tätä hienoa kappaletta ja lukiessani tekstiäsi tulee vähän tippa silmään...juuri tuota se elämä oli 80-luvulla, niinä lauantai-iltoina...
Sama!
Muistan hämärästi, kun nuorena, 90-luvun alussa "kolmoskanavalta" (> nykyinen maikkari, MTV3......) lauantai-iltaisin tuli "Soitinmenot" & sitä aina saunan jälkeen katsottiin ☺️
🥛😊🤐😴🌎🌏💅🤗😊🥛💌🥛🌲🌍☃️✍️😇😷😇🌼💞🍀❣️💟💕😍🌞😻♥️❤️💖🌸🐈🦋☝️🐶🌠✌️👍😘👍👍👍👍👍👍👍💖💖❤️❤️♥️♥️😻😻🌞😍💕❣️❣️🌸🐈🌲☃️✍️😷🌼💞💞🍀🍀🍀💞💌💌💞💅😷😷🌎😇😴😷😻😴✍️☃️😊🌍🌲❣️🥛🌲🥛😊🌍🌸🌸🌸❣️❣️🌲💕😍🌞🌠😻❤️❤️💖😘❤️🤗💌💌:-):^)^_^^_^(^^)o:-)B-)B-)8-):,-):,-):-D}:‑););););-);-):-*:-P:-|:-\:-\:-$:-$:-(:-(:'(:-|:-\:-\:-[:-[:-O=-O:-):,-):-D8-)8-)}:‑)B-)B-)o:-)o:-)}:‑)}:‑):-*:-D:‑X:-P:-\;-)o:-)(^^)(^^)B-):^)8-)}:‑)}:‑):,-):-D:-|:-|:'(:-(:‑X:-*}:‑):-!B-)B-):-!o:-)o:-):-):,-):,-):-):-)@@@@@#######@@@@@@@❤️🤗💌💕💖😻🌠🌞😍😷😇🌎🌍🌸❣️♥️👍👍👍✌️✌️✌️🦋🦋🦋🦋💞💞💞💞💞
Kyllä Soitinmenot on paras viihdeohjelma ikinä. Tulee niin hyvät fiilikset tätä kuunnellessa
Tämä on melko varmasti kaikkien aikojen paras suomalaisen viihdeohjeman tunnusbiisi.
Totta! Raninen säveltänyy upean melodian ja tehny loistavat lauluarrit, jotka kruunaa Ahvon/Haavison täydellinen saundi ja stemmat.
Näin on!
Juuri näin! Mestariteos ja upea esitys!
Hieno tunnusmusiikki! Iloinen ja energinen esitys. Äänet sointuvat upeasti yhteen.
Samaa mieltä, Aarno Ranisen ja Pertsa Reposen mestariteos upeasti tulkittuna. Ennen vanhaan ei myöskään ollut kiire. Koko laulu kuunneltiin joka ohjelman aluksi. Velipuolikuussa taas oli tunnuslaulu joka ohjelman päätteeksi.
Legendaarinen biisi!
Eija Ahvon tytär Venla Saartamo...
ah, niin ihana, hurmasi minut
Miia Laitelan roolissa Salatuissa
elämissä vv. 1999-2002. 😘
Huikean hieko tunnari!
Kyllä oli hyvä komediaohjelma,Tallinnastakin päin katsoin sitä :)
💖 iki ihana laulu tää...näin sanottu tunnari...😍upea.😍
Kättelin kerran Erkki Saarelaa KOM-teatterin kahvilassa ja kiitin Pastori Sillin hahmosta. Eräs kaikkien aikojen legendoja!
Lähes 3 minuutin tunnari joka jakson alkuun 😊 Nykyään jos tv-sarjan krediitit kestää 10 sekuntia, porukka skippaa sen Netflixissä 😅
Niinpä käy nykyisin kun valinnanvaraa 80-luvulla oli on/off - nappula tai tiskivuoro
Todella hieno piisi! Tulee lapsuus mieleen... :)
Tää on kyl edelleen ihan uskomattoman kova. Kiitos kaikille kappaleeseen tavalla tai toisella osallistuneille. Lapsuusvuosista -> 2019.
Tämä on kuin kappaleen teko opetusvideo. Harva Suomalainen kappale on näin kekseliäs äänen käytössä'.
Tämä ja Parempi myöhään ❤
Anulta 💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖 Ikuisesti 💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖💖
Ihana taas katsoa näitä huippusarjan jaksoja. Ihan huippu näyttelijäporukka. Tätäkin musiikkia kuunnellut monia kertoja.
Juankosken tyttö Eija Ahvo ❤
Meikäjannu oli 1v. kun tämä
iki-ihana hupiohjelma alkoi
v. 1985... Oi niitä aikoja! 👌😉
Uskomattoman huikea tunnari ja tyttöjen laulusaundia parempaa ei löydy, kuin ABBAlta!
Taitaa olla Arska Ranisen sävellys. Kuuntelen tätä kappaletta just nyt radiosta. Radio Suomi.
Menisikö kiitokset kuitenkin Pertti Reposen suuntaan , edesmenneen , suomiviihteen mestarille.
Ennen naiset oli kauniita ja mukavia.
Oli kyllä hyvä ja viihdyttävä ohjelma. 😊
Tää on ihan hyvä juttu tytökii on onnistunu oleen ihan kauniita tän laulun aikaan.
Ai hitto, muistoja!
Elämän Sain Soimaan 😉
WOO!
Edelleen yksi parhaista suomalaisista sarjoista. Avaus biisi kenties kestänyt aikaa parhaiten. Kuulostaa yhtä piristävältä, kun ennen muinoinkin. Sinänsä sääli, ettei näitä loisto sarjoja enään esitetä uusille sukupolville. Voi vaikka joku pahoittaa mielensä, joka on jo itsessään naurettava ajatus nykyajan sensuuriin. Ajat muuttuu, mutta vitsit kiertää ympyrää!
Aika monet vanhat suomalaiset sketsisarjat on nähtävissä edelleen Yle Areenassa ja Ylen Elävässä arkistossa. Ja kaikista on varmasti pätkiä UA-camssa. Sinä olet kuitenkin päättänyt nyt pahoittaa mielesi jollain kuvitteellisella "sensuurilla", jota ei oikeasti ole olemassa.
@@tonituomanen3113 Selvä homma, pomo.. 👌
Mieletön biisi kyllä. Tietty tuo muistoja lapsuudesta :)
elämän sain soimaan tän biisin jälkkeen
💖
Tää pitää saada Spotifyyn
Ennen osasivat tehdä viihde ohjelmia toisinkuin nykyään. :)
Ammatti käsikirjoittajat ja näyttelijät sekä tarkoituksen mukainen tuotantobudjetti.
Ennen oli ammattinäyttelijöitä ja -käsikirjoittajia tekemässä näitä ohjelmia.
höpöjuttuja
6/5
7/5
Siis kylläpä helpotti taas kuulla vanha klassikko joka pitää pirteä nä jos sattuu olemaan huono sunnuntai aamu. No sitpähän hiukan parempi itsekullekin....
♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡♡ Anulta
Tästä ei stemmalaulu muutu paremmaksi, mutta toisaalta toistan itseäni, ja se on hyvä se.
Ehkä Suomen kaikkien aikojen paras viihdeohjelma? Parempi myöhään kisailee samasta tittelistä.... Jukka Kajava ei olllut useinkaan väärässä....
Velipuolikuu myös.
mamba
Aksu Huupponen tod
vippe
Erno
Wuosi ?
Mikä oli ohjelma? Hukkaputki? Älywapaa palokunta? Eiku Soitinmenot!
Pyydän kertomaan, kuka on kuka.
Kohdasta 00:30 eteenpäin, vasemmalta oikealle: Eija Ahvo - Erkki Saarela - Susanna Haavisto - Heikki Kinnunen.
Mikä Ultra Bra?
Elämän sain soimaan
Musiikin vain voimaan
Luottaessain
Sain tien löytää
Huolet kun alkaa vuorta muistuttaa
Pilvet kun taivaankannen täyttää
Musiikki silloin voi mua lohduttaa
Musiikin voimaa voin mä käyttää
Laulun pistän soimaan
Musiikista sykkeen mä suoniini saan
Tilaan vie se melkein mun painottomaan
Juonut vaikk' en pisaraakaan pyörii pää
Elo tää on mulle yhtä juhlaa
Turhat paineet soitto saa laukeamaan
Lukkoon menneen kielen taas aukeamaan
Niinkuin viini soittokin kuohuu
Elämän sain soimaan
Musiikin vain voimaan
Luottaessain
Sain tien löytää
Kyytiä vanhat soittimet nuo saa
Aina kun päivä on vain harmaa
Laulaen huolta voin mä helpottaa
Kohta jo nauran, se on varmaa
Laulun pistän soimaan
Musiikista sykkeen mä suoniini saan
Tilaan vie se melkein mun painottomaan
Juonut vaikk' en pisaraakaan pyörii pää
Elo tää on mulle yhtä juhlaa
Turhat paineet soitto saa laukeamaan
Lukkoon menneen kielen taas aukeamaan
Niinkuin viini soittokin kuohuu
Elämän sain soimaan
Musiikin vain voimaan
Luottaessain
Sain tien löytää
Elämän sain soimaan
Musiikin vain voimaan
Luottaessain
Sain tien löytää
(Säv. Aarno Raninen, sov. K. Jantunen & T. Lehtovaara, san. Pertti Reponen)
Pentuna koin tämän tunnusmusiikin häiritsevältä luultavasti siksi että katsoivat suoraan kameraan 🤐😂
Hieno biisi. Mutta kyllähän Eija ja Susanna tota laulua kantoivat. Vielä kun löytäisin sen sketsin "ei täällä mikään säteile" näiltä
2/5
bäx böx nix nöx 2/5 tod