Tässä videolla puhun ajatuksistani, kun työkokeilusta päiväkodissa ei seurannutkaan palkkatöitä + mitä tein siellä päivittäin ja kuinka reagoin kun kuulin.
Monesti lupaillaan niitä näitä, että saadaan ihmiset työkokeiluihin raatamaan puoli ilmaiseksi. "Tiedä vaikka pääsisit palkkalistoille ja siitä voi poikia jotain uutta työmahdollisuutta." On käsittämätöntä että tämmöinen suoranainen valehtelu ja harhaan johtaminen on edes laillista! Kohta siellä on uusi ilmaistyöntekijä jolle luvataan kaikkea mutta ketään ei kuitenkaan työllistetä oikeasti kun voi käyttää näitä ilmaistyöntekijöitä. Toivottavasti löydät työn missä viihdyt ja mistä saisit myös asianmukaisen korvauksen. Uskon, että olet tunnollinen työntekijä ja pystyt moneen.
Kiitos ❤ Olet täysin oikeassa! Kuulin että olisi jo uusi. Sellaista puhuttiin. Saattaa olla näin. Ja mullakin ehkä on jo uusi paikka tiedossa mut sekin työkokeilun kautta. Toivottavasti ei hyväksikäytetä
Mäkin olen ollut työkokeiluissa/harjotteluissa päiväkodeissa. Samoja juttuja tehnyt ja olin myös lasten kanssa. (Oon opiskellut lähihoitajaksi) Aina mulle käynyt niin, että alussa suunnitellaan palkkatyöhön siirtymistä, mutta päättyy siihen, että ei olekaan tarve. Nyt viimeisimpänä mulle sanottiin et ei voida sun näkövamman takia, koska tarvit mukautuksia. (Suurennettu teksti, jotta oisin paremmin pystynyt lukee eri papereita ja en paljon ollut ulkona, koska voimkas häikästyminen). Sitten kuitenkin ne (pomot) oli harjoittelua valmis jatkamaan. Se jätti kyllä ristiriitaisen ja pettyneen olon. Sain kuulla siitä noin kuukausi ennen päättymistä. Olin noin 4kk siellä. Työkaverit siellä oli tosi mukavia. Oon jo aika kyllästynyt näihin työkokeikuihin, hetken aikaa oli tunne, etten pääsen työllisyymään alalle joka mua kiinnostaa. Silti kuitenkin jatkan etsimistä. Jostain se vielä löytyy. Ihanan lahjan sait ja kiva, että viihdyit. Hyvä ettet luovuta!❤
@@NitaHalonen sinulla on Fasd ihmisten silmät sen huomaa ikävä kyllä et se selviää Fasd diagnoosi ainoastaan jos kysyt onko sinun äiti juonut alkoholia kun olet ollut äidin mahassa
@@NitaHalonen katsoin Fasd videon siinä sano moni joilla pitäisi olla Fasd on sen sijasta laitettu Lievä älyllinen kehitysvamma, Adhd tai Autismi diagnoosi
@@NitaHalonen ei minulla myöskään ole fasd mutta kun katsoin Fasd videon tunnistan myös itse, että Adhd ja Lievä älyllinen kehitysvamma väärin ja Fasd jutun suhteen on todettu ne ei osaa pitää yllä kaveri suhteita
Monesti lupaillaan niitä näitä, että saadaan ihmiset työkokeiluihin raatamaan puoli ilmaiseksi. "Tiedä vaikka pääsisit palkkalistoille ja siitä voi poikia jotain uutta työmahdollisuutta." On käsittämätöntä että tämmöinen suoranainen valehtelu ja harhaan johtaminen on edes laillista!
Kohta siellä on uusi ilmaistyöntekijä jolle luvataan kaikkea mutta ketään ei kuitenkaan työllistetä oikeasti kun voi käyttää näitä ilmaistyöntekijöitä.
Toivottavasti löydät työn missä viihdyt ja mistä saisit myös asianmukaisen korvauksen. Uskon, että olet tunnollinen työntekijä ja pystyt moneen.
Kiitos ❤ Olet täysin oikeassa! Kuulin että olisi jo uusi. Sellaista puhuttiin. Saattaa olla näin. Ja mullakin ehkä on jo uusi paikka tiedossa mut sekin työkokeilun kautta. Toivottavasti ei hyväksikäytetä
@@NitaHalonen Hyvä jos uusi paikka tiedossa. Toivottavasti viihdyt siellä
Toivotaan 😊@@malinadostojevski7968
Mäkin olen ollut työkokeiluissa/harjotteluissa päiväkodeissa. Samoja juttuja tehnyt ja olin myös lasten kanssa. (Oon opiskellut lähihoitajaksi) Aina mulle käynyt niin, että alussa suunnitellaan palkkatyöhön siirtymistä, mutta päättyy siihen, että ei olekaan tarve. Nyt viimeisimpänä mulle sanottiin et ei voida sun näkövamman takia, koska tarvit mukautuksia. (Suurennettu teksti, jotta oisin paremmin pystynyt lukee eri papereita ja en paljon ollut ulkona, koska voimkas häikästyminen). Sitten kuitenkin ne (pomot) oli harjoittelua valmis jatkamaan. Se jätti kyllä ristiriitaisen ja pettyneen olon. Sain kuulla siitä noin kuukausi ennen päättymistä. Olin noin 4kk siellä. Työkaverit siellä oli tosi mukavia.
Oon jo aika kyllästynyt näihin työkokeikuihin, hetken aikaa oli tunne, etten pääsen työllisyymään alalle joka mua kiinnostaa. Silti kuitenkin jatkan etsimistä. Jostain se vielä löytyy.
Ihanan lahjan sait ja kiva, että viihdyit. Hyvä ettet luovuta!❤
Ymmärrän oikein hyvin että olet kyllästyny. Jatketaan hakua yhdessä ❤
Marjanpoiminta töitä olis metsässä
Ja se on erittäin hyvä idea 😊👍
@@NitaHalonen nyt on niistä pulaa
Hae toiseen päiväkotiin, ei tuo ole ainoa. Tai vanhus puolelle.
Uusi työpaikka voi olla jo tiedossa 😊 Mutta siitä tulee eri videolla
No mitä sä haluaisit tehdä?
Olen onnellinen kunhan voin tehdä samanlaisia yksinkertaisia työtehtäviä missä tahansa paikassa ja saada siitä oikeaa palkkaa 😊 muuta en toivo
Kokeile voimiasi talkootöissä, jos et muuta keksi.
Ei huono idea 👍 mutta mulla on mahdollisesti jo 1 paikka löytynyt. @@tfpauliina
Fasd ihmisten silmät on niillä joilla on tietämättä Fasd niillä on ala leuka pieni sinun silmät kuten on Fasd jutun suhteen on kirjoitettu
Ei mulla ole fasd. Joillain mun tutuilla on mutta ei mulla
@@NitaHalonen sinulla on Fasd ihmisten silmät sen huomaa ikävä kyllä et se selviää Fasd diagnoosi ainoastaan jos kysyt onko sinun äiti juonut alkoholia kun olet ollut äidin mahassa
@@NitaHalonen katsoin Fasd videon siinä sano moni joilla pitäisi olla Fasd on sen sijasta laitettu Lievä älyllinen kehitysvamma, Adhd tai Autismi diagnoosi
@@NitaHalonen Fasd on kaikista vaikea diagnoosi tunnistaa
@@NitaHalonen ei minulla myöskään ole fasd mutta kun katsoin Fasd videon tunnistan myös itse, että Adhd ja Lievä älyllinen kehitysvamma väärin ja Fasd jutun suhteen on todettu ne ei osaa pitää yllä kaveri suhteita
Katso tässä linkki videossa ja ihminen jolla on Fasd sen silmät on saman Fasd ihmisten ja sinun silmät myös
Tiedän miltä fasd ihminen näyttää. Mulla on ystäviä joilla se. Mutta oikeasti mulla ei ole vaikka piirteitä olisi
@@NitaHalonen kaikille ei tule Fasd piirteitä
@@NitaHalonen sellainen Fasd jutun Arnd menee Adhd kanssa virheellisesti kun Fasd jutun Arnd on joka aiheuttaa ainoastaan tarkkaavuuden ongelmia
@@NitaHalonen ja joillakin on osittain Fasd piirteitä
@@NitaHalonen usko jo sinulla on Fasd ihmisten silmät.
Itse sitä ei huomaa ainoastaan toinen ihminen voi huomaa